Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta ohjattua harrastusta on sopiva määrä alakouluikäiselle lapselle?
Vaimon kanssa tuli melkein riitaa siitä, mitä ja kuinka paljon lapsemme pitäisi käydä ohjatuissa harrastuksissa. Hän on sellaisesta maasta, jossa lasten toiminta on ohjattua ja säänneltyä pikkulapsesta saakka, koska heidän yhteiskuntansa on hyvin kilpailuhenkinen ja perheet jopa muuttavat sen mukaan että lapsi pääsisi haluttuun kouluun jo ensimmäisellä luokalla.
Lapsemme aloitti nyt 1. luokan ja hän jatkaa mieluista fyysistä harrastusta (ennen 1h/viikko) ja nyt tämä määrä on 2x 1,5h /viikko, eli määrä kolminkertaistuu viime talveen verrattuna. Hän haluaisi lapsemme vielä 1-2 muuhun ohjattuun toimintaan, mutta olen sitä vastaan, sillä en halua että lapsen elämä on pelkkää suorittamista ja oma leikki, kaverit ja muu elämä jäisivät näiden suoritusten ja koulun jalkoihin kokonaan. Lisäksi koulu on jo itsessään väsyttävää (3-5h/päivä) ja iltapäiväkerho siihen päälle. Eli lapsen päivä on jo nyt 7-8 tuntia/päivä kodin ulkopuolella ilman harrastuksiakin ohjatussa toiminnassa.
Ymmärrän syyn vaimoni mielipiteille, hän tulee sellaisesta kulttuurista joka on äärimmäisen kilpailuhenkinen. Meillä Suomessa (tai ainakin minulla) taas tärkeintä on lapsen onnellisuus ja hyvinvointi kokonaisuutena, ei mitattava suorittaminen 10 eri asiassa, jolla sitten loppuelämän suunta ratkaistaan. Hän taas ei ymmärrä minua ja syyttää etten halua lapsemme parasta ja että meillä elämä on vain sellaista epämääräistä oleilua. Itse en mittaa elämän laatua ulkoisilla meriiteillä niinkään, vaan sisäisellä hyvinvoinnilla ja siitä että itsellä on hyvä ja turvallinen olla. Sama tähtäin minulla on lapsen kanssa. Vaadin lapselta kyllä asioita, kuten lelujen siivoamista, läksyjen teko ennen kavereille menoa, hammaspesut, suihkut ja lautaset tiskikoneeseen ruokailun jälkeen, jne. Mutta hänen mukaansa olen liian löysä. Ennen koronaa kävimme yhdessä paljon mm. uimahalleissa ja leikkikenteillä. Nyt vähemmän, koska korona ja lapsi on alkanut isenäistymään ja viettää kavereiden kanssa paljon vapaa-aikaa.
Niinpä kysyn teiltä, AV palstalaiset, montako ohjattua harrastusta teilän alakouluikäisillä lapsilla on? Onko lapsen aika joka päivä kuinka ohjattua? Vaadinko lapselta liian vähän ja onko 2 ohjattu harrastusta (yht. 4h/arkiviikko, kolmena eri päivänä ma-pe akselilla) liikaa?
Kommentit (280)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä ainoa tapa päästä edes luistelemaan oli mennä sinne luistelukouluun. Ei ollut ulkojäitä. Eikä sisäjäillä vuoroja.
Mökkipaikkakunnalla oli vapaa vuoro sunnuntaisin kello 9-10, millä kävimmekin. Järvi oli monena talvena liian heikolla jäällä.
Höpö höpö, Helsingissä on ainakin viimeiset 30 vuotta ollut yleisölle avoimia ulkotekojäitä ihan joka talvi.
Jotka on ollwet monena talvena sössöä.
Edes koulun kanssa ei ole luisteltu kertaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Niin. Ehkäpä se vastaus tulikin jo siinä omassa kysymyksessäsi. On ihan perheestä kiinni, kuinka hyvät eväät haluaa antaa ihan normaaliin elämään. Esim. ihan oikeasti hyvä uimataito on minun mielestäni välttämätön. Enkä siis puhu mistään kilpauinnista vaan ihan normaalista pärjäämisestä elämässä.
