Normituloisesta köyhäksi, miten selviytyä?
Me ei tulla enää taloudellisesti toimeen omillamme. En tiedä mistä aloittaisin. Mistään varsinaisesta yli varojen elämisestä ei ole kysymys, ehkä ennemmin siitä, että entistä elämää ei ole saatu sovitettua nykyisiin menoihin. Tai onko edes siitäkään. Miehen työttömyydestähän 5 vuoden takaa tämä alkoi. Minulla on juuri nyt paha masennus. Eli jos minun pitäisi säilöä ja hillota olisin lataamossa. Tiedän, että emme elä puutteellisesti, en vain näe, että kuluttaisimme missään kohtaa liikaa. Silti emme selviydy.
Tulotilanne on se, että itse saan 1500-1600 e/kk käteen verojen jälkeen palkkaa, mies saa peruspäivärahan joka on 500-600 käteen. Hän on jo 63-vuotias, joten toiveita työllistymisestä ei ole. Hänen eläkkeensä on jäämässä pieneksi, se olisi noin 5-800 e/kk käteen. Lisäksi meillä on kaksio Helsingissä, josta saan kuken ja verojen jälkeen noin 300 euroa puhtana käteen. Lisäksi lapsilisät 219e/kk.
Eli tulot ovat noin 2500-2700 e/kk.
Sitten menoihin. Asumme maalla vanhassa okt:saa, josta on velkaa. Meillä on kaksi autoa, toinen vanha ruppana, toinen 7-vuotta vanha. Talon ja uudemman auton lainat vievät noin 700 euroa /kk. Meillä käy kotisiivous. Maksamme siitä 270 euroa/kk, mutta se pudottaa myös veroprosenttia aika voimakkaasti. Katson, että emme oikein tulisi ilmankaan sitä toimeen, ennen siivoojia meillä oli aina ihan hirveä kaaos, koska minä en jaksa ja mies ei vain saa aikaiseksi siivota. (Mies hoitaa lapsia kotona, toinen alle kouluikäinen, toinen pikkukoululainen). Ruokaan ja kodin tarvikkeisiin menee noin 700e/kk. Sähköön (lämmitykseen), kiinteistömaksuihin ym. menee n. 200e/kk. Talo on 94 m2 eli ei hullun suuri. Bensaan menee noin 300e/kk. Vakuutuksiin (laaja kotivakuutus, 2 autoa) menee 130e/kk. Tämä on vasta 2200e/kk. Jonnekin menee vielä reilu tuhat euroa, luultavasti siihen mitä kertyy autojen huolloista, autoveroista, lääkärikäynneistä ja sen sellaisesta. En osta itselleni mitään, en vaatteita, en tavaraa, saati että matkustaisimme. Mieskään ei ostele.
Tuhlaamiseksi vois sanoa sanomalheteä, noin 300e vuodessa, mutta en taas näe, että sillä on kuukausitasolla paljonkaan merkitystä, kun velkaannumme joka kuukausi 500-800 euroa. Ja tämä on se kamala osa. Siis että me emme pärjää, vaan velkaannumme joka kuukausi 5-800 euroa. Meillä on kuusi lämpöpatteria ja ilmalämpöpumppu. Takkojakin on. En ymmärrä, mistä voisimme vielä säästää. Ajan työmatkat autolla, 23 km siivu. Talvikauden sähkölasku on helposti sellaiset 1500 euroa yhteensä.
Lapsille ostan vaatteet puoliksi käytettyinä, jotain on pakko hankkia uutena. Miehen harrastukseen menee jonkin verran lähinnä bensakuluja ajomatkoista. Meillä on kaksi kissaa.
Eli ehkä en vain osaa köyhäillä, mitä meillä on liikaa? Ehkä se kakkosauto? Laaja kotivakuutus? Lisätä talvikaudella polttopuun käyttöä takoissa? Mies eläkkeelle? Itse teen osa-aikaa, kai jos tekisin vähän enemmän, sekin auttaisi. Kiva vaan, kun lapset on vielä noin pieniä, olen sen takia halunnut olla enemmän kotona. Voi surkeus.
