Noloin pierusi? Kampaamokatku...

Kirjoitus virhe älä välitä

Viitisen vuotta sitten lentokoneessa kun olin matkalla Englantiin jossa vielä silloin asuin, olin tulossa Suomesta jossa olin käymässä perhettä moikkaamassa.

Olin herännyt tosi varhain, mennyt ensin Helsinkiin pitkähkön junamatkan ja vaihtanut konetta Arlandassa ja lopulta koneessa kohti Manchesteria, eli olin tosi nuutunut. Minun vieressä istui ystävällisen oloinen vanhempi englantilainen pukuherra jonka kanssa oli istuutuessa kohteliaat hymyt vaihdettu. Siinä sitten väsyneenä riisuin maiharit jalasta ja pienenä ihmisenä nostin jalat penkille ja käperryin sykkyrälle nukkumaan.

En ollut syönyt koko päivänä mitään, mutta luulen että kiireestä ja pienestä stressistä johtuen mahaan oli kertynyt ilmaa. Muistan havahtuneeni kun liikahdin vähän penkillä ja minulta pääsi pieni pieru. Unisena en hirveästi siitä vielä välittänyt, ajattelin vain että oli niin pieni ettei sitä kukaan kuullut. Mutta näin kävi ainakin kolme kertaa, rupsahteli vain aina kun vähän kohensin asentoani siinä sellaisella istuvassa sikiöasennossa (mikä oli oikein otollinen asento ilman vapautumiselle) ja viimeisellä kerralla se paukahti niin kovaa että nostin säikähtäneenä päätäni ja katsoin suoraan vieressä istuvaan pukuherraan.

Hän katsoi minua vähän säälien, pientä väsynyttä piereskelevää punkkarinaista, sellainen pieni surkuttelevan lempeä hymy huulillaan. Sillä tavalla voisi katsoa vaikkapa jotain vähän suloista, mutta selvästi vammaista eläintä.

Siinä vaiheessa älysin jo hävetä. Nyökkäsin miehelle asiallisesti tyyliin tunnustaen rikokseni, laskin jalat penkiltä ja katselin (onneksi lyhyen) loppumatkan ikkunasta ja vähän toivoin että kone syöksyisi maahan ja pelastaisi minut jäätävältä hävetykseltä.

En ole ihan varma, olenko tämän kertonut jossakin. Tapailin nykyistä aviomiestäni, jonka kanssa oli sovittu, että tulee luokseni illalla. Olin päättänyt elää "terveellisemmin", ostanut irtokarkkilaarista elämäni ensimmäiset sokerittomat karkit ja popsinut niitä reilulla kädellä. Se oli virhe. Ikinä ennen sitä tai sen jälkeen mikään ruoka, pilaantunutkaan, ei ole aiheuttanut minulle niin infernaalisia vatsanväänteitä niin nopeasti. Mitään ei kuitenkaan - vielä - tullut ulos.

Tekstasin miehelle, että minulla on maha vähän kipeä, mutta mies sanoi, että ei se haittaa, hän voi silti tulla seuraksi, jos se on minulle ok. Annoin miehen tulla, mutta siinä vaiheessa, kun hän pääsi paikalle, vatsanväänteet muuttuivat kaasuksi. Olimme rikkoneet pierumuurin jollain hajuttomalla pikkupöräyksellä aiemmin, mutta nämä pierut haisivat pilaantuneelta kananmunalta ja kuolemalta, ja niitä tuli valehtelematta kerran minuutissa. Treffimme sujuivat siis niin, että minä makasin sängyssä hirveissä tuskissa, mätänin sisältäpäin ja yritin pitää enimmän löyhkän peiton alla. Maha oli niin sekaisin, että pelkäsin jokaisen pierun kohdalla, että seuraava tulee varren kanssa. Mies istui vieressä pitämässä seuraa, vaikka sanoin hänelle useaan otteeseen, että voit mennä kotiin, jos et pysty olemaan täällä. Urhoollisesti pysyi seuranani siihen saakka, kunnes oloni helpotti. Onnistuin myös olemaan paskomatta housuun, mikä kai sekin on plussaa.

Silloin hävetti. Jälkeenpäin on kuitenkin jo vitsailtu, että tuona iltana sain tietää kaksi asiaa: että makeutusaineet eivät sovi vatsalleni ja että mieheni on ehdottomasti aviomiesmateriaalia. Moni tietämäni mies olisi tuon illan jälkeen häipynyt kuin pieru Saharaan. Esimerkiksi exän kanssa ei ikinä edes päästy pieruvaiheeseen yli vuoden aikana.

Viimeinen vuosi on ollut raskas ja surullinen. Korona-aika ja rakkaan läheisen syvä masennus.

Viime yönä tämä ketju kirvoitti makoisat naurut! Meinasin tukehtua nauruun.

Lapsellinen ketju, mutta toisaalta niin hauska ja vilpitön.

Olin monivuotisen työprojektimme kvartaaleittain toistuvassa isossa paripäiväisessä tapaamisessa ja oltiin siinä illallistettu yhteistyökumppanien kanssa. Istahdin tuolin reunalle ja minulta pääsi iso kovaääninen pieru siinä istumaan laskeutuessa. Jotenkin säikähdin sitä itse niin että istahdin tuolista ohi ja putosin lattialle. Pieru jatkui siellä lattialla istuessani ja tuntui kestävän ikuisuuden. Aloin nauraa ääneen häpeissäni. Edelleen kaikuu korvissa se naurun ja pierun yhdistelmä-ääni ja näen silmissäni kollegoiden silmät pyöreinä tuijotuksen. Monivuotinen projekti siis joka sai vielä jatkoa, eli tapasin kyseiset ihmiset usean vuoden ajan aina kolmen kuukauden välein. Kyllä hävetti ja hävettää edelleen.

Opiskeluaikoina oli usein ilmavaivoja ja kokemattomana kuvittelin, että kunhan vaan pidättelen niin mitään ongelmaa ei ole. Olin luokassa tunnilla, kaikki tekivät tehtäviään, oli ihan hiljaista. Minulla alkoi pierettää, kaasut tuli ihan peräaukolle saakka mutta ei se mitään, istuin tuolissa joten pystyin helposti pidättelemään. Sitten kuului ihan järjetön, noin kolmen sekunnin mittainen töräys kun se pieru purkautui takaisin päin suolessa! Tuolilla istuminen pahensi asiaa, jotenkin se ohut muovi tuntui toimivan kaikupohjana pöräykselle. Luokasta kuului hihittelyä ja minä halusin kuolla. Tuon jälkeen olen pelännyt ja edelleen pelkään tilanteita, joissa istun tuolilla ja tunnen kuinka ilma matkaa suolessa alas päin, sillä tiedän millaisen metelin kanssa se petyttyään osaa lähteä paluureissulle :D

Vierailija kirjoitti:

Näin takaa kertaa tapailukumppania. Istuin autoon, ehdin sanoa jotain ja sitten pääsi aivan kauhean äänekäs pieru. Se koko auto alkoi haista aivan mädälle kananmunalle. Mies sanoi et: "Ei kai haittaa jos avaan ikkunan?" Olin vaan et joo ei.

Ihanan asiallisesti mies suhtautunu, nauran kippurassa, en tiedä miksi 😂😂

Oltiin junnuina kamun kanssa hänen vanhempien auton kyydissä menossa heidän mökilleen viikonlopuksi kalasteleen ja mopoilemaan, auton kyydissä oli myös koira takapenkillä meidän lisäksi. 

No koira pieraisi järkyttävän leijan ja samalla alkoi syyttelely että "pojat kumpi teistä pieraisi" eikä uskoneet että koirahan sen päästi, no ikkunoiden auki pitämäinen pelasti sillä kertaa. 

