Tosielämän kauhutarinoita

Ei nyt varsinaisesti mikään "kauhutarina", mutta kerron silti. Muutettiin siskon kanssa opiskeluaikoina kerrostalokaksioon. Olimme siellä ainoastaan arkisin ja viikonloput kotipaikkakunnalla. Aika pian muuton jälkeen aloimme ihmetellä outoja juttuja. Parvekkeen ovi oli todella tiukka ja emme saaneet sitä auki helpolla. Joku päivä tullessamme kämppään, parvekkeen ovi oli sepposen selällään. Erään kerran tullessamme viikonlopun jälkeen kämpälle, oli pytty vetämättä ja siellä iso kasa ulostetta. Sisko, enkä minä ollut käynyt isolla hädällä ennen kotiin lähtöä. Sukkia katoili hirveät määrät ja muutenkin oli olo, että joku käy asunnossa, kun emme ole paikalla. Viimeinen niitti oli, kun viikonlopun jälkeen palasimme kämpälle ja mun sängystä oli nuppi väännetty 90 asteen kulmaan. Sänkyni oli metallinen sohvasänky ja isot nupit olivat kiinni pulteilla, joiden halkaisija oli n. 1 cm. Ja tämä pultti oli siis vääntynyt. Itsellään ei olisi kyllä mitenkään vääntynyt ja vääntämiseen on todennäköisesti jouduttu käyttämään melkolailla voimaa. Tämän jälkeen irtisanoimme asunnon, mutta jouduimme asumaan siellä vielä n. Kuukauden ennen uuteen asuntoon muuttamista. Sen kuukauden aikana en ainakaan itse nukkunut siellä kovinkaan hyvin...

Miksei tule mitään uutta, höh.

Muutin 17 vuotiaana asuntoon talossa, jossa rappuun oli tapettu ihminen ja alueella oli lisäksi käytöstä poistettu hautausmaa sekä synkkä syvä lampi ,johon tiedettiin jonkun lapsen hukkuneen joskus 70-luvulla ja toisen meinanneen hukkua. Oli siihen kai aikuisiakin molskahdellut .

Koko aluetta verhosi harmaus ja synkkä alakulo. Harmaat rapistuneet talot, hautausmaa, se lampi. Synkkää.

Ei asia minua toki (ensin) haitannut, olin vain innoissani että jee, oma kämppä! Bussikin kulki melkein vierestä. Pian sen jälkeen kun kamat oli kannettu sisään, aloin huomata juttuja. Vessanpytyn kansi oli ylhäällä, vaikei miespuolista vieraita ollut käynyt. Haisi tupakka, vaikka poltin parvekkeella. Yhtenä yönä silmälasini katosivat yöpöydältä eikä niitä ikinä löytynyt. Kerran olin tulossa myöhään illalla kotiin ja odotin hissiä kun rapun valo sammui, samassa kuulin nopean korisevan huohotuksen ihan vierestä. Toisen kerran kuului sellainen lits läts kuin joku kulkisi paljasjaloin vesilätäkössä. Joku kolisteli postiluukkua ja luulin ensin jonkun kännikalan erehtyneen ovesta, mutta rapussa ei ollut ketään.

Asunnossa alkoi olla jotenkin painostava, huono tunnelma.

Mutta vikaa oli muuallakin kuin talossa. Yhtenä iltana sain idean mennä kuvaamaan lampea sekä hautausmaata kun oli komea kuutamojin, lammen luona näin jonkun ikäänkuin varjon nousevan vedestä ja hautausmaalla kuulin selvästi lasten ääniä vaikka klo oli jotain 23.00. Ja koko ajan oli olo, etei minua sinne haluttu! Jäi kuvaamiset siihen, pari kuvaa sain mutta pelkästään niiden katsomissta tuli huono olo ja ahdistus joten häviten ne.

Yhtenä yönä olin tupakalla ja parvekeen ovi meni lukkoon. Eikä se itsekseen lukkiudu ! Jokin telkesi minut sinne .

.

