Tosielämän kauhutarinoita
Kertokaa joku tosielämässä tapahtunu puistattava ja yliluonnollinen tapahtuma!
Itse muutin vuosi sitten asuntoon, jossa
kaverini oli asunut ennen minua. Vähän ajan päästä alkoi kuulua outoja ääniä ja kolinaa asunnon eri huoneista vaikka olin yksin kotona. Ajattelin, että normaaleja kerrostalon ääniä.. mutta sitten alkoi myös kuulua ihmisen puhetta, kuiskailua ja askelia. Ja näistä olin varma että eivät tule ylä-tai alakerrasta.
Kerran kun tulin kotiin, asunnossani kaikui koiran haukunta vaikka minulla ei ollut edes koiraa. Eikä naapureillakaan. Monta kertaa poissaollessani tv tai valot olivat menneet itsekseen päälle. Enkä ollut niitä jättänyt itse. Tuli myöhemmin asunnossa asuneen kaverini kanssa puhett näistä oudoista äänistä ja hän kertoi että hänellä täysin samat kokemukset siitä kämpästä.
Vaikka ei ollut kummoisia juttuja, silti tuli välillä inhottava olo Kun illalla yksin hiljaisessa asunnossa oli..
Kommentit (519)
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää aikuiset ihmiset!
Kaikille asioille löytyy selitys kyllä. Nämä kyseiset ihmisolennot, jotka olette nähneet ovat pelkkiä varjoja tai vaatemyttyjä tai sitten olette väsyksissä uskotelleet itsellenne kaikkea. Nämä ” kamera otti itsestään kuvan” ovat tapahtumia, jolloin olette painaneet tietämättänne vahingossa sen päälle ja kamera on ottanut tyhjästä kuvan. Sitten sieltä on näkynyt ” kummitus ” joka on ollut jokin esine, vaate ym. Joka siihen pimeään kuvaan on ilmestynyt.
Erilaisia ääniä voi kuulua vaikkapa ulkona, naapurista vaikkapa ihan luonnollisista syistä. Tuuli saattaa rapisuttaa ulkona , kolistella kattoa, tavarat putoavat , koska ne ovat huonosti laitettu paikalle. Se, että jokin TV tai radio menee itsestään päälle, niin silloin laitteessa on jokin vika esimerkiksi.
Nyt ihan oikeasti se järki käteen! Tunnen paljon ihmisiä eikä kukaan kerro tämmöisiä keksittyjä höpöhöpö kummitustarinoita!
Ne ei vaan kerro niitä tärkeitä kokemuksiaan sinulle, koska tietävät tuon pelosta kumpuavan reaktiosi. Moni minun ystävistäni ja sukulaisistani puolestaan on kertonut omia kokemuksiaan ja itsekin olen niitä kokenut. Ei tämä elämä ole niin yksioikoista mitä sitä välillä toivoisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää aikuiset ihmiset!
Kaikille asioille löytyy selitys kyllä. Nämä kyseiset ihmisolennot, jotka olette nähneet ovat pelkkiä varjoja tai vaatemyttyjä tai sitten olette väsyksissä uskotelleet itsellenne kaikkea. Nämä ” kamera otti itsestään kuvan” ovat tapahtumia, jolloin olette painaneet tietämättänne vahingossa sen päälle ja kamera on ottanut tyhjästä kuvan. Sitten sieltä on näkynyt ” kummitus ” joka on ollut jokin esine, vaate ym. Joka siihen pimeään kuvaan on ilmestynyt.
Erilaisia ääniä voi kuulua vaikkapa ulkona, naapurista vaikkapa ihan luonnollisista syistä. Tuuli saattaa rapisuttaa ulkona , kolistella kattoa, tavarat putoavat , koska ne ovat huonosti laitettu paikalle. Se, että jokin TV tai radio menee itsestään päälle, niin silloin laitteessa on jokin vika esimerkiksi.
Nyt ihan oikeasti se järki käteen! Tunnen paljon ihmisiä eikä kukaan kerro tämmöisiä keksittyjä höpöhöpö kummitustarinoita!Ne ei vaan kerro niitä tärkeitä kokemuksiaan sinulle, koska tietävät tuon pelosta kumpuavan reaktiosi. Moni minun ystävistäni ja sukulaisistani puolestaan on kertonut omia kokemuksiaan ja itsekin olen niitä kokenut. Ei tämä elämä ole niin yksioikoista mitä sitä välillä toivoisi.
Kyllähän lääkkeet aiheuttavat harhoja.

Niin, en osaa sanoa kun ei ole siitä kokemusta, mutta kerro lisää.
