Lue keskustelun säännöt.
Miten olette sinut sen kanssa, ettei teistä tullut mitään erityistä?
26.08.2021 |
Ei tullut itsestä kaunista/komeaa, rikasta, kuuluisaa, taiteilijaa, laulajaa, näyttelijää tai poliitikkoa, jotakin suurempaa, että tarinanne jäisi eloon kuoltuanne ja olisitte tunnettu ja ihailtu. Ei onnistumista missään. Pelkkää keskinkertaisuutta. Tavallinen tylsä pulliainen, joka kantaa kauppareissulta kotiin Pirkka-tuotteita kaatosateessa kävellen. Päivän kohokohtana on av-palstailu tai Netflixin sarja.
Minua tämä ahdistaa ja masentaa. Olen kateellinen menestyneille ja erikoisille persoonille. Minun pitäisi olla se kadehdittu, ei kadehtija!
Kommentit (107)
Muuten olen ihan sinut keskinkertaisuuden kanssa, mutta harmittaa, ettei minulle ikinä tapahtunut ns. ruma ankanpoikanen -ilmiötä. Olin omituisen näköinen lapsi ja sellaisena pysyin. Moni lapsuudenystävä, joiden piirteet olivat ehkä lapsina/teineinä vähän epäsuhtaiset, kasvoivat todella upeiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon menestynyt, onnellinen, hyväkuntoinen, rikas ja - en ehkä suorastaan komea, mutta - ihan ok näköinen ja tykätty. Kaikki on hyvin, 2 lasta ja kaunis ihana vaimo. Ei oo tarkotus vttuilla vaan vinkata että kun kaikki näyttää ulispain hyvältä, niin joskus se voi myös vastata todellusuutta. Tietty esim. sairaus voi muuttaa kaiken hetkessä.
Alapeukuta, jos oot kateellinen.
Suomi on kumma maa, meillä opiskellaan pitkään, hankitaan hyvä koulutus ja sitten tienataan keskinkertaista palkkaa, ajetaan Skodalla, rakennetaan itse omakotitalo, rempataan ja korjataan kaikki asiat itse jne.
Harvassa maassa ihmiset tyytyy tällaiseen keskinkertaiseen puurtamiseen ja vaatimattomaan palkkaan.
Aattelen ettei se ole vielä myöhäistä...
N42
Taviksena olo on ihan parasta. Voin tehdä melkein mitä huvittaa, kulkea rytkyissä tai laittautua eikä ketään kiinnosta. Kukaan ei kyylää kaupassa ja laita juoruja Seiskaan että oho nyt se osti sidukkaa ja kortsuja. Miettikää nyt vaikka Jenni Pääskysaarta kuinka sen ulkomuotoa räävittiin täällä yksi päivä. Ei olisi kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sairas, ja tulen aina olemaankin. Olen kuitenkin työkykyinen, ja saatan olla jopa eläkeikään saakka. Teini-ikäinen itseni olisi aivan kauhuissaan ettei minusta tullutkaan rock-tähteä tai kirjailijaa, vaan perusduunari. Jännä muuten, etten tajunnut itse nuorempana etten ole ollenkaan musikaalinen enkä silloinkaan juuri enää kirjoittanut mitään.
Tosiaan, näin aikuisena sitä tajuaa että voisin olla vaikka liikuntakyvytön, voisin olla sokea, kuuro, voisin olla sairaalan vakituinen asukas. Tavallinen elämä on siunaus ja etuoikeus, mutta eihän sinä itsekäs nuori tajua, kun luulee että "Kaikki on mahdollista!". Ei muuten ole, kyllä sinä joudut ihan omilla resursseillasi pärjäämään.
En missään tapauksessa haluaisi olla julkisuuden henkilö, vaikka kenelläpä ei olisi joskus menestysfantasioita elämästään, muodossa tai toisessa. Työssäni olen lahjakas, ja varmaan ajan myötä olisin kykenevä jonkin pienen jälkeni alalle jättämään, kuka ties. Suurin haaveeni on silti se tavallinen perhe-elämä pyykkeineen ja tiskeineen, itkuineen, hymyineen ja halauksineen. Se olisi minun menestystarinani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hyväksynyt sen että en ole mikään erikoinen tai erityinen, vaan ihan tavallisen keskinkertainen ja ehkä vähän senkin alle. Näillä mennään ja se ei valittamalla muuksi muutu. Kunhan vaan elämässä olisi joten kuten asiat hyvin että selviää loppuelämän niin kyllä se riittää.
