Lue keskustelun säännöt.
Puolisolle tarjottiin töitä ulkomailta. Mitä tekisit?
27.08.2021 |
Lapsista kaksi täysikäisiä, kolmas vielä lukiossa. Puolisolle tarjottiin töitä ulkomailta neljän vuoden määräaikaisella sopimuksella. Alkaisi tammikuussa 2022.
Palkka olisi huikea, mutta se onkin sitten melkein se ainut hyvä puoli. Huonoja puolia riittää. Joutuisin irtisanoutumaan omasta työstäni, nuorin lapsi keskeyttämään lukio-opinnot ja suorittamaan loppuun kohdemaassa. Kaverit jäisivät Suomeen.
Puolisolla olisi aivan valtava vastuu, kiire ja minimaalisesti aikaa perheelle.
Puoliso ei ole itsekään kovin innoissaan asiasta, mutta palkka houkuttelee. Palkka on sellainen, josta voi neljän vuoden aikana maksaa asuntolainan ja mökkilainan kokonaan pois. Ja lainaa meillä on lähes 400 000 noista yhteensä.
Itse pelkään, että parisuhteelle käy huonosti. Raha ei korvaa aikaa. Tuskin löytäisin mitään työtä ja olen huono tutustumaan keheenkään. Edustusvaimoksi minua ei siellä tarvita, eli kökkisin kotona. Ja sitten taas toisaalta huikeat tulot voisivat helpottaa koko loppuelämää, kun oltaisiin Suomeen palatessa velattomia ja vapaita tekemään erilaisia ratkaisuja työelämässä.
Puoliso on tällä hetkellä Suomessa hyväpalkkaisessa työssä (vähän alle 100 000 euron vuositulot), eli ei tässä nyt olla mitenkään hätää kärsimässä rahan takia täälläkään.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Lukiolaisen käytävä koulu Suomessa jos aikoo jatko-opintoihin Suomessa. Rahaahan nyt teillä on että voitte lennellä treffaamaan miestä.
No höpölöpö, hyvin voi hakea jatko-opintoihin ulkomaalaisilla papereilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt on sitten tälläinen satu🎎
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua, oikeasti joku miettii tällaista asiaa. Itse olisin jo pakannut. 😅
Matkustamaan olisin valmis ihan milloin vain. Vuodeksikin voisin lähteä vaikka Timbuktuun. Neljä vuotta on kuitenkin tosi pitkä aika ja pelkään, että kaikki negatiiviset puolet ja pahimmat vaihtoehdot toteutuvat tuon neljän vuoden aikana.
Kokemuksena varmasti ikimuistoinen, mutta näin 40+ ikäisenä mietityttää oikeasti oma työllistyminen palatessa, miten nuorimmainen sopeutuisi, miten kaksi vanhempaa vasta ihan parikymppistä lasta tottuisivat siihen, ettei olla koko ajan saatavilla, miten parisuhde kestää puolison lisääntyneen stressin ja vähentyneen yhteisen ajan jne.
Olin aluksi tosi innoissani, mutta sittemmin ne möröt ovat ilmestyneet. Pitäisi päättää syyskuun puoliväliin mennessä.
ap
Parikymppiset ihan itse lähtevät ulkomaille opiskelemaan ja töihin, eivätkä tarvitse mammaa pitämään koko ajan kädestään. Nuorimmainen epäilemättä ei sopeudu, jos äitiinsä tulee. Jos isäänsä niin sopeutuu.
Kuulostaa nyt siltä, että sinulle on tullut niin sanottu ruma ankanpoikanen -syndrooma. Et uskalla tarttua hienoon tilaisuuteen, koska et usko pohjimmiltasi olevasi sen arvoinen. Tosi moni tässä ketjussakin ruokkii noita pelkoja, että tuossa iässä on tärkeintä pitää työpaikasta kiinni -ikään kuin siitä itse voisi pitää kiinni. Kukaan ei tiedä, mitä ap:lle tapahtuisi neljän vuoden sisällä Suomessakaan: firma voi mennä konkkaan, ap voi jäädä auton alle. Toisaalta hän voi jenkeissä saada hyvän työpaikan, tai vaikka ruveta yrittäjäksi, tai ruveta yrittäjäksi Suomeen palattuaan. Tai saada uuden, paremman työpaikan. Tai sitten jäävät jenkkeihin pysyvästi. Tai vaihtavat kumpikin alaa. Tai asteroidi osuu maahan eikä meillä kellään ole enää mitään murheita.
