En jaksa enää miehen välttelevää kiintymystyyliä ja vetäytymistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keittiöpsykologia leikin kyllä tässä, mutta mitä olen lukenut kiintymystyyleistä niin mielestäni miehellä on ihan selkeä välttelevä tyyli, perua lapsuudesta. Ollaan vähän näistä juteltu ja mies on tunnistanut itsensä tästä. Hänellä on mm. vaikea kestää omia tai muiden negatiivisia tunteita ja silloin tulee pakoreaktio. 

En mielestäni ole mitenkään yli-innokas, en soittele tai viestittele jatkuvasti ja minulla on (onneksi) myös omia kavereita ja harrastuksia. Mutta siksi haluaisinkin priorisoida yhteistä aikaa, ettei menot menisi ristiin ja sitten huomataan, ettei olla nähty kunnolla useampaan viikkoon. Mies ei tunnu huolehtivan tuollaisista.

AP

Minulla on itselläni alunperin vahvasti välttelevä kiintymyssuhdetyyli, jota olen kyllä pyrkinyt kehittämään turvallisemmaksi, mutta ilman tietoisuutta siitä, niin en kyllä keksi mitä kumppanini olisi voinut tehdä, jotta suhde olisi muuttunut, koska juuri se kumppanin "tekeminen" triggeröi sitä välttelevyyttä, varsinkin jos siihen kuuluu yhtään ahdistuneen kumppanin vaativuutta. Se on niin tukahduttavaa. Ehkä vain se että olisi antanut olla rauhassa.

Mä olen ollut myös välttelevän kiintynyt niissä sjuhteissa, joissa en oikeasti ole halunnut olla. Eli kun kumppani on ollut ihan ok, paperilla hyvä, muita ei ole näköpiirissä, olen ollut sitä mieltä, että nähdään vain harvemmin ja pliis, anna mun olla.

Sitten kummallisesti jopa ilman terapiaa tämä kiintymyssuhdetyyli häviää, kun tapaan kumppanin, joka saa hengästymään pelkällä äänensävyllään niin olen ravannut luoksensa oitis ilman näitä oireita.

Näinhän tää on. Itsekin olen kokenut ja huomannut.

Olen nainen, mutta ilman terapiaa toimin ja olen toiminut samoin.

Nuoruudessa seurustelin hetken (puolisen vuotta) tällaisen välttelevän tyypin kanssa, mutta kyllästyin aika pian siihen, ettei mitään voi suunnitella eikä toiseen voi luottaa. Ehdittiin asumaankin yhteen muuttaa ja mies sanoi olevansa rakastunut ja oli kovin pahoillaan, kun lopetin suhteen. Tämä mies jatkoi ajelehtivaa elämäänsä siihen asti kun oli häneen jokin kontakti eli nelikymppiseksi, nykyisin en tiedä onko edes elossa. Jotenkin tuli mieleen kertomastasi tämä nuoruuden rakkaus.

Hänellä oli paljon erilaisia ongelmia näin jälkikäteen ajatultuna, mutta nuorena niitä ei samalla tavalla osannut arvioida. Onko tämä sinunkin ihastuksesi elämäntavaltaan ajelehtiva, ei suuria urasuunnitelmia, elämä on on hetkestä hetkeen elämistä ja kavereiden kanssa hengaamista vielä kolmikymppisenä (me olimme tuon miehen kanssa nuorempia)? 

Et kertonut onko mies sanonut rakastavansa sinua, onko esitellyt perheelleen, sukulaisilleen jne. Oletko hänelle enemmän ajanviettoseuraa vai oikea suhde alunperinkään.

Käyttäjä38672 kirjoitti:

Miksi edes haluat tulevaisuutta ja yhteistä elämää tuollaisen miehen kanssa? Hän ei pidä sinusta huolta niin kuin elämänkumppanista tulisi pitää huolta. Vuodenkaan jälkeen ei välitä tarpeeksi, että pitäisi itsensä kartalla elämästäsi. Sen sijaan saat ghostausta eikä mies ole yhteydessä jos et itse tee aloitetta. Muista että noiden pitkien hiljaisuuksiensa aikana miehellä ei ole mitään tietoa siitä miten sinulla menee. Elämä on arvaamatonta, voisit olla sairas, vaikeuksissa, vaikka kuollut ja hän ei siitä tietäisi mitään. Miten tuollaiseen ihmiseen voi luottaa?

Niin, hyviä pointteja taas.. Kuten sanoin, niin mulla on kyllä yleensä sellainen olo, että mies musta välittää ja aiemmin mies kertoikin tunteistaan. Sekin kommentti on kuultu, että "Tiesin, että näet viikonloppuna kavereita niin ajattelin että sulla menee siinä hyvin aika". Eli kyllä mies on yleensä kartalla mitä teen noin fyysisesti, mutta esim. nyt en tiedä onko hällä harmaata aavistustakaan, että tunnen näin ja mietin näitä asioita.

Vaikea uskoa, että hän tieten tahtoen haluaisi toimia suhteessa sellaisella tavalla, joka loukkaa kumppaniaan. Mies ei kuitenkaan pahansuopa tai ilkeä muuten ole. Ja siksi olen hälle näistä yrittänyt puhua, kun luulin että on selkeää, että jos hän ymmärtää toimivansa tavalla, joka kumppaniaan loukkaa/tekee surulliseksi, niin totta kai hän haluaa siitä tietää, että voi muutta tapojaan. Mutta ehkä ei sitten vaan halua ja mun puhuminen ei auta mitään. 

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Needy = vaativa

Väärin. Needy = tarvitseva.

Jos parisuhteessa ollaan, mitä helkkarin vikaa siinä on, että haluaa olla toisen kanssa ja jakaa asioita? Alkaa tuntua siltä, että nykyaikana edes parisuhde ei saisi olla muuta kuin kahden tehopakkauksen taituroima temppurata, jossa kumpikin maksimoi voittonsa.

