Sinä, jonka mielestä pitkän parisuhteen "ylläpito" vaatii erityisellä tavalla "työtä"?

Ketjua lukematta vastaan näin:

Minulla on takana 20-vuotinen avioliitto sekä nyt toisessa sellaisessa kymmenettä vuotta.

Ensimmäisessä liitossa piti tehdä työtä.

Se työ oli sitä, että teki asioita, jotka ei ollut omimpia. Harrastin pallopelejä, matkustin tietyllä tavalla, sienestin ja marjastin. Työksi ne teki se, että jouduin aina vähän patistamaan itseni liikkeelle. Ei minu kiinnosta metsät eikä pallopelit.

Työ oli myös sitä, etten voinut puhua, mitä sylki suuhun tuo. Eksä tuppasi pahoittamaan mielensä herkästi. Jouduin skarppaamaan, etten sanonut liian suoraan, vaan pehmensin lauseita kenties/ehkä/voisiko olla - sanoilla.

Työ oli myös sitä, että jouduin pudättelemään itkua, koska sitä en saanut näyttää. Itsensä kontrollointi menee ihan työstä.

En kyllä tajunnut silloinntekeväni mitään työtä. Luulin, että avioliitot ovat tällaisia. Pitää miellyttää toista. Tajusinnvasta nykyisessä liitossani, ettei kaikki parisuhteet olekaan työtä. On myös suhteita, joissa voi olla täysin oma itsensä.

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että kyllä toisen eteen vaivaa pitää nähdä. On tärkeää yrittää antaa toiselle sitä, mitä hän tarvitsee. Kyllä minä nykyäänkin lähden pitkille autoajeluille, vaikka ei se minua niin paljoa kiinnosta. Mutta tässä avioliitossa ei vain ole montaa muuta asiaa, joihin joudun itseni patistamaan. Eli ehkäpä ”työ” tulee siitä määrästä, työkuormasta, jota tekee velvollisuuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken hyvän eteen nähdään vaivaa elämässä. Niin se vaan on. Se juuri on osoitus siitä, että asia on tärkeä itselle.

Tämä on tällainen outo protestanttinen klisee, joka ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kaikki parhaat asiat elämässäni ovat aina tulleet ilman ponnistelua. Sen sijaan paljon vaivaa vaatineet asiat ovat usein olleet pettymyksiä.

Kerro esimerkkejä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken hyvän eteen nähdään vaivaa elämässä. Niin se vaan on. Se juuri on osoitus siitä, että asia on tärkeä itselle.

Tämä on tällainen outo protestanttinen klisee, joka ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kaikki parhaat asiat elämässäni ovat aina tulleet ilman ponnistelua. Sen sijaan paljon vaivaa vaatineet asiat ovat usein olleet pettymyksiä.

Kanssasi samalla tavalla ajattelevat ihmiset, harmittelevat minulle usein kun eivät osaa piirtää tai soittaa tai tehdä jotain muuta heitä kiinnostavaa. Minun mielestäni taas heitä ei kiinnosta tarpeeksi harjoitella, eli nähdä vaivaa.

On helppo pettyä kun ei parin tunnin jälkeen osaakaan piirtää.

Näin välillä ihan naurettavan paljon vaivaa saadakseni olla hetken kivan naisen kanssa, ja päättyihän se suhde kuitenkin. Olenko pettynyt? Tavallaan, mutta sain viettää kahden vuoden aikana kymmeniä ellei satoja tunteja. Se aika oli olennaista, ei lopputulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken hyvän eteen nähdään vaivaa elämässä. Niin se vaan on. Se juuri on osoitus siitä, että asia on tärkeä itselle.

Tämä on tällainen outo protestanttinen klisee, joka ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kaikki parhaat asiat elämässäni ovat aina tulleet ilman ponnistelua. Sen sijaan paljon vaivaa vaatineet asiat ovat usein olleet pettymyksiä.

Kerro esimerkkejä?

Vaivattomia ja äärimmäisen antoisia asioita ovat mm. ystävyys, luonnossa käveleminen, parisuhde, auringonlaskut, läsnäolo, lasi hyvää viiniä, suuteleminen ja kirjoittaminen.

Paljon vaivaa ja ponnistelua vaatineita mutta lopulta epätyydyttäviä asioita ovat olleet mm. molemmat korkeakoulututkintoni, uran rakentaminen ja töissä pinnistely.

"Mikä on hyvää, se on helposti saatavilla", kuten epikurolaiset sanovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.

Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.

Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.

Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.

Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois.

Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.

Kaikella kunnioituksella, en vain usko sinua. Pitkäaikainen ihmissuhde, oli se mikä tahansa, jos se on hyvin hyvin läheinen, saman katon alla asutaan, vaatii kyllä työtä. Aivan varmasti. En mollaa mitään, mutta en kylläkään usko, ettei mitään konflikteja olisi tai kompromissejä jouduta koskaan tekemään pitkässä parisuhteessa.

Missä kohtaa muuten sait vaikutelman, että työnteko olisi mielestäni kärsimystä? Enkö ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi? Siunaushan se on. Kaikki mahtava elämässä edellyttää vaivannäköä. En olisi läheskään sama ihminen ilman pitkää parisuhdettani tai lapsiani. Välillä menee järki, mutta kaikki on enemmänkin kuin sen arvoista!

