Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta ohjattua harrastusta on sopiva määrä alakouluikäiselle lapselle?
Vaimon kanssa tuli melkein riitaa siitä, mitä ja kuinka paljon lapsemme pitäisi käydä ohjatuissa harrastuksissa. Hän on sellaisesta maasta, jossa lasten toiminta on ohjattua ja säänneltyä pikkulapsesta saakka, koska heidän yhteiskuntansa on hyvin kilpailuhenkinen ja perheet jopa muuttavat sen mukaan että lapsi pääsisi haluttuun kouluun jo ensimmäisellä luokalla.
Lapsemme aloitti nyt 1. luokan ja hän jatkaa mieluista fyysistä harrastusta (ennen 1h/viikko) ja nyt tämä määrä on 2x 1,5h /viikko, eli määrä kolminkertaistuu viime talveen verrattuna. Hän haluaisi lapsemme vielä 1-2 muuhun ohjattuun toimintaan, mutta olen sitä vastaan, sillä en halua että lapsen elämä on pelkkää suorittamista ja oma leikki, kaverit ja muu elämä jäisivät näiden suoritusten ja koulun jalkoihin kokonaan. Lisäksi koulu on jo itsessään väsyttävää (3-5h/päivä) ja iltapäiväkerho siihen päälle. Eli lapsen päivä on jo nyt 7-8 tuntia/päivä kodin ulkopuolella ilman harrastuksiakin ohjatussa toiminnassa.
Ymmärrän syyn vaimoni mielipiteille, hän tulee sellaisesta kulttuurista joka on äärimmäisen kilpailuhenkinen. Meillä Suomessa (tai ainakin minulla) taas tärkeintä on lapsen onnellisuus ja hyvinvointi kokonaisuutena, ei mitattava suorittaminen 10 eri asiassa, jolla sitten loppuelämän suunta ratkaistaan. Hän taas ei ymmärrä minua ja syyttää etten halua lapsemme parasta ja että meillä elämä on vain sellaista epämääräistä oleilua. Itse en mittaa elämän laatua ulkoisilla meriiteillä niinkään, vaan sisäisellä hyvinvoinnilla ja siitä että itsellä on hyvä ja turvallinen olla. Sama tähtäin minulla on lapsen kanssa. Vaadin lapselta kyllä asioita, kuten lelujen siivoamista, läksyjen teko ennen kavereille menoa, hammaspesut, suihkut ja lautaset tiskikoneeseen ruokailun jälkeen, jne. Mutta hänen mukaansa olen liian löysä. Ennen koronaa kävimme yhdessä paljon mm. uimahalleissa ja leikkikenteillä. Nyt vähemmän, koska korona ja lapsi on alkanut isenäistymään ja viettää kavereiden kanssa paljon vapaa-aikaa.
Niinpä kysyn teiltä, AV palstalaiset, montako ohjattua harrastusta teilän alakouluikäisillä lapsilla on? Onko lapsen aika joka päivä kuinka ohjattua? Vaadinko lapselta liian vähän ja onko 2 ohjattu harrastusta (yht. 4h/arkiviikko, kolmena eri päivänä ma-pe akselilla) liikaa?
Kommentit (280)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Peruskoulun vähäiset uimatunnit eivät todellakaan riitä edes alkeelliseen uimataitoon. Uimakoulussa ja jatkokursseilla meidän lapset sai paremman uimataidon kuin meillä vanhemmilla on. Käydään tietysti yhdessäkin uimassa.
Yhtä hyvin voisi kysyä, eikö vanhemmat voi opettaa lastaan pelaamaan jalkapalloa tai soittamaan soitinta. Mihin siinä harrastusta tarvitsee? Koulussakin oppii palaamaan liikuntatunneilla ja musiikin tunneilla.
Vanhempien on hankala muuttua jalkapallojoukkueeksi, minkä lisäksi harvalla vanhemmalla on hyvä soittotaito ja hyvä soitonopetustaito.
Uiminen on kuitenkin melko universaali taito Suomessa.
Enemmän vertaisin tuota siihen, että veisi lapsen syömäänopetteluharrastukseen, sen sijaan että opettaisi itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun lapset ei liiku enää normaalisti, niin siksi tarvitaan yksi liikunnallinen harrastus. Ei tarvitse olla tavoitteellista, mutta parempi että on ohjattua. Pysyy paikat kunnossa, ei tule niin montaa haveria.
Lisäksi joku toinen harrastus, jossa myös pitää poistua kotoa. Tiedän hyvin että esim. tietokonepelaaminen on hyvin usein sosiaalista, mutta sitä on silti hyvä täydentää "live" harrastuksella.
Tärkeää että olisi ainakin kaksi jonkin verran erillistä kaveriporukkaa, jos joskus tulee riitaa yhdessä.
Eli 2-3 on hyvä.
Huh, parempi varmaan järjestää myös lapselle tyttö/poikaystävä, ettei tule myöhemmin ihan uutena asiana kun alkaa seurustelu kiinnostaa.
