Jotkut ne ovat AINA myöhässä. Mikä siinä on, ettei voi olla koskaan ajoissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvostan toisten aikaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi käydä myös niin, että energiakentältään hyvin voimakas "myöhästyjän syyllistäjä" pystyy manipuloimaan toisen henkilön myöhästymään, että pääsisi suuttumaan ja syyllistämään myöhästyjää. Tälle tulee alapeukkuja, mutta henkiseen kirjallisuuteen enemmän perehtyneet tietävät mistä on kyse.

Täytyypä lukea. Ainakin ne jotka vaikka jossain töissä kommentoivat myöhästymisiä ivallisesti tms, tekevät numeron, saa mut stressaamaan ja pelkäämään että myöhästyn ja silloin yleensä myöhästynkin pian koska kaikki tunnekuohu kuormittaa ja pahentaa ADHD-oireilua. Oon joskus sanonut tästä, mutta niin kuin tästäkin ketjusta näkee, suurin osa syyllistää vain myöhästyjää eikä näe omaa osuutta asiassa.

Aikuisena olet itse vastuussa tunteistasi, vaikka sinulla olisikin ADHD. Jos joku sanoo aiheesta, eli töistä myöhästelystä, ja sinä otat siitä nokkiisi, vika on vain ja ainoastaan sinussa.

Tunnekuohu on aikuisella ihan oma valinta. Terapiaan voi mennä ihan ilman lähetettäkin, tiesitkö sitä? Opettelemaan vähän tunnesäätelyä.

t: Asperger, joka ei todellakaan syytä muita omasta perseilystään. Vituttaa ihmiset, jotka käyttävät omia neurologisia ongelmiaan jonkinlaisena vapaalippuna kaikelle, pilaten sitten meidän kaikkien maineen.

 

Ja mistä tiedät, että hän "selittelee" ADHD:llään asiaa missään? Hänhän vain totesi asian täällä. 

eri

Tolkuttoman pitkiä, ruikuttavia sepustuksia joka sivulla ainakin. Miten häntä niin ahdistaa ja toiset on vaan ilkeitä ja hän ei voi mitään. Vaikka samaan aikaan ketjussa on muita ADHD:ta, että voit kyllä, kun lakkaat säälimästä itseäsi ja alat tehdä asioille jotain.

Avainsana on itsesäätely. Minä en kestä kovin paljon sosiaalista kuormitusta saamatta melttaria. Joten arvatkaa mitä: olen epäsosiaalisessa työssä ja koska olen aikuinen, otan vastuun siitä, miten paljon kanssakäymistä elämässäni on. En sovi enempää, kuin jaksan.

Myöhästelijätkin voivat valita vain sen verran aikataulutettuja menoja, että jaksavat varmasti "pinnistellä" ne, ollen ajoissa.

-

Onko käynyt mielessä, että kaikki eivät ole yhtä pitkällä itsetuntemuksessaan kuin sinä. Ehkä hekin aikanaan oppivat itseään ja itselleen sopivat metodit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvostan toisten aikaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi käydä myös niin, että energiakentältään hyvin voimakas "myöhästyjän syyllistäjä" pystyy manipuloimaan toisen henkilön myöhästymään, että pääsisi suuttumaan ja syyllistämään myöhästyjää. Tälle tulee alapeukkuja, mutta henkiseen kirjallisuuteen enemmän perehtyneet tietävät mistä on kyse.

Täytyypä lukea. Ainakin ne jotka vaikka jossain töissä kommentoivat myöhästymisiä ivallisesti tms, tekevät numeron, saa mut stressaamaan ja pelkäämään että myöhästyn ja silloin yleensä myöhästynkin pian koska kaikki tunnekuohu kuormittaa ja pahentaa ADHD-oireilua. Oon joskus sanonut tästä, mutta niin kuin tästäkin ketjusta näkee, suurin osa syyllistää vain myöhästyjää eikä näe omaa osuutta asiassa.

Aikuisena olet itse vastuussa tunteistasi, vaikka sinulla olisikin ADHD. Jos joku sanoo aiheesta, eli töistä myöhästelystä, ja sinä otat siitä nokkiisi, vika on vain ja ainoastaan sinussa.

Tunnekuohu on aikuisella ihan oma valinta. Terapiaan voi mennä ihan ilman lähetettäkin, tiesitkö sitä? Opettelemaan vähän tunnesäätelyä.

t: Asperger, joka ei todellakaan syytä muita omasta perseilystään. Vituttaa ihmiset, jotka käyttävät omia neurologisia ongelmiaan jonkinlaisena vapaalippuna kaikelle, pilaten sitten meidän kaikkien maineen.

 

Ja mistä tiedät, että hän "selittelee" ADHD:llään asiaa missään? Hänhän vain totesi asian täällä. 

eri

Tolkuttoman pitkiä, ruikuttavia sepustuksia joka sivulla ainakin. Miten häntä niin ahdistaa ja toiset on vaan ilkeitä ja hän ei voi mitään. Vaikka samaan aikaan ketjussa on muita ADHD:ta, että voit kyllä, kun lakkaat säälimästä itseäsi ja alat tehdä asioille jotain.

Avainsana on itsesäätely. Minä en kestä kovin paljon sosiaalista kuormitusta saamatta melttaria. Joten arvatkaa mitä: olen epäsosiaalisessa työssä ja koska olen aikuinen, otan vastuun siitä, miten paljon kanssakäymistä elämässäni on. En sovi enempää, kuin jaksan.

Myöhästelijätkin voivat valita vain sen verran aikataulutettuja menoja, että jaksavat varmasti "pinnistellä" ne, ollen ajoissa.

-

Onko käynyt mielessä, että kaikki eivät ole yhtä pitkällä itsetuntemuksessaan kuin sinä. Ehkä hekin aikanaan oppivat itseään ja itselleen sopivat metodit.

