Tosielämän kauhutarinoita

Mullekin on tapahtunut kaikenlaisia "rajatilakokemuksia" ja uni ja valvetilan "sekoittumista", varsinkin nuorempana jolloin tuli näpisteltyä kaikenlaista ja sit jos joi tai tuli valvottua. Varsinkin jos päivärytmi oli sekaisin, sillon kyllä sattuu ja tapahtuu :)

Nii ja sit jos kauhuleffoja kattoo ni se on ihan varma että mielikuvitus alkaa laukkaamaan ja "alkaa tapahtua tosielämässä " :)

Miksi moni kokee näitä juuri nukkuessaan tai nukkumaan mennessä? Pistää miettimään. 🤔 Nuo päivällä tapahtuvat jotenkin uskottavampia.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni tulee mieleen kaksi kokemusta painajaisunista. Ensimmäinen tapahtui yli kymmenen vuotta sitten. Näin ahdistavaa painajaisunta ja yhtäkkiä tajusinkin näkeväni unta. "Voin siis herätä, jos haluan!" En kuitenkaan saanut silmiäni auki enkä itseäni hereille. Aloin huutaa unessa, mikä purkautui ihan oikeana huutona. Silloinen poikaystäväni ravisteli minut hereille. 

Vähän samanlainen kokemus tapahtui eilenaamulla. Näin outoa unta, jossa olin lapsuuskodissani ja katsoin pöydällä olevaa lankapuhelinta. Sillä oli ihmisen kasvot, irvistelevä ja ilkeä vanhan naisen naama. Pelkäsin sitä naamaa mutta samalla tajusin näkeväni unta ja yritin saada itseäni hereille. Taaskaan en saanut itseäni hereille heti. Puhelin jatkoi irvistelemistään, ja minä aloin kirkua. Kirkaisin monta kertaa, kunnen lopulta sain silmäni auki ja heräsin. 

Todella outoja kokemuksia. 

Minun täytyy sanoa, että tajuan aina pelottavissa painajaissa näkeväni unta. Se ei tee painajaista yhtään vähemmän pelottavaksi, mutta osaan herättää itseni. Tajuan, että voin aukaista silmäni. Siinä vaiheessa alan ajatella "aukaisen silmät NYT". En koskaan herää ensimmäisellä kerralla ja silmien avaaminen tuntuu vaikealta. Kuitenkin herään, ennen kuin uni menee vielä pelottavammaksi.

Osa osaa ilmeisesti ohjailla uniaan. Kovasti haluaisin oppia sen taidon. Ehkä vielä joku päivä...

(Se jolla oli kokemus koiran ja astianpesukoneen luukun kanssa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaisiko joku selittää asiaa?

Sulla on hallusinaatioita. Käy puhumassa tohtorisedälle, niin saa värikkäitä karkkeja siltä.

Värikkäät karkit on jo, kiitos. Nyt on kysyin valokuvista, ei noista mun halluista jotka johtuu mielenterveysongelmista.

Voisitko näyttää noita kuvia jollekin? Varmasti olisi kiinnostavaa nähdä ne vai onko sulla niitä enää tallessa?

Eli näkeekö muutkin kuvissa ks miehen?

Vierailija kirjoitti:

Miksi moni kokee näitä juuri nukkuessaan tai nukkumaan mennessä? Pistää miettimään. 🤔 Nuo päivällä tapahtuvat jotenkin uskottavampia.

Johtuisikohan unihalvauksista?

N. puolet perusterveistä saavat unihalvauksen kerran eläessään. Itse pelkään aivan jumalattomasti sitä että osuisi kohdalle.

Tämä tapahtui n. 20 vuotta sitten lapsuudenkodissani.  Olin tuolloin parikymppinen ja pääsiäislomalla kotipaikkakunnallani. Olin yksin kotona katselemassa tv:tä ja sivusilmällä näin pitkän (lähes kattoon saakka ulottuvan) mustan, läpinäkyvän, huppupäisen hahmon menevän eteisen käytävää pitkin siskoni huoneeseen. Säikähdin ihan hirveästi, enkä uskaltanut liikkua sohvalta mihinkään vanhempieni saapumiseen saakka. Kerroin heille tapahtuneesta ja he yllätyksekseni kertoivat nähneen saman hahmon muutamia kertoja. Päätimme ettemme kerro asiasta siskolle, jottei hän alkaisi pelätä.

Pari viikkoa tämän jälkeen, siskoni teki itsemurhan hyppäämällä kerrostalon katolta alas kotibileissä. Mitään aikaisempia mielenterveydellisiä ongelmia (masennusta, ym.) hänellä ei ollut, ei koulukiusaamista, huumeidenkäyttöä ym. Hän ei jättänyt jälkeensä mitään selittävää viestiä.