Itse olin lapsena sellainen joka halusi aina tehdä jotain erikoista ja valita juttuja senkin mukaan etten tekisi niin kuin muut. Halusin erilaisia vaatteita kuin muilla tai erilaisia harrastuksia. Ratsastin usein niillä hevosilla millä kukaan muu ei halunnut mennä ja otin sellaisen hoitohevoseksi. Soittimen valitsin myös niin ettei oikeastaan koko kaupungissa ollut kuin pari samaa soitinta soittavaa nuorta. Olin kiinnostunut monista "erikoisista" aiheista silloin myös. Nyt vuosien päästä aikuisena jokin sama on säilynyt edelleen haen niitä kokemuksia jotka olisivat erilaisia kuin muilla ja että olisin jotenkin erilainen. Nyt, kun elämä ei ole sellaista kuin toivoisin niin huomaan sen kuinka kaukana olen niistä ajatuksista, jotka oikeasti tekisivät elämästäni parempaa. En halua olla mikään uniikki tai halua ihailua, mutta jotenkin nuo erikoiset jutut ja niiden metsästäminen on osa minua vieläkin.
Nyt myöhemmin jos mietin nuoruuttani niin olin kiusattu ja yksinäinen. Ehkä ne vuodet ovat vieneet minulta paljon ja en enää uskalla olla se rohkea ja pyrin valitsemaan turvallisen vaihtoehdon. En tunnista itsessäni sitä tyttöä, joka ratsasti niillä ex-ravureilla, vaikka ne menivät välillä miten sattuu, koska rakasti niitä niin paljon ja kukaan muu ei niillä mennyt ja joka vielä oli ylpeä, että valitsi juuri ne hoitohevokseen. Tai sitä tyttöä joka lenkitti naapurin koiria joka päivä, koska ajatteli niiden tarvitsevan lenkkinsä säässä kuin säässä, vaikka toiset naureskelivat sitäkin. Tai sitä tyttöä joka pystyi haaveilemaan tuntikausia melkein mistä vaan. Se tyttö on kadonnut jonnekin vuosien varrelle ja se on aika surullistakin. Todellisuus on aika julma paikka ja elämä ei ole reilua monestikaan. Se voi viedä sinulta paljon ja voit menettää voimasi. Näin kävi minulle jo vuosia sitten. Tietysti olen edelleen samoja piirteitä omaava, mutta en toisaalat sellainen kuin toivoisin ja tahtoisin olla. Samalla en vaadi paljon ja ei käsittää väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en itseasiassa ole tyytyväinen siihen. Aion tehdä kaikkeni että saan edes työpaikan pitkän työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen ja se on hyvinkin mahdollista! Koskaan ei pidä luovuttaa vaikka tilanne olisi mikä hyvänsä, aina on mahdollisuus kuntoutua ja päästä elämässä eteenpäin. Tsemppiä kaikille jotka on/ovat olleet samassa tilanteessa.
En kovin hyvin pysty käsittelemään tätä asiaa. Minulle annettiin kaikki mahdollinen lahjakkuus mitä ihmiselle voi antaa.
Musiikki, (laulu, instrumentit) matematiikka, tieteellinen ajattelu, ymmärrys eläimiin, luontoon, taiteeseen, tieteisiin, ja kaiken tämän lisäksi todella täydellinen kroppa ja ulkonäkö.
Ja kaikki meni aivan hukkaan.
Koko nuoruus meni taistelessa omia demoneita vastaan, joiden osa tai suurin syy oli äärimmäisen väkivaltainen lapsuus, nuoruus.
Ja kaikki tuo lahjakkuus ja kauneus täysin hukkaan. Olisi pitänyt syntyä USA:han jossa joku manageri tai muut tahot olisivat tukeneet, rahoittaneet, antaneet mahdollisuuden sille rikkinäiselle nuorelle ihmiselle, joka nyt ei ypö-yksin pystynyt saavuttamaan mitään, jossain suomen periferiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tulee vielä lähiaikoina surullisen kuuluisa.
Minusta tuli tasapainoinen ja hyvinvoiva ihminen. Samoin lapsistani. Se on geeneilläni hyvä saavutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kovin hyvin pysty käsittelemään tätä asiaa. Minulle annettiin kaikki mahdollinen lahjakkuus mitä ihmiselle voi antaa.
Musiikki, (laulu, instrumentit) matematiikka, tieteellinen ajattelu, ymmärrys eläimiin, luontoon, taiteeseen, tieteisiin, ja kaiken tämän lisäksi todella täydellinen kroppa ja ulkonäkö.
Ja kaikki meni aivan hukkaan.
Koko nuoruus meni taistelessa omia demoneita vastaan, joiden osa tai suurin syy oli äärimmäisen väkivaltainen lapsuus, nuoruus.
