Jotkut ne ovat AINA myöhässä. Mikä siinä on, ettei voi olla koskaan ajoissa?

Vierailija kirjoitti:

Tässä yksi myöhästelijä. Mulla on ADHD ja surkea ajantaju. En siis hahmota, paljonko aikaa kuluu lähtemiseen ja paikkaan x siirtymiseen. Lähtiessä alan myös helposti sähläämään: avaimet hukassa, sateenvarjo unohtuu, hups bensa onkin loppumassa ja pitää käydä tankilla... eikä ole harvinaista sekään että onnistun ennen tärkeää menoa telomaan itseni ja sitten pitää ruveta laastaroimaan :-D

Vielä aikuisenakin joudun ponnistelemaan tämän kanssa ihan hirveästi ja olen ottanut tavaksi yrittää olla 15 min etuajassa paikalla. Silti välillä myöhästyn ja joka kerta hävettää hitosti. Eli ei aina kyse ole itsekkyydestä ja toisen tahallisesta loukkaamisesta.

Mulla on hyvin samankuuloista menoa, vaikka ADHDta ei olekaan ja muuten koen hahmottavani ihan hyvin asioita. Jostain syystä minulla on tapana saapua sovitusta muutama minuutti myöhässä. Tiedostan tämän itse, eikä se ole itsestäni kivaa enkä haluaisi olla myöhässä. Jostain syystä en vain hahmota sitä, että missä kohtaa pitäisi alkaa kiirehtiä. Kuvittelen aina että aikaa on ennen kuin yhtäkkiä havahdun siihen, että on jo kiire. 

Ja sama juttu, alan aina sählätä kiireissäni jotain ja unohtelen ja hävittelen tavaroita. Saatan myös joutua kääntymään jo lähdettyäni takaisin kun unohdin jotakin, jota ilman en voi lähteä.

Tämä ei ollenkaan johdu siitä etten arvostaisi henkilöä, jota olen menossa tapaamaan. Olen myöhästelystä todella pahoillani ja monesti kiroan itseäni kiiruhtaessani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on lähes aina myöhässä, niin kyllä hän siitä itsekin kärsii. Taustalla voi olla ajan hahmottamisen ongelmia tai vaikka (diagnosoimaton) ADD/ADHD

Lakatkaa laittamasta näitä kommentteja tänne, jos ei ole mitään uutta avattavaa aiheeseen! Ihan kuin kukaan ei lukisi aiempia kommentteja, kun tasaisin väliajoin tulee näitä ahaa-elämyksiä. Nyt ollaan siirrytty jo tautimääritysten ohi ja pohditaan sitä, miten sairauksien kanssa silti voi opetella olemaan ajoissa. Se on mahdollista: joka ikinen ADD/ADHD-potilas, tai itseään sellaiseksi väittävä, on täällä itse vahingossa lipsauttanut, että onnistuu olemaan ajoissa, kun panostaa. 

Ja se jatkuva "panostaminen" on niin täydellisen uuvuttavaa, ettei kukaan voi elää elämäänsä läpi vain tsemppaamalla. ADHD ihmiset usein kokevat burnouteja työelämässä (eräs nainen jo kolmennasta burnoutistaan toipumassa) kun on pakko mennä koko ajan yli omien rajojen ja elämän pieniinkin asioihin kuluu paljon enemmän energiaa kuin neuronormaaleilta. ADHD ihmisillä on myös koko kirjo erilaisia oireiluja, joten mitkään yksittäiset siistit neuvojen niputukset ("tee näin niin onnistut!") eivät todellakaan päde kaikkiin. Oma läheiseni, jolla on ADHD, joutui työpaikallaan kieltäytymään tarjotusta ja haluamastaan ylennyksestä kun selvisi kuinka paljon työmäärä kasvaisi ja hänelle jo nykyisen työn yksityiskohtien pyörittely tuotti vaikeuksia. Lisäksi ADHD ihmisen oikea paikka saada apua todellisiin elämänhallinnan ongelmiin on ihan jossakin muualla kuin asiasta ymmärtämättömien besserwisserien neuvot netin palstoilla.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se nyt vaan niin on että se on täysin piittaamatonta toisen ajankäytöstä. Jos on sovittu että tavataan 18, ja toinen ilmaantuu 18:30, niin eikö tule mieleen että toinen olisi voinut käyttää sen 30 minuuttia fiksummin kun vain odottaa.

Joo, kaikki myöhästyy joskus, ja joillakin on oikeasti ihan todellisia syitä (mistä soitetaan ja pahoitellaan), mutta suurin osa myöhästelijöistä on niitä jotka on myöhässä AINA. Töistä, tapaamisista, treffeiltä, elokuvista jne. Aina myöhässä kaikkialla. Jotenkin vajaa pitää olla.

Siinäpä se asian ydin tuli, heillä on neurologinen kehityshäiriö, vähän kuin joillakin on Asperger tai ADHD. Miksi tiedän tämän? Olen itse ollut 35 vuotta myöhässä, aina. Joten miettikääpä vähän, ettehän te täällä vammaisiakaan hauku. Luuletteko etteivät nämä ihmiset oikesti halua olla ajoissa ja tunne häpeää ja pas*aa oloa siitä että taas olivat myöhässä. Eivät he sitä ilkeyttään tai muiden halveksimiseksi tee!! Te haukkujat täällä olette käsittämättömän yksinkertaisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele heidän suhteensa aikaa siten, että lisäät sovittuun aikaan 5 min.

Tuskinpa tässä ketjussa on kyse 5 minuutista vaan vähintään jostain vartista. 5 min voi aina antaa anteeksi. Meillä töissä kaikki kellotkin kellokorttilaitetta myöten on 5min eri ajassa keskenään. 😬

Tapaamisissa olen yleensä ajoissa. Töistä melkein joka päivä pari minuuttia myöhässä, koska olen masentunut enkä halua mennä. Viivyttelen viimeiseen asti ja melkein toivon että joku antaisi potkut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on lähes aina myöhässä, niin kyllä hän siitä itsekin kärsii. Taustalla voi olla ajan hahmottamisen ongelmia tai vaikka (diagnosoimaton) ADD/ADHD

Lakatkaa laittamasta näitä kommentteja tänne, jos ei ole mitään uutta avattavaa aiheeseen! Ihan kuin kukaan ei lukisi aiempia kommentteja, kun tasaisin väliajoin tulee näitä ahaa-elämyksiä. Nyt ollaan siirrytty jo tautimääritysten ohi ja pohditaan sitä, miten sairauksien kanssa silti voi opetella olemaan ajoissa. Se on mahdollista: joka ikinen ADD/ADHD-potilas, tai itseään sellaiseksi väittävä, on täällä itse vahingossa lipsauttanut, että onnistuu olemaan ajoissa, kun panostaa. 

