Lue keskustelun säännöt.
Sinä, jonka mielestä pitkän parisuhteen "ylläpito" vaatii erityisellä tavalla "työtä"?
29.08.2021 |
Voitko kuvailla suhdettasi ja kertoa, mitä tämä "työ" sinun mielestäsi on?
Itse en koe joutuneeni tekemään mitään erityistä työtä. Sen kun valitsee sopivan kumppanin ja on oma itsensä.
Kommentit (173)
Olet ap oikeassa. Sopivan ihmisen kanssa suhteen eteen ei tarvitse tehdä työtä, koska silloin kaikki sujuu mutkattomasti. Jos ei suju, niin suhteessa on ongelmia, jotka eivät useinkaan ratkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.
Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.
Kannattaa olla sen verran itsenäinen ja tyytyväinen sinkkuna elämiseen, että on varaa odottaa riittävän sopivaa kumppania ja hylätä ne, joiden kanssa täytyy olla toistuvasti työstämässä milloin mitäkin asiaa. Mitä vähemmän eri asioita tarvitset toiselta ihmiseltä, sitä nirsompi on varaa olla.
Toki, voi elää vaikka ikänsä yksin ja sitoutua toiseen ihmiseen vasta sitten jos sattuman kaupalla tulee vastaan sellainen joka jo valmiiksi on juuri sellainen kuin siinä hetkessä on sinulle sopiva. Tai sitten voi antaa itsensä rakastua sellaiseen, joka ei ole täydellinen mutta jolla on halua yrittää ja tehdä töitä sen eteen että eletään yhdessä. Itse suosin jälkimmäistä, koska se työ tulee joka tapauksessa eteen. Ihmiset kun muuttuvat ja kehittyvät eri tavalla pitkissä suhteissa, ei alkuun täydellisesti sopivalta vaikuttanut kumppani enää kymmenen vuoden kuluttua olekaan sellainen. Silloin tarvitaan työtä. Tai ero.
Minulla on niin yksinkertaiset parisuhdetarpeet, että jos toinen ei niihin pysty enää vastaamaan, hän saakin mennä. Ei kiinnosta vähääkään alkaa vääntämään perusasioista jonkun kanssa, kun parisuhde ei ole minulle mikään välttämättömyys.
Ero on minusta ihan luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Ei sitä tarvitse millä tahansa hinnalla pyrkiä välttämättään. 10-15 vuotta on oikein hyvä mitta parisuhteelle..
Jos olisin erehtynyt viettämään kanssasi tuon sinun mielestäsi luonnollisen parisuhteen keston ajan kuvitellen, että tarkoitus on pysyä yhdessä vastedeskin, niin kylläpä tuntisin itseni huijatuksi. Jotenkin veikkaan, ettet mainosta tätä näkemystäsi suhteen alussa.
Äitini ajatteli noin kuin sinä. Puolustuskannalla, vetäytyvä, passiivis-aggressiivinen. Kun suhde sitten loppui siihen 10 vuoteen, toista ei enää tullutkaan. Hän oli aivan saatanallisen katkera ja meni hiukan järjiltään. Jäljet jäivät lasten siivottaviksi. Voi kun edes ymmärtäisit miten väärässä voit olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, taidatkin olla pelkkä trolli.
Tämä on varmasti ainoa palsta, jossa pidetään kylmsydämisenä ihmisenä ja trollina sen vuoksi, että odottaa kumppaniltaan asiallista käyttäytymistä eikä hyväksy kaltoinkohtelua.
Kylmäsydämisenä trollina pidettiin ihmistä joka pistää kumppanin pihalle kun tämä sairastuu muutamaksi kuukaudeksi masennukseen eikä ole oma itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Olet ap oikeassa. Sopivan ihmisen kanssa suhteen eteen ei tarvitse tehdä työtä, koska silloin kaikki sujuu mutkattomasti. Jos ei suju, niin suhteessa on ongelmia, jotka eivät useinkaan ratkea.
Entä jos on jo toisella kierroksella ja on paljon sovitettavia asioita, niin kaikkiko vaan menee mutkattomasti? Entä jos oltu jo vuosia yhdessä, niin vielä kaikki vain sujuu kuin leikki ilman mitään vaivannäköä?