Uimataitoa on Suomessa lapsille kyllä opetettu jo 80 vuotta nimenomaan uimakouluissa. Se on syy siihen, että suomalaiset osaa uida niin hyvin.
Mutta toki tämäkin on nykyvanhemmilta kielletty, koska heidän pitää hoitaa kaikki vaikeammin työläämmin ja typerämmin kuin kaikkien muiden ennen heitä. Ja ennen kaikkea itse ja yksin.
Siis missähän päin Suomea? Minulla ei ollut ala-asteella 90-luvulla kavereissa ketään, joka olisi käynyt jossain järjestetyssä uimakoulussa. Onks tää jollain harvoilla Suomen paikkakunnilla joilla ei ole paljoa luonnonvesiä? Jos melkein kaikki suomalaiset osaa uida, miten ne ei osaa siirtää taitoa jälkeläisilleen?
Ei sillä, kyllä me ollaan vauvan kanssa aloittamassa vauvauinti, kun olen ainakin tähän mennessä käsittänyt että siellä ei kohderyhmään vanhemmissa kuulu lapsen ammattilaisuuteen tähtäävät hörhöt... mutta tuskin maksan myöhemmin toiminnasta, jota voin ihan itse lapselle lähirannassa opettaa ja viettää hänen kanssaan aikaa samalla.
Itse olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja kävin uimakoulun uimahallissa, kuten kaikki muutkin luokkakaverini ja sisarusteni luokkakaverit. Mieheni on kotoisin toiselta pikkupaikkakunnalta, jossa ei ole ihan lähellä uimahallia (no, automatkan päässä kyllä on). Heille uimakoulu järjestettiin järvenrannassa. Nyt asumme pääkaupunkiseudulla ja uimakoulu on mainittu mm. asioissa joita pitäisi olla suoritettuna ennen koulun alkua. Aivan totaalisen maaseudulla asuva saman ikäinen sukulainen on päässyt uimakouluun, mutta pääkaupunkiseudulla ainakin meidän uimakoulu peruttiin keväällä koronan vuoksi. Eskariin kuuluu "uimakoulu" mutta tosiasiassa sen pituus oli 2*krt 1h, jonka jälkeen oma lapseni ei vielä esim. uskaltanut laittaa päätä veden alle, ei luottanut kellumiseen, eikä tiennyt itse uimisesta tuon taivaallista. Vedessähän lapsi tosiaan leikkii, kunhan vaan jalat ulottuvat pohjaan. Mutta se ei ole uimista tai uimataitoa.
Ainakin Yhdysvalloissa harrastuksilla (extracurricular activities). voi olla Iso merkitys yliopistoon pääsemiseen. Jos vaimosi ei tiedä, kannattaa kertoa, että täällä harrastuksilla ei ole käytännössä vaikutusta jatko-opintoihin hakiessa, jos ei nyt urheilijaksi tai muusikoksi aio.
Voisit kaivaa hänelle myös tutkimuksia siitä, että lapsen aivojen kehittymiselle ja menestykselle aikuisena on merkitystä mm. luovuudella ja sosiaalisilla taidoilla, joita oppii hyvin juuri kavereiden kanssa vapaasti pyöriessä ja "tylsistyessä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Niin. Ehkäpä se vastaus tulikin jo siinä omassa kysymyksessäsi. On ihan perheestä kiinni, kuinka hyvät eväät haluaa antaa ihan normaaliin elämään. Esim. ihan oikeasti hyvä uimataito on minun mielestäni välttämätön. Enkä siis puhu mistään kilpauinnista vaan ihan normaalista pärjäämisestä elämässä.
Uimataitoa on Suomessa lapsille kyllä opetettu jo 80 vuotta nimenomaan uimakouluissa. Se on syy siihen, että suomalaiset osaa uida niin hyvin.
Mutta toki tämäkin on nykyvanhemmilta kielletty, koska heidän pitää hoitaa kaikki vaikeammin työläämmin ja typerämmin kuin kaikkien muiden ennen heitä. Ja ennen kaikkea itse ja yksin.
