Lue keskustelun säännöt.
Mulla palaa käpy helposti. Onko se yksinomaan huono piirre?
18.08.2021 |
Tarkennusta: En suivaannu kaikista asioista, mutta tietynlaisesta ajattelemattomuuden ja itsekkyyden yhdistelmästä. Olen kärkäs sanomaan, jos joku törttöilee. Kunpa vain osaisi sen tehdä jotenkin ystävällisemmin, ja kunpa osaisi myös lukea sen toisen reaktiota paremmin. Tänään tuli rähjättyä vielä lisää siksi, että kun ensin huomautin, toinen vain jatkoi toimintaansa vastaamatta mitään. Tulkitsin sen ylimielisyydeksi, vaikka jälkikäteen selvisi että se oli jännitystä.
Miten saisin vain sen hyvän tästä kärkkäydestä ilman että tilanteet eskaloituu? Onko muilla samanlaista, ensin huomautatte tai yritätte sanoa ystävällisesti, mutta jos reaktio on "väärä", menee rähjäämiseksi?
Kommentit (112)
En tykkää rähjäämisestä. Asiat voi sanoa ystävällisesti, mutta silti napakasti. Tähän tulokseen itse olen tullut ja aina on homma hoitunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailma tarvitsee sinunkinlaisia. Juurikin tuollaisia itsekkäitä pyykkimummoja vastaan.
Sosiaalisestiaitavat ihmiset osaavat sanoa vaikeita asioita assertiivisesti.
En puolusta räyhäämistä, mutta kyllä se joskus vaan valitettavasti toimii.
Olin esim. eräässä työpaikassa, jossa sain jatkuvasti epäasiallista kohtelua. Yritin puhua järkeä, mutta se kaikui kuuroille korville. Kun sitten olin jo irtisanoutunut ja tein viimeisiä vuoroja, en enää jaksanut, vaan menetin malttini. Ja mitä tapahtui? Viesti meni ensimmäistä kertaa perille. Aiempi ylimielinen suhtautuminen muuttui suorastaan mielisteleväksi.
Jotkut ihmiset kunnioittavat vain kovuutta ja näkevät elämän sotana. Itse en arvosta sellaisia ihmisiä yhtään, joten pyrin kohtelemaan kanssaihmisiä lempeästi. Se ei tarkoita, ettenkö esim. ystävällisesti sanoisi pyöräilijälle, joka on ajamassa suoraan päälleni suojatiellä. Näin on käynyt pari kertaa ja vastaukseksi olen saanut räyhäyksen, jonka varsinainen sisältö on jäänyt täysin epäselväksi. Kuten räyhäyksissä usein käy…
Vierailija kirjoitti:
Mä puolestani kestän ihmisten törttöilyä ja huonoa kohtelua - siis että ihmiset kohtelevat mua huonosti ja jatkuvasti esim. manipuloivat mua tekemään heille mieliksi - jopa vuosia, mutta sitten kun räjähdän, räjähdän aivan täysin. Huudan naama punaisena, mutta jokin ihmeellinen lukko on kuitenkin päällä, etten "henno" haukkua heitä kertaamalla kaikkia niitä asioita, joita ovat mulle tehneet, vaan keskityn vain siihen viimeisimpään. Vähän kuin koiraa ei kannata haukkua eilisestä töppäyksestä, vaan ainoastaan siitä, mistä se juuri sillä hetkellä jää kiinni. Sit nää ihmiset on ihan ihmeissään, että mistä se suuttui. Mua v*tuttaa, etten saa sanotuksi aikaisemmin, ettei sellainen peli vetele, mitä he yrittävät kuukausi ja vuositolkulla vedättää, ja sekin v*tuttaa, kun en sitten siinä rähjätessä oikeasti anna tulla ihan kaikkea, vaan yritän jotenkin olevinaan säästää tuon rähjäyksen kohteen tunteita. En ymmärrä, miksi käyttäydyn näin. Päätän aina, että lopetan, ja että alan tästä lähtien sanoa ihmisille heti, kun he käyttäytyvät minua kohtaan huonosti, mutta sitten kun sellainen tilanne tulee, ajattelen, että "en nyt heti ensimmäisestä/yhdestä kerrasta viitsi alkaa sanomaan". Jotenkin haluan ajatella ihmisistä hyvää ja että eivät he tahallaan minua piinaa, mutta sitten yhtäkkiä herään, että taas olen kaksi vuotta tehnyt jonkun puolesta asioita ja antanut pomputtaa itseäni, ja sitten kun se mitta tulee täyteen, niin sitten taas huudetaan.
Ah, täällä kohtalontoveri!