Nykypäivänä parisuhde ei ole enää välttämättömyys. Sen vuoksi parisuhteelta halutaan asioita, joita ei voi saada yksin eikä kenenkään muun (sukulaisten, ystävien tai kavereiden) kuin puolison kanssa. Ja nimenomaan hyviä asioita, ei huonoja. Parisuhteisiin kuitenkin liittyy aina myös joitain huonojakin asioita ja siksi hyviä asioita pitää olla huomattavasti enemmän kuin huonoja, jotta ne kompensoivat huonot asiat ja parisuhde tuntuu edelleen mielekkäämmältä kuin sinkkuna oleminen. 

Mitä pidempään on ollut sinkkuna ja mitä myöhemmällä iällä pariutuu sitä hankalampaa voi olla sovittaa omia toiveitaan toisen toiveisiin. Ja omaa arkeaan toisen arkeen. Siskoni asui hääpäivänsä aamuna vielä lapsuudenkodissaan ja vasta sitten muutti miehensä kanssa yhteen. Tämä siis 1970-luvun alussa. Vaikka siskoni jäikin melko nuorena leskeksi (42v), on monesti sanonut, että avioliitto näin oli hänen elämänsä paras päätös. Olivat nuoria, tulevaisuus vielä auki ja hänen sanojensa mukaan he kasvoivat yhdessä aikuisiksi. Puolisonsa kuoleman jälkeen kesti vuosia ennenkuin hän yritti uutta suhdetta. Siitä ei tullut mitään, koska molemmilla oli niin omat tapansa, omat rutiininsa, omat asenteensa ja omat elämänsä, että niiden sovittaminen yhteen olisi vaatinut aivan liikaa kompromisseja, joihin lopulta kumpikaan ei olisi ollut tyytyväinen. 

Ymmärrän sisartasi!

Mutta eihän ihmissuhteiden pitäisi kai ihan tälläisiä olla, että terapiat pitää käydä, jotta onnistuu.

Tilantarpeessa, omissa tavoissa, jne ei ole mitään vikaa, mutta kylmä tosiasia on sitten, että jos tunteita, kuten ns. oikea rakkaus ja kiintymys ei ole, ole, niistä tulee joko suhteen kaatava tai kantava tekijä.

Jos minulla on varma tunne toisesta (kuten nykyisessä suhteessani on), ei se haittaa, että vkonloppuna ei viestitä, jos on omia menoja. Silti yleensä heitetään edes joku elonmerkki, esim. maisemakuva tms. sillä...noh, on vain kiva tietää, että toinen ajattelee minuaKIN. Siis ei aina vain minua, mutta myös minua. 

Kysehän siis on vain siitä, mikä osa toisen elämästä minulla on. Olenko jotain, joka roikkuu vain mukana, on kätevä, muttei tärkeä, jne. 

Minusta on omituista, että parisuhteessa ei saisi haluta olevansa tärkeä toiselle, jopa niin tärkeä, että joku omasta jutusta luopuminen ei olekaan raskaiden neuvottelujen kompromissitulos, vaan sen haluaa ihan tehdä, koska toisen elämä siitä helpottuu, esim.

Mä pidän pariterapiaa tarpeellisena silloin, jos pariskunnalla on lapsia ja sellaiset ongelmat, että ilman niiden ratkaisemista ainoa vaihtoehto on ero. Ja ratkaisu ei löydy ilman ammattiapua. Noin muuten jokainen voi terapioida itseään ihan niin paljon kuin haluaa, mutta ei toista. Siinä vaiheessa, kun aletaan miettiä kumppanin  mahdollisia kiintymystyylejä yms on selkeästi jo myönnetty itselle, että omasta mielestä kumppanissa on vikaa ja syy parisuhteen ongelmiin on kumppanin vioissa. Jos ei pysty hyväksymään kumppaniaan sellaisena kuin tämä on, vaan aletaan (yli)analysoimaan kumppania ja tämän vikoja, suhteella tuskin on tulevaisuutta. Kannattaa siis etsiä sellainen kumppani, jota ei tarvitse analysoida. 

Ihmiset ovat erilaisia. Mun äitini on aina osoittanut välittämisensä sanoin, isä taas teoin. Mä olen meistä sisaruksista se, joka osoittaa välittämisensä teoin. Ihan kuten isänikin. Joku voisi ajatella, että mulla on jotain ongelmia kiintymistyylissä ja sitten - jos on ylianalysoijatyyppiä - alkaa pohtia mun lapsuuttani ja muuta menneisyyttäni koittaen löytää sieltä syyn, miksi olen sellainen kuin olen. "Viallinen". Mutta mä vaan olen luonteeltani aika nörtti ja ratkaisukeskeinen. Työnikin liittyy 90%:sti ongelmien ratkaisemiseen. Jos mulla tai jollain läheiselläni on ongelma, hoidetaan ongelma pois. Siis sen sijaan, että sanallisesti vatvottaisiin asiaa ties kuinka pitkään eikä ongelma siltikään poistuisi. Ei poistuisi, koska varsinaista ongelmaa ei ratkaistaisi. Jostain ongelmasta voi puhua vaikka vuosikymmeniä, mutta jos ongelmalle ei tehdä yhtään mitään, ei se puhumallakaan poistu. 

Puhumista tietenkin tarvitaan, jotta toiselle voi ilmaista, mitkä asiat ovat omasta mielestä ongelma. Ongelmat kannataa yksilöidä melko tarkkaan tai purkaa pienemmiksi osiksi, jotta niihin on mahdollista löytää myös ratkaisukeinot. Ja puhua täytyy, jotta voi toiselle ilmaista omasta mielestään hyvät ratkaisukeinot. Kun on päästy yksimielisyyteen, miten ongelmia aletaan ratkaista, aletaan toteuttaa sovittuja ratkaisuja käytännössä. Ap kertoi, että mies on sanonut tuntevansa itsensä riittämättömäksi. Riittämättömyyden tunnetta ei voi ratkaista, ellei ole tietoa, mistä ap:n teoista, sanoista tai muusta tuo riittämättömyyden tunne johtuu. Ja sitten on mietittävä, miten asia ratkaistaa, jotta mies ei tunne enää  riittämättömyyttä. Ja vastaavasti ap:stä tuntuu, ettei mies välitä riittävästi. Tässä ketjussa ap onkin jo eritellyt syitä, miksi hänestä tuntuu siltä. Jokaiseen niihin asiaan hänen pitäisi miettiä ratkaisuehdotuksia. Ja sen jälkeen keskustella miehen kanssa, mitä kummankin on tehtävä, jotta kummallakaan ei ole enää suhteeseen liittyviä ongelmia. Jos on aluksi vaikea puhumalla eritellä oman ongelmansa syitä, voi kirjoittaa niitä vaikka paperille. Ja siihen myös ratkaisuehdotukset. Aloittajan yhtenä ratkaisuehdotuksena voisi olla vaikka hyvänyön toivotukset mieheltä joka ilta. 