Kommentit (164)
Tuossa tilanteessa on mielestäni pakko luopua kaikista "pienistäkin" menoista. Esimerkiksi juuri tuo sanomalehti. Vaikka se ei kuukaudessa toisikaan kuin muutaman kympin menoja, niin kyllä se 300€ vuodessa on jo aika paljon. Myös kannattaisi kuukauden ajan kerätä kaikki kuitit talteen ja seurata mihin sitä rahaa oikein sitten menee. Näin on helpompaa alkaa karsimaan kaikista turhimmista asioista. Saatatte jopa yllättyä siitä, mihin kaikkeen sitä rahaa menee.
-kakkosauto pois
-siivoja on myös turha ylellisyysmeno
-muutto sinun työpaikkaa ja asunnon myynti, jos ei mikään muu auta. Sulla menee työmatkoihin paljon rahaa ja palkka ei kuitenkaan ole kovin iso
Siis voi vittu. Häpeisit, oikeesti. Kai te ny elätte yli varojen kun tulee sanomalehti, KÄY SIIVOOJA, kaks autoo... Se on kuule alettava ite siivoon, autot pois, lehti pois. Turha valittaa että ei kiinnosta siivota. 94 neliöö ei ole edes iso. Oot säälittävä. Mä saan 1200€/kk ja pärjään mainiosti vaikka velkaa mullakin.
Miten ihmeessä teet lyhennettyä työaikaa jos taloutenne on noin kuralla?
Teette budjetin, jossa kuluja ei olecmenoja enempää. Jos menee miinukselleckarsitte menoja tai lisäätte tuloja.
Alatte kirjata ylös ihan kaikki ostokset ja laskut. Siitä huomaa heti, jos joku laji alkaa imeä liikaa rahaa.
No kansaneläkettä saa sitten lisänä jos työeläke jäämässä noin alhaiseksi.
1. Miten olisi vaikka ikkunaremppa. taitaa kämppä falskata aika paljon kun tuollaiset sähkölaskut takasta huolimatta.
2. Harkitkaa nyt ihmeessä molempien asuntojenne myyntiä ja muuttakaa lähelle sun työpaikkaa tai muuten vaan keskustaan joten voitte luopua toisesta autosta ja sen vakuutuksista ja laajasta kotivakuutusesta. JOs rivitaloon muuttaa niin taloyhtiön vakuutus korvaa osan vahingoista jos sellaisia tapahtuu. Lastan harrastuksetkin olis lähempänä ja matkoissa säästäisi rahaa.
3.Mies saisi ruveta tekemään jotain muutakin kun hoitamaan lapsia. eli siivoamaan ja tekemään ruokaa kotona
4. Kijaa joku kuukausi ne teidän tulot ylös ja lasket siitä kokoajan menoja pois ja säästät jokaisen kuitin. Kun olette ylittäneet tulonne niin sitten loppukuu syödään pakastimesta ja mitään muuta ei osteta ennenkuin on seuraava palkkapäivä. Niin me tehdään eikä osteta vaan velaksi enemmän ja enemmän.. KÄyttöluotoissa on hirveät korot ja tuskin teillä rajatonta visakorttia on ?
Mä en kyllä näe, miksi se Helsingin asunto pitäisi myydä, siitähän TULEE rahaa puhtaana käteen. Sen sijaan se vanha omakotitalo ehkä kannattaisi myydä, kun lainaa on noin paljon. Muutatte johonkin rivariin tai kerrostalokolmioon (kaksiossakin voi asua, eipä ole niin paljon siivottavaa) ja asumikulut pienenee jonnekin 300-500€ Välille, koska lainan lisöksi myös lämmityskulut pienenevät.
Tällä pääsette eroon jo noin puolesta tuosta kuukausittaisesta velkaaantumisestanne. Jos sä vielä pystyt tekemään kokoaikaista, se helpottaa paljon. Ja tottakai miehen kannattaa jäädä eläkkelle heti kun vain pääsee, jos on jo pudonnut peruspäivärahalle!
Selviytymiseksi on vain tehtävä töitä. Karsia menoista ja hankkia lisää tuloja. Ja nähtävä vaivaa myös kodin eteen. Jos henkinen tilanne ei anna myöten, hakekaa tukea kunnalta. Kotiapu saattaisi auttaa. Ei e siivoa, mutta opettavat kädestä pitäen. Realiteetit on teidän perheessä kyl aika hukassa...