Ei oo kauhujuttu mut, oon töissä kans pitkäaikaisosastolla ja meiltä kuoli asukas. Ensin (ennen kuolemaa) hänen huoneen oven edessä oleva valo alko välkkymään ja kun lamppu oli sammunut kokonaan, tämä rouva oli kuollut.

Kyllä kuolema antaa jotain enteitä ja kuoleman jälkeen jää jokin henki tai muu jäljelle.

Uzkiksille ja muille jumalan vereen vannoville: Ei kaikki "yliluonnollinen" ole heti demoni tai saatana, joka pitää ajaa pois.. täälläkin tosi paljon tarinoita, joissa edesmenneet sukulaiset käyny vierailemassa ja ehkä antanut jonkunlaista rauhaakin.

Lisää tarinoita!

up. Näitä on kiva lukea yöllä, sitten ei uskalla edes vessaan mennä :/ 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyöräilin lapsena  alkuillasta kotiin sellaista polkua jonka toisella puolella metsää ja toisella omakotitalojen takapihoja,  äkkiä miesääni huusi metsästä että hei tyttö, pysähdyppäs ja minä kilttina lapsena tietysti pysähdyin ja pelästyin  kovasti että olinko tehnyt jotain väärää. Metsästä tuli mies jolla oli musta  takki ja hyvin kalpeat, laihat kasvot, luut oikein paistoi läpi mutta pelottavinta olivat mustat silmät. Siis ihan pikimustat. Mies käski minun tulla mukaan ja vaikka olin aikuisten aukroriteettia kunnioittava lapsi, mies  mustine silmineen pelotti minua niin, että huusin että enkä tuu ja läksin polkemaan kotiin.  Isäni lähti kertomukseni kuultuaan heti etsimään sitä miestä,  muttei löytänyt.

Menee vähän ohi aiheen, mutta tästä tuli mieleen Stephen Kingin novelli Mustapukuinen mies. 

Nyt tätä Kingi-fania vaivaa, kun en millään keksi mihin tarinaan viittaat ! Avaatko vähän niin saan mielenrauhan :D

Muutettiin miehen kanssa yhteen , tavallisen oloinen kämppä kaupungin vuokratalosta. Sänky olkkariin, makkariin tietsikka ja pienempi pelitelkkari + pleikka. Pari päivää muuton jälkeen  heräsin että pirun kylmä, partsin ovi auki ja ukko partsilla, luulin että on röökillä mutta vain seisoi siellä munasillaan . Talutin sänkyyn eikä aamulla muistanut mitään. Pian taas sama juttu, ovi auki ja ukko möllöttää siellä kuin  zombi. Aloin harkita sänkyyn sitomista, ettei taas lähtisi vaeltelemaan ja jäädyttäisi kämppää.

Mies alkoi myös valittaa, että "pätkii" päässä ja passitin  terveyskeskukseen että ota nyt herranjumala selvää, mikä sussa on vikana!  Lääkäri ei löytynyt syytä ja arveli miehellä olevan stressiä.  

Seuraavaksi minullakin rupesi pätkimään tai siltä ainakin tuntui, sillä mikään tavara ei enää tuntunut enää olevan siinä mihin sen jätin. Kerran kävin pyykkituvalla ja palatessa  kämpässä täysvalaistus, vaikka minä en niitä ollut sytyttänyt. Valitin äidilleni, että me ollaan molemmat sekoamassa !  Anopin mielestä asunnossa oli raskas ilma ja huono hengittää. 

Yhtenä iltana mies alkoi nukkumaan käydessä huutaa  silmistä katossa, sanoin että ei siellä mitään oo ja kun mies oli alkanut kuorsata ,nousin mennäkseni vessaan ja kävelin jonkin "massan" läpi. Tuon yön jälkeen alkoi  sitten tuntua koko ajan, että joku katsoo ja seuraa. Sanoin miehelle että täällä kuule kummittelee ! Päätettiin kuitenkin, ettei mitkään kummitukset meitä aja pois omasta asunnosta.