Kiva silti kuulla, että olette onnellisia. Sehän se pääasia on!

Tässä tulee hyvin ilmi koko aiheen perusongelma. Ihmisten käsitykset parisuhteista ovat aina heidän oman parisuhdehistoriansa tulosta.

Ihminen, jolla ei ole kokemusta helpoista parisuhteista, jotka eivät vaadi työntekoa, eivät kerta kaikkiaan voi uskoa, että jollakulla voi sellainen olla. Koska he eivät sellaista ole kokeneet, se on heidän mielestään mahdotonta.

Vastaavasti ihmisillä, jotka ovat tällaisen helpon parisuhteen kokeneet, eivät aina ymmärrä, miksi ihmiset "tyytyvät" suhteisiin, joihin vaivannäkö, isot kompromissit ja uhraukset kuuluvat. He eivät hoksaa, etteivät sellaiset ole kaikille edes mahdollisia, koska ihmisten luonteet, tarpeet, tavoitteet ja resurssit ovat erilaisia.

No mulle kyllä selkeä ja asiallinen kommunikointi kyllä on välillä työlästä :D sekä se, että otan toisen huomioon enkä ajattele vain itseni olevan aina oikeassa... Meillä on kyllä hyvä parisuhde ja ihan hoituu kaikki ja näen itseni vanhenemassa mieheni kanssa toivottavasti. Mutta jonkin verran työtä se vaatii, että toiveet ja tavoitteet kohtaa ja sovitellaan yhteen. Varsinkin vaikeammissa paikoissa elämän heittäessä pashaa tuulettimeen niin kyllä se parisuhteenkin yl läpito vaatii jonkin verran työtä. Työnteko ja vaivannäkö arvostamansa asian eteen on ilmeisesti jotain käsittämätöntä täällä. Että miksen potkisi miestä elämästäni jos kaikki ei käy vaivattomasti kuin strömsössä? No aika paljon siinä potkisin elämästäni, paljon helpompi ja viisaampi on mielestäni pelastaa se mitä pelastettavissa on. Jotenkin hiukka naiiveja ihmiset nykyään...

Voisiko tässä olla kyse myös siitä, että eri asiat ovat ihmisille eri tavalla hankalia?

Jos joutuu olemaan parisuhdetaitojensa äärirajoilla, kyllähän se varmasti työläältä tuntuu. Ja vastaavasti jos osaamista on paljon, ei monia tilanteita edes rekisteröi taitoa vaativiksi. Monet asiat, jotka ovat turvallisesti kiintyneelle automaattisia, vaativat turvattomasti kiintyneeltä paljon enemmän vaivannäköä. Ja niin edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.

Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.

Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.

Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.

Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois.

Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.

Kaikella kunnioituksella, en vain usko sinua. Pitkäaikainen ihmissuhde, oli se mikä tahansa, jos se on hyvin hyvin läheinen, saman katon alla asutaan, vaatii kyllä työtä. Aivan varmasti. En mollaa mitään, mutta en kylläkään usko, ettei mitään konflikteja olisi tai kompromissejä jouduta koskaan tekemään pitkässä parisuhteessa.

Missä kohtaa muuten sait vaikutelman, että työnteko olisi mielestäni kärsimystä? Enkö ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi? Siunaushan se on. Kaikki mahtava elämässä edellyttää vaivannäköä. En olisi läheskään sama ihminen ilman pitkää parisuhdettani tai lapsiani. Välillä menee järki, mutta kaikki on enemmänkin kuin sen arvoista!

Kiva silti kuulla, että olette onnellisia. Sehän se pääasia on!

Tässä tulee hyvin ilmi koko aiheen perusongelma. Ihmisten käsitykset parisuhteista ovat aina heidän oman parisuhdehistoriansa tulosta.

Ihminen, jolla ei ole kokemusta helpoista parisuhteista, jotka eivät vaadi työntekoa, eivät kerta kaikkiaan voi uskoa, että jollakulla voi sellainen olla. Koska he eivät sellaista ole kokeneet, se on heidän mielestään mahdotonta.

Vastaavasti ihmisillä, jotka ovat tällaisen helpon parisuhteen kokeneet, eivät aina ymmärrä, miksi ihmiset "tyytyvät" suhteisiin, joihin vaivannäkö, isot kompromissit ja uhraukset kuuluvat. He eivät hoksaa, etteivät sellaiset ole kaikille edes mahdollisia, koska ihmisten luonteet, tarpeet, tavoitteet ja resurssit ovat erilaisia.

Kyse voi tosiaan olla eroista persoonallisuudessa. Itse koen, että joudun introverttinä ponnistelemaan tässä maailmassa ylipäätään aika paljon. Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin eli joudun niissä enemmän tai vähemmän näkemään vaivaa, että ne onnistuisivat.

Siskoni ja minä olemme hyvin erilaisia. Hän ei näe, että joutuisi tekemään työtä suhteen eteen, kun kaikki on niin ihanaa ja iloista muutenkin. Minä taas näen työtä kaikessa siinä pienessäkin ylimääräisessä, mitä toisen vuoksi joutuu jokaisessa ihmissuhteessa tekemään. Lasten kasvatuskin on minulle "työtä", koska en voi tehdä mitä haluan silloin kun haluan. Jos joudun tekemään kompromissejä niin lasten kuin mieheni vuoksi, se on minulle aina työtä. Kyse voi olla pienestäkin asiasta, kuten siitä mitä elokuvaa katsotaan tai mitä ruokaa laitetaan tai kerronko miehelleni mihin lähden ja mihin aikaan oletettavasti palaan. Se on työtä, jolla huomioin toisia, että niiden olisi hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.

Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.

Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.

Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.

Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois.

Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.

Kaikella kunnioituksella, en vain usko sinua. Pitkäaikainen ihmissuhde, oli se mikä tahansa, jos se on hyvin hyvin läheinen, saman katon alla asutaan, vaatii kyllä työtä. Aivan varmasti. En mollaa mitään, mutta en kylläkään usko, ettei mitään konflikteja olisi tai kompromissejä jouduta koskaan tekemään pitkässä parisuhteessa.

Missä kohtaa muuten sait vaikutelman, että työnteko olisi mielestäni kärsimystä? Enkö ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi? Siunaushan se on. Kaikki mahtava elämässä edellyttää vaivannäköä. En olisi läheskään sama ihminen ilman pitkää parisuhdettani tai lapsiani. Välillä menee järki, mutta kaikki on enemmänkin kuin sen arvoista!

Kiva silti kuulla, että olette onnellisia. Sehän se pääasia on!

Tässä tulee hyvin ilmi koko aiheen perusongelma. Ihmisten käsitykset parisuhteista ovat aina heidän oman parisuhdehistoriansa tulosta.

Ihminen, jolla ei ole kokemusta helpoista parisuhteista, jotka eivät vaadi työntekoa, eivät kerta kaikkiaan voi uskoa, että jollakulla voi sellainen olla. Koska he eivät sellaista ole kokeneet, se on heidän mielestään mahdotonta.

Vastaavasti ihmisillä, jotka ovat tällaisen helpon parisuhteen kokeneet, eivät aina ymmärrä, miksi ihmiset "tyytyvät" suhteisiin, joihin vaivannäkö, isot kompromissit ja uhraukset kuuluvat. He eivät hoksaa, etteivät sellaiset ole kaikille edes mahdollisia, koska ihmisten luonteet, tarpeet, tavoitteet ja resurssit ovat erilaisia.

Kyse voi tosiaan olla eroista persoonallisuudessa. Itse koen, että joudun introverttinä ponnistelemaan tässä maailmassa ylipäätään aika paljon. Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin eli joudun niissä enemmän tai vähemmän näkemään vaivaa, että ne onnistuisivat.

Siskoni ja minä olemme hyvin erilaisia. Hän ei näe, että joutuisi tekemään työtä suhteen eteen, kun kaikki on niin ihanaa ja iloista muutenkin. Minä taas näen työtä kaikessa siinä pienessäkin ylimääräisessä, mitä toisen vuoksi joutuu jokaisessa ihmissuhteessa tekemään. Lasten kasvatuskin on minulle "työtä", koska en voi tehdä mitä haluan silloin kun haluan. Jos joudun tekemään kompromissejä niin lasten kuin mieheni vuoksi, se on minulle aina työtä. Kyse voi olla pienestäkin asiasta, kuten siitä mitä elokuvaa katsotaan tai mitä ruokaa laitetaan tai kerronko miehelleni mihin lähden ja mihin aikaan oletettavasti palaan. Se on työtä, jolla huomioin toisia, että niiden olisi hyvä olla.

Persoonallisuus aivan varmasti vaikuttaa siihen, miten työläiksi parisuhteet kokee.

Toinen asia on se, onko yhteisiä lapsia vai ei. Perhe-elämä vaatii todella paljon töitä oikeastaan ihan keneltä tahansa, kahden aikuisen suhde ei niinkään.

Kolmas juttu on sitten yhteensopivuus. Jos elokuvamaku on samanlainen, yhteistä katsottavaa ja molempien mielestä erinomaisia ratkaisuja löytyy paljon enemmän, näin hyvin yksinkertaistettuna esimerkkinä.

Ja neljäntenä voisi mainita parisuhteen rakenteet. Asutaanko yhdessä, onko molempien tavallista valmistaa itse omat ruokansa, kuinka omista menoista on totuttu ilmoittamaan, liikutaanko joka paikkaan yhtenä yksikkönä jne.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että kyllä toisen eteen vaivaa pitää nähdä. On tärkeää yrittää antaa toiselle sitä, mitä hän tarvitsee.

Mielestäni yhteensopivuus on juuri sitä, että pystyy antamaan toiselle sitä, mitä hän tarvitsee, säännönmukaisesti ja hyvin helposti, pinnistelemättä. Jos toisen ihmisen keskeiseen tarpeeseen vastaaminen vaatii tietoista vaivannäköä, ei se ole pidemmän päälle kestävää.

Sinkkuna oleminen vaatii minusta paljon enemmän työtä ja vaivannäköä kuin parisuhteessa oleminen. Parisuhde on naurettavan helppoa ja vaivatonta. Laske vaikka, kuinka paljon aikaa ja montako yksikköä epävarmuutta liittyy siihen, että voi kerran harrastaa seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä työ on väärä sana kuvaamaan sitä. Sillä yleensä tarkoitetaan sitä että parisuhteesta pitää pitää huolta, eli pitää vähän nähdä vaivaa sen eteen että parisuhde pysyy kunnossa, kuten kaikesta muustakin pidetään huolta että kunto pysyy, auto, talo, terveys... Myös muita ihmissuhteita pidetään yllä huoltamalla niitä, ei parisuhde ole sen kummempi.

Parisuhteessa ei voi olla itsekäs omaan napaan tuijottaja toisen kustannuksella, vaan sitä parisuhdetta huolletaan sillä että otetaan toinen huomioon, kysytään miten päivä meni, suunnitellaan yhdessä tulevaa mutta toisaalta myös arkea jotta kotityöt jne. jakautuu reilusti ja tasaisesti. Pidetään huolta siitä että muistetaan pitää myös fyysistä yhteyttä yllä, se helposti joillakin unohtuu ruuhkavuosien aikana ja kun vanhennutaan eikä ne hormoonit hyrrää enää samaan tahtiin kuin nuorena ja kaikenlaista kremppaa alkaa olla.

Eli fyysinen läheisyys ja seksi on sinulle vaivannäköä?

Ei minulle ole, mutta miehelle tuntuu olevan. Kuulemma välillä tekee mielikin mutta kun ei saa aikaiseksi. En tiedä mikä siinä hänelle on niin vaikeaa, kuitenkin uskon että minua rakastaa ja seksi on hyvää silloin kun sitä on. Mies vaan on aina väsynyt kun on raskas työ ja sairauksia. Minäkin olen väsynyt mutta mulle se läheisyys toisi rentoutusta ja sitä myöden lisää virtaa ja mielenvirkeyttä. Olen sitä yrittänyt miehelle sanoa ja mies sanoo aina että yrittää petrata, mutta ei tule muutosta. 

Minä kärsin suuresti siitä että ei ole läheisyyttä, ja minä kyllä olisin valmis näkemään vaivaa sen eteen. Minä tunnen itseni yksinäiseksi siinä vieressä maatessani kun mies katsoo kännykkää tai lukee kirjaa eikä vilkaisekaan minuun saati koske. En ymmärrä miten ihmisellä ei muka ole mitään tarvetta kosketukselle oman rakkaan kanssa. 

Olet väärän ihmisen kanssa. Hyvässä suhteessa ei tarvitse tällaisia asioita miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, että yllättävän usein täälläkin näkee jonkun kommentoivan, että parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Kun minun käsitykseni on, että jos parisuhde on jokin työmaa, niin se ei ole lähellekään toimiva.

Itselläni on takana yli 15 vuotta avioliittoa, eikä tämä työnteolta ole tuntunut. Kannattaa valita fiksu puoliso, jonka kanssa asiat sujuvat ilman puurtamista ja työntekoa.

Pitää olla valmis tekemään kompromisseja ja menemään välillä myös omalle epämukavuusalueelle. Pitää pystyä katsomaan peiliin ja ottamaan vastuuta omista heikkouksistaan sekä kehittymään niiden suhteen. Ennen kaikkea pitää olla valmis keskustelemaan ja tukemaan toista myös silloin kun toinen sitä tarvitsee, ei vain silloin kun itselle on hyvä hetki. Pitkässä suhteessa pitää myös muistaa tutustua toiseen uudestaan ja uudestaan, me ihmiset kun muutumme vuosikymmenien varrella.

Joillekin nämä ovat isestään selvyyksiä ja mukavaa toimintaa, toisille ikävämpiä juttuja. Siksi niitä voi kutsua myös työksi. Pointti on varmaan se, että ei pidä olettaa, että kaikki on aina helppoa ja mukavaa. Aina ei välttämättä ole ja sen ei tarvitse tarkoittaa, että suhde olisi huono tai ohitse. Vaikeistakin hetkistä voi päästä yli ja löytää entistä suuremman onnen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä työ on väärä sana kuvaamaan sitä. Sillä yleensä tarkoitetaan sitä että parisuhteesta pitää pitää huolta, eli pitää vähän nähdä vaivaa sen eteen että parisuhde pysyy kunnossa, kuten kaikesta muustakin pidetään huolta että kunto pysyy, auto, talo, terveys... Myös muita ihmissuhteita pidetään yllä huoltamalla niitä, ei parisuhde ole sen kummempi.

Parisuhteessa ei voi olla itsekäs omaan napaan tuijottaja toisen kustannuksella, vaan sitä parisuhdetta huolletaan sillä että otetaan toinen huomioon, kysytään miten päivä meni, suunnitellaan yhdessä tulevaa mutta toisaalta myös arkea jotta kotityöt jne. jakautuu reilusti ja tasaisesti. Pidetään huolta siitä että muistetaan pitää myös fyysistä yhteyttä yllä, se helposti joillakin unohtuu ruuhkavuosien aikana ja kun vanhennutaan eikä ne hormoonit hyrrää enää samaan tahtiin kuin nuorena ja kaikenlaista kremppaa alkaa olla.

Eli fyysinen läheisyys ja seksi on sinulle vaivannäköä?

Ei minulle ole, mutta miehelle tuntuu olevan. Kuulemma välillä tekee mielikin mutta kun ei saa aikaiseksi. En tiedä mikä siinä hänelle on niin vaikeaa, kuitenkin uskon että minua rakastaa ja seksi on hyvää silloin kun sitä on. Mies vaan on aina väsynyt kun on raskas työ ja sairauksia. Minäkin olen väsynyt mutta mulle se läheisyys toisi rentoutusta ja sitä myöden lisää virtaa ja mielenvirkeyttä. Olen sitä yrittänyt miehelle sanoa ja mies sanoo aina että yrittää petrata, mutta ei tule muutosta. 

Minä kärsin suuresti siitä että ei ole läheisyyttä, ja minä kyllä olisin valmis näkemään vaivaa sen eteen. Minä tunnen itseni yksinäiseksi siinä vieressä maatessani kun mies katsoo kännykkää tai lukee kirjaa eikä vilkaisekaan minuun saati koske. En ymmärrä miten ihmisellä ei muka ole mitään tarvetta kosketukselle oman rakkaan kanssa. 

Olet väärän ihmisen kanssa. Hyvässä suhteessa ei tarvitse tällaisia asioita miettiä.

Ehkei kaikki saa niin hyviä suhteita, mutta perheenperustamisen toivossa ja kemioden kohdatessa ja tunteidenkin ollessa molemmanpuoleisia päättävät olla sen vähän väärän ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä työ on väärä sana kuvaamaan sitä. Sillä yleensä tarkoitetaan sitä että parisuhteesta pitää pitää huolta, eli pitää vähän nähdä vaivaa sen eteen että parisuhde pysyy kunnossa, kuten kaikesta muustakin pidetään huolta että kunto pysyy, auto, talo, terveys... Myös muita ihmissuhteita pidetään yllä huoltamalla niitä, ei parisuhde ole sen kummempi.

Parisuhteessa ei voi olla itsekäs omaan napaan tuijottaja toisen kustannuksella, vaan sitä parisuhdetta huolletaan sillä että otetaan toinen huomioon, kysytään miten päivä meni, suunnitellaan yhdessä tulevaa mutta toisaalta myös arkea jotta kotityöt jne. jakautuu reilusti ja tasaisesti. Pidetään huolta siitä että muistetaan pitää myös fyysistä yhteyttä yllä, se helposti joillakin unohtuu ruuhkavuosien aikana ja kun vanhennutaan eikä ne hormoonit hyrrää enää samaan tahtiin kuin nuorena ja kaikenlaista kremppaa alkaa olla.

Eli fyysinen läheisyys ja seksi on sinulle vaivannäköä?

Ei minulle ole, mutta miehelle tuntuu olevan. Kuulemma välillä tekee mielikin mutta kun ei saa aikaiseksi. En tiedä mikä siinä hänelle on niin vaikeaa, kuitenkin uskon että minua rakastaa ja seksi on hyvää silloin kun sitä on. Mies vaan on aina väsynyt kun on raskas työ ja sairauksia. Minäkin olen väsynyt mutta mulle se läheisyys toisi rentoutusta ja sitä myöden lisää virtaa ja mielenvirkeyttä. Olen sitä yrittänyt miehelle sanoa ja mies sanoo aina että yrittää petrata, mutta ei tule muutosta. 

Minä kärsin suuresti siitä että ei ole läheisyyttä, ja minä kyllä olisin valmis näkemään vaivaa sen eteen. Minä tunnen itseni yksinäiseksi siinä vieressä maatessani kun mies katsoo kännykkää tai lukee kirjaa eikä vilkaisekaan minuun saati koske. En ymmärrä miten ihmisellä ei muka ole mitään tarvetta kosketukselle oman rakkaan kanssa. 

Olet väärän ihmisen kanssa. Hyvässä suhteessa ei tarvitse tällaisia asioita miettiä.

Ehkei kaikki saa niin hyviä suhteita, mutta perheenperustamisen toivossa ja kemioden kohdatessa ja tunteidenkin ollessa molemmanpuoleisia päättävät olla sen vähän väärän ihmisen kanssa.

Asia on juuri näin. Kannattaisi opetella olemaan tyytyväinen myös yksin, ja pysyä lapsettomana. On uskomatonta, kuinka monelle ikävälle asialle ja ihmiselle pystyy sanomaan ei, kun on tällainen pelivara.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna oleminen vaatii minusta paljon enemmän työtä ja vaivannäköä kuin parisuhteessa oleminen. Parisuhde on naurettavan helppoa ja vaivatonta. Laske vaikka, kuinka paljon aikaa ja montako yksikköä epävarmuutta liittyy siihen, että voi kerran harrastaa seksiä.

Samaa mieltä. Parisuhde on elämän easy mode.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.

Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.

Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.

Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.

Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois.

Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.

Kaikella kunnioituksella, en vain usko sinua. Pitkäaikainen ihmissuhde, oli se mikä tahansa, jos se on hyvin hyvin läheinen, saman katon alla asutaan, vaatii kyllä työtä. Aivan varmasti. En mollaa mitään, mutta en kylläkään usko, ettei mitään konflikteja olisi tai kompromissejä jouduta koskaan tekemään pitkässä parisuhteessa.

Missä kohtaa muuten sait vaikutelman, että työnteko olisi mielestäni kärsimystä? Enkö ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi? Siunaushan se on. Kaikki mahtava elämässä edellyttää vaivannäköä. En olisi läheskään sama ihminen ilman pitkää parisuhdettani tai lapsiani. Välillä menee järki, mutta kaikki on enemmänkin kuin sen arvoista!

Kiva silti kuulla, että olette onnellisia. Sehän se pääasia on!

Tässä tulee hyvin ilmi koko aiheen perusongelma. Ihmisten käsitykset parisuhteista ovat aina heidän oman parisuhdehistoriansa tulosta.

Ihminen, jolla ei ole kokemusta helpoista parisuhteista, jotka eivät vaadi työntekoa, eivät kerta kaikkiaan voi uskoa, että jollakulla voi sellainen olla. Koska he eivät sellaista ole kokeneet, se on heidän mielestään mahdotonta.

Vastaavasti ihmisillä, jotka ovat tällaisen helpon parisuhteen kokeneet, eivät aina ymmärrä, miksi ihmiset "tyytyvät" suhteisiin, joihin vaivannäkö, isot kompromissit ja uhraukset kuuluvat. He eivät hoksaa, etteivät sellaiset ole kaikille edes mahdollisia, koska ihmisten luonteet, tarpeet, tavoitteet ja resurssit ovat erilaisia.

Kyse voi tosiaan olla eroista persoonallisuudessa. Itse koen, että joudun introverttinä ponnistelemaan tässä maailmassa ylipäätään aika paljon. Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin eli joudun niissä enemmän tai vähemmän näkemään vaivaa, että ne onnistuisivat.

Siskoni ja minä olemme hyvin erilaisia. Hän ei näe, että joutuisi tekemään työtä suhteen eteen, kun kaikki on niin ihanaa ja iloista muutenkin. Minä taas näen työtä kaikessa siinä pienessäkin ylimääräisessä, mitä toisen vuoksi joutuu jokaisessa ihmissuhteessa tekemään. Lasten kasvatuskin on minulle "työtä", koska en voi tehdä mitä haluan silloin kun haluan. Jos joudun tekemään kompromissejä niin lasten kuin mieheni vuoksi, se on minulle aina työtä. Kyse voi olla pienestäkin asiasta, kuten siitä mitä elokuvaa katsotaan tai mitä ruokaa laitetaan tai kerronko miehelleni mihin lähden ja mihin aikaan oletettavasti palaan. Se on työtä, jolla huomioin toisia, että niiden olisi hyvä olla.

Minä olen introvertti, ja suhteessa toisen samanlaisen kanssa. Emme asu yhdessä, eikä meillä ole lapsia. Kumpikin saa ihan ilmoitusluontoisesti kaiken oman ajan, mitä tarvitsee, ja omista menoista ei tarvitse tehdä sen kummempaa tiliä, kunhan sovitut asiat pitävät. Yhdessä katsotaan ne elokuvat, jotka molemmat haluavat nähdä, muut yksin tai kaverin kanssa. Tiskeistä ei luonnollisestikaan tarvitse edes keskustella.

Aivan loistava suhde. Vihdoinkin tunnen, että voin olla oma itseni. Eikä vaadi työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.

Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.

Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.

Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.

Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois.

Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.

Kaikella kunnioituksella, en vain usko sinua. Pitkäaikainen ihmissuhde, oli se mikä tahansa, jos se on hyvin hyvin läheinen, saman katon alla asutaan, vaatii kyllä työtä. Aivan varmasti. En mollaa mitään, mutta en kylläkään usko, ettei mitään konflikteja olisi tai kompromissejä jouduta koskaan tekemään pitkässä parisuhteessa.

Missä kohtaa muuten sait vaikutelman, että työnteko olisi mielestäni kärsimystä? Enkö ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi? Siunaushan se on. Kaikki mahtava elämässä edellyttää vaivannäköä. En olisi läheskään sama ihminen ilman pitkää parisuhdettani tai lapsiani. Välillä menee järki, mutta kaikki on enemmänkin kuin sen arvoista!

Kiva silti kuulla, että olette onnellisia. Sehän se pääasia on!

Tässä tulee hyvin ilmi koko aiheen perusongelma. Ihmisten käsitykset parisuhteista ovat aina heidän oman parisuhdehistoriansa tulosta.

Ihminen, jolla ei ole kokemusta helpoista parisuhteista, jotka eivät vaadi työntekoa, eivät kerta kaikkiaan voi uskoa, että jollakulla voi sellainen olla. Koska he eivät sellaista ole kokeneet, se on heidän mielestään mahdotonta.

Vastaavasti ihmisillä, jotka ovat tällaisen helpon parisuhteen kokeneet, eivät aina ymmärrä, miksi ihmiset "tyytyvät" suhteisiin, joihin vaivannäkö, isot kompromissit ja uhraukset kuuluvat. He eivät hoksaa, etteivät sellaiset ole kaikille edes mahdollisia, koska ihmisten luonteet, tarpeet, tavoitteet ja resurssit ovat erilaisia.

Kyse voi tosiaan olla eroista persoonallisuudessa. Itse koen, että joudun introverttinä ponnistelemaan tässä maailmassa ylipäätään aika paljon. Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin eli joudun niissä enemmän tai vähemmän näkemään vaivaa, että ne onnistuisivat.

Siskoni ja minä olemme hyvin erilaisia. Hän ei näe, että joutuisi tekemään työtä suhteen eteen, kun kaikki on niin ihanaa ja iloista muutenkin. Minä taas näen työtä kaikessa siinä pienessäkin ylimääräisessä, mitä toisen vuoksi joutuu jokaisessa ihmissuhteessa tekemään. Lasten kasvatuskin on minulle "työtä", koska en voi tehdä mitä haluan silloin kun haluan. Jos joudun tekemään kompromissejä niin lasten kuin mieheni vuoksi, se on minulle aina työtä. Kyse voi olla pienestäkin asiasta, kuten siitä mitä elokuvaa katsotaan tai mitä ruokaa laitetaan tai kerronko miehelleni mihin lähden ja mihin aikaan oletettavasti palaan. Se on työtä, jolla huomioin toisia, että niiden olisi hyvä olla.

Minä olen introvertti, ja suhteessa toisen samanlaisen kanssa. Emme asu yhdessä, eikä meillä ole lapsia. Kumpikin saa ihan ilmoitusluontoisesti kaiken oman ajan, mitä tarvitsee, ja omista menoista ei tarvitse tehdä sen kummempaa tiliä, kunhan sovitut asiat pitävät. Yhdessä katsotaan ne elokuvat, jotka molemmat haluavat nähdä, muut yksin tai kaverin kanssa. Tiskeistä ei luonnollisestikaan tarvitse edes keskustella.

Aivan loistava suhde. Vihdoinkin tunnen, että voin olla oma itseni. Eikä vaadi työtä.

Tällainen olisi minunkin ihanteeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.

Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.

Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.

Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.

Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois.

Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.

Kaikella kunnioituksella, en vain usko sinua. Pitkäaikainen ihmissuhde, oli se mikä tahansa, jos se on hyvin hyvin läheinen, saman katon alla asutaan, vaatii kyllä työtä. Aivan varmasti. En mollaa mitään, mutta en kylläkään usko, ettei mitään konflikteja olisi tai kompromissejä jouduta koskaan tekemään pitkässä parisuhteessa.

Missä kohtaa muuten sait vaikutelman, että työnteko olisi mielestäni kärsimystä? Enkö ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi? Siunaushan se on. Kaikki mahtava elämässä edellyttää vaivannäköä. En olisi läheskään sama ihminen ilman pitkää parisuhdettani tai lapsiani. Välillä menee järki, mutta kaikki on enemmänkin kuin sen arvoista!

Kiva silti kuulla, että olette onnellisia. Sehän se pääasia on!

Tässä tulee hyvin ilmi koko aiheen perusongelma. Ihmisten käsitykset parisuhteista ovat aina heidän oman parisuhdehistoriansa tulosta.

Ihminen, jolla ei ole kokemusta helpoista parisuhteista, jotka eivät vaadi työntekoa, eivät kerta kaikkiaan voi uskoa, että jollakulla voi sellainen olla. Koska he eivät sellaista ole kokeneet, se on heidän mielestään mahdotonta.

Vastaavasti ihmisillä, jotka ovat tällaisen helpon parisuhteen kokeneet, eivät aina ymmärrä, miksi ihmiset "tyytyvät" suhteisiin, joihin vaivannäkö, isot kompromissit ja uhraukset kuuluvat. He eivät hoksaa, etteivät sellaiset ole kaikille edes mahdollisia, koska ihmisten luonteet, tarpeet, tavoitteet ja resurssit ovat erilaisia.

Kyse voi tosiaan olla eroista persoonallisuudessa. Itse koen, että joudun introverttinä ponnistelemaan tässä maailmassa ylipäätään aika paljon. Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin eli joudun niissä enemmän tai vähemmän näkemään vaivaa, että ne onnistuisivat.

Siskoni ja minä olemme hyvin erilaisia. Hän ei näe, että joutuisi tekemään työtä suhteen eteen, kun kaikki on niin ihanaa ja iloista muutenkin. Minä taas näen työtä kaikessa siinä pienessäkin ylimääräisessä, mitä toisen vuoksi joutuu jokaisessa ihmissuhteessa tekemään. Lasten kasvatuskin on minulle "työtä", koska en voi tehdä mitä haluan silloin kun haluan. Jos joudun tekemään kompromissejä niin lasten kuin mieheni vuoksi, se on minulle aina työtä. Kyse voi olla pienestäkin asiasta, kuten siitä mitä elokuvaa katsotaan tai mitä ruokaa laitetaan tai kerronko miehelleni mihin lähden ja mihin aikaan oletettavasti palaan. Se on työtä, jolla huomioin toisia, että niiden olisi hyvä olla.

Minä olen introvertti, ja suhteessa toisen samanlaisen kanssa. Emme asu yhdessä, eikä meillä ole lapsia. Kumpikin saa ihan ilmoitusluontoisesti kaiken oman ajan, mitä tarvitsee, ja omista menoista ei tarvitse tehdä sen kummempaa tiliä, kunhan sovitut asiat pitävät. Yhdessä katsotaan ne elokuvat, jotka molemmat haluavat nähdä, muut yksin tai kaverin kanssa. Tiskeistä ei luonnollisestikaan tarvitse edes keskustella.

Aivan loistava suhde. Vihdoinkin tunnen, että voin olla oma itseni. Eikä vaadi työtä.

Jos asuisitte yhdessä ja teillä olisi lapsia, ehkä kokisit joutuvasi tekemään hieman työtä parisuhteen eteen. Kyse on siis persoonan lisäksi elämäntilanteesta, eikä ainoastaan siitä, onko parisuhde hyvä vai huono.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas näen niin, et jos joku väittää ettei vuosikausien aikana parisuhteessa oikeasti joudu tekemään välillä töitä,ä toimivan suhteen eteen, niin jotain on pielessä silloin.

