Tosielämän kauhutarinoita

Paniikkikohtauksesta toivuttuani lähdin kauppaan ostamaan maitoa.

Puolivälissä matkaa kuulin takaani askeleita. Näin miehen, joka seurasi minua! Kulman kohdalla käännyin salaa vilkaisemaan. Mies oli yhä kintereilläni. Hän tuli samalla ovenavauksella kauppaan, hymyili katalasti ja tervehti. Kaupassa hän otti kärryn ja keräsi siihen tavaroita, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kun olin maksanut, menin ulos odottamaan vieläkö mies seuraa. Kyllä vain! Hän tuli ulos kassi kädessä, ja käveli ohitseni vilkaisemattakaan minuun.

Kummituskaupunkiko kirjoitti:

Metsässä kirjoitti:

Kerran metsässä kävelessäni koirani kanssa haistoin voimakkaan hajuveden tuoksun. Ketään kuitenkaan ei ollut lähimainkaan. Silloin oli myöhäinen syksy, kuten nytkin. Joten kukkien tuoksusta ei voinut olla kyse. Metsä oli harvaan asutulla alueella, jossa harvoin ketään tapasi.

Joku pensas tuoksuu aika hajuvesimäiselle. Mutta minulla vastaava kokemus, kun kerran talvella (oli lunta) kuljin oikopolkua keskustaan päin niin haistoin voimakkaasti hajuveden. Silloin ajattelin että joku kaatanut hajuvesipullonsa sisältöä polun viereen, mutta olisihan tuo nyt aika outoa, suihkeitahan hajuvedet yleensä on ja haihtuu äkkiä. Paikka kulkee vanhan linnoitusalueen vieritse - jossa on tapahtunut ja vaikka mitä pahaa vuosisatojen saatossa ja kummituskokemuksiakin on. Muuten, sama kaupunki varmasti kuin toisaalla tässä ketjussa jossa kauppiasmuseo ja ravintolaterassi sisäpihalla.. 

Tulin kai taksilla kotiin (baarista) niin en tiedä vieläkö olisi tuoksunut paluumatkallakin. Kohdassa on vanha junarata myös lähellä, mutta ei kasvillisuutta ihan siinä kohtaa vaan avaraa. 

Mainittakoon vielä, että olen kokenut muutakin erikoista ja nähnyt enneunia, mutta en nyt mitenkään hälyttävässä määrin. Äitini näki myös; ja äitini kuolemasta näin n. 3 viikkoa ennen enneunen.

esim palsami haisee erittäin makealle ja hajuvesimäiselle.

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä jotain sähkäriä tai muuta asiaan vihkiytynyttä paikalla joka osaisi kertoa voiko valokatkaisin itsestään napsauttaa valot päälle?

Siis sellainen vanhan talon pieni ylös ja alas siirrettävä katkaisin josta kattovalo menee päälle, voiko se siirtyä itsestään vaikka yläasentoon niin, että valo menee päälle?

En ole sähkäri, mutta omasta kokemuksestani nuo vanhanmalliset, missä on siis semmoinen nipukkakatkaisin, voi jäädä "jännitysasentoon" (ei sanaleikkiä). Eli ei napsahda ihan alas asti, mutta sen verran kuitenkin, että valot sammuvat. Se voi sitten napsahtaa takaisin ylös vaikka ihan pienestäkin tärähdyksestä.

Lisätään nyt vielä, vaikkei tämä pelottava kokemus ollutkaan varsinaisesti...

Isoäitini, johon minulla ja isosiskollani perheineen oli todella läheiset ja lämpimät välit, kuoli kymmenisen vuotta sitten, täysin odottamatta, sydänkohtaukseen. En ollut sitä ennen pitkään aikaan käynyt isoäidin luona ja minulla oli siitä hirveän huono omatunto. Samana päivänä menin isoäidin asunnolle, missä kaikki oli vielä juuri niin kuin hänen eläessään, tuttu kellojen tikitys, pari astiaa tiskialtaassa, tuttu tuoksu...

Siellä sitten istuin pitkään sohvalla ja juttelin isoäidin kanssa. Koko ajan oli vahva tunne, että hän on paikalla, jossain näkymättömissä vain, selkäni takana tai toisessa huoneessa.