On käynyt. Kuten on käynyt mielessä ja selväksi sekin, että neuvot kuitenkaan eivät kelpaa heiltä, jotka ovat vähän pidemmällä tällä tiellä. Halutaan vain toistaa ja toistaa ja toistaa omia metodeja ja pään sisustaa.

Tässäkin ketjussa nämä aikasyöpöt ovat nielaisseet koko ketjun toistamalla samaa viestiä, jonka voisi tiivistää yhteen lauseeseen: hei mutta ootteko tulleet ajatelleeksi, että joillakin neuroottisia ongelmia, olette ilkeitä ja kamalan pahansuopia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se nyt vaan niin on että se on täysin piittaamatonta toisen ajankäytöstä. Jos on sovittu että tavataan 18, ja toinen ilmaantuu 18:30, niin eikö tule mieleen että toinen olisi voinut käyttää sen 30 minuuttia fiksummin kun vain odottaa.

Joo, kaikki myöhästyy joskus, ja joillakin on oikeasti ihan todellisia syitä (mistä soitetaan ja pahoitellaan), mutta suurin osa myöhästelijöistä on niitä jotka on myöhässä AINA. Töistä, tapaamisista, treffeiltä, elokuvista jne. Aina myöhässä kaikkialla. Jotenkin vajaa pitää olla.

Siinäpä se asian ydin tuli, heillä on neurologinen kehityshäiriö, vähän kuin joillakin on Asperger tai ADHD. Miksi tiedän tämän? Olen itse ollut 35 vuotta myöhässä, aina. Joten miettikääpä vähän, ettehän te täällä vammaisiakaan hauku. Luuletteko etteivät nämä ihmiset oikesti halua olla ajoissa ja tunne häpeää ja pas*aa oloa siitä että taas olivat myöhässä. Eivät he sitä ilkeyttään tai muiden halveksimiseksi tee!! Te haukkujat täällä olette käsittämättömän yksinkertaisia ihmisiä.

Tässä taas joku pikku prinsessa maailmannapa ruikuttaa, miten se on aina muiden tehtävä passata ja hyysätä ja huomioida hänen kuninkaallista korkeuttaan, kun itseä ei kiinnosta opetella elämään itsensä kanssa vaan se on aina muiden tehtävä joustaa ja odottaa ja olla kärsivällinen. Todellakaan sinulle eivät muut ihmiset merkitse mitään. Normaalit vammaiset ymmärtävät rajoituksensa ja kehittävät keinoja selvitä niiden kanssa, kaltaisesi omannavantuijottajat käyttävät ongelmiaan tekosyynä kun ovat oikeasti laiskoja ja piittaamattomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata panostaa tuollaisiin ihmisiin. He tulevat aina olemaan myöhässä, koska heidän maailmassaan muilla ihmisillä ei ole väliä. Tärkeintä heille ovat vain he itse.

Mitäs jos myöhästyy aina, koska huolehtii muista. Onko sekin itsekästä? Itse myöhästyn usein siksi, että aina lähtiessä neljällä lapsella ja miehellä on joku asia jossa pitää vielä auttaa ennen lähtöä. Yrittää tiivistää aikatauluja, että ehtisi tehdä tarpeelliset silti vaikka tapaa jonkun, koska haluaa näyttää antamalla aikaa, sen välittämisen. Itsekästä ajattelua, että vain minä olen tärkeä ja minut pitää nähdä juuri ajallaan välittämättä muiden tarpeista. Eikö?

Kyllähän tuossa ainakin on odottajille täysin selvää miten vähäarvoisia he ovat sinun maailmassasi. Ei siinä paljon tunnu missään se, että kaveri seisoskelee puoli tuntia jossain parkkipaikalla viimassa odottamassa, kun oma hellanduudeli on taas hukannut lempipaitansa ja se on nyt ehdottomasti etsittävä, koska kukaan muu ei siihen kykene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se nyt vaan niin on että se on täysin piittaamatonta toisen ajankäytöstä. Jos on sovittu että tavataan 18, ja toinen ilmaantuu 18:30, niin eikö tule mieleen että toinen olisi voinut käyttää sen 30 minuuttia fiksummin kun vain odottaa.

Joo, kaikki myöhästyy joskus, ja joillakin on oikeasti ihan todellisia syitä (mistä soitetaan ja pahoitellaan), mutta suurin osa myöhästelijöistä on niitä jotka on myöhässä AINA. Töistä, tapaamisista, treffeiltä, elokuvista jne. Aina myöhässä kaikkialla. Jotenkin vajaa pitää olla.

Siinäpä se asian ydin tuli, heillä on neurologinen kehityshäiriö, vähän kuin joillakin on Asperger tai ADHD. Miksi tiedän tämän? Olen itse ollut 35 vuotta myöhässä, aina. Joten miettikääpä vähän, ettehän te täällä vammaisiakaan hauku. Luuletteko etteivät nämä ihmiset oikesti halua olla ajoissa ja tunne häpeää ja pas*aa oloa siitä että taas olivat myöhässä. Eivät he sitä ilkeyttään tai muiden halveksimiseksi tee!! Te haukkujat täällä olette käsittämättömän yksinkertaisia ihmisiä.

Tässä taas joku pikku prinsessa maailmannapa ruikuttaa, miten se on aina muiden tehtävä passata ja hyysätä ja huomioida hänen kuninkaallista korkeuttaan, kun itseä ei kiinnosta opetella elämään itsensä kanssa vaan se on aina muiden tehtävä joustaa ja odottaa ja olla kärsivällinen. Todellakaan sinulle eivät muut ihmiset merkitse mitään. Normaalit vammaiset ymmärtävät rajoituksensa ja kehittävät keinoja selvitä niiden kanssa, kaltaisesi omannavantuijottajat käyttävät ongelmiaan tekosyynä kun ovat oikeasti laiskoja ja piittaamattomia.