Olen itse 42, paljon vastoinkäymisiä elämässäni kokenut(vakavaa sairautta kerta toisensa jälkeen lähinnä), enkä voi ymmärtää tuota asennetta, että "olen kohta 50, nyt täytyy varmistella ne seuraavat 30 vuotta jotka ehkä elän".
Peloista käsin toimimalla ei koskaan saavuteta mitään hyvää. Pelkkää latteaa, epätyydyttävää olemassaoloa.
Ota ap virkavapaata vuodeksi ja päätä sitten vuoden päästä, mitä teet. Lukiolainenkin voi aloittaa lukion Suomessa vasta vuoden päästä, jos päättää lähteä mukaanne.
Vierailija kirjoitti:
Asiat ovat sen arvoisia paljonko niitä haluaa. Kirjoittaja ei halua lähteä ulkomaille eikä laskea sinne miestäänkään, eihän tässä ole mitään pohdittavaa. Lotto vetämään, tästä projektista ei vaikuta tuloja tulevan. Arki jatkukoon.
Lähinnä halusin purkaa tämän anonyyminä tänne, jotta voisin ehkä löytää jotain muitakin näkökulmia asiaan. Ei olla päätetty vielä mitään. Ollaan aivan 50-50 lähdössä ja jäämässä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Lukiolaisen käytävä koulu Suomessa jos aikoo jatko-opintoihin Suomessa. Rahaahan nyt teillä on että voitte lennellä treffaamaan miestä.
Miksi olisi koulu käytävä Suomessa jatko-opintoja ajatellen? Millä vuosisadalla oikein elät?
Meillä jokainen kolmesta lapsesta olisi päässyt suoraan yliopistoon ilman pääsykokeita Suomessa ulkomailla suoritetun kansainvälisen koulun hyvillä arvosanoilla. (Sekä teknilliseen että kauppatieteelliseen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi mukaan jos minulle ei olisi töitä. Ihan sama että puoliso saisi vielä suurempaa palkkaa kuin mainitsemasi vajaa 100000 vuodessa - ja se on jo iso palkka - mutta minun on katsottava että oman eläkkeeni eteen olen töissä. Tunnen kaksikin ”hienoa diplomaatin vaimoa” jotka 20 vuotta sitten vielä elivät kokkeineen ja siivoojineen ja nannyjensä keskellä kuvankauneissa paikoissa ulkomailla, ja nyt ovat miehet löytäneet nuoremmat vaimot eli nämä tuttavuuteni asuvat miniyksiössä elämänsä loppuun asti, Suomessa, eivätkä osaa tai omista mitään enää!
Tätä varten isorikkaiden miesten pitäisi maksaa kotirouvilleen yksityistä eläkevakuutta. Typeriä ovat tuttavasi olleet, kun eivät ole sitä ymmärtäneet vaatia.
Ap ja miehensä voivat sopia, että mies maksaa ap:lle palkkaa "emännöitsijänä toimimisesta" ja asianmukaiset työnantajamaksut. Problem solved. Tuo olisi sitäpaitsi ihan kohtuullista, jos ap jättää työnsä miehensä takia. Jos ap löytäisi työtä jenkeistä, järjestely tietysti raukeaisi.
Sen tylsyyden kotona kokeneena sanon, että mieti todella tarkkaan. Ekat pari kuukautta voi olla ihan hauskaa ja virkistävääkin vain katsella netflixiä kotona ja käydä välillä kävelyllä ym. mutta hyvin pian siihen kyllästyy ja alkaa kaivata jotain oikeaa tekemistä.
Seinähulluus voi iskeä päälle ja eihän tuossa ihan tasa-arvoisessa tilanteessa olla, jossa toinen käy töissä ja toinen ei ns. tee mitään. Aiheuttaa varmasti jotain kitkaa ennen myöhää, kun se kotona olija haluaisi sitten vapaa-ajalla mennä ja tulla ja se töissä olija haluaa vain levätä kotona. Myös kannattaa miettiä, mitä sitten 4 vuoden jälkeen; löydätkö taas töitä Suomesta vai saatko enää mitään kivaa hommaa täälläkään?
Onko sulla autoa käytössä sitten tänä 4 v aikana? Ilman autoa USA:ssa on aika monessa paikkaa kotinsa vanki, jopa ruokakauppaan pitää mennä autolla, koska infrastruktuuri vain on sellainen ettei keskelle highwaytä vain ole rakennettu mitään kävelyteitä. Jos mies saa töiden puolesta auton ja sulla ei ole autoa, niin voi olla vaikea päästä ihmisten ilmoille, koska julkinen liikenne on yllättävän huonoa monessa paikkaa.