Ja se jatkuva "panostaminen" on niin täydellisen uuvuttavaa, ettei kukaan voi elää elämäänsä läpi vain tsemppaamalla. ADHD ihmiset usein kokevat burnouteja työelämässä (eräs nainen jo kolmennasta burnoutistaan toipumassa) kun on pakko mennä koko ajan yli omien rajojen ja elämän pieniinkin asioihin kuluu paljon enemmän energiaa kuin neuronormaaleilta. ADHD ihmisillä on myös koko kirjo erilaisia oireiluja, joten mitkään yksittäiset siistit neuvojen niputukset ("tee näin niin onnistut!") eivät todellakaan päde kaikkiin. Oma läheiseni, jolla on ADHD, joutui työpaikallaan kieltäytymään tarjotusta ja haluamastaan ylennyksestä kun selvisi kuinka paljon työmäärä kasvaisi ja hänelle jo nykyisen työn yksityiskohtien pyörittely tuotti vaikeuksia. Lisäksi ADHD ihmisen oikea paikka saada apua todellisiin elämänhallinnan ongelmiin on ihan jossakin muualla kuin asiasta ymmärtämättömien besserwisserien neuvot netin palstoilla.

Mitä sitten roikut täällä, jos ei hyvät neuvot kelpaa? Ei niitä neuvoja ole pakko ottaa käyttöön, tietenkään. Se vaan, että elämänsä rauhoittamisesta ei tule stressiä, vaan nimenomaan siitä ADHD:lle tyypillisestä kohkaamisesta. Olin itse aivan toivoton tohelo, mutta kun tajusin, ettei elämä voi mennä näin, aloin käyttää neuvomatta juurikin tällaisia vippaskonsteja mitä täällä on ehdotettu. ADHD-diagnoosin sain siinä vaiheessa, kun myöhästely ja toheloiminen oli jo kutakuinkin hallussa. Lääkkeet siihen ja elämänlaatu parani entisestään. Mulla siis todella monioireinen ADHD, mutta sain itseni koulutettua, kun päätin, että sähläys riittää. Aivoihin tulviville ajatuksille en voi lähtökohtaisesti mitään, mutta kun huomaan, että alkaa kone kuumumaan, palaan siihen, mitä olin tekemässä, mikä on tärkeää, ja missä järjestyksessä hommat tehdään. Asioiden listaaminen ja kännykkämuistutukset ovat tässä ihan mieletön apu. Kännykkä on mulla koko ajan pikkulaukussa (sellainen crossbody-minikäsilaukun tapainen) mukana. Päivässä on aikoja, jolloin pidän kännykän äänettömällä, ettei tule häiritseviä puheluita, mutta muistutukset on päällä. Elämä on paljon kivempaa, kun yhtäkkiä päähän pälkähtävät tehtävät vain kirjaa listaan ja sitten illalla mietiskelee, mikä on seuraavan päivän agenda eikä lähde samantien ramppaamaan. Kokeilkaa oikeasti näitä neuvoja älkääkä heti torpatko ja vaatiko yletöntä ymmärrystä. Ei kukaan jaksa katsoa häsläävää pyryharakkaa sen paremmin kuin hidastelevaa matoakaan. Nykyisin huomaan, että en edes vapaa-ajalla tykkää olla ilman kännykkää, koska heti lähtee mopo keulimaan. Vapaa-ajalla ei tietysti kovin usein tarvitse osua juuri oikeaan aikaan minnekään, mutta haluan silti miettiä etukäteen, mitä kaikkea viikonloppuna ajattelin tehdä, ja teen muistutukset niitä silmällä pitäen. Jos ei sitten huvitakaan jättää jotain asiaa kesken, voin jatkaa sitä ja siirtää seuraavana listalla olleen jutun johonkin toiseen hetkeen/viikonloppuun. Tapaamisia en toki peru, enkä ole niistä myöhässä. Tuntuu mukavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se nyt vaan niin on että se on täysin piittaamatonta toisen ajankäytöstä. Jos on sovittu että tavataan 18, ja toinen ilmaantuu 18:30, niin eikö tule mieleen että toinen olisi voinut käyttää sen 30 minuuttia fiksummin kun vain odottaa.

Joo, kaikki myöhästyy joskus, ja joillakin on oikeasti ihan todellisia syitä (mistä soitetaan ja pahoitellaan), mutta suurin osa myöhästelijöistä on niitä jotka on myöhässä AINA. Töistä, tapaamisista, treffeiltä, elokuvista jne. Aina myöhässä kaikkialla. Jotenkin vajaa pitää olla.

Siinäpä se asian ydin tuli, heillä on neurologinen kehityshäiriö, vähän kuin joillakin on Asperger tai ADHD. Miksi tiedän tämän? Olen itse ollut 35 vuotta myöhässä, aina. Joten miettikääpä vähän, ettehän te täällä vammaisiakaan hauku. Luuletteko etteivät nämä ihmiset oikesti halua olla ajoissa ja tunne häpeää ja pas*aa oloa siitä että taas olivat myöhässä. Eivät he sitä ilkeyttään tai muiden halveksimiseksi tee!! Te haukkujat täällä olette käsittämättömän yksinkertaisia ihmisiä.

Koeta nyt sinäkin ymmärtää, että sinä et ole kaikki. On myös olemassa piittaamattomia ihmisiä. Esim oma entinen kaverini naureskeli, että on typerää lähteä muutoin kuin vähän myöhässä, koska siinähän voi joutua odottamaan! Kertoi iloisena, että mieluummin kattelee vähän pidempään telkkaria. Siihen hiipui ystävyys.

Työkaverini sanoi, että haluaa siivota ensin aamiaisastiat ja pöydät, ennen kuin lähtee töihin, sen vuoksi myöhästyy niin usein. Kysymykseen, miksei sitten herää aiemmin vastasi suu auki mollattaen, että no koska tahtoo nukkua niin pitkään kuin mahdollista, tietysti. Piti tyhmänä kysymystä.