Siis missähän päin Suomea? Minulla ei ollut ala-asteella 90-luvulla kavereissa ketään, joka olisi käynyt jossain järjestetyssä uimakoulussa. Onks tää jollain harvoilla Suomen paikkakunnilla joilla ei ole paljoa luonnonvesiä? Jos melkein kaikki suomalaiset osaa uida, miten ne ei osaa siirtää taitoa jälkeläisilleen?
Ei sillä, kyllä me ollaan vauvan kanssa aloittamassa vauvauinti, kun olen ainakin tähän mennessä käsittänyt että siellä ei kohderyhmään vanhemmissa kuulu lapsen ammattilaisuuteen tähtäävät hörhöt... mutta tuskin maksan myöhemmin toiminnasta, jota voin ihan itse lapselle lähirannassa opettaa ja viettää hänen kanssaan aikaa samalla.
Itse olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja kävin uimakoulun uimahallissa, kuten kaikki muutkin luokkakaverini ja sisarusteni luokkakaverit. Mieheni on kotoisin toiselta pikkupaikkakunnalta, jossa ei ole ihan lähellä uimahallia (no, automatkan päässä kyllä on). Heille uimakoulu järjestettiin järvenrannassa. Nyt asumme pääkaupunkiseudulla ja uimakoulu on mainittu mm. asioissa joita pitäisi olla suoritettuna ennen koulun alkua. Aivan totaalisen maaseudulla asuva saman ikäinen sukulainen on päässyt uimakouluun, mutta pääkaupunkiseudulla ainakin meidän uimakoulu peruttiin keväällä koronan vuoksi. Eskariin kuuluu "uimakoulu" mutta tosiasiassa sen pituus oli 2*krt 1h, jonka jälkeen oma lapseni ei vielä esim. uskaltanut laittaa päätä veden alle, ei luottanut kellumiseen, eikä tiennyt itse uimisesta tuon taivaallista. Vedessähän lapsi tosiaan leikkii, kunhan vaan jalat ulottuvat pohjaan. Mutta se ei ole uimista tai uimataitoa.
Niin? Miksei vanhemmat olleet opettaneet uimaan? Eihän lasta kuuluisi edes päästää syvenevään luonnonveteen leikkimään jos se ei perusasioita osaa.
AP täällä. Joku jo tuolla mainitsikin, niin yritän olla se keskitien kulkija, eli kohtuus kaikessa. Olen kommenteista huomannut että joillekin lapsille sopii se ohjattu harrastus 4-5 kertaa viikossa kun ovat sen henkisiä, että jaksavat ja nauttivat siitä. Toisille se 1 kerta viikossa on sopiva. Introvertti ja ekstrovertti eivät toimi samoin. IP kerhoon liittyen, lapseni tykkää olla siellä tosi paljon. Leikkii valvovan aikuisen kanssa paikan leluilla tai menevät koulun pihalle leikkimään tai pelaamaan palloa. On vielä samoja kavereita joiden kanssa vapaa-aikana on ja hänelle se sopii. Paljon parempi kuin että tulisi kotiin katsomaan telkkua tai käyttämään tablettia. Esimerkiksi päiväkotiaika oli hänestä kivaa ja viihtyi ryhmässä hyvin, sekä sisällä että pihalla. Lapsi on liikunnallinen ja vilkas, joten urheiluharrastus sopii hyvin hänen luonteelle. Aikaisemmin kokeiltiin mm. Muskaria ja lastentansseja, mutta ne eivät häntä kiinnostaneet, niin jäivät sitten pois.
Niille, jotka ajattelevat minua laiskaksi, teillä on toki oikeus mielipiteeseenne. En tosin jaa ko. näkemystä. Olen tosiaan opettanut lapseni pyöräilemään, uimaan, hiihtämään ja luistelemaan ihan vain yhdessäolon merkeissä. Varmasti olisin voinut paremmin tehdä monta asiaa. Esimerkiksi uimakoulussa olisi varmasti oppinut uimaan nopeammin ja hiihtokoulussa olisi oppinut oikeaa hiihtotekniikkaa. Ja niille, jotka ajattelevat minun patsastelevan erinomaisuudessani, tunnustan etten ole opettanut lastani kirjoittamaan ja lukemaan (oppi eskarissa), maalaamaan aitaa, naulaamaan puupaloja yhteen, kalastamaan, enkä veneilemään. Lista on loputon, kuten ymmärrätte. Moni samanikäinen osaa em. asiat varmasti oikein hyvin. Ehkä lapseni oppii nämä asiat joskus tulevaisuudessa joltakin toiselta henkilöltä.