Lasta en repisi kyllä enää tuon ikäisenä irti kavereistaan ja vieraan kulttuurin keskelle. Hän voinee toki tehdä oman päätöksen, haluaako asua vanhempien kanssa vai omineen, mikäli päätätte lähteä.
Mutta kummankin on haluttava päätöstä, oli se sitten kumpi tahansa. Muuten tappelette vielä "sinun syy että tänne tultiin" / "sinun syy ettei lähdetty".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvittäkää, minkä tasoiset vuokrat yms. siellä on ennen kuin päätätte. Voivat vaihdella runsaastikin ja syödä siitä huippupalkasta yllättävän suuren siivun.
Asuminen on järjestetty, ei maksettaisi siitä mitään. Olisi myös kaksi henkilöä meillä töissä, housekeeperiä, joista toinen ilmeisesti siivoaa ja toinen tekee ruokaa. Tällainen toki houkuttaisi ihan ajatuksen tasolla ihan hirveästi, kun nykyään asutaan aivan tavallisessa rivitaloasunnossa aivan tavallisella asuinalueella ja aivan tavallisesti siivotaan ja tehdään ruokaa itse. Olisihan se kokemus olla neljä vuotta passattavana.
Diiliin kuuluu siis ihan kaikki. Muuttokustannukset, lennot, nuorimman lapsen koulumaksut..
ap
Kuulostaa siltä, että miehelläsi on aika arvokasta osaamista.
Tekisit käytännössä rikoksen, jos estäisit häntä käyttämästä sitä hyväkseen. Ihmisellä ei ole oikeutta estää toista tavoittelemasta unelmiaan vain siksi, ettei itse tahdo mitään muutosta arkeensa. Lisäksi se, että ilmeisen lahjakas miehesi saavuttaa suurimman mahdollisen osaamisensa tason, hyödyttää myös muita ihmisiä. Joten kyse ei ole vain miehestäsi, vaan laajasti ajatellen koko ihmiskunnasta, jos estät häntä saavuttamasta omaa maksimiaan.
Asia olisi eri, jos lapset olisivat pieniä, mutta kun eivät ole.
Jos meidän lähipiirissämme joku saa tilaisuuden oikeasti kehittää itseään, astua seuraavalle levelille, meidän velvollisuutemme on tukea häntä, eikä yrittää pitää omalla tasollamme. Koska mitä useampi ihminen saavuttaa oman maksiminsa, sitä paremmin koko ihmiskunnalla menee.
Toisekseen ei se jenkeissä asuminen ja työskentely/opiskelu ap:nkaan cv:ssäsi huonolta näytä. Ei sinne ole mikään pakko mennä kotirouvaa leikkimään.
Todennäköisesti tuosta olisi pelkkää hyötyä lukiolaisellekin.
Ihan sama mitä yli 40 v naisen cvssä lukee, edes entisen tasoista työtä on neljän vuoden päästä huono saada. Lukiolaisen taas on parempi ihan pelleilemättä opiskella ja kirjoittaa yoksi Suomessa. Sen jälkeen maailma on avoin jatko-opintoihin. Mikäli miehellä on arvokasta kokemusta niin hänen panokselleen on kyllä kysyntää muuallakin kuin USAssa, joka sinänsä on pska maa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko harkinneet että puoliso lähtisi sinne yksin 4 vuodeksi ja kävisitte siellä sitten lomilla, kuten vaikka Jouluna, jne. Te asuisitte nykyisessä paikassa ja kävisit töissä ja lapsi lukiossa, jne. ei se tuolle lukiolaiselle ylitsepääsemätön ikävä tulisi, ja kävisitte sitten pari-kolme kertaa vuodessa ulkomaan lomalla siellä. Miehelläsi olisi sitten se rauha tehdä töitä ilman että täytyisi stressata sitä ettei ole aikaa perheelle ja parisuhteelle. Voisi keskittyä niihin töihin kunnolla. Win-win.
Tietysti luotto pitää olla kunnossa, eli jos pelkää että miehellä alkaa menomela vipattamaan kun vaimo ei ole vieressä, em. ratkaisu tuo vain ongelmia.
Sivuttiin tätä yhdessä keskustelussa vaihtoehtona, mutta torpattiin heti. Kumpikaan ei ole valmis uhraamaan elämästään niin paljon jonkun työn takia, ettei oltaisi joka pääosin yhdessä. Kun kyse ei ole naapurimaasta tai parin tunnin lentomatkan päässä olevasta maasta, niin tähän ei lähdetä.
ap
Mikä sun ongelma on? Aluksi kirjoitat että pelkäät parisuhteen kariutuvan ulkomailla kun et ehdi nähdä töiden vuoksi miestäsi ja nyt muka kumpikaan ei ole valmis uhraamaan suhdetta "jonkun työn takia".