Ei ole omaa tarinaa, mutta jos haluatte nähdä todellisen demonin riivauksen, eikä mitään lavastettua kummitteluviihdettä, niin tästä: https://www.youtube.com/watch?v=A8eM2YyVtwQ Katsokaa miten miehen silmät muuttuu ja ihoon nousee paukamia. Tämä on amatöörikuvaajan tallentama filmi miehestä, jolle suoritettiin manaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää aikuiset ihmiset!
Kaikille asioille löytyy selitys kyllä. Nämä kyseiset ihmisolennot, jotka olette nähneet ovat pelkkiä varjoja tai vaatemyttyjä tai sitten olette väsyksissä uskotelleet itsellenne kaikkea. Nämä ” kamera otti itsestään kuvan” ovat tapahtumia, jolloin olette painaneet tietämättänne vahingossa sen päälle ja kamera on ottanut tyhjästä kuvan. Sitten sieltä on näkynyt ” kummitus ” joka on ollut jokin esine, vaate ym. Joka siihen pimeään kuvaan on ilmestynyt.
Erilaisia ääniä voi kuulua vaikkapa ulkona, naapurista vaikkapa ihan luonnollisista syistä. Tuuli saattaa rapisuttaa ulkona , kolistella kattoa, tavarat putoavat , koska ne ovat huonosti laitettu paikalle. Se, että jokin TV tai radio menee itsestään päälle, niin silloin laitteessa on jokin vika esimerkiksi.
Nyt ihan oikeasti se järki käteen! Tunnen paljon ihmisiä eikä kukaan kerro tämmöisiä keksittyjä höpöhöpö kummitustarinoita!Ne ei vaan kerro niitä tärkeitä kokemuksiaan sinulle, koska tietävät tuon pelosta kumpuavan reaktiosi. Moni minun ystävistäni ja sukulaisistani puolestaan on kertonut omia kokemuksiaan ja itsekin olen niitä kokenut. Ei tämä elämä ole niin yksioikoista mitä sitä välillä toivoisi.
Kyllähän lääkkeet aiheuttavat harhoja.
Niin, en osaa sanoa kun ei ole siitä kokemusta, mutta kerro lisää.
Eiköhän meistä jokainen ymmärrä, että tämmöisiä asioita ei ole olemassa. Sen verran aikuisen ihmisen täytyisi tajuta. Lapsi voi uskoa, mutta aikuisen täytyisi erottaa sadut tosiasioista. Jos tämmöisiä asioita näkee, niin silloin ei ole elämässä asiat hyvin ja kuten pitäisi.

Tämä niin paljon! Kaikki tietää tai ainakin pitäisi tietää, ettei kummituksia ole olemassa.
Ollessani 12v vanhempani erosivat ja äitini osti oman asunnon, tavalliselta vaikuttavan rivitalon 3h + keittiö päätyasunnon. Äitini oli, nyt siis jo eläkkeellä, hammaslääkäri joka ei mihinkään kummituksiin uskonut, minä taas olin Noidan käsikirjojen ym myötä avaramielisempi. Pian asunnossa kuitenkin alkoi semmoinen elämä, että äidiltä loppuivat rauhoittavat järkiselitykset kesken...
- Joimme kahvia kun keittiön kaappien ovet aukesivat yhtäkkiä. Äiti selitti ison rekan menneen ohi, tuo selitys ei enää toiminut kun ovien avautumista alkoi tapahtua enemmänkin ja minulla välähti, ettei ihan vieressä kulje mitään autotietä .
- Sänkyni vieressä alkoi öisin seistä hahmo ja äitini vaihtoi makuuhuoneitamme ajatellen että se rauhottaisi minua, tuon jälkeen äiti alkoi nukkua huonosti ja kuulin kerran seinän läpi miten äiti huusi "PAINU POIS!" Minulle äiti kuitenkin vakuutti ettei huoneessa ollut mitään vikaa, vaikka oli aamuisin valvoneen näköinen ja lopulta alkoi nukkua sohvalla. Äidin makuuhuoneessa oli myös aina muuta asuntoa kylmempää, kesäkuumallakin.
- Vessa veti itseään ja yhtenä yönä heräsimme meteliin, kun äidin hiustenkuivain oli mennyt vessanhyllyllä päälle ja lopulta tippunut alas.
- Yhtenä päivänä lakkailin kynsiäni huoneeni lattialla kun päälleni lankesi varjo, luulin äidin seisovan siinä ja tiuskaisin että mitä haluut, mutta takanani ei ollutkaan ketään.
- Äiti oli tupakalla takapihalla ja ovi meni lukkoon, näki verhojen läpi että asunnossa liikkui joku hahmo ja kuvitteli jonkun murtautuneen sisään. Hahmosta ei kuitenkaan löytynyt merkkiäkään, mitään ei oltu viety tai rikottu. Minä olin siis tuolloin viikonloppua viettämässä poikakaverilla.
