Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta ohjattua harrastusta on sopiva määrä alakouluikäiselle lapselle?
Vaimon kanssa tuli melkein riitaa siitä, mitä ja kuinka paljon lapsemme pitäisi käydä ohjatuissa harrastuksissa. Hän on sellaisesta maasta, jossa lasten toiminta on ohjattua ja säänneltyä pikkulapsesta saakka, koska heidän yhteiskuntansa on hyvin kilpailuhenkinen ja perheet jopa muuttavat sen mukaan että lapsi pääsisi haluttuun kouluun jo ensimmäisellä luokalla.
Lapsemme aloitti nyt 1. luokan ja hän jatkaa mieluista fyysistä harrastusta (ennen 1h/viikko) ja nyt tämä määrä on 2x 1,5h /viikko, eli määrä kolminkertaistuu viime talveen verrattuna. Hän haluaisi lapsemme vielä 1-2 muuhun ohjattuun toimintaan, mutta olen sitä vastaan, sillä en halua että lapsen elämä on pelkkää suorittamista ja oma leikki, kaverit ja muu elämä jäisivät näiden suoritusten ja koulun jalkoihin kokonaan. Lisäksi koulu on jo itsessään väsyttävää (3-5h/päivä) ja iltapäiväkerho siihen päälle. Eli lapsen päivä on jo nyt 7-8 tuntia/päivä kodin ulkopuolella ilman harrastuksiakin ohjatussa toiminnassa.
Ymmärrän syyn vaimoni mielipiteille, hän tulee sellaisesta kulttuurista joka on äärimmäisen kilpailuhenkinen. Meillä Suomessa (tai ainakin minulla) taas tärkeintä on lapsen onnellisuus ja hyvinvointi kokonaisuutena, ei mitattava suorittaminen 10 eri asiassa, jolla sitten loppuelämän suunta ratkaistaan. Hän taas ei ymmärrä minua ja syyttää etten halua lapsemme parasta ja että meillä elämä on vain sellaista epämääräistä oleilua. Itse en mittaa elämän laatua ulkoisilla meriiteillä niinkään, vaan sisäisellä hyvinvoinnilla ja siitä että itsellä on hyvä ja turvallinen olla. Sama tähtäin minulla on lapsen kanssa. Vaadin lapselta kyllä asioita, kuten lelujen siivoamista, läksyjen teko ennen kavereille menoa, hammaspesut, suihkut ja lautaset tiskikoneeseen ruokailun jälkeen, jne. Mutta hänen mukaansa olen liian löysä. Ennen koronaa kävimme yhdessä paljon mm. uimahalleissa ja leikkikenteillä. Nyt vähemmän, koska korona ja lapsi on alkanut isenäistymään ja viettää kavereiden kanssa paljon vapaa-aikaa.
Niinpä kysyn teiltä, AV palstalaiset, montako ohjattua harrastusta teilän alakouluikäisillä lapsilla on? Onko lapsen aika joka päivä kuinka ohjattua? Vaadinko lapselta liian vähän ja onko 2 ohjattu harrastusta (yht. 4h/arkiviikko, kolmena eri päivänä ma-pe akselilla) liikaa?
Kommentit (280)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
:) En sanoisi noin vahvasti, mutta jotain sen suuntaista ne terveydenhoitajat ja opettajat sanoo. Että useampi ja useampi lapsi on kömpelö ja väsyy helposti koulussa. Vaikka koulu ei olisikaan omasta mielestä maailman keskus, kertoohan tuo havainto jostakin.
Jokainen lapsi on yksilö. Jollekin ja jossakin iässä vapaa harrastaminen sopii parhaiten, vaikka itse kannatan kokeilemaan ajoittain ohjattuja juttuja. En itse pitänyt niistä pienenä, mutta aikuisena kaduttaa. Auttaa pitämään asiat kiinnostavina. Jokaiselle tulee jossain kohtaa joku osaamisporras, jonka yli on vaikeaa päästä yksin. Leiri/kurssi...
Meillä on annettu vaihtaa harrastuksia. Lapset on sitoutunut yhteen hommaan vuodeksi, ja sitten on luvattu ostaa vaikka siedettävät luistimet ja joitain suojia. Huonot välineet tuhoaa niin monen innostuksen. Ohjatuissa välineet saa usein lainaan tai niitä hankitaan alennuksilla, ja ensimmäiset vuodet on halvempia. Nyt myöhäisteininä jäljellä on pari pitkäkestoista harrastusta. Olisikohan lapsilla ollut jossain kohtaa neljä ohjattua harrastusta samaan aikaan, vaikka me vanhemmat pidettiin sitä liian suurena määränä.
Kannatan monipuolisia mahdollisuuksia. Ohjatut on vain keino siihen. Jos on mahdollisuudet ja resurssit tehdä sitä vapaassa muodossa, miksi ei. Eikä mun mielestä joka hetkeä tarvitse täyttää virikkeillä.
Kyllä ne avuttomat perässävedettävät oppilaat on ihan jotain muita kuin niitä maailmasta kiinnostuneiden aktiivisten vanhempien aktiivisia ja innokkaita lapsia, joita on pienestä pitäen viety harrastuksiin ja maailmalle ja joiden eteen on nähty vaivaa.
Tuo on myös arvovalinta eikä tarvitse onneksi edustaa kumpaakaan ääripäätä.
Lapseni kiinnostui kerran yhdestä harrastuksesta johon käytiin sitten tutustumassa (lapsi itse toimintaan, minä osallistuin johonkin vanhempien kokoukseen) ja silloin mietin, että en halua astua tällaiseen maailmaan.
Ne olivat juuri niitä ihmisiä jotka ”näkevät vaivaa” lasten eteen ja kasvattavat heistä täydellisiä suorittajia.