Ellei tämä ole ilkeyttä ja muiden halveksumista, määrittele sinä sitten, mikä on.

Mitäpä ajatuksia aiheuttaa tällainen ystävä, joka on aina rutkasti myöhässä:

- yleensä sovitusta myöhässä jotain 2tuntia....tai enemmän

- usein unohtaa päivän, jolloin on sovittu tavata, vaikka itse ehdottaa kys. ajankohtaa

- ei muista lapsen syntymäpäivää, mutta saattaa kysellä lahjatoiveita....lahjan tuo puolivuotta myöhässä, ei viitsi postittaa sitä, että ehtisi edes samassa kuussa perille

-pahoittelee myöhästelyjään sillä, että on aina töissä.....

Kiinnostus tätä ystävää kohtaan alkaa olla mennyt, koska pahoitteluja on riittänyt vuosia ja aina myöhästelyt menee mitä ihmeellisimpien selityksien puolelle...

Vierailija kirjoitti:

Mikä kiire, valmiissa maailmassa? Turha hötkyillä.

Niinpä niin, ei tarvitsisikaan olla kiire, jos ihmiset edes jossain määrin pysyisivät sovituissa aikatauluissa.  Mutta jos ollaan lähdössä vaikka matkalle, niin eipä se bussi tai juna tai laiva odota sitä yhtä ihmistä, jonka mielestä ei tarvitse hötkyillä.  

Olen tuntenut ihmisen, jolle ajanhallinta oli vaikeata.  Hän oli sitä mieltä aina, että kyllä hän ehtii tämän ja tämän vielä tehdä...  ja aina jouduttiin sitten olemaan myöhässä kun häntä odoteltiin.  Ei ole kivaa leimautua itsekin myöhästelijäksi, kun oli kuskin ominaisuudessa ja oltiin tämän myöhästelijän kanssa samassa luottamustyöryhmässä.  Aina sama juttu.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvostan toisten aikaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopetin kaveruuden juuri tästä syystä. Hän oli aina n 15 minsaa myöhässä. Kerran tein itse saman hänelle, niin kyllä sain pitkiä katseita! 👀 😂 . Nautti varmaan siitä, kun myöhästeli. Toisen alistamista tollanen on.

Varmaan ihan hyvä, että lopetit. Jos saisin tietää, että joku mun kaveri suhtautuis noin mun myöhästymiseen, stressaantuisin ihan hirveästi. Mun vireystila laskis ja nukkuisin varmaan koko tapaamisen ohi, koska olisin edelliset päivät ylikuormittanut itseni yrittämällä varmistaa, etten varmasti myöhästy.

En pystyis pitämään tuollaista kaveria, ei millään pahalla. Siitä ei vain tulis mitään. Jos myöhästyisin edes kerran tietäen, että se loukkais sua noin, syyllisyydentunto ei loppuis varmaan ikinä.

Olis pakko vetäytyä liian haastavasta tilanteesta.[/q

Edelleen: yhden kerran myöhästyminen ei ole ongelma. Eivätkö nämä myöhästelijät oikeasti näe näissä omissa vastauksissaan ristiriitaisuuksia? Sitä, miten yritttävät sälyttää myöhästymisensä ajoissa paikalla olevien syyksi? Heiltä menee ohi niin että viuhuu. Mitä ihmeen stressiä on siinä, että tulee ajoissa paikalle?! EI MITÄÄN! Ei vaikka olisi mikä tahansa nepsy tai näpsy. Kello soittamaan valmistautumisen merkiksi, kello soittamaan 20 minuuttia ennen lähtöä lopputarkastuksen merkiksi (onhan liesi pois päältä, onhan avaimet ja lompakko mukana) ja lopulta kello soittamaan lähdön merkiksi, ja kun se lähdön hetki koittaa, ei jäädä touhottamaan mitään muuta. Silloin lähdetään. Ja huom! Jos lopputarkastukseen varattu 20 minuuttia jääkin osittain käyttämättä, koska ei tarvitsekaan etsiä lompsaa, käydä vielä kerran paskalla vaikka jo valmistautuessa kävitte tms., ei silti jäädä touhottamaan mitään muuta. Käydään läpi ne asiat, mitkä lähtötarkastuksessa pitää läpi käydä (näistä asioista lista ovenpieleen, josta voi tsekata, onko hommat tarkastettu) ja lähdetään, kun tarkastus on tehty. OVESTA ULOS JA TAPAAMISPAIKALLE! Takaan, ettette myöhästy enää koskaan. Takaan! Löisin tästä vetoa koko omaisuuteni, että jos toteutatte kännykkämuistutusohjeita, joita täälläkin on annettu kasapäin, ja tätä minun ohjetta, ette myöhästy enää koskaan, ellei tapahdu jotain oikeasti täysin odottamatonta ja teistä riippumatonta. Omalla ajalla saa ottaa niin rennosti ja sählästi kuin haluaa, mutta silloin, kun on jotain sovittu, ei voi toimia niin. Niskasta kiinni nyt, ja ne, jotka lääkkeitä tähän tarvitsevat, hakekoot niitä lääkkeitä nyt.

Määräisitkö ne lääkkeet, kun tuonne lääkärille on niin loputtoman vaikea päästä. Ja kokeiltu on tuota sinunkin ohjetta, mutta onnistuu tasan sen yhden kerran. Keskittyminen kun herpaantuu ja toisaalta taas ylikeskittyy, niin unohtaa laittaa kellon herättämään ja tarkkailla kelloa. Kännykkämuistutuksetkin on kokeiltu ja turhiksi todettu. Se on takuu varmaa, että kun kännykän kanssa ei elä kaulakkain, niin muistutukset eivät tavoita. Ja vaikka tavottaisi kerrankin ajoissa, se mieli harhautuu uskomattoman nopeasti niihin asioihin, joita pitää ehtiä tekemään ennen lähtöä. Siinä se kiire taas tulee... ja koskaan en tahallani myöhästy, mutta n. 2:3 kerroista. Se ottaa itseäkin päähän, mutta minkäs ylivilkkaalle päälle mahtaa. 