Isosiskoni otti kuoleman vielä meitä muitakin raskaammin, ja kertoi usein esim. katselleensa tähtitaivasta ja pyytäneensä jonkinlaista merkkiä isoäidiltä. Jostain syystä hän ei koskaan tällaista merkkiä saanut, mutta jotkut muut meistä saivat (isoäidin luonteeseen jotenkin sopisi, ettei halua järkyttää siskoani enempää, tiedä häntä). Itse muutama vuosi sitten heräsin keskellä yötä ja könysin sängystä puoliunessa vessaan. Pysähdyin eteiseen, mistä on suora näköyhteys olohuoneeseen ja kirjahyllyyn. Olin varmaan enemmän unessa kuin tajusin, koska olen varma, että isoäiti seisoi kirjahyllyn luona, selin minuun, katseli hyllyä jolla pidän valokuvia kehyksissä, mm. hänen kuvaansa. Kutsuin häntä nimellä, jolla olimme häntä aina kutsuneet, ja hahmo kääntyi katsomaan minua olkansa yli, hymyillen. Räpäytin silmiäni, ja olohuone oli taas tyhjä. Vasta seuraavana päivänä tajusin, että oli isoäidin kuoleman vuosipäivä. En vieläkään tiedä, näinkö unta vai kävikö isoäiti luonani.

Juttelin asiasta kerran siskontyttöni kanssa, ja hän taas kertoi nähneensä isoäidistä unta, jossa isoäiti puhui hänelle ja kertoi, että hänellä on kaikki hyvin ja että ainoa ikävä asia on, ettei hän enää näe värejä tai kuule linnunlaulua.

Vedin iltapäiväkerhoa rakennuksessa, joka oli hevosenkengän muotoinen. Toisella puolella oli kerhotilat, toisella iso sali jossa kai järjestettiin jotain palavereja . Tämä salin puoli oli aina pimeä, eikä sieltä ikinä kuulunut mitään ääniä, välillä piti hakea seikkailevia lapsukaisia pois "pimeältä puolelta" mutta muuten en siellä sen kummemmin käynyt.  Kerran sitten kerho oli taas loppunut ja järjestelin siinä jotain, kun kuulin kovaäänisen  huudon,  sellaisen järkyttyneen tai yllättyneen joka katkesi ikäänkuin kesken ja huutaja oli varmasti mies. Huuto oli hyvin selvä ja kova ja tuli sieltä salin puolelta, koska sinne pääsee toisesta ulko-ovesta en pitänyt mahdottomana etteikö siellä voisi olla joku ja  se joku oli saattanut loukkaantua. Lähdin sitten ottamaan äänestä selvää ja koetin tehdä valoja, osa syttyi mutta osa ei ja kokousali jäi lähes täydelliseen pimentoon kun kuikin sinne että " Huhuu, halloota? Täällä Inkeri iltapäiväkerhosta, onko kaikki hyvin siellä ?"

Kukaan ei vastannut, tilanne oli karmaiseva kun käytävällä välkkyi valot kuin jossain kliseisessä kummitusleffassa ja päätin huudon kuuluneen ulkoa vaikka ääni takaraivossa inttikin" Se kuului kyllä täältä!" Keräsin tavarat, sammutin valot ja poistuin ripeästi, ulkona satuin katsomaan taakse ja näin lasoven takana ikäänkuin kyyryssä kookkaan ihmishahmon jolla oli  kaiken kukkuraksi PUNAISET silmät, en ole muuten pyöräillyt ikinä niin lujaa kotiin. Heippa !

Mzz kirjoitti:

Tähän ketjuun olisi useampikin juttu kerrottavana, mutta siitä tulisi tuhottoman pitkä sepustus. Ensimmäisenä tuli kuitenkin mieleen se, kun sairaanhoitajaopiskelijana olin ensimmäistä kertaa yövuorossa eräässä vanhainkodissa. Hoitaja, jonka kanssa olin vuorossa ohimennen kertoili, miten ko. osastolla toisinaan kutsukellot soi huoneissa, joissa ei ole ketään. Tämän toki otin asiaankuuluvana opiskelijan pelotteluna.