Teen parisuhteen eteen työtä muun muassa näin:
- joskus jos ärsyttää, pidän mölyt mahassani
- joskus vaikka ei yhtään huvittaisi, yritän panostaa yhteiseen aikaan olemalla mukava ja kiva (olen introvertti ja inhorealisti ja usein tekee mieli olla vain yksin ja murjottaa)
- joskus yritän harrastaa seksiä, vaikka ei itseä nappaisi
- joskus pukeudun kivasti vain miellyttääkseni miestäni
- yritän järjestää kahdenkeskistä aikaa ja viedä lapsia hoitoon
- keskustellaan ongelmista
- siivoan tavaroita paikalleen, koska tiedän sotkun ärsyttävän miestä enemmän kuin itseäni
- ajan säärikarvoja useammin kuin yksin asuessa
- ostan pihvit, vaikka söisin mieluummin kalaa
- yritän aina muistuttaa itseäni, että mieheni on sellainen kuin on ja toista ei voi muuttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Aika karua, että pysyt rakastuneena ihmiseen, joka ei halua läheisyyttä kanssasi. Minulla tunteet kuolevat tuossa tilanteessa, ja se on ainoastaan hyvä juttu itsesuojelun kannalta. Olisi kamala olla vuosia suhteessa, jossa toinen käyttäytyy noin, vain tunteiden vuoksi.
No eikö se rakkaus juuri sitä ole, toisen kanssa olemista myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja jos tunteet kuolevat tuollaisessa tilanteessa, niin ne ovat varmaan olleet jotain muuta kuin rakkautta.
-eri
Ei. Terve rakkaus ei ole sitä, että toinen kohtelee sinua huonosti, ja silti vain pysyt kiintyneenä häneen. Se on läheisriippuvuutta.
Kyse oli masennuksesta ja masennuksen oireista, ei huonosta kohtelusta.
Kyse oli masentuneesta ihmisestä, joka kohteli kumppaniaan todella törkeästi. Toista ei saa kohdella törkeästi oli sairas tai terve.
Ilmeisesti myös sokean pitää nähdä ja dementikon muistin pelata ja älyn leikata kuin partaveitsi, jalka kipsissä juosta lujaa jne.?
En mielestäni puhunut kipsatuista jaloista mitään. Totesin vain, että jos haluaa kanssani olla, minua pitää kohdella hyvin. Jos et kykene kohtelemaan kumppaniasi ihmismäisesti, et kuulu parisuhteeseen. Parisuhteeseen osallistumisella on tietyt minimivaatimukset, ja se, ettei ole toiselle törkeä, on aika lailla välttämättömimmästä päästä.
Etkö sinä oikeasti ymmärrä, että masennus on sairaus ja sairas ihminen oireilee eri tavoin. Sairastaminen ei ole törkeää käytöstä.
Totta kai masentunutkin voi käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan törkeästi siinä missä tervekin. Hänellä voi olla joissakin tapauksissa toimintaansa eri vaikuttimet kuin ei-masentuneella, mutta ei se itse toimintaan vaikuta. Ei toisen kaltoinkohtelua voi milloinkaan oikeuttaa sairaudella.
Mutta anna vain kohdella itseäsi huonosti, jos et muuhun kykene. Monen pitää oppia rajojen ylläpitäminen kantapään kautta.
Toisten kaltoinkohtelua oikeutetaan sairaudella mm. tuomioistuimissa ihan rutiininomaisesti. Siksi niitä mielentilatutkimuksia tehdään, tiesitkös?
Vierailija kirjoitti:
Olet ap oikeassa. Sopivan ihmisen kanssa suhteen eteen ei tarvitse tehdä työtä, koska silloin kaikki sujuu mutkattomasti. Jos ei suju, niin suhteessa on ongelmia, jotka eivät useinkaan ratkea.