On toki mahdollista, että mies on jo luovuttanut eikä enää  halua nähdä vaivaa suhteen jatkumiselle. Riittämättömyyden tunne on jo tehnyt tehtävänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Miehelläsi voi hyvin ollakin välttelevä kiintymystyyli, joka toteutuu muissakin parisuhteissa, mutta tosiasiassa sinä et voi sitä muuttaa. Eikä sinun tule sitä edes yrittää sitä, vaan pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja miettiä minkälaista suhdetta sinä kaipaat. 

Jos miehesi ei edes halua keskustella näistä suhteenne kipupisteistä rehellisesti ja suoraan, se kertoo, että hän ei ole valmis kohtaamaan ja työstämään niitä. Tuskin haluat jatkossa olla se osapuoli, joka tekee kaiken tunnetyön suhteessa ja tyytyy pieniin läsnäolon murusiin, joita hän silloin tällöin sinut muistaessaan heittää.

Mies on sanonut, että mielellään lukisi esim. kiintymystyyleistä, kun ollaan juteltu niistä, ihan itsensäkin takia, ja miten ne suhteeseemme voi vaikuttaa. Ja muutenkin hän on näennäisesti valmis kehittymään ja sanoo ymmärtävänsä, että hiertävistä asioista pitää pystyä puhumaan (eri asia se, että kuinka vaikeita asioita vuoden kestävässä suhteessa pitäisi olla). Keskustelut on kuitenkin yleensä mennyt niin, että minä puhun ja mies kuuntelee, ei sano hirveästi mitään. Olen noissa tilanteissa koittanut antaa hälle myös tilaa ja ymmärtää, ettei kaikki ole yhtä verbaalisia. Eli en sitten tiedä, kuinka valmis hän oikeasti olisi näitä käsittelemään. 

AP

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38672 kirjoitti:

Miksi edes haluat tulevaisuutta ja yhteistä elämää tuollaisen miehen kanssa? Hän ei pidä sinusta huolta niin kuin elämänkumppanista tulisi pitää huolta. Vuodenkaan jälkeen ei välitä tarpeeksi, että pitäisi itsensä kartalla elämästäsi. Sen sijaan saat ghostausta eikä mies ole yhteydessä jos et itse tee aloitetta. Muista että noiden pitkien hiljaisuuksiensa aikana miehellä ei ole mitään tietoa siitä miten sinulla menee. Elämä on arvaamatonta, voisit olla sairas, vaikeuksissa, vaikka kuollut ja hän ei siitä tietäisi mitään. Miten tuollaiseen ihmiseen voi luottaa?

Niin, hyviä pointteja taas.. Kuten sanoin, niin mulla on kyllä yleensä sellainen olo, että mies musta välittää ja aiemmin mies kertoikin tunteistaan. Sekin kommentti on kuultu, että "Tiesin, että näet viikonloppuna kavereita niin ajattelin että sulla menee siinä hyvin aika". Eli kyllä mies on yleensä kartalla mitä teen noin fyysisesti, mutta esim. nyt en tiedä onko hällä harmaata aavistustakaan, että tunnen näin ja mietin näitä asioita.

Vaikea uskoa, että hän tieten tahtoen haluaisi toimia suhteessa sellaisella tavalla, joka loukkaa kumppaniaan. Mies ei kuitenkaan pahansuopa tai ilkeä muuten ole. Ja siksi olen hälle näistä yrittänyt puhua, kun luulin että on selkeää, että jos hän ymmärtää toimivansa tavalla, joka kumppaniaan loukkaa/tekee surulliseksi, niin totta kai hän haluaa siitä tietää, että voi muutta tapojaan. Mutta ehkä ei sitten vaan halua ja mun puhuminen ei auta mitään. 

AP

Kirjoitin edellä nuoruuden rakkaudestani. Kuulostaan ihan samantyyppiseltä ihmiseltä ja ajattelen nyt, että hän oli silloin kypsymätön ja kyvytön käsittelemään itseään, ajatuksiaan ja lisäksi lapsekkaalla tavalla itsekeskeinen. Hän ei osannut asettua toisen asemaan, vaikka periaatteessa olisi halunnut ja sanoi rakastavansa minua. Hänestä ei vain ollut normaaliin parisuhteeseen, vaan parisuhde-elämä oli samanlaista ajelehtimista kuin muukin elämä. Ei hän mitään pahaa minulle halunnut tietoisesti. Minkäpä kukaan itselleen mahtaa, mutta en onneksi jäänyt tuohon pitkäksi aikaa ihmettelemään. Jollain tapaa näin hänet itseäni lapsellisempana, vaikka hän oli 25 ja minä kuusi vuotta nuorempi. Kertomastasi tulee mieleen, että mies on ikäisekseen varsin lapsellisen oloinen. Jotkut ovat sellaisia vielä kuusikymppisinäkin. Ei heistä ole perheenisän rooliin, jos sellaista toivot.

Hei AP, olin edellisessä suhteessa samankaltainen kuin miehesi. Yhdessä ollessamme osoitin paljonkin läheisyyttä, mutta esimerkiksi ainakin kerran viikossa oli vain pakko saada tehtyä omia asioita, tai oikeastaan vain vetää happea kuten miehesi sanoo, nimittäin se oikeesti tuntuu tukahduttavalta kun toinen on kokoajan sinussa kiinni.

Samoin tuo että välillä en laittanut viestiä, koska luotin siihen että kyllä se pärjää (niinkuin pärjäsikin), ja jos joku hätä niin ottaa yhteyttä ja tulen heti kun pystyn.

