Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai se harmittaa jos vuosimiljoonia tällä pallolla sinnitellyt sukulinja sammuu yhden ihmisen tyhmyyden vuoksi.

Trololoo.

Koko tämä avaus on trolololoo.

Osta mummolle 20 kerää villalankaa, että keskittyy olennaiseen eikä horise joutavia. Minulla on ainakin 80 kerää, joten jouluksi tulee tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä tajua mitä hän valittaa, kun hänellä on jo lapsenlapsia. Onpas törkeää pojan lapsille että tyttären lapset on tärkeämpiä! Olisi nyt panostanut mummosuhdetta niihin ketkä on jo olemassa. Muutenkin kuulostaa vähän että äitisi elää omaa elämäänsä sinun kauttasi. Syyllistyt ihan turhaan. Oma äitini on ihan samanlainen manipuloija, vaikka ei sekuntiakaan haluaisi lastenlastensa kanssa edes viettää jos niitä olisi. Niitä nyt vaan pitää olla että voi esitellä valokuvia sukulaisille.

Eivät ole tärkeämpiä. Selvitin tätä jo parissa viestissä. On eri asia olla mummo oman tyttären lapsille kuin miniän lapsille. Se ei liity lasten tärkeyteen mitenkään.

Äiti on siis todellakin hyvässä suhteessa lapsenlapsiinsa, ja paljon heidän kanssaan tekemisissä. Vielä töissä ollessaan vaihtoi työvuoronsakin sen mukaan miten lapset tarvitsivat hoitajaa.

Ap

Eihän äitisi ole mummo vain miniän lapsille, vaan OMAN POJAN lapsille. Toistelet kuin papukaija äitisi rajattomia toiveita.

Mutta tee ihmeessä niin, jos kerran koet, että asiassa ei ole minkäänlaista ongelmaa ja et halua mitenkään kyseenalaistaa äitisi toimintaa.

Jää vain arvoitukseksi, miksi teit tämän aloituksen.

Tietenkin jäi arvoitukseksi, kun heität sekaan omia kummallisia tulkintojasi etkä edes yritä ymmärtää mistä on kyse.

Lapsenlapset ovat toki äidin pojan lapsia, ja hänen silmäteriään. Kyllä sinunkin täytyy silti ymmärtää että on eri asia olla läsnä esimerkiksi vauva-aikana, kun lastenlasten äiti on lähisukua vs. ei verisukua ollenkaan. Vaikka lapsenlapset olisivatkin yhtä rakkaita ja tärkeitä. Tästä on tutkimuksiakin.

Ap

Tottakai on eri asia. Mutta ei toinen ole automaattisesti arvokkaampi toista.

On myös eri asia omistaa kerrostalokaksio kuin suuri merenrantahuvila. Huvila on aina ollut haaveeni, mutta minulla on vain kaksio. Kaksio on kiva ja mieleinen, mutta esim. tämä kesänä on surettanut ja masentanut, etten koskaan tule saamaan huvilaa.

En kuitenkaan koe, että läheisteni pitäisi pahoittaa oma mielensä tai olla yliempaattisia siitä, että minun haaveeni ei täyty. Heidän velvollisuutensa ei ole hankkia minulle huvilaa.

Vierailija kirjoitti:

Viera0ilija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.

Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.

Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.

Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.

Ap

Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.

Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.

Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.

Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.

Tämä on aika tavallinen tilanne ilmeisesti.

Itse havahduin nelikymppisenä vasta siihen, kuinka paljon äitini minua syyllisti ja kuinka paljon otin vastuuta äitini tunteista.

Raskas taakka kantaa lapsuudesta asti. Nyt kun välit ovat etäisemmät ja viileämmät, äitini yrittää yhä syyllistää minua milloin mistäkin.

Nuorena naisena en halunnut lapsia, ja sain kuulla siitä loputtomiin äidiltäni.

Oman ja mieheni yhteisellä päätöksellä sitten kuitenkin päätimme lastentekoon ryhtyä.

Reilusti yli kolmikymppisinä saimme ihanat lapsemme, lapsiluku tuli meidän osalta täyteen kahdessa.