Koetan siis jakaa tämän rajallisen ajan koulun, harrastusten, kodin ja lapsen omien haluejn mukaisesti niin, että hänellä on hyvä olla ja että hän oppii tiettyjä perustaitoja ja että toivon mukaan saisi elämään aktiivisen liikunnallisen asenteen. Että sitten teini-iässä hän ei notkuisi muiden teinien kanssa Mäkkärillä juomassa energiajuomia, vaan lähtisi itse mieluummin vaikka hiihtämään tai treeneihin. Aika näyttää ja luonne ratkaisee kaiken. Ymmärrän oikein hyvin että kannettu vesi ei kaivossa pysy, mutta jos saan kaivon kaivettua oikeaan paikkaan, se ei kuivu koskaan. Kiitos kaikille, poistun tässä nyt keskustelusta, mutta luen varmasti ajatuksella kaikki mitä tänne laitatte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Ja yhdenkään lapsen ei myöskään tarvitse olla näitä kaikkia! Siksi ne 1-2 harrastusta riittää hyvin, muita juttuja voi tehdä amatöörivanhemman kanssa arjen lomassa.
Mun lapset on harrastaneet näitä kaikkia😂 toinen on huippulukiossa ja toinen ulkomailla opiskelemassa.
Niin on moni muukin halukas, ulkomailla opiskelu on nykyään ihan tavallista ja huippulukioihin tapaavat mennä ne, joille sellainen sopii.
Viestissäsi ei ole mitään yllättävää, tuollaiseenhan suorittajavanhemmat tähtääkin.
Kaikilla ei vain ole päämääränä coachata lasta huippulukioon ja arvostetuimpiin yliopistoihin, ja osa nuorista päätyy niihin siitä huolimatta ettei lapsuutta ole eletty tavoitteellisesti ja runsaasti harrastaen.
Esim. itselleni nuo asiat eivät ole merkityksellisiä, eivätkä myöskään lapseni unelmia.
Kurja juttu, jos AP ja vaimonsa ovat ihan eri sivuilla näin oleellisessa kasvatusta ja perheen arkea koskevassa asiassa.
Omahyväinen itsekehun täyteinen besserwisser tämä ap.
Taitaa olla provo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Ja yhdenkään lapsen ei myöskään tarvitse olla näitä kaikkia! Siksi ne 1-2 harrastusta riittää hyvin, muita juttuja voi tehdä amatöörivanhemman kanssa arjen lomassa.
Mun lapset on harrastaneet näitä kaikkia😂 toinen on huippulukiossa ja toinen ulkomailla opiskelemassa.
Niin on moni muukin halukas, ulkomailla opiskelu on nykyään ihan tavallista ja huippulukioihin tapaavat mennä ne, joille sellainen sopii.
Viestissäsi ei ole mitään yllättävää, tuollaiseenhan suorittajavanhemmat tähtääkin.
Kaikilla ei vain ole päämääränä coachata lasta huippulukioon ja arvostetuimpiin yliopistoihin, ja osa nuorista päätyy niihin siitä huolimatta ettei lapsuutta ole eletty tavoitteellisesti ja runsaasti harrastaen.
Esim. itselleni nuo asiat eivät ole merkityksellisiä, eivätkä myöskään lapseni unelmia.Kurja juttu, jos AP ja vaimonsa ovat ihan eri sivuilla näin oleellisessa kasvatusta ja perheen arkea koskevassa asiassa.
Mistäs sinä tiedät mitä lapsesi haluaa? Sinähän päätät hänen puolestaan. Sössötät arvomaailmasta ja paasaat merkityksistä.