Onneksi lapsi ei halunnutkaan jatkaa sitä harrastusta, ja säästyttiin siltä maailmalta.Suorittamaan kerkeää myöhemminkin, eikä itsellänikään kiinnosta elää vapaa-aikaa autossa lapsen harrastuskuskailun merkeissä.
Tuollaisia isejä on, jotka elää vapaa-aikansa autossa lapsia harrastuksiin kuskaten, kiroavat elämäänsä ja sitten niistä lapsista tulee lopulta kuitenkin ihan yhtä taviksia kuin senkin perheen lapsista, jonka vanhemmat ottivat vähän rennommin :DEri
Miksi tämä suorittamisesta jauhaminen? Ei laiskuus ole mitänä rentoutta. Se on laiskuutta.
Lapsen harrastusaika on loistavaa aikaa harrastaa itse. Kokeile paljon ehdit uimaan matkaa uimakoulun aikaan, hölkätä jalistreenien aikaan, ehditkö tehdä viikon ruokaostokset lasta odottaessa.... Itse opiskelen iltaisin ja joskus teen ihan töitäkin sillä aikaa kun lapseni harrastaa. Hölkkääminen olisi terveellisempää. Ja jos harkat on ulkokentällä, lapsi rakastaa sitä, kun aikuinen seuraa treenejä.
Kai minä sen tiedän. Jessus mikä idiootti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Onhan se nyt saatana tuhoontuomittu elämä, ellei osaa luistella hyvin tai maalata.
On se aika turha elämä, jos taitoaan ei saa kehittää, vaan olennaista on istua vapaana luolassa vailla taitoja ja sivistystä.
Sitäpaitsi jos itse olisit sivistänyt itseäsi, tietäisit että esim kuvataide kehittää aivoja. Huomaa kenellä on jäänyt kehittymättä.
Mitä sitä turhia jättää lapselle aikaa olla lapsi.
On paljon tärkeämpää, että ylisuorittavan vanhemman lapsi on miljoonassa harrastuksessa yhtä aikaa. Vanhempi voi sitten ylvästellä somessa sillä, kuinka hänen neuroottinen palleronsa niin paljon parempi kuin muiden lapset yhteensä.
Viikossa on 168 tuntia, joista koulu vie 20-30 tuntia, harrastukset 4 tuntia.
Sanoisin että kyllä siinä aika paljon on aikaa olla lapsi, varsinkin kun ne harrastuksetkin on lasten harrastuksia lapsiryhmässä.
Mikäs siinä jos lapsi itse on niihin harrastuksiin halunnut ja viihtyy niissä.
Kuulostat vaan juuri niin stereotyyppiseltä suorittajavanhemmalta, että käy lähinnä lastasi sääliksi.
"Meidän Petteri-Simo käy maanantaina spinningissä, tiistaina viulutunneilla, keskiviikkona kuvataidetunneilla ja torstaina nappulajoogassa.
Petteri tykkää ihan hirveästi kun se on niin lahjakas!
Perjantaina otetaan Petteristä kuvia Facebookiin.
Lauantaina ja sunnuntaida tehdään läksyt ja illalla saa sitten olla tunnin tietokoneella tai soittaa kaverille, kunhan ei sille Korhosten luuserille, vaan joko Staffanille tai Busselle."
KYSE ON EDELLEEN NELJÄSTÄ TUNNISTA.
Oletkohan sinä ihan terve?
Neljä viikkotuntia on lapselle aika paljon. Ylimääräinen puolikas koulupäivä per viikko.
Sinulla kuulostaa olevan pinna melko kireällä? Oletko harkinnut muutaman harrastuksen poisjättämistä, jotta ehtisit rentoutua välillä?
4 tuntia 168 tunnista on minimaalisen vähän.
Kaikki ei voi harrastaa palstaprovoilua kuten sinä.
Ekaluokkalainen käyttää nukkumiseen 10 tuntia yössä, hereillä ollaan 98 tuntia. Joka tapauksessa tässä puhutaan arki-illoista, mitä klo 17-20 välillä ehtii tehdä.
Aivan! Eiköhän tuossa välissä sitten vielä vie aikaa päivällisen syöminen ja läksyjen tekeminen. Illat lapsen kanssa on lyhyet. Ei siihen mitään ylimääräisiä säntäilyjä paikasta toiseen tarvita. Pitää olla aikaa myös rauhoittua ja rentoutua. Harrastus-hullut ajavat lapsensa jatkuvaan ylivirittyneisyyden tilaan, eikä lapsi enää osaa eikä pysty rauhoittumaan. Ei tuollaisesta voi seurata mitään hyvää.
Koulu loppuu noin kello 12-14 alakoululaisella. Mistä te saatte tuon 17-20?
Mun lapsilla suurin osa harrastuksista on ollut nimenomaan iltapäivisin. Kotiin on tultu viimeistään kello 18, mutta niinä päivinä on sitten nähty ennen harrastusta, syöty ja tehty läksyt jne.
Vanhemmat ovat usein vasta tuohon 17.00 mennessä kotona . Ja eka luokkalaiset ja monet tokaluokkalaisetkin ovat siihen asti ip:ssä. Perheen yhteistä aikaa jää siis vain muutama tunti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
:) En sanoisi noin vahvasti, mutta jotain sen suuntaista ne terveydenhoitajat ja opettajat sanoo. Että useampi ja useampi lapsi on kömpelö ja väsyy helposti koulussa. Vaikka koulu ei olisikaan omasta mielestä maailman keskus, kertoohan tuo havainto jostakin.
Jokainen lapsi on yksilö. Jollekin ja jossakin iässä vapaa harrastaminen sopii parhaiten, vaikka itse kannatan kokeilemaan ajoittain ohjattuja juttuja. En itse pitänyt niistä pienenä, mutta aikuisena kaduttaa. Auttaa pitämään asiat kiinnostavina. Jokaiselle tulee jossain kohtaa joku osaamisporras, jonka yli on vaikeaa päästä yksin. Leiri/kurssi...