Olemme onnellisia lastemme kanssa, mutta tässä tulee se juttu, mitä Ap:n kannattaa ehkä ajatella.

Kyse on joillakin äideillä vallasta ja kontrollin halusta, koska nyt äitini valittaa milloin siitä, että ei näe lapsenlapsiaan tarpeeksi, ja sitten kun käymme, ei jaksaisikaan vieraita ja lapset ovat niin rasittavia ja mitä milloinkin.

Perheen sisäisiin asioihin pitäisi saada olla puuttumassa ja kun tämä torpataan, itkee sitä, että olisi vain halunnut auttaa ja miksi ihmeessä on lapsia tehty kun toimitaan niin tai näin. Jne, jne.

Joten Ap, pidä oma pääsi ja tee omat päätöksesi, niistä olet vastuussa ja itsestäsi ja osaltasi omasta parisuhteesta. Äitisi tunteista ja mielihaluista et ole vastuussa.

Lisään vielä, että oma lapsuudrn kotini oli aika kauhea äitini laittaessa aina omat halunsa kaiken muun edelle.

Valitti koko lapsuuteeni ajan kuinka kauheaa ja raskasta perhe-elämä ja työelämä ja ihan kaikki tavallinen onkaan.

Omassa aikuisuudessa on tullut kyllä melkoisia ahaa-elämyksiä, kun perhe-elämä onkin pääosin mukavaa, omat lapset eivät ole taakka, vaan ihania omia persooniaan, joiden kasvua on ilo seurata, tukea ja kasvaa itsekin siinä rinnalla, että töissä voi olla kivaakin välillä ja työyhteisö onkin hyvä voimavara.

Nyt toki äitini onkin aina ollut paras äiti ikinä ja kukaan muu ei koskaan ole tehnyt niin paljon töitä kuin hän ja mitä kaikkea.

Tälläisen ihmisen kanssa mikään ei koskaan riitä tai ole tarpeeksi hyvä, joten paras mitä voi tehdä on huolehtia omista ja perheensä rajoista.

Vierailija kirjoitti:

Minussa on rakenteellinen vika ja en voi saada biologisia lapsia.

Veljeni alkoi seurustelemaan n 10 v sitten naisen kanssa, jolla oli 2 lasta ennestään.

Lapset ovat äitini silmäterä.

Varsinkin lasten isän puoli on hävinnyt lasten elämästä täysin. Vanhempani ilmlittivat ovat mummo ja vaari, ovat pitäneet heitä vkonloppuisin lukemattomia kertoja heti, kun se oli kaikille luontevaa.

Rippijuhlissa vanhempani ovat, etenkin äitini, eniten liikuttunut.

Meidän adoptiolapset menevät kaikki samaan poppooseen ja kukaan ei huomaa minkäänlaista eroa, miten ketäkin kohdellaan

Arvostan todella äitisi asennetta, monet voisi ottaa oppia. Lasten parissa työskentelevänä nään paljon sitä miten lapsista ei ole kiinnostusta kuin omat vanhemmat tai sukulaiset ja kaikilla ei hekään.

Mulla oli periaatteessa sama tilanne. Minä ja mieheni emme koskaan halunneet lapsia (nyt olemme jo lähemmäs viisikymppisiä). Tiedän, että vanhempani olivat siitä aikanaan kovasti pahoillaan ja äitini varmasti hyvinkin surullinen. He eivät koskaan kuitenkaan syyllistäneet minua, udelleet aikeistamme, tuputtaneet toiveitaan tai mielipiteitään. Muutama vuosi sitten äiti kerran tunnusti, että asia oli oli ollut hänelle aikanaan tosi vaikea ja hän olisi kovasti halunnut mummoksi.

Sinulla eri asia sikäli, että äitisi manipuloi sinua tahallaan, ja haluaakin, että sinulla olisi asiasta paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa koira ja pukekaa sille sitten kravatti jos on miespuolinen ja rusetti jos on tyttö.

Meillä on kissa ja vanhempani palvovat sitä kuin jotain suosikkilasta. :D Katti on tälläkin hetkellä heillä kylässä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hankkikaa niitä mukuloita niin pääsette tuostakin vaivasta.