Meillä lapset on saaneet harrastaa ihan mitä haluavat, kokeilla kaikkea mahdollista ja mennä johonkim harrastukseen kaverin mukana jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon on myös asioita, joiden harrastaminen vaatii rauhaa ja keskittymistä - eli kotonakin voi harrastaa! Lukeminen, askartelu, käsityöt, rakentelu (esim. pienoismallit) näin vaikka esimerkkinä. Nautin lapsena suunnattomasti tällaisista puuhista, ja niiden tuomat taidot ohjasivat myös ammatinvalintaa.
Ymmärrän hyvin ryhmässä toimimisen merkityksen, mutta kalenterin täyttäminen pelkästään kodin ulkopuolisilla harrastuksilla voi joskus viedä lapselta mahdollisuuden hakeutua aikaavievien, itseään kiehtovien asioiden pariin.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä oli 0 ohjattua harrastusta ja ihan yhteiskuntakelpoinen minusta kasvoi. Kliseisesti akateeminen ja vaativaa asiantuntijatyötä tekevä.
Sama itselläkin. Jos halusi harrastaa niin sai lukea lähteä kylänraitille kävelemään tai soittaa lankapuhelimella jos joku koulukaveri tai serkku tulisi potkimaan supertele-palloa.
Minusta tosin ei koskaan tullut uratykittäjää yhteiskunnan eliitin huipulle, vaan ihan tavallinen alisuorittaja väliinputoaja (yleensä puurtanut paskaduunissa, mutta työtön työnhakija tällä hetkellä).
Syy ei kuitenkaan ole lapsuuden harrastuksissa tai vanhemmissa, vaan ihan omassa luonteessa, kun kilpailuviettiä ei ole ikinä ollut. Siis ei haittaa pätkääkään esimerkiksi se kun muut lapsuuden kaverit asustelee nykyään toinen toistaan hulppeammissa lukaaleissa parhailla alueilla, kun itselle tämä edullinen vuokrayksiö riittää oikein hyvin. Onnellisinta on olla onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon on myös asioita, joiden harrastaminen vaatii rauhaa ja keskittymistä - eli kotonakin voi harrastaa! Lukeminen, askartelu, käsityöt, rakentelu (esim. pienoismallit) näin vaikka esimerkkinä. Nautin lapsena suunnattomasti tällaisista puuhista, ja niiden tuomat taidot ohjasivat myös ammatinvalintaa.
Ymmärrän hyvin ryhmässä toimimisen merkityksen, mutta kalenterin täyttäminen pelkästään kodin ulkopuolisilla harrastuksilla voi joskus viedä lapselta mahdollisuuden hakeutua aikaavievien, itseään kiehtovien asioiden pariin.
Ei ne ole poissuljettuja vaikka kävisikin uimahyppäämässä. Tämä ei nyt tunnu menevän millään jakeluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Ja yhdenkään lapsen ei myöskään tarvitse olla näitä kaikkia! Siksi ne 1-2 harrastusta riittää hyvin, muita juttuja voi tehdä amatöörivanhemman kanssa arjen lomassa.
Mun lapset on harrastaneet näitä kaikkia😂 toinen on huippulukiossa ja toinen ulkomailla opiskelemassa.
Niin on moni muukin halukas, ulkomailla opiskelu on nykyään ihan tavallista ja huippulukioihin tapaavat mennä ne, joille sellainen sopii.
Viestissäsi ei ole mitään yllättävää, tuollaiseenhan suorittajavanhemmat tähtääkin.
Kaikilla ei vain ole päämääränä coachata lasta huippulukioon ja arvostetuimpiin yliopistoihin, ja osa nuorista päätyy niihin siitä huolimatta ettei lapsuutta ole eletty tavoitteellisesti ja runsaasti harrastaen.
Esim. itselleni nuo asiat eivät ole merkityksellisiä, eivätkä myöskään lapseni unelmia.Kurja juttu, jos AP ja vaimonsa ovat ihan eri sivuilla näin oleellisessa kasvatusta ja perheen arkea koskevassa asiassa.
Mistäs sinä tiedät mitä lapsesi haluaa? Sinähän päätät hänen puolestaan. Sössötät arvomaailmasta ja paasaat merkityksistä.