Lapsen ympärille on myös kätevää rakentaa kupla, joka suojelee häntä maailmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Peruskoulun vähäiset uimatunnit eivät todellakaan riitä edes alkeelliseen uimataitoon. Uimakoulussa ja jatkokursseilla meidän lapset sai paremman uimataidon kuin meillä vanhemmilla on. Käydään tietysti yhdessäkin uimassa.
Yhtä hyvin voisi kysyä, eikö vanhemmat voi opettaa lastaan pelaamaan jalkapalloa tai soittamaan soitinta. Mihin siinä harrastusta tarvitsee? Koulussakin oppii palaamaan liikuntatunneilla ja musiikin tunneilla.
Vanhempien on hankala muuttua jalkapallojoukkueeksi, minkä lisäksi harvalla vanhemmalla on hyvä soittotaito ja hyvä soitonopetustaito.
Uiminen on kuitenkin melko universaali taito Suomessa.
Enemmän vertaisin tuota siihen, että veisi lapsen syömäänopetteluharrastukseen, sen sijaan että opettaisi itse.
Uimataidottomuus on Suomessa erittäin yleistä. Jalkapalloa osaa kuka tahansa potkia, jolla on toimivat jalat. Missä on sanottu, että sitä palloa pitää potkia tietyssä joukkueessa? Pihalla voi laittaa pelin pystyyn kavereiden kanssa.
Riippuu tosiaan lapsesta.
Mun 10-vuotiaalla on kaksi harrastusta, kahtena päivänä viikossa. Näin on ollut jo vuosia, ja nämä harrastukset ovat lapseni intohimoja joita tekee muutenkin jatkuvasti.
Lapsella on myös cv näistä asioista ja tienannut jo tuhansia euroja näiden tiimoilta.
Hän ei halua enempää ohjattua toimintaa vapaa-ajalleen eikä halua viikonlopuille harrastuksia vaan haluaa pyhittää ne täysin levolle, ystäville ja perheelle.
Lapseni on luova, mielikuvituksellinen ja sosiaalinen, joten ei halua paljoa ulkoapäin ohjattua toimintaa elämäänsä eikä olla iltoja harrastuksissa.
Kavereiden kanssa on jatkuvasti, ne on nyt tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Luistelu ja maalaaminen on molemmat sellaisia taitoja, jotka kehittyy kyllä ihan omaehtoisellakin harrastamisella.
Olin nuori viime vuosituhannella maalla... Minua kiinnosti piirtäminen, musiikki, karate, jalkapallo...
"Yksilölajit" jäi 2 vuoden jälkeen, kun kukaan ei voinut opastaa asioissa eteen päin. Kaikesta tuli tylsää vanhan toistoa. Kirjojen ohjeet vaati aina joitain välineitä, joita ei ollut. Karatea harrastin melkein... siis judoa, noin 30 minuuttia, kun opettaja kävi kerran kylällä. Jalkapallo oli ainut ohjattu, ja se jatkui pitempään.
Olen ollut vähän katkera aikuisena, että vanhemmat eivät koskaan tukeneet harrastuksia. Oli pakkanen tai sade, niin aina itse mentiin ja kannettiin kamat. Ymmärrän että osaamista ja kokemusta ei ollut, ja pienyrittäjien taloudelliset mahdollisuudetkin oli niin ja näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Peruskoulun vähäiset uimatunnit eivät todellakaan riitä edes alkeelliseen uimataitoon. Uimakoulussa ja jatkokursseilla meidän lapset sai paremman uimataidon kuin meillä vanhemmilla on. Käydään tietysti yhdessäkin uimassa.
Yhtä hyvin voisi kysyä, eikö vanhemmat voi opettaa lastaan pelaamaan jalkapalloa tai soittamaan soitinta. Mihin siinä harrastusta tarvitsee? Koulussakin oppii palaamaan liikuntatunneilla ja musiikin tunneilla.
Vanhempien on hankala muuttua jalkapallojoukkueeksi, minkä lisäksi harvalla vanhemmalla on hyvä soittotaito ja hyvä soitonopetustaito.
Uiminen on kuitenkin melko universaali taito Suomessa.
Enemmän vertaisin tuota siihen, että veisi lapsen syömäänopetteluharrastukseen, sen sijaan että opettaisi itse.
Uimataidottomuus on Suomessa erittäin yleistä. Jalkapalloa osaa kuka tahansa potkia, jolla on toimivat jalat. Missä on sanottu, että sitä palloa pitää potkia tietyssä joukkueessa? Pihalla voi laittaa pelin pystyyn kavereiden kanssa.
Missä pihalla ja kenen kaverien kanssa? Elätkö jossain tiina-kirjojen ja suurten ikäluokkien maailmassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Eikä tarvitse ollakaan! Eihän ole tarkoitus että siitä lapsestakaan harrastusten myötä tulee tällainen! Harrastuksen ei kuulu edes olla mikään ”koulu” jonka tähtäimessä on tulla hyväksi uimahyppääjäksi, taiteijijaksi tai muuksikaan. Harrastus on mieluista vapaa-ajan puuhaa josta saa iloa arkeen. Jos siitä tulee tiettyyn tasoon suuntaavaa systemaattista harjoittelua, ollaan PAHASTI hakoteillä.