Miten voi unohtua laittaa kello herättämään, kun laitat siihen ikuisesti iltaisin (tai muu Sinulle sopiva ajankohta) toistuvan muistutuksen, että se muistuttaa sinua asettamaan seuraavan päivän muistutukset? Tällöin käyt läpi, mitä sinun tulee seuraavana päivänä tehdä ja teet muistutukset sen mukaisesti. Tämä vaatii sinulta alkuun PALJON, mutta mitä pidempään toimit näin, sitä helpommaksi se käy, koska aivotkin ovat tavallaan lihas, jolle voidaan opettaa uusia reittejä. Vain erittäin harvoilla aivot ovat niin vaurioituneet, ettei uusia yhteyksiä voi syntyä, mutta sellaiset ihmiset eivät pärjää yksin eivätkä normaaliarjessa ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on masennus ja siihen liittyvää ongelmaa saada mitään aikaiseksi plus aikataulut ahdistaa. Siksi viivytän lähtöä viime tippaan, kun kerta kaikkiaan en saa itseäni liikkeelle. Sekin ahdistaa ennestään ja turhauttaa, mutta minkäs sitä mielelleen voi…

Hei, kyllä sille mielelleen voi paljonkin. Itseasiassa siitähän kasvussa, ihmisen muutoksessa, masennuksesta parannuksesta tai elämänmuutoksessa on kyse. Ei mieli, ajatukset ja tunteet ole asioita,joita pitää" totella". Ne elävät kyllä omaa elämää ja ohjaavat parhaimmillaan toimintaamme, mutta ne myös ylläpitävät ihan vääristyneitä toimintamalleja ja ajattelutapoja. Jos tunnistat, että ahdistaa ja että sen takia vetkutat lähtöä, voit päättää pyrkiä muuttamaan tunteesta johtuvaa toimintaa toisenlaiseksi ( eli lähdet silti ajoissa). Tällöin myös ajattelutapasi hiljalleen muuttuu (ahdistus ei tarkoita ettet lähde), et jää tunteen määräämäksi ( ahdistus sanelee,mitä teet/ et tee) ja saat myös kokemuksen,joka voi näyttää,ettei tunteesi ollutkaan totta ( ulkona ei tapahtunutkaan mitään pelottavaa). Näin suhtautumalla omaan mieleensä pääse lopulta vapaaksi ja voi vaikuttaa itseensä hyvin paljon.

Tuli vaan mieleen, toivottavasti tämä tsemppasi, ei ollut kritiikkiä:)

Narkkarit ovat aina myöhässä. Hirveä kiire koko ajan jonnekkin. Kumma kun ne silloin on ajoissa kun "lääkkeitä" jaetaan. Se on omaisten ajan tuhlaamista pelkästään.

Itsekseen saa olla niin myöhässä kuin tykkää, ei mitään väliä.  Mutta jos sillä on vaikutusta toisen ihmisen tilanteeseen, silloin ei näin saa käyttäytyä.

Jos sovitaan, että lähdetään tiettyyn aikaan ja ollaan tiettyyn aikaan paikalla lähdössä, niin silloin on myös oltava.  On rasittavaa seisoskella jossain kadunkulmassa odottamassa ihmistä, joka ei piittaa täsmällisyydestä yhtään.  Ja jos tämä myöhästelijä kulkee toisen ihmisen kyydissä, on myös oltava ajoissa paikalla.  Minulla oli työkaveri, joka kulki kyydissäni mennen tullen.  Aamulla hän kyllä oli ajoissa, mutta töistä lähtiessä tilanne oli ihan järkyttävä.  En tiedä mikä siinä töistä lähtemisessä oli niin vaikeata.  Hän juoksenteli sinne tänne, etsi jotain, teki vielä jotain, vei jotain jonnekin, koska tuo pitää vielä tehdä jne.

Minä istuin pihassa autossa ja odottelin häntä.  Pääsääntöisesti hän tuli 15 minuuttia myöhemmin, mutta usein vielä sitäkin myöhemmin, sain odotella joskus puolikin tuntia ja ylikin.

Sehän merkitsi siis sitä, että minunkin työaikani siis kesti puoli tuntia kauemmin, vaikka vain istuinkin ulkona autossa.  Eli toisen aikaa hän ei kunnioittanut yhtään.  Ei edes tajunnut asiaa.  Itsekeskeisen ihmisen ominaisuus.  Ei siis yhtään ajatellut sitä, että minä siellä istuin ja odotin.

No, voihan joku sanoa, että yksi puolituntinen sinne tai tänne.  No joo, mutta haluaako joku todella istua autossa työpäivän jälkeen tekemättä mitään ja pääsemättä tekemään omia asioitaan, kun on odoteltava toista ihmistä?

Tämä tilanne onneksi hoitui sitten myöhemmin, kun jouduimme eri vuoroon.  Olin tyytyväinen.  

Vierailija kirjoitti:

Itsekseen saa olla niin myöhässä kuin tykkää, ei mitään väliä.  Mutta jos sillä on vaikutusta toisen ihmisen tilanteeseen, silloin ei näin saa käyttäytyä.

Jos sovitaan, että lähdetään tiettyyn aikaan ja ollaan tiettyyn aikaan paikalla lähdössä, niin silloin on myös oltava.  On rasittavaa seisoskella jossain kadunkulmassa odottamassa ihmistä, joka ei piittaa täsmällisyydestä yhtään.  Ja jos tämä myöhästelijä kulkee toisen ihmisen kyydissä, on myös oltava ajoissa paikalla.  Minulla oli työkaveri, joka kulki kyydissäni mennen tullen.  Aamulla hän kyllä oli ajoissa, mutta töistä lähtiessä tilanne oli ihan järkyttävä.  En tiedä mikä siinä töistä lähtemisessä oli niin vaikeata.  Hän juoksenteli sinne tänne, etsi jotain, teki vielä jotain, vei jotain jonnekin, koska tuo pitää vielä tehdä jne.

Minä istuin pihassa autossa ja odottelin häntä.  Pääsääntöisesti hän tuli 15 minuuttia myöhemmin, mutta usein vielä sitäkin myöhemmin, sain odotella joskus puolikin tuntia ja ylikin.

Sehän merkitsi siis sitä, että minunkin työaikani siis kesti puoli tuntia kauemmin, vaikka vain istuinkin ulkona autossa.  Eli toisen aikaa hän ei kunnioittanut yhtään.  Ei edes tajunnut asiaa.  Itsekeskeisen ihmisen ominaisuus.  Ei siis yhtään ajatellut sitä, että minä siellä istuin ja odotin.

