Lue keskustelun säännöt.
Sinä, jonka mielestä pitkän parisuhteen "ylläpito" vaatii erityisellä tavalla "työtä"?
29.08.2021 |
Voitko kuvailla suhdettasi ja kertoa, mitä tämä "työ" sinun mielestäsi on?
Itse en koe joutuneeni tekemään mitään erityistä työtä. Sen kun valitsee sopivan kumppanin ja on oma itsensä.
Kommentit (173)
Vierailija kirjoitti:
Pitkä parisuhde vaatii loputtomasti joustoa ja kompromisseja. Kyllä se työstä käy kun ei voi tulla, mennä ja tehdä niinkuin itse haluaa vaan on kokoajan huomioitava se puoliso ja lapset. Lisäksi pitää järjestää aikaa ja rahaa sen perheen hyvinvoinnin vuoksi.
Ei se ole työtä. Se on normaalia elämää. Kohta varmaan hengittäminenkin lasketaan työksi, koska "käyhän se työstä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Varmaan vaatii työtä pysyä yhdessä myös juopon tai hakkaavan miehen kanssa. Hyvä parisuhde ei vaadi työtä mutta huono vaatii, se on selvä. Mutta kysymys kuuluukin, että miksi ihmeessä pitäisi nähdä noin paljon vaivaa pysyäkseen huonossa suhteessa.
Sinulla menee nyt hyvä parisuhde ja hyvänsään parisuhde sekaisin. Mieluummin otan "huonon" parisuhteen jos se tarkoittaa sitä että toista tuetaan vaikeinakin aikoina, vaikka se välillä työstä kävisikin, kuin hyvänsään parisuhteen jossa saa kengänkuvan persauksiin juuri silloin kun kumppanin tukea tarvitsisi eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suloisen etuoikeutettua kiukutella siitä, että on väärän ihmisen kanssa yhdessä, jos seksikerrat merkitään kalenteriin. Toiset meistä joutuvat ajoittamaan ne syöpähoitojen mukaan, lapsivapaiden mukaan, vuorotöiden mukaan... Tai etsimään intohimoa läheisen kuoleman aiheuttaman surun keskellä, konkurssin keskellä, pitkäaikaissairaina ja työttöminä yms.
Onneksi sentään kalenteriin merkitsijöillä on raskaina aikoina tukeva puoliso, jonka kanssa on yhteinen tahto selvitä yhdessä ja pitää suhteesta huolta :)Niin ja sitten on myös meitä jotka selviävät puolison syövästä, konkurssista, työttömyydestä, masennuksesta ja läheisten kuolemista ilman sitä kalenteriin merkittyä seksiäkin.
Mutta kun se ei ole oikea parisuhde jos seksi puuttuu. Se on pelkkä kaverisuhde.
Olen kai sitten osannut valita kumppanin oikein kun kummankaan mielestä suhde ei kaadu tilapäiseen seksittömyyteen.
Eipä nimittäin käynyt mielessäkään puolison sairastaessa alkaa merkkailemaan seksiä kalenteriin.
Parisuhde on myötä ja vastamäessä.
Puheyhteys on kaiken pohja, jos sitä ei ole, ei kannata jatkaa.
Ottaja ja antaja yhdessä ei toimi.
Kaksi antajaa luo onnellinen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Aika karua, että pysyt rakastuneena ihmiseen, joka ei halua läheisyyttä kanssasi. Minulla tunteet kuolevat tuossa tilanteessa, ja se on ainoastaan hyvä juttu itsesuojelun kannalta. Olisi kamala olla vuosia suhteessa, jossa toinen käyttäytyy noin, vain tunteiden vuoksi.
No eikö se rakkaus juuri sitä ole, toisen kanssa olemista myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja jos tunteet kuolevat tuollaisessa tilanteessa, niin ne ovat varmaan olleet jotain muuta kuin rakkautta.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.
Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.
Oikeasti on olemassa vaikka kuinka paljon niitä vääriä. Sen perusteella voisi kyllä sanoa, että on olemassa myös niitä oikeita.