Asian hallitseva osaa opettaa paremmin, minkä jälkeen sitä voi harrastaa myös kotona ja kaverien kanssa.
Katsos kun viikossa on 168 tuntia ja jos niistä menee 4 TUNTIA ohjattuun harrastukseen, jää vielä 164 tuntia.
Ja ainakaan minä en edes luistele koska kaaduin aikoinani pahasti ja koska olen vasenkätinen, en edes osaa opettaa neulomaan tai virkkaamaan, vaikka molempia sitten kyllä harrastan lasteni kanssa.
Tämähän se idea myös koulussakin on. Kai? Että osaava opettaa ja sitten lapsi jatkaa siitä. Miksei sulla ole lapset kotikoulussa, kun kerran kuka vaan voi opettaa kersoillesi mitä vaan?
Mitä jankkaat tuosta 4 tunnista jatkuvasti? Kukaan ei ole täällä mitään tuntimääriä määrittelemässä, vaan ylipäätään puhe on harrastusten tarpeellisuudesta ja siitä paljonko on sopiva määrä. Sinä olet jostain syystä täysin fiksoitunut tuohon ajatukseen että juuri 4 tuntia on se optimaali, ja niin pitäisi kaikilla olla! Ja edelleenkin: harrastus EI ole koulu! Kun siihen oopimiseen ja opettamiseenkin tunnut olevan jumiutunut.
Koska ap sanoi että kyse on neljästä tunnista.
Ap pyysi kannaottoa vaimonsa ajatukseen että niitä harrastuksia pitäisi olla vielä tuotakin enemmän! Sulaa hulluutta tuollainen suorituspakko lapsilla! Ajetaan lapset loppuun, toteuttamaan kunnianhimoisten vanhempien unelmia. Sitten ihmetellään kun lapsilla on mielenterveysongelmia kun väkisin pusketaan jaksamaan yli inhimmillisten rajojen. Jossain vaiheessa itsetunto murenee kun lapsi ei vaan pysty täyttämään kaikkia hänelle asetettuja vaatimuksia. Iloa elämässä ei ole. Itsemurha alkaa näyttäytyä vaihtoehtona kun ikää tulee lisää.
Ap itse tuuppaa lapsensa iltikseen 25 tunniksi joka ikinen viikko. Turha siinä on enää sitten kitistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapset ei liiku enää normaalisti, niin siksi tarvitaan yksi liikunnallinen harrastus. Ei tarvitse olla tavoitteellista, mutta parempi että on ohjattua. Pysyy paikat kunnossa, ei tule niin montaa haveria.
Lisäksi joku toinen harrastus, jossa myös pitää poistua kotoa. Tiedän hyvin että esim. tietokonepelaaminen on hyvin usein sosiaalista, mutta sitä on silti hyvä täydentää "live" harrastuksella.
Tärkeää että olisi ainakin kaksi jonkin verran erillistä kaveriporukkaa, jos joskus tulee riitaa yhdessä.
Eli 2-3 on hyvä.
Huh, parempi varmaan järjestää myös lapselle tyttö/poikaystävä, ettei tule myöhemmin ihan uutena asiana kun alkaa seurustelu kiinnostaa.
Lapsen ympärille on myös kätevää rakentaa kupla, joka suojelee häntä maailmalta.
Ymmärsit väärin. Harrastusten tehtävä on rikkoa se yksi ja ainoa kupla.
Ei meidänkään lapsia ole koulukiusattu, mutta tutun on. Oli ihan hyvä, että oli muu porukka olemassa. Poika kertoi joskus sen joukkuekaverin kokemuksista toisessa koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun lapset ei liiku enää normaalisti, niin siksi tarvitaan yksi liikunnallinen harrastus. Ei tarvitse olla tavoitteellista, mutta parempi että on ohjattua. Pysyy paikat kunnossa, ei tule niin montaa haveria.
Lisäksi joku toinen harrastus, jossa myös pitää poistua kotoa. Tiedän hyvin että esim. tietokonepelaaminen on hyvin usein sosiaalista, mutta sitä on silti hyvä täydentää "live" harrastuksella.
Tärkeää että olisi ainakin kaksi jonkin verran erillistä kaveriporukkaa, jos joskus tulee riitaa yhdessä.
Eli 2-3 on hyvä.
Huh, parempi varmaan järjestää myös lapselle tyttö/poikaystävä, ettei tule myöhemmin ihan uutena asiana kun alkaa seurustelu kiinnostaa.
Lapsen ympärille on myös kätevää rakentaa kupla, joka suojelee häntä maailmalta.
Moni koulukiusattu tai yksinäinen lapsi on nimenomaan löytänyt ystäviä harrastuksista ja saanut siitä voimaa. Esim tyttöporukoissa on tosi tyypillistä, että kolme tyttöä ei toimikaan tai bestis vaihdetaan tms.