No, voihan joku sanoa, että yksi puolituntinen sinne tai tänne.  No joo, mutta haluaako joku todella istua autossa työpäivän jälkeen tekemättä mitään ja pääsemättä tekemään omia asioitaan, kun on odoteltava toista ihmistä?

Tämä tilanne onneksi hoitui sitten myöhemmin, kun jouduimme eri vuoroon.  Olin tyytyväinen.  

Hitonmoinen lapanen sinäkin olit, jos toistuvasti odotit. Itse olisin vaan toisen kerran jälkeen lähtenyt kotiin. Että kyyti lähtee silloin kun minä olen valmis, jos kollega ei ole, ei ole minun ongelmani miten hän kotiinsa pääsee.

Tämän takia kimppakyydit ovat perseestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on lähes aina myöhässä, niin kyllä hän siitä itsekin kärsii. Taustalla voi olla ajan hahmottamisen ongelmia tai vaikka (diagnosoimaton) ADD/ADHD

Lakatkaa laittamasta näitä kommentteja tänne, jos ei ole mitään uutta avattavaa aiheeseen! Ihan kuin kukaan ei lukisi aiempia kommentteja, kun tasaisin väliajoin tulee näitä ahaa-elämyksiä. Nyt ollaan siirrytty jo tautimääritysten ohi ja pohditaan sitä, miten sairauksien kanssa silti voi opetella olemaan ajoissa. Se on mahdollista: joka ikinen ADD/ADHD-potilas, tai itseään sellaiseksi väittävä, on täällä itse vahingossa lipsauttanut, että onnistuu olemaan ajoissa, kun panostaa. 

Ja se jatkuva "panostaminen" on niin täydellisen uuvuttavaa, ettei kukaan voi elää elämäänsä läpi vain tsemppaamalla. ADHD ihmiset usein kokevat burnouteja työelämässä (eräs nainen jo kolmennasta burnoutistaan toipumassa) kun on pakko mennä koko ajan yli omien rajojen ja elämän pieniinkin asioihin kuluu paljon enemmän energiaa kuin neuronormaaleilta. ADHD ihmisillä on myös koko kirjo erilaisia oireiluja, joten mitkään yksittäiset siistit neuvojen niputukset ("tee näin niin onnistut!") eivät todellakaan päde kaikkiin. Oma läheiseni, jolla on ADHD, joutui työpaikallaan kieltäytymään tarjotusta ja haluamastaan ylennyksestä kun selvisi kuinka paljon työmäärä kasvaisi ja hänelle jo nykyisen työn yksityiskohtien pyörittely tuotti vaikeuksia. Lisäksi ADHD ihmisen oikea paikka saada apua todellisiin elämänhallinnan ongelmiin on ihan jossakin muualla kuin asiasta ymmärtämättömien besserwisserien neuvot netin palstoilla.

Mitä sitten roikut täällä, jos ei hyvät neuvot kelpaa? Ei niitä neuvoja ole pakko ottaa käyttöön, tietenkään. Se vaan, että elämänsä rauhoittamisesta ei tule stressiä, vaan nimenomaan siitä ADHD:lle tyypillisestä kohkaamisesta. Olin itse aivan toivoton tohelo, mutta kun tajusin, ettei elämä voi mennä näin, aloin käyttää neuvomatta juurikin tällaisia vippaskonsteja mitä täällä on ehdotettu. ADHD-diagnoosin sain siinä vaiheessa, kun myöhästely ja toheloiminen oli jo kutakuinkin hallussa. Lääkkeet siihen ja elämänlaatu parani entisestään. Mulla siis todella monioireinen ADHD, mutta sain itseni koulutettua, kun päätin, että sähläys riittää. Aivoihin tulviville ajatuksille en voi lähtökohtaisesti mitään, mutta kun huomaan, että alkaa kone kuumumaan, palaan siihen, mitä olin tekemässä, mikä on tärkeää, ja missä järjestyksessä hommat tehdään. Asioiden listaaminen ja kännykkämuistutukset ovat tässä ihan mieletön apu. Kännykkä on mulla koko ajan pikkulaukussa (sellainen crossbody-minikäsilaukun tapainen) mukana. Päivässä on aikoja, jolloin pidän kännykän äänettömällä, ettei tule häiritseviä puheluita, mutta muistutukset on päällä. Elämä on paljon kivempaa, kun yhtäkkiä päähän pälkähtävät tehtävät vain kirjaa listaan ja sitten illalla mietiskelee, mikä on seuraavan päivän agenda eikä lähde samantien ramppaamaan. Kokeilkaa oikeasti näitä neuvoja älkääkä heti torpatko ja vaatiko yletöntä ymmärrystä. Ei kukaan jaksa katsoa häsläävää pyryharakkaa sen paremmin kuin hidastelevaa matoakaan. Nykyisin huomaan, että en edes vapaa-ajalla tykkää olla ilman kännykkää, koska heti lähtee mopo keulimaan. Vapaa-ajalla ei tietysti kovin usein tarvitse osua juuri oikeaan aikaan minnekään, mutta haluan silti miettiä etukäteen, mitä kaikkea viikonloppuna ajattelin tehdä, ja teen muistutukset niitä silmällä pitäen. Jos ei sitten huvitakaan jättää jotain asiaa kesken, voin jatkaa sitä ja siirtää seuraavana listalla olleen jutun johonkin toiseen hetkeen/viikonloppuun. Tapaamisia en toki peru, enkä ole niistä myöhässä. Tuntuu mukavalta.