Voisin listata vaikka kuinka paljon esimerkkejä, miksi toiset ovat vain vääriä jollekin. Heidän parisuhteensa tulee epäonnistumaan tai ainakin olemaan onneton. Se ei ole oikeaa, jos itseään on muutettava niin paljon, että itsestään saa sille toiselle sopivan. Ei sellaisen muutoksen eteen kuuluu tehdä töitä, ellei nyt ole oikeasti todella huono ihminen. Erilaisuus ei ole syy muuttua, otetaan vaikka ulospäinsuuntautuneesta sisäänpäinsuuntautuneeksi, koska silloin puolison kanssa parisuhde toimii paremmin ja työskennellä kovasti sen eteen.. Meillä jokaisella on oikeus ola oma itsemme ja meidän kuuluu valita pikemmin siihen se oikea puoliso vierelle, ei muutella itseämme tai sitä toista.
Jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Kyllä , mutta et voi tietää kuinka paljon se sinun " oikea" kumppanisi sietää sinun takiasi ja muuttaa itseään , jotta pitäisit häntä oikeana. Ihmiset myös muuttuvat myös suhteensa aikana. Tässäkin n vaaditaan työtä, että sopeudutaan paitsi omaan muuttumiseen myös sen kumppanin muuttumiseen. Välttämättä ei muututa samaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Varmaan vaatii työtä pysyä yhdessä myös juopon tai hakkaavan miehen kanssa. Hyvä parisuhde ei vaadi työtä mutta huono vaatii, se on selvä. Mutta kysymys kuuluukin, että miksi ihmeessä pitäisi nähdä noin paljon vaivaa pysyäkseen huonossa suhteessa.
Sinulla menee nyt hyvä parisuhde ja hyvänsään parisuhde sekaisin. Mieluummin otan "huonon" parisuhteen jos se tarkoittaa sitä että toista tuetaan vaikeinakin aikoina, vaikka se välillä työstä kävisikin, kuin hyvänsään parisuhteen jossa saa kengänkuvan persauksiin juuri silloin kun kumppanin tukea tarvitsisi eniten.
Minua ei yksikään kumppani kohtele tuolla tavalla, oli sairas tai terve.
Jokaisella saa tietysti olla omat rajansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Aika karua, että pysyt rakastuneena ihmiseen, joka ei halua läheisyyttä kanssasi. Minulla tunteet kuolevat tuossa tilanteessa, ja se on ainoastaan hyvä juttu itsesuojelun kannalta. Olisi kamala olla vuosia suhteessa, jossa toinen käyttäytyy noin, vain tunteiden vuoksi.
No eikö se rakkaus juuri sitä ole, toisen kanssa olemista myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja jos tunteet kuolevat tuollaisessa tilanteessa, niin ne ovat varmaan olleet jotain muuta kuin rakkautta.
-eri
Ei. Terve rakkaus ei ole sitä, että toinen kohtelee sinua huonosti, ja silti vain pysyt kiintyneenä häneen. Se on läheisriippuvuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.
Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.
Et ole ollut hyvin yhteensopivan kumppanin kanssa.
Ikävä yllätys on luvassa niille, jotka kuvittelee kumppanin olevan valmiiksi yhteensopiva. Näin on tasan niin kauan kun toinen jaksaa joustaa.
Miksi ei voi heti valita sitä yhteensopivaa kumppania? Pitääkö raittiin ottaa juoppo. Iltavirkun aamuvirkku ja sohvaperunan urheilija?
No niinpä. Miksi kenenkään pitää yrittää esittää "parempaa" ihmisistä kuin oikeasti on? Miksi ei voi olla rehellisesti juoppo ja/tai sohvis ja toinen sitten ottaa tai jättää. Ja löytyyhän niitä vastakappaleita niin samasta kuin vastakkaisestakin sukupuolesta joten ei joku juoppous ole mikään tuomio elämästä ikisinkkuna.