Pojilla taas korostuu urheilu jne mutta jos sattuu olemaankin hiljainen piirtäjätyyppi, se ystävä löytyy sieltä harrastuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun lapset ei liiku enää normaalisti, niin siksi tarvitaan yksi liikunnallinen harrastus. Ei tarvitse olla tavoitteellista, mutta parempi että on ohjattua. Pysyy paikat kunnossa, ei tule niin montaa haveria.
Lisäksi joku toinen harrastus, jossa myös pitää poistua kotoa. Tiedän hyvin että esim. tietokonepelaaminen on hyvin usein sosiaalista, mutta sitä on silti hyvä täydentää "live" harrastuksella.
Tärkeää että olisi ainakin kaksi jonkin verran erillistä kaveriporukkaa, jos joskus tulee riitaa yhdessä.
Eli 2-3 on hyvä.
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
Jos mietin mun alakouluikäisen tyttären päiviä liikkumisen kannalta, niin hän: tanssii vähintään tunnin päivässä, lähtee lenkille jos on tylsää, käy pelaamassa läheisellä kentällä jalkapalloa naapureiden kanssa, heittelee pihalla koripalloa, jumppaa itsekseen jne.
Kavereita hänellä on paljon: on koulukaveriporukka joiden kanssa ollaan myös vapaa-ajalla, yökyläillään säännöllisesti, on pyjamabileitä jne.
On eri koulussa oleva naapurusto-kaveriporukka joiden kanssa on myös jatkuvasti, yökyläilee yms.
Lisäksi on sukulaisiin ja perhetuttaviin perustuvat ystävät, joiden kanssa myös (yö)kyläilee, snäppäilee päivittäin yms.
Tavallista elämää, jonka rakentamiseen ei tarvitse harrastuksia.
(Hänellä on kyllä harrastuksia, mutta ei liikaa, että jää aikaa kaikelle tälle muulle)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Peruskoulun vähäiset uimatunnit eivät todellakaan riitä edes alkeelliseen uimataitoon. Uimakoulussa ja jatkokursseilla meidän lapset sai paremman uimataidon kuin meillä vanhemmilla on. Käydään tietysti yhdessäkin uimassa.
Yhtä hyvin voisi kysyä, eikö vanhemmat voi opettaa lastaan pelaamaan jalkapalloa tai soittamaan soitinta. Mihin siinä harrastusta tarvitsee? Koulussakin oppii palaamaan liikuntatunneilla ja musiikin tunneilla.
Vanhempien on hankala muuttua jalkapallojoukkueeksi, minkä lisäksi harvalla vanhemmalla on hyvä soittotaito ja hyvä soitonopetustaito.
Uiminen on kuitenkin melko universaali taito Suomessa.
Enemmän vertaisin tuota siihen, että veisi lapsen syömäänopetteluharrastukseen, sen sijaan että opettaisi itse.
Tuota... aika moni koululainen ei osaa syödä. Koulussa joudutaan opettamaan.
1/3 aikuisesta ei osaa uida.
Meidän lapset oppi viikossa uimakoulussa uimisen. Aikuiset oli sitä ennen yrittäneet pitempään. Opettaja osasi opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Peruskoulun vähäiset uimatunnit eivät todellakaan riitä edes alkeelliseen uimataitoon. Uimakoulussa ja jatkokursseilla meidän lapset sai paremman uimataidon kuin meillä vanhemmilla on. Käydään tietysti yhdessäkin uimassa.
Yhtä hyvin voisi kysyä, eikö vanhemmat voi opettaa lastaan pelaamaan jalkapalloa tai soittamaan soitinta. Mihin siinä harrastusta tarvitsee? Koulussakin oppii palaamaan liikuntatunneilla ja musiikin tunneilla.
Vanhempien on hankala muuttua jalkapallojoukkueeksi, minkä lisäksi harvalla vanhemmalla on hyvä soittotaito ja hyvä soitonopetustaito.
Uiminen on kuitenkin melko universaali taito Suomessa.
Enemmän vertaisin tuota siihen, että veisi lapsen syömäänopetteluharrastukseen, sen sijaan että opettaisi itse.
Tuota... aika moni koululainen ei osaa syödä. Koulussa joudutaan opettamaan.
1/3 aikuisesta ei osaa uida.
Meidän lapset oppi viikossa uimakoulussa uimisen. Aikuiset oli sitä ennen yrittäneet pitempään. Opettaja osasi opettaa.
Vaikuttaa tosiaan siltä, että minun mutuni suomalaisten uimataidoista oli ihan päin honkia.
Mulla on sellanen fiilis, että täällä jotkut selittelevät harrastusten olevan riistoa, kun ei itsellä ole kykyä tarjota harrastuksia.
Kouluissa on iltapäivisin maksuttomia kerhoja.
Esim. Pianoa, ukulelea, kitaraa voi opetella youtube videoiden avulla aika pitkällekin. Mutta siihen on hyvä saada joku kaveriksi - vaikka äiti tai isä, koska yksin harrastaminen on tylsää ja vaatii todella kovaa tahtoa pitää harrastusaikataulua yllä. Aina tietysti parempi, jos se aikuinen harrastuskaveri osaa itsekin soittaa.