Tehtiin paljon hauskoja juttuja, mutta suhde kariutui lopulta siihen kun en vain saanut sitä omaa tilaa muuten kuin riitelemällä, koska exäni ei vain tajunnut että haluan välillä olla yksin tai edes kavereiden kanssa. Olen aika introvertti ja viihdyn tälläkin hetkellä hyvin itsekseni, joten suhteen päättyminen oli hyvä juttu. Mietin silti usein että olenko oikeasti niin erikoinen tyyppi, että parempi olla sinkkuna.

Olen lukenut paljon keskustelupalstoja, ja tullut siihen tulokseen, että minä olin se normaali osapuoli, ja exäni oli läheisriippuvainen. Huomasin sen viimeistään silloin, kun eron jälkeen hän tarvitsi heti jonkun toisen, toisin kuin minä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläsi voi hyvin ollakin välttelevä kiintymystyyli, joka toteutuu muissakin parisuhteissa, mutta tosiasiassa sinä et voi sitä muuttaa. Eikä sinun tule sitä edes yrittää sitä, vaan pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja miettiä minkälaista suhdetta sinä kaipaat. 

Jos miehesi ei edes halua keskustella näistä suhteenne kipupisteistä rehellisesti ja suoraan, se kertoo, että hän ei ole valmis kohtaamaan ja työstämään niitä. Tuskin haluat jatkossa olla se osapuoli, joka tekee kaiken tunnetyön suhteessa ja tyytyy pieniin läsnäolon murusiin, joita hän silloin tällöin sinut muistaessaan heittää.

Mies on sanonut, että mielellään lukisi esim. kiintymystyyleistä, kun ollaan juteltu niistä, ihan itsensäkin takia, ja miten ne suhteeseemme voi vaikuttaa. Ja muutenkin hän on näennäisesti valmis kehittymään ja sanoo ymmärtävänsä, että hiertävistä asioista pitää pystyä puhumaan (eri asia se, että kuinka vaikeita asioita vuoden kestävässä suhteessa pitäisi olla). Keskustelut on kuitenkin yleensä mennyt niin, että minä puhun ja mies kuuntelee, ei sano hirveästi mitään. Olen noissa tilanteissa koittanut antaa hälle myös tilaa ja ymmärtää, ettei kaikki ole yhtä verbaalisia. Eli en sitten tiedä, kuinka valmis hän oikeasti olisi näitä käsittelemään. 

AP

Voi olla että miehen tunteet ovat laantuneet ja hän aina välillä kuuntelee valituksesi kiltisti, jotta hän saisi sellaisen suhteen mitä sinusta kaipaa. Eli seuraa halutessaan, mutta ei mitään velvoitteita. Hän pitää sinusta, mutta mitään sen enempää ei tuosta tule, vähitellen se pitäminenkin hiipuu, kun käyt "vaativaksi". 

Haluatte siis vain eri asioita. Sinä oikeaa suhdetta, mies vapaata tapailua ja kevytsuhdetta. En luottaisi siihen, etteikö miehellä ole muitakin virityksiä sinun lisäksesi, valitettavasti. Ja on ihan sama mikä häiriö miehellä on. Se ei tilannettasi muuta millään tavalla.

Niin, ja vinkkinä: älä rupea tahallaan välttämään miehelle viestittelyä, se on manipulointia. Miehesi ei ole tahallaan tuollainen kuin on. Suhde kyllä kariutuu lopullisesti jos rupeat "kylmäksi". Yritä mielummin saada mies ymmärtämään, ja jos olet jatkuvasti onneton niin kannattaa yhdessä puhua siitä erosta.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä osittain taipumukseesi nähdä miehen käytökseen psykologisia syitä voi johtua siitä, että toivot niin kovasti parisuhdetta. Siksi et pysty päästämään irti ja miettimään rauhassa mikä on sinulle hyväksi. Tuollaiset suhteet rikkovat rajoja ja itsetuntoa, niissä ei juurikaan ole hyviä puolia, koska kaikki rakkaudessa kokemamme vaikuttaa meihin syvästi.

Paremman suhteen löytäminen vaikeutuu, kun haavoja tulee liikaa, koska oppii ajattelemaan, etten ansaitsekaan parempaa. Se myös heijastuu muihin eli alkaa vetää puoleensa vääränlaisia miehiä, juuri sellaisia kuin tämä nykyisesi. Ehkä sellaisia miehiä on ollut suhteessa kanssasi ennenkin, kun vaikutat niin tottuneelta tuollaiseen? Se on hankala kierre mistä omin avuin on ehkä mahdoton päästä pois.

Joo, olen varmaan jäänyt osittain kiinni siihen suhteen ensimmäiseen puoleen vuoteen, kun kaikki meni älyttömän hyvin. Ja edelleen meillä on myös todella mukavaa yhdessä ja läheisyyttä ym.

Yksi edellinen suhteeni oli vähän samanlainen, että viimeisen vuoden-parin aikana oli säännöllisesti isoa kyseenalaistamista, yksinäisyyden tunteita suhteessa, ja asioita, joita ei saatu selvitettyä, eli olin aivan liian kauan siinä suhteessa. Siksi olinkin niin iloinen, kun löytyi nykyinen mies, joka vaikutti olevan paljon parempi, aikuisempi ja keskustelukykyisempi kuin ex.

Yksi asiahan näitä suhteita yhdistää - minä. Tuo on pelottava ajatus, että miten sitä tiedostamattaan joko päätyy samankaltaisiin suhteisiin tai sitten ei vaan tajua lähteä huonosta suhteesta ajoissa pois. En missään nimessä haluaisi tämmöistä kaavaa itselleni.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläsi voi hyvin ollakin välttelevä kiintymystyyli, joka toteutuu muissakin parisuhteissa, mutta tosiasiassa sinä et voi sitä muuttaa. Eikä sinun tule sitä edes yrittää sitä, vaan pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja miettiä minkälaista suhdetta sinä kaipaat. 

Jos miehesi ei edes halua keskustella näistä suhteenne kipupisteistä rehellisesti ja suoraan, se kertoo, että hän ei ole valmis kohtaamaan ja työstämään niitä. Tuskin haluat jatkossa olla se osapuoli, joka tekee kaiken tunnetyön suhteessa ja tyytyy pieniin läsnäolon murusiin, joita hän silloin tällöin sinut muistaessaan heittää.