Ja kaikki tuo lahjakkuus ja kauneus täysin hukkaan. Olisi pitänyt syntyä USA:han jossa joku manageri tai muut tahot olisivat tukeneet, rahoittaneet, antaneet mahdollisuuden sille rikkinäiselle nuorelle ihmiselle, joka nyt ei ypö-yksin pystynyt saavuttamaan mitään, jossain suomen periferiassa.
Oletko ihan varma? Siellä ne vasta onkin rikki, vaikka pinta kiiltää.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on kumma maa, meillä opiskellaan pitkään, hankitaan hyvä koulutus ja sitten tienataan keskinkertaista palkkaa, ajetaan Skodalla, rakennetaan itse omakotitalo, rempataan ja korjataan kaikki asiat itse jne.
Harvassa maassa ihmiset tyytyy tällaiseen keskinkertaiseen puurtamiseen ja vaatimattomaan palkkaan.
Siksi meistä tykätään. Ollaan jalat maassa.
Vierailija kirjoitti:
En kovin hyvin pysty käsittelemään tätä asiaa. Minulle annettiin kaikki mahdollinen lahjakkuus mitä ihmiselle voi antaa.
Musiikki, (laulu, instrumentit) matematiikka, tieteellinen ajattelu, ymmärrys eläimiin, luontoon, taiteeseen, tieteisiin, ja kaiken tämän lisäksi todella täydellinen kroppa ja ulkonäkö.
Ja kaikki meni aivan hukkaan.
Koko nuoruus meni taistelessa omia demoneita vastaan, joiden osa tai suurin syy oli äärimmäisen väkivaltainen lapsuus, nuoruus.
Ja kaikki tuo lahjakkuus ja kauneus täysin hukkaan. Olisi pitänyt syntyä USA:han jossa joku manageri tai muut tahot olisivat tukeneet, rahoittaneet, antaneet mahdollisuuden sille rikkinäiselle nuorelle ihmiselle, joka nyt ei ypö-yksin pystynyt saavuttamaan mitään, jossain suomen periferiassa.
Tähän liittyen tuli itsellä se mieleen, että toisaalta Usastakin löytyy myös varmasti satoja tarinoita siitä, että nuo managerit yms ovat taas ajaneet nuoret tähdet ihan loppuun tai jotenkin huijanneet ja painostaneet. Haitallista varsinkin sellaiselle ihmiselle joka on valmiiksi jo rikki. Tulee monta tarinaa sieltä mieleen. Jos itsekin olisin joutunut johonkin sellaiseen mukaan niin en olisi kestänyt. Sivusta tämä.
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos laitat netin kiinni puoleksi vuodeksi. Se tosimaailma on siellä oven ulkopuolella. Menet sinne, tapaat oikeita ihmisiä, teet todellisia asioita. Veikkaan, että suuri osa nykymaailman mt-ongelmista johtuu kaikenkattavasta, digitaalisesta aivohuumeesta.
Jos olet bussipysäkillä, pystytkö odottamaan bussia ilman kännykän selaamista?
Jos olet lenkillä, havainnoitko todellista maailmaa omin korvin, vai sulkeudutko musiikkikuplan sisään?
Pystytkö istumaan puiston penkillä puolisen tuntia ilman kännykkää, musiikkia tai muuta keinotekoista ärsykettä?
Vielä 2000 luvun alussa nämä olivat tavallisia asioita. Nykyisin näin yksinkertaisia asioita ei pystytä tekemään. Aikuiset ihmiset ovat kärsimättömiä kuin pikkulapset!
Aina on jotain tissuteltu ajan kuluksi, iloksi ja lämmikkeeksi. Mielinmäärin kahvia, tupakkaa. Purkkaa. Mitä milloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on kumma maa, meillä opiskellaan pitkään, hankitaan hyvä koulutus ja sitten tienataan keskinkertaista palkkaa, ajetaan Skodalla, rakennetaan itse omakotitalo, rempataan ja korjataan kaikki asiat itse jne.
Harvassa maassa ihmiset tyytyy tällaiseen keskinkertaiseen puurtamiseen ja vaatimattomaan palkkaan.
Siksi meistä tykätään. Ollaan jalat maassa.
Toiset tykkää ja toiset pitää hulluina.
Masennus auttaa tässä hyvin, itsekin toistelee että ei ole minkään arvoinen, niin hyvin alkaa uskomaan.
Olen saavuttanut omat tähänastiselle elämälle asettamani tavoitteet ja olen varsin tyytyväinen. Mikään tavoitteista ei ole liittynyt julkisuuteen, ei voisi totta puhuen vähempää kiinnostaa. Nyt sitten miettimään seuraavia tavoitteita, en kuitenkaan jaksa kovin pitkäksi aikaa jäädä samoja juttuja fiilistelemään.