Meillä lapset on saaneet harrastaa ihan mitä haluavat, kokeilla kaikkea mahdollista ja mennä johonkim harrastukseen kaverin mukana jne.
Siis miten en muka tietäisi mitä hän haluaa?
Osaahan hän puhua.
Lapseni puhuu kyllä paljon unelmistaan, ja harrastaa kaksi kertaa viikossa unelmiaan vastaavia asioita.
Hän on päättänyt itse harrastuksensa jo 3-vuotiaasta alkaen, enkä ole päättänyt niitä hänen puolestaan (älä oleta asioita, tekstissäni ei ollut mitään tuollaiseen viittaavaa).
Lisäksi lapsella on jo CV tältä alalta mihin unelmansa ja harrastuksensa liittyy, ja tienannut tällä asialla tuhansia euroja (omasta tahdostaan).
Kielitaito on myös hänelle tärkeää ja hän puhuukin kolmea kieltä, ja aloitti juuri omasta tahdostaan neljännen kielen opettelun valinnaisena koulussa.
Alakouluikäinen lapsi siis kyseessä joten vielä ei voi sanoa mitä hänestä tulee ja hänhän voi kääntää kelkkansa vielä ihan täysin, mutta on saanut itse päättää ja tuen häntä unelmissaan.
Ei se onneksi vaadi aina hirveää suorittamista ja vapaa-ajan aikatauluttamista, että lapsi saa toteuttaa itseään ja tavoitella unelmiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon on myös asioita, joiden harrastaminen vaatii rauhaa ja keskittymistä - eli kotonakin voi harrastaa! Lukeminen, askartelu, käsityöt, rakentelu (esim. pienoismallit) näin vaikka esimerkkinä. Nautin lapsena suunnattomasti tällaisista puuhista, ja niiden tuomat taidot ohjasivat myös ammatinvalintaa.
Ymmärrän hyvin ryhmässä toimimisen merkityksen, mutta kalenterin täyttäminen pelkästään kodin ulkopuolisilla harrastuksilla voi joskus viedä lapselta mahdollisuuden hakeutua aikaavievien, itseään kiehtovien asioiden pariin.
Voi hyvä luoja tätä puusilmäisyyttä! Monet harrastukset nimenomaan muuten opettaa malttamaan ja rauhoittamaan.
Ja mun lapseni harrasti esim ekalla kuviskoulua isomman siskon ja tämän kaverien kanssa, telinejumppaa eskarikaverinsa kanssa ja arkkitehtikoulua toisen kaverin kanssa. Silti hän kävi jokaikinen lauantai kirjastossa ja löllötteli viikonlopun mökillämme.
Ei se että on aktiivinen ja harrastaa, tarkoita etteikö osaisi keskittyä tai lukisi. Yleensä se on juuri päinvastoin. Se kotona "rentona" notkuva on sillä kännykällään, eikä tasan tee yhtään mitään, eikä osaa edes keskittyä.
Mun lapset sai kumpikin älypuhelimenkin vasta vitosella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Ja yhdenkään lapsen ei myöskään tarvitse olla näitä kaikkia! Siksi ne 1-2 harrastusta riittää hyvin, muita juttuja voi tehdä amatöörivanhemman kanssa arjen lomassa.
Mun lapset on harrastaneet näitä kaikkia😂 toinen on huippulukiossa ja toinen ulkomailla opiskelemassa.
Niin on moni muukin halukas, ulkomailla opiskelu on nykyään ihan tavallista ja huippulukioihin tapaavat mennä ne, joille sellainen sopii.
Viestissäsi ei ole mitään yllättävää, tuollaiseenhan suorittajavanhemmat tähtääkin.
Kaikilla ei vain ole päämääränä coachata lasta huippulukioon ja arvostetuimpiin yliopistoihin, ja osa nuorista päätyy niihin siitä huolimatta ettei lapsuutta ole eletty tavoitteellisesti ja runsaasti harrastaen.
Esim. itselleni nuo asiat eivät ole merkityksellisiä, eivätkä myöskään lapseni unelmia.Kurja juttu, jos AP ja vaimonsa ovat ihan eri sivuilla näin oleellisessa kasvatusta ja perheen arkea koskevassa asiassa.