Meillä on annettu vaihtaa harrastuksia. Lapset on sitoutunut yhteen hommaan vuodeksi, ja sitten on luvattu ostaa vaikka siedettävät luistimet ja joitain suojia. Huonot välineet tuhoaa niin monen innostuksen. Ohjatuissa välineet saa usein lainaan tai niitä hankitaan alennuksilla, ja ensimmäiset vuodet on halvempia. Nyt myöhäisteininä jäljellä on pari pitkäkestoista harrastusta. Olisikohan lapsilla ollut jossain kohtaa neljä ohjattua harrastusta samaan aikaan, vaikka me vanhemmat pidettiin sitä liian suurena määränä.
Kannatan monipuolisia mahdollisuuksia. Ohjatut on vain keino siihen. Jos on mahdollisuudet ja resurssit tehdä sitä vapaassa muodossa, miksi ei. Eikä mun mielestä joka hetkeä tarvitse täyttää virikkeillä.
Kyllä ne avuttomat perässävedettävät oppilaat on ihan jotain muita kuin niitä maailmasta kiinnostuneiden aktiivisten vanhempien aktiivisia ja innokkaita lapsia, joita on pienestä pitäen viety harrastuksiin ja maailmalle ja joiden eteen on nähty vaivaa.
Tuo on myös arvovalinta eikä tarvitse onneksi edustaa kumpaakaan ääripäätä.
Lapseni kiinnostui kerran yhdestä harrastuksesta johon käytiin sitten tutustumassa (lapsi itse toimintaan, minä osallistuin johonkin vanhempien kokoukseen) ja silloin mietin, että en halua astua tällaiseen maailmaan.
Ne olivat juuri niitä ihmisiä jotka ”näkevät vaivaa” lasten eteen ja kasvattavat heistä täydellisiä suorittajia.
Onneksi lapsi ei halunnutkaan jatkaa sitä harrastusta, ja säästyttiin siltä maailmalta.Suorittamaan kerkeää myöhemminkin, eikä itsellänikään kiinnosta elää vapaa-aikaa autossa lapsen harrastuskuskailun merkeissä.
Tuollaisia isejä on, jotka elää vapaa-aikansa autossa lapsia harrastuksiin kuskaten, kiroavat elämäänsä ja sitten niistä lapsista tulee lopulta kuitenkin ihan yhtä taviksia kuin senkin perheen lapsista, jonka vanhemmat ottivat vähän rennommin :DEri
Miksi tämä suorittamisesta jauhaminen? Ei laiskuus ole mitänä rentoutta. Se on laiskuutta.
Niin? Kaikki eivät halua elää elämäänsä suorittaen.
Se voi olla sinun mielestäsi vaikka laiskuutta, ihan sama se minulle kun meillä on selkeästi eri arvot.Näin vanhempana sen huomaa erityisen selvästi, miten ihmiset ja vanhemmat jakautuvat eri tyyppisiin porukoihin.
AP:lla ja vaimollaan saattaa olla sellainen isohko ongelma, että ovatkin eri leirien porukkaa erilaisin elämänarvoin, ja prioriteetit poikkeaa kasvatuksessa huomattavasti.
Ikävä juttu, mutta toivottavasti löytävät jonkun yhteisen sävelen.Mistä ihmeen suorittamisesta sinä jauhat???
Ap on laiska tolvana.
AP on nimenomaan järkevä keskitien kulkija, eikä kumpaakaan ääripäätä.
AP haluaa tarjota lapselle jonkun harrastuksen, mutta ei syöttää lastaan suoritusputkeen ja aikatauluttaa koko perheen vapaa-aikaa johonkin tavoitteelliseen toimintaan heti kun kynnelle kykenee.
Eri asia sitten, kun lapsi osaa jo itse kertoa mitä haluaa, ja jos lapsi sitten haluaa omistaa vapaa-aikansa jollekin tavoitteelliselle toiminnalle.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Voi luoja, mitenhän ihmiset on oppinu uimaan ilman uimakoulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Onhan se nyt saatana tuhoontuomittu elämä, ellei osaa luistella hyvin tai maalata.
On se aika turha elämä, jos taitoaan ei saa kehittää, vaan olennaista on istua vapaana luolassa vailla taitoja ja sivistystä.
Sitäpaitsi jos itse olisit sivistänyt itseäsi, tietäisit että esim kuvataide kehittää aivoja. Huomaa kenellä on jäänyt kehittymättä.
Mitä sitä turhia jättää lapselle aikaa olla lapsi.
On paljon tärkeämpää, että ylisuorittavan vanhemman lapsi on miljoonassa harrastuksessa yhtä aikaa. Vanhempi voi sitten ylvästellä somessa sillä, kuinka hänen neuroottinen palleronsa niin paljon parempi kuin muiden lapset yhteensä.
Viikossa on 168 tuntia, joista koulu vie 20-30 tuntia, harrastukset 4 tuntia.
Sanoisin että kyllä siinä aika paljon on aikaa olla lapsi, varsinkin kun ne harrastuksetkin on lasten harrastuksia lapsiryhmässä.
Mikäs siinä jos lapsi itse on niihin harrastuksiin halunnut ja viihtyy niissä.
Kuulostat vaan juuri niin stereotyyppiseltä suorittajavanhemmalta, että käy lähinnä lastasi sääliksi.
"Meidän Petteri-Simo käy maanantaina spinningissä, tiistaina viulutunneilla, keskiviikkona kuvataidetunneilla ja torstaina nappulajoogassa.