Kumpikaan ei ole kiinnostunut työstä, joka ajaa erilleen. Ei haluta etäsuhdetta kumpikaan. Jos työ olisi ollut lyhyen matkan päässä, asia olisi voinut olla erilainen. Samoin pelkään sitä, että puolison uusi työ vetää meitä erilleen niin, ettei enää nähdä ja ne vähäiset yhdessäolon hetket eivät riitä ylläpitämään avioliittoa.
Minulla on nyt kaikki oikein erinomaisesti Suomessa kaikinpuolin. Pelkään, että rahankiilto silmissä häivymme maailman laidalle ja se on meidän elämämme pahin virhe.
ap
Kuulostaa siltä, että sä oot tehnyt päätöksen jo kaikkien puolesta. Miksi sitten koko aloitus jos asia oli tällä selvä, kun kumpikaan (muka) ei halua lähteä? Kirjoitat että SINULLA on kaikki erinomaisesti Suomessa, et kirjoita MEILLÄ. Mitä pelkäät? Omaa aikaa, uutta maata, uusia sosiaalisia kontakteja, uusia kokemuksia? Teille on kaikki tarjolla valmiina (työ, asunto, koulu), loppu on itsestä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat ovat sen arvoisia paljonko niitä haluaa. Kirjoittaja ei halua lähteä ulkomaille eikä laskea sinne miestäänkään, eihän tässä ole mitään pohdittavaa. Lotto vetämään, tästä projektista ei vaikuta tuloja tulevan. Arki jatkukoon.
Lähinnä halusin purkaa tämän anonyyminä tänne, jotta voisin ehkä löytää jotain muitakin näkökulmia asiaan. Ei olla päätetty vielä mitään. Ollaan aivan 50-50 lähdössä ja jäämässä.
ap
Nyt ette kyllä jätä hienoa ja upeaa mahdollisuutta käyttämättä PELON takia!
Muutossa on sinulla suurin taloudellinen riski avioeron sattuessa. Tehkää avioehto, jos sitä ei vielä ole, jolloin turvaatte kummankin aviopuolison tulevaisuutta samalla kun aviopuolisosi saa arvokasta työkokemusta eli hyötyy siinä mielessä ammatillisesti enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljä vuotta on lyhyt aika. Jos mietit mitä elämässäsi tapahtui vuonna 2017 niin huomaat, että se oli ihan äsken. Siksipä itse lähtisin miehen mukaan. Neljän vuoden ”uhraus” siitä, että loppuelämä on taloudellisesti vapaampaa on ihan mieletön mahdollisuus. Lukiolainen saisi halutessaan jäädä Suomeen, jos järkevä asunto löytyy. Asuuko isommat lapset lähellä, että voivat tarvittaessa olla nuorelle tukena? Kyllä teini pärjää ja näette varmasti monta kertaa vuodessa. Itse olisin teininä varmasti lähtenyt mukaan ainakin vuodeksi , high school elämä olisi kiinnostanut. Löydät varmasti tekemistä ilman töitäkin. Sanot, että olet huono tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta amerikkalaiset ovat siinä hyviä. Teitä siis tullaan pyytämään mukaan kaikenlaisiin kissanristiäisiin, joissa ihmiset haluavat tutustua juuri teihin. Saat varmasti ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukiolaisen käytävä koulu Suomessa jos aikoo jatko-opintoihin Suomessa. Rahaahan nyt teillä on että voitte lennellä treffaamaan miestä.
Miksi olisi koulu käytävä Suomessa jatko-opintoja ajatellen? Millä vuosisadalla oikein elät?
Meillä jokainen kolmesta lapsesta olisi päässyt suoraan yliopistoon ilman pääsykokeita Suomessa ulkomailla suoritetun kansainvälisen koulun hyvillä arvosanoilla. (Sekä teknilliseen että kauppatieteelliseen).
Ja minkähän takia näillä hyvillä arvosanoilla ei päästy minnekään ulkomaille parempiin yliopistoihin, että piti Suomeen tyytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuossa olisi ihan selkeästi yksi vaihtoehto yli muiden. Että te jäätte lukiolaisen kanssa Suomeen ja mies lähtee yhdysvaltoihin keräämään rahaa. Näette livenä pari-kolme kertaa vuodessa ja muuten Teamsin tms välityksellä viikoittain (mikä nyt teille onkaan sopiva väli). Otatte homman yhteisenä projektina, niin onnistuu varmasti.