Tottakai jokainen yrittää antaa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan varsinkin kumppania etsiessään. Ei se juoppo luuseri ole kuuminta hittoa deittimarkkinoilla, olipa kyseessä mies tai nainen. Ei edes pultsaripiireissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Aika karua, että pysyt rakastuneena ihmiseen, joka ei halua läheisyyttä kanssasi. Minulla tunteet kuolevat tuossa tilanteessa, ja se on ainoastaan hyvä juttu itsesuojelun kannalta. Olisi kamala olla vuosia suhteessa, jossa toinen käyttäytyy noin, vain tunteiden vuoksi.
No eikö se rakkaus juuri sitä ole, toisen kanssa olemista myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja jos tunteet kuolevat tuollaisessa tilanteessa, niin ne ovat varmaan olleet jotain muuta kuin rakkautta.
-eri
Ei. Terve rakkaus ei ole sitä, että toinen kohtelee sinua huonosti, ja silti vain pysyt kiintyneenä häneen. Se on läheisriippuvuutta.
Kyse oli masennuksesta ja masennuksen oireista, ei huonosta kohtelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Varmaan vaatii työtä pysyä yhdessä myös juopon tai hakkaavan miehen kanssa. Hyvä parisuhde ei vaadi työtä mutta huono vaatii, se on selvä. Mutta kysymys kuuluukin, että miksi ihmeessä pitäisi nähdä noin paljon vaivaa pysyäkseen huonossa suhteessa.
Sinulla menee nyt hyvä parisuhde ja hyvänsään parisuhde sekaisin. Mieluummin otan "huonon" parisuhteen jos se tarkoittaa sitä että toista tuetaan vaikeinakin aikoina, vaikka se välillä työstä kävisikin, kuin hyvänsään parisuhteen jossa saa kengänkuvan persauksiin juuri silloin kun kumppanin tukea tarvitsisi eniten.
Minua ei yksikään kumppani kohtele tuolla tavalla, oli sairas tai terve.
Jokaisella saa tietysti olla omat rajansa.
Toivotaan ettei kumppanisi sairastu. Tai sama kai se sinulle on, vaihtoon vaan. Kunhan muistat ettet vain liikaa mene kiintymään. Vaikea kuvitella että tuollaisella ajatusmaailmalla pystyisi kovin syvää suhdetta muodostamaan edes sen mainitun hyvän sään aikana, mutta jokainen tietysti pyrkii sellaiseen suhteeseen jonka haluaa ja johon kykenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.
Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.
Kannattaa olla sen verran itsenäinen ja tyytyväinen sinkkuna elämiseen, että on varaa odottaa riittävän sopivaa kumppania ja hylätä ne, joiden kanssa täytyy olla toistuvasti työstämässä milloin mitäkin asiaa. Mitä vähemmän eri asioita tarvitset toiselta ihmiseltä, sitä nirsompi on varaa olla.
Toki, voi elää vaikka ikänsä yksin ja sitoutua toiseen ihmiseen vasta sitten jos sattuman kaupalla tulee vastaan sellainen joka jo valmiiksi on juuri sellainen kuin siinä hetkessä on sinulle sopiva. Tai sitten voi antaa itsensä rakastua sellaiseen, joka ei ole täydellinen mutta jolla on halua yrittää ja tehdä töitä sen eteen että eletään yhdessä. Itse suosin jälkimmäistä, koska se työ tulee joka tapauksessa eteen. Ihmiset kun muuttuvat ja kehittyvät eri tavalla pitkissä suhteissa, ei alkuun täydellisesti sopivalta vaikuttanut kumppani enää kymmenen vuoden kuluttua olekaan sellainen. Silloin tarvitaan työtä. Tai ero.
Minulla on niin yksinkertaiset parisuhdetarpeet, että jos toinen ei niihin pysty enää vastaamaan, hän saakin mennä. Ei kiinnosta vähääkään alkaa vääntämään perusasioista jonkun kanssa, kun parisuhde ei ole minulle mikään välttämättömyys.
Ero on minusta ihan luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Ei sitä tarvitse millä tahansa hinnalla pyrkiä välttämättään. 10-15 vuotta on oikein hyvä mitta parisuhteelle..