Petteri tykkää ihan hirveästi kun se on niin lahjakas!
Perjantaina otetaan Petteristä kuvia Facebookiin.
Lauantaina ja sunnuntaida tehdään läksyt ja illalla saa sitten olla tunnin tietokoneella tai soittaa kaverille, kunhan ei sille Korhosten luuserille, vaan joko Staffanille tai Busselle."
KYSE ON EDELLEEN NELJÄSTÄ TUNNISTA.
Oletkohan sinä ihan terve?
Neljä viikkotuntia on lapselle aika paljon. Ylimääräinen puolikas koulupäivä per viikko.
Sinulla kuulostaa olevan pinna melko kireällä? Oletko harkinnut muutaman harrastuksen poisjättämistä, jotta ehtisit rentoutua välillä?
4 tuntia 168 tunnista on minimaalisen vähän.
Kaikki ei voi harrastaa palstaprovoilua kuten sinä.
Ekaluokkalainen käyttää nukkumiseen 10 tuntia yössä, hereillä ollaan 98 tuntia. Joka tapauksessa tässä puhutaan arki-illoista, mitä klo 17-20 välillä ehtii tehdä.
Aivan! Eiköhän tuossa välissä sitten vielä vie aikaa päivällisen syöminen ja läksyjen tekeminen. Illat lapsen kanssa on lyhyet. Ei siihen mitään ylimääräisiä säntäilyjä paikasta toiseen tarvita. Pitää olla aikaa myös rauhoittua ja rentoutua. Harrastus-hullut ajavat lapsensa jatkuvaan ylivirittyneisyyden tilaan, eikä lapsi enää osaa eikä pysty rauhoittumaan. Ei tuollaisesta voi seurata mitään hyvää.
Koulu loppuu noin kello 12-14 alakoululaisella. Mistä te saatte tuon 17-20?
Mun lapsilla suurin osa harrastuksista on ollut nimenomaan iltapäivisin. Kotiin on tultu viimeistään kello 18, mutta niinä päivinä on sitten nähty ennen harrastusta, syöty ja tehty läksyt jne.
Vanhemmat ovat usein vasta tuohon 17.00 mennessä kotona . Ja eka luokkalaiset ja monet tokaluokkalaisetkin ovat siihen asti ip:ssä. Perheen yhteistä aikaa jää siis vain muutama tunti.
Juu ja siirtymiin menevät ajat päälle, niin eipä siinä kauheesti jää aikaa.
Harvalla on ne (kaikki) harrastukset siinä omassa naapurustossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli joidenkin lapset on täysin taidottomia ja passiivisia muuten, ja siksi on pakko saada näitä asioita harrastusten kautta?
:) En sanoisi noin vahvasti, mutta jotain sen suuntaista ne terveydenhoitajat ja opettajat sanoo. Että useampi ja useampi lapsi on kömpelö ja väsyy helposti koulussa. Vaikka koulu ei olisikaan omasta mielestä maailman keskus, kertoohan tuo havainto jostakin.
Jokainen lapsi on yksilö. Jollekin ja jossakin iässä vapaa harrastaminen sopii parhaiten, vaikka itse kannatan kokeilemaan ajoittain ohjattuja juttuja. En itse pitänyt niistä pienenä, mutta aikuisena kaduttaa. Auttaa pitämään asiat kiinnostavina. Jokaiselle tulee jossain kohtaa joku osaamisporras, jonka yli on vaikeaa päästä yksin. Leiri/kurssi...
Meillä on annettu vaihtaa harrastuksia. Lapset on sitoutunut yhteen hommaan vuodeksi, ja sitten on luvattu ostaa vaikka siedettävät luistimet ja joitain suojia. Huonot välineet tuhoaa niin monen innostuksen. Ohjatuissa välineet saa usein lainaan tai niitä hankitaan alennuksilla, ja ensimmäiset vuodet on halvempia. Nyt myöhäisteininä jäljellä on pari pitkäkestoista harrastusta. Olisikohan lapsilla ollut jossain kohtaa neljä ohjattua harrastusta samaan aikaan, vaikka me vanhemmat pidettiin sitä liian suurena määränä.
Kannatan monipuolisia mahdollisuuksia. Ohjatut on vain keino siihen. Jos on mahdollisuudet ja resurssit tehdä sitä vapaassa muodossa, miksi ei. Eikä mun mielestä joka hetkeä tarvitse täyttää virikkeillä.
Kyllä ne avuttomat perässävedettävät oppilaat on ihan jotain muita kuin niitä maailmasta kiinnostuneiden aktiivisten vanhempien aktiivisia ja innokkaita lapsia, joita on pienestä pitäen viety harrastuksiin ja maailmalle ja joiden eteen on nähty vaivaa.
Tuo on myös arvovalinta eikä tarvitse onneksi edustaa kumpaakaan ääripäätä.
Lapseni kiinnostui kerran yhdestä harrastuksesta johon käytiin sitten tutustumassa (lapsi itse toimintaan, minä osallistuin johonkin vanhempien kokoukseen) ja silloin mietin, että en halua astua tällaiseen maailmaan.
Ne olivat juuri niitä ihmisiä jotka ”näkevät vaivaa” lasten eteen ja kasvattavat heistä täydellisiä suorittajia.
Onneksi lapsi ei halunnutkaan jatkaa sitä harrastusta, ja säästyttiin siltä maailmalta.Suorittamaan kerkeää myöhemminkin, eikä itsellänikään kiinnosta elää vapaa-aikaa autossa lapsen harrastuskuskailun merkeissä.
Tuollaisia isejä on, jotka elää vapaa-aikansa autossa lapsia harrastuksiin kuskaten, kiroavat elämäänsä ja sitten niistä lapsista tulee lopulta kuitenkin ihan yhtä taviksia kuin senkin perheen lapsista, jonka vanhemmat ottivat vähän rennommin :DEri
Miksi tämä suorittamisesta jauhaminen? Ei laiskuus ole mitänä rentoutta. Se on laiskuutta.
