Noloin pierusi? Kampaamokatku...

Mulla oli vuoronperää ummetus kipulääkkeen takia, ja vatsakipu hirveä välillä sai kiemurella ja piereksiä, ja sit ripulia.

_Piti sit lähteä kylään, ja kaks bussia vielä joissa vääntelin tuskissani oli pakko päästää tuhnua vaikka luulin tulee muutakin pöksyihin.

Haju tulvi joka oli tyrmäävä mätä raadon haju.hävetti ja niinpä päätin jäädä pari pysäkkiä ennen määränpäätä jäädä pois.

Siinä tallustellessani piereskelin joka askeleella. 

Heti kyläpaikkaan päässesäni valittelin etten voi kahvia juoda mut kävisin vessassa sinne sitten riukulia.

No oma vika ku lähdit kyläileen tuossa kunnossa.

Okei, pakko kertoa kans oma pahin pieru - kokemus. Näitä ei kyllä muita ole, onneksi, mutt tää oli paha.

Olin tullut juuri Suomeen ulkomaan lomareissulta. Olin aivan todella väsynyt lennon jälkeen, ja vatsakaan ei voinut parhaiten epäsäännöllisen syömisen ja väsymyksen yms takia. Hypättiin kaverin kanssa junaan kohti kotia ja päätin heti alkaa nukkumaan. Noh, jossain vaiheessa mä herään, ja syy miksi herään, on oma _todella_ äänekäs pieru. Siis niin äänekäs, että se ei voi jäääd huomaamatta keneltäkään hiljaisessa vaunussa, sellainen kunnon töräytys kun mahaan kertynyt ilmaa..

Menee hetki, olen samaan aikaan kauhuissani, mutta katsahdan kaveria ja tiedostan lähellä istuvan miehen, ja alan räkättää aivan täysillä kun nään kaverin ilmaan. Siis siinä kohtaa olin varmaan niin väsynytkin että mä en vaan voinu lakata nauramasta eikä voinut kaverikaan... siinä meni sitten loppu junamatka mukavasti..

Vierailija kirjoitti:

Viimeinen vuosi on ollut raskas ja surullinen. Korona-aika ja rakkaan läheisen syvä masennus. Viime yönä tämä ketju kirvoitti makoisat naurut! Meinasin tukehtua nauruun.

Lapsellinen ketju, mutta toisaalta niin hauska ja vilpitön.

Kiitos taas tälle ketjulle minultakin. Olen täällä kaksi päivää rypenyt maailman pahuutta surren ja itselleni aikaista kuolemaa toivotellen. Mutta ei Merlinin perse - pieni ihminen nolossa pierutilanteessa sai minut tänäänkin nauramaan vedet silmissä. Ehkä elämä sittenkin voittaa.

Eksän kanssa oltiin tutustumis/kuherteluvaiheessa, oltiin keittiössä ja minulta pääsi "hiljainen hiihtäjä" joka haisi aivan karmealle. Keksin hätävalheen että roskis haisee. Se meni läpi mutta se oikein järkyttyi että miten roskis voi haista noin pahalle 🤣

Lukion ensimmäisenä vuonna kun olin juuri alkanut tutustumaan ihmisiin ja alkoi muodostua kaveriporukka, käveltiin koulun päätyttyä yhdessä bussipysäkille näiden uusien ystävien kanssa.

Varoittamatta, edes vähäistä kutinaa antamatta minusta tuli ulos pieru jonka äänenvoimakkuus oli karjaisun luokkaa. Tasainen puheensorina lakkasi, ja tuli niin hiljaista että takuulla ei jäänyt epäselväksi kaikkien tietoisuus tapahtuneesta. Olisi helpottanut jos joku olisi edes vitsaillut tai revennyt nauramaan, mutta kun kaikki menivät vaan ihan hiljaisiksi. Niin vaikuttava se ääni oli.

Vieläkin kuumottaa poskia muistella tuota tilannetta vaikka olen jo 34-v. aikuinen ihminen. Onneksi oltiin edes ulkona.

Vuosia sitten olimme 5-v. lapseni kanssa kaupassa. Hän sovitti vaatteita sovituskopissa. Myyjä meni sitten hakemaan ylimääräisiä kamppeita kopista ja alkoi voimakkaasti yökkimään. Minä ajattelin että mikä hänelle tuli. Ulkona lapseni kertoi että sovittaessa vaatteita tuli monta pierua....

Ennen yskittiin peittääkseen pierun äänet, nyt korona-aikana piereskelyllä peitetään yskä.

- vitsipalstalta luettua

Kun olin tarhaikäinen, isäni joutui ottamaan minut mukaan oikeuden istuntoon (hän on asianajaja) sillä äitini oli lomamatkalla tätini kanssa, eikä hoitajaa löytynt. Istuin siellä salissa ja piereskelin estoitta. Ei pidätetty oikeuden halventamisesta, mutta lieneekö ensimmäinen kerta kun käytetään biologisia aseita vastapuolta kohtaan.

