Lue keskustelun säännöt.
Miten olette sinut sen kanssa, ettei teistä tullut mitään erityistä?
26.08.2021 |
Ei tullut itsestä kaunista/komeaa, rikasta, kuuluisaa, taiteilijaa, laulajaa, näyttelijää tai poliitikkoa, jotakin suurempaa, että tarinanne jäisi eloon kuoltuanne ja olisitte tunnettu ja ihailtu. Ei onnistumista missään. Pelkkää keskinkertaisuutta. Tavallinen tylsä pulliainen, joka kantaa kauppareissulta kotiin Pirkka-tuotteita kaatosateessa kävellen. Päivän kohokohtana on av-palstailu tai Netflixin sarja.
Minua tämä ahdistaa ja masentaa. Olen kateellinen menestyneille ja erikoisille persoonille. Minun pitäisi olla se kadehdittu, ei kadehtija!
Kommentit (107)
Entäpä jos laitat netin kiinni puoleksi vuodeksi. Se tosimaailma on siellä oven ulkopuolella. Menet sinne, tapaat oikeita ihmisiä, teet todellisia asioita. Veikkaan, että suuri osa nykymaailman mt-ongelmista johtuu kaikenkattavasta, digitaalisesta aivohuumeesta.
Jos olet bussipysäkillä, pystytkö odottamaan bussia ilman kännykän selaamista?
Jos olet lenkillä, havainnoitko todellista maailmaa omin korvin, vai sulkeudutko musiikkikuplan sisään?
Pystytkö istumaan puiston penkillä puolisen tuntia ilman kännykkää, musiikkia tai muuta keinotekoista ärsykettä?
Vielä 2000 luvun alussa nämä olivat tavallisia asioita. Nykyisin näin yksinkertaisia asioita ei pystytä tekemään. Aikuiset ihmiset ovat kärsimättömiä kuin pikkulapset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole julkkis enkä missään tapauksessa haluaisikaan olla. Olen kuitenkin asiantuntijana alallani aika osaava ja osittain ehkä tunnettukin. Hassua kyllä, tämä on ollut unelmanikin pienestä pitäen.
Ihan helposti. En missään nimessä haluaisi olla julkkis, arvostan yksityisyyttäni. Ei yhtään houkuta ajatus että minut tunnistettaisiin jatkuvasti ja asioitani silmälasien mallista ihmissuhteisiin leviteltäisiin ympäri maata. Saati sitten että niitä lukisivat tulevatkin sukupolvet! Tuntemattomuus antaa vapautta ja rauhaa, erityisesti arvostan niitä silloin kun tulee vaikeuksia, surua jne.
Vaatimattomuus kaunistaa edelleen Suomessa?
No, kyllä niitä täälläkin ihan rittävästi julkisuuteen mieliviä on. Tosi-tv-ohjelmiinkin tulee paljon enemmän hakemuksia kuin otetaan sisään. Se siitä vaatimattomuuden ihannoinnista sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et todellakaan tiedä, mistä puhut. Jos kirjoittaisit loistavan kirjan, luonnos annettaisiin jollekin toiselle. Jos säveltäisit, tekisit sitä pian pilkkahintaan jonkun toisen eduksi. Jos perustaisit potentiaalisen autotallifirman, joku toinen omisi sen. Hollywood perustuu hyväksikäyttöön ja sairaaseen psykopatiaan. Jenkkinäyttelijöille tai laulajille ei makseta paljon mitään oikeasti. Politiikassa teet mitä käsketään, mutta tienaat mediaania enemmän. Jos haluat pärjätä, sinun täytyy tehdä se, mitä sinulle on tehty, jollekin toiselle. Vieläkö kiinnostaa?
Minustakin tuli elämässä jotain.
Se vaikuttaa elämiseen hyvin vähän, jos tiettyä työn iloa ei lasketa. Tulee ehkä välillä tuntemattomien yhteydenottoja ja kehuja, mutta jokapäiväinen elämä on kuitenkin sitä samaa tiskien kokoamista, sadepäiviä ja puolison kanssa riitelyä.
Positiivinen ulkopuolinen huomio on ehkä jotain, mikä on tärkeää ja hyödyllistä lapsuuden ja murrosiän vaiheissa, kun itsetunto muotoutuu. Aikuisena se ei tunnu enää samalta. Sitä tiedostaa niin hyvin, että eivät ne tunne minua, eivätkä ne ole kiinnostuneita minusta henkilönä. Ne näkevät vain sen yhden siivun, ja minun tehtäväni on tarjota niille lisää sitä. Aika arkista.
Enemmän kuin oma kuva historian silmissä painaa se, että millainen jälki jää läheisille. Ja se painaa, että liian monet viimeiset jäähyväiset ovat joskus edessä.
Kateus sen sijaan on hyödyllinen tunne. Jos sitä seurailee ja tutkii, pääsee usein vähällä vaivalla kiinni niihin kohtiin, joita voisi omassa elämässään muuttaa. Joskus päätyy palaamaan täyden kierroksen takaisin ja huomaamaan, että ei oikestaan haluaisikaan itselleen sitä kaikkea, mikä tulisi kateuden kohteen saavuttamisen myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kirjoittanut Netflixiin sisältöä, mutta sinä et saa itse niitä tuloja.
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos laitat netin kiinni puoleksi vuodeksi. Se tosimaailma on siellä oven ulkopuolella. Menet sinne, tapaat oikeita ihmisiä, teet todellisia asioita. Veikkaan, että suuri osa nykymaailman mt-ongelmista johtuu kaikenkattavasta, digitaalisesta aivohuumeesta.
Jos olet bussipysäkillä, pystytkö odottamaan bussia ilman kännykän selaamista?