Niin? Kaikki eivät halua elää elämäänsä suorittaen.
Se voi olla sinun mielestäsi vaikka laiskuutta, ihan sama se minulle kun meillä on selkeästi eri arvot.Näin vanhempana sen huomaa erityisen selvästi, miten ihmiset ja vanhemmat jakautuvat eri tyyppisiin porukoihin.
AP:lla ja vaimollaan saattaa olla sellainen isohko ongelma, että ovatkin eri leirien porukkaa erilaisin elämänarvoin, ja prioriteetit poikkeaa kasvatuksessa huomattavasti.
Ikävä juttu, mutta toivottavasti löytävät jonkun yhteisen sävelen.Mistä ihmeen suorittamisesta sinä jauhat???
Ap on laiska tolvana.
AP on nimenomaan järkevä keskitien kulkija, eikä kumpaakaan ääripäätä.
AP haluaa tarjota lapselle jonkun harrastuksen, mutta ei syöttää lastaan suoritusputkeen ja aikatauluttaa koko perheen vapaa-aikaa johonkin tavoitteelliseen toimintaan heti kun kynnelle kykenee.
Eri asia sitten, kun lapsi osaa jo itse kertoa mitä haluaa, ja jos lapsi sitten haluaa omistaa vapaa-aikansa jollekin tavoitteelliselle toiminnalle.
Meillä pn vain ap:n itsekehua tätnnä oleva jaaritus.
Jos se ap niin ihmeellinen on niin miksi hän dumppaa lapsensa iltikseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Onhan se nyt saatana tuhoontuomittu elämä, ellei osaa luistella hyvin tai maalata.
On se aika turha elämä, jos taitoaan ei saa kehittää, vaan olennaista on istua vapaana luolassa vailla taitoja ja sivistystä.
Sitäpaitsi jos itse olisit sivistänyt itseäsi, tietäisit että esim kuvataide kehittää aivoja. Huomaa kenellä on jäänyt kehittymättä.
Mitä sitä turhia jättää lapselle aikaa olla lapsi.
On paljon tärkeämpää, että ylisuorittavan vanhemman lapsi on miljoonassa harrastuksessa yhtä aikaa. Vanhempi voi sitten ylvästellä somessa sillä, kuinka hänen neuroottinen palleronsa niin paljon parempi kuin muiden lapset yhteensä.
Viikossa on 168 tuntia, joista koulu vie 20-30 tuntia, harrastukset 4 tuntia.
Sanoisin että kyllä siinä aika paljon on aikaa olla lapsi, varsinkin kun ne harrastuksetkin on lasten harrastuksia lapsiryhmässä.
Mikäs siinä jos lapsi itse on niihin harrastuksiin halunnut ja viihtyy niissä.
Kuulostat vaan juuri niin stereotyyppiseltä suorittajavanhemmalta, että käy lähinnä lastasi sääliksi.
"Meidän Petteri-Simo käy maanantaina spinningissä, tiistaina viulutunneilla, keskiviikkona kuvataidetunneilla ja torstaina nappulajoogassa.
Petteri tykkää ihan hirveästi kun se on niin lahjakas!
Perjantaina otetaan Petteristä kuvia Facebookiin.
Lauantaina ja sunnuntaida tehdään läksyt ja illalla saa sitten olla tunnin tietokoneella tai soittaa kaverille, kunhan ei sille Korhosten luuserille, vaan joko Staffanille tai Busselle."
KYSE ON EDELLEEN NELJÄSTÄ TUNNISTA.
Oletkohan sinä ihan terve?
Neljä viikkotuntia on lapselle aika paljon. Ylimääräinen puolikas koulupäivä per viikko.
Sinulla kuulostaa olevan pinna melko kireällä? Oletko harkinnut muutaman harrastuksen poisjättämistä, jotta ehtisit rentoutua välillä?
4 tuntia 168 tunnista on minimaalisen vähän.
Kaikki ei voi harrastaa palstaprovoilua kuten sinä.
Ekaluokkalainen käyttää nukkumiseen 10 tuntia yössä, hereillä ollaan 98 tuntia. Joka tapauksessa tässä puhutaan arki-illoista, mitä klo 17-20 välillä ehtii tehdä.
Aivan! Eiköhän tuossa välissä sitten vielä vie aikaa päivällisen syöminen ja läksyjen tekeminen. Illat lapsen kanssa on lyhyet. Ei siihen mitään ylimääräisiä säntäilyjä paikasta toiseen tarvita. Pitää olla aikaa myös rauhoittua ja rentoutua. Harrastus-hullut ajavat lapsensa jatkuvaan ylivirittyneisyyden tilaan, eikä lapsi enää osaa eikä pysty rauhoittumaan. Ei tuollaisesta voi seurata mitään hyvää.
Koulu loppuu noin kello 12-14 alakoululaisella. Mistä te saatte tuon 17-20?
Mun lapsilla suurin osa harrastuksista on ollut nimenomaan iltapäivisin. Kotiin on tultu viimeistään kello 18, mutta niinä päivinä on sitten nähty ennen harrastusta, syöty ja tehty läksyt jne.
Vanhemmat ovat usein vasta tuohon 17.00 mennessä kotona . Ja eka luokkalaiset ja monet tokaluokkalaisetkin ovat siihen asti ip:ssä. Perheen yhteistä aikaa jää siis vain muutama tunti.
Juu ja siirtymiin menevät ajat päälle, niin eipä siinä kauheesti jää aikaa.
Harvalla on ne (kaikki) harrastukset siinä omassa naapurustossa.
