Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli periaatteessa sama tilanne. Minä ja mieheni emme koskaan halunneet lapsia (nyt olemme jo lähemmäs viisikymppisiä). Tiedän, että vanhempani olivat siitä aikanaan kovasti pahoillaan ja äitini varmasti hyvinkin surullinen. He eivät koskaan kuitenkaan syyllistäneet minua, udelleet aikeistamme, tuputtaneet toiveitaan tai mielipiteitään. Muutama vuosi sitten äiti kerran tunnusti, että asia oli oli ollut hänelle aikanaan tosi vaikea ja hän olisi kovasti halunnut mummoksi.

Sinulla eri asia sikäli, että äitisi manipuloi sinua tahallaan, ja haluaakin, että sinulla olisi asiasta paha mieli.

Ei halua eikä manipuloi. On utelias ja varmasti toivoo.

En ymmärrä miten niin moni voi ymmärtää aloituksen noin väärin.

Ap

Omien sanojesi mukaan äitisi esittää, että ei muista asiasta käymiänne keskusteluja vaan ottaa jatkuvasti lapsiasian esiin ikään kuin uutena kysymyksenä.

Miksi sinun mielestäsi äitisi tekee noin, jos tarkoitus ei ole manipuloida?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Tavallaan kyllä. Luulen että kyse on siitä, ettei äiti oikeasti ymmärrä onnellisuuden olevan mahdollista ilman lapsia. Tai oikeastaan jälkimmäisen olevan ensimmäisen edellytys itselleni.

Äidin omien sanojen mukaan lapset ovat olleet hänen elämänsä suurin onni. Sanojen tasolla hän tuntuu ymmärtävän että osa ihmisistä on onnellisia nimenomaan lapsettomana, mutta en usko että hän oikeasti on sisäistänyt asiaa.

Ap

Niin, ajattele, jos sinunkin äitisi olisi päättänyt elää lapsettomana niin sinulla ei olisi tätä ongelmaa, koska sinua ei olisi. Olen pahoillani puolestasi, että äitisi päätti tehdä niin itsekkään päätöksen, että jouduit syntymään tänne maailmaan. 

En minä ole siitä lainkaan pahoillani eikä sinunkaan tarvitse olla. Elämäni on kerrassaan mukavaa. En toki olisi voinut vaikuttaa äitini lisääntymispäätökseen mitenkään.

Ap

Et tainnut ymmärtää pointtiani eli jos äitisi olisi tehnyt päätöksen elää lapsettomana, ei sinullakaan olisi ainutkertaista elämääsi. Elämä on lahja. Tätä äitisikin varmaan suree, kun miettii, että mitä jos hänellä ei olisikaan teitä lapsiaan. Äitien ja tyttärien sukupolvien ketju katkeaa sinuun. 

En tajunnut kyllä vieläkään. En minä olisi täällä suremassa elämättömyyttäni jos en olisi koskaan syntynyt.

Eikä siitä ole mitään takeita että saisin juuri tyttären vaikka päättäisinkin lisääntyä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli periaatteessa sama tilanne. Minä ja mieheni emme koskaan halunneet lapsia (nyt olemme jo lähemmäs viisikymppisiä). Tiedän, että vanhempani olivat siitä aikanaan kovasti pahoillaan ja äitini varmasti hyvinkin surullinen. He eivät koskaan kuitenkaan syyllistäneet minua, udelleet aikeistamme, tuputtaneet toiveitaan tai mielipiteitään. Muutama vuosi sitten äiti kerran tunnusti, että asia oli oli ollut hänelle aikanaan tosi vaikea ja hän olisi kovasti halunnut mummoksi.

Sinulla eri asia sikäli, että äitisi manipuloi sinua tahallaan, ja haluaakin, että sinