Sinä, jonka mielestä pitkän parisuhteen "ylläpito" vaatii erityisellä tavalla "työtä"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.

Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.

Oikeasti on olemassa vaikka kuinka paljon niitä vääriä. Sen perusteella voisi kyllä sanoa, että on olemassa myös niitä oikeita.

Voisin listata vaikka kuinka paljon esimerkkejä, miksi toiset ovat vain vääriä jollekin. Heidän parisuhteensa tulee epäonnistumaan tai ainakin olemaan onneton. Se ei ole oikeaa, jos itseään on muutettava niin paljon, että itsestään saa sille toiselle sopivan. Ei sellaisen muutoksen eteen kuuluu tehdä töitä, ellei nyt ole oikeasti todella huono ihminen. Erilaisuus ei ole syy muuttua, otetaan vaikka ulospäinsuuntautuneesta sisäänpäinsuuntautuneeksi, koska silloin puolison kanssa parisuhde toimii paremmin ja työskennellä kovasti sen eteen.. Meillä jokaisella on oikeus ola oma itsemme ja meidän kuuluu valita pikemmin siihen se oikea puoliso vierelle, ei muutella itseämme tai sitä toista.

Kyllä! Tottakai, en missään nimessä tarkoittanut että jokaisesta voi tulla hyvä kumppani. Kirjoitin epäselvästi. Pahoittelut! Ei suhteen pidä olla kivireen vetämistä joka pysyy pystyssä vain hirveällä työllä ja tuskalla. Lähinnä tarkoitan, ettei kannata odottaa myöskään täydellistä, jonka kanssa ei tarvitse tehdä minkäännäköistä työtä, että asiat sujuvat itsestään kuin taikaiskusta, koska on niin paljon rakkautta. Näin voi olla hetken, mutta jos haluaa pitkän suhteen, kannattaa varautua siihen että jossain vaiheessa tarvitaan työtäkin ja mielestäni myös molemminpuolista halua muuttumiseen ja sopeutumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus nähnyt jonkun terapeutinkin lehdessä mainostavan tuota työntekoa parisuhteen eteen.

Jep. Ja jotkut kehottaa jopa merkitsemään kalenteriin tulevat seksikerrat.

Itse taas sanoisin että jos seksikin täytyy katsoa kalenterista niin silloin on jo lähtökohtaisesti aivan väärän ihmisen kanssa.

Tämä kuulostaa vähän sellaisen ihmisen puheelta, joka ei ole koskaan ollut haluton sanan varsinaisessa merkityksessä. Siinä ei nimittäin ole mitään merkitystä kumppanilla. Puoliso voi olla maailman puoleensavetävin ja haluttavin ihminen, mutta kun ei ole minkäänlaista seksuaaliviettiä (omaa, puolisoon kohdistuvaa tai kehenkään muuhunkaan ihmiseen tällä planeetalla) niin ei kerta kaikkiaan ole. "Viisari ei värähdä" hiukkaakaan millekään, eikä välttämättä edes itse ymmärrä, että tämä asia todennäköisesti aiheuttaisi jonkinlaisen reaktion kenessä tahansa muussa.

Itselläni on kokemusta tällaisesta tilanteesta, minulla sen aiheutti lääkitys. Pidin "henkistä kalenteria" siitä, koska olin viimeksi tehnyt aloitteen ja otin asiakseni tehdä sen säännöllisesti (omasta täydellisestä mielenkiinnon puutteestani huolimatta) siihen asti, kunnes lääkitys oli turvallista vaihtaa reilun vuoden jälkeen. Mielsin tämän juuri tuollaiseksi yhteisen onnellisuuden eteen tehtäväksi työksi, eikä se minusta ollut lainkaan outoa. Minulle onneksi sopi myös toinen lääke, muussa tapauksessa tuo olisi saattanut jäädä pysyvämmäksi tilanteeksi. Hauskaa oli huomata, miten intohimo puolisoa kohtaan palasi kuin salamaniskusta niiden muutaman viikon aikana kun lääkitystä ajettiin alas.

Tällä kaikella ehkä halusin muistuttaa siitä, että pariskuntien olosuhteet ovat myös kovasti erilaisia. Ei siis välttämättä ole kyse siitä, että parit olisivat jotenkin "vähemmän sopivia" toisilleen, vähemmän intohimoisia, vähemmän sielunkumppaneita tms. Ihmisillä on terveysongelmia, mielenterveysongelmia, lapsuudentraumoja, kauhea työpaikka, kuollut lapsi, järkyttävän kuormittava elämäntilanne tai ihan mitä vaan muuta. Vaikka se puoliso olisi se kaikkein oikein, ei se tarkoita sitä, että parisuhde tuntuu aina helpolta ja oikealta turvasatamalta.

Naiset ovat ottaneet ylimääräistä työtä kontolleen halutessan itsenäisyyttä ja sen seurauksena parisuhde nykyään on vain vaihtokauppa, johon miehet eivät halua panostaa ja siksi ylläpito vaatii työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen joskus nähnyt jonkun terapeutinkin lehdessä mainostavan tuota työntekoa parisuhteen eteen.

Jep. Ja jotkut kehottaa jopa merkitsemään kalenteriin tulevat seksikerrat.

Itse taas sanoisin että jos seksikin täytyy katsoa kalenterista niin silloin on jo lähtökohtaisesti aivan väärän ihmisen kanssa.[/

En voi käsittää mikä tässä neuvossa on takana. Jotenkin ahdistaa ajatuskin tuollaisen asian aikatauluttamisesta.

Tiedättekö, että joidenkin on vain pakko toimia noin, jos aikoo sitä harrastaa? Esim vuoro- tai matkatyöläiset.

Meillä on periaatteessa myös seksi kalenterissa, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että juuri silloin sitä täytyisi harrastaa, vaan sitä, että lähtökohtaisesti sille olisi mahdollisuus ja tilaa, jos on halua.

Ja kyllä ihminenkin toimii kuin Pavlovin koira: jos siitä kalenterihetkestä tekee molemmille kaikilla tavoin hyvän hetken (oli seksiä tai ei), sitä osaa myös odottaa ja siihen voi valmistautua - positiivisessa mielessä.

En minäkään ymmärrä sitä työtä parisuhteen ylläpitämiseksi.

Meillä on suhde alkanut v 1969 ka jatkuu.

Olemme opiskelleet ja lapset hankkineet ja rakentaneet yms.

Rakkaus on riittänyt, kumpikin saanut omaa aikaa halutessaan, mitään työtä suhteen eteen ei ole tarvinnut, kun kumppani on se oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä parisuhde vaatii loputtomasti joustoa ja kompromisseja. Kyllä se työstä käy kun ei voi tulla, mennä ja tehdä niinkuin itse haluaa vaan on kokoajan huomioitava se puoliso ja lapset. Lisäksi pitää järjestää aikaa ja rahaa sen perheen hyvinvoinnin vuoksi.

Perhe-elämä vaatii, romanttinen suhde ei.

Romanttinen suhde on viihdeteollisuuden luomaa haavetta ja päiväunta.. Joko sinulla on panosuhteita, joissa vie seksi tai sitten rakkauteen perustuva suhde. Rakkaudella ei pitkälle pötkitä, mikäli kumpikin ei näe vaivaa sen ylläpitämiseen ja toisen huomioimiseen.

Kannattaisiko valita kumppani, jonka kanssa parisuhde ei vaadi työtä?

Kaikki parisuhteen vaatii työtä. Eikä siinä ole mitään pahaa, työ on kivaa hyvän kumppanin kanssa. Jos kuvittelee, että kun on saanut jonkun parisuhteeseen se riittää vaikka kuinka pitkään. Vaikeuksien tullen sitten myöhemmin monille miehille ero tulee yllätyksenä kun muija ei jaksakaan joustaa ja sietää kaikkea.

Se "työ" on nimenomaan sitä, että näkee suhteen eteen hieman itsekin vaivaa, on oikeasti sitoutunut ja haluaa huomioida kumppaniaan kivalla tavalla, Eli ei odota tumput suorina että se suhde vain "on" vaan haluaa omalta osaltaan kehittää suhdetta sellaiseksi, että molemmilla on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Näillä on aina kakaroita jonkun itselle aivan vääränlaisen miehen kanssa.

Ja kuitenkin ovat ITSE sen miehen puolisokseen halunneet ja valinneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suloisen etuoikeutettua kiukutella siitä, että on väärän ihmisen kanssa yhdessä, jos seksikerrat merkitään kalenteriin. Toiset meistä joutuvat ajoittamaan ne syöpähoitojen mukaan, lapsivapaiden mukaan, vuorotöiden mukaan... Tai etsimään intohimoa läheisen kuoleman aiheuttaman surun keskellä, konkurssin keskellä, pitkäaikaissairaina ja työttöminä yms.

Onneksi sentään kalenteriin merkitsijöillä on raskaina aikoina tukeva puoliso, jonka kanssa on yhteinen tahto selvitä yhdessä ja pitää suhteesta huolta :)

Niin ja sitten on myös meitä jotka selviävät puolison syövästä, konkurssista, työttömyydestä, masennuksesta ja läheisten kuolemista ilman sitä kalenteriin merkittyä seksiäkin.

Mutta kun se ei ole oikea parisuhde jos seksi puuttuu. Se on pelkkä kaverisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suloisen etuoikeutettua kiukutella siitä, että on väärän ihmisen kanssa yhdessä, jos seksikerrat merkitään kalenteriin. Toiset meistä joutuvat ajoittamaan ne syöpähoitojen mukaan, lapsivapaiden mukaan, vuorotöiden mukaan... Tai etsimään intohimoa läheisen kuoleman aiheuttaman surun keskellä, konkurssin keskellä, pitkäaikaissairaina ja työttöminä yms.

Onneksi sentään kalenteriin merkitsijöillä on raskaina aikoina tukeva puoliso, jonka kanssa on yhteinen tahto selvitä yhdessä ja pitää suhteesta huolta :)

Niin ja sitten on myös meitä jotka selviävät puolison syövästä, konkurssista, työttömyydestä, masennuksesta ja läheisten kuolemista ilman sitä kalenteriin merkittyä seksiäkin.

Mutta kun se ei ole oikea parisuhde jos seksi puuttuu. Se on pelkkä kaverisuhde.

Ilman kalenteriakin useimmilla on seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.

Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.

Kannattaa olla sen verran itsenäinen ja tyytyväinen sinkkuna elämiseen, että on varaa odottaa riittävän sopivaa kumppania ja hylätä ne, joiden kanssa täytyy olla toistuvasti työstämässä milloin mitäkin asiaa. Mitä vähemmän eri asioita tarvitset toiselta ihmiseltä, sitä nirsompi on varaa olla.

Toki, voi elää vaikka ikänsä yksin ja sitoutua toiseen ihmiseen vasta sitten jos sattuman kaupalla tulee vastaan sellainen joka jo valmiiksi on juuri sellainen kuin siinä hetkessä on sinulle sopiva. Tai sitten voi antaa itsensä rakastua sellaiseen, joka ei ole täydellinen mutta jolla on halua yrittää ja tehdä töitä sen eteen että eletään yhdessä. Itse suosin jälkimmäistä, koska se työ tulee joka tapauksessa eteen. Ihmiset kun muuttuvat ja kehittyvät eri tavalla pitkissä suhteissa, ei alkuun täydellisesti sopivalta vaikuttanut kumppani enää kymmenen vuoden kuluttua olekaan sellainen. Silloin tarvitaan työtä. Tai ero.

Minulla on niin yksinkertaiset parisuhdetarpeet, että jos toinen ei niihin pysty enää vastaamaan, hän saakin mennä. Ei kiinnosta vähääkään alkaa vääntämään perusasioista jonkun kanssa, kun parisuhde ei ole minulle mikään välttämättömyys.

Ero on minusta ihan luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Ei sitä tarvitse millä tahansa hinnalla pyrkiä välttämättään. 10-15 vuotta on oikein hyvä mitta parisuhteelle..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä parisuhde vaatii loputtomasti joustoa ja kompromisseja. Kyllä se työstä käy kun ei voi tulla, mennä ja tehdä niinkuin itse haluaa vaan on kokoajan huomioitava se puoliso ja lapset. Lisäksi pitää järjestää aikaa ja rahaa sen perheen hyvinvoinnin vuoksi.

Perhe-elämä vaatii, romanttinen suhde ei.

Romanttinen suhde on viihdeteollisuuden luomaa haavetta ja päiväunta.. Joko sinulla on panosuhteita, joissa vie seksi tai sitten rakkauteen perustuva suhde. Rakkaudella ei pitkälle pötkitä, mikäli kumpikin ei näe vaivaa sen ylläpitämiseen ja toisen huomioimiseen.

Kannattaisiko valita kumppani, jonka kanssa parisuhde ei vaadi työtä?

Kaikki parisuhteen vaatii työtä. Eikä siinä ole mitään pahaa, työ on kivaa hyvän kumppanin kanssa. Jos kuvittelee, että kun on saanut jonkun parisuhteeseen se riittää vaikka kuinka pitkään. Vaikeuksien tullen sitten myöhemmin monille miehille ero tulee yllätyksenä kun muija ei jaksakaan joustaa ja sietää kaikkea.

Se "työ" on nimenomaan sitä, että näkee suhteen eteen hieman itsekin vaivaa, on oikeasti sitoutunut ja haluaa huomioida kumppaniaan kivalla tavalla, Eli ei odota tumput suorina että se suhde vain "on" vaan haluaa omalta osaltaan kehittää suhdetta sellaiseksi, että molemmilla on hyvä olla.

Enpä huolisi kumppania, jolle seksi, treffeillä käyminen, läheisyys ja keskustelu ovat vaivannäköä parisuhteen ylläpitämiseksi. Minulle kun nuo asiat eivät ole mitään ylläpitoa vaan nimenomaan sitä parisuhteessa olemista, joiden vuoksi ylipäätään on alettu suhdetta tavoitella!

Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näillä on aina kakaroita jonkun itselle aivan vääränlaisen miehen kanssa.

Ja kuitenkin ovat ITSE sen miehen puolisokseen halunneet ja valinneet.

Pakko valita joku kivan oloinen mies samasta taajamasta, jos haluaa lapset nuorina.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.

Aika karua, että pysyt rakastuneena ihmiseen, joka ei halua läheisyyttä kanssasi. Minulla tunteet kuolevat tuossa tilanteessa, ja se on ainoastaan hyvä juttu itsesuojelun kannalta. Olisi kamala olla vuosia suhteessa, jossa toinen käyttäytyy noin, vain tunteiden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.

Varmaan vaatii työtä pysyä yhdessä myös juopon tai hakkaavan miehen kanssa. Hyvä parisuhde ei vaadi työtä mutta huono vaatii, se on selvä. Mutta kysymys kuuluukin, että miksi ihmeessä pitäisi nähdä noin paljon vaivaa pysyäkseen huonossa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suloisen etuoikeutettua kiukutella siitä, että on väärän ihmisen kanssa yhdessä, jos seksikerrat merkitään kalenteriin. Toiset meistä joutuvat ajoittamaan ne syöpähoitojen mukaan, lapsivapaiden mukaan, vuorotöiden mukaan... Tai etsimään intohimoa läheisen kuoleman aiheuttaman surun keskellä, konkurssin keskellä, pitkäaikaissairaina ja työttöminä yms.

Onneksi sentään kalenteriin merkitsijöillä on raskaina aikoina tukeva puoliso, jonka kanssa on yhteinen tahto selvitä yhdessä ja pitää suhteesta huolta :)

Niin ja sitten on myös meitä jotka selviävät puolison syövästä, konkurssista, työttömyydestä, masennuksesta ja läheisten kuolemista ilman sitä kalenteriin merkittyä seksiäkin.

Mutta kun se ei ole oikea parisuhde jos seksi puuttuu. Se on pelkkä kaverisuhde.

Ei tuo ole mikään yleispätevä totuus. Taitaa itse asiassa olla suhteellisen tuore keksintö, että seksiä jotenkin "pitäisi" olla läpi koko suhteen ja elämänkaaren, jotta kyseessä olisi "hyvä" romanttinen liitto.