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 06:15"]
Mistään varsinaisesta yli varojen elämisestä ei ole kysymys, ehkä ennemmin siitä, että entistä elämää ei ole saatu sovitettua nykyisiin menoihin. Tiedän, että emme elä puutteellisesti, en vain näe, että kuluttaisimme missään kohtaa liikaa. Silti emme selviydy.[/quote]
Siis... oletko nyt IHAN tosissasi?!?! Teillä käy hemmetti soikoon SIIVOOJA, ja teillä on kaksi autoa, vaikka äijä on kotona kuudetta vuotta (ei se ukko muutes voisi siivota, hei?!). Kalliisti pidettävä oma talo, ja päivittäin 50km työmatka-ajoja. Tonni kuussa hupelletaan mihin sattuu.
Et näe että kulutatte missään kohtaa liikaa? Et sinä voi olla tosissasi. Elätte kuin ylempään keskiluokkaan kuuluvat ihmiset, vaikka tulot on köyhyysrajalla.
Ja miten on mahdollista, että äijä on 63v ja silti teillä on lapsilisäikäisiä lapsia :o? Kuinka vanha sinä olet? Tässä on nyt joku tosi outo kuvio.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 08:39"]
Ja miten on mahdollista, että äijä on 63v ja silti teillä on lapsilisäikäisiä lapsia :o? Kuinka vanha sinä olet? Tässä on nyt joku tosi outo kuvio.
[/quote]
Mikä outo kuvio tuohon nyt tarvitaan? Ap:lla ja miehellään on luultavasti parikymmentä vuotta ikäeroa. Ei tuo nyt mitään hirveän poikkeuksellista saati outoa ole.
Halvempi auto, josta ei velkaa? Se lehti ei ratkaise, tosin esim ylefi-uutiset ilmaisia. Siivous 1-2krt/kk? Ikkunoihin teipit ennen pakkasia, oviin tiivisteet?
Tuo 700 euroa/kk ruokaan ja kodin tarvikkeisiin kuulosti kyllä aika suurelta. Kun käy "harvoin" kaupassa esim. 1-2 krt viikko, niin heräteostoista suurin osa jää pois ja viikon ruoat tulee suunniteltua tehokkaammin (mieti etukäteen ja tee lista). Tavara ei ehdi vanheta kaapissa ja hävikki vähenee.
Meillä ainakin menee viikkotasolla paljon vähemmän rahaa ruokakauppaan, kun käydään se 1-2 krt viikossa kaupassa kun, jos käytäisiin kaupassa päivittäin. (Testattu on.)
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 18:11"]
Tuo perinnön odottaminen pelastajaksi nyt on ihan typerää, anteeksi vain. Ensinnäkin voit olla perinnöstä varma vain, jos kyse on omista vanhemmistasi, ja silloinkin vain lakiosasta. Toiseksi et millään voi tietää, koska perinnönjättäjä kuolee - ja käyttääkö hän rahansa viimeiseen senttiin omiin hoitoihinsa viimeisinä vuosina. Ehkäpä ei jää mitään perittävää! Kolmanneksi ei kannettu vesi kaivossa pysy. Jollette saa omin voimin talouttanne tasapainoon, ei mikään yksittäinen ulkopuolelta tuleva rahasumma sitä pysyvästi pelasta.
[/quote]
Perintöraha on kyllä ihan varma juttu. Se on henkilön omaisuudesta pieni osa joten miksi tuntisin siitä jotain häpeää? Saman saavat muutkin samassa sukulaisuussuhteessa olevat henkilöt, asia on yleisessä tiedossa suvussamme. Ja muut saa vielä enemmän. Mutta se siitä. Perinnössä on se hyvä puoli, että meillä ei sitten ole enää velkaa. Ja olen ajatellut joka tapauksessa lisätä työntekoa, silloin meidän pitäisi tulevaisuudessa pärjätä taas ainakin joten kuten.
Ap
[/quote]
Entä jos "perintörahaa" ei enää ole olemassa perittävän kuollessa? Tai entä jos velkanne ovat siihen mennessä kasvaneet suuremmiksi kuin perintö?

Perinnönjättäjä voi viimeisinä vuosinaan hurahtaa vaikka johonkin uskontoon ja jättää koko omaisuuden lahkolle. Tai löytää uuden hehkeän puolison ja jättää hänelle kaiken. Tai kuluttaa koko potin elämää pidentäviin hoitoihin.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 18:11"]
Tuo perinnön odottaminen pelastajaksi nyt on ihan typerää, anteeksi vain. Ensinnäkin voit olla perinnöstä varma vain, jos kyse on omista vanhemmistasi, ja silloinkin vain lakiosasta. Toiseksi et millään voi tietää, koska perinnönjättäjä kuolee - ja käyttääkö hän rahansa viimeiseen senttiin omiin hoitoihinsa viimeisinä vuosina. Ehkäpä ei jää mitään perittävää! Kolmanneksi ei kannettu vesi kaivossa pysy. Jollette saa omin voimin talouttanne tasapainoon, ei mikään yksittäinen ulkopuolelta tuleva rahasumma sitä pysyvästi pelasta.