Siskoni kuoleman jälkeen hahmoa ei näkynyt enää koskaan ja sittemmin vanhempani ovat jo muuttaneet pois tästä talosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi moni kokee näitä juuri nukkuessaan tai nukkumaan mennessä? Pistää miettimään. 🤔 Nuo päivällä tapahtuvat jotenkin uskottavampia.

Johtuisikohan unihalvauksista?

N. puolet perusterveistä saavat unihalvauksen kerran eläessään. Itse pelkään aivan jumalattomasti sitä että osuisi kohdalle.

Aika todennäköinen vaihtoehto. Ja sitten on se sellainen unen ja valveen välinen "rajatila", itselläni on monesti ollut sellaisia kokemuksia ettei ole oikein unessa eikä hereilläkään. Eli tavallaan näkee jonkinlaisia valveunia. Ja näen muutenkin usein painajaisia, välillä tajuan näkeväni unta ja yritän päästä hereillä. Mutta usein käy niin, että vaikka kuinka kovasti yritän niin uni vaan jatkuu ja jatkuu... Mies on myös kertonut, että välillä puhun, huudan tai itken unissani. Tiedostan osittain tuon itsekin kun olen joskus herännyt siihen. Eli olen melko levoton nukkuja, en tiedä onko tämä nyt niin pelottavaa, enemmänkin ahdistavaa. Joskus ne unet tai valveunet ovat liiankin toden tuntuisia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui n. 20 vuotta sitten lapsuudenkodissani.  Olin tuolloin parikymppinen ja pääsiäislomalla kotipaikkakunnallani. Olin yksin kotona katselemassa tv:tä ja sivusilmällä näin pitkän (lähes kattoon saakka ulottuvan) mustan, läpinäkyvän, huppupäisen hahmon menevän eteisen käytävää pitkin siskoni huoneeseen. Säikähdin ihan hirveästi, enkä uskaltanut liikkua sohvalta mihinkään vanhempieni saapumiseen saakka. Kerroin heille tapahtuneesta ja he yllätyksekseni kertoivat nähneen saman hahmon muutamia kertoja. Päätimme ettemme kerro asiasta siskolle, jottei hän alkaisi pelätä.

Pari viikkoa tämän jälkeen, siskoni teki itsemurhan hyppäämällä kerrostalon katolta alas kotibileissä. Mitään aikaisempia mielenterveydellisiä ongelmia (masennusta, ym.) hänellä ei ollut, ei koulukiusaamista, huumeidenkäyttöä ym. Hän ei jättänyt jälkeensä mitään selittävää viestiä.

Siskoni kuoleman jälkeen hahmoa ei näkynyt enää koskaan ja sittemmin vanhempani ovat jo muuttaneet pois tästä talosta. 

Hyi. Ennustiko hahmo tulevan.. vai aiheuttiko sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui n. 20 vuotta sitten lapsuudenkodissani.  Olin tuolloin parikymppinen ja pääsiäislomalla kotipaikkakunnallani. Olin yksin kotona katselemassa tv:tä ja sivusilmällä näin pitkän (lähes kattoon saakka ulottuvan) mustan, läpinäkyvän, huppupäisen hahmon menevän eteisen käytävää pitkin siskoni huoneeseen. Säikähdin ihan hirveästi, enkä uskaltanut liikkua sohvalta mihinkään vanhempieni saapumiseen saakka. Kerroin heille tapahtuneesta ja he yllätyksekseni kertoivat nähneen saman hahmon muutamia kertoja. Päätimme ettemme kerro asiasta siskolle, jottei hän alkaisi pelätä.

Pari viikkoa tämän jälkeen, siskoni teki itsemurhan hyppäämällä kerrostalon katolta alas kotibileissä. Mitään aikaisempia mielenterveydellisiä ongelmia (masennusta, ym.) hänellä ei ollut, ei koulukiusaamista, huumeidenkäyttöä ym. Hän ei jättänyt jälkeensä mitään selittävää viestiä.

Siskoni kuoleman jälkeen hahmoa ei näkynyt enää koskaan ja sittemmin vanhempani ovat jo muuttaneet pois tästä talosta. 

Hyi. Ennustiko hahmo tulevan.. vai aiheuttiko sen?

Juuri tätä olemme nämä vuodet miettineet. Ap

Olimme mieheni kanssa kaksistaan Benalmadena Costan Torrequepradassa, työpaikan vuokraamassa loistohuvilassa.

