Lue keskustelun säännöt.
En halua aviomiestäni mukaan synnytykseen - riita
26.08.2021 |
Meillä on raskauspuolivälissä ja ollaan puhuttu paljon lähestyvästä synnytyksestä. Mieheni sanoi, että haluaa ilman muuta mukaan tilanteeseen tsemppaamaan ja pitämään kädestä, tahtoo nähdä lapsensa tulevan maailmaan. Näin on hänen veljensä ja muutkin ystävänsä tehneet.
En tiedä miksi, mutta en todellakaan halua miestäni tähän tilanteeseen. Minusta synnytys oma ja todella henkilökohtainen asiani, siis ihan kuin vaikka wc:ssä tai gynellä käynti. En halua ketään ylimääräistä huoneeseen katsomaan paljasta alapäätäni (anteeksi tämä) ja todistamaan kaikkea sitä sotkua ja tuskaa. En vain halua ja ajatuskin ahdistaa olla siinä avuttomana ja kärsivänä…
Synnytyksen jälkeen tuore isä on tottakai tervetullut heti katsomaan vauvaa ja tutustumaan uuteen perheenjäseneen mutta itse tuo h-hetki on sellainen, jonka oikeasti haluan hoitaa itse vain sairaanhoidon ammattilaisten kanssa. Olenko nyt ihan todella paha ja itsekäs?
Kommentit (457)
Oletko kokenut jonkin trauman kun et voi näyttää inhimillisyyttäsi edes puolisolle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs jos lapsi syntyykin kotiin? Kelpaako isän apu sitten ?
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos lapsi syntyykin kotiin? Kelpaako isän apu sitten ?
Sitä tilannetta varmasti moni viimeiseen asti välttelee. Se olisi luultavasti luontevampaa,kuin sairaalassa kätilöiden työskentelyn tuijottaminen puolison äheltäessä alavärkki auki ja isä ködetönnä vieressä elämysmatkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
provo.
mites teidän kakara on alkunsa saanut, kun olet noin estynyt!
Kyllä minäkin olen kolme lasta tehnyt, en ole estynyt tai häpeile vartaloani. Ei se sitä kuitenkaan tarkoita että haluaisin miehen gynekologillekin mukaan tai jälkitarkastukseen.
En ymmärrä tätä vastakkainasettelua, vaan olen huolestunut niiden puolesta, jotka häpeilevät omaa vartaloaan. Se on aika yleistä kuitenkin,muutoin kai kukaan ei laihduttaisi, kuntoilisi, kävisi kauneusleikkauksissa jne.
Meillä mies halusi tulla synnytykseen mukaan mutta itse en häntä sinne halunnut. Teimme kompromissin että mies oli mukana avautumisvaiheen ja kun poninistusvaihe alkoi lähenemään heitin hänet pihalle salista. Hyvä niin koska synnytys päättyi imukuppiin ja 3. asteen repeämiin, en olisi halunnut että mies on todistamassa sitä katastrofia.
Toisen lapsen syntymässä (sektio) mies oli paikalla.
Lisäksi mies on hoitanut molempia lapsia heidän elämänsä enismmäiset tunnit kun minua on kursittu kasaan leikkurissa ja olen ollut heräämössä selviämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaahan sitä miettiä mitä haluaa, mutta tosiaan yksinäistä siellä voi olla jos kestää pitkään ennen kuin varsinainen synnytys vaihe tulee.
Minä halusin mieheni mukaan, mutta olin pettynyt kun hän olisi vain katsellut telkkaria eikä tuntunut ajattelevan koko asiaa ennen ku vasta ponnistusvaiheessa.
Itsellä oli suht nopeat synnytykset aikanaan, mutta silti oli sitä odottelua kuitenkin.
Hieno hetki se oli sit miehellekin kun vauva syntyi. Sai leikata napanuoran. Se on ollut hienoa myös lasten mielestä kun heille on kerrottu.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä ap:ta, sillä itsekin olen sellainen ihminen, joka "tiukassa paikassa" haluaa olla mieluiten yksin. Minulla ja miehelläni on läheinen ja rakkaudellinen parisuhde, mutta siltikin aina jos olen todella surullinen, vihainen, poissa tolaltani jne., niin haluan suurimmassa tunnekuohussa vetäytyä yksikseni, ja vasta rauhoituttuani käydä asiaa läpi miehen kanssa. Ollessani todella "äärimmilläni" toisen ihmisen läheisyys tuntuu sietämättömältä, suorastaan tarvitsen oman tilani sillä hetkellä. Minulla on ollut näin lapsesta asti, eli se on varmaan osa persoonallisuuttani.