Mies on sanonut, että mielellään lukisi esim. kiintymystyyleistä, kun ollaan juteltu niistä, ihan itsensäkin takia, ja miten ne suhteeseemme voi vaikuttaa. Ja muutenkin hän on näennäisesti valmis kehittymään ja sanoo ymmärtävänsä, että hiertävistä asioista pitää pystyä puhumaan (eri asia se, että kuinka vaikeita asioita vuoden kestävässä suhteessa pitäisi olla). Keskustelut on kuitenkin yleensä mennyt niin, että minä puhun ja mies kuuntelee, ei sano hirveästi mitään. Olen noissa tilanteissa koittanut antaa hälle myös tilaa ja ymmärtää, ettei kaikki ole yhtä verbaalisia. Eli en sitten tiedä, kuinka valmis hän oikeasti olisi näitä käsittelemään. 

AP

Kumpi teistä aloittaa keskustelut suhdettanne hiertävistä asioista? Sinä vai mies? Entä kumpaa hiertävistä asioista ensin puhutaan? Sinua vai miestä? On mahdollista, että jos pääasiassa sinä aloitat keskustelun ja sinä puhut sinua hiertävistä asioista, mies tulkitsee puheesi syytökseksi. Varsinkin, kun olet tuonut hänelle jo ilmi, että mielestäsi hänessä on ainakin jonkinlaista psyykkistä vikaa. Vaikka sinun mielestäsi tuollaisissa toisen ihmisen kiintymyssuhdetyylien kaivelussa ei olisikaan mitään ihmeellistä, voi se tuntua toisesta hänen minuutensa mitätöimiseltä ja siten loukkaavalta. 

Sen sijaan, että kerrot miehelle omista fiiliksistäsi, voisitko kysyä häneltä, mitä hän toivoisi sun tekevän, jotta hän ei tuntisi itseään riittämättömäksi? Jos saatte ratkaistua sen ongelman, mies saattaa olla paljon valmiimpi ratkaisemaan myös sinun ongelmaasi. Kun hän huomaa, että ei olekaan nk altavastaajana keskusteluissanne vaan ihan oikeasti myös hänelle (eikä vain sinulle) olisi ongelmien ratkaisusta hyötyä, voisitte löytää paremman keskusteluyhteyden. 

Vierailija kirjoitti:

Jos olette olleet vasta vuoden yhdessä niin viikonloppuisin on aika yleistä olla yhdessä. Silloin pitäisi vielä olla kiinnostusta yhteiseen ajanviettoon.

Tietenkin välillä voi ja pitääkin olla kummallakin omia juttuja, mutta noin yleensä.

Tuo on vallankäyttöä mieheltä. Jos jo muutenkin sinä olet aktiivisempi pitämään yhteyttä ja ehdottamaan tekemistä niin mies ei edes viikonloppuna ITSE ehdota, että ollaan yhdessä/tehdään sitä tai tätä.

Mies on itsekseen kotona ja sitten kun sanot, että olisit halunnut olla yhdessä niin jälkeenpäin sanoo, että jos sinulla oli tylsää niin olisit soittanut, että haluat tulla tänne.
SILLLONKIN mies heittää pallon sinulle.

Hän syyllistää SINUA omasta laiskuudestaan, vapaudenhalustaan, mukavuudenhalustaan, välinpitämättömyydestään, haluttomuudestaan, kyllästymisestään, vallankäytön nautinnostaan, niin juuri, hänellä voi käydä mielessä ottaa yhteyttä, mutta antaa olla kun tietää, että joko otat yhteyttä tai kipuilet kotona. Mutta olet silti heti valmis tapaamaan miehen kun mies sitä haluaa. Tai siis kun nöyrryt ja otat yhteyttä ja ehdotat tapaamista.

Ei vain tullut mieleen laittaa viestiä, ei vain kait sitten tarpeeksi halunnut tavata, ei vain tullut ehdotetuksi viikonlopun viettoa...rehellisesti: milloin mies on itse, ilman sinun sysäystäsi jollain tapaa, ehdottanut jotain tai ottanut yhteyttä viimeaikoina?

Oli miehen käytös mistä traumasta tai kiintymystyylistä hyvänsä johtuvaa sinä et ole eikä pitäisi olla se terapeutti ja sijaiskärsijä.

Vaikka kuinka rakastat niin rakkaus ei kaikkea paranna.

Ja rakkauden ei pitäisi yrittää parantaa parannettavaa ja sairastuttaa sitä parantajaa.

Rakkaudenhan nimenomaan pitäisi olla voimaa ja virkeyttä antava voima. Molemmille.

Tämä suhde vie, oletan niin, aloittajalta ihan kauheasti voimia. Ja itsetunnon.

Hymähdin tälle kommentille, vaikka nauru kaukana tästä koko tilanteesta :) Mutta hyvin kirjoitit!

Se ärsyttäää ja loukkaa, kuten joku kirjoittikin, että mies ei tunnu ottavan vastuuta omasta käytöksestään ja sen vaikutuksesta suhteeseen. Luulen, että hän mielestään toimii varsin järkevästi ja riittävällä tavalla minut huomioiden. Ja musta tuntuu sitten, että olen typerä/needy/rasittava jos tunnen, että en saa mieheltä kaipaamaani vastakaikua.

Olisi hienoa, jos voitaisiin käydä avoin keskustelu ja mies aidosta halustaan ja proaktiivisesti haluaisi kuulla, miksi mulle välillä tulee paha mieli hänen käytöksestään, ja miten voisi ihan pienillä teoilla tilannetta parantaa. Olen tätä koittanut hälle joskus sanoa, että vaikka olisi kiireinen tms., niin mulle tulisi hyvä mieli, jos laittaisi vaikka ennen nukkumaanmenoa viestin. Mutta sitten lähinnä ihmetellään, että no voithan sinä itse laittaa jos tuntuu siltä...

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä osittain taipumukseesi nähdä miehen käytökseen psykologisia syitä voi johtua siitä, että toivot niin kovasti parisuhdetta. Siksi et pysty päästämään irti ja miettimään rauhassa mikä on sinulle hyväksi. Tuollaiset suhteet rikkovat rajoja ja itsetuntoa, niissä ei juurikaan ole hyviä puolia, koska kaikki rakkaudessa kokemamme vaikuttaa meihin syvästi.