Asunnon ilmapiiri oli jotenkin merkillisen kolkko ja toisessa kerroksessa oli jotenkin puistattava suuri, valkoinen pyöreä amme, josta tuli mieleen - ilman mitään syytä, että siihen ammeeseeen oli joskus hukutettu joku ihminen, tämä tuli vahvasti meille molemmille mieleen.

Emme siis halunneet nukkua yläkerrassa, joten majottauduimme alakerran makuuhuoneeseen.

Illalla, ennen nukkumaanmenoa alkoi kova myrsky ja ulkona satoi, ukosti ja salamoi ihan julmetusti.

Joskus aamuyöstä havahduin siihen, että myrsky oli hieman laantunut, mutta kuulin selviä askeleita huoneistosta.

Herätin myös mieheni ja hänkin kuuli askeleet, askeleet lähestyivät ja tulivat kohti makuuhuonettamme...

Olimme suoraan sanottuna niin kauhuissamme, ettemme katsoneet kuka se oli, vaan vedimme peitot päällemme ja halasimme toisiamme suuren pelon vallassa.

Se "joku", tuntui tarkailevan meitä kummallisen pitkään, mutta askelet lähtivät lopulta hitaasti poispäin ja hävisivät kokonaan.

Ovi ei käynyt missään vaiheessa, eikä tullut muutenkaan mieleenkään, että kävelijä olisi mikään normaali ihminen, vaan joku yliluonnollinen olento.

Kotikaupungissani on vanha kauppiastalo, joka on rakennettu 1800-luvun alussa. Sama suku asui siinä 80-luvulle asti, kunnes se museoitiin. Museon takapihalla on viereisen ravintolan terassi.

Tämän tarinan kertoi museossa työskennellyt ihminen. Oli ilta ja museo oli jo kiinni, museon työntekijä oli itse laittanut valot kiinni, hälyt päälle ja ovet lukkoon ja lähtenyt kotiin. Illalla hän oli palannut kaupunkiin miehensä kanssa ja olivat menneet takapihalle ravintolan terassille lasillisille.

Työntekijä näki tumman hahmon kulkevan sisällä kahden ikkunan ohitse. Hän katsoi hämmentyneenä ja kääntyi miestään kohden kysyen, että näitkö saman? Mies sanoi, että näin, eikä ollut hämillään. Työntekijä oli hämillään ja sanoi miehelle, että mahdotonta. Mies sanoi, että talossa on varmaan huoltomies. Työntekijä sanoi, että se on monestakin syystä mahdotonta, ensinnäkin on ilta eikä näin ollen virka-aika. Toisekseen hän on itse laittanut hälyt päälle eikä huoltomiehillä ole tunnusta. Kolmannekseen ikkunat, joiden ohi hahmo kulki selkeästi, ovat eroteltu kiinteällä seinällä.

1920-luvulle asti näiden kahden ikkunan välissä olevalla väliseinällä oli ovi, josta oli pääsy puodista kauppiaan taloon. 20-luvulla suku luopui kaupanpidosta ja sen jälkeen tuo ovi sinetöitiin, jotta uudella kauppiaalla ei ollut enää pääsyä heidän yksityiskotiinsa.

Yksikään elävä ihminen ei voi siis kulkea niiden kahden ikkunan ohitse, väkisinkin tulee mieleen 1820-1920 välisenä aikana asuneiden asukkaiden menneet haamut, jotka käyttävät edelleen siinä joskus ollutta ovea :)

On sattunut joitakin asioita. Mikään ei liity päihteisiin eikä mt-ongelmiin. Esim. pari enneunta ja eräs kummitusmainen kokemus. En voi kertoa koska joku voisi tunnistaa kun on noita tullut joskus ihmeteltyä ääneen. Mutta on ne pistäneet joskus miettimään elämän rajapintaa.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa joku tosielämässä tapahtunu puistattava ja yliluonnollinen tapahtuma!

Itse muutin vuosi sitten asuntoon, jossa

kaverini oli asunut ennen minua. Vähän ajan päästä alkoi kuulua outoja ääniä ja kolinaa asunnon eri huoneista vaikka olin yksin kotona. Ajattelin, että normaaleja kerrostalon ääniä.. mutta sitten alkoi myös kuulua ihmisen puhetta, kuiskailua ja askelia. Ja näistä olin varma että eivät tule ylä-tai alakerrasta.

Kerran kun tulin kotiin, asunnossani kaikui koiran haukunta vaikka minulla ei ollut edes koiraa. Eikä naapureillakaan. Monta kertaa poissaollessani tv tai valot olivat menneet itsekseen päälle. Enkä ollut niitä jättänyt itse. Tuli myöhemmin asunnossa asuneen kaverini kanssa puhett näistä oudoista äänistä ja hän kertoi että hänellä täysin samat kokemukset siitä kämpästä.