Minä olen se, joka aiemmin kirjoitti lääkityksen aiheuttamasta haluttomuudesta. Seksin perusteella määritteleminen on minusta harvinaisen tuloksetonta eikä kerro mitään siitä, millainen suhde on luonteeltaan. Minä en halunnut minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä yli vuoteen: tarkoittaako se sitä, että suhteemme oli sen vuoden ajan vai ystävyyttä eikä enää "oikea" romanttinen parisuhde minun puoleltani? Kun minä kuitenkin "suostuin" seksiin (oman halun puutteesta huolimatta), sekö teki suhteestamme jotenkin enemmän parisuhteen, kun sitä seksiä kuitenkin pitkin hampain oli? Heilahtiko pitkä, onnellinen ja romanttinen liittomme parisuhteesta kaverisuhteeksi ja sitten takaisin parisuhteeksi seksin mukana? Eikö vaikkapa aseksuaalisilla ihmisillä voi olla lainkaan "oikeita" parisuhteita ja liittoja, onko heidän rakkautensa aina ystävyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.

Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.

Kannattaa olla sen verran itsenäinen ja tyytyväinen sinkkuna elämiseen, että on varaa odottaa riittävän sopivaa kumppania ja hylätä ne, joiden kanssa täytyy olla toistuvasti työstämässä milloin mitäkin asiaa. Mitä vähemmän eri asioita tarvitset toiselta ihmiseltä, sitä nirsompi on varaa olla.

Toki, voi elää vaikka ikänsä yksin ja sitoutua toiseen ihmiseen vasta sitten jos sattuman kaupalla tulee vastaan sellainen joka jo valmiiksi on juuri sellainen kuin siinä hetkessä on sinulle sopiva. Tai sitten voi antaa itsensä rakastua sellaiseen, joka ei ole täydellinen mutta jolla on halua yrittää ja tehdä töitä sen eteen että eletään yhdessä. Itse suosin jälkimmäistä, koska se työ tulee joka tapauksessa eteen. Ihmiset kun muuttuvat ja kehittyvät eri tavalla pitkissä suhteissa, ei alkuun täydellisesti sopivalta vaikuttanut kumppani enää kymmenen vuoden kuluttua olekaan sellainen. Silloin tarvitaan työtä. Tai ero.

Minulla on niin yksinkertaiset parisuhdetarpeet, että jos toinen ei niihin pysty enää vastaamaan, hän saakin mennä. Ei kiinnosta vähääkään alkaa vääntämään perusasioista jonkun kanssa, kun parisuhde ei ole minulle mikään välttämättömyys.

Ero on minusta ihan luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Ei sitä tarvitse millä tahansa hinnalla pyrkiä välttämättään. 10-15 vuotta on oikein hyvä mitta parisuhteelle..

Juu no tässä ketjussa oli puhe pitkistä parisuhteista. Toki sillä tavalla saa hyvin vaihtelua, kun ajattelee että parisuhde ei mitään työtä vaadi ja jos vaatii niin saakin loppua. Eikä siinä mitään pahaa ole, monelle tosiaan 10-15 vuotta on ihan hyvä mitta. Itse tähtään pidempään liittoon, mutta en pidä pitkää liittoa kaikille välttämättömyytenä tai parhaana vaihtoehtona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amerikkalainen filmiteollisuus on kyllä tehnyt karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle uskottelemalla, että silloin kun "se oikea" sattuu kohdalle, rakkaus syttyy ja pysyy ilman mitään vaivannäköä ja suhde kestää ikuisesti omalla painollaan. Sitten kun ongelmia tulee, ajatellaan että parempi erota, koska ei tuo ole "se oikea" kun kerran tuli ongelmiakin ja suhteen ylläpito vaatisi työtä.

Oikeasti ei ole olemassa mitään "sitä oikeaa" eikä kosmista tahoa joka määräisi kuka on sinulle se oikea. Silloin kun on rakkautta ja halua, sinä itse teet ajan mittaan itsestäsi sen oikean toiselle ja samoin se toinen sinulle. Joskus se vaatii enemmän sitä työtä, joskus vähemmän. Sellainen tilanne on kyllä äärimmäisen harvinainen että sitä työtä ei tarvittaisi yhtään.