Uimaankin varmasti oppii, jos joku oikeasti vie lasta uimaan ja esim. esittelee tekniikat ja harjoittelee niitä yhdessä. Silti se uimahallilippukin maksaa.
Itse myös kaipaan aikoja, jolloin pihalla pelattiin omaehtoisesti palloa. Meilläkin on jalis/lätkämaalit ja koripallokori pihassa. Mutta eipä siellä pelaajia paljon näy. Pitäisi olla aktiivinen vanhempi tai kaveripiiri, jotta omaehtoinen harrastaminen onnistuu. Sen sijaan puolet luokan kundeista on samassa jalisjoukkueessa, toinen puoli samassa lätkäjengissä. Siellä nähdään niitä kavereita. Ja samoja kavereita joiden kanssa iltiksessä leikitään ja pelataan lautapelejä halutaan nähdä vapaa-ajalla (jota sitäkin jää 5:n viikottaisen harrastustunnin lisäksi) ja silloin heidän kanssa halutaan pelata konsoli ja kännykkäpelejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
:) En sanoisi noin vahvasti, mutta jotain sen suuntaista ne terveydenhoitajat ja opettajat sanoo. Että useampi ja useampi lapsi on kömpelö ja väsyy helposti koulussa. Vaikka koulu ei olisikaan omasta mielestä maailman keskus, kertoohan tuo havainto jostakin.
Jokainen lapsi on yksilö. Jollekin ja jossakin iässä vapaa harrastaminen sopii parhaiten, vaikka itse kannatan kokeilemaan ajoittain ohjattuja juttuja. En itse pitänyt niistä pienenä, mutta aikuisena kaduttaa. Auttaa pitämään asiat kiinnostavina. Jokaiselle tulee jossain kohtaa joku osaamisporras, jonka yli on vaikeaa päästä yksin. Leiri/kurssi...
Meillä on annettu vaihtaa harrastuksia. Lapset on sitoutunut yhteen hommaan vuodeksi, ja sitten on luvattu ostaa vaikka siedettävät luistimet ja joitain suojia. Huonot välineet tuhoaa niin monen innostuksen. Ohjatuissa välineet saa usein lainaan tai niitä hankitaan alennuksilla, ja ensimmäiset vuodet on halvempia. Nyt myöhäisteininä jäljellä on pari pitkäkestoista harrastusta. Olisikohan lapsilla ollut jossain kohtaa neljä ohjattua harrastusta samaan aikaan, vaikka me vanhemmat pidettiin sitä liian suurena määränä.
Kannatan monipuolisia mahdollisuuksia. Ohjatut on vain keino siihen. Jos on mahdollisuudet ja resurssit tehdä sitä vapaassa muodossa, miksi ei. Eikä mun mielestä joka hetkeä tarvitse täyttää virikkeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
:) En sanoisi noin vahvasti, mutta jotain sen suuntaista ne terveydenhoitajat ja opettajat sanoo. Että useampi ja useampi lapsi on kömpelö ja väsyy helposti koulussa. Vaikka koulu ei olisikaan omasta mielestä maailman keskus, kertoohan tuo havainto jostakin.
Jokainen lapsi on yksilö. Jollekin ja jossakin iässä vapaa harrastaminen sopii parhaiten, vaikka itse kannatan kokeilemaan ajoittain ohjattuja juttuja. En itse pitänyt niistä pienenä, mutta aikuisena kaduttaa. Auttaa pitämään asiat kiinnostavina. Jokaiselle tulee jossain kohtaa joku osaamisporras, jonka yli on vaikeaa päästä yksin. Leiri/kurssi...
Meillä on annettu vaihtaa harrastuksia. Lapset on sitoutunut yhteen hommaan vuodeksi, ja sitten on luvattu ostaa vaikka siedettävät luistimet ja joitain suojia. Huonot välineet tuhoaa niin monen innostuksen. Ohjatuissa välineet saa usein lainaan tai niitä hankitaan alennuksilla, ja ensimmäiset vuodet on halvempia. Nyt myöhäisteininä jäljellä on pari pitkäkestoista harrastusta. Olisikohan lapsilla ollut jossain kohtaa neljä ohjattua harrastusta samaan aikaan, vaikka me vanhemmat pidettiin sitä liian suurena määränä.
Kannatan monipuolisia mahdollisuuksia. Ohjatut on vain keino siihen. Jos on mahdollisuudet ja resurssit tehdä sitä vapaassa muodossa, miksi ei. Eikä mun mielestä joka hetkeä tarvitse täyttää virikkeillä.
Kyllä ne avuttomat perässävedettävät oppilaat on ihan jotain muita kuin niitä maailmasta kiinnostuneiden aktiivisten vanhempien aktiivisia ja innokkaita lapsia, joita on pienestä pitäen viety harrastuksiin ja maailmalle ja joiden eteen on nähty vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
:) En sanoisi noin vahvasti, mutta jotain sen suuntaista ne terveydenhoitajat ja opettajat sanoo. Että useampi ja useampi lapsi on kömpelö ja väsyy helposti koulussa. Vaikka koulu ei olisikaan omasta mielestä maailman keskus, kertoohan tuo havainto jostakin.