Mistäs sinä tiedät mitä lapsesi haluaa? Sinähän päätät hänen puolestaan. Sössötät arvomaailmasta ja paasaat merkityksistä.
Meillä lapset on saaneet harrastaa ihan mitä haluavat, kokeilla kaikkea mahdollista ja mennä johonkim harrastukseen kaverin mukana jne.
Siis miten en muka tietäisi mitä hän haluaa?
Osaahan hän puhua.
Lapseni puhuu kyllä paljon unelmistaan, ja harrastaa kaksi kertaa viikossa unelmiaan vastaavia asioita.
Hän on päättänyt itse harrastuksensa jo 3-vuotiaasta alkaen, enkä ole päättänyt niitä hänen puolestaan (älä oleta asioita, tekstissäni ei ollut mitään tuollaiseen viittaavaa).Lisäksi lapsella on jo CV tältä alalta mihin unelmansa ja harrastuksensa liittyy, ja tienannut tällä asialla tuhansia euroja (omasta tahdostaan).
Kielitaito on myös hänelle tärkeää ja hän puhuukin kolmea kieltä, ja aloitti juuri omasta tahdostaan neljännen kielen opettelun valinnaisena koulussa.
Alakouluikäinen lapsi siis kyseessä joten vielä ei voi sanoa mitä hänestä tulee ja hänhän voi kääntää kelkkansa vielä ihan täysin, mutta on saanut itse päättää ja tuen häntä unelmissaan.Ei se onneksi vaadi aina hirveää suorittamista ja vapaa-ajan aikatauluttamista, että lapsi saa toteuttaa itseään ja tavoitella unelmiaan.
Sinä paasaat vain omista arvoistasi, omista asioistasi, omista näkemyksistäsi jne.
Ja sitten suivaannut ja yhtäkkiä lapsesi onkin supersuorittaja.
Sulla taitaa olla todella surkea itsetunto.
Tuohan olisi ihana jos harrastukset olisi heti koulun jälkeen mutta eipä ole ainakaan meidän koululaisilla tuollaisia mahdollisuuksia. Nyt kolmannen luokan aloittanut lapsi ei ole koko kouluaikana päässyt mihinkään koulun kerhoon koska sellaisia ei ole. Kaupunki (Helsinki) järjestää kyllä ilmaista harrastustoimintaa mutta yhtään niistä ei ole koululla eikä edes niin lähellä että lapsi voisi itse mennä. Seurakunnan ainoa kerho lapsille tai nuorille oli joku raamuttuaiheinen kurssi eikä lapsi suostu sellaiseen menemään.
Meillä on lapset käyneet harrastuksissa omien halujensa mukaan. Toinen kahdessa (2x1h) ja toinen kolmessa (4×1h).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä ainoa tapa päästä edes luistelemaan oli mennä sinne luistelukouluun. Ei ollut ulkojäitä. Eikä sisäjäillä vuoroja.
Mökkipaikkakunnalla oli vapaa vuoro sunnuntaisin kello 9-10, millä kävimmekin. Järvi oli monena talvena liian heikolla jäällä.
Höpö höpö, Helsingissä on ainakin viimeiset 30 vuotta ollut yleisölle avoimia ulkotekojäitä ihan joka talvi.
Jotka on ollwet monena talvena sössöä.
Edes koulun kanssa ei ole luisteltu kertaakaan.
Ymmärrätkö mitä tarkoittaa tekojää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Ja yhdenkään lapsen ei myöskään tarvitse olla näitä kaikkia! Siksi ne 1-2 harrastusta riittää hyvin, muita juttuja voi tehdä amatöörivanhemman kanssa arjen lomassa.
Mun lapset on harrastaneet näitä kaikkia😂 toinen on huippulukiossa ja toinen ulkomailla opiskelemassa.
Niin on moni muukin halukas, ulkomailla opiskelu on nykyään ihan tavallista ja huippulukioihin tapaavat mennä ne, joille sellainen sopii.
Viestissäsi ei ole mitään yllättävää, tuollaiseenhan suorittajavanhemmat tähtääkin.