No justpa tämä. Käytiin ent ystävän kanssa useat keskustelut siitä, mitä voisi tehdä, jotta ei aina olisi myöhässä, töistäkin.

Aina päädyttiin siihen, että hänen erityisherkkää sieluaan ei kukaan voi ymmärtää ja esim. että voihan tietty sen kännyhälytyksenkin laittaa, mutta se on ikävä ääni ja hän ei tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on lähes aina myöhässä, niin kyllä hän siitä itsekin kärsii. Taustalla voi olla ajan hahmottamisen ongelmia tai vaikka (diagnosoimaton) ADD/ADHD

Lakatkaa laittamasta näitä kommentteja tänne, jos ei ole mitään uutta avattavaa aiheeseen! Ihan kuin kukaan ei lukisi aiempia kommentteja, kun tasaisin väliajoin tulee näitä ahaa-elämyksiä. Nyt ollaan siirrytty jo tautimääritysten ohi ja pohditaan sitä, miten sairauksien kanssa silti voi opetella olemaan ajoissa. Se on mahdollista: joka ikinen ADD/ADHD-potilas, tai itseään sellaiseksi väittävä, on täällä itse vahingossa lipsauttanut, että onnistuu olemaan ajoissa, kun panostaa. 

Ja se jatkuva "panostaminen" on niin täydellisen uuvuttavaa, ettei kukaan voi elää elämäänsä läpi vain tsemppaamalla. ADHD ihmiset usein kokevat burnouteja työelämässä (eräs nainen jo kolmennasta burnoutistaan toipumassa) kun on pakko mennä koko ajan yli omien rajojen ja elämän pieniinkin asioihin kuluu paljon enemmän energiaa kuin neuronormaaleilta. ADHD ihmisillä on myös koko kirjo erilaisia oireiluja, joten mitkään yksittäiset siistit neuvojen niputukset ("tee näin niin onnistut!") eivät todellakaan päde kaikkiin. Oma läheiseni, jolla on ADHD, joutui työpaikallaan kieltäytymään tarjotusta ja haluamastaan ylennyksestä kun selvisi kuinka paljon työmäärä kasvaisi ja hänelle jo nykyisen työn yksityiskohtien pyörittely tuotti vaikeuksia. Lisäksi ADHD ihmisen oikea paikka saada apua todellisiin elämänhallinnan ongelmiin on ihan jossakin muualla kuin asiasta ymmärtämättömien besserwisserien neuvot netin palstoilla.

Mitä sitten roikut täällä, jos ei hyvät neuvot kelpaa? Ei niitä neuvoja ole pakko ottaa käyttöön, tietenkään. Se vaan, että elämänsä rauhoittamisesta ei tule stressiä, vaan nimenomaan siitä ADHD:lle tyypillisestä kohkaamisesta. Olin itse aivan toivoton tohelo, mutta kun tajusin, ettei elämä voi mennä näin, aloin käyttää neuvomatta juurikin tällaisia vippaskonsteja mitä täällä on ehdotettu. ADHD-diagnoosin sain siinä vaiheessa, kun myöhästely ja toheloiminen oli jo kutakuinkin hallussa. Lääkkeet siihen ja elämänlaatu parani entisestään. Mulla siis todella monioireinen ADHD, mutta sain itseni koulutettua, kun päätin, että sähläys riittää. Aivoihin tulviville ajatuksille en voi lähtökohtaisesti mitään, mutta kun huomaan, että alkaa kone kuumumaan, palaan siihen, mitä olin tekemässä, mikä on tärkeää, ja missä järjestyksessä hommat tehdään. Asioiden listaaminen ja kännykkämuistutukset ovat tässä ihan mieletön apu. Kännykkä on mulla koko ajan pikkulaukussa (sellainen crossbody-minikäsilaukun tapainen) mukana. Päivässä on aikoja, jolloin pidän kännykän äänettömällä, ettei tule häiritseviä puheluita, mutta muistutukset on päällä. Elämä on paljon kivempaa, kun yhtäkkiä päähän pälkähtävät tehtävät vain kirjaa listaan ja sitten illalla mietiskelee, mikä on seuraavan päivän agenda eikä lähde samantien ramppaamaan. Kokeilkaa oikeasti näitä neuvoja älkääkä heti torpatko ja vaatiko yletöntä ymmärrystä. Ei kukaan jaksa katsoa häsläävää pyryharakkaa sen paremmin kuin hidastelevaa matoakaan. Nykyisin huomaan, että en edes vapaa-ajalla tykkää olla ilman kännykkää, koska heti lähtee mopo keulimaan. Vapaa-ajalla ei tietysti kovin usein tarvitse osua juuri oikeaan aikaan minnekään, mutta haluan silti miettiä etukäteen, mitä kaikkea viikonloppuna ajattelin tehdä, ja teen muistutukset niitä silmällä pitäen. Jos ei sitten huvitakaan jättää jotain asiaa kesken, voin jatkaa sitä ja siirtää seuraavana listalla olleen jutun johonkin toiseen hetkeen/viikonloppuun. Tapaamisia en toki peru, enkä ole niistä myöhässä. Tuntuu mukavalta.