Kun oltiin asuttu siinä vuosi lähdin tyttöporukalla risteilylle ja miehelle tuli kaveri yökylään, olivat siinä vähän kaljoitelleet ja pelanneet pleikkaa ym.  Aamuyöstä tämä kaveri hyppäsi parvekkeelta. Ei mitään selitystä, oli ollut ihan onnellinen kundi jolla oli ollut suunnitelmia. Tämän jälkeen mies oli ihan vauhkona ja hoki että muutetaan, meidän pitää muuttaa!  Suostuin, koska suoraan sanoen pelkäsin että seuraavaksi hyppää toinen meistä...

Ei niin pelottava mutta jotenkin tämä mietityttää välillä.

Oltiin kaverini mökillä viikonloppu reisulla. Olin tällöin muistaakseni 11 ja kaverini vanhemmat olivat kaverini mummon mökillä yöt että saimme olla rauhassa. Meitä oli siis siellä minä ja kolme kaveria (nimetään heidät nyt vaikka Ilonaksi, Veeraksi ja Iidaksi). Nukuttiin kaikki teltassa mökin sisällä koska mökki ei ollut vielä kokonaan edes valmis eli seinä ja ovi puuttui. Lähdettiin sitten yksi ilta tielle ottamaan kuvia muut laittoi päivä vaatteet päälle itse en kun en aikonut mennä kuviin muutenkaan. Kesäloma oli jo loppunut ja vaikka kello oli vasta yhdeksän tie oli hämärtynyt jo aika lailla. Ilona otti siinä sitten kuvia Veerasta ja astelin yhdessä välissä Veeran viereen ja tökötin siinä pää vinossa hymy suin. Asento näytti juuri siltä että olisin ollut joku kauhuelokuvan hahmo. Ilona otti kuvan minusta ja Veerasta ja hymyili Veeralle ja sanoi:-Tästä tuli ihan hyvä. Myöhemmin selaillessaan kuvia Veera, Ilona ja Iida säikähtivät kuvaa jossa olin. Kertoivat että eivät olleet huomanneet kun tulin siihen. Outoahan tässä oli se että kun käpöstelin Veeran viereen Veera katsoi minua ja jotenkin minulla oli tullut sellainen tunne että hän oli katsonut ohitseni. Yhäkään en osaa selittää miten hän ei minua nähnyt kirkkaan punaisessa yökkärissäni.

Vierailija kirjoitti:

Muutin 17 vuotiaana asuntoon talossa, jossa rappuun oli tapettu ihminen ja alueella oli lisäksi käytöstä poistettu hautausmaa sekä synkkä syvä lampi ,johon tiedettiin jonkun lapsen hukkuneen joskus 70-luvulla ja toisen meinanneen hukkua. Oli siihen kai aikuisiakin molskahdellut .

Koko aluetta verhosi harmaus ja synkkä alakulo. Harmaat rapistuneet talot, hautausmaa, se lampi. Synkkää.

Ei asia minua toki (ensin) haitannut, olin vain innoissani että jee, oma kämppä! Bussikin kulki melkein vierestä. Pian sen jälkeen kun kamat oli kannettu sisään, aloin huomata juttuja. Vessanpytyn kansi oli ylhäällä, vaikei miespuolista vieraita ollut käynyt. Haisi tupakka, vaikka poltin parvekkeella. Yhtenä yönä silmälasini katosivat yöpöydältä eikä niitä ikinä löytynyt. Kerran olin tulossa myöhään illalla kotiin ja odotin hissiä kun rapun valo sammui, samassa kuulin nopean korisevan huohotuksen ihan vierestä. Toisen kerran kuului sellainen lits läts kuin joku kulkisi paljasjaloin vesilätäkössä. Joku kolisteli postiluukkua ja luulin ensin jonkun kännikalan erehtyneen ovesta, mutta rapussa ei ollut ketään.

Asunnossa alkoi olla jotenkin painostava, huono tunnelma.