Kaikilla ei vain ole päämääränä coachata lasta huippulukioon ja arvostetuimpiin yliopistoihin, ja osa nuorista päätyy niihin siitä huolimatta ettei lapsuutta ole eletty tavoitteellisesti ja runsaasti harrastaen.
Esim. itselleni nuo asiat eivät ole merkityksellisiä, eivätkä myöskään lapseni unelmia.Kurja juttu, jos AP ja vaimonsa ovat ihan eri sivuilla näin oleellisessa kasvatusta ja perheen arkea koskevassa asiassa.
Mistäs sinä tiedät mitä lapsesi haluaa? Sinähän päätät hänen puolestaan. Sössötät arvomaailmasta ja paasaat merkityksistä.
Meillä lapset on saaneet harrastaa ihan mitä haluavat, kokeilla kaikkea mahdollista ja mennä johonkim harrastukseen kaverin mukana jne.
Siis miten en muka tietäisi mitä hän haluaa?
Osaahan hän puhua.
Lapseni puhuu kyllä paljon unelmistaan, ja harrastaa kaksi kertaa viikossa unelmiaan vastaavia asioita.
Hän on päättänyt itse harrastuksensa jo 3-vuotiaasta alkaen, enkä ole päättänyt niitä hänen puolestaan (älä oleta asioita, tekstissäni ei ollut mitään tuollaiseen viittaavaa).Lisäksi lapsella on jo CV tältä alalta mihin unelmansa ja harrastuksensa liittyy, ja tienannut tällä asialla tuhansia euroja (omasta tahdostaan).
Kielitaito on myös hänelle tärkeää ja hän puhuukin kolmea kieltä, ja aloitti juuri omasta tahdostaan neljännen kielen opettelun valinnaisena koulussa.
Alakouluikäinen lapsi siis kyseessä joten vielä ei voi sanoa mitä hänestä tulee ja hänhän voi kääntää kelkkansa vielä ihan täysin, mutta on saanut itse päättää ja tuen häntä unelmissaan.Ei se onneksi vaadi aina hirveää suorittamista ja vapaa-ajan aikatauluttamista, että lapsi saa toteuttaa itseään ja tavoitella unelmiaan.
Sinä paasaat vain omista arvoistasi, omista asioistasi, omista näkemyksistäsi jne.
Ja sitten suivaannut ja yhtäkkiä lapsesi onkin supersuorittaja.
Sulla taitaa olla todella surkea itsetunto.
Mikä ihmeen supersuorittaja?
Käy kaksi kertaa viikossa harrastuksissa, ja koska kyse on intohimosta, niin toki tekee/leikkii niitä juttuja jatkuvasti muutenkin.
Paasaan siitä, että ihmisiä, perheitä, lapsia ja arvoja on erilaisia, eikä AP:n tyylissä ole mitään huonoa tai laiskaa. Päinvastoin, AP kuulostaa olevan mukava ja läsnäoleva isä.
Osa täällä on paasannut sitä päinvastaista, että täytyy olla jatkuvasti harrastuksissa tai muuten on laiska.
Siihen kommentoin vastakkaisen näkemyksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä ainoa tapa päästä edes luistelemaan oli mennä sinne luistelukouluun. Ei ollut ulkojäitä. Eikä sisäjäillä vuoroja.
Mökkipaikkakunnalla oli vapaa vuoro sunnuntaisin kello 9-10, millä kävimmekin. Järvi oli monena talvena liian heikolla jäällä.
Höpö höpö, Helsingissä on ainakin viimeiset 30 vuotta ollut yleisölle avoimia ulkotekojäitä ihan joka talvi.
Jotka on ollwet monena talvena sössöä.
Edes koulun kanssa ei ole luisteltu kertaakaan.
Ymmärrätkö mitä tarkoittaa tekojää?
Ymmärrän. Ne on olleet täyttä sohjoa monena talvena. Ymmärrätkö sinä mikä ero on sun teoriallas ja todellisuudella?
Höpö höpö, Helsingissä on ainakin viimeiset 30 vuotta ollut yleisölle avoimia ulkotekojäitä ihan joka talvi.