Vaikka ei ollut kummoisia juttuja, silti tuli välillä inhottava olo Kun illalla yksin hiljaisessa asunnossa oli..

No eipä ollut kiva kaveri, kun ei kertonut sinulle, että siellä kummittelee. Källin teki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelottavin kokemukseni on ollut, kun heräsin kummalliseen ääneen aikoinaan opiskelijakämpässäni. Kuin joku oisi laittanut takkia naulaan eteisessä. Kello oli kolme, kun katsoin sitä.

Näin tumman hahmon ilmestyvän eteisestä olkkariin ja istuvan sohvalle. Asunnossani oli suora näkyvyys makkarin sängyltä sohvalle olkkariin, mutta sohva oli selkä minuun päin. 

Kumminta tässä on että olin 100% varma että se on äitini. Ihan elossa ja voimissaan oleva henkilö siis :) Mutta sairastin tuolloin vaikeaa masennusta, ja olin juonut illalla kaksi lonkeroa. Siis oikeasti kaksi, en enemää, joten sillä ei näkyä voi selittää. Mutta äitini ei pitänyt juomisestani ja kämpässä oli epäsiistiä, joten olin varma että jos nyt hän minun huomaa heräävän niin tulee ihan älytön saarna. Päätin siis olla ihan liikkumatta ja esittää nukkuvaa.

Niin sitten tuijotin hahmoa kohti aamu kolmesta kello kuuteen hievahtamattakaan. Ja vasta silloin kello kuusi rupesin miettimään asiaa järjellä - miksi sohvalla istuisi ketään kun koiranikin nukkuivat vierelläni ihan tyytyväisinä. Ja miksi äitini olis tullut luokseni kolmelta yöllä? 

Niin sitten uskalsin viimein laittaa valot päälle, ja eihän siellä sohvalla tietysti ketään ollut.

Olen miettinyt että ehkä olin sihen aikaan masennuksen ohella niin stressaantunut että mielikuvitus veti tepposet. Se vaan hämmentää että miten minulla meni kolme tuntia toeta järkiini. Ja mikä se ääni eteisessä oikein oli lopulta, heh...

Pahat henget / demonit "kummittelevat" usein klo 3, koska se on Jumalanpilkkaa (klo 3 -> Pyhä Kolminaisuus).

T. Uskis

Jaa, enpä ole kuullutkaan, mutta sen tiedän tosiaankin - että kaikki kummitukset eli demonit todellakin pakenevat, kun ajaa heidät pois Jeesuksen nimessä ja veressä,

T: Uzkiz nro 2

Vierailija kirjoitti:

Olin teini-ikäisenä kaverini luona pelaamassa spiritismiä. Lopetimme pelin ja lähdin kohti kotia. Matkalla kotiin poikkesin kuitenkin vuokraamaan kauhuelokuvan. Oli surkein idea koskaan, kotona kun olin yksin. Aloitin elokuvan, yht'äkkiä oveen koputettiin ja ulko ovi aukesi. Pelästyin niin paljon, että vaihdoin leffan piirrettyyn. Laitoin asunnosta kaikki valot päälle ja peitin kaikki peilit. Oli äiti ihmeissään kun tuli aamulla kotiin.

Ennen katsoin kaikki mahdolliset kauhuelokuvat. Nyt en ole ainuttakaan katsonut 10 vuoteen. Uskon, että olin vain laittanut ulko oven huonosti kiinni. Ja tämä oveen koputus oli vain, toivottavasti, ylikierroksilla käyvien aivojen temppu.

Demoni eli paha henki se siellä kolkutteli - opitpahan olemaan leikkimättä sinulle kuulumattomien asioiden kanssa.

Yhtenä talvena asuessani vielä lapsuudenkodissa kuulin usein nukkumaan mennessä raapimista seinäni takaa. Se oli hidasta ja kuulosti siltä että jokin haluaa päästä mun huoneeseen sisälle. Fiksuna kolmetoistavuotiaana ajattelin että seinän takana on vaan hiiri tai joku eläin. Ei sillon tullut ajatelleeksi, että miten joku hiiri muka palaa samaan kohtaan seinää raapimaan, ja aina samaan aikaan eli noin klo 23.