Mutta vikaa oli muuallakin kuin talossa. Yhtenä iltana sain idean mennä kuvaamaan lampea sekä hautausmaata kun oli komea kuutamojin, lammen luona näin jonkun ikäänkuin varjon nousevan vedestä ja hautausmaalla kuulin selvästi lasten ääniä vaikka klo oli jotain 23.00. Ja koko ajan oli olo, etei minua sinne haluttu! Jäi kuvaamiset siihen, pari kuvaa sain mutta pelkästään niiden katsomissta tuli huono olo ja ahdistus joten häviten ne.

Yhtenä yönä olin tupakalla ja parvekeen ovi meni lukkoon. Eikä se itsekseen lukkiudu ! Jokin telkesi minut sinne .

.

Ohhoh. Miten pääsit takaisin sisälle?

Vierailija kirjoitti:

Muutin 17 vuotiaana asuntoon talossa, jossa rappuun oli tapettu ihminen ja alueella oli lisäksi käytöstä poistettu hautausmaa sekä synkkä syvä lampi ,johon tiedettiin jonkun lapsen hukkuneen joskus 70-luvulla ja toisen meinanneen hukkua. Oli siihen kai aikuisiakin molskahdellut .

Koko aluetta verhosi harmaus ja synkkä alakulo. Harmaat rapistuneet talot, hautausmaa, se lampi. Synkkää.

Ei asia minua toki (ensin) haitannut, olin vain innoissani että jee, oma kämppä! Bussikin kulki melkein vierestä. Pian sen jälkeen kun kamat oli kannettu sisään, aloin huomata juttuja. Vessanpytyn kansi oli ylhäällä, vaikei miespuolista vieraita ollut käynyt. Haisi tupakka, vaikka poltin parvekkeella. Yhtenä yönä silmälasini katosivat yöpöydältä eikä niitä ikinä löytynyt. Kerran olin tulossa myöhään illalla kotiin ja odotin hissiä kun rapun valo sammui, samassa kuulin nopean korisevan huohotuksen ihan vierestä. Toisen kerran kuului sellainen lits läts kuin joku kulkisi paljasjaloin vesilätäkössä. Joku kolisteli postiluukkua ja luulin ensin jonkun kännikalan erehtyneen ovesta, mutta rapussa ei ollut ketään.

Asunnossa alkoi olla jotenkin painostava, huono tunnelma.

Mutta vikaa oli muuallakin kuin talossa. Yhtenä iltana sain idean mennä kuvaamaan lampea sekä hautausmaata kun oli komea kuutamojin, lammen luona näin jonkun ikäänkuin varjon nousevan vedestä ja hautausmaalla kuulin selvästi lasten ääniä vaikka klo oli jotain 23.00. Ja koko ajan oli olo, etei minua sinne haluttu! Jäi kuvaamiset siihen, pari kuvaa sain mutta pelkästään niiden katsomissta tuli huono olo ja ahdistus joten häviten ne.

Yhtenä yönä olin tupakalla ja parvekeen ovi meni lukkoon. Eikä se itsekseen lukkiudu ! Jokin telkesi minut sinne .

.

Ohhoh. Miten pääsit takaisin sisälle?

Lisää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyöräilin lapsena  alkuillasta kotiin sellaista polkua jonka toisella puolella metsää ja toisella omakotitalojen takapihoja,  äkkiä miesääni huusi metsästä että hei tyttö, pysähdyppäs ja minä kilttina lapsena tietysti pysähdyin ja pelästyin  kovasti että olinko tehnyt jotain väärää. Metsästä tuli mies jolla oli musta  takki ja hyvin kalpeat, laihat kasvot, luut oikein paistoi läpi mutta pelottavinta olivat mustat silmät. Siis ihan pikimustat. Mies käski minun tulla mukaan ja vaikka olin aikuisten aukroriteettia kunnioittava lapsi, mies  mustine silmineen pelotti minua niin, että huusin että enkä tuu ja läksin polkemaan kotiin.  Isäni lähti kertomukseni kuultuaan heti etsimään sitä miestä,  muttei löytänyt.

Menee vähän ohi aiheen, mutta tästä tuli mieleen Stephen Kingin novelli Mustapukuinen mies. 