Jokainen lapsi on yksilö. Jollekin ja jossakin iässä vapaa harrastaminen sopii parhaiten, vaikka itse kannatan kokeilemaan ajoittain ohjattuja juttuja. En itse pitänyt niistä pienenä, mutta aikuisena kaduttaa. Auttaa pitämään asiat kiinnostavina. Jokaiselle tulee jossain kohtaa joku osaamisporras, jonka yli on vaikeaa päästä yksin. Leiri/kurssi...
Meillä on annettu vaihtaa harrastuksia. Lapset on sitoutunut yhteen hommaan vuodeksi, ja sitten on luvattu ostaa vaikka siedettävät luistimet ja joitain suojia. Huonot välineet tuhoaa niin monen innostuksen. Ohjatuissa välineet saa usein lainaan tai niitä hankitaan alennuksilla, ja ensimmäiset vuodet on halvempia. Nyt myöhäisteininä jäljellä on pari pitkäkestoista harrastusta. Olisikohan lapsilla ollut jossain kohtaa neljä ohjattua harrastusta samaan aikaan, vaikka me vanhemmat pidettiin sitä liian suurena määränä.
Kannatan monipuolisia mahdollisuuksia. Ohjatut on vain keino siihen. Jos on mahdollisuudet ja resurssit tehdä sitä vapaassa muodossa, miksi ei. Eikä mun mielestä joka hetkeä tarvitse täyttää virikkeillä.
Kyllä ne avuttomat perässävedettävät oppilaat on ihan jotain muita kuin niitä maailmasta kiinnostuneiden aktiivisten vanhempien aktiivisia ja innokkaita lapsia, joita on pienestä pitäen viety harrastuksiin ja maailmalle ja joiden eteen on nähty vaivaa.
Tuo on myös arvovalinta eikä tarvitse onneksi edustaa kumpaakaan ääripäätä.
Lapseni kiinnostui kerran yhdestä harrastuksesta johon käytiin sitten tutustumassa (lapsi itse toimintaan, minä osallistuin johonkin vanhempien kokoukseen) ja silloin mietin, että en halua astua tällaiseen maailmaan.
Ne olivat juuri niitä ihmisiä jotka ”näkevät vaivaa” lasten eteen ja kasvattavat heistä täydellisiä suorittajia.
Onneksi lapsi ei halunnutkaan jatkaa sitä harrastusta, ja säästyttiin siltä maailmalta.
Suorittamaan kerkeää myöhemminkin, eikä itsellänikään kiinnosta elää vapaa-aikaa autossa lapsen harrastuskuskailun merkeissä.
Tuollaisia isejä on, jotka elää vapaa-aikansa autossa lapsia harrastuksiin kuskaten, kiroavat elämäänsä ja sitten niistä lapsista tulee lopulta kuitenkin ihan yhtä taviksia kuin senkin perheen lapsista, jonka vanhemmat ottivat vähän rennommin :D
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
:) En sanoisi noin vahvasti, mutta jotain sen suuntaista ne terveydenhoitajat ja opettajat sanoo. Että useampi ja useampi lapsi on kömpelö ja väsyy helposti koulussa. Vaikka koulu ei olisikaan omasta mielestä maailman keskus, kertoohan tuo havainto jostakin.
Jokainen lapsi on yksilö. Jollekin ja jossakin iässä vapaa harrastaminen sopii parhaiten, vaikka itse kannatan kokeilemaan ajoittain ohjattuja juttuja. En itse pitänyt niistä pienenä, mutta aikuisena kaduttaa. Auttaa pitämään asiat kiinnostavina. Jokaiselle tulee jossain kohtaa joku osaamisporras, jonka yli on vaikeaa päästä yksin. Leiri/kurssi...
Meillä on annettu vaihtaa harrastuksia. Lapset on sitoutunut yhteen hommaan vuodeksi, ja sitten on luvattu ostaa vaikka siedettävät luistimet ja joitain suojia. Huonot välineet tuhoaa niin monen innostuksen. Ohjatuissa välineet saa usein lainaan tai niitä hankitaan alennuksilla, ja ensimmäiset vuodet on halvempia. Nyt myöhäisteininä jäljellä on pari pitkäkestoista harrastusta. Olisikohan lapsilla ollut jossain kohtaa neljä ohjattua harrastusta samaan aikaan, vaikka me vanhemmat pidettiin sitä liian suurena määränä.
Kannatan monipuolisia mahdollisuuksia. Ohjatut on vain keino siihen. Jos on mahdollisuudet ja resurssit tehdä sitä vapaassa muodossa, miksi ei. Eikä mun mielestä joka hetkeä tarvitse täyttää virikkeillä.
Kyllä ne avuttomat perässävedettävät oppilaat on ihan jotain muita kuin niitä maailmasta kiinnostuneiden aktiivisten vanhempien aktiivisia ja innokkaita lapsia, joita on pienestä pitäen viety harrastuksiin ja maailmalle ja joiden eteen on nähty vaivaa.
