Pitäiskö Päivi Räsäsen haastaa yle oikeuteen?
Kunnianloukkauksesta. Oli tehnyt jonkun mustamaalaavan audiodraaman..
Kommentit (44)
Päivin olisi aika vetäytyä puutarhanhoitoon ja jättää miettiminen sekä puhuminen muille.
Nainen haastaa oikeuteen?
Ei kuulosta kovin raamatulliselta. Päivin mies voi haastaa, jos kokee omaisuutensa kärsineen vahinkoa.
Vai väitättekö ettei Päivi noudata raamattua? Raamatussa nainen on alisteinen miehelle ja vertautuu lähinnä irtaimistoon tai muuhun sekalaiseen omaisuuteen. Karja ainakin arvokkaampaa.
Yle varmaan sanoisi että se on fiktiota.
En ole kaikessa Räsäsen kanssa samaa mieltä, mutta minusta tuollaisen audiodraaman tekeminen on epäasiallista maalittamista
Päivi Räsänen loukkaantui ja pöyristyi audiodraamasta jo päivää ennen kuin teos oli edes julkaistu. Kaiken lisäksi Päivi Räsänen oli itse antanut haastattelun kyseistä audiodraamaa varten.
Vierailija kirjoitti:

Kokee silti oikeudekseen kommetnoida julkimediassa toisten pimppiasioita. Aika ristiriitaista.
Vierailija kirjoitti:
Yle varmaan sanoisi että se on fiktiota.
Eli oikeilla nimillä voi kertoa toisesta mitä tahansa paskaa vedoten että tarina on fiktiivinen?
Pitäs. Nuo audiodraamat on muutenki vähä epäreiluja
Vierailija kirjoitti:
Yle varmaan sanoisi että se on fiktiota.
Niinhän YLE sanookin! Jo audiodraaman esittelyssä kerrotaan, ettei ääniteoksen henkiloillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, kuten heillä ei todellisuudessakaan ole
Näinhän YLE on toiminut kommarijohtajiensa, Hella Vuolijoen ja Eino S. Revon ajoista lähtien ja vielä nykyäänkin.
Pasila! Studiosta soimaan Hannu Suolasen naapurineljännes ja Näin Neuvostoliitossa!

Ja silti Räsänen loukkaantuu. Kuinka saatanan typerä hän onkaan?
Vierailija kirjoitti:
Päivi Räsänen loukkaantui ja pöyristyi audiodraamasta jo päivää ennen kuin teos oli edes julkaistu. Kaiken lisäksi Päivi Räsänen oli itse antanut haastattelun kyseistä audiodraamaa varten.
Päivi on uhri. Päivi kampittaa Päiviä eikä Päivi huomaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yle varmaan sanoisi että se on fiktiota.
Niinhän YLE sanookin! Jo audiodraaman esittelyssä kerrotaan, ettei ääniteoksen henkiloillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, kuten heillä ei todellisuudessakaan ole
Näinhän YLE on toiminut kommarijohtajiensa, Hella Vuolijoen ja Eino S. Revon ajoista lähtien ja vielä nykyäänkin.
Pasila! Studiosta soimaan Hannu Suolasen naapurineljännes ja Näin Neuvostoliitossa!
Tuo naapurineljännes oli kyllä huvittavaa kuunneltavaa. Luettelivat vartin jotain tilastoja että Neuvostoliitossa on tuotettu lihaa tai viljaa vuodessa niin ja niin paljon..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivi Räsänen loukkaantui ja pöyristyi audiodraamasta jo päivää ennen kuin teos oli edes julkaistu. Kaiken lisäksi Päivi Räsänen oli itse antanut haastattelun kyseistä audiodraamaa varten.
Päivi on uhri. Päivi kampittaa Päiviä eikä Päivi huomaa mitään.
Joo se on paskaa väittää toisesta jotain mitä ei oo tapahtunu eli juurikin mitä nää audiodraamat tekee
Kaipaisin YLEn audiodraamaa Ano Turtiaisesta tai Johan Bäckmanista. Ehkä sellainen valkeamaalaisi käsityksen miesten aatemaailmasta
Ilmeisesti on siis ihan ok tehdä julkisuuden henkilöstä audiodraama ja väittää siinä mitä hyvänsä ko. henkilöstä. Odotetaan mielenkiinnolla milloin yle tekee vastaavanlaisen sepitteen jostain vihervasemmistolaisesta.
Pitäisi. Kunnianloukkaus on rikos.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti on siis ihan ok tehdä julkisuuden henkilöstä audiodraama ja väittää siinä mitä hyvänsä ko. henkilöstä. Odotetaan mielenkiinnolla milloin yle tekee vastaavanlaisen sepitteen jostain vihervasemmistolaisesta.
Älä pidätä henkeä odottaessasi...
Ihan vain neuvoksi terveyden kannalta
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti on siis ihan ok tehdä julkisuuden henkilöstä audiodraama ja väittää siinä mitä hyvänsä ko. henkilöstä. Odotetaan mielenkiinnolla milloin yle tekee vastaavanlaisen sepitteen jostain vihervasemmistolaisesta.
Niin Sanna Marinista tehtiin vastaava. En tiedä mitä kaikkea siinä on sanottu. Pitäisi varmaan kuunnella molemmat ja vertailla.
Kokemus kertoo, että Päivin sadut eivät juuri oikeudessa toimi.