Nyt tätä Kingi-fania vaivaa, kun en millään keksi mihin tarinaan viittaat ! Avaatko vähän niin saan mielenrauhan :D

En nyt ihan tarkalleen muista yksityiskohtia, mutta tarinan poika lähtee kalaan ja törmää metsässä mustapukuiseen mieheen, joka sattuu olemaan paholainen. Kingin novellissa miehen silmät taisivat olla punaiset eivätkä mustat, mutta mielestäni sekä viestissä että novellissa on molemmissa sama fiilis.  Kyseinen tarina löytyy siis Maantievirus matkalla pohjoiseen -novellikokoelmasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyöräilin lapsena  alkuillasta kotiin sellaista polkua jonka toisella puolella metsää ja toisella omakotitalojen takapihoja,  äkkiä miesääni huusi metsästä että hei tyttö, pysähdyppäs ja minä kilttina lapsena tietysti pysähdyin ja pelästyin  kovasti että olinko tehnyt jotain väärää. Metsästä tuli mies jolla oli musta  takki ja hyvin kalpeat, laihat kasvot, luut oikein paistoi läpi mutta pelottavinta olivat mustat silmät. Siis ihan pikimustat. Mies käski minun tulla mukaan ja vaikka olin aikuisten aukroriteettia kunnioittava lapsi, mies  mustine silmineen pelotti minua niin, että huusin että enkä tuu ja läksin polkemaan kotiin.  Isäni lähti kertomukseni kuultuaan heti etsimään sitä miestä,  muttei löytänyt.

Menee vähän ohi aiheen, mutta tästä tuli mieleen Stephen Kingin novelli Mustapukuinen mies. 

Nyt tätä Kingi-fania vaivaa, kun en millään keksi mihin tarinaan viittaat ! Avaatko vähän niin saan mielenrauhan :D

En nyt ihan tarkalleen muista yksityiskohtia, mutta tarinan poika lähtee kalaan ja törmää metsässä mustapukuiseen mieheen, joka sattuu olemaan paholainen. Kingin novellissa miehen silmät taisivat olla punaiset eivätkä mustat, mutta mielestäni sekä viestissä että novellissa on molemmissa sama fiilis.  Kyseinen tarina löytyy siis Maantievirus matkalla pohjoiseen -novellikokoelmasta.

Silmät ja suu olivat tulessa ja mies pelotteli poikaa että kun menet kotiin, äitisi on kuollut. Yksi parhaista Kingin novelleista. Mustapukuinen mies on muuten Kingin maailmassa poikkeuksetta viittaus Mustaan torniin ja Walteriin.

Mutta asiaan, kuten joku muukin, mullakin on ollut ääni"harhoja". Parinkin kertaa keskellä päivää ovi on käynyt, joku on riisunut takkia mutta ketään ei näy. Olen tervehtinyt,mutta kukaan ei tietenkään vastaa. Olen herännyt yöllä samaan ääneen ja maannut ihan *askajäykkänä sängyssä.

Joku kävelee välillä muovimatolla (ehkä matto kuitenkin elää lämpötilan vaihtelussa) ja seinistä kuuluu koputusta (taas lämpötila). On se pelottavaa kun tapahtuu vain yöllä.

Pari kertaa on tullut etäinen partaveden tuoksu, leijaillut jostain. Omituista.

Olin ehkä 10-vuotias, kun asuimme perheeni kanssa pienessä kerrostalokolmiossa. Juoksin yksi päivä (oli siis valoisaa ja verhot auki joka huoneessa) tämän meidän pienen asunnon halki ja näin tumman hahmon makuuhuoneeni vaatekaapeilla, jotka siis sijaitsivat oven viereisellä seinällä. Oletin tietysti, että äitini oli siellä laittamassa puhtaita vaatteita kaappiin tms. Äiti tuli kuitenkin sekunnin kuluttua vastaan toisen makuuhuoneen ovella. Olin ihan hämmentynyt ja kun palasin takaisin kurkkaamaan huoneeseeni, niin eihän siellä ketään ollut. Oltiin siis äidin kanssa kaksin kotona ja olen edelleen varma, että huoneessani oli joku. Vasta myöhemmin tulin ajatelleeksi, että tuo hahmohan oli paljon pidempi kuin äitini.