Osastolla oli juuri silloin saattohoidossa eräs iäkäs nainen, joka oli sijoitettu entiseen hoitajien tupakkahuoneeseen, josta oli sisustettu vähän kodinomaisempi huone tarkoitusta varten. Huoneessa ei ollut kutsukelloa asennettuna, joten mummu aina jotain tarvitessaan kilisteli pientä kilikelloa. Sinä yönä joka kerta kun menin huoneeseen, mummu alkoi ihmetellä, että "mihin se pieni poika nyt meni?" Kysyin, että mikä poika, ja mummu vaan selitti, että "no se pieni poika joka äsken istuin tuossa tuolilla sängyn vieressä". Vakuuttelin siinä sitten mummulle, että varmaan hän on nyt nähnyt unta, että ei täällä tähän aikaan yöstä mitään lapsia ole (ja varmaan vahvoilla saattohoitovaiheen kipulääkkeilläkin saattoi olla asian kanssa tekemistä) vaikka itseäni siinä vaiheessa kuumotti aivan saakelisti. :D Yön aikana mummu myös alkoi toistella, että "se on tullut minua hakemaan". Brrh.

Minun mummullani pissatulehdus aiheutti hallusinaatioita, ilmeisesti jotenkin voimisti dementian oireita tms. Mummu näki lapsia myös, ne sille juttelikin ja husi niitä harjalla pois kotoansa. Eiköhän tämäkin mummukka nähnyt halluja.

Moniko on lukenut Marko Hautalan Kuokkamummon? No kuitenkin ,lapsuudessani 80-luvulla puhuttiin että yhdessä metsikössä asuu hullu mummo joka jahtaa lapsia ja osaa mennä puiden läpi ja sillä mummolla on kuulemma punaiset silmät ja mitä vielä .Eräs iso kivi oli rajapyykki että sen takaa alkaa tämän mummon metsä, eikä sinne saa mennä .

En tiedä kuka jutun pisti liikkeelle alunperin , aikuiset vakuuttelivat ettei metsässä mitään mummoa ole

JATKUU

JATKUU

Mutta me lapset emme uskoneet aikuisia sillä kaikkihan tiesivät että mummo ei jahtaa aikuisia.

Lapsuus meni sitten ohi , tulin teini-ikään ja lakkasin uskomista mihinkään demonimummoon.

Teinien tapaan pussikaljoitella piti ja kerran taas vedettiin kavereiden kanssa lämmintä kaljaa ja röökiä siinä samassa metsässä jossa oli lapsena kummitusmummoa kuumoteltu . Jossain vaiheessa tajusin että minulla on hukassa kaverit ja olen keskellä pimeää metsää ihan pierussa. Koetin hahmottaa missä olen ja äkkiä näin naisen joka istui kannon päällä kuunvalossa ja näytti virkkaavan jotain, keskellä yötä keskellä metsää.. Olisin kuitenkin ilahtunut vaikka minkä hyypiön näkemisestä tahansa joten kysyin mummelilta että mistähän vi""ta täältä pääsee niinku pois? Mummo käänsi päätään ja näin ettei kasvoja ollut, pelkkää mustaa.

Vierailija kirjoitti:

Silmistä löytyy lasiaisirtauma, että menee varmaankin sen piikkiin, mutta ensihavainnot olivat kylmääviä. Asuntoyhtiömme autotalliin ajetaan luiskaa pitkin. Tuon luiskan poikki menee jalankulkuväylä, ja aina tietyssä kohtaa luiskaa näen silmäkulmastani mustan varjomaisen ihmishahmon juoksevan jalkakäytävällä autoani kohti. Muutamien kymmenien metrien päässä talostamme on vilkasliikenteinen moottoritie ja sen ylikulkusilta. Ylikulun alla on ruohikkoinen rinne, ja aina tietyssä kohtaa siltaa ylittäessä, niin autolla kuin kävellenkin, näen silmäkulmasta kolme mustaa ihmisen varjoa seisomassa vieretyksin siinä rinteessä. En tiedä voiko lasiaisirtauma aiheuttaa noinkin paikallisia harhanäkyjä, kun muutoin silmissä vain välkehtii ajoittain kirkkaita heijastuksia ja nuo hahmot näen aina samanlaisina samoissa paikoissa, mutta mitään muutakaan järjellistä selitystä en niille ole keksinyt.

Onko sinulla ajokortti vaikka näet harhoja?