Ja miksi se työn tekeminen olisi jotain kamalaa? Sehän on valtavan hieno mahdollisuus kehittää itseään ja oppia itsestään ja toisesta. Vähän sama kuin vanhemmuudessakin. Se että joutuu tekemään uhrauksia koettelemaan sietokykynsä rajoja, johtaa usein paljon suurempaan palkintoon kuin mitä se uhraus vaati.

Pidän normaalina, että niinkin läheisessä ihmissuhteessa kuin parisuhde, jossa ollaan intensiivisesti tekemisissä jatkuvasti, toiseen menee hermot. Useinkin. Pidän normaalina, että vuosikymmenien aikana ihmiset muuttuvat, tulee uusia puolia esiin, uusia unelmia, toiveita, tarpeita, pelkoja ja mitä lie.

Aina ne eivät voi olla parisuhteen osapuolilla täysin yhteensopivat. Silloin astuu just se vaivannäkö esiin.

Minä väitän, että valitsin viisaasti puolisoni, mutta perhana kyllä tässä välillä joutuu hihansa käärimään.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois.

Minäkään en vaihtaisi päivääkään pois helposta parisuhteestani, jonka "ylläpitämiseksi" ei tarvitse tehdä ylimääräistä työtä. Olemme siis molemmat löytäneet parisuhteen, joka on meille sopiva. Mutta älä viitsi mollata muiden parisuhteita siitä, etteivät ne ole työläitä. Se ei ole mikään ongelman merkki, ettei tarvitse kärsiä ja tehdä uhrauksia.

Kaikella kunnioituksella, en vain usko sinua. Pitkäaikainen ihmissuhde, oli se mikä tahansa, jos se on hyvin hyvin läheinen, saman katon alla asutaan, vaatii kyllä työtä. Aivan varmasti. En mollaa mitään, mutta en kylläkään usko, ettei mitään konflikteja olisi tai kompromissejä jouduta koskaan tekemään pitkässä parisuhteessa.

Missä kohtaa muuten sait vaikutelman, että työnteko olisi mielestäni kärsimystä? Enkö ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi? Siunaushan se on. Kaikki mahtava elämässä edellyttää vaivannäköä. En olisi läheskään sama ihminen ilman pitkää parisuhdettani tai lapsiani. Välillä menee järki, mutta kaikki on enemmänkin kuin sen arvoista!

Kiva silti kuulla, että olette onnellisia. Sehän se pääasia on!

Tässä tulee hyvin ilmi koko aiheen perusongelma. Ihmisten käsitykset parisuhteista ovat aina heidän oman parisuhdehistoriansa tulosta.

Ihminen, jolla ei ole kokemusta helpoista parisuhteista, jotka eivät vaadi työntekoa, eivät kerta kaikkiaan voi uskoa, että jollakulla voi sellainen olla. Koska he eivät sellaista ole kokeneet, se on heidän mielestään mahdotonta.

Vastaavasti ihmisillä, jotka ovat tällaisen helpon parisuhteen kokeneet, eivät aina ymmärrä, miksi ihmiset "tyytyvät" suhteisiin, joihin vaivannäkö, isot kompromissit ja uhraukset kuuluvat. He eivät hoksaa, etteivät sellaiset ole kaikille edes mahdollisia, koska ihmisten luonteet, tarpeet, tavoitteet ja resurssit ovat erilaisia.

Kyse voi tosiaan olla eroista persoonallisuudessa. Itse koen, että joudun introverttinä ponnistelemaan tässä maailmassa ylipäätään aika paljon. Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin eli joudun niissä enemmän tai vähemmän näkemään vaivaa, että ne onnistuisivat.

Siskoni ja minä olemme hyvin erilaisia. Hän ei näe, että joutuisi tekemään työtä suhteen eteen, kun kaikki on niin ihanaa ja iloista muutenkin. Minä taas näen työtä kaikessa siinä pienessäkin ylimääräisessä, mitä toisen vuoksi joutuu jokaisessa ihmissuhteessa tekemään. Lasten kasvatuskin on minulle "työtä", koska en voi tehdä mitä haluan silloin kun haluan. Jos joudun tekemään kompromissejä niin lasten kuin mieheni vuoksi, se on minulle aina työtä. Kyse voi olla pienestäkin asiasta, kuten siitä mitä elokuvaa katsotaan tai mitä ruokaa laitetaan tai kerronko miehelleni mihin lähden ja mihin aikaan oletettavasti palaan. Se on työtä, jolla huomioin toisia, että niiden olisi hyvä olla.

Minä olen introvertti, ja suhteessa toisen samanlaisen kanssa. Emme asu yhdessä, eikä meillä ole lapsia. Kumpikin saa ihan ilmoitusluontoisesti kaiken oman ajan, mitä tarvitsee, ja omista menoista ei tarvitse tehdä sen kummempaa tiliä, kunhan sovitut asiat pitävät. Yhdessä katsotaan ne elokuvat, jotka molemmat haluavat nähdä, muut yksin tai kaverin kanssa. Tiskeistä ei luonnollisestikaan tarvitse edes keskustella.

Aivan loistava suhde. Vihdoinkin tunnen, että voin olla oma itseni. Eikä vaadi työtä.

Hirveen vaikea uskoa, ettette koskaan olisi eripuraisia tai kyllästyisi katsomaan toisen naamaa edes vähäksi aikaa