Peronpuo kirjoitti:

Olin ruotsin risteilyllä joskus parikymmentä vuotta sitten.

Kävin hytin Wc-tiloissa paskalla ja kun vedin huutelunupista niin mitään ei tapahtunut

eli tuotokseni jäivät sinne pönttöön.

Lähdin sitten etsimään jotain henkilökuntaa, jotta saisin wc-asian kuntoon ja  onneksi siinä

käytävällä sattuikin olemaan henkilökuntaan kuuluva nainen, joka täysin ruotsin kielinen.

Itse en osannut silloin kuin pari sanaa  ruotsia, joten viittilöin naisen hyttiin ja ohjasin wc-tilaan,

sanoin naiselle Titta Titta ja vedin Wc-nupista ja kuinkas kävikään Wc.toimi normaalisti ja huuteli tuotoksen pois, oli aika hämmentynyt ilme naisella ja mua hävetti ihan kauheesti. No se siitä sitten, nainen lähti pois ihmeessään.

Ja mä kuulun tän saman vitsin jo 40 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Tää tapahtu viime viikolla. Olin saanut verenpainelääkkeet ekaa kertaa ja menin sitten käymään tuttavalla ja siellä mua rupesi jotenkin kiertämään mahasta, mutta se meni sitten ohi. Kaveri kertoi vitsin, jolle sit nauroin ja jotenkin mulla pääsi pieru. Äänetön, mutta aivan järkyttävän pahanhajuinen pieru mikä sai kaverin sylissä olleen kissan pyörtymään. Siis pyörtymään. Kaveri myös kakoi, pidellen nenästään ja että mua nolotti. Se kissa oli viitisen minuuttia aivan taju kankaalla, kunnes sit heräsi ja mulkoili mua :D

Mulla oli kissa muutaman päivän hoidossa. Makoili vieressäni sohvalla kun iltaisin katselin televisiota. Säpsähti uniltaan ja katsoi mua syyttävästi joka kerta kun pieraisin. Kisuparka. Nolotti oikeasti herättää rassukka unesta.

Kahvallinen pieru Paavin läsnäollessa. T. Joe

Makasin sairaalassa erään leikkauksen jälkeen ja olin saanut jotain lääkettä, jolla suoli alkaisi taas toimimaan. No eipä alkanut, mutta en pystynyt edes nukkumaan, kun pieretti niin paljon. Siis valehtelematta koko yön rätisi ja KOVAA. Huoneessa oli myös kolme muuta. Yksi näistä oli sotaveteraani, joka säpsähteli jokaisesta pierusta niin, että metallisänky helisi. Ei ollut sota syttynyt, vaan minun annelini siinä hieman lauleskeli. Aamulla sitten toinen huonetoveri sanoi, että "taitaa äijällä olla vähän vatsavaivoja."

(Seuraavana iltana sain sitten tupla-annoksen lääkettä ja perkele soikoon, kun ravasin puolen tunnin välein paskalla.)

Hyvät naurut näistä jutuista on saanut, kiitos siitä kaikille tarinansa jakaneille. Varsinkin tässä maailmantilanteessa tällekin huumorille on paikkansa. Pieruja tulee aina vaikka mitä maailmassa tapahtuisi.

Olin yliopistolla jollain pienryhmän luennolla pienessä luokkahuoneessa, olisiko meitä ollut noin kymmenkunta ja opettaja. En edes tunne että olisi ilmavaivoja, mutta kun vaihdan asentoa sillä kovalla puutuolilla, kuuluu ihan järkyttävän kovaääninen pamaus, ihan pelästyn itsekin, ei onneksi juurikaan haise.

Mutta hämmentävää oli se että kukaan ei reagoi yhtään mitenkään. Elättelen toivoa että ihmiset ei tajunneet mikä se oli, mutta kukaan ei ihmetellyt edes että mikä se ääni oli. Luennoitsija jatkaa normaalisti, kukaan ei ala kääntyillä tai katsella ympärilleen. Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pakkohan kaikkien oli se kuulla..

Kamalaa myös se kun saa syyt pierusta vaikka on syytön.

Oltiin lapsen kanssa kaupassa. Ostoskärry ei meinannut kulkea suoraan ja jouduin sen kanssa tekemään töitä etten törmäisisi hyllyihin.  Yhtäkkiä kuului outo ääni kuin ilmaa olisi päässyt, se tuli selvästi minun suunnasta (vannon etten se minä ollut!) ja 4v joka marssi edelläni kääntyi ja sanoi kovaan ääneen "hyi äiti, kuulin kun sinä pieraisit!"