Mummi asui naapurissa ja omisti meidänkin talon tontin. Kävin illalla viemässä roskat ja mummi oli kauempana pihalla. Sanoin mokka ja hän vastasi "hei hei". Aamulla kuulin hänen kuoleen jo yhdeksätlä illalla, eli tunti aikaisemmin kuin me ns. tavattiin. En tiedä mikä juttu.

upp

Teininä jäin talovahdiksi kun vanhemmat meni mökille. Talo perinteinen maalaistalo. Valvoin myöhään ja yhden aikoihin yöllä kuului kauhea ryminä, tyyliin hylly kaatuu. Sydän pampattaen menin omasta huoneesta viereiseen keittiöön, otin käteen isoimman veitsen minkä löysin ja lähdin käymään taloa läpi huone kerrallaan. Mitään epätavallista ei löytynyt. Lopulta aloin "nukkumaan" valot päällä, vaikka yö menikin säpsähtäessä kaikkiin pieniinkin rasahduksiin.

Parin päivän päästä löytyi äänen lähde: siivouskomerosta oli (keskus)imurin pidike pettänyt ja putki tullut ryminällä alas. Nyt hieman huvittaa koko tapaus, vaikka kyseessä yksi elämästäni pelottavimmista tapauksista.

Tämä ei ole pelottava, mutta kummallinen tapahtuma kuitenkin.

Pienenä tyttönä olimme perheen kanssa sukuloimassa ja minulla oli mukanani pehmolelu, Nalle Puh. Menin serkkuni kanssa ulos leikkikentälle ja otin pehmolelun mukaan. Jonkun ajan päästä meitä huudettiin sisälle syömään ja otimme juoksukisan kumpi olisi ensimmäisenä sisällä. Juoksun ohella en pystynyt tarkistamaan oliko pehmolelu pysynyt taskussa, kisan voitto oli tärkeä. Sisällä huomasin että niin vain oli nalle jäänyt ulos ja syönnin jälkeen sitä etsittiin lapsiporukan kanssa, turhaan. Kotia Lähdettiin ilman nallea.

Aina välillä vuosien saatossa mietin, miksi en voinut olla huolellisempi sen lelun kanssa - olihan se silloinen lempilelu. Eräänä yönä teini-iässä sitten näin unen, että siinä se Nalle Puh pehmo nököttää kirjahyllyn reunalla (kirjahyllyn päällä pidettiin kaikkia pehmoja). Aamulla muistin unen ja ihan vitsillä menin katsomaan toiseen huoneeseen hyllyä ja SIELLÄ SE NALLE PUH OLI! Olin niin ihmeissäni, että tenttasin koko perheen läpi kuka oli piilotellut nallea useita vuosia, mutta ei kukaan muistanut koko tapahtumaa vuosien takaa saati ollut edes kiinnostunut koko pehmosta.

Olen täysin varma, että kyseessä on sama lelu. Pehmoleluilla leikin pienenä ahkeraan, joten olisin kyllä löytänyt Nalle Puhin, jos se olisi hyllyllä aiemmin ollut. Serkut ei olleet vierailleet meillä useisiin vuosiin, joten ei edes he voi olla tämän löydön takana. No mutta, sainpahan leluni takaisin - joskin reilut kuusi vuotta myöhemmin. Nyttemmin olen jo kolmikymppinen ja Nalle Puh jälleen kadoksissa :D

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä ketään joka on itse osallistunut spiritismiin taikka tuntisi kavereita tai tuttuja jotka ovat?

Kiinnostaisi lähinnä tietää tapahtuiko mitään erikoista vai oliko vain hölynpölyä, josta turhaan varoitellaan?

Itse en kylläkään halua ja uskalla sitä kokeilla tai sallisi muiden kotonani harjoittaa - mutta ihan uteliaisuudesta siis kysyn. Koskaan en ole ketään tavannut, joka olisi kokeillut.

Olen kokeillut kerran itse ja kerran katsonut kun muut pelaa. Ekalla kerralla ei tapahtunut mitään. Yhden kerran kolahti katossa kysyttäessä merkkiä läsnäolosta mutta se otettiin sattumana. Toisella kerralla katselin kun kaverit pelasivat. Silloin se kuppi liikkui mutta oli täysin selvää, ainakin minulle, että toinen osallistujasta liikutti sitä vaikka kaverini olikin täysin vakuuttunut ettei tämä toinen ollut liikuttanut lasia (koska kysyttäessä tämä kielsi asian).