Äidin fiksuin teko oli myydä se asunto. Olisi kiva tietää, kauan uudet asukkaat viihtyivät!
En osaa vastata siihe mut mul ois kauhutarinan....... se oli siis joku uni The Hobbit elokuvast, kai tiiätte? No mä en osaa selittää sitä pelottavasti mut se oli. No olin ensin aukiolla Thorinin, ja kumppaneiden kanssa, myös Gandalf oli siellä (siis Thorin on kääpiö kuningas ja kumppanit oli 12 kääpiötä: Fili, Kili, Oin, Gloin, Balin, Dwalin, Bifur, Bofur, Bombur, Ori, Nori, Dori. Ja Gandalf on velho.) Ja mä olin se Hobitti eli Bilbo. Sitten yhtäkkiä me alettii matkata synkille vuorille ja taivas oli synkän violetti aina kun mentiin sinne, siellä oli örkkejä ja niiden päällikkö Azog. Sitten Thorin sanoi: ”täällä on örkkejä.... mennään raunio linnaan tuolla kaukana mutta älkää IKINÄ menkö tuohon pienempään valkoiseen ihanaan taloon.” No minun teki mieli mennä sinne valkoiseen ihastuttavaan taloon kuin hirveään raunio linnaan. Niinpä livistin ja koska olin Hobitti osasin kävellö hiljaa ja minulla oli sormus jolla tulla näkymättömäksi. Hiivin ja laitoin sormuksen sormeen niin olin näkymätön. Sitten kun pääsin talon oven eteen otin sormuksen pois sormesta ja sitten yhtäkkiä örkkejä tuli kaikkialta aseet ojossa ja verta suusta valuen. Tärisin varmaan unissani. Minut laitettiin taloon tiskaamaan, se oli jostain syystä kammottavaa vaikka en tiedä miksi, ehkö siksi että jos yksikin tahra jää minut lävistetään miekoilla. Tiskasin pienessä talossa ja sitten kurkistin ulos, siellä oli örkkejä armeijassa susiensa selässä valmiina että jos karkaisin ne menisivät perään ja oven edessäkin oli vartijat. Sitten katsoin uudestaan ulos siellö oli vain kolme örkkiä susiensa kanssa ja vartiat seisoivat edelleen siinä. Sitten näin että Azog oli tulossa, hän oli kaksikertaa ihmisen kokoinen unessa. Juoksin karkuun kun siis yhtäkkiä oli ilmesty taka ovi, pakenin sieltä mut kun menin ulos se oli sama paikka ku se alussa oli siis se ku siel oli armeijat ja kaikki, pakenin ja kolme sutta örkit selässään lähti perään ja vartijat myös, sitten kuolin ja ennen kuin kuolin minut lävistettiin keihäöllä ja kylmenin ja alkoi sattua ja kutittaa. Jou, ei toi enää pelota ollenkaa
Olin eräiden tuttavien mökillä, joka on sata vuotta vanha talo. Istuskeltiin pihalla ja tuttavat kertoivat talossa sattuneita selittämättömiä, kenties yliluonnollisia tapahtumia. Minulla meni kylmät väreet ja alkoi hieman pelottaa, kun huomasin että pitäisi käydä talon sisällä vessassa ja hakea vettä*. No, rohkeana menin, koska juttujahan nuo vain olivat ja niille varmasti löytyy luonnollinen selitys.
Menin keittiöön laskemaan hanasta vettä. Sisällä oli kylmä, kuten aina, mutta nyt tunsin olevani aivan kananlihalla ja sydän pamppaili. Tiesin, että kohta tapahtuisi jotakin. Sitten tapahtuikin! Takaani alkoi kuulua rapinaa. Sydän löi tässä vaiheessa tuhatta ja sataa. Ääni oli niin selkeä, ettei se voinut olla kuvitelmaa ja se tuli selkeästi takaani, ei mistään pihalta. Päätin kääntyä hitaasti, koska hitto vie, mitä jos vaikka näenkin kohta oikean kummituksen! Olisi ainakin sitten kerrottavana jännittävä yliluonnollinen juttu. Päätin kääntyä, vilkaista ja tarvittaessa juosta tuhatta ja sataa ulos. Näin tein ja mitä näinkään! Valkoisen pienen olion sisällä puuhastelemassa! Tuttavien koira nimittäin oli seurannut minua sisälle ja koiruuksissaan oli mennyt taakseni rapistelemaan. Repesin niin helpottuneeseen nauruun, ettei tosikaan. Pihalla naurettiin tälle minun "yliluonnolliselle" kokemukselleni, jonka pääsin heti tuoreeltaan kertomaan. Kyllä ihmisen mielikuvitus on jännä paikka, kun se päättää ottaa vallan...
*vaikka talo oli vanha, sinne oli jälkeenpäin rakennettu vessa ja vesi tuli sisälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvää päivää aikuiset ihmiset!