Vierailija kirjoitti:

Opiskeluaikoina oli usein ilmavaivoja ja kokemattomana kuvittelin, että kunhan vaan pidättelen niin mitään ongelmaa ei ole. Olin luokassa tunnilla, kaikki tekivät tehtäviään, oli ihan hiljaista. Minulla alkoi pierettää, kaasut tuli ihan peräaukolle saakka mutta ei se mitään, istuin tuolissa joten pystyin helposti pidättelemään. Sitten kuului ihan järjetön, noin kolmen sekunnin mittainen töräys kun se pieru purkautui takaisin päin suolessa! Tuolilla istuminen pahensi asiaa, jotenkin se ohut muovi tuntui toimivan kaikupohjana pöräykselle. Luokasta kuului hihittelyä ja minä halusin kuolla. Tuon jälkeen olen pelännyt ja edelleen pelkään tilanteita, joissa istun tuolilla ja tunnen kuinka ilma matkaa suolessa alas päin, sillä tiedän millaisen metelin kanssa se petyttyään osaa lähteä paluureissulle :D

Mullakin oli opiskeluaikoina ilmavaivoja, joiden pidättele aiheutti äänekästä suolen murinaa. Mulla tuli tällainen äänekäs suoleen palautuva pörinä kerran kun olin päiväkodissa harjoittelijana. Istuttiin penkeillä ja katsottiin lasten kanssa jotain esitystä. Mun vieressä ollut viisi vuotias poika kääntyi ja sanoi, että ei haittaa, hälläkin tulee joskus pyllypieruja :D sainpa nimityksen näille pieruille jotka "jäävät pyllyyn"

Repeän näitä pierujuttuja.

Mulla oli ekaa kertaa mieskaverini nukuttiin lusikassa ja aamulla mies katsoi silmät selällään kertoen että olin päästäny hirveän pierun!

Mulla oli pikkaritki takertunu villasukkiin ja mun mutsi näki ja sanoi etteikai te...

Mieskaverini pieree paljon, jopa tuhnuilee kaupoissa ja hississä,

Kun mulla oli ystäviä pari päivää niin tuli vatsa kipeeks kun pieretti mutten kehdannut.

Yhes vaihees meni eri huoneeseen pieremään ja kolistelin jotain.

mut mies se pieri vaikka mun frendi oli sen lähellä.

Menin myös  vessaan vedin pöntön ja pierin hirveesti.

Olin tänään kirjastossa ainoana asiakkaana lähes sulkemisaikaan ja tutkin kirjoja alahyllyiltä joita kunnolla nähdäkseni minun piti käydä kyykkyyn. Kun olin nousemassa tunsin että onkin ilmaa vatsassa ja paukku tuloillaan. Ajattelin että parempi olla kyykyssä että se menisi jotenkin ohitse... mutta sitten hiljaa ja äänettömästi tulee kirjastonhoitaja paikalle kysymään että tarviinko apua kun olin siinä jonkinaikaa kyykkinyt...  säikähdin häntä ja hypähdin säikkynä ylös ja se odottava paukku purkautui siinä samalla oikein selvästi. Siinä sitten köhäisin ja koetin jotain ääntä pitää peittääkseni sen paukun mutta ihan turhaan sillä tekemäni äänet eivät olleet läheskään samanlaisia kuin se paukku, joten sanoin "kiitos vaan, löytyi jo" ja lähdin lainauspistettä kohti muutama kirja sylissä, jotka tosin hylkäsin seuraavalle tyhjälle hyllylle ja poistuin kirjastosta nopeasti ulos. Ja olisin oikeasti tarvinnut sen kirjan jonka jätin taakseni. En vaan ilennyt jäädä paikalle koska haistoin sen paukun leviävän ympäristöön.

Noloa on myös kuulla toisen vahinkopierut.

Mummille sattuu näitä vahinkoja vähän liiankin usein kun on puolikuuro eikä varmaankaan itse kuule niitä ja luulee ettei ne kuulu muillekaan. Usein noustessa häneltä pääsee selvästi kuuluva pieru, joita hän ei mitenkään häpeä vaikka aiemmin olisi varmasti hävennyt. Ja sen tietäen olen alkanut itse keksiä jotain "ääntä" peittääkseni hänen suoliäänet jotta lapset ei nauraisi tai kysyisi että mummiko pieraisi.

Kerran oli pokassa pitelemistä kun kahvihetken jälkeen mummi nousi ja pieru pääsi, josta koira sai sätkyn kun oli ollut tuolin vieressä nukkumassa. Piti lähteä koiran perään ja kuulomatkan päähän nauramaan mummin hölmistynyttä ilmettä. 