No mähän en ole tässä ketjussa alkuunkaan mitään neuvoja hakemassa eikä siihen ketjun otsikossa mitenkään viitattu, että tänne pitikin tulla ottamaan opikseen. Ymmärrän että ihmisellä jolla on elämänhallinta hyvin kasassa ADHD:sta huolimatta, on vaikea ymmärtää niitä, joilla tilanne ei ole syystä tai toisesta, hyvistä päätöksistä ja lääityksistä huolimatta huolimatta, yhtä hyvä. Mitään yletöntä ymmärrystä ei kukaan vaadi vaan ihan normaalia empatiakykyä ja tietoisuuden lisäämistä. Ihmisillä on monenlaisia puutteita ja ihmistä pitäisi aina katsoa kokonaisuutena sen sijaan, että keskittyy joihinkin tiettyihin ongelmiin. Mä olen sellainen, ettei musta edes uudemmat tutut huomaa mitään. En päällepäin näytä mitenkään sähläriltä enkä sovi ulkoisesti ihmisten mielikuvaan ADHD:sta. Opiskeltuakin sain. Silti hukkaan yhä kotona puhelimen koko ajan ja löydän sen vaikka jääkaapista ja olen käynyt läpi kaikki mahdolliset keinot muistaa hammaslääkärin aikoja, jatkuvasti tihenevistä muistutuksista lähtien, ja silti unohtelen niitä. Tiettyyn pisteeseen asti voi tosiaan tsempata, tehdä tehokkaita päätöksiä, ottaa hyviä keinoja käyttöön ja lääkitä itseään - ja sitten loput ajasta pitää osata olla itselleen armollinen. Mä en tule koskaan olemaan sellainen, että kaikki hoituisi leikiten, en vaikka mitä tekisin, ja sen tajuaminen onkin ollut tosi vapauttavaa. Mieskin on täysin sinut mun omalaatuisuuden kanssa ja ihan sanomatta ottaa tietyt käytännön asiat hoitoonsa. Hän on esim ottanut lasten wilmat pääasiallisesti omaan seurantaansa, koska monien kouluasioiden jatkuva hoito saa mut ihan solmuun. Mähän pärjäsin vielä aika hyvin siihen asti kun sain lapsia, mutta lapsi lapselta mun ongelmat alkoi suurentua ja lopulta sitten sain diagnoosin. Itsenäisenä aikuisena olin jo keksinyt hyviä keinoja pärjätä, mutta perheen saaminen hajotti sen pakan. En todellakaan aio loppuelämääni piiskata sen takia, että en ole vahvoimmillani näissä käytännön elämän askareissa. Mä oon ihan tosi hyvä just näin. Mä saan neuvoja ja hyviä vinkkejä varsinaisista ADHD -ihmisille tarkoitetuista lähteistä, saan uutiskirjeitä, luen kirjoja, seuraan keskusteluja, osallistun ryhmiin, puhun läheisteni kanssa, jotka ymmärtävät asiasta, ja puhun lääkärille lääkityksistä. Joka toisessa kommentissa tässäkin ketjussa paistaa läpi lähes täysi ymmärtämättömyys ja tuomitseminen eikä sellainen ole todellakaan mun paikka etsiä hyvää vertaistukea.

Katsos kun ei niitä kaikkia puutteita tarvitse sietää, vaikka ymmärtäisi mistä ne johtuu. Ihmiset, jotka eivät pysty säätelemään toimintaansa ja pysy lupauksissaan, jäävät kyllä pienelle huomiolle ystäväpiirissäni. Samaten töissä ei katsella yhtään pidempään kuin on pakko ihmistä, joka ei selviä työtehtävistään. Nämä ADHD:t ja muuten spesiaalit tapaukset etsiköön itselleen paremmin sopivaa seuraa ja töitä.

Jotkut ne ovat AINA nalkuttamassa. Mikä siinä on, ettei voi olla koskaan nalkuttamatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata panostaa tuollaisiin ihmisiin. He tulevat aina olemaan myöhässä, koska heidän maailmassaan muilla ihmisillä ei ole väliä. Tärkeintä heille ovat vain he itse.

Mitäs jos myöhästyy aina, koska huolehtii muista. Onko sekin itsekästä? Itse myöhästyn usein siksi, että aina lähtiessä neljällä lapsella ja miehellä on joku asia jossa pitää vielä auttaa ennen lähtöä. Yrittää tiivistää aikatauluja, että ehtisi tehdä tarpeelliset silti vaikka tapaa jonkun, koska haluaa näyttää antamalla aikaa, sen välittämisen. Itsekästä ajattelua, että vain minä olen tärkeä ja minut pitää nähdä juuri ajallaan välittämättä muiden tarpeista. Eikö?

Kyllähän tuossa ainakin on odottajille täysin selvää miten vähäarvoisia he ovat sinun maailmassasi. Ei siinä paljon tunnu missään se, että kaveri seisoskelee puoli tuntia jossain parkkipaikalla viimassa odottamassa, kun oma hellanduudeli on taas hukannut lempipaitansa ja se on nyt ehdottomasti etsittävä, koska kukaan muu ei siihen kykene.

Ja sitten hoselletaan paikalla naama leveässä hymyssä kertomaan, että sori nyt taas, mutta meidän neiti suostuu huomenna menemään kouluun vain mirrepaidassa ja niin se vaan taas oli, että minähän se ainut olen, joka sen löytää, eihän meidän jaakoppi edes tiedä, mikä mirrepaita on!

Ja siitä meidän neitistä sitten muutenkin tarinaa riittää, väliin mahtuu pari no entäs sitten tämä meidän nuori herra-juttua.

Arvostan toisten aikaa! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvostan toisten aikaa! kirjoitti:

" Jos taas se ei ole työnkuvaasi liittyvää, niin se voi olla ihan kiva juttu, mutta jos sinulle maksetaan, että homma alkaa klo 8, niin silloin se on tärkeämpää ja se pitäisi hoitaa, eikä miettiä parannusehdotuksia."

Jos myöhästyy pari kertaa kuussa niin se tarkoittaa sun maailmassa, että oon myöhästynyt koska mietin liikaa parannusehdotuksia vai mitä oikein selität?

Olen saanut parannusehdotuksista työnantajalta kiitosta, mutta en moitetta myöhästelystä. Kun meillä ne menee palkasta, eikä maailma kaadu.