Tätä on varmaan sellaisen ihmisen vaikea ymmärtää, joka vaikeimmalla hetkellä nimenomaan haluaa turvautua toiseen ihmiseen. Me olemme vaan kaikki erilaisia näissä asioissa. En koe olevani estynyt. Ennemminkin itsenäinen.
Meillä ei ole lapsia, mutta voisin hyvin kuvitella, että synnytys olisi sellainen tapahtuma, jossa haluaisin oman rauhani. Minusta synnytys on niin suuri, rankka, intiimi ja tuskallinen uurastus naiselle, että hänen tulee saada loppukädessä päättää, miten se hoidetaan...
Olet sukulaissieluni.
Yli 50 v liitto takana ja mies on aina ymmärtänyt oman tilani tarpeen.
Lasten syntyessä kuopuksen aikana mies olisi päässyt, mutta oli jäätävä hoitamaan vanhempia lapsia ja en olisi häntä sinne halunnutkaan.
Hänellä on erittäin läheinen suhde lapsiinsa ja lastenlapsiin myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli synnytyksessä ihan varsinaista hyötyäkin miehestä. Hän hieroi avautumisvaiheessa supistusten välillä selkääni, se auttoi vähän kipuihin. Sitten ponnistusvaiheen lähestyessä sain hyvän asennon, kun roikuin mieheen tukeutuen. (En osaa selittää asentoa tässä, mutta monista synnytysoppaista löytyy. Joissain synnytyssaleissa voi olla puolapuut/renkaat, joissa saa saman roikkuvan asennon. Mutta aikaan siinä salissa, jossa itse synnytyin, ei ollut.) Sitten ponnistusvaihe jakkaralla - sekään ei olisi onnistunut, jos mies ei olisi ollut takana tukena. Nämä kaikki ovat sellaisia juttuja, joihin kätilöillä ei ole aikaa eikä mahdollisuutta, vaan tukihenkilön puuttuessa ne jäävät sitten kokonaan väliin.
Ap:n kannattaa ottaa siis huomioon, että tukihenkilöstä voi olla synnytyksessä myös konkreettista apua. Mikään ei toki sanele sitä, että tukihenkilön tarvitsisi olla juuri oma miehesi. Voihan sitä vaikka palkata doulan.
Synnärillä oli just ikävintä yksityisyyden puute. Itselleni ei niinkään lapsen isän läsnäolo synnytyksessä, mutta se kun siellä hoitaja päätti alkaa opettaa imetystä sairaalan käytävällä ja samaan aikaan jotain isiä hiihteli kai omien vastasyntyneidensä luo ja todellakin sain tarpeettomia katseita osakseni. Kyllä, tiedän - ei ois pitänyt itse suostua moiseen.
Voi kun oiskin niin rikas, että ois voinut synnyttää jossain yksityisesti ja toipua synnytyksestä omassa rauhassa.
Mutta silti - kiitos hoitohenkilökunnalle ja voimia töissä jaksamiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs jos lapsi syntyykin kotiin? Kelpaako isän apu sitten ?
Sitä tilannetta varmasti moni viimeiseen asti välttelee. Se olisi luultavasti luontevampaa,kuin sairaalassa kätilöiden työskentelyn tuijottaminen puolison äheltäessä alavärkki auki ja isä ködetönnä vieressä elämysmatkalla.
Just niin, näinä tunneköyhinä aikoina haetaan elämyksiä.
Mun mies ei kestä edes sitä, kun itseltä otetaan verenpaine. Ihmiset ovat erilaisia, mutta sitä on joidenkin ihmisten vaikea ymmärtää ja hyväksyä, kaikki pitäisi muillakin tapahtua kuten omassa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap siis vertaa pytyllä oloa lapsen syntymään? Justjust.
Toimintona ei se kauheasti eroa
11 lasta synnyttänyt vanha nainen sanoi lehdessä, että synnytys on vähän kuin pikkuisen isomman pas kan tekisi. Samoja lihaksiahan siihen ponnistamiseen tarvitaan.
Ilmeisesti olet ennenkin levitellyt jalkojasi miehesi nähden, kun kerran olet raskaana. Olet todella vanhanaikainen ja ajastasi jäljessä, etkä ole valmis tukemaan miehesi isyyttä. Ja tosiaan miksi miehesi edes kurkkisi jalkoväliisi, sitä tapahtuu vain tv-sarjoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä se lähtee, koko raskaus on valmistautumista näihin ahtaisiin malleihin ja muiden tuomitsemisiin.