Tuo on myös arvovalinta eikä tarvitse onneksi edustaa kumpaakaan ääripäätä.
Lapseni kiinnostui kerran yhdestä harrastuksesta johon käytiin sitten tutustumassa (lapsi itse toimintaan, minä osallistuin johonkin vanhempien kokoukseen) ja silloin mietin, että en halua astua tällaiseen maailmaan.
Ne olivat juuri niitä ihmisiä jotka ”näkevät vaivaa” lasten eteen ja kasvattavat heistä täydellisiä suorittajia.
Onneksi lapsi ei halunnutkaan jatkaa sitä harrastusta, ja säästyttiin siltä maailmalta.Suorittamaan kerkeää myöhemminkin, eikä itsellänikään kiinnosta elää vapaa-aikaa autossa lapsen harrastuskuskailun merkeissä.
Tuollaisia isejä on, jotka elää vapaa-aikansa autossa lapsia harrastuksiin kuskaten, kiroavat elämäänsä ja sitten niistä lapsista tulee lopulta kuitenkin ihan yhtä taviksia kuin senkin perheen lapsista, jonka vanhemmat ottivat vähän rennommin :DEri
Miksi tämä suorittamisesta jauhaminen? Ei laiskuus ole mitänä rentoutta. Se on laiskuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
:) En sanoisi noin vahvasti, mutta jotain sen suuntaista ne terveydenhoitajat ja opettajat sanoo. Että useampi ja useampi lapsi on kömpelö ja väsyy helposti koulussa. Vaikka koulu ei olisikaan omasta mielestä maailman keskus, kertoohan tuo havainto jostakin.
Jokainen lapsi on yksilö. Jollekin ja jossakin iässä vapaa harrastaminen sopii parhaiten, vaikka itse kannatan kokeilemaan ajoittain ohjattuja juttuja. En itse pitänyt niistä pienenä, mutta aikuisena kaduttaa. Auttaa pitämään asiat kiinnostavina. Jokaiselle tulee jossain kohtaa joku osaamisporras, jonka yli on vaikeaa päästä yksin. Leiri/kurssi...
Meillä on annettu vaihtaa harrastuksia. Lapset on sitoutunut yhteen hommaan vuodeksi, ja sitten on luvattu ostaa vaikka siedettävät luistimet ja joitain suojia. Huonot välineet tuhoaa niin monen innostuksen. Ohjatuissa välineet saa usein lainaan tai niitä hankitaan alennuksilla, ja ensimmäiset vuodet on halvempia. Nyt myöhäisteininä jäljellä on pari pitkäkestoista harrastusta. Olisikohan lapsilla ollut jossain kohtaa neljä ohjattua harrastusta samaan aikaan, vaikka me vanhemmat pidettiin sitä liian suurena määränä.
Kannatan monipuolisia mahdollisuuksia. Ohjatut on vain keino siihen. Jos on mahdollisuudet ja resurssit tehdä sitä vapaassa muodossa, miksi ei. Eikä mun mielestä joka hetkeä tarvitse täyttää virikkeillä.
Kyllä ne avuttomat perässävedettävät oppilaat on ihan jotain muita kuin niitä maailmasta kiinnostuneiden aktiivisten vanhempien aktiivisia ja innokkaita lapsia, joita on pienestä pitäen viety harrastuksiin ja maailmalle ja joiden eteen on nähty vaivaa.
Tuo on myös arvovalinta eikä tarvitse onneksi edustaa kumpaakaan ääripäätä.
Lapseni kiinnostui kerran yhdestä harrastuksesta johon käytiin sitten tutustumassa (lapsi itse toimintaan, minä osallistuin johonkin vanhempien kokoukseen) ja silloin mietin, että en halua astua tällaiseen maailmaan.
Ne olivat juuri niitä ihmisiä jotka ”näkevät vaivaa” lasten eteen ja kasvattavat heistä täydellisiä suorittajia.
Onneksi lapsi ei halunnutkaan jatkaa sitä harrastusta, ja säästyttiin siltä maailmalta.Suorittamaan kerkeää myöhemminkin, eikä itsellänikään kiinnosta elää vapaa-aikaa autossa lapsen harrastuskuskailun merkeissä.
Tuollaisia isejä on, jotka elää vapaa-aikansa autossa lapsia harrastuksiin kuskaten, kiroavat elämäänsä ja sitten niistä lapsista tulee lopulta kuitenkin ihan yhtä taviksia kuin senkin perheen lapsista, jonka vanhemmat ottivat vähän rennommin :DEri
Miksi tämä suorittamisesta jauhaminen? Ei laiskuus ole mitänä rentoutta. Se on laiskuutta.
Niin? Kaikki eivät halua elää elämäänsä suorittaen.
Se voi olla sinun mielestäsi vaikka laiskuutta, ihan sama se minulle kun meillä on selkeästi eri arvot.
Näin vanhempana sen huomaa erityisen selvästi, miten ihmiset ja vanhemmat jakautuvat eri tyyppisiin porukoihin.