Mies kuitenkin pian lähtee lisääntymään muualle oli hän sitten tällä hetkellä mitä mieltä tahansa.

Onko sulle ihan uutta tietoa että myös mies voi haluta elää lapsetonta elämää?

Jännä, kun tällä palstalla aina toitotetaan etteivät miehet lisäänny vapaaehtoisesti. Nyt se onkin niin ettei velamiehiä ole olemassakaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli periaatteessa sama tilanne. Minä ja mieheni emme koskaan halunneet lapsia (nyt olemme jo lähemmäs viisikymppisiä). Tiedän, että vanhempani olivat siitä aikanaan kovasti pahoillaan ja äitini varmasti hyvinkin surullinen. He eivät koskaan kuitenkaan syyllistäneet minua, udelleet aikeistamme, tuputtaneet toiveitaan tai mielipiteitään. Muutama vuosi sitten äiti kerran tunnusti, että asia oli oli ollut hänelle aikanaan tosi vaikea ja hän olisi kovasti halunnut mummoksi.

Sinulla eri asia sikäli, että äitisi manipuloi sinua tahallaan, ja haluaakin, että sinulla olisi asiasta paha mieli.

Ei halua eikä manipuloi. On utelias ja varmasti toivoo.

En ymmärrä miten niin moni voi ymmärtää aloituksen noin väärin.

Ap

Toisinaan sen mummoksi haluamisen takana on vähän sellainen status-symboli-ajattelu.

Kun kerran muillakin naapurin rouvilla ja työpaikan naisilla ja kun tietyn ikäisellä ihmisellä pitäisi olla ne lapsenlapset.

Kyse ei ole siitä, että aidosti haluttaisiin olla lapsen elämässä mukana fiksusti ja rajoja kunnioittaen, vaan ihan omasta itsekkäästä näyttämisen halusta.

Lisäksi monet hieman vanhemmat ihmiset ajattelevat, että kunnon ihmisillä on lapsia. Halusivat nämä lapsia oikeasti tai ei, mutta omakotitalo, lapset ja vakituinen työpaikka ja auto pitää olla.

Kasvoin itse 80- luvulla tuollaisissa kulisseissa. Vanhempani olivat täysin kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta toki olivat kunnon ihmisiä, kun oli lapset tehtynä, omakotitalo ja auto velkoineen maksettavina ja vakityöt paikallisessa firmassa.

Nyt ihmettelevät jälkikasvuaan, josta löytyy veloja, vuokralla-asujia, ulkomailla-asujia ja yksi homokin.

Erona vain taitaa olla se, että kulisseissa kasvaneina haluamme olla omia itsejämme ja joskus jopa onnellisia.

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Tavallaan kyllä. Luulen että kyse on siitä, ettei äiti oikeasti ymmärrä onnellisuuden olevan mahdollista ilman lapsia. Tai oikeastaan jälkimmäisen olevan ensimmäisen edellytys itselleni.

Äidin omien sanojen mukaan lapset ovat olleet hänen elämänsä suurin onni. Sanojen tasolla hän tuntuu ymmärtävän että osa ihmisistä on onnellisia nimenomaan lapsettomana, mutta en usko että hän oikeasti on sisäistänyt asiaa.

Ap

Niin, ajattele, jos sinunkin äitisi olisi päättänyt elää lapsettomana niin sinulla ei olisi tätä ongelmaa, koska sinua ei olisi. Olen pahoillani puolestasi, että äitisi päätti tehdä niin itsekkään päätöksen, että jouduit syntymään tänne maailmaan. 

Velat 🤮

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Tavallaan kyllä. Luulen että kyse on siitä, ettei äiti oikeasti ymmärrä onnellisuuden olevan mahdollista ilman lapsia. Tai oikeastaan jälkimmäisen olevan ensimmäisen edellytys itselleni.

Äidin omien sanojen mukaan lapset ovat olleet hänen elämänsä suurin onni. Sanojen tasolla hän tuntuu ymmärtävän että osa ihmisistä on onnellisia nimenomaan lapsettomana, mutta en usko että hän oikeasti on sisäistänyt asiaa.