[/quote]
Perintöraha on kyllä ihan varma juttu. Se on henkilön omaisuudesta pieni osa joten miksi tuntisin siitä jotain häpeää? Saman saavat muutkin samassa sukulaisuussuhteessa olevat henkilöt, asia on yleisessä tiedossa suvussamme. Ja muut saa vielä enemmän. Mutta se siitä. Perinnössä on se hyvä puoli, että meillä ei sitten ole enää velkaa. Ja olen ajatellut joka tapauksessa lisätä työntekoa, silloin meidän pitäisi tulevaisuudessa pärjätä taas ainakin joten kuten.
Ap
[/quote]
Entä jos "perintörahaa" ei enää ole olemassa perittävän kuollessa? Tai entä jos velkanne ovat siihen mennessä kasvaneet suuremmiksi kuin perintö?
[/quote]
Tiedän summan ja sitä tässä ollaan nimenomaan ehkäisemässä, että niin ei käy. Niin. Mikä elämässä on ikinä varmaa. Tietty perinnöllekin saattaa käydä jotain, mutta silloin on se asunto (ja vaikka sitten tämä missä asumme) sitten myytävä, jos pankki suostuu, selviän veloista myös niin.
Ap
Pakko tulla päivittämään. Saimme asuntolainaamme lyhennysvapaan, irtisanoimme siivouksen ja Hesarin. Kakkosauto meillä vielä on, ja sitä on kyllä tarvittu. Puilla on lämmitetty paljon, joka toinen päivä, kuten joku täällä hyvin neuvoikin (ei niin stressaavaa kuin päivittäinen takkojen lämmitys ja on riittänyt hyvin). Mutta varsinainen jymyuutinen tulee tässä, olen kyllä varsinainen Hannu-hanhi vaikka itse kehunkin: se summa, jolla velkaantumisen aiheuttanut talolaina piti maksaa pois on tulossa JA sen antaja on yhä elossa! Hän soitti minulle tänään ja kertoi, että on päättänyt, että antaa ennakkoperinnöt nyt, eikä vasta kuoltuaan. Eli ta daa, rahahuolet ohi, koska summa on 200 000 euroa. En jaksa lukea koko ketjua, mainitsinko summan suuruudesta aiemmin, mutta noin paljon se on. Siitä pois verot ja muutama kymmenen tuhatta ennakkoon saatua förskottia, niin saan noin 160 000! Tiedän, ettei monikaan varmaan ole iloinen puolestani, mutta ei se minua haittaa, joskus elämä on tarua ihmeellisempää. Kun se usein muuten on ollut mulle ihan p*skaa.
Jipii!
Ja nyt voin rempata sen vuokralla olevan asunnonkin kun saan lainat masettua pois ja saamme siitä maksimituotot. Olen ihan pyörällä päästäni :)
Ap
- siivooja pois. Karsikaa tavaraa ja järjestäjää koti sellaiseksi, että siivous on helppoa. Tehkää viikkosiivous yhdessä
- vakuutuksenne kuulostaa kalliilta, jos ei sisällä kiinteistövakuutusta. Mahdillinen kasko pois autoista. Kilpailuttakaa vakuutukset
-vähentäkää autoilua. Voisiko matkoja liikkua pyörällä?
- saatteko puuta edullisesti? Käyttäkää takkoja lämmitykseen. Kilpailuttakaa sähkö. Tällä hetkellä sähkön hinta on alhaalla, joten lämmityskulunne talon kokoon verrattuna kuulostaa isolta (esim. meillä 120m2 sähkö ja lämmitys 1500€ vuodessa).
- kokopäivätyö sinulle, jos mies on kotona. Kivaahan se olisi olla enemmän kotona, mutta suurin osa ihmisistä joutuu rahan takia töissä käymään
Edellä olevat ovat pikatoimia. Vakavasti kannattaa miettiä asunnon vaihtoa, jotta asumiskulut olisivat pienemmät ja toisesta autosta voisi luopua.