Kaikille asioille löytyy selitys kyllä. Nämä kyseiset ihmisolennot, jotka olette nähneet ovat pelkkiä varjoja tai vaatemyttyjä tai sitten olette väsyksissä uskotelleet itsellenne kaikkea. Nämä ” kamera otti itsestään kuvan” ovat tapahtumia, jolloin olette painaneet tietämättänne vahingossa sen päälle ja kamera on ottanut tyhjästä kuvan. Sitten sieltä on näkynyt ” kummitus ” joka on ollut jokin esine, vaate ym. Joka siihen pimeään kuvaan on ilmestynyt.
Erilaisia ääniä voi kuulua vaikkapa ulkona, naapurista vaikkapa ihan luonnollisista syistä. Tuuli saattaa rapisuttaa ulkona , kolistella kattoa, tavarat putoavat , koska ne ovat huonosti laitettu paikalle. Se, että jokin TV tai radio menee itsestään päälle, niin silloin laitteessa on jokin vika esimerkiksi.
Nyt ihan oikeasti se järki käteen! Tunnen paljon ihmisiä eikä kukaan kerro tämmöisiä keksittyjä höpöhöpö kummitustarinoita!Ne ei vaan kerro niitä tärkeitä kokemuksiaan sinulle, koska tietävät tuon pelosta kumpuavan reaktiosi. Moni minun ystävistäni ja sukulaisistani puolestaan on kertonut omia kokemuksiaan ja itsekin olen niitä kokenut. Ei tämä elämä ole niin yksioikoista mitä sitä välillä toivoisi.
Kyllähän lääkkeet aiheuttavat harhoja.
Niin, en osaa sanoa kun ei ole siitä kokemusta, mutta kerro lisää.
Eiköhän meistä jokainen ymmärrä, että tämmöisiä asioita ei ole olemassa. Sen verran aikuisen ihmisen täytyisi tajuta. Lapsi voi uskoa, mutta aikuisen täytyisi erottaa sadut tosiasioista. Jos tämmöisiä asioita näkee, niin silloin ei ole elämässä asiat hyvin ja kuten pitäisi.
Tämä niin paljon! Kaikki tietää tai ainakin pitäisi tietää, ettei kummituksia ole olemassa.
Ei sitä kukaan tiedä, onko niitä. Yliluonnollisilta tuntuvia ilmiöitä aivan varmastikin on, mutta kuolleiden ihmisten henget, enkelit ja demonit ovat pelkkää spekulaatiota. Niin kauankuin niitä ei voida objektiivisesti todentaa ja tutkia, on kyseessä pelkkiä uskomuksia.
Ehkä kuitenkin on jotain, mihin nykytieteen lonkerot eivät yletä vielä.
Joo. Meidän olohuoneessa oli eilen kummitus. Sit tuli toinen ja kolmas. Yhtäkkiä lepakot rupes lentelemällä ja puhelin rupesi soittelemaan ihan itsekseen. Siis oikeasti! Mä näin kummituksia. Siis ihan oikeasti. :D
Minunkin sängyssä nukkui eilen kummitus. Äänet puhuivat ja lentelin huoneesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Metsässä kirjoitti:
Kerran metsässä kävelessäni koirani kanssa haistoin voimakkaan hajuveden tuoksun. Ketään kuitenkaan ei ollut lähimainkaan. Silloin oli myöhäinen syksy, kuten nytkin. Joten kukkien tuoksusta ei voinut olla kyse. Metsä oli harvaan asutulla alueella, jossa harvoin ketään tapasi.
Tuohon löytyy selitys elokuvasta Harry Potter ja kuoleman varjelukset.
Hermione taikoi leffassa "kuplan" jonka sisällä olevat asiat ovat piilossa muiden katseilta. Hän seisoi aivan siinä taikomansa kuplan rajalla ja rajan toisella puolen kävellyt ihminenhän haistoi selvästi Hermionen hajuveden ja jäi sitä kummastelemaan, koska ei nähnyt eikä kuullut mitään.
En tiennytkään, että Harry Potterit on totta. Hyvä tietää.
Meilläkin oli saunassa kerran punainen kummitus. Sit ku lähdin sieltä pois, niin lasi tippui keittiössä. Tämän jälkeen kummitus avasi takaoven
Kummitus oli eilen mun peiton alla. Ihmettelin, kun peitto alkoi valua pois mun päältä. Sit yhtäkkiä näin sinisen valon ja kummitus juoksi meidän ikkunalle.
Up up!! Kaipaan näitä lisää, parasta lauantai-illan viihdettä!
Rakkaat ihmiset! En tiedä, mikä saa ihmisen näkemään tämmöisiä asioita, mutta jokaisen pitäisi käsittää, että nämä ovat keksittyjä tapahtumia.