Eka- tokaluokkalaistem vanhemmilla on oikeus lyhennettyym päivään.
Se pn sitten oma valinta jps sitä ei hyödynnä.
Paljon harrastuksia on tarjolla ihan siwllä koululla tai seurakunnilla tai yksityisesti koulujen lähellä. Miihin voi alaluokkalaisetkin iham itse mennä.
Minun kuopukseni tanssi ja näytteli koululla, kokkasi kirkon tiloissa koulun vieressä ja kävi kuviskerhossa joka on 200 metrin päässä koululta.
Ainoa johon kuskasimmw oli telinejumppa sunnuntaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset on niin erilaisia.
Meillä on erittäin aktiivinen, liikunnallinen ja sosiaalinen eskarilainen. Hän on viikossa n.34 h eskarissa ja päivähoidossa ja harrastaa sen lisäksi viikossa 7,5 h viikossa koska itse haluaa.
Me vanhemmat ihan mielellään vietettäisiin illat kotosalla, yhdessä perheenä puuhaillen ja koiraa lenkittäen. Lapsi sen sijaan haluaa lähteä harrastuksiin, innostuu jokaisesta uudesta harrastuksesta ja syksyllä varsin selvästi kertoo mitä harrastuksia haluaa tuleva kautena jatkaa. Yhdestä ainoasta harrastuksesta ei ole tykännyt, muskarista, ja sai lopettaa saman tien sen harrastamisen (2 kk kävi viime vuonna).
Lapsi on siis täysin erilainen kuin vanhempansa, mutta täysin samanlainen kuin tätinsä, joka koko ala-asteiän harrasti vähintään 4 harrastusta viikossa eli joka arkipäivä oli kaksi harrastusta ja viikonloppuisin kisat. Hän halusi harrastaa paljon, nautti erilaisista harrastusporukoista ja mahdollisimman laajasta sosiaalisesta piiiristä.
Onneksi useimmat lapsen harrastuksista sijaitsevat 300 m päässä eli lapsen vientibja haku harrastuksiin on helppoa ja ensi vuonna hän voi kulkea näihin itse.
Tiedän paljon lapsia, joille tämä harrastusmäärä olisi liikaa, mutta meillä tämä on juuri sopiva.
Täällä on taas joku puusilmäinen typerys joka ei ymmärrä, etteivät kaikki ihmiset ole juuri kuten hän - tai halua olla ja elää kuten hän.
Viittaan siis tuohon, jonka mielestä lasta kuuluu kuskata pienestä pitäen joka arkipäivä harrastuksiin, tai muuten on ”laiska” tms.
Itse en näe tuollaisten hänenlaisensa vanhempien elämässä MITÄÄN mitä haluaisin itselleni.
Tiedän ihmistyypin ja tulen tietysti toimeen, mutta ei ole kiinnostusta kaveerata sen kummemmin eikä elää heidän tyyliinsä.
Useinhan nuo tyypit tipahtaa sosiaalisesta piiristä etäämmälle jo siitäkin syystä, etteivät pääse juuri koskaan aikuisten bileisiin ja puutarhajuhliin koska harrastukset, eivätkä myöskään lasten synttäreille - koska harrastukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Niin. Ehkäpä se vastaus tulikin jo siinä omassa kysymyksessäsi. On ihan perheestä kiinni, kuinka hyvät eväät haluaa antaa ihan normaaliin elämään. Esim. ihan oikeasti hyvä uimataito on minun mielestäni välttämätön. Enkä siis puhu mistään kilpauinnista vaan ihan normaalista pärjäämisestä elämässä.
Uimataitoa on Suomessa lapsille kyllä opetettu jo 80 vuotta nimenomaan uimakouluissa. Se on syy siihen, että suomalaiset osaa uida niin hyvin.
Mutta toki tämäkin on nykyvanhemmilta kielletty, koska heidän pitää hoitaa kaikki vaikeammin työläämmin ja typerämmin kuin kaikkien muiden ennen heitä. Ja ennen kaikkea itse ja yksin.
Siis missähän päin Suomea? Minulla ei ollut ala-asteella 90-luvulla kavereissa ketään, joka olisi käynyt jossain järjestetyssä uimakoulussa. Onks tää jollain harvoilla Suomen paikkakunnilla joilla ei ole paljoa luonnonvesiä? Jos melkein kaikki suomalaiset osaa uida, miten ne ei osaa siirtää taitoa jälkeläisilleen?
Ei sillä, kyllä me ollaan vauvan kanssa aloittamassa vauvauinti, kun olen ainakin tähän mennessä käsittänyt että siellä ei kohderyhmään vanhemmissa kuulu lapsen ammattilaisuuteen tähtäävät hörhöt... mutta tuskin maksan myöhemmin toiminnasta, jota voin ihan itse lapselle lähirannassa opettaa ja viettää hänen kanssaan aikaa samalla.
Vierailija kirjoitti:
Lapset on niin erilaisia.
Meillä on erittäin aktiivinen, liikunnallinen ja sosiaalinen eskarilainen. Hän on viikossa n.34 h eskarissa ja päivähoidossa ja harrastaa sen lisäksi viikossa 7,5 h viikossa koska itse haluaa.
Me vanhemmat ihan mielellään vietettäisiin illat kotosalla, yhdessä perheenä puuhaillen ja koiraa lenkittäen. Lapsi sen sijaan haluaa lähteä harrastuksiin, innostuu jokaisesta uudesta harrastuksesta ja syksyllä varsin selvästi kertoo mitä harrastuksia haluaa tuleva kautena jatkaa. Yhdestä ainoasta harrastuksesta ei ole tykännyt, muskarista, ja sai lopettaa saman tien sen harrastamisen (2 kk kävi viime vuonna).