Ap

Niin, ajattele, jos sinunkin äitisi olisi päättänyt elää lapsettomana niin sinulla ei olisi tätä ongelmaa, koska sinua ei olisi. Olen pahoillani puolestasi, että äitisi päätti tehdä niin itsekkään päätöksen, että jouduit syntymään tänne maailmaan. 

En minä ole siitä lainkaan pahoillani eikä sinunkaan tarvitse olla. Elämäni on kerrassaan mukavaa. En toki olisi voinut vaikuttaa äitini lisääntymispäätökseen mitenkään.

Ap

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

Sielunsisko. En voi olla ajattelematta, että olisi jotenkin tavallaan helpompaa haluta lapsi tai lapsia. Kukaan ei koskaan kyseenalaista päätöstä hankkia lapsia, sitä ei edes mietitä. Lapsettomuus sen sijaan tuntuu hiertävän monia vastakarvaan ihan tosissaan.

Onneksi maailma on tämänkin asian suhteen muuttumassa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toi on kans ihan kakkelia, että pojan lapset eivät ole sama. Huono asenne äidilläsi.

Olen itse henkisesti varautunut siihen ettei lastenlapsia tule. En haluaisi pakottaa lastani lisääntymään takiani. Ei kyllä ole mitään vinkkiä tai muuta sinulle antaa, jotta äiti ymmärtäisi kohtuuttomuutensa.

Äitini palvoo veljeni lapsia. Kyse on enemmän siitä, että hän omien sanojensa mukaan voisi olla suoremmin apuna ja tukena kun lapsen äiti olisi oma tytär eikä miniä. Vaikka siis on paljon mukana veljen lasten elämässä.

Ap

Tutkitusti tyttöjen äidit saavat olla läheisempiä lastenlasten kanssa, koska poikien lapsia saavat hoitaa enemmän miniän oma äiti kuin anoppi.

Yhden lapsen äitinä, minusta äitisi on vain nyt itsekäs, hänestä olisi kiva saada sekaantua enemmän. Hänellä sentään on lapsenlapsia. Minulle ei tule lainkaan, ja sen on kovempi paikka. Tavallaan kaikki työ suvun jatkuvuudelle on turhaa, kaikki lapseni eteen tekemä on hyödyttänyt vain häntä, ei sukua eikä jatkuvuutta. Taidan etsiä suvun perinnölle toisenkin osoitteen ja ehkä hyväntekeväisyyden.

”Saavat hoitaa lapsia”…. Hah

Nykyään isovanhemmat ei halua hoitaa. Meillä ei kummatkaan ole koskaan sekuntiakaan hoitaneet, leikkineet, viettäneet aikaa lastemme kanssa. Kerta kahteen vuoteen tapaavat 15min. Nämä itsekläät isovanhemmat vain matkailee ja golfaa…

Nyt yleistät ja raskaasti! Olen hoitanut lähes koko kesän jotain lastenlastani vuorotellen, olemme olleet mökillä yhdessä ja myös kaupunkiasunnolla. Samoin myös omat tuttavamummoni tekevät. Emme matkustele emmekä myöskään golffaa. Talviaikaan käymme lähes viikottain uimahallissa heidän kanssaan, viemme harrastuksiin, haemme koulusta, ip-kerhosta. Voisinkin sanoa, että harrastukseni ovat pelkästään lastenlapset. Ja yllätys, näiden vanhemmat ovat hyvin kiitollisia, kun jaksamme auttaa heitä tällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)

Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä. 

Olipa kummallinen kommentti. Miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia? Siksi että sinä halusit ja se on oikein ja niin kannattaa toimia?

Ap

Vierailija kirjoitti:

En ota kantaa lapsettomuuspäätökseesi muuten, kuin että ihmettelen sen perustelua liikakansoituksella. Suomi tai maapallo eivät ole liikakansoitettuja, vaan ainoastaan iso osa Afrikasta.

Jossain Nigerissä lisäännytään niin paljon että jokainen uusi nigeriläissukupolvi on melkein kolme kertaa edellistä suurempi, mutta ei suomalaisen tarvitse tuntea siitä syyllisyyttä ja olla sen takia lisääntymättä.