Juu no tässä ketjussa oli puhe pitkistä parisuhteista. Toki sillä tavalla saa hyvin vaihtelua, kun ajattelee että parisuhde ei mitään työtä vaadi ja jos vaatii niin saakin loppua. Eikä siinä mitään pahaa ole, monelle tosiaan 10-15 vuotta on ihan hyvä mitta. Itse tähtään pidempään liittoon, mutta en pidä pitkää liittoa kaikille välttämättömyytenä tai parhaana vaihtoehtona.
Minulla on tietyt standardit sille, miten minua tulee kohdella parisuhteessa, ja mitä toisen on minulle kyettävä tarjoamaan. Jos toinen ei pysty kunnioittamaan rajojani tai vastaamaan tarpeisiini, niin eipä sitä millään työllä korjata.
Eli sinä et tee suhteen eteen työtä, mutta odotat kumppanisi sitä tekevän ja olevan sinulle alisteinen täyttäessään tarpeitasi. Jos kumppani ei toimi kuten haluat, sinä erota. Selvä.
Aika monet katsovat suhdettaan itsekkäästi omasta näkökulmastaan ja toiselta odotetaan huomioimista, palvelua ja tarpeiden tyydyttämistä. Omaksi pam kseksi riittää että toinen saa olla suhteessa kanssani. Minä kun en suhteen eteen töitä tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Aika karua, että pysyt rakastuneena ihmiseen, joka ei halua läheisyyttä kanssasi. Minulla tunteet kuolevat tuossa tilanteessa, ja se on ainoastaan hyvä juttu itsesuojelun kannalta. Olisi kamala olla vuosia suhteessa, jossa toinen käyttäytyy noin, vain tunteiden vuoksi.
No eikö se rakkaus juuri sitä ole, toisen kanssa olemista myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja jos tunteet kuolevat tuollaisessa tilanteessa, niin ne ovat varmaan olleet jotain muuta kuin rakkautta.
-eri
Ei. Terve rakkaus ei ole sitä, että toinen kohtelee sinua huonosti, ja silti vain pysyt kiintyneenä häneen. Se on läheisriippuvuutta.
Kyse oli masennuksesta ja masennuksen oireista, ei huonosta kohtelusta.
Kyse oli masentuneesta ihmisestä, joka kohteli kumppaniaan todella törkeästi. Toista ei saa kohdella törkeästi oli sairas tai terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.
Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.
Kannattaa olla sen verran itsenäinen ja tyytyväinen sinkkuna elämiseen, että on varaa odottaa riittävän sopivaa kumppania ja hylätä ne, joiden kanssa täytyy olla toistuvasti työstämässä milloin mitäkin asiaa. Mitä vähemmän eri asioita tarvitset toiselta ihmiseltä, sitä nirsompi on varaa olla.
Toki, voi elää vaikka ikänsä yksin ja sitoutua toiseen ihmiseen vasta sitten jos sattuman kaupalla tulee vastaan sellainen joka jo valmiiksi on juuri sellainen kuin siinä hetkessä on sinulle sopiva. Tai sitten voi antaa itsensä rakastua sellaiseen, joka ei ole täydellinen mutta jolla on halua yrittää ja tehdä töitä sen eteen että eletään yhdessä. Itse suosin jälkimmäistä, koska se työ tulee joka tapauksessa eteen. Ihmiset kun muuttuvat ja kehittyvät eri tavalla pitkissä suhteissa, ei alkuun täydellisesti sopivalta vaikuttanut kumppani enää kymmenen vuoden kuluttua olekaan sellainen. Silloin tarvitaan työtä. Tai ero.
Minulla on niin yksinkertaiset parisuhdetarpeet, että jos toinen ei niihin pysty enää vastaamaan, hän saakin mennä. Ei kiinnosta vähääkään alkaa vääntämään perusasioista jonkun kanssa, kun parisuhde ei ole minulle mikään välttämättömyys.
Ero on minusta ihan luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Ei sitä tarvitse millä tahansa hinnalla pyrkiä välttämättään. 10-15 vuotta on oikein hyvä mitta parisuhteelle..