Lapsi on siis täysin erilainen kuin vanhempansa, mutta täysin samanlainen kuin tätinsä, joka koko ala-asteiän harrasti vähintään 4 harrastusta viikossa eli joka arkipäivä oli kaksi harrastusta ja viikonloppuisin kisat. Hän halusi harrastaa paljon, nautti erilaisista harrastusporukoista ja mahdollisimman laajasta sosiaalisesta piiiristä.
Onneksi useimmat lapsen harrastuksista sijaitsevat 300 m päässä eli lapsen vientibja haku harrastuksiin on helppoa ja ensi vuonna hän voi kulkea näihin itse.
Tiedän paljon lapsia, joille tämä harrastusmäärä olisi liikaa, mutta meillä tämä on juuri sopiva.
Juuri näin! Lapsilähtöistä toimintaa, ja jos lapsi itse haluaa harrastaa paljon ja tavoitteellisesti, niin ok.
Erityinen arvostus teille, kun mahdollistatte lapselle erilaisen elämäntyylin kuin mitä itse vietätte ja haluatte.
Näin sen pitäisikin toimia molempiin suuntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Niin. Ehkäpä se vastaus tulikin jo siinä omassa kysymyksessäsi. On ihan perheestä kiinni, kuinka hyvät eväät haluaa antaa ihan normaaliin elämään. Esim. ihan oikeasti hyvä uimataito on minun mielestäni välttämätön. Enkä siis puhu mistään kilpauinnista vaan ihan normaalista pärjäämisestä elämässä.
Uimataitoa on Suomessa lapsille kyllä opetettu jo 80 vuotta nimenomaan uimakouluissa. Se on syy siihen, että suomalaiset osaa uida niin hyvin.
Mutta toki tämäkin on nykyvanhemmilta kielletty, koska heidän pitää hoitaa kaikki vaikeammin työläämmin ja typerämmin kuin kaikkien muiden ennen heitä. Ja ennen kaikkea itse ja yksin.
Siis missähän päin Suomea? Minulla ei ollut ala-asteella 90-luvulla kavereissa ketään, joka olisi käynyt jossain järjestetyssä uimakoulussa. Onks tää jollain harvoilla Suomen paikkakunnilla joilla ei ole paljoa luonnonvesiä? Jos melkein kaikki suomalaiset osaa uida, miten ne ei osaa siirtää taitoa jälkeläisilleen?
Ei sillä, kyllä me ollaan vauvan kanssa aloittamassa vauvauinti, kun olen ainakin tähän mennessä käsittänyt että siellä ei kohderyhmään vanhemmissa kuulu lapsen ammattilaisuuteen tähtäävät hörhöt... mutta tuskin maksan myöhemmin toiminnasta, jota voin ihan itse lapselle lähirannassa opettaa ja viettää hänen kanssaan aikaa samalla.
Jopa meidän tuhannen asukkaan tuppukylässä pyöri koko kesän lasten uimakoulu.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on taas joku puusilmäinen typerys joka ei ymmärrä, etteivät kaikki ihmiset ole juuri kuten hän - tai halua olla ja elää kuten hän.
Viittaan siis tuohon, jonka mielestä lasta kuuluu kuskata pienestä pitäen joka arkipäivä harrastuksiin, tai muuten on ”laiska” tms.
Itse en näe tuollaisten hänenlaisensa vanhempien elämässä MITÄÄN mitä haluaisin itselleni.
Tiedän ihmistyypin ja tulen tietysti toimeen, mutta ei ole kiinnostusta kaveerata sen kummemmin eikä elää heidän tyyliinsä.
Useinhan nuo tyypit tipahtaa sosiaalisesta piiristä etäämmälle jo siitäkin syystä, etteivät pääse juuri koskaan aikuisten bileisiin ja puutarhajuhliin koska harrastukset, eivätkä myöskään lasten synttäreille - koska harrastukset.
Sinä et osaa lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin te lastanne valmennatte? Teettekö epätoivoisesti hänestä menestyjää, jolla voitte muille kehuskella? Kyllä se raja on yksilöllinen. Mitä lapsi haluaa harrastaa, mistä nauttii ja miten paljon jaksaa?
Olen enemmän kuin iloinen omien vanhempieni asenteesta harrastuksiini aikoinaan. Sain kokeilla kaikkea mikä kiinnosti ja oli lupa lopettaa harrastus milloin vain. Kokeilin paljon ja löysin omat juttuni.
Harrastuksen pitää tuoda iloa eikä stressiä ja painetta.
Tällaisen valmiiksi pureskellun valmennuskulttuurin vuoksi esimerkiksi meidän työpaikkamme naiset ovat poikkeustilanteissa sormi suussa ja kysymässä apua. Mitään ei uskalleta kokeilla yrityksen ja erehdyksen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole kotoisin kiinasta tai muusta kilpailuhenkisestä kulttuurista, vaan ihan täältä suomesta.
Mun mielestä lapsella on hyvä olla liikuntaharrastus. Sen lisäksi uimakoulu on ihan välttämätön. Itse myös haluan et lapseni saavat mahdollisuuden oppia soittamaan jotain soitinta.
Mun mielestä näillä tulee ihan peruseväät elämään. Ei oo kyse mistään kilpailusta, huippuvalmentamisesta tms. vaan ihan normaalia elämää suomen olosuhteissa.
Jos lapsi ei olisi liikunnallinen, harkitsisin esim. partiota liikunnan tilalle, tai vastaavasti kuvataidekoulua musiikin tilalle jne.
Ja vaikka siis kirjoitin että "itse haluan" niin siinä on kyse mun motivaatio viedä lasta harrastukseen. Meillä lapset tykkää harrastuksistaan. Jos ei tykkää, niin en pakottaisi, mutta sitten rajoittaisin ruutuaikaa, että tulisi tehtyä muutakin kuin pelaamista.