" Kivaa, että kuuntelet työkavereitasi, joilla on henkilökohtaisia ongelmia , mutta oletko varma, että työnantajasi haluaa maksaa siitä sinulle, jos teet sitä työaikana? "

Meillä kaikki juttelee työajalla koko ajan muuta, koska se onnistuu työn lomassa. Vastasin kommenttiin, jossa väitettiin etten mukamas kuuntele muita vaan valitan muka vain omia ongelmiani. En tiedä, oletko sama kommentoija.

" Tietenkään ketään ei pidä kiusata. Potkut olisi ehkä parempi sellaisille, joille ne työnvaatimukset eivät sovellu. Joskus ajoissa oleminen on vaan liian vaativaa ja heille soveltuisi ehkä jokin toinen työ, missä työajat ovat täysin merkityksettömiä."

Kenties. Tässä nyt ei kuitenkaan ole siitä kyse.

Kyse on siitä, että joidenkin elämäntehtävä on kytätä muita ja ylentää itsensä paremmiksi kuin muut, koska he ovat aina ajoissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he tekisivät töissä yhtään enempää kuin on pakko.

Kyseinen henkilö on sitä tyyppiä, joka kehuskelee olevansa aina ajoissa ja ei ole ikinä töistä pois. Tulee vähän flunssaisena töihin. Neuvoo muita miten elää ja juoruaa muista.

Aiheuttaa työnantajalle lisää kustannuksia kiusaamalla ja juoruamalla josta muut stressaantuvat ja masentuvat.

Mutta onneksi on sentään ajoissa. 😀

Muusta en tiedä, mutta mä olen kyllä jo aivan väsynyt näihin pitkiin selostuksiin SUN ELÄMÄSTÄ, jotka vie tilan koko muulta ketjulta ja siinä kommentoivilta. Jos kuuntelisin vielä tätä ja katselisin, kun viime tipassa hosit työvaatteita omien päälle, voisin minäkin sanoa muutaman kk jälkeen ilkeästi.

Vai niin. No kenenkäs elämänkokemuksella mun pitäis puhua, jos ei omalla?

Tunnen sen verran ADHD-ihmisiä, että mun tarina vois olla yhtä hyvin jonkun toisen tarina. Siksi puhun näistä asioista, että ymmärrys kaikkia ADHD-ihmisiä kohtaan lisääntyis ja kaikkien olis helpompaa olla tässä yhteiskunnassa.

Olis myöskin sulla ja monella muulla helpompaa, jos ilmapiiri myöhästelijöiden ympärillä ei olis sellainen että ajatellaan, että se tapahtuu koska ollaan tahallaan muille hankalia tai ei arvosteta muiden aikaa.

Mikään ei estä SUA kirjoittamasta SUSTA. Voit myös lakata arvostelemasta mun elämää ja kyselemästä ja olettamasta mun työelämästä ja musta, jos et jaksa lukea vastauksia.

Samaa sanoin sille työkaverillekin, että jos kokee, että on hänen paikkansa arvostella ja tunkea nokkaansa mun asioihin niin sitten varmaan mullakin on oikeus vastata.

En yhtään epäile, ettetkö voisi sanoa ilkeästi. Se ei vain vie tätä asiaa yhtään eteenpäin. Kärsin huonoista puolistani ilman kenenkään ilkeilyjä jo ihan tarpeeksi.

No tämä on kyllä epäonnistunut totaalisesti, koska minä ainakin olen sinun märinäsi perusteella lähinnä vakuuttunut siitä, että ADHD on iso nega sekä työpaikalla että henkilökohtaisessa elämässä, ja että siitä kärsivä mielellään käyttää sitä tekosyynä kaikelle perseilylleen ja myöhästelylle ja muiden huomioimattomuudelle. Ei kannata kaveerata ADHD:n kanssa, se kuitenkin vain sählää ja myöhästelee ja odotuttaa, ja sitten uhriutuu jos sille huomauttaa, ja vaatii erikoiskohtelua ja sitä että kaikki muut joustaa ikuisesti kun sitä itseään EVVK.

Paras ystäväni oli lapsena hätähousu. Saattoi jopa tuntia ennen sovittua aikaa soittaa, että missä olen. Nyt, kun olemme aikuisia, hän on aina myöhässä. Joskus jopa tuntikaupalla. Ainakin kaksi kertaa hän on jättänyt kokonaan tulematta, ilman ilmoitusta. Ääripäästä toiseen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on lähes aina myöhässä, niin kyllä hän siitä itsekin kärsii. Taustalla voi olla ajan hahmottamisen ongelmia tai vaikka (diagnosoimaton) ADD/ADHD

Lakatkaa laittamasta näitä kommentteja tänne, jos ei ole mitään uutta avattavaa aiheeseen! Ihan kuin kukaan ei lukisi aiempia kommentteja, kun tasaisin väliajoin tulee näitä ahaa-elämyksiä. Nyt ollaan siirrytty jo tautimääritysten ohi ja pohditaan sitä, miten sairauksien kanssa silti voi opetella olemaan ajoissa. Se on mahdollista: joka ikinen ADD/ADHD-potilas, tai itseään sellaiseksi väittävä, on täällä itse vahingossa lipsauttanut, että onnistuu olemaan ajoissa, kun panostaa. 

Ja se jatkuva "panostaminen" on niin täydellisen uuvuttavaa, ettei kukaan voi elää elämäänsä läpi vain tsemppaamalla. ADHD ihmiset usein kokevat burnouteja työelämässä (eräs nainen jo kolmennasta burnoutistaan toipumassa) kun on pakko mennä koko ajan yli omien rajojen ja elämän pieniinkin asioihin kuluu paljon enemmän energiaa kuin neuronormaaleilta. ADHD ihmisillä on myös koko kirjo erilaisia oireiluja, joten mitkään yksittäiset siistit neuvojen niputukset ("tee näin niin onnistut!") eivät todellakaan päde kaikkiin. Oma läheiseni, jolla on ADHD, joutui työpaikallaan kieltäytymään tarjotusta ja haluamastaan ylennyksestä kun selvisi kuinka paljon työmäärä kasvaisi ja hänelle jo nykyisen työn yksityiskohtien pyörittely tuotti vaikeuksia. Lisäksi ADHD ihmisen oikea paikka saada apua todellisiin elämänhallinnan ongelmiin on ihan jossakin muualla kuin asiasta ymmärtämättömien besserwisserien neuvot netin palstoilla.