No mähän en ole tässä ketjussa alkuunkaan mitään neuvoja hakemassa eikä siihen ketjun otsikossa mitenkään viitattu, että tänne pitikin tulla ottamaan opikseen. Ymmärrän että ihmisellä jolla on elämänhallinta hyvin kasassa ADHD:sta huolimatta, on vaikea ymmärtää niitä, joilla tilanne ei ole syystä tai toisesta, hyvistä päätöksistä ja lääityksistä huolimatta huolimatta, yhtä hyvä. Mitään yletöntä ymmärrystä ei kukaan vaadi vaan ihan normaalia empatiakykyä ja tietoisuuden lisäämistä. Ihmisillä on monenlaisia puutteita ja ihmistä pitäisi aina katsoa kokonaisuutena sen sijaan, että keskittyy joihinkin tiettyihin ongelmiin. Mä olen sellainen, ettei musta edes uudemmat tutut huomaa mitään. En päällepäin näytä mitenkään sähläriltä enkä sovi ulkoisesti ihmisten mielikuvaan ADHD:sta. Opiskeltuakin sain. Silti hukkaan yhä kotona puhelimen koko ajan ja löydän sen vaikka jääkaapista ja olen käynyt läpi kaikki mahdolliset keinot muistaa hammaslääkärin aikoja, jatkuvasti tihenevistä muistutuksista lähtien, ja silti unohtelen niitä. Tiettyyn pisteeseen asti voi tosiaan tsempata, tehdä tehokkaita päätöksiä, ottaa hyviä keinoja käyttöön ja lääkitä itseään - ja sitten loput ajasta pitää osata olla itselleen armollinen. Mä en tule koskaan olemaan sellainen, että kaikki hoituisi leikiten, en vaikka mitä tekisin, ja sen tajuaminen onkin ollut tosi vapauttavaa. Mieskin on täysin sinut mun omalaatuisuuden kanssa ja ihan sanomatta ottaa tietyt käytännön asiat hoitoonsa. Hän on esim ottanut lasten wilmat pääasiallisesti omaan seurantaansa, koska monien kouluasioiden jatkuva hoito saa mut ihan solmuun. Mähän pärjäsin vielä aika hyvin siihen asti kun sain lapsia, mutta lapsi lapselta mun ongelmat alkoi suurentua ja lopulta sitten sain diagnoosin. Itsenäisenä aikuisena olin jo keksinyt hyviä keinoja pärjätä, mutta perheen saaminen hajotti sen pakan. En todellakaan aio loppuelämääni piiskata sen takia, että en ole vahvoimmillani näissä käytännön elämän askareissa. Mä oon ihan tosi hyvä just näin. Mä saan neuvoja ja hyviä vinkkejä varsinaisista ADHD -ihmisille tarkoitetuista lähteistä, saan uutiskirjeitä, luen kirjoja, seuraan keskusteluja, osallistun ryhmiin, puhun läheisteni kanssa, jotka ymmärtävät asiasta, ja puhun lääkärille lääkityksistä. Joka toisessa kommentissa tässäkin ketjussa paistaa läpi lähes täysi ymmärtämättömyys ja tuomitseminen eikä sellainen ole todellakaan mun paikka etsiä hyvää vertaistukea.

Arvostan toisten aikaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi käydä myös niin, että energiakentältään hyvin voimakas "myöhästyjän syyllistäjä" pystyy manipuloimaan toisen henkilön myöhästymään, että pääsisi suuttumaan ja syyllistämään myöhästyjää. Tälle tulee alapeukkuja, mutta henkiseen kirjallisuuteen enemmän perehtyneet tietävät mistä on kyse.

Täytyypä lukea. Ainakin ne jotka vaikka jossain töissä kommentoivat myöhästymisiä ivallisesti tms, tekevät numeron, saa mut stressaamaan ja pelkäämään että myöhästyn ja silloin yleensä myöhästynkin pian koska kaikki tunnekuohu kuormittaa ja pahentaa ADHD-oireilua. Oon joskus sanonut tästä, mutta niin kuin tästäkin ketjusta näkee, suurin osa syyllistää vain myöhästyjää eikä näe omaa osuutta asiassa.

Aikuisena olet itse vastuussa tunteistasi, vaikka sinulla olisikin ADHD. Jos joku sanoo aiheesta, eli töistä myöhästelystä, ja sinä otat siitä nokkiisi, vika on vain ja ainoastaan sinussa.

Tunnekuohu on aikuisella ihan oma valinta. Terapiaan voi mennä ihan ilman lähetettäkin, tiesitkö sitä? Opettelemaan vähän tunnesäätelyä.

t: Asperger, joka ei todellakaan syytä muita omasta perseilystään. Vituttaa ihmiset, jotka käyttävät omia neurologisia ongelmiaan jonkinlaisena vapaalippuna kaikelle, pilaten sitten meidän kaikkien maineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on lähes aina myöhässä, niin kyllä hän siitä itsekin kärsii. Taustalla voi olla ajan hahmottamisen ongelmia tai vaikka (diagnosoimaton) ADD/ADHD

Lakatkaa laittamasta näitä kommentteja tänne, jos ei ole mitään uutta avattavaa aiheeseen! Ihan kuin kukaan ei lukisi aiempia kommentteja, kun tasaisin väliajoin tulee näitä ahaa-elämyksiä. Nyt ollaan siirrytty jo tautimääritysten ohi ja pohditaan sitä, miten sairauksien kanssa silti voi opetella olemaan ajoissa. Se on mahdollista: joka ikinen ADD/ADHD-potilas, tai itseään sellaiseksi väittävä, on täällä itse vahingossa lipsauttanut, että onnistuu olemaan ajoissa, kun panostaa. 

Ja se jatkuva "panostaminen" on niin täydellisen uuvuttavaa, ettei kukaan voi elää elämäänsä läpi vain tsemppaamalla. ADHD ihmiset usein kokevat burnouteja työelämässä (eräs nainen jo kolmennasta burnoutistaan toipumassa) kun on pakko mennä koko ajan yli omien rajojen ja elämän pieniinkin asioihin kuluu paljon enemmän energiaa kuin neuronormaaleilta. ADHD ihmisillä on myös koko kirjo erilaisia oireiluja, joten mitkään yksittäiset siistit neuvojen niputukset ("tee näin niin onnistut!") eivät todellakaan päde kaikkiin. Oma läheiseni, jolla on ADHD, joutui työpaikallaan kieltäytymään tarjotusta ja haluamastaan ylennyksestä kun selvisi kuinka paljon työmäärä kasvaisi ja hänelle jo nykyisen työn yksityiskohtien pyörittely tuotti vaikeuksia. Lisäksi ADHD ihmisen oikea paikka saada apua todellisiin elämänhallinnan ongelmiin on ihan jossakin muualla kuin asiasta ymmärtämättömien besserwisserien neuvot netin palstoilla.