Teillä ei ole edes pieniä lapsia, niin sinun elämäsi ei käy liian raskaaksi. Talon teknisiin tehtäviin teillä on vara palkata ulkopuolista apua jos tarvitsee. Loppujen lopuksi aika helppo ratkaisu.
Kai sinä tajuat, että jenkeissä ei ole mitään neljän viikon kesälomia? Se mies ei noin vaan käväise Suomessa pari kertaa vuodessa, vaan tekee töitä.
No kyllläpä erilaisilla avainhenkilöillä ja huippuasiantuntijoilla, jollainen ap:n mies palkasta ja eduista päätellen on. Siellä kun on se Suomessa pelätty henkilön ja työnantajan vapaa neuvottelumahdollisuus ilman tessejä, ja tuollainen henkilö on neuvotteluissa erittäin hyvässä asemassa ja voi pyytää pitkiäkin lomia.
Meillä oli mies Piilaaksossa myös kovapalkkaisissa hommissa muutaman vuoden, minä ja lapset jäätiin Suomeen. Mies tuli kesällä 5 viikoksi Suomeen ja joulun aikoihin 2 viikoksi. Hyvin pärjättiin.
Lähtekää, lähtekää! Ja tämä oman kokemukseni perusteella. 4 v. on sitäpaitsi lyhyt aika ihmisen elämässä. Teette vain kaikki varmistukset, kuten edellä on kirjoitettu, eläkkeet jne.
Veikkaan, että 4 vuoden jälkeen ette halua palata Suomeen. En halunnut minäkään enkä halua edelleenkään.
Varmasti tulette katumaan, jos ette tätä mahdollisuutta käytä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukiolaisen käytävä koulu Suomessa jos aikoo jatko-opintoihin Suomessa. Rahaahan nyt teillä on että voitte lennellä treffaamaan miestä.
Miksi olisi koulu käytävä Suomessa jatko-opintoja ajatellen? Millä vuosisadalla oikein elät?
Meillä jokainen kolmesta lapsesta olisi päässyt suoraan yliopistoon ilman pääsykokeita Suomessa ulkomailla suoritetun kansainvälisen koulun hyvillä arvosanoilla. (Sekä teknilliseen että kauppatieteelliseen).Ja minkähän takia näillä hyvillä arvosanoilla ei päästy minnekään ulkomaille parempiin yliopistoihin, että piti Suomeen tyytyä.
Luitko kirjoitukseni? ”Olisi päässyt”. Yksikään kolmesta ei halunnut palata Suomeen vaan opiskeli tutkintonsa arvostetuissa ulkomaisissa yliopistoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat ovat sen arvoisia paljonko niitä haluaa. Kirjoittaja ei halua lähteä ulkomaille eikä laskea sinne miestäänkään, eihän tässä ole mitään pohdittavaa. Lotto vetämään, tästä projektista ei vaikuta tuloja tulevan. Arki jatkukoon.
Lähinnä halusin purkaa tämän anonyyminä tänne, jotta voisin ehkä löytää jotain muitakin näkökulmia asiaan. Ei olla päätetty vielä mitään. Ollaan aivan 50-50 lähdössä ja jäämässä.
ap
Nyt ette kyllä jätä hienoa ja upeaa mahdollisuutta käyttämättä PELON takia!
Terveen järjen käyttö ei ole pelkoa. Ei tällaiset tilaisuudet mitään ainutkertaisia ole. Sitäpaitsi muuttamisessa ym on niin paljon vaivaa ja vastusta ettei sellaiseen ruljanssiin muutaman hassun vuoden takia viitsi ryhtyä.
Lähtisin ehdottomasti ja ainutlaatuinen mahdollisuus lukioikäiselle! En miettisi sekunttiakaan.
Toinen vaihtoehto on, että jäät omiin ympyröihisi Suomeen, kunnes lapsi kirjoittanut lukiosta ja jatko-opinnoissa kiinni. Tai pysytte suomessa ja mies lähtee maailmalle. Voi tehdä suhteellenne myös hyvää.
Jos mies haluaisi ehdottomasti lähteä, olisin tottakai tukena ja ilman muuta me lähdettäisiin. Mutta mieskin epäröi. Miettii ihan samoja asioita kuin minä. Kyse on meistä kummastakin ja meidän perheestä, ei vain jommankumman urasta.
Viimeksi eilen illalla mies sanoi, ettei halua lähteä. Toissapäivänä oli toista mieltä. Kertaakaan tästä ei olla riidelty, ei olla eri mieltä asiasta. Asia innostaa ja huolettaa kumpaakin yhtä paljon.
ap