Nielen huonoa käytöstä, yritän "ymmärtää" toista ja vähättelen omaa kokemustani, jopa kiellän tilanteen todellisuuden tosi pitkään. Siis kynnysmattoilen. Sitten joku vihoviimeinen teko laukaisee kaiken sen maton alle lakaistun pahan mielen ja raivon, ja sitten räjähdän. Ihan tosi huono toimintamalli, en suosittele kenellekään. Lopputulos on vain pahaa mieltä ja huonoa henkistä vointia kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä puolestani kestän ihmisten törttöilyä ja huonoa kohtelua - siis että ihmiset kohtelevat mua huonosti ja jatkuvasti esim. manipuloivat mua tekemään heille mieliksi - jopa vuosia, mutta sitten kun räjähdän, räjähdän aivan täysin. Huudan naama punaisena, mutta jokin ihmeellinen lukko on kuitenkin päällä, etten "henno" haukkua heitä kertaamalla kaikkia niitä asioita, joita ovat mulle tehneet, vaan keskityn vain siihen viimeisimpään. Vähän kuin koiraa ei kannata haukkua eilisestä töppäyksestä, vaan ainoastaan siitä, mistä se juuri sillä hetkellä jää kiinni. Sit nää ihmiset on ihan ihmeissään, että mistä se suuttui. Mua v*tuttaa, etten saa sanotuksi aikaisemmin, ettei sellainen peli vetele, mitä he yrittävät kuukausi ja vuositolkulla vedättää, ja sekin v*tuttaa, kun en sitten siinä rähjätessä oikeasti anna tulla ihan kaikkea, vaan yritän jotenkin olevinaan säästää tuon rähjäyksen kohteen tunteita. En ymmärrä, miksi käyttäydyn näin. Päätän aina, että lopetan, ja että alan tästä lähtien sanoa ihmisille heti, kun he käyttäytyvät minua kohtaan huonosti, mutta sitten kun sellainen tilanne tulee, ajattelen, että "en nyt heti ensimmäisestä/yhdestä kerrasta viitsi alkaa sanomaan". Jotenkin haluan ajatella ihmisistä hyvää ja että eivät he tahallaan minua piinaa, mutta sitten yhtäkkiä herään, että taas olen kaksi vuotta tehnyt jonkun puolesta asioita ja antanut pomputtaa itseäni, ja sitten kun se mitta tulee täyteen, niin sitten taas huudetaan.
Ah, täällä kohtalontoveri!
Nielen huonoa käytöstä, yritän "ymmärtää" toista ja vähättelen omaa kokemustani, jopa kiellän tilanteen todellisuuden tosi pitkään. Siis kynnysmattoilen. Sitten joku vihoviimeinen teko laukaisee kaiken sen maton alle lakaistun pahan mielen ja raivon, ja sitten räjähdän. Ihan tosi huono toimintamalli, en suosittele kenellekään. Lopputulos on vain pahaa mieltä ja huonoa henkistä vointia kaikille.
Aloin melkein itkeä! Kiitos, kun laitoit tämän viestin! Olen siis tuo, jolle kommentoit. Tämä on ihan kamalaa, enkä tajua, miksen pysty oppimaan pois tästä tavasta! Jotenkin liian syvälle juurtunut ja iskostunut kotoa asti se, ettei saa tuottaa kenellekään (äidille) pahaa mieltä ja keinolla millä hyvänsä välttää konfliktitilanne. Sitä kun pinnistelee tarpeeksi kauan, niin väkisin korkki lentää pullon suulta, koska en kuitenkaan osaa olla myöskään takaa päin ilkeä, että juoruilisin näistä muista ja purkaisin heidän aiheuttamaansa pahaa oloa puhumalla heistä selän takana muille.
Vierailija kirjoitti:
Tänään rähjäsin yhdelle mummelille pyykkituvassa. Mummeli oli kyllä itsekäs: aloitti omat pyykkinsä toisten vuorolla ja ripusti omat pyykkinsä paikalle, jolta siirsi toisen märät pyykit pois alta. Hän on kuulemma näin tehnyt 30 vuotta eikä ole kukaan tullut "huutamaan". Oikeasti olen sitä mieltä, että oli aikakin sanoa, mutta hän pahoitti mielensä tosi pahasti, kun mulla meni lopulta ihan käpy ja aloin kiroilla ja korotin ääneni.