Juu no tässä ketjussa oli puhe pitkistä parisuhteista. Toki sillä tavalla saa hyvin vaihtelua, kun ajattelee että parisuhde ei mitään työtä vaadi ja jos vaatii niin saakin loppua. Eikä siinä mitään pahaa ole, monelle tosiaan 10-15 vuotta on ihan hyvä mitta. Itse tähtään pidempään liittoon, mutta en pidä pitkää liittoa kaikille välttämättömyytenä tai parhaana vaihtoehtona.
Minulla on tietyt standardit sille, miten minua tulee kohdella parisuhteessa, ja mitä toisen on minulle kyettävä tarjoamaan. Jos toinen ei pysty kunnioittamaan rajojani tai vastaamaan tarpeisiini, niin eipä sitä millään työllä korjata.
Eli sinä et tee suhteen eteen työtä, mutta odotat kumppanisi sitä tekevän ja olevan sinulle alisteinen täyttäessään tarpeitasi. Jos kumppani ei toimi kuten haluat, sinä erota. Selvä.
Hyvä ja helppo parisuhde vaatii, että yhdessä on kaksi ihmistä, jotka pystyvtät vastaamaan toistensa tarpeisiin säännönmukaisesti ja helposti. Muuten suhde alkaa tuntua työleiriltä. Tämä on sitä helpompaa, mitä paremmat parisuhdetaidot ja yksinkertaisemmat tarpeet molemmilla on.
Mikä tässä oli vaikeasti ymmärrettävää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Varmaan vaatii työtä pysyä yhdessä myös juopon tai hakkaavan miehen kanssa. Hyvä parisuhde ei vaadi työtä mutta huono vaatii, se on selvä. Mutta kysymys kuuluukin, että miksi ihmeessä pitäisi nähdä noin paljon vaivaa pysyäkseen huonossa suhteessa.
Sinulla menee nyt hyvä parisuhde ja hyvänsään parisuhde sekaisin. Mieluummin otan "huonon" parisuhteen jos se tarkoittaa sitä että toista tuetaan vaikeinakin aikoina, vaikka se välillä työstä kävisikin, kuin hyvänsään parisuhteen jossa saa kengänkuvan persauksiin juuri silloin kun kumppanin tukea tarvitsisi eniten.
Minua ei yksikään kumppani kohtele tuolla tavalla, oli sairas tai terve.
Jokaisella saa tietysti olla omat rajansa.
Toivotaan ettei kumppanisi sairastu. Tai sama kai se sinulle on, vaihtoon vaan. Kunhan muistat ettet vain liikaa mene kiintymään. Vaikea kuvitella että tuollaisella ajatusmaailmalla pystyisi kovin syvää suhdetta muodostamaan edes sen mainitun hyvän sään aikana, mutta jokainen tietysti pyrkii sellaiseen suhteeseen jonka haluaa ja johon kykenee.
Jos sinä sallit itseäsi kohdeltavan parisuhteessa huonosti, siitä vain. Kukaan meistä ei voi sinua estää. Mutta on aika ihmeellistä, että saat terveiden rajojen ylläpitämisestä jotekin epäilyttävää toimintaa.
Kuulostaa melkein siltä, että petaat itsellesi oikeutta olla huono kumppani ja silti syyllistää toinen jäämään kanssasi. Sinun kaltaisesi heikkorajaiset ja emotionaalisesti manipuloivat ihmiset eivät ole parisuhdeainesta, ja useimmat kyllä sen onneksi näkevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Varmaan vaatii työtä pysyä yhdessä myös juopon tai hakkaavan miehen kanssa. Hyvä parisuhde ei vaadi työtä mutta huono vaatii, se on selvä. Mutta kysymys kuuluukin, että miksi ihmeessä pitäisi nähdä noin paljon vaivaa pysyäkseen huonossa suhteessa.
Sinulla menee nyt hyvä parisuhde ja hyvänsään parisuhde sekaisin. Mieluummin otan "huonon" parisuhteen jos se tarkoittaa sitä että toista tuetaan vaikeinakin aikoina, vaikka se välillä työstä kävisikin, kuin hyvänsään parisuhteen jossa saa kengänkuvan persauksiin juuri silloin kun kumppanin tukea tarvitsisi eniten.
Minua ei yksikään kumppani kohtele tuolla tavalla, oli sairas tai terve.