Noin vuosi tuon jälkeen muutettiin pois. Siskon poikaystävä oli kertonut siskolleni jännän jutun mun huoneesta, jonka sisko kertoi mulle. Sanoi että kertoo vasta nyt, koska oisin muuten varmaan pelännyt asua siinä huoneessa. Eli poikaystävä oli tuntenut mun huoneessa ikkunan luona ollessaan oudon ja epämiellyttävän tunteen, että haluaa pois siitä ja äkkiä. Sama toistui kuulemma aina siinä kohdassa ollessaan. Hyi tuli kylmät väreetkin kun kirjotti tätä... onneks ei tarvi enää asua siellä.

Tuli vielä mieleen, että se oli siskoni entinen huone ja sen mielestä siellä huoneessa oli aina epämiellyttävä tunnelma.

Eräänä päivänä tulin kaupasta kohti kotikerrostaloani, kun huomasin sivutiellä postin jakeluauton. Ajattelin että jaahas posti tulossa siis pian. Pysäköin auton ja kotiin päästyäni nappasin takin päältä sekä aloitin kauppakassin tyhjennyksen jääkaappiin. Olen aivan sataprosenttisen varma että kuulin aivan selvästi miten päiväposti "tipahti" eteisen lattialle kopsahtaen. Itsekseni ihmettelin että miten se noin nopeasti voi tulla, ei mitenkään. Ja eihän siellä eteisen lattialla ollut yhtään mitään. Kassin tyhjensin loppuun ja meni noin kymmenisen minuuttia kunnes kuului samanlainen kopsahdus ja tällä kertaa posti ihan oikeasti saapui. Jännä juttu. Etiäinen?

Vierailija kirjoitti:

Olin mökillä talvella yksin, koska viihdyin siellä hyvin. Eniten rakastin erittäin kylmiä pakkasöitä, kun takka oli päällä ja pihan poikki sai hilpasta saunaan -30 asteessa. Oli pimeä tammikuu 2015 ja katsellessani kannettavan kautta sarjoja sohvalla lämmin rommitee kädessä pamahti sähköt. Ja kun ollaan keskellä ei mitään, tuli pilkkopimeää - poislukien näyttöni valo, joka ei pitkälle heijastanut. Hetken tuijotin hämilläni mitä tapahtui, mutta sitten otin kännykän käteen näyttääkseni sillä valoa ja olin menossa eteiseen tarkistamaan sulakekaappia. Eteisestä kuului kuin kauhuelokuvista tuttu "HHUOOOOOOAAAAAHH" sellainen ällöttävän kuumottava kuiskaava aggressiivinen henkäys. Säikähdin tätä ihan helvetisti - ensimmäinen ajatus oli, että joku iso lintu, kuten pöllö, oli päässyt sisään. Samalla, kun säikähdin, kädessäni ollut kännykkä käynnisti kameran sarjakuvauksen ja se otti kolme kuvaa. Näin heti ruudussa jotain, kun katsoin kännykkää kädessäni. Näytöllä oli vihertävä naama, jolla oli suu auki. Pala nousi kurkkuun ja niskavillat nousivat pystyyn. Tuijotin sitä epäuskoisena. Selasin toisen kuvan, siinä naama oli kauempana ja ensimmäisessä kuvassa vielä kauempana. Eli ottaessani vahinkokuvan hahmo teki huokausäänen ja tuli minua kohti. Sain aivan hirveän paniikkikohtauksen ja juoksin pimeän mökin läpi suoraan takaisin tuvan sohvalle, hyppäsin viltin alle, laitoin Adventure Timet pyörimään ihan täysille ja tuijotin niitä lohdukkeeksi. Rommiteen takia en voinut ajaa pois, mutta lähellä oli etten hypännyt auton rattiin. En nukkunut koko yönä ja vihdoin, kun alkoi vähänkin valoistaa ja sarastaa, uskalsin hypätä viltin alta pois, pakkasin häthätää kamani, menin autoon ja ajoin pois. En ole sen jälkeen uskaltanut mökille mennä yksin ja suvunkin kanssa olen käynyt joskus päivällä. Harmittaa, koska niissä talvi-illoissa ja -öissä oli oma tunnelmansa.

Kuvia en osaa selittää tänäkään päivänä.

http://aijaa.com/uEJKCX

http://aijaa.com/ZhFQTV

http://aijaa.com/GyjqsU

😂 nuohan on vaan vihreitä möykkyjä!

Kerran metsässä kävelessäni koirani kanssa haistoin voimakkaan hajuveden tuoksun. Ketään kuitenkaan ei ollut lähimainkaan. Silloin oli myöhäinen syksy, kuten nytkin. Joten kukkien tuoksusta ei voinut olla kyse. Metsä oli harvaan asutulla alueella, jossa harvoin ketään tapasi.