Paremman suhteen löytäminen vaikeutuu, kun haavoja tulee liikaa, koska oppii ajattelemaan, etten ansaitsekaan parempaa. Se myös heijastuu muihin eli alkaa vetää puoleensa vääränlaisia miehiä, juuri sellaisia kuin tämä nykyisesi. Ehkä sellaisia miehiä on ollut suhteessa kanssasi ennenkin, kun vaikutat niin tottuneelta tuollaiseen? Se on hankala kierre mistä omin avuin on ehkä mahdoton päästä pois.

Joo, olen varmaan jäänyt osittain kiinni siihen suhteen ensimmäiseen puoleen vuoteen, kun kaikki meni älyttömän hyvin. Ja edelleen meillä on myös todella mukavaa yhdessä ja läheisyyttä ym.

Yksi edellinen suhteeni oli vähän samanlainen, että viimeisen vuoden-parin aikana oli säännöllisesti isoa kyseenalaistamista, yksinäisyyden tunteita suhteessa, ja asioita, joita ei saatu selvitettyä, eli olin aivan liian kauan siinä suhteessa. Siksi olinkin niin iloinen, kun löytyi nykyinen mies, joka vaikutti olevan paljon parempi, aikuisempi ja keskustelukykyisempi kuin ex.

Yksi asiahan näitä suhteita yhdistää - minä. Tuo on pelottava ajatus, että miten sitä tiedostamattaan joko päätyy samankaltaisiin suhteisiin tai sitten ei vaan tajua lähteä huonosta suhteesta ajoissa pois. En missään nimessä haluaisi tämmöistä kaavaa itselleni.

AP

Alun tapailussa selviää millainen kumpikin on, joten ehkä annat viestiä olevasi joustava ja suostuvasi moniin sellaisiin asioihin, mihin et oikeasti halua suostua. Silloin viestität, että sinua saa kohdella miten tahansa, koska psykologisoit sen aina parhain päin ja koetat miellyttää loputtomiin. Haluat suhteen millä hinnalla hyvänsä ja valitettavasti sellaiset ihmiset yleensä eivät päädy tasapainoisiin ja hyviin suhteisiin. 

Näitä kaikki pitäisi käsitellä terapiassa, muuten se ei oikein onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä osittain taipumukseesi nähdä miehen käytökseen psykologisia syitä voi johtua siitä, että toivot niin kovasti parisuhdetta. Siksi et pysty päästämään irti ja miettimään rauhassa mikä on sinulle hyväksi. Tuollaiset suhteet rikkovat rajoja ja itsetuntoa, niissä ei juurikaan ole hyviä puolia, koska kaikki rakkaudessa kokemamme vaikuttaa meihin syvästi.

Paremman suhteen löytäminen vaikeutuu, kun haavoja tulee liikaa, koska oppii ajattelemaan, etten ansaitsekaan parempaa. Se myös heijastuu muihin eli alkaa vetää puoleensa vääränlaisia miehiä, juuri sellaisia kuin tämä nykyisesi. Ehkä sellaisia miehiä on ollut suhteessa kanssasi ennenkin, kun vaikutat niin tottuneelta tuollaiseen? Se on hankala kierre mistä omin avuin on ehkä mahdoton päästä pois.

Joo, olen varmaan jäänyt osittain kiinni siihen suhteen ensimmäiseen puoleen vuoteen, kun kaikki meni älyttömän hyvin. Ja edelleen meillä on myös todella mukavaa yhdessä ja läheisyyttä ym.

Yksi edellinen suhteeni oli vähän samanlainen, että viimeisen vuoden-parin aikana oli säännöllisesti isoa kyseenalaistamista, yksinäisyyden tunteita suhteessa, ja asioita, joita ei saatu selvitettyä, eli olin aivan liian kauan siinä suhteessa. Siksi olinkin niin iloinen, kun löytyi nykyinen mies, joka vaikutti olevan paljon parempi, aikuisempi ja keskustelukykyisempi kuin ex.

Yksi asiahan näitä suhteita yhdistää - minä. Tuo on pelottava ajatus, että miten sitä tiedostamattaan joko päätyy samankaltaisiin suhteisiin tai sitten ei vaan tajua lähteä huonosta suhteesta ajoissa pois. En missään nimessä haluaisi tämmöistä kaavaa itselleni.

AP

Ei kannata myöskään kehittää itselleen kaavaa missä alkaa pelailemaan kaiken maailman pelejä, missä pidetään mykkäkoulua ja kokeillaan reagoiko toinen, ja suoraan sanottuna yritetään manipuloida toinen toimimaan haluamalla tavalla. Siitä ei seuraa sinulle mitään hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olette olleet vasta vuoden yhdessä niin viikonloppuisin on aika yleistä olla yhdessä. Silloin pitäisi vielä olla kiinnostusta yhteiseen ajanviettoon.

Tietenkin välillä voi ja pitääkin olla kummallakin omia juttuja, mutta noin yleensä.

Tuo on vallankäyttöä mieheltä. Jos jo muutenkin sinä olet aktiivisempi pitämään yhteyttä ja ehdottamaan tekemistä niin mies ei edes viikonloppuna ITSE ehdota, että ollaan yhdessä/tehdään sitä tai tätä.

Mies on itsekseen kotona ja sitten kun sanot, että olisit halunnut olla yhdessä niin jälkeenpäin sanoo, että jos sinulla oli tylsää niin olisit soittanut, että haluat tulla tänne.
SILLLONKIN mies heittää pallon sinulle.

Hän syyllistää SINUA omasta laiskuudestaan, vapaudenhalustaan, mukavuudenhalustaan, välinpitämättömyydestään, haluttomuudestaan, kyllästymisestään, vallankäytön nautinnostaan, niin juuri, hänellä voi käydä mielessä ottaa yhteyttä, mutta antaa olla kun tietää, että joko otat yhteyttä tai kipuilet kotona. Mutta olet silti heti valmis tapaamaan miehen kun mies sitä haluaa. Tai siis kun nöyrryt ja otat yhteyttä ja ehdotat tapaamista.