Kannattaa olla sen verran itsenäinen ja tyytyväinen sinkkuna elämiseen, että on varaa odottaa riittävän sopivaa kumppania ja hylätä ne, joiden kanssa täytyy olla toistuvasti työstämässä milloin mitäkin asiaa. Mitä vähemmän eri asioita tarvitset toiselta ihmiseltä, sitä nirsompi on varaa olla.

Toki, voi elää vaikka ikänsä yksin ja sitoutua toiseen ihmiseen vasta sitten jos sattuman kaupalla tulee vastaan sellainen joka jo valmiiksi on juuri sellainen kuin siinä hetkessä on sinulle sopiva. Tai sitten voi antaa itsensä rakastua sellaiseen, joka ei ole täydellinen mutta jolla on halua yrittää ja tehdä töitä sen eteen että eletään yhdessä. Itse suosin jälkimmäistä, koska se työ tulee joka tapauksessa eteen. Ihmiset kun muuttuvat ja kehittyvät eri tavalla pitkissä suhteissa, ei alkuun täydellisesti sopivalta vaikuttanut kumppani enää kymmenen vuoden kuluttua olekaan sellainen. Silloin tarvitaan työtä. Tai ero.

Minulla on niin yksinkertaiset parisuhdetarpeet, että jos toinen ei niihin pysty enää vastaamaan, hän saakin mennä. Ei kiinnosta vähääkään alkaa vääntämään perusasioista jonkun kanssa, kun parisuhde ei ole minulle mikään välttämättömyys.

Ero on minusta ihan luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Ei sitä tarvitse millä tahansa hinnalla pyrkiä välttämättään. 10-15 vuotta on oikein hyvä mitta parisuhteelle..

Juu no tässä ketjussa oli puhe pitkistä parisuhteista. Toki sillä tavalla saa hyvin vaihtelua, kun ajattelee että parisuhde ei mitään työtä vaadi ja jos vaatii niin saakin loppua. Eikä siinä mitään pahaa ole, monelle tosiaan 10-15 vuotta on ihan hyvä mitta. Itse tähtään pidempään liittoon, mutta en pidä pitkää liittoa kaikille välttämättömyytenä tai parhaana vaihtoehtona.

Minulla on tietyt standardit sille, miten minua tulee kohdella parisuhteessa, ja mitä toisen on minulle kyettävä tarjoamaan. Jos toinen ei pysty kunnioittamaan rajojani tai vastaamaan tarpeisiini, niin eipä sitä millään työllä korjata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä työ on väärä sana kuvaamaan sitä. Sillä yleensä tarkoitetaan sitä että parisuhteesta pitää pitää huolta, eli pitää vähän nähdä vaivaa sen eteen että parisuhde pysyy kunnossa, kuten kaikesta muustakin pidetään huolta että kunto pysyy, auto, talo, terveys... Myös muita ihmissuhteita pidetään yllä huoltamalla niitä, ei parisuhde ole sen kummempi.

Parisuhteessa ei voi olla itsekäs omaan napaan tuijottaja toisen kustannuksella, vaan sitä parisuhdetta huolletaan sillä että otetaan toinen huomioon, kysytään miten päivä meni, suunnitellaan yhdessä tulevaa mutta toisaalta myös arkea jotta kotityöt jne. jakautuu reilusti ja tasaisesti. Pidetään huolta siitä että muistetaan pitää myös fyysistä yhteyttä yllä, se helposti joillakin unohtuu ruuhkavuosien aikana ja kun vanhennutaan eikä ne hormoonit hyrrää enää samaan tahtiin kuin nuorena ja kaikenlaista kremppaa alkaa olla.

Eli fyysinen läheisyys ja seksi on sinulle vaivannäköä?

Ei minulle ole, mutta miehelle tuntuu olevan. Kuulemma välillä tekee mielikin mutta kun ei saa aikaiseksi. En tiedä mikä siinä hänelle on niin vaikeaa, kuitenkin uskon että minua rakastaa ja seksi on hyvää silloin kun sitä on. Mies vaan on aina väsynyt kun on raskas työ ja sairauksia. Minäkin olen väsynyt mutta mulle se läheisyys toisi rentoutusta ja sitä myöden lisää virtaa ja mielenvirkeyttä. Olen sitä yrittänyt miehelle sanoa ja mies sanoo aina että yrittää petrata, mutta ei tule muutosta. 