AP:lla ja vaimollaan saattaa olla sellainen isohko ongelma, että ovatkin eri leirien porukkaa erilaisin elämänarvoin, ja prioriteetit poikkeaa kasvatuksessa huomattavasti.
Ikävä juttu, mutta toivottavasti löytävät jonkun yhteisen sävelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
:) En sanoisi noin vahvasti, mutta jotain sen suuntaista ne terveydenhoitajat ja opettajat sanoo. Että useampi ja useampi lapsi on kömpelö ja väsyy helposti koulussa. Vaikka koulu ei olisikaan omasta mielestä maailman keskus, kertoohan tuo havainto jostakin.
Jokainen lapsi on yksilö. Jollekin ja jossakin iässä vapaa harrastaminen sopii parhaiten, vaikka itse kannatan kokeilemaan ajoittain ohjattuja juttuja. En itse pitänyt niistä pienenä, mutta aikuisena kaduttaa. Auttaa pitämään asiat kiinnostavina. Jokaiselle tulee jossain kohtaa joku osaamisporras, jonka yli on vaikeaa päästä yksin. Leiri/kurssi...
Meillä on annettu vaihtaa harrastuksia. Lapset on sitoutunut yhteen hommaan vuodeksi, ja sitten on luvattu ostaa vaikka siedettävät luistimet ja joitain suojia. Huonot välineet tuhoaa niin monen innostuksen. Ohjatuissa välineet saa usein lainaan tai niitä hankitaan alennuksilla, ja ensimmäiset vuodet on halvempia. Nyt myöhäisteininä jäljellä on pari pitkäkestoista harrastusta. Olisikohan lapsilla ollut jossain kohtaa neljä ohjattua harrastusta samaan aikaan, vaikka me vanhemmat pidettiin sitä liian suurena määränä.
Kannatan monipuolisia mahdollisuuksia. Ohjatut on vain keino siihen. Jos on mahdollisuudet ja resurssit tehdä sitä vapaassa muodossa, miksi ei. Eikä mun mielestä joka hetkeä tarvitse täyttää virikkeillä.
Kyllä ne avuttomat perässävedettävät oppilaat on ihan jotain muita kuin niitä maailmasta kiinnostuneiden aktiivisten vanhempien aktiivisia ja innokkaita lapsia, joita on pienestä pitäen viety harrastuksiin ja maailmalle ja joiden eteen on nähty vaivaa.
Tuo on myös arvovalinta eikä tarvitse onneksi edustaa kumpaakaan ääripäätä.
Lapseni kiinnostui kerran yhdestä harrastuksesta johon käytiin sitten tutustumassa (lapsi itse toimintaan, minä osallistuin johonkin vanhempien kokoukseen) ja silloin mietin, että en halua astua tällaiseen maailmaan.
Ne olivat juuri niitä ihmisiä jotka ”näkevät vaivaa” lasten eteen ja kasvattavat heistä täydellisiä suorittajia.
Onneksi lapsi ei halunnutkaan jatkaa sitä harrastusta, ja säästyttiin siltä maailmalta.Suorittamaan kerkeää myöhemminkin, eikä itsellänikään kiinnosta elää vapaa-aikaa autossa lapsen harrastuskuskailun merkeissä.
Tuollaisia isejä on, jotka elää vapaa-aikansa autossa lapsia harrastuksiin kuskaten, kiroavat elämäänsä ja sitten niistä lapsista tulee lopulta kuitenkin ihan yhtä taviksia kuin senkin perheen lapsista, jonka vanhemmat ottivat vähän rennommin :DEri
Miksi tämä suorittamisesta jauhaminen? Ei laiskuus ole mitänä rentoutta. Se on laiskuutta.
Niin? Kaikki eivät halua elää elämäänsä suorittaen.
Se voi olla sinun mielestäsi vaikka laiskuutta, ihan sama se minulle kun meillä on selkeästi eri arvot.Näin vanhempana sen huomaa erityisen selvästi, miten ihmiset ja vanhemmat jakautuvat eri tyyppisiin porukoihin.
AP:lla ja vaimollaan saattaa olla sellainen isohko ongelma, että ovatkin eri leirien porukkaa erilaisin elämänarvoin, ja prioriteetit poikkeaa kasvatuksessa huomattavasti.
Ikävä juttu, mutta toivottavasti löytävät jonkun yhteisen sävelen.
Mistä ihmeen suorittamisesta sinä jauhat???
Ap on laiska tolvana.
Ap pyysi kannaottoa vaimonsa ajatukseen että niitä harrastuksia pitäisi olla vielä tuotakin enemmän! Sulaa hulluutta tuollainen suorituspakko lapsilla! Ajetaan lapset loppuun, toteuttamaan kunnianhimoisten vanhempien unelmia. Sitten ihmetellään kun lapsilla on mielenterveysongelmia kun väkisin pusketaan jaksamaan yli inhimmillisten rajojen. Jossain vaiheessa itsetunto murenee kun lapsi ei vaan pysty täyttämään kaikkia hänelle asetettuja vaatimuksia. Iloa elämässä ei ole. Itsemurha alkaa näyttäytyä vaihtoehtona kun ikää tulee lisää.