Kaikki kertovat miten lapsi kuuluu kasvattaa, synnyttää ja oletko sinä hyvä äiti.
Paras olo itselläni on tullut kun olen luottanut omiin tunteisiini, eivät ne ole olleet turhia.
Muitten miellyttämisen yritykset on loputon tie, käyte se aika mielummin siihen mikä teidän perheelle sopii.
Jos joudut olemaan vaikka 24h sairaalassa ennen kuin lapsi edes syntyy, niin todennäköisesti toivot siinä vaiheessa että joku olisi siellä sinun kanssasi. Kivempi se on kärvistellä siellä kivuissa kun on seuraa ja apua.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti olet ennenkin levitellyt jalkojasi miehesi nähden, kun kerran olet raskaana. Olet todella vanhanaikainen ja ajastasi jäljessä, etkä ole valmis tukemaan miehesi isyyttä. Ja tosiaan miksi miehesi edes kurkkisi jalkoväliisi, sitä tapahtuu vain tv-sarjoissa.
Höpö höpö. Minun mieheni on nähnyt molempien lapsien syntymät ihan sieltä jalkopäädystä. Ei tullut traumoja, sanoi että oli uskomattoman hieno kokemus. Niinpä hän on nähnyt jotain sellaista mitä itse en ole :D
AP:n ei tarvitse ottaa miestään mukaan synnytykseen. Hänellä on oikeus valmistautua ja keskittyä synnytykseen kuten parhaalta tuntuu. Tämä on äidin ja lapsen edun mukaista, että äidillä on mahdollisimman hyvä olo näin vaikean asian edessä ja tapahtuessa. Toiset kaipaavat siihen miestä "avukseen" , kädestä pitämään ja silmiin katsomaan - on naisia joille tuo ei ole se hetki.
Huolestuttavinta mielestäni aloituksessa on se, jos tosiaan on niin, että mies vänkää ja riitelee asiasta. Tuo ehkä kannattaa ottaa neuvolassa ja sairaalassa myöhemmin esille ja pitää oma pää. Ehkä ulkopuolinen osaa tapella AP:n puolesta tuon asian. Vaivata nyt raskaana olevaa vielä riitelemällä moisesta on kyllä, no, erikoista mieheltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti olet ennenkin levitellyt jalkojasi miehesi nähden, kun kerran olet raskaana. Olet todella vanhanaikainen ja ajastasi jäljessä, etkä ole valmis tukemaan miehesi isyyttä. Ja tosiaan miksi miehesi edes kurkkisi jalkoväliisi, sitä tapahtuu vain tv-sarjoissa.
Höpö höpö. Minun mieheni on nähnyt molempien lapsien syntymät ihan sieltä jalkopäädystä. Ei tullut traumoja, sanoi että oli uskomattoman hieno kokemus. Niinpä hän on nähnyt jotain sellaista mitä itse en ole :D
Ystäväni mies menetti synnytyksen nähtyään seksuaalisen kiinnostuksen ystävääni, liitto kariutui alle vuoden sisään synnytyksestä. Ei päässyt "näkemästään" yli. Ja kyllä oli roikkunut uteliaana jalkopäässä, melkein tiellä kännyköineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti olet ennenkin levitellyt jalkojasi miehesi nähden, kun kerran olet raskaana. Olet todella vanhanaikainen ja ajastasi jäljessä, etkä ole valmis tukemaan miehesi isyyttä. Ja tosiaan miksi miehesi edes kurkkisi jalkoväliisi, sitä tapahtuu vain tv-sarjoissa.
Höpö höpö. Minun mieheni on nähnyt molempien lapsien syntymät ihan sieltä jalkopäädystä. Ei tullut traumoja, sanoi että oli uskomattoman hieno kokemus. Niinpä hän on nähnyt jotain sellaista mitä itse en ole :D
Ystäväni mies menetti synnytyksen nähtyään seksuaalisen kiinnostuksen ystävääni, liitto kariutui alle vuoden sisään synnytyksestä. Ei päässyt "näkemästään" yli. Ja kyllä oli roikkunut uteliaana jalkopäässä, melkein tiellä kännyköineen.
Jotkut miehet on niin herkkiä mimosankukkia... :D
Miehelleni oli tosi tärkeää nähdä lastensa syntymä. Muistan vielä, kuinka liikuttunut hän oli ja vasta silloin todella tajusi, että hänestä tuli isä.