Minä kärsin suuresti siitä että ei ole läheisyyttä, ja minä kyllä olisin valmis näkemään vaivaa sen eteen. Minä tunnen itseni yksinäiseksi siinä vieressä maatessani kun mies katsoo kännykkää tai lukee kirjaa eikä vilkaisekaan minuun saati koske. En ymmärrä miten ihmisellä ei muka ole mitään tarvetta kosketukselle oman rakkaan kanssa. 

Sinun rakkaudenkielesi  on kosketus, miehesi ei. Sinä kerrot ja puhut rakkaudesta kosketuksen kautta, mies jollain muulla rakkauden kielellä. Tämä on yksi parisuhteen haasteista, jos pariskunnan rakkauskielet ovat erilaisia, mutta osapuolet eivät ole valmiita opettelemaan sitä toisen kieltä, kun se ei tunnu itsestä omalle.

Esimerkiksi minun rakkaudenkieleni on lahjat ja teot. Olisin syvästi loukkaantunut ja kokisin olevani inhottu, jos mieheni ei muistaisi minua lahjoilla tai auttaisi minua pulassa. Ja ei puhuta mistään "Oh rakas, osta timanttisormus!" lahjoista, vaan siitä, että toinen huomioi sinut, vaikka se olisi suklaata.

Sen sijaan en välitä tippaakaan sanallisista rakkaudentunnustuksista, hellittelynimistä, lepertelystä ymv. verbaalisesta rakkaudenkielestä. Jos nämä kuitenkin olisivat miehelleni tärkeitä, opettelisin päästämään suustani enemmän rakkauden sanoja, koska totta kai haluan, että puolisollani on hyvä olo eikä hän koe itseään vaan itsestäänselväksi huonekaluksi kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on esim. sellainen tilanne, että puolisollani on ollut pari masennuskautta liittomme aikana. Hänen masennuksensa ilmenee mm. siten, että hän hyljeksii minua, eikä siedä läheisyyttä. Vaikka rakastan puolisoani, minulta on vaatinut työtä elää viikkoja puhumattoman ihmisen kanssa kahdestaan. Tilanne olisi helpompi, jos tällöin puolison kanssa ei tarvitsisi olla, mutta masennuspotilas tarvitsee kaikenlaista tukea. On vaikea tukea ihmistä, joka ilmaisee joka solullaan, että haluaa olla yksin. Rakkaus ei riitä, kun se ei äkkiä olekaan vastavuoroista, vaan sitä jää omin voimin pitelemään liittoa kasassa. Silloin vaaditaan työtä ja tahdonvoimaa.

Aika karua, että pysyt rakastuneena ihmiseen, joka ei halua läheisyyttä kanssasi. Minulla tunteet kuolevat tuossa tilanteessa, ja se on ainoastaan hyvä juttu itsesuojelun kannalta. Olisi kamala olla vuosia suhteessa, jossa toinen käyttäytyy noin, vain tunteiden vuoksi.

Puolisollani on ollut masennusjaksoja onneksi vain muutamia kaikkien näiden vuosien aikana ja masennuksen huippu on kerrallaan kestänyt vain muutaman kuukauden ajan, joten tilanne on sen jälkeen lähtenyt paranemaan.

Puolisoni on terveenä ihmeellinen ihminen, rakastava, ystävällinen, huomioiva, hauska, älykäs ja kaikkea muuta, mitä kukaan voi ikinä toivoa. En ole valmis luopumaan tästä ihmisestä sairauden vuoksi, joka on hänen tapauksessaan osoittautunut ihan hoidettavaksi. 

Sen kyllä myönnä, että on aika kylmää kyytiä, kun tottuu siihen, että toinen pitää vuosikausia kuin kukkaa kämmenellään ja sitten äkkiä ei halua nähdä silmissään. On myös vaikea kuvailla sitä helpotuksen määrää, kun toinen aamulla kahvia keitellessään kaiken sen hiljaisuuden jälkeen ryhtyykin jälleen hyräilemään.