Jos olet lenkillä, havainnoitko todellista maailmaa omin korvin, vai sulkeudutko musiikkikuplan sisään?
Pystytkö istumaan puiston penkillä puolisen tuntia ilman kännykkää, musiikkia tai muuta keinotekoista ärsykettä?
Vielä 2000 luvun alussa nämä olivat tavallisia asioita. Nykyisin näin yksinkertaisia asioita ei pystytä tekemään. Aikuiset ihmiset ovat kärsimättömiä kuin pikkulapset!
Kaikkiin kysymyksiin kyllä.
Kävelylenkille lähtiessä mä jätän aina puhelimen kotiin, kun mun ei tarvii olla koko ajan käytettävissä.
Muutaman tunnin samoilen pitkin kaupunkia yleensä yksin, toisinaan ihanassa seurassa. Ehkä käyn kahvilla, istun penkillä muuten vaan ja hymyilen ohikulkijoille. Katselen näyteikkunoita, oikeasti pysähdyn niitä tuijottelemaan ja tuumailemaan.
Juoksulenkillekään en ota kännykkää mukaan. Juurikin, että nautin näistä syksyn pimeistä illoista ja sateista. Ei siinä muuta tarvita, kun hermo lepää.
Dösässä, enkä pysäkeillä käytä kännykkää. Ensinnäkin mä en tykkää, jos aurinko porottaa, niin ei näe tai sitten vaan en ota sitä riskiä, että joku kyylää mun ruutua. Ei kuulu niille. Töiden takia kännykkä on kuitenkin mukana.
Hyvä pointti kuitenkin, että miten paljon ihmisten aika menee ruuduissa. Kaveri juurikin aiheesta valitti, että työ on ruudun takana, kaverit on ja sitten vielä kaikki viihde korona-aikana, kun ei pääse keikoille, teatteriin, näyttelyihin....
Mulla ei ole edes työ ruudun takana, vaan saan tehdä käsilläni töitä.
Ohi teeman menee jo reippaasti, mutta kiitos näistä ajatuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi varmaan tosi siistiä jos saisi ihailevia kommentteja instagramiin ja seuraajia satoja tuhansia ellei miljoonia.
Niin, sepä vasta merkittävää olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Keskinkertaisuus on aliarvostettua!
Niin, aika moni on huonompi kuin keskinkertainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos laitat netin kiinni puoleksi vuodeksi. Se tosimaailma on siellä oven ulkopuolella. Menet sinne, tapaat oikeita ihmisiä, teet todellisia asioita. Veikkaan, että suuri osa nykymaailman mt-ongelmista johtuu kaikenkattavasta, digitaalisesta aivohuumeesta.
Jos olet bussipysäkillä, pystytkö odottamaan bussia ilman kännykän selaamista?
Jos olet lenkillä, havainnoitko todellista maailmaa omin korvin, vai sulkeudutko musiikkikuplan sisään?
Pystytkö istumaan puiston penkillä puolisen tuntia ilman kännykkää, musiikkia tai muuta keinotekoista ärsykettä?
Vielä 2000 luvun alussa nämä olivat tavallisia asioita. Nykyisin näin yksinkertaisia asioita ei pystytä tekemään. Aikuiset ihmiset ovat kärsimättömiä kuin pikkulapset!
Ja sen seuraukse näkyy. Ihmiset palaa loppuun, kun koko ajan pitää suoritaa jotain. Huonot yöunet yleistyy, kun aivot käy ylikierroksilla. Ihmiset ei osaa enää olla tyhjäkäynnillä ja pohdiskella niitä näitä.
Minusta ne kauniit, rikkaat, kuuluisat, taiteilijat ja poliitikotkin jne. ovat ihan tavallisia ihmisiä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulipas minusta ainakin lähtökohtiin nähden...
Olin kouluni paras lukion loppuun saakka. Yliopistossa kurssien kärkeä. Jätin maisterintutkinnon kesken, muutin ulkomaille ja menin naimisiin köyhän muusikon kanssa ja sain lapsen. Elämä ei todellakaan ole mennyt niin kuin ennustin ja varmaan kaikki luuli että musta tulee joku tutkijaprofessoritohtori. Mutta olen onnellinen koska äitiys on paljon parempaa kuin olisin osannut kuvitellakaan. Onhan mulla sentään takana loistava tulevaisuus;) E hkä lasten kasvettua menen takaisin kouluun (add lääkityksen kanssa ehkä...)
ei mitää välii
sadan vuoden päästä on raato kuitenkin eikä kultaa glooriaa ja säihkettä mukaansa saa
😑
Olin erityinen jo kun synnyin. Ei tarvinnut erikseen tulla miksikään. Viihdyn itseni kanssa hiton hyvin.
Itse koen että olen egon tasolla menettänyt kaiken ja henkisellä/hengellisellä tasolla saanut kaiken. Kärsimys on ajanut löytämään eräänlaisen valaistumisen.
Miksi vatussa kaikista pitäisi tulla jotain erityistä? Ei meistä kaikista voi tulla mitään Leibnizin, Da Vincin tai Teslan tasoisia neroja.
Lännessä, Ruotsista alkaen, korostetaan enemmän yksilöllisiä ominaisuuksia ja sitä lahjakkuuttakin. Niinpä sieltä nousee koko ajan enemmän niitä menestyneitä yksilöitäkin, eri aloilta. Suomi on tasapäistämisen "kuningaskunta". Tämä ilmenee esim. siinä, että porukasta tavalla tai toisella poikkeavat ovat yleensä ensimmäisinä kiusattavina täällä. Kiusaaminen on myös tasapäistämistä.