Ja eikös tullut hyllyjen välistä muutama asiakas siihen kuuloetäisyydelle. Lehahdin varmasti punaiseksi noloudesta ja koetin lapselle hyssytellä etten kyllä tehnyt niin, että se ääni tuli ostoskärrystä. Olisi pitänyt antaa asian olla. Lapsi ei tietenkään uskonut vaan hoki "äiti pieras, äiti pieras". Ja siinä yrittäessäni demonstroida, kärrystä ei tullut samanlaista ääntä enää uudelleen. Vissiin olin kengällä jotenkin tönäissyt sitä ostoskärryä aiemmin tai jotain.. (seli seli mutta totta se oli). Kassalle ei voinut mennä vaan kierrettiin takimmaisten hyllyjen kautta jotta sain lapsen hiljennettyä hokemastaan ja unohtamaan koko asian. Toki vielä illalla kotona tiedotti asiasta isälleen. Ja tämä tietty uskoi lasta. 

Miesgynekologi tutki alapäätäni, yritin pidättää pitkään mutta gynekologi pyysi rentouttamaan lihakseni ja  sitten se pamahti ulos ja kunnolla, haju sama kuin lihapullapaketti olis avattu.

Pahin oli se, kun istuin exän , silloisen mieheni kanssa sohvalla ja vaihdoin asentoa ja vahingossa pierasin ja katsoin typerällä ilmeellä miestä kun hävetti. Mies suuttui , otti tukasta kiinni ihan voimalla ja tukisti ja huus "teit sen tahallaan, halveksut mua!" Menin ihan lukkoon, ja tajusin onneks erota, jos pierusta noin paljon suuttuu et käy käsiksi ja repii hiuksista , tajusin että väkivalta tulee pahenemaan. Siinä vaiheessa olin tyytyväinen etten mennyt kakalle hänen luonaan.

Synnytyksen jälkeisenä aamuna osastolla sain luumumehua, että alkaisi vatsa taas toimia. Myöhemmin köpöttelin vauvakärryn kanssa ensimmäisen kerran omin jaloin hakemaan ruokaa. Käytävän varrella oli hiljaista, siellä täällä istui tuoreita äitejä ja isiä odottelemassa vauvojensa lääkärintarkistusta, ja siinä kävellessä minulla alkoi ennenkuulumattoman giganttinen ilmavaivojen sarjatuli. Alapään lihakset oli siinä vaiheessa vielä niin poissa pelistä, ettei ollut mitään toivoa pidätellä, vaapuin vaan töristen eteenpäin. Koko. Pitkän. Käytävän. Hävetti niin etten kehdannut edes istahtaa hetkeksi, jos sillä konstilla olisi saanut pierut lakkaamaan. Halusin vaan äkkiä pois, ja kun yritin nopeuttaa pingviiniaskellustani, pöräystenkin tahti vaan kiihtyi eikä taatusti kenellekään jäänyt epäselväksi, kenen paukkuva pakoputki siellä loittoni horisonttiin.

No sain ruuan haettua, ja sitten oli edessä sama käytävä samojen ihmisten ohi, ja samat ääniefektit aina vaan! En tiedä yhtään, miten ne ihmiset reagoivat, tuijotin vaan häpeän sokaisemana tarjotinta ja ajattelin, että onneksi vauva on niin pieni, että edes se ei muista tätä lopun ikäänsä.

Seuraavilla ruuanhakumatkoilla laitoin hiukset eri tavalla, otin varastosta kokoa suuremman erivärisen sairaalamekon, vedin vielä oman villatakin päälle ja yritin kaikin tavoin näyttää ihan eri ihmiseltä, ettei kukaan osaisi yhdistää minua tapahtuneeseen.

voi luoja että nää on ihania... saa vedet silmissä nauraa.

Kammoan bussimatkoja koska haistan aina bussiin noustessa sellaisen kananmunapierun leijailun ilmassa, vissiin kun se bussin ominaishaju sekoittuu dieselin katkuiseen ulkoilmaan, ja ajattelen että kauheaa jos takanani tuleva matkustaja luulee minun päästäneen juuri kaasuja. 

Olin töissä vanhassa kartanohotellissa, jossa väitetysti kummittelee. Yhtenä iltana siellä on jokin aaveenetsintäjengin tapahtuma jossa aiheesta kiinnostuneet pääsee porukassa kiertelemään paikkoja ja nämä aaveenetsijät näyttää keinoja kommunikoida aaveiden kanssa yms. Satuin kulkemaan porukan mukana samaa matkaa kun tunsin että alkaa suolistokaasut lähestymään peräpäätä. Tietysti yksi ryhmän vetäjistä sanoo jotain tyyliin "anna meille merkki läsnäolostasi" samalla hetkellä kun ilmoille pääsee lyhyt mutta ytimekäs kovaääninen törähdys. Koko porukka tietysti räjähtää nauramaan, paitsi tämä aavejengiläinen joka mulkaisee melko happamasti mua päin. Nolottihan se silloin mutta näin vuosia myöhemmin miettiessä ajoitus ei olisi voinut olla parempi.