Mitä sitten roikut täällä, jos ei hyvät neuvot kelpaa? Ei niitä neuvoja ole pakko ottaa käyttöön, tietenkään. Se vaan, että elämänsä rauhoittamisesta ei tule stressiä, vaan nimenomaan siitä ADHD:lle tyypillisestä kohkaamisesta. Olin itse aivan toivoton tohelo, mutta kun tajusin, ettei elämä voi mennä näin, aloin käyttää neuvomatta juurikin tällaisia vippaskonsteja mitä täällä on ehdotettu. ADHD-diagnoosin sain siinä vaiheessa, kun myöhästely ja toheloiminen oli jo kutakuinkin hallussa. Lääkkeet siihen ja elämänlaatu parani entisestään. Mulla siis todella monioireinen ADHD, mutta sain itseni koulutettua, kun päätin, että sähläys riittää. Aivoihin tulviville ajatuksille en voi lähtökohtaisesti mitään, mutta kun huomaan, että alkaa kone kuumumaan, palaan siihen, mitä olin tekemässä, mikä on tärkeää, ja missä järjestyksessä hommat tehdään. Asioiden listaaminen ja kännykkämuistutukset ovat tässä ihan mieletön apu. Kännykkä on mulla koko ajan pikkulaukussa (sellainen crossbody-minikäsilaukun tapainen) mukana. Päivässä on aikoja, jolloin pidän kännykän äänettömällä, ettei tule häiritseviä puheluita, mutta muistutukset on päällä. Elämä on paljon kivempaa, kun yhtäkkiä päähän pälkähtävät tehtävät vain kirjaa listaan ja sitten illalla mietiskelee, mikä on seuraavan päivän agenda eikä lähde samantien ramppaamaan. Kokeilkaa oikeasti näitä neuvoja älkääkä heti torpatko ja vaatiko yletöntä ymmärrystä. Ei kukaan jaksa katsoa häsläävää pyryharakkaa sen paremmin kuin hidastelevaa matoakaan. Nykyisin huomaan, että en edes vapaa-ajalla tykkää olla ilman kännykkää, koska heti lähtee mopo keulimaan. Vapaa-ajalla ei tietysti kovin usein tarvitse osua juuri oikeaan aikaan minnekään, mutta haluan silti miettiä etukäteen, mitä kaikkea viikonloppuna ajattelin tehdä, ja teen muistutukset niitä silmällä pitäen. Jos ei sitten huvitakaan jättää jotain asiaa kesken, voin jatkaa sitä ja siirtää seuraavana listalla olleen jutun johonkin toiseen hetkeen/viikonloppuun. Tapaamisia en toki peru, enkä ole niistä myöhässä. Tuntuu mukavalta.

No mähän en ole tässä ketjussa alkuunkaan mitään neuvoja hakemassa eikä siihen ketjun otsikossa mitenkään viitattu, että tänne pitikin tulla ottamaan opikseen. Ymmärrän että ihmisellä jolla on elämänhallinta hyvin kasassa ADHD:sta huolimatta, on vaikea ymmärtää niitä, joilla tilanne ei ole syystä tai toisesta, hyvistä päätöksistä ja lääityksistä huolimatta huolimatta, yhtä hyvä. Mitään yletöntä ymmärrystä ei kukaan vaadi vaan ihan normaalia empatiakykyä ja tietoisuuden lisäämistä. Ihmisillä on monenlaisia puutteita ja ihmistä pitäisi aina katsoa kokonaisuutena sen sijaan, että keskittyy joihinkin tiettyihin ongelmiin. Mä olen sellainen, ettei musta edes uudemmat tutut huomaa mitään. En päällepäin näytä mitenkään sähläriltä enkä sovi ulkoisesti ihmisten mielikuvaan ADHD:sta. Opiskeltuakin sain. Silti hukkaan yhä kotona puhelimen koko ajan ja löydän sen vaikka jääkaapista ja olen käynyt läpi kaikki mahdolliset keinot muistaa hammaslääkärin aikoja, jatkuvasti tihenevistä muistutuksista lähtien, ja silti unohtelen niitä. Tiettyyn pisteeseen asti voi tosiaan tsempata, tehdä tehokkaita päätöksiä, ottaa hyviä keinoja käyttöön ja lääkitä itseään - ja sitten loput ajasta pitää osata olla itselleen armollinen. Mä en tule koskaan olemaan sellainen, että kaikki hoituisi leikiten, en vaikka mitä tekisin, ja sen tajuaminen onkin ollut tosi vapauttavaa. Mieskin on täysin sinut mun omalaatuisuuden kanssa ja ihan sanomatta ottaa tietyt käytännön asiat hoitoonsa. Hän on esim ottanut lasten wilmat pääasiallisesti omaan seurantaansa, koska monien kouluasioiden jatkuva hoito saa mut ihan solmuun. Mähän pärjäsin vielä aika hyvin siihen asti kun sain lapsia, mutta lapsi lapselta mun ongelmat alkoi suurentua ja lopulta sitten sain diagnoosin. Itsenäisenä aikuisena olin jo keksinyt hyviä keinoja pärjätä, mutta perheen saaminen hajotti sen pakan. En todellakaan aio loppuelämääni piiskata sen takia, että en ole vahvoimmillani näissä käytännön elämän askareissa. Mä oon ihan tosi hyvä just näin. Mä saan neuvoja ja hyviä vinkkejä varsinaisista ADHD -ihmisille tarkoitetuista lähteistä, saan uutiskirjeitä, luen kirjoja, seuraan keskusteluja, osallistun ryhmiin, puhun läheisteni kanssa, jotka ymmärtävät asiasta, ja puhun lääkärille lääkityksistä. Joka toisessa kommentissa tässäkin ketjussa paistaa läpi lähes täysi ymmärtämättömyys ja tuomitseminen eikä sellainen ole todellakaan mun paikka etsiä hyvää vertaistukea.

Katsos kun ei niitä kaikkia puutteita tarvitse sietää, vaikka ymmärtäisi mistä ne johtuu. Ihmiset, jotka eivät pysty säätelemään toimintaansa ja pysy lupauksissaan, jäävät kyllä pienelle huomiolle ystäväpiirissäni. Samaten töissä ei katsella yhtään pidempään kuin on pakko ihmistä, joka ei selviä työtehtävistään. Nämä ADHD:t ja muuten spesiaalit tapaukset etsiköön itselleen paremmin sopivaa seuraa ja töitä.

Nämä henkilöt aiheuttavat muille hallaa työpaikalla, koska heidän takia pitää joustaa työajoissa ja töissä, koska eivät koskaan pysy tilanteiden mukana.

Ei ihme, että eivät pärjää.

Tässä kohtaa on turha selittää, että on AD/HD....olsit kertonut sen työnantajalle ja työterveyteen, kun työsopimus tehtiin.

AD/HD ei kannata esittää siten "normaalia" ihmistä työpaikalla, ellei työnantaja ole siitä tietoinen.

Kaikki kärsii, ystävät mukaanlukien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli vaan mieleen tätä ketjua lukiessa, että kuinka moni tuntee/tietää tällaisen kroonisen myöhästelijän joka on saanut lopputilin myöhästelyjensä vuoksi.

 

Aika harvassa taitavat loppujen lopuksi olla. Yleensä nämä myöhästelijät kyllä ehtivät asioihin jotka ovat heille itselleen tärkeitä ja joista voisi tulla ihan oikeita sanktioita. Kysymys on prioriteeteista ja valinnoista, ei siitä että ei oikeasti osattaisi olla ajoissa silloin kun sillä on oikeasti väliä.

Ainakin omalla kohdallani olen noihin sanktioitaviin juttuihin yleensä ajoissa (en aina!) vain siksi että stressaan niistä hirveästi etukäteen. En vapaa-ajallani halua/jaksa kokea sellaista stressiä jonka vuoksi olisin sitten niin väsynyt ettei olisi kenellekään kivaa tavata. Oikeasti, jos ei stressaa lähtemisistä ja ehtimisistä koskaan, ei voi käsittää sitä miten vaikeaa ja väsyttävää voi olla se että on jossakin tietyssä paikassa jollakin tietyllä kellonlyömällä.

Jotain lääkärissä käyntiä jaksaa stressata kerran vuodessa tai vastaavaa, ja töihin menosta tulee rutiini, mutta sitten vapaa-ajalla se stressaus, ei kiitos.

Teenkin ystävieni kanssa niin että jos olemme esim. lauantaina menossa keskustaan ja sovitaan että nähdään siellä, asun itse niin kaukana että tulen linja-autolla, ilmoitan kun olen noussut kyytiin, kaikki osaavat katsoa aikataulusta milloin se on keskustassa ja ajoittaa omat kulkemisensa (kävellen/pyörällä muille) niin että ovat niihin aikoihin siellä. Toki jos joku dramaattisesti myöhästyy itsestä johtumattomista syistä, siitä muille ilmoittaa. Tällä tavalla toimien minä en stressaa ehtimisestä eivätkä muut stressaannu minun mahdollisesta myöhästelystäni.

Sä AD/HD:n puolustelija olet itse se bessewisser! Älä besserwisseröi asioihin, joista et tiedä.

Jos sinulla on tämä oire, niin kerro siitä ystävillesi/työkavereillesi, ja etenkin työnantajallesi heti työsuhteen alussa, jotta muut ns. " normaalit" osapuolet eivät joudu kärsimään.

Se tulee ilmi kuitenkin, että kannattaa olla rehellinen kertoessaan itsestään asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai se, että uppoutuu johonkin muuhun tekemiseen kuin lähtemiseen ajoissa on ihan tahallinen teko ja valinta, ellei ihminen ole ulkoa ohjattu robotti.

Minä en tietoisesti valitse uppoutua epäolennaiseen sen enempää kuin laihduttamista yrittävä ylipainoinen tietoisesti valitsee alkaa kaksin käsin ahmia sipsejä. Tai näin voisin kuvitella. Ehkä jotkut menettävät fokuksensa ja itsekontrollinsa "tahallaan", mistäpä minä tiedän. Totta kai vastuu myöhästymisestäni on minulla, ihan niin kuin vastuu sipsinmässyttämisestä on sillä laihtumisesta haaveilevalla lihavalla. Mutta "tahallinen teko ja valinta" se ei sinun tarkoittamallasi tavalla ole.

Ah. Eli siis täysin tietoisesti. Kuten sipsejä ahmiva laihduttaja, sinäkin siis varta vasten luot itsellesi olosuhteet jossa sorrut myöhästelyyn/sipsien mättämiseen, ja sitten jälkikäteen keksit ties mitä tekosyitä ja puolustuksia siihen miten nyt vaan satuit taas ihan vahingossa ajautumaan tähän tilanteeseen, ja että ne itse järjestämäsi olosuhteet (kuten sen sipsipussin osto ja kantaminen kotiin) olivatkin jotenkin jonkun muun vika. Kieltämättä varsin osuva vertaus.

Vierailija kirjoitti:

Ne ei vaan arvosta sinua.