Miettiikö kukaan tätä itsensä kautta? Kun tuntuu, että haetaan mutkatonta ideaalipuolisoa. Mutta kun minä olen mutkikas, enhän pystyisi mutkattoman kanssa saamaan mitään järkevää suhdetta aikaan. Samoin en ole onnistunut yhtään mutkatonta miestä vielä löytämään edes. Enkä kyllä olisi halunnutkaan - millä resursseilla hän sitten ymmärtäisi minua jos ei edes käsittäisi mistä puhun, koska koko elämänalue olisi hänelle vieras.
Jos taas minulla olisi samalla tapaa mutkikas puoliso, voisimme kyllä ymmärtää toisiamme mutta täydentäisimmekö toisiamme silloin ja pystyisimmekö tukemaan - jaa-a.
Nykyisen miehen mutkat menevät eri kohdassa kuin omani. Yhdessä pystymme enempään kuin eriksemme, koska kompensoimme toistemme heikkoja kohtia. Mutta kyllä, työtä se vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimin väärin välillä huonolla päällä olessa. Kokoajan pyrin parempaan.
Mies toimii myös.
Lapsuuden perheessä nahisteltiin myös.
Pyritään toki rauhaan, mutta välillä on erimielisyyksiä. Enenemissä määrin vähemmän, kun ollaan opittu toistemme tavat.
Käsitämme kielen eri tavalla ja tulkitsemme sitä jokainen kuten haluamme.
Yli 50% avioliitoista päättyy eroon. Osa luovuttaa liian helpolla ja menee korjaamaan asioita uuteen suhteeseen, joita olisi voinut korjata vanhassa suhteessa.
Moni luovuttaa, vaikka haasteista yhdessä yli pääseminen vahvistaa suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
26 vuotta saman henkilön kanssa suhteessa, on se jonkun verran "työtä" vaatinut molemmilta että suhde toimii eelleen. Pettymyksiäkin on matkalla tullut vastaan vaikka kuinka ja silti vaan jaksamme katsella toisiamme vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ap oikeassa. Sopivan ihmisen kanssa suhteen eteen ei tarvitse tehdä työtä, koska silloin kaikki sujuu mutkattomasti. Jos ei suju, niin suhteessa on ongelmia, jotka eivät useinkaan ratkea.
Miettiikö kukaan tätä itsensä kautta? Kun tuntuu, että haetaan mutkatonta ideaalipuolisoa. Mutta kun minä olen mutkikas, enhän pystyisi mutkattoman kanssa saamaan mitään järkevää suhdetta aikaan. Samoin en ole onnistunut yhtään mutkatonta miestä vielä löytämään edes. Enkä kyllä olisi halunnutkaan - millä resursseilla hän sitten ymmärtäisi minua jos ei edes käsittäisi mistä puhun, koska koko elämänalue olisi hänelle vieras.
Jos taas minulla olisi samalla tapaa mutkikas puoliso, voisimme kyllä ymmärtää toisiamme mutta täydentäisimmekö toisiamme silloin ja pystyisimmekö tukemaan - jaa-a.
Nykyisen miehen mutkat menevät eri kohdassa kuin omani. Yhdessä pystymme enempään kuin eriksemme, koska kompensoimme toistemme heikkoja kohtia. Mutta kyllä, työtä se vaatii.
Monet meistä ovat nimenomaan mutkattomia kumppaneita. Pahin olisi sellainen parisuhde, joka tekisi omasta elämästä työläämpää ja vaikeampaa. Sellainen tuntuisi tavattoman epäreilulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä parisuhteen eteen nähdään vaivaa, jotta se onnistuu. Parisuhdetta ei ole olemassa, jos ei sen eteen näe vaivaa.
Ihan jokaisessa parisuhteessa on erimielisyyksiä ja jos niiden eteen ei näe vaivaa, parisuhde menee huonompaan suuntaan ja lopulta päättyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.
Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.
Kannattaa olla sen verran itsenäinen ja tyytyväinen sinkkuna elämiseen, että on varaa odottaa riittävän sopivaa kumppania ja hylätä ne, joiden kanssa täytyy olla toistuvasti työstämässä milloin mitäkin asiaa. Mitä vähemmän eri asioita tarvitset toiselta ihmiseltä, sitä nirsompi on varaa olla.