ap
Tuollaisesta joutaakin sanoa!! Kirous pois, kovaa ääntä saa käyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä puolestani kestän ihmisten törttöilyä ja huonoa kohtelua - siis että ihmiset kohtelevat mua huonosti ja jatkuvasti esim. manipuloivat mua tekemään heille mieliksi - jopa vuosia, mutta sitten kun räjähdän, räjähdän aivan täysin. Huudan naama punaisena, mutta jokin ihmeellinen lukko on kuitenkin päällä, etten "henno" haukkua heitä kertaamalla kaikkia niitä asioita, joita ovat mulle tehneet, vaan keskityn vain siihen viimeisimpään. Vähän kuin koiraa ei kannata haukkua eilisestä töppäyksestä, vaan ainoastaan siitä, mistä se juuri sillä hetkellä jää kiinni. Sit nää ihmiset on ihan ihmeissään, että mistä se suuttui. Mua v*tuttaa, etten saa sanotuksi aikaisemmin, ettei sellainen peli vetele, mitä he yrittävät kuukausi ja vuositolkulla vedättää, ja sekin v*tuttaa, kun en sitten siinä rähjätessä oikeasti anna tulla ihan kaikkea, vaan yritän jotenkin olevinaan säästää tuon rähjäyksen kohteen tunteita. En ymmärrä, miksi käyttäydyn näin. Päätän aina, että lopetan, ja että alan tästä lähtien sanoa ihmisille heti, kun he käyttäytyvät minua kohtaan huonosti, mutta sitten kun sellainen tilanne tulee, ajattelen, että "en nyt heti ensimmäisestä/yhdestä kerrasta viitsi alkaa sanomaan". Jotenkin haluan ajatella ihmisistä hyvää ja että eivät he tahallaan minua piinaa, mutta sitten yhtäkkiä herään, että taas olen kaksi vuotta tehnyt jonkun puolesta asioita ja antanut pomputtaa itseäni, ja sitten kun se mitta tulee täyteen, niin sitten taas huudetaan.
Ah, täällä kohtalontoveri!
Nielen huonoa käytöstä, yritän "ymmärtää" toista ja vähättelen omaa kokemustani, jopa kiellän tilanteen todellisuuden tosi pitkään. Siis kynnysmattoilen. Sitten joku vihoviimeinen teko laukaisee kaiken sen maton alle lakaistun pahan mielen ja raivon, ja sitten räjähdän. Ihan tosi huono toimintamalli, en suosittele kenellekään. Lopputulos on vain pahaa mieltä ja huonoa henkistä vointia kaikille.
Aloin melkein itkeä! Kiitos, kun laitoit tämän viestin! Olen siis tuo, jolle kommentoit. Tämä on ihan kamalaa, enkä tajua, miksen pysty oppimaan pois tästä tavasta! Jotenkin liian syvälle juurtunut ja iskostunut kotoa asti se, ettei saa tuottaa kenellekään (äidille) pahaa mieltä ja keinolla millä hyvänsä välttää konfliktitilanne. Sitä kun pinnistelee tarpeeksi kauan, niin väkisin korkki lentää pullon suulta, koska en kuitenkaan osaa olla myöskään takaa päin ilkeä, että juoruilisin näistä muista ja purkaisin heidän aiheuttamaansa pahaa oloa puhumalla heistä selän takana muille.
Suomalaisessa kasvatuksessa on hävyttömän paljon tuota, että vaaditaan välttämään konflikteja. Ei. Pitäisi nimenomaan opettaa, miten kohdataan konflikti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä puolestani kestän ihmisten törttöilyä ja huonoa kohtelua - siis että ihmiset kohtelevat mua huonosti ja jatkuvasti esim. manipuloivat mua tekemään heille mieliksi - jopa vuosia, mutta sitten kun räjähdän, räjähdän aivan täysin. Huudan naama punaisena, mutta jokin ihmeellinen lukko on kuitenkin päällä, etten "henno" haukkua heitä kertaamalla kaikkia niitä asioita, joita ovat mulle tehneet, vaan keskityn vain siihen viimeisimpään. Vähän kuin koiraa ei kannata haukkua eilisestä töppäyksestä, vaan ainoastaan siitä, mistä se juuri sillä hetkellä jää kiinni. Sit nää ihmiset on ihan ihmeissään, että mistä se suuttui. Mua v*tuttaa, etten saa sanotuksi aikaisemmin, ettei sellainen peli vetele, mitä he yrittävät kuukausi ja vuositolkulla vedättää, ja sekin v*tuttaa, kun en sitten siinä rähjätessä oikeasti anna tulla ihan kaikkea, vaan yritän jotenkin olevinaan säästää tuon rähjäyksen kohteen tunteita. En ymmärrä, miksi käyttäydyn näin. Päätän aina, että lopetan, ja että alan tästä lähtien sanoa ihmisille heti, kun he käyttäytyvät minua kohtaan huonosti, mutta sitten kun sellainen tilanne tulee, ajattelen, että "en nyt heti ensimmäisestä/yhdestä kerrasta viitsi alkaa sanomaan". Jotenkin haluan ajatella ihmisistä hyvää ja että eivät he tahallaan minua piinaa, mutta sitten yhtäkkiä herään, että taas olen kaksi vuotta tehnyt jonkun puolesta asioita ja antanut pomputtaa itseäni, ja sitten kun se mitta tulee täyteen, niin sitten taas huudetaan.