Mitä sitten roikut täällä, jos ei hyvät neuvot kelpaa? Ei niitä neuvoja ole pakko ottaa käyttöön, tietenkään. Se vaan, että elämänsä rauhoittamisesta ei tule stressiä, vaan nimenomaan siitä ADHD:lle tyypillisestä kohkaamisesta. Olin itse aivan toivoton tohelo, mutta kun tajusin, ettei elämä voi mennä näin, aloin käyttää neuvomatta juurikin tällaisia vippaskonsteja mitä täällä on ehdotettu. ADHD-diagnoosin sain siinä vaiheessa, kun myöhästely ja toheloiminen oli jo kutakuinkin hallussa. Lääkkeet siihen ja elämänlaatu parani entisestään. Mulla siis todella monioireinen ADHD, mutta sain itseni koulutettua, kun päätin, että sähläys riittää. Aivoihin tulviville ajatuksille en voi lähtökohtaisesti mitään, mutta kun huomaan, että alkaa kone kuumumaan, palaan siihen, mitä olin tekemässä, mikä on tärkeää, ja missä järjestyksessä hommat tehdään. Asioiden listaaminen ja kännykkämuistutukset ovat tässä ihan mieletön apu. Kännykkä on mulla koko ajan pikkulaukussa (sellainen crossbody-minikäsilaukun tapainen) mukana. Päivässä on aikoja, jolloin pidän kännykän äänettömällä, ettei tule häiritseviä puheluita, mutta muistutukset on päällä. Elämä on paljon kivempaa, kun yhtäkkiä päähän pälkähtävät tehtävät vain kirjaa listaan ja sitten illalla mietiskelee, mikä on seuraavan päivän agenda eikä lähde samantien ramppaamaan. Kokeilkaa oikeasti näitä neuvoja älkääkä heti torpatko ja vaatiko yletöntä ymmärrystä. Ei kukaan jaksa katsoa häsläävää pyryharakkaa sen paremmin kuin hidastelevaa matoakaan. Nykyisin huomaan, että en edes vapaa-ajalla tykkää olla ilman kännykkää, koska heti lähtee mopo keulimaan. Vapaa-ajalla ei tietysti kovin usein tarvitse osua juuri oikeaan aikaan minnekään, mutta haluan silti miettiä etukäteen, mitä kaikkea viikonloppuna ajattelin tehdä, ja teen muistutukset niitä silmällä pitäen. Jos ei sitten huvitakaan jättää jotain asiaa kesken, voin jatkaa sitä ja siirtää seuraavana listalla olleen jutun johonkin toiseen hetkeen/viikonloppuun. Tapaamisia en toki peru, enkä ole niistä myöhässä. Tuntuu mukavalta.

No mähän en ole tässä ketjussa alkuunkaan mitään neuvoja hakemassa eikä siihen ketjun otsikossa mitenkään viitattu, että tänne pitikin tulla ottamaan opikseen. Ymmärrän että ihmisellä jolla on elämänhallinta hyvin kasassa ADHD:sta huolimatta, on vaikea ymmärtää niitä, joilla tilanne ei ole syystä tai toisesta, hyvistä päätöksistä ja lääityksistä huolimatta huolimatta, yhtä hyvä. Mitään yletöntä ymmärrystä ei kukaan vaadi vaan ihan normaalia empatiakykyä ja tietoisuuden lisäämistä. Ihmisillä on monenlaisia puutteita ja ihmistä pitäisi aina katsoa kokonaisuutena sen sijaan, että keskittyy joihinkin tiettyihin ongelmiin. Mä olen sellainen, ettei musta edes uudemmat tutut huomaa mitään. En päällepäin näytä mitenkään sähläriltä enkä sovi ulkoisesti ihmisten mielikuvaan ADHD:sta. Opiskeltuakin sain. Silti hukkaan yhä kotona puhelimen koko ajan ja löydän sen vaikka jääkaapista ja olen käynyt läpi kaikki mahdolliset keinot muistaa hammaslääkärin aikoja, jatkuvasti tihenevistä muistutuksista lähtien, ja silti unohtelen niitä. Tiettyyn pisteeseen asti voi tosiaan tsempata, tehdä tehokkaita päätöksiä, ottaa hyviä keinoja käyttöön ja lääkitä itseään - ja sitten loput ajasta pitää osata olla itselleen armollinen. Mä en tule koskaan olemaan sellainen, että kaikki hoituisi leikiten, en vaikka mitä tekisin, ja sen tajuaminen onkin ollut tosi vapauttavaa. Mieskin on täysin sinut mun omalaatuisuuden kanssa ja ihan sanomatta ottaa tietyt käytännön asiat hoitoonsa. Hän on esim ottanut lasten wilmat pääasiallisesti omaan seurantaansa, koska monien kouluasioiden jatkuva hoito saa mut ihan solmuun. Mähän pärjäsin vielä aika hyvin siihen asti kun sain lapsia, mutta lapsi lapselta mun ongelmat alkoi suurentua ja lopulta sitten sain diagnoosin. Itsenäisenä aikuisena olin jo keksinyt hyviä keinoja pärjätä, mutta perheen saaminen hajotti sen pakan. En todellakaan aio loppuelämääni piiskata sen takia, että en ole vahvoimmillani näissä käytännön elämän askareissa. Mä oon ihan tosi hyvä just näin. Mä saan neuvoja ja hyviä vinkkejä varsinaisista ADHD -ihmisille tarkoitetuista lähteistä, saan uutiskirjeitä, luen kirjoja, seuraan keskusteluja, osallistun ryhmiin, puhun läheisteni kanssa, jotka ymmärtävät asiasta, ja puhun lääkärille lääkityksistä. Joka toisessa kommentissa tässäkin ketjussa paistaa läpi lähes täysi ymmärtämättömyys ja tuomitseminen eikä sellainen ole todellakaan mun paikka etsiä hyvää vertaistukea.

Sä olet varmaan nyt pointtisi tehnyt selväksi: ADHD- ihmisten on lähes mahdotonta mitenkään oppia ymmärtämään, mitä se tarkoittaa, kun kellon iso viisari osoittaa yhtä lukua ja toinen toista.

Ehkä tämä on nyt käsitelty ja voidaan siirtyä käsittelemään muita syitä, miksi ihminen aina myöhästyy.

Vierailija kirjoitti:

Arvostan toisten aikaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi käydä myös niin, että energiakentältään hyvin voimakas "myöhästyjän syyllistäjä" pystyy manipuloimaan toisen henkilön myöhästymään, että pääsisi suuttumaan ja syyllistämään myöhästyjää. Tälle tulee alapeukkuja, mutta henkiseen kirjallisuuteen enemmän perehtyneet tietävät mistä on kyse.