Toki, voi elää vaikka ikänsä yksin ja sitoutua toiseen ihmiseen vasta sitten jos sattuman kaupalla tulee vastaan sellainen joka jo valmiiksi on juuri sellainen kuin siinä hetkessä on sinulle sopiva. Tai sitten voi antaa itsensä rakastua sellaiseen, joka ei ole täydellinen mutta jolla on halua yrittää ja tehdä töitä sen eteen että eletään yhdessä. Itse suosin jälkimmäistä, koska se työ tulee joka tapauksessa eteen. Ihmiset kun muuttuvat ja kehittyvät eri tavalla pitkissä suhteissa, ei alkuun täydellisesti sopivalta vaikuttanut kumppani enää kymmenen vuoden kuluttua olekaan sellainen. Silloin tarvitaan työtä. Tai ero.
Minulla on niin yksinkertaiset parisuhdetarpeet, että jos toinen ei niihin pysty enää vastaamaan, hän saakin mennä. Ei kiinnosta vähääkään alkaa vääntämään perusasioista jonkun kanssa, kun parisuhde ei ole minulle mikään välttämättömyys.
Ero on minusta ihan luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Ei sitä tarvitse millä tahansa hinnalla pyrkiä välttämättään. 10-15 vuotta on oikein hyvä mitta parisuhteelle..
Jos olisin erehtynyt viettämään kanssasi tuon sinun mielestäsi luonnollisen parisuhteen keston ajan kuvitellen, että tarkoitus on pysyä yhdessä vastedeskin, niin kylläpä tuntisin itseni huijatuksi. Jotenkin veikkaan, ettet mainosta tätä näkemystäsi suhteen alussa.
Äitini ajatteli noin kuin sinä. Puolustuskannalla, vetäytyvä, passiivis-aggressiivinen. Kun suhde sitten loppui siihen 10 vuoteen, toista ei enää tullutkaan. Hän oli aivan saatanallisen katkera ja meni hiukan järjiltään. Jäljet jäivät lasten siivottaviksi. Voi kun edes ymmärtäisit miten väärässä voit olla.
Hienoa projisoimista, mutta tunnut ainakin tietävän, mitä traumaasi näissä omissa kommenteissasi pelaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.
Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.
Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.
Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.
Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.
Päivääkään en silti vaihtaisi pois.
Kaiken hyvän eteen nähdään vaivaa elämässä. Niin se vaan on. Se juuri on osoitus siitä, että asia on tärkeä itselle.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken hyvän eteen nähdään vaivaa elämässä. Niin se vaan on. Se juuri on osoitus siitä, että asia on tärkeä itselle.
Tämä on tällainen outo protestanttinen klisee, joka ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kaikki parhaat asiat elämässäni ovat aina tulleet ilman ponnistelua. Sen sijaan paljon vaivaa vaatineet asiat ovat usein olleet pettymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.
Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.
Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.
Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.
Päivääkään en silti vaihtaisi pois.
Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.
Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.
Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.
Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.
Päivääkään en silti vaihtaisi pois.
Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.
Kaikella kunnioituksella, en vain usko sinua. Pitkäaikainen ihmissuhde, oli se mikä tahansa, jos se on hyvin hyvin läheinen, saman katon alla asutaan, vaatii kyllä työtä. Aivan varmasti. En mollaa mitään, mutta en kylläkään usko, ettei mitään konflikteja olisi tai kompromissejä jouduta koskaan tekemään pitkässä parisuhteessa.
Missä kohtaa muuten sait vaikutelman, että työnteko olisi mielestäni kärsimystä? Enkö ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi? Siunaushan se on. Kaikki mahtava elämässä edellyttää vaivannäköä. En olisi läheskään sama ihminen ilman pitkää parisuhdettani tai lapsiani. Välillä menee järki, mutta kaikki on enemmänkin kuin sen arvoista!
Kiva silti kuulla, että olette onnellisia. Sehän se pääasia on!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.
Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.
Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.
Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.
Päivääkään en silti vaihtaisi pois.
Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.
Montako vuotta/kuukautta takana?
En ole itse masentunut.