Mutta minulla oli yksi pieni "kauhutarina"😅. Asun yksin kaksiossa ja olin makkarissa nukkumassa kun heräsin puheeseen ja tajusin että tv on päällä olkkarissa. Siinä oli vain se että muistin pistäneeni sen kiinni koska unta en saisi jos kuulen älimääräisiä ääniä. Ja tätä tapahtui randomisti 3kk ajan 1-2 viikon välein random päivinä ja 00-5 välillä yöllä. Ja kun tämä alkoi sen jälkeen kun olimme pelanneet spiritismiä niin hieman mielikuvitus lähti laukkaamaan 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä ketään joka on itse osallistunut spiritismiin taikka tuntisi kavereita tai tuttuja jotka ovat?

Kiinnostaisi lähinnä tietää tapahtuiko mitään erikoista vai oliko vain hölynpölyä, josta turhaan varoitellaan?

Itse en kylläkään halua ja uskalla sitä kokeilla tai sallisi muiden kotonani harjoittaa - mutta ihan uteliaisuudesta siis kysyn. Koskaan en ole ketään tavannut, joka olisi kokeillut.

Olen kokeillut kerran itse ja kerran katsonut kun muut pelaa. Ekalla kerralla ei tapahtunut mitään. Yhden kerran kolahti katossa kysyttäessä merkkiä läsnäolosta mutta se otettiin sattumana. Toisella kerralla katselin kun kaverit pelasivat. Silloin se kuppi liikkui mutta oli täysin selvää, ainakin minulle, että toinen osallistujasta liikutti sitä vaikka kaverini olikin täysin vakuuttunut ettei tämä toinen ollut liikuttanut lasia (koska kysyttäessä tämä kielsi asian).

Mutta minulla oli yksi pieni "kauhutarina"😅. Asun yksin kaksiossa ja olin makkarissa nukkumassa kun heräsin puheeseen ja tajusin että tv on päällä olkkarissa. Siinä oli vain se että muistin pistäneeni sen kiinni koska unta en saisi jos kuulen älimääräisiä ääniä. Ja tätä tapahtui randomisti 3kk ajan 1-2 viikon välein random päivinä ja 00-5 välillä yöllä. Ja kun tämä alkoi sen jälkeen kun olimme pelanneet spiritismiä niin hieman mielikuvitus lähti laukkaamaan 😂

Tuosta telkkarista tuli mieleen: Meidän telkkari aukesi joskus yöllä itsekseen. Syyksi paljastui virtalähde, joka käynnisti laitteen satunnaisesti, jos valmiustilavalo oli päällä. Sitten kun hankittiin erillinen kytkin, jolla virrat sai kokonaan pois, ei tarvinnut yöllä herätä telkkarin itsekseen aukeiluun.

Äiti oli yövuorossa, isä  jossain serkkunsa hautajaisissa norjassa ja sisaria mulla ei ole, olin joskus klo 23 tekemässä voileipää kun tuuletusikkunan takaa kuului murinaa ja jokin raapi lasia. Kuudes kerros, niin mikään elukka se ei voinut olla eikä kukaan idiootti pelottelemassa, olin kusta housuun ,  leivän teko jäi siihen, ryntäsin huoneeseeni ja kiipesin parvisänkyyni tärisemään, valotkin jäi päälle ! 

Nyt tosin uskon, että  koko illan kestänyt Salaiset kansiot -maratoni ja pimeä talviyö saivat mun mielikuvituksen vetämään ylikierroksilla eikä siellä ulkona oikeasti mitään ollut.