Täytyypä lukea. Ainakin ne jotka vaikka jossain töissä kommentoivat myöhästymisiä ivallisesti tms, tekevät numeron, saa mut stressaamaan ja pelkäämään että myöhästyn ja silloin yleensä myöhästynkin pian koska kaikki tunnekuohu kuormittaa ja pahentaa ADHD-oireilua. Oon joskus sanonut tästä, mutta niin kuin tästäkin ketjusta näkee, suurin osa syyllistää vain myöhästyjää eikä näe omaa osuutta asiassa.

Aikuisena olet itse vastuussa tunteistasi, vaikka sinulla olisikin ADHD. Jos joku sanoo aiheesta, eli töistä myöhästelystä, ja sinä otat siitä nokkiisi, vika on vain ja ainoastaan sinussa.

Tunnekuohu on aikuisella ihan oma valinta. Terapiaan voi mennä ihan ilman lähetettäkin, tiesitkö sitä? Opettelemaan vähän tunnesäätelyä.

t: Asperger, joka ei todellakaan syytä muita omasta perseilystään. Vituttaa ihmiset, jotka käyttävät omia neurologisia ongelmiaan jonkinlaisena vapaalippuna kaikelle, pilaten sitten meidän kaikkien maineen.

Ja mistä tiedät, että hän "selittelee" ADHD:llään asiaa missään? Hänhän vain totesi asian täällä. 

eri

Vierailija kirjoitti:

Arvostan toisten aikaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi käydä myös niin, että energiakentältään hyvin voimakas "myöhästyjän syyllistäjä" pystyy manipuloimaan toisen henkilön myöhästymään, että pääsisi suuttumaan ja syyllistämään myöhästyjää. Tälle tulee alapeukkuja, mutta henkiseen kirjallisuuteen enemmän perehtyneet tietävät mistä on kyse.

Täytyypä lukea. Ainakin ne jotka vaikka jossain töissä kommentoivat myöhästymisiä ivallisesti tms, tekevät numeron, saa mut stressaamaan ja pelkäämään että myöhästyn ja silloin yleensä myöhästynkin pian koska kaikki tunnekuohu kuormittaa ja pahentaa ADHD-oireilua. Oon joskus sanonut tästä, mutta niin kuin tästäkin ketjusta näkee, suurin osa syyllistää vain myöhästyjää eikä näe omaa osuutta asiassa.

Aikuisena olet itse vastuussa tunteistasi, vaikka sinulla olisikin ADHD. Jos joku sanoo aiheesta, eli töistä myöhästelystä, ja sinä otat siitä nokkiisi, vika on vain ja ainoastaan sinussa.

Tunnekuohu on aikuisella ihan oma valinta. Terapiaan voi mennä ihan ilman lähetettäkin, tiesitkö sitä? Opettelemaan vähän tunnesäätelyä.

t: Asperger, joka ei todellakaan syytä muita omasta perseilystään. Vituttaa ihmiset, jotka käyttävät omia neurologisia ongelmiaan jonkinlaisena vapaalippuna kaikelle, pilaten sitten meidän kaikkien maineen.

Oletko asperger kertonut itse esimerkiksi vaikka töissä olevasi asperger? Täytyyhän asian olla muilla tiedossa, koska muutenhan sinua ei osattaisi yhdistää näihin "maineenpilaajiin". 

V: En. -> Miksi henkilö, jolle vastasit, olisi hänkään? 

V: Kyllä -> Miksi? Selitteletkö omia outouksiasi aspergerilla?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arvostan toisten aikaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi käydä myös niin, että energiakentältään hyvin voimakas "myöhästyjän syyllistäjä" pystyy manipuloimaan toisen henkilön myöhästymään, että pääsisi suuttumaan ja syyllistämään myöhästyjää. Tälle tulee alapeukkuja, mutta henkiseen kirjallisuuteen enemmän perehtyneet tietävät mistä on kyse.

Täytyypä lukea. Ainakin ne jotka vaikka jossain töissä kommentoivat myöhästymisiä ivallisesti tms, tekevät numeron, saa mut stressaamaan ja pelkäämään että myöhästyn ja silloin yleensä myöhästynkin pian koska kaikki tunnekuohu kuormittaa ja pahentaa ADHD-oireilua. Oon joskus sanonut tästä, mutta niin kuin tästäkin ketjusta näkee, suurin osa syyllistää vain myöhästyjää eikä näe omaa osuutta asiassa.

Aikuisena olet itse vastuussa tunteistasi, vaikka sinulla olisikin ADHD. Jos joku sanoo aiheesta, eli töistä myöhästelystä, ja sinä otat siitä nokkiisi, vika on vain ja ainoastaan sinussa.

Tunnekuohu on aikuisella ihan oma valinta. Terapiaan voi mennä ihan ilman lähetettäkin, tiesitkö sitä? Opettelemaan vähän tunnesäätelyä.

t: Asperger, joka ei todellakaan syytä muita omasta perseilystään. Vituttaa ihmiset, jotka käyttävät omia neurologisia ongelmiaan jonkinlaisena vapaalippuna kaikelle, pilaten sitten meidän kaikkien maineen.

 

Ja mistä tiedät, että hän "selittelee" ADHD:llään asiaa missään? Hänhän vain totesi asian täällä. 

eri

Tolkuttoman pitkiä, ruikuttavia sepustuksia joka sivulla ainakin. Miten häntä niin ahdistaa ja toiset on vaan ilkeitä ja hän ei voi mitään. Vaikka samaan aikaan ketjussa on muita ADHD:ta, että voit kyllä, kun lakkaat säälimästä itseäsi ja alat tehdä asioille jotain.

Avainsana on itsesäätely. Minä en kestä kovin paljon sosiaalista kuormitusta saamatta melttaria. Joten arvatkaa mitä: olen epäsosiaalisessa työssä ja koska olen aikuinen, otan vastuun siitä, miten paljon kanssakäymistä elämässäni on. En sovi enempää, kuin jaksan.

Myöhästelijätkin voivat valita vain sen verran aikataulutettuja menoja, että jaksavat varmasti "pinnistellä" ne, ollen ajoissa.

-