Synnärillä olin tarkkailussa, kun lapsivedet olivat menneet ennen aikojaan. Ei ollut supistuksia. Lepäsin sairaalasängyssä puolinukuksissa, yllättäen nuori pirteä lääkäri tulee kierrolla käymään, vauhdikkaasti astuu huoneeseen. En ehtinyt edes nousta istumaan kun ei edes koputtanut. Hän nostaa peiton katsoakseen mikä on tilanne ja samalla peiton alta leviää karmea löyhkä.. kun jännitys sai vatsan sekaisin.

Parkaisin "voi ei". Naama häpeästä punaisena.

Onneksi lääkärin perästä tuli hoitaja huoneeseen joka oli nopeasti tilanteen tasalla ja meni avaamaan ikkunaa ja lääkäri hieman köhäisi, laittoi peiton takaisin alas. Sanoi unohtaneensa jotain jota lähti hakemaan muualta.  Ehdin käydä vessassa. Ja sitten kun lääkäri palasi uudelleen huoneeseen hän koputti ja tuli hitaammin sängyn luokse ja ennen peiton nostamista uudelleen kyseli kaikenlaista ensin. Varmasti jäi mieleen tuo episodi. 

Veljeni oli ilkeä pieraisi aina koiran nenän eteen ja syytti koiraa pieraisijaksi.

Olin ollut polvileikkauksessa ja oli puudutettu vyötäröstä alaspäin, makasin sängyssä ja odottelin että tulee tuntoa, samassa kuului pierunääni ja ihmettelin kuka se oli, kuka kehtasikin, onneksi olin ainoa koko huoneessa niin ettei kukaan kuullut sitä, kun tajusin se olin minä,

Sain ylioppilaslakkia kun paukku pääsi. Repesin nauramaan ja osoitin sormellani rehtoria.

Vierailija kirjoitti:

Opiskeluaikoina oli usein ilmavaivoja ja kokemattomana kuvittelin, että kunhan vaan pidättelen niin mitään ongelmaa ei ole. Olin luokassa tunnilla, kaikki tekivät tehtäviään, oli ihan hiljaista. Minulla alkoi pierettää, kaasut tuli ihan peräaukolle saakka mutta ei se mitään, istuin tuolissa joten pystyin helposti pidättelemään. Sitten kuului ihan järjetön, noin kolmen sekunnin mittainen töräys kun se pieru purkautui takaisin päin suolessa! Tuolilla istuminen pahensi asiaa, jotenkin se ohut muovi tuntui toimivan kaikupohjana pöräykselle. Luokasta kuului hihittelyä ja minä halusin kuolla. Tuon jälkeen olen pelännyt ja edelleen pelkään tilanteita, joissa istun tuolilla ja tunnen kuinka ilma matkaa suolessa alas päin, sillä tiedän millaisen metelin kanssa se petyttyään osaa lähteä paluureissulle :D

Ai helvata.  Pettynyt pieru ja pierun paluuäänet. :) = pierun kosto

Voi pierkää rauhassa omissa oloissannee, mutta kiitos, ei tähänkään juttuun niitä!!

Tää tapahtu viime viikolla. Olin saanut verenpainelääkkeet ekaa kertaa ja menin sitten käymään tuttavalla ja siellä mua rupesi jotenkin kiertämään mahasta, mutta se meni sitten ohi. Kaveri kertoi vitsin, jolle sit nauroin ja jotenkin mulla pääsi pieru. Äänetön, mutta aivan järkyttävän pahanhajuinen pieru mikä sai kaverin sylissä olleen kissan pyörtymään. Siis pyörtymään. Kaveri myös kakoi, pidellen nenästään ja että mua nolotti. Se kissa oli viitisen minuuttia aivan taju kankaalla, kunnes sit heräsi ja mulkoili mua :D

Pääsi krapula kurapieru s marketin kassajonossa, edellä kolikkoja laskeva mummo katsoi hieman hartaasti ja ei jäänyt huomaamatta muiltakaan. haju oli kamala ja tuli siinä kiire kotiin vaatteita vaihtamaan