Ah, täällä kohtalontoveri!
Nielen huonoa käytöstä, yritän "ymmärtää" toista ja vähättelen omaa kokemustani, jopa kiellän tilanteen todellisuuden tosi pitkään. Siis kynnysmattoilen. Sitten joku vihoviimeinen teko laukaisee kaiken sen maton alle lakaistun pahan mielen ja raivon, ja sitten räjähdän. Ihan tosi huono toimintamalli, en suosittele kenellekään. Lopputulos on vain pahaa mieltä ja huonoa henkistä vointia kaikille.
Aloin melkein itkeä! Kiitos, kun laitoit tämän viestin! Olen siis tuo, jolle kommentoit. Tämä on ihan kamalaa, enkä tajua, miksen pysty oppimaan pois tästä tavasta! Jotenkin liian syvälle juurtunut ja iskostunut kotoa asti se, ettei saa tuottaa kenellekään (äidille) pahaa mieltä ja keinolla millä hyvänsä välttää konfliktitilanne. Sitä kun pinnistelee tarpeeksi kauan, niin väkisin korkki lentää pullon suulta, koska en kuitenkaan osaa olla myöskään takaa päin ilkeä, että juoruilisin näistä muista ja purkaisin heidän aiheuttamaansa pahaa oloa puhumalla heistä selän takana muille.
Suomalaisessa kasvatuksessa on hävyttömän paljon tuota, että vaaditaan välttämään konflikteja. Ei. Pitäisi nimenomaan opettaa, miten kohdataan konflikti.
Niinpä. Mitenhän tällaiseen on menty? Tuntuu olevan nimittäin koko kansan tauti, eli jokin tuolla historiassa on ajanut mentaliteettia tähän suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä puolestani kestän ihmisten törttöilyä ja huonoa kohtelua - siis että ihmiset kohtelevat mua huonosti ja jatkuvasti esim. manipuloivat mua tekemään heille mieliksi - jopa vuosia, mutta sitten kun räjähdän, räjähdän aivan täysin. Huudan naama punaisena, mutta jokin ihmeellinen lukko on kuitenkin päällä, etten "henno" haukkua heitä kertaamalla kaikkia niitä asioita, joita ovat mulle tehneet, vaan keskityn vain siihen viimeisimpään. Vähän kuin koiraa ei kannata haukkua eilisestä töppäyksestä, vaan ainoastaan siitä, mistä se juuri sillä hetkellä jää kiinni. Sit nää ihmiset on ihan ihmeissään, että mistä se suuttui. Mua v*tuttaa, etten saa sanotuksi aikaisemmin, ettei sellainen peli vetele, mitä he yrittävät kuukausi ja vuositolkulla vedättää, ja sekin v*tuttaa, kun en sitten siinä rähjätessä oikeasti anna tulla ihan kaikkea, vaan yritän jotenkin olevinaan säästää tuon rähjäyksen kohteen tunteita. En ymmärrä, miksi käyttäydyn näin. Päätän aina, että lopetan, ja että alan tästä lähtien sanoa ihmisille heti, kun he käyttäytyvät minua kohtaan huonosti, mutta sitten kun sellainen tilanne tulee, ajattelen, että "en nyt heti ensimmäisestä/yhdestä kerrasta viitsi alkaa sanomaan". Jotenkin haluan ajatella ihmisistä hyvää ja että eivät he tahallaan minua piinaa, mutta sitten yhtäkkiä herään, että taas olen kaksi vuotta tehnyt jonkun puolesta asioita ja antanut pomputtaa itseäni, ja sitten kun se mitta tulee täyteen, niin sitten taas huudetaan.
Minulla on sama tapa. Syynä on ihan se, että äitini oli tuiskahtelija. Pieni lapsi oppi hyvin nopeasti nielemään kiukkunsa, kun (oikeutetutkin) tunteet tai pienet kömmähdykset saivat äidin napsahtelemaan.
Kyllä, pelkään napsahtelijoita vielä kolmikymppisenäkin.
Tyypillistä heikoille ihmisille, tuo rähjääminen.
Kummasti se käpy ei pala, kun vastassa on isompi, vahvempi jne.
1. Tökkää käpyyn oksanpätkistä jalat.
2. Käpysika!
3. Jätä se sika.