Olin ollut näytelmän ensi-illassa.menin vielä teaterin lavalle.oli ihan tavallista eli katsomo oli tyhjä. otin siitä kuvan kännykällä.

sitten näin kuvassa valkean hahmon istumassa katsomon ensimäisellä rivillä kerroin siitä näytely kaverilleni ja hän sanoi että teaterilla kuuluu askelia ja että joskus jopa vanha tulostin on mennyt päälle.sitten muistin että minulle oltiin kerrotu teaterin ensinmäisestä johtajasta joka kummitelee teaterilla🤐😯😮😥😣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin 17 vuotiaana asuntoon talossa, jossa rappuun oli tapettu ihminen ja alueella oli lisäksi käytöstä poistettu hautausmaa sekä synkkä syvä lampi ,johon tiedettiin jonkun lapsen hukkuneen joskus 70-luvulla ja toisen meinanneen hukkua. Oli siihen kai aikuisiakin molskahdellut .

Koko aluetta verhosi harmaus ja synkkä alakulo. Harmaat rapistuneet talot, hautausmaa, se lampi. Synkkää.

Ei asia minua toki (ensin) haitannut, olin vain innoissani että jee, oma kämppä! Bussikin kulki melkein vierestä. Pian sen jälkeen kun kamat oli kannettu sisään, aloin huomata juttuja. Vessanpytyn kansi oli ylhäällä, vaikei miespuolista vieraita ollut käynyt. Haisi tupakka, vaikka poltin parvekkeella. Yhtenä yönä silmälasini katosivat yöpöydältä eikä niitä ikinä löytynyt. Kerran olin tulossa myöhään illalla kotiin ja odotin hissiä kun rapun valo sammui, samassa kuulin nopean korisevan huohotuksen ihan vierestä. Toisen kerran kuului sellainen lits läts kuin joku kulkisi paljasjaloin vesilätäkössä. Joku kolisteli postiluukkua ja luulin ensin jonkun kännikalan erehtyneen ovesta, mutta rapussa ei ollut ketään.

Asunnossa alkoi olla jotenkin painostava, huono tunnelma.

Mutta vikaa oli muuallakin kuin talossa. Yhtenä iltana sain idean mennä kuvaamaan lampea sekä hautausmaata kun oli komea kuutamojin, lammen luona näin jonkun ikäänkuin varjon nousevan vedestä ja hautausmaalla kuulin selvästi lasten ääniä vaikka klo oli jotain 23.00. Ja koko ajan oli olo, etei minua sinne haluttu! Jäi kuvaamiset siihen, pari kuvaa sain mutta pelkästään niiden katsomissta tuli huono olo ja ahdistus joten häviten ne.

Yhtenä yönä olin tupakalla ja parvekeen ovi meni lukkoon. Eikä se itsekseen lukkiudu ! Jokin telkesi minut sinne .

.

Ohhoh. Miten pääsit takaisin sisälle?

Anteeksi, huomasin tämän vasta nyt ! Muutenkin jäi juttu ikäänkuin kesken vauvan herättyä. Mutta sisään siis pääsin yksinkertaisesti rikkomalla  oven lasin ja pistämällä käden siitä, ei mennyt niinkuin leffoissa ja sai haavoja mutta sisään pääsin.

Tulin lapsena koulusta ja näin äidin kävelevän pihan poikki vaikka olin aika kaukana, oli varma siitä että se oli äiti sillä talonyhtiössä ei ollut muita pitkiä tummahiuksisia naisia joilla punaine nahkatakki ja äiti suuntasi lisäksi rappuamme kohti. Huusin äiti ! ja vähän juoksinkin mutta äiti ei kuullut ja meni ulko-ovesta sisään, menin perässä ja hämmästys oli suuri kun kotona oliki vain kissa. Sitte tajusin että kun olin astunut rappuun hissi oli ollut alhaalla, sen olisi pitänyt olla kuudennessa missä asuimme jos äiti kerran olisi mennyt kotiin. Aika hämilläni söin siinä ym ja kohta sekä äiti että isä tulivat kotiin, kun kysyin äidiltä oliko käynyt aikasemmin kotona sanoi että ei! Myöhemmin katsoin naapureita sillä silmällä että oliko joku ostanut samanlaisen takin kuin äidillä ,mutta kukaan nainen talonyhtiössä ei muistuttanut edes kaukaa katsottuna äitiäni.