Tämä kävi isälleni 80 luvun puolessa välissä. isäni kaverit puhuivat miten haluaisivat kokeilla spiritismiä, mutta ei ollut lautaa. No isäni on aina lukenut paljon joten tiesi miten sellainen tehdään. Hän vuolsi ja kaiversi puusta laudan. Yhtenä iltana, kun lauta oli valmis isäni kavereineen kokoontuivat pelaamaan. Kaikki varmaan tietävät, että pelissä ei saa kysyä koska kuolee tai miten kuolee. No isäni ystävä, sanotaan vaikka Maija kysyi kuka heistä kuolee ensimmäisenä. Eivät saaneet kuulemma vastausta ja lopettivat pelin. He asuivat maalla, joten kouluun mentiin bussilla. Maija oli istunut bussissa ja tuli hänen ystävänsä Hennan pysäkki (joka oli ollut myös pelaamassa spirtismiä). oli talvi ja tie oli jäässä, joten bussi ei pysähtynytkään ja Henna jäi bussin alle ja kuoli myöhemmin sairaalassa saamoihinsa vammoihinsa. Maija vuorostaan sekosi tapahtuneesta niin paljon, että on edelleen mielisairaalassa. Isälläni on hirvittävät omantunnon tuskat edelleenkin ja käy joka kuukausi vierailemassa Maijan luona. 

Vierailija kirjoitti:

Äiti oli yövuorossa, isä  jossain serkkunsa hautajaisissa norjassa ja sisaria mulla ei ole, olin joskus klo 23 tekemässä voileipää kun tuuletusikkunan takaa kuului murinaa ja jokin raapi lasia. Kuudes kerros, niin mikään elukka se ei voinut olla eikä kukaan idiootti pelottelemassa, olin kusta housuun ,  leivän teko jäi siihen, ryntäsin huoneeseeni ja kiipesin parvisänkyyni tärisemään, valotkin jäi päälle ! 

Nyt tosin uskon, että  koko illan kestänyt Salaiset kansiot -maratoni ja pimeä talviyö saivat mun mielikuvituksen vetämään ylikierroksilla eikä siellä ulkona oikeasti mitään ollut.

Heh. Tiedän tunteen. Katsoin itse jotain haunted houses sarjoja putkeen ja kun alko taulu paukkumaan yöllä seinään niin sen jälkeen niin oli pakko katsoa komediaa vaihteeksi.  Se pauke ei ollut mitään tärinää. Kun menin kattoon niin pauke loppui

Mullakin on partioyökokemus :D nukuttiin alkutalvesta puolijoukkueteltassa metsässä. Yöllä olin kipinässä toisen henkilön kanssa ja mentiin teltasta ulos. Oltiin keskellä metsää ja mitä me kauempana nähtiinkään! Kaksi valoa, jotka liikkuivat metsässä kuin auton valot. Kamalinta tässä oli tosissaan se, ettei lähellä mennyt metsäautotietä... Ja lunta ei ollut sen vertaa, että metsässä olisi päässyt moottorikelkalla. Hyi. Mitähän lie.

Joskus valvoin yöt ja nukuin lamput päällä kun lueskelin ja katselin kauhujuttuja netistä. Uskalsin mennä vasta aamuyöstä nukkumaan. Joku yö sitten havahduin hereille ja näin edessäni pienen pojan hahmon. Kauhuissani tietenkin kirkaisin ja menin peiton alle piiloon :D. Kun uskalsin katsoa uudelleen, poika oli tietenkin kadonnut. Vissiin tosissaan pää menee sekaisin kun pelkää jo valmiiksi.

Lenkillä oli pätkä jossa katulamput olivat palaneet. Siitä oli kuitenkin pakko kävellä ja kerran ohi juossut jänis säikäytti minut. Olin varmaan huvittava näky kun yhtäkkiä juoksen kirkuen ulos pimeästä metsästä 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin nukkumassa. Havahduin siihen, että en pysty liikkumaan. Ainoastaan sain silmäni auki. Näin sivusilmälläni pilkkopimeässä, että joku seisoi sänkyni vieressä. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Sain väkisin heilautettua kättäni ja näky katosi. Meni useita minuutteja ennenkuin pulssini tasaantui. Järkyttävä kokemus.

Unihalvaus, mutta oikeasti inhottava juttu. Samoin pimeässä nähdyt harhanäyt. Niitäkin on!

Mä oon kokenut unihalvauksen kahdesti. Ekalla kerralla hotellissa, kamala paineen tunne rintakehällä, yritin herättää toisessa sängyssä nukkuvaa kaveria tuloksetta ja huoneen nurkassa seisoi tumma hahmo.

Toisella kerralla nukuin mieheni vieressä, sama paineen tunne ja liikkumattomuus. Tumma hahmo lähestyi jalkopäästä, halvaus katkesi ja sain mieheni herätettyä.

Todella inhottavia ja pelottavia! Se kauhuntunne on jotain selittämätöntä.