Nigeriläiset ja muut afrikkalaiset huolehtivat liikakansoitusongelmansa itse.

Voihan sen näinkin itselleen selittää jos tarve vaatii. Maapalloa ei kuitenkaan kiinnosta millä alueella ihmiset asuvat kun niitä yksinkertaisesti on liikaa. Maapallon kantokyky on jo ylitetty.

Ja suomalaiset kuluttavat luonnonvaroja moninkertaisesti nigerialaisiin verrattuna.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Tavallaan kyllä. Luulen että kyse on siitä, ettei äiti oikeasti ymmärrä onnellisuuden olevan mahdollista ilman lapsia. Tai oikeastaan jälkimmäisen olevan ensimmäisen edellytys itselleni.

Äidin omien sanojen mukaan lapset ovat olleet hänen elämänsä suurin onni. Sanojen tasolla hän tuntuu ymmärtävän että osa ihmisistä on onnellisia nimenomaan lapsettomana, mutta en usko että hän oikeasti on sisäistänyt asiaa.

Ap

Niin, ajattele, jos sinunkin äitisi olisi päättänyt elää lapsettomana niin sinulla ei olisi tätä ongelmaa, koska sinua ei olisi. Olen pahoillani puolestasi, että äitisi päätti tehdä niin itsekkään päätöksen, että jouduit syntymään tänne maailmaan. 

En minä ole siitä lainkaan pahoillani eikä sinunkaan tarvitse olla. Elämäni on kerrassaan mukavaa. En toki olisi voinut vaikuttaa äitini lisääntymispäätökseen mitenkään.

Ap

Et tainnut ymmärtää pointtiani eli jos äitisi olisi tehnyt päätöksen elää lapsettomana, ei sinullakaan olisi ainutkertaista elämääsi. Elämä on lahja. Tätä äitisikin varmaan suree, kun miettii, että mitä jos hänellä ei olisikaan teitä lapsiaan. Äitien ja tyttärien sukupolvien ketju katkeaa sinuun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi hänellä on jo lapsenlapsia.

Nuoret eivät ymmärrä, miten valtava kaipuu isoäideille tulee lapsenlapsiin. Monelm se täyttää lähes koko heidä.n elämänsä.

Oletteko kuulleet, mitä isäidit puhuvat keskenään. Yleensä paljon lapsenlapsista. Siinä porukassa lapsenlapseton on jää syrjään.

En ole vielä isovanhempi-iässä. Lapset asuu koton vielä. Mutta fiilaan jo.

Tuo on niin totta. Meitä on viiden hklön naisporukka, jotka kokoonnumme harvakseltaan. Yhdellä meistä ei ole lapsia, eikä lastenlapsia ja tuntuu, että hän jää porukan ulkopuolelle. Välillä tuntuu tosi kurjalta edes puhua lasten perheistä hänen ollessaan paikalla. Puhumme kyllä muustakin, kirjoista, elokuvista jne, mutta lopulta keskustelu kääntyy myös kuulumisiin ja lasten perheet ovat keskiössä. Minkä ikäisiä lastenlapsia on, mitä harrastavat, yökyläilyistä, katsotaan kuvia jne.

Tuntuu hämmetävälle kun mulla on äiti jota ei kiinnosta mun lapset tai minä tippakaan. Ehkä viisi vuotta mennyt kun viimeksi kuulin äidistä ja tänä aikana on syntynyt lapsikin jonka ristiäisiin äitini ja isäni ei viitsineet tulla. Heitä ei kiinnosta tippakaan. Eivät halua pitää mitään yhteyttä. Tällaisia tunnekylmiä isovanhempia on myös joille lapsenlapset aivan evvk.

Olen pahoillani puolestasi. Olen tuo kirjoittaja, jolle vastasit. Luulen kuitenkin, että tavallisempaa on pitää niitä yhteyksiä yllä lasten perheisiin kuin tuo sinun kokemasi EVVK-asenne. Yleensä ko tapauksissa on kyse jotain mt-ongelmasta tai päihderiippuvuudesta? Omassa tuttavapiirissäni en tunne yhtään sellaista isovanhempaa, jotka eivät olisi tekemisissä lastensa perheiden kanssa.