Jokaisella saa tietysti olla omat rajansa.
Toivotaan ettei kumppanisi sairastu. Tai sama kai se sinulle on, vaihtoon vaan. Kunhan muistat ettet vain liikaa mene kiintymään. Vaikea kuvitella että tuollaisella ajatusmaailmalla pystyisi kovin syvää suhdetta muodostamaan edes sen mainitun hyvän sään aikana, mutta jokainen tietysti pyrkii sellaiseen suhteeseen jonka haluaa ja johon kykenee.
Minä sairastuin kolmekymppisenä, kun lapsemme olivat pieniä. Tuli keuhkoveritulppia ja epäiltiin syöpää ja löytyi kasvain, joka piti leikata ja kaikki oli kovin epävarmaa. Puolisoni oli kuin pelastusvene keskellä myrskyävää merta, piti minua pinnalla ja positiiviuudellaan teki arjesta normaalimpaa. Pelkäsin etten ehdi olla äiti lapsilleni, etten ehdi nähdä heidän kasvavan ja en saakaan elää elämääni puolisoni rinnalla.
Tämä koettelemus selätettiin, mutta elämässä tulee aina eteen kaikenlaista ja silloin sitä toivoo, että jos rinnalla kulkee joku, se kulkija ei hylkäisi ainakaan ilman yritystä tukea ja jaksaa. Kun puolisoni myöhemmin sairastui itse, en halunnut ainakaan ilman kovaa tappelua luopua hänestä ja meistä.
-Se masennuspotilaan puoliso
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Varmaan vaatii työtä pysyä yhdessä myös juopon tai hakkaavan miehen kanssa. Hyvä parisuhde ei vaadi työtä mutta huono vaatii, se on selvä. Mutta kysymys kuuluukin, että miksi ihmeessä pitäisi nähdä noin paljon vaivaa pysyäkseen huonossa suhteessa.
Sinulla menee nyt hyvä parisuhde ja hyvänsään parisuhde sekaisin. Mieluummin otan "huonon" parisuhteen jos se tarkoittaa sitä että toista tuetaan vaikeinakin aikoina, vaikka se välillä työstä kävisikin, kuin hyvänsään parisuhteen jossa saa kengänkuvan persauksiin juuri silloin kun kumppanin tukea tarvitsisi eniten.
Minua ei yksikään kumppani kohtele tuolla tavalla, oli sairas tai terve.
Jokaisella saa tietysti olla omat rajansa.
Toivotaan ettei kumppanisi sairastu. Tai sama kai se sinulle on, vaihtoon vaan. Kunhan muistat ettet vain liikaa mene kiintymään. Vaikea kuvitella että tuollaisella ajatusmaailmalla pystyisi kovin syvää suhdetta muodostamaan edes sen mainitun hyvän sään aikana, mutta jokainen tietysti pyrkii sellaiseen suhteeseen jonka haluaa ja johon kykenee.
Jos sinä sallit itseäsi kohdeltavan parisuhteessa huonosti, siitä vain. Kukaan meistä ei voi sinua estää. Mutta on aika ihmeellistä, että saat terveiden rajojen ylläpitämisestä jotekin epäilyttävää toimintaa.
Kuulostaa melkein siltä, että petaat itsellesi oikeutta olla huono kumppani ja silti syyllistää toinen jäämään kanssasi. Sinun kaltaisesi heikkorajaiset ja emotionaalisesti manipuloivat ihmiset eivät ole parisuhdeainesta, ja useimmat kyllä sen onneksi näkevät.
Rajojaan voi ylläpitää muutenkin kuin pakenemalla ja hylkäämällä "rakastamansa" kumppani tämän heikkona hetkenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Aika karua, että pysyt rakastuneena ihmiseen, joka ei halua läheisyyttä kanssasi. Minulla tunteet kuolevat tuossa tilanteessa, ja se on ainoastaan hyvä juttu itsesuojelun kannalta. Olisi kamala olla vuosia suhteessa, jossa toinen käyttäytyy noin, vain tunteiden vuoksi.