Ihmisellä voi olla vaikeita aikoja, jolloin on jo iso suoritus tulla paikalle ilman sähläystä. 15 minuuttia myöhässä on iso ablodin arvoinen suoritus ja kertoo kaikesta muusta kuin arvostuksen puutteesta. Hyvä kun suihkuunkaan saa itsensä laitettua ennen lähtöä.

Käänteinen näkemys, että AD/HD olisi normaali tila ja kaikki toimisivat samalla tavalla....miten tämä yhteiskunta toimisi??

Siten kaikki olisivat aina myöhässä esim. lääkärit, bussit, pelastulaitos, lentokoneet?

Aika kaaos tosta syntyisi ja selitys olisi sitten villasella, koska on AD/HD.

Entäs sitten, kun te haluatte että muut on ajoissa ja hammaslääkärikin on silloin, kun on aika varattu? Ryhdyttekö marmattaan heti asiasta?

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ymmärrä miten edes keskittymishäiriöinen voi kuvitella että jos toisella puolella kaupunkia pitää olla klo 15, niin valmistautuminen aloitetaan kymmentä vaille, tai vasta klo 15.

Itsellä noin saattaisi käydä koska se huomiohälytys oli klo 14:00, mutta koska olin just silloin keskittynyt johonkin mielenkiintoiseen (esim. just nyt voisi olla uutisten lukeminen Afganistanin tilanteesta) niin laitoin hälytyksen vain pois enkä huomannut ajan kulumista ennen kuin sellaisessa "KELLO ON MITEN PALJON? MUN PITÄÄ OLLA SIELLÄ KYMMENEN MINUUTIN PÄÄSTÄ!"-paniikissa sitten kun on jo myöhäistä olla ajoissa.

Olen oikeasti hukannut kokonaisia päiviä (vapaapäiviä jolloin ei ole ollut mitään sovittua) esim. Wikipedian artikkeleiden lukemiseen. Havahdun ajan kulumiseen vasta sitten kun tulee niin hämärä että ruudun ja huonetilan kontrasti alkaa ottaa silmiin. Minulla on koko ajan rannekello kädessä ja tietokoneen kellon lukemakin näköpiirissäni, en vaan kiinnitä niihin mitään huomiota.

Ärsyttää, kun tenniskaveri on myöhästelijä. Tunnin pelivuorosta menee aina 5-10 minuuttia hukkaan eli joskus jopa kuudesosa.

Kyllä se on niin, että ennen pelivuoron alkamista pitää olla vaihdettu vaatteet ja venytelty. Sitten ollaan valmiina kentän laidalla vaikka edes muutamia sekunteja ennen. Sitten kun pelivuoro alkaa, voidaan mennä kentälle, heittää omat kamat kentän laidalle tai penkille ja aloittaa ihan heti sillä samalla minuutilla.

En kovin mielellään ota hänen kanssaan pelivuoroa silloin kun peliajasta pitää maksaa tuntihinnan mukaan.

Jos on niin paha adhd, että on mahdoton olla paikalla silloin kun on itse sopinut, niin sitten sopii ne tapaamiset niin, että toisen on hyvä odotella. Vaikka niin, että sanoo suoraan että mun on vaikee olla paikalla vaikka sovin mitä, joten tuun hakee sut himasta kun oon saanut itseni ojennukseen. Pyrin neljäksi, mutta saattaa mennä kuuteen. Tai että mennään hei leffaan, molemmille omat liput, nähään siellä katsomossa kun en kuitenkaan ehi ennen alkua. Mennään kahville sen jälkeen, niin voidaan jutella kunnolla. Tai että noukkikaa mut mukaan palaveriin mennessänne jos näyttää etten huomaa lähteä häläreistä huolimatta, tarjoon koko porukalle kahvit ja pullat joka kerrasta kun joudutte tekee niin.

Ei se ole vaikeaa, jos on reilu ja kantaa vastuunsa niistä sovituista jutuista.

Mulla on sairaus, jonka vuoksi väsyn toisinaan totaalisesti. Siksi mä en suunnittele juttuja, mistä mä en voi hyvällä omatunnolla jättäytyä pois päivän tai parin tunnin varotusajalla. Se rajottaa mua, muttei mun kavereita, jotka tietää ton ja sopii sitten muiden kanssa ne spessujutut. Oon siis mukana kaikissa ryhmäjutuissa ja meille voi tulla aina syömään ja hengailemaan vaikka oisinkin uupunut, mutta en lupaudu kuskiksi tai tekemään jotain fyysisesti rasittavaa ilman muuta apua. Ei oo vaikeeta, ei rasita kavereita. Pidän myös erittäin hyvää huolta jaksamisestani, jotta varmasti oon kunnossa silloin kun on oltava (työjutut, matkat, juhlat) ja varaan pitkän pätkän palautumisaikaa kaikelle.

Tietty ottaa päähän että asiat pitää järkkää noin, mutta enemmän se pännii jättää kaverit pulaan kun sen voi välttää.

Mun kaveri on aina rutkasti myöhässä, jopa päiviä...kuukausia, joten siksi ei olla enää tavattu kevään jälkeen, kun ei viimeksi saapunut sovittuun juttuun.

Kahvit jäähtyi ja jo perään soittelin, että missä viivyt, niin ei tuo parka muistanut mitään, vaan oli ihan toisella paikkakunnalla...töistä johtuen....kun on kiireinen ja menestyvä yrtitäjä.

Vastaavia tilanteiteita on todella riittämiin, joten ystävyys on siten todellakin koetuksella.....

Itse oon täsmällinen, että senkin takia ottaa koetukselle ymmärtää jatkuvia selityksiä myöhässä olemiselle....minkä tasoista ystävyyttä kuvastaa? Myöhästelijä antaa itsestään huonon kuvan, valitettavasti. Ikuisten selittelyjen kuunteluunkin alkaa kärsivällisyys olla lopussa.