Ei vain tullut mieleen laittaa viestiä, ei vain kait sitten tarpeeksi halunnut tavata, ei vain tullut ehdotetuksi viikonlopun viettoa...rehellisesti: milloin mies on itse, ilman sinun sysäystäsi jollain tapaa, ehdottanut jotain tai ottanut yhteyttä viimeaikoina?

Oli miehen käytös mistä traumasta tai kiintymystyylistä hyvänsä johtuvaa sinä et ole eikä pitäisi olla se terapeutti ja sijaiskärsijä.

Vaikka kuinka rakastat niin rakkaus ei kaikkea paranna.

Ja rakkauden ei pitäisi yrittää parantaa parannettavaa ja sairastuttaa sitä parantajaa.

Rakkaudenhan nimenomaan pitäisi olla voimaa ja virkeyttä antava voima. Molemmille.

Tämä suhde vie, oletan niin, aloittajalta ihan kauheasti voimia. Ja itsetunnon.

Hymähdin tälle kommentille, vaikka nauru kaukana tästä koko tilanteesta :) Mutta hyvin kirjoitit!

Se ärsyttäää ja loukkaa, kuten joku kirjoittikin, että mies ei tunnu ottavan vastuuta omasta käytöksestään ja sen vaikutuksesta suhteeseen. Luulen, että hän mielestään toimii varsin järkevästi ja riittävällä tavalla minut huomioiden. Ja musta tuntuu sitten, että olen typerä/needy/rasittava jos tunnen, että en saa mieheltä kaipaamaani vastakaikua.

Olisi hienoa, jos voitaisiin käydä avoin keskustelu ja mies aidosta halustaan ja proaktiivisesti haluaisi kuulla, miksi mulle välillä tulee paha mieli hänen käytöksestään, ja miten voisi ihan pienillä teoilla tilannetta parantaa. Olen tätä koittanut hälle joskus sanoa, että vaikka olisi kiireinen tms., niin mulle tulisi hyvä mieli, jos laittaisi vaikka ennen nukkumaanmenoa viestin. Mutta sitten lähinnä ihmetellään, että no voithan sinä itse laittaa jos tuntuu siltä...

AP

"Olisi hienoa, jos voitaisiin käydä avoin keskustelu ja mies aidosta halustaan ja proaktiivisesti haluaisi kuulla, miksi mulle välillä tulee paha mieli hänen käytöksestään, ja miten voisi ihan pienillä teoilla tilannetta parantaa."

Entä, jos sitä aitoa halua ei ole? Oletko valmis sen hyväksymään ja siirtymään elämässä eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläsi voi hyvin ollakin välttelevä kiintymystyyli, joka toteutuu muissakin parisuhteissa, mutta tosiasiassa sinä et voi sitä muuttaa. Eikä sinun tule sitä edes yrittää sitä, vaan pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi ja miettiä minkälaista suhdetta sinä kaipaat. 

Jos miehesi ei edes halua keskustella näistä suhteenne kipupisteistä rehellisesti ja suoraan, se kertoo, että hän ei ole valmis kohtaamaan ja työstämään niitä. Tuskin haluat jatkossa olla se osapuoli, joka tekee kaiken tunnetyön suhteessa ja tyytyy pieniin läsnäolon murusiin, joita hän silloin tällöin sinut muistaessaan heittää.

Mies on sanonut, että mielellään lukisi esim. kiintymystyyleistä, kun ollaan juteltu niistä, ihan itsensäkin takia, ja miten ne suhteeseemme voi vaikuttaa. Ja muutenkin hän on näennäisesti valmis kehittymään ja sanoo ymmärtävänsä, että hiertävistä asioista pitää pystyä puhumaan (eri asia se, että kuinka vaikeita asioita vuoden kestävässä suhteessa pitäisi olla). Keskustelut on kuitenkin yleensä mennyt niin, että minä puhun ja mies kuuntelee, ei sano hirveästi mitään. Olen noissa tilanteissa koittanut antaa hälle myös tilaa ja ymmärtää, ettei kaikki ole yhtä verbaalisia. Eli en sitten tiedä, kuinka valmis hän oikeasti olisi näitä käsittelemään. 

AP

Kumpi teistä aloittaa keskustelut suhdettanne hiertävistä asioista? Sinä vai mies? Entä kumpaa hiertävistä asioista ensin puhutaan? Sinua vai miestä? On mahdollista, että jos pääasiassa sinä aloitat keskustelun ja sinä puhut sinua hiertävistä asioista, mies tulkitsee puheesi syytökseksi. Varsinkin, kun olet tuonut hänelle jo ilmi, että mielestäsi hänessä on ainakin jonkinlaista psyykkistä vikaa. Vaikka sinun mielestäsi tuollaisissa toisen ihmisen kiintymyssuhdetyylien kaivelussa ei olisikaan mitään ihmeellistä, voi se tuntua toisesta hänen minuutensa mitätöimiseltä ja siten loukkaavalta. 

Sen sijaan, että kerrot miehelle omista fiiliksistäsi, voisitko kysyä häneltä, mitä hän toivoisi sun tekevän, jotta hän ei tuntisi itseään riittämättömäksi? Jos saatte ratkaistua sen ongelman, mies saattaa olla paljon valmiimpi ratkaisemaan myös sinun ongelmaasi. Kun hän huomaa, että ei olekaan nk altavastaajana keskusteluissanne vaan ihan oikeasti myös hänelle (eikä vain sinulle) olisi ongelmien ratkaisusta hyötyä, voisitte löytää paremman keskusteluyhteyden. 

Sitähän se on, mitätöintiä ja loukkaavaa, mutta mies voi naureskella myös partaansa, kun sai hyvän tekosyyn mihin voi vedota, vaikka todelliset syyt käytökselle ovat ihan muualla. 

Minusta tuollainen psykologisointi on kummallista käytöstä, jos miettii, että ollaan vasta tapailusuhteessa. Ei asuta yhdessä, eikä olla vakavasti sitoutumisesta edes puhuttu. Olisin hyvin hämmästynyt, jos joku käyttäytyisi minua kohtaan noin ja ihmettelen, ettei kukaan tässä keskustelussa ole siihen aiemmin puuttunut ( en ole tosin varma luinko jokaista viestiä yhtä huolellisesti).