Miksi ihmeessä uimakoulu olisi välttämätön? Eikös vanhemmat pysty opettamaan lapsen uimaan ihan hyvin. Peruskoulussa oli ainakin omina kouluaikoinani myös uinninopetusta liikuntatunneilla.
Niin. Ehkäpä se vastaus tulikin jo siinä omassa kysymyksessäsi. On ihan perheestä kiinni, kuinka hyvät eväät haluaa antaa ihan normaaliin elämään. Esim. ihan oikeasti hyvä uimataito on minun mielestäni välttämätön. Enkä siis puhu mistään kilpauinnista vaan ihan normaalista pärjäämisestä elämässä.
Uimataitoa on Suomessa lapsille kyllä opetettu jo 80 vuotta nimenomaan uimakouluissa. Se on syy siihen, että suomalaiset osaa uida niin hyvin.
Mutta toki tämäkin on nykyvanhemmilta kielletty, koska heidän pitää hoitaa kaikki vaikeammin työläämmin ja typerämmin kuin kaikkien muiden ennen heitä. Ja ennen kaikkea itse ja yksin.
Siis missähän päin Suomea? Minulla ei ollut ala-asteella 90-luvulla kavereissa ketään, joka olisi käynyt jossain järjestetyssä uimakoulussa. Onks tää jollain harvoilla Suomen paikkakunnilla joilla ei ole paljoa luonnonvesiä? Jos melkein kaikki suomalaiset osaa uida, miten ne ei osaa siirtää taitoa jälkeläisilleen?
Ei sillä, kyllä me ollaan vauvan kanssa aloittamassa vauvauinti, kun olen ainakin tähän mennessä käsittänyt että siellä ei kohderyhmään vanhemmissa kuulu lapsen ammattilaisuuteen tähtäävät hörhöt... mutta tuskin maksan myöhemmin toiminnasta, jota voin ihan itse lapselle lähirannassa opettaa ja viettää hänen kanssaan aikaa samalla.
Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan uimataitoinen on henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään pinnalle ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään.
Me haluamme että lapsi oppii uimaan ja saavuttaa tämän virallisen uimataidon. Itse en osaa opettaa lastani uimaan oikein eli siten että hän jaksaa ja pystyy uimaan 200 metria esim. kroolaten ja selkäuintia. Lisäksi haluamme että hän oppii pelastamaan hukkuvan henkilön vedestä vaarantamatta itseään.
Täällä Keski-Suomessa uimakouluja on sekä luonnonvesissä että uimahalleissa. Oma lapsemme osallistuu yleensä viikon kesäkurssille joka kesä ja osaa uida nyt 100 metriä sekä sukeltaa pää edellä veteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Ja yhdenkään lapsen ei myöskään tarvitse olla näitä kaikkia! Siksi ne 1-2 harrastusta riittää hyvin, muita juttuja voi tehdä amatöörivanhemman kanssa arjen lomassa.
Meillä alakoululaisilla lapsilla molemmilla kaksi harrastuskertaa viikossa, mikä tuntuu näin pääkaupunkilaisittain olevan aika vähän. Lapset nauttivat kuitenkin noista vapaailloista, ovat sanoneet ihan ääneen etteivät haluaisi enempää.
Useilla lasten kavereilla tuntuu olevan se ongelma, että yksittäinen harrastus ”paisuu” edetessään. Jossain liikuntajutussa voi olla neljä tapaamista viikossa, ja musiikkiopistoissa kolme pakollista käyntiä jo ihan vasta-alkajille. Eli kaksikin harrastusta voi täyttää koko viikon. Moni haluaisi olla mukana pienemmällä panostuksella, mutta sellaista vaihtoehtoa ei varsinkaan vähän isommille lapsille välttämättä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 jatkaa, että noista harrastuksista tulevat taidot nimenomaan auttoivat elämään onnellista ja tasapainoista elämää, koska oppivat luistelemaan hyvin, uimaan hyvin, liikkuivat paljon, osasivat tehdä käsitöitä, tutkia luontoa, maalata ja piirtää eri tekniikoilla, oppivat havainnoimaan maailmaa jne.
En ymmärrä ajatusta siitä, että harrastaminen olisi yhtä kuin veren maku suussa suorittmainen. Isosiskollani oli myös tämä mystinen käsitys, että jos käy kerran viikossa vapaassa tnassissa, sairastuu väkisin anoreksiaan. Ihmeellistä.
Normaaleissa perheissä vanhemmat opettavat näitä asioita lapselle. Kaikessa ei tarvita ammattivalmentajaa, 1-2 harrastusta riittää hyvin.
Yksikään vanhempi ei ole uimahyppäävä, maalaava, piirtävä, ammattiluistelija, joka on koulutukseltaan arkkitehti-hortonomi, joka neuloo, kutoo ja ompelee vapaa-aikansa.
Ja yhdenkään lapsen ei myöskään tarvitse olla näitä kaikkia! Siksi ne 1-2 harrastusta riittää hyvin, muita juttuja voi tehdä amatöörivanhemman kanssa arjen lomassa.
Mun lapset on harrastaneet näitä kaikkia😂 toinen on huippulukiossa ja toinen ulkomailla opiskelemassa.
Lapsen harrastusaika on loistavaa aikaa harrastaa itse. Kokeile paljon ehdit uimaan matkaa uimakoulun aikaan, hölkätä jalistreenien aikaan, ehditkö tehdä viikon ruokaostokset lasta odottaessa.... Itse opiskelen iltaisin ja joskus teen ihan töitäkin sillä aikaa kun lapseni harrastaa. Hölkkääminen olisi terveellisempää. Ja jos harkat on ulkokentällä, lapsi rakastaa sitä, kun aikuinen seuraa treenejä.