No eikö se rakkaus juuri sitä ole, toisen kanssa olemista myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja jos tunteet kuolevat tuollaisessa tilanteessa, niin ne ovat varmaan olleet jotain muuta kuin rakkautta.
-eri
Ei. Terve rakkaus ei ole sitä, että toinen kohtelee sinua huonosti, ja silti vain pysyt kiintyneenä häneen. Se on läheisriippuvuutta.
Kyse oli masennuksesta ja masennuksen oireista, ei huonosta kohtelusta.
Kyse oli masentuneesta ihmisestä, joka kohteli kumppaniaan todella törkeästi. Toista ei saa kohdella törkeästi oli sairas tai terve.
Ilmeisesti myös sokean pitää nähdä ja dementikon muistin pelata ja älyn leikata kuin partaveitsi, jalka kipsissä juosta lujaa jne.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.
Varmaan vaatii työtä pysyä yhdessä myös juopon tai hakkaavan miehen kanssa. Hyvä parisuhde ei vaadi työtä mutta huono vaatii, se on selvä. Mutta kysymys kuuluukin, että miksi ihmeessä pitäisi nähdä noin paljon vaivaa pysyäkseen huonossa suhteessa.
Sinulla menee nyt hyvä parisuhde ja hyvänsään parisuhde sekaisin. Mieluummin otan "huonon" parisuhteen jos se tarkoittaa sitä että toista tuetaan vaikeinakin aikoina, vaikka se välillä työstä kävisikin, kuin hyvänsään parisuhteen jossa saa kengänkuvan persauksiin juuri silloin kun kumppanin tukea tarvitsisi eniten.
Minua ei yksikään kumppani kohtele tuolla tavalla, oli sairas tai terve.
Jokaisella saa tietysti olla omat rajansa.
Toivotaan ettei kumppanisi sairastu. Tai sama kai se sinulle on, vaihtoon vaan. Kunhan muistat ettet vain liikaa mene kiintymään. Vaikea kuvitella että tuollaisella ajatusmaailmalla pystyisi kovin syvää suhdetta muodostamaan edes sen mainitun hyvän sään aikana, mutta jokainen tietysti pyrkii sellaiseen suhteeseen jonka haluaa ja johon kykenee.
Jos sinä sallit itseäsi kohdeltavan parisuhteessa huonosti, siitä vain. Kukaan meistä ei voi sinua estää. Mutta on aika ihmeellistä, että saat terveiden rajojen ylläpitämisestä jotekin epäilyttävää toimintaa.
Kuulostaa melkein siltä, että petaat itsellesi oikeutta olla huono kumppani ja silti syyllistää toinen jäämään kanssasi. Sinun kaltaisesi heikkorajaiset ja emotionaalisesti manipuloivat ihmiset eivät ole parisuhdeainesta, ja useimmat kyllä sen onneksi näkevät.
Rajojaan voi ylläpitää muutenkin kuin pakenemalla ja hylkäämällä "rakastamansa" kumppani tämän heikkona hetkenä.
Parisuhde kanssani on etuoikeus, ei subjektiivinen perusoikeus. Jos minua ei kykne kohtelemaan kuten ihmistä kuuluu kohdella, silloin ei ole kykenevä parisuhteeseen, ja tuon etuoikeuden menettää.
Itse en pystyisi katsomaan itseäni peilistä, jos antaisin itseäni kohdeltavan huonosti. Toisilla omat rajat ovat heikommat.
Rakkauden kielet ovat hyödyllisiä parinvalitnavaiheessa, mutta mikään toisen kielen opettelu ei kyllä toimi.
Sillä on nimittäin aivan valtava ero, antaako toinen kosketusta, koska hän tietää sen olevan sinulle tärkeää, vai siksi, että hän itse rakastaa ja tarvitsee sitä yhtä paljon kuin sinä. Kun on kerran tuollaisen päässyt kokemaan, ei milloinkaan suostu tyytymään mieliksi koskemiseen.
En tiedä, onko muiden rakkauden kielten kohdalla sama juttu mutta kosketuksen kohdalla ehdottomasti on. Kannattaa valita sellainen, jonka kieli on sama kuin itsellä.