Vierailija kirjoitti:

... Olen tätä koittanut hälle joskus sanoa, että vaikka olisi kiireinen tms., niin mulle tulisi hyvä mieli, jos laittaisi vaikka ennen nukkumaanmenoa viestin. Mutta sitten lähinnä ihmetellään, että no voithan sinä itse laittaa jos tuntuu siltä...

AP

Tuosta huomaa, että miehesi ei ajattele tuota hyvänyön viestin lähettämistä edes minään juttuna, vaan se kumpi ehtii ensin niin laittaa. Tavallaan hän ottaa sinut itsestäänselvyytenä, mutta ei ilkeyttään vaan tottumuksesta. Toivottavasti saatte puhuttua asioista ja asiat kuntoon keskenänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olette olleet vasta vuoden yhdessä niin viikonloppuisin on aika yleistä olla yhdessä. Silloin pitäisi vielä olla kiinnostusta yhteiseen ajanviettoon.

Tietenkin välillä voi ja pitääkin olla kummallakin omia juttuja, mutta noin yleensä.

Tuo on vallankäyttöä mieheltä. Jos jo muutenkin sinä olet aktiivisempi pitämään yhteyttä ja ehdottamaan tekemistä niin mies ei edes viikonloppuna ITSE ehdota, että ollaan yhdessä/tehdään sitä tai tätä.

Mies on itsekseen kotona ja sitten kun sanot, että olisit halunnut olla yhdessä niin jälkeenpäin sanoo, että jos sinulla oli tylsää niin olisit soittanut, että haluat tulla tänne.
SILLLONKIN mies heittää pallon sinulle.

Hän syyllistää SINUA omasta laiskuudestaan, vapaudenhalustaan, mukavuudenhalustaan, välinpitämättömyydestään, haluttomuudestaan, kyllästymisestään, vallankäytön nautinnostaan, niin juuri, hänellä voi käydä mielessä ottaa yhteyttä, mutta antaa olla kun tietää, että joko otat yhteyttä tai kipuilet kotona. Mutta olet silti heti valmis tapaamaan miehen kun mies sitä haluaa. Tai siis kun nöyrryt ja otat yhteyttä ja ehdotat tapaamista.

Ei vain tullut mieleen laittaa viestiä, ei vain kait sitten tarpeeksi halunnut tavata, ei vain tullut ehdotetuksi viikonlopun viettoa...rehellisesti: milloin mies on itse, ilman sinun sysäystäsi jollain tapaa, ehdottanut jotain tai ottanut yhteyttä viimeaikoina?

Oli miehen käytös mistä traumasta tai kiintymystyylistä hyvänsä johtuvaa sinä et ole eikä pitäisi olla se terapeutti ja sijaiskärsijä.

Vaikka kuinka rakastat niin rakkaus ei kaikkea paranna.

Ja rakkauden ei pitäisi yrittää parantaa parannettavaa ja sairastuttaa sitä parantajaa.

Rakkaudenhan nimenomaan pitäisi olla voimaa ja virkeyttä antava voima. Molemmille.

Tämä suhde vie, oletan niin, aloittajalta ihan kauheasti voimia. Ja itsetunnon.

Hymähdin tälle kommentille, vaikka nauru kaukana tästä koko tilanteesta :) Mutta hyvin kirjoitit!

Se ärsyttäää ja loukkaa, kuten joku kirjoittikin, että mies ei tunnu ottavan vastuuta omasta käytöksestään ja sen vaikutuksesta suhteeseen. Luulen, että hän mielestään toimii varsin järkevästi ja riittävällä tavalla minut huomioiden. Ja musta tuntuu sitten, että olen typerä/needy/rasittava jos tunnen, että en saa mieheltä kaipaamaani vastakaikua.

Olisi hienoa, jos voitaisiin käydä avoin keskustelu ja mies aidosta halustaan ja proaktiivisesti haluaisi kuulla, miksi mulle välillä tulee paha mieli hänen käytöksestään, ja miten voisi ihan pienillä teoilla tilannetta parantaa. Olen tätä koittanut hälle joskus sanoa, että vaikka olisi kiireinen tms., niin mulle tulisi hyvä mieli, jos laittaisi vaikka ennen nukkumaanmenoa viestin. Mutta sitten lähinnä ihmetellään, että no voithan sinä itse laittaa jos tuntuu siltä...

AP

"Olisi hienoa, jos voitaisiin käydä avoin keskustelu ja mies aidosta halustaan ja proaktiivisesti haluaisi kuulla, miksi mulle välillä tulee paha mieli hänen käytöksestään, ja miten voisi ihan pienillä teoilla tilannetta parantaa."

Entä, jos sitä aitoa halua ei ole? Oletko valmis sen hyväksymään ja siirtymään elämässä eteenpäin?

Todennäköisesti miehellä on sellainen strategia, että hän sanoo kaikkea mitä nainen haluaa kuulla, mutta teot ovat jotain ihan muuta. Keskustelua on jo ollut, mutta se on johtanut vain siihen, että kaikki jatkuu ennallaan ja nainen on hetken toiveikas, että mies muuttuu. Tällaista voi jatkua pitkäänkin eli tuskinpa mies myöntää haluttomuuttaan kunnolliseen suhteeteen, koska hän pyrkii kaiken jatkumiseen ennallaan, kunnes itse päättää suhteen eli kyllästyy.

Mulla oli aloituksen kaltainen suhde. Mies piti itsestäänselvänä ja erohan siitä tuli. 

Vierailija kirjoitti:

Todennäköisesti miehellä on sellainen strategia, että hän sanoo kaikkea mitä nainen haluaa kuulla, mutta teot ovat jotain ihan muuta. Keskustelua on jo ollut, mutta se on johtanut vain siihen, että kaikki jatkuu ennallaan ja nainen on hetken toiveikas, että mies muuttuu. Tällaista voi jatkua pitkäänkin eli tuskinpa mies myöntää haluttomuuttaan kunnolliseen suhteeteen, koska hän pyrkii kaiken jatkumiseen ennallaan, kunnes itse päättää suhteen eli kyllästyy.

Tuskin miehellä mitään strategiaa on. Kaikille ei suhteet ole mitään peliä, toisin kuin sinulle.