Vanhempani vuokrasivat omakotitalon jossa tapahtui ihan sekoja juttuja, en tiedä mikä vika siinä kämpässä oli mutta kenenkään ei pitäisi asua siellä ! Peilit tuli alas seiniltä. Yläkerrasta  kuului raskaita kävelyaskeleita jotka siirtyivät lopulta kuulumaan myös seinistä kuin joku kävelisi seiniä pitkin. Pikkuveli pelästyi huoneessaan jotain  niin ettei ollut siellä yksin enää edes päivisin ja nukkui vanhempien välissä.  Ovet aukeilivat.  Jonkun, tai jonkin painostava läsnäolo tuntui ja lopulta tämä tarkkailija alkoi näkyä sivusilmällä tummana häivähdyksenä. Asuimme siinä kaksi vuotta ja  viimeisinä aikoina kukaan ei  ollut siellä yksin ja koko perhe nukkui samassa huoneessa. Muutettuamme pikkuveli säikkyi kaikkea ja  käveli unissaan , vaikka  oli  vasta 6v eikä  siis varsinaisesti muistanut asumista entisessä kodissa.

Muutama vuosi sitten löysin muuten kys. talon Etuovesta, myytiin purkukuntoisena ja  toivon että ostajat repivät sen maan tasalle!

Koiran kanssa lenkillä vastaan tuli mustasilmäinen mummo, jolle koira murisi vaikka yleensä oli ihmisiä kohtaan itse lempeys. 

Lapsi näki talven autioittamalla golfkentällä naisen, joka juoksi vauva sylissään ja oli kovin ihmeissään kun minä en nähnyt mitään "Äiti , et sä nää?"

Täällä  on kerrostalo jossa on tapahtunut todella paljon tragedioita sen  jälkeen, kun rakennetiin joskus 70 luvulla. Niistä tapauksista on ollut lehdissäkin, ainakin osasta. Jotkut juopot riiteli pyörävarastossa ja toinen sai puukosta ja kuoli, joku muija kampesi kännisen ukkonsa kaiteen yli. Lisäksi kuulemma joku on hypännyt sieltä katolta ja joku lapsi jäänyt parkkipaikalla auton alle. Mihin  hiivatin intiaanien hautausmaalle se talo on rakennettu? Niin tai näin, asui siinä jonkin aikaa ja vakuutuin että siellä vilisi näkymätöntä porukkaa kuin hippejä Woodstockissa. Ensinnäkin se hiton käytävä, joka yhdisti raput ! Käytävän varrella oli myös pesutupa , sauna ja varastokopit. Siellä liikkui varjoja ja ovet aukeili itsekseen,  mun viimeisessä saunavuorossa siellä suihku meni äkkiä itsekseen päälle. En muuttanut, mutta en saunonut siellä enää. 

Hissi veti ees taas omia aikojaan, portaissa juostiin kolinasta päätellen puukkareilla mutta ikinä ei tätä juoksijaa nähty. Rapusta kuului myös välillä öisin lasten ääniä, jotka loppuivat  kun päänsä pisti ovesta. Kivaa.  Kerran tulin myöhään illalla kotiin ja räpelsin ulko-ovea auki, kun joku vihelsi korvan vieressä.  Toisella kertaa näin katolla tumman hahmon, joka  juoksi edestakaisin kuutamoa vasten. Kaverin kanssa kuultiin parvekkeella keskellä yötä epämääräistä tuskaista mölinää joka läheni ja loittoni oudosti. Kaveri valitti jälkeenpäin, että kun oli siitä lähtenyt pyörällä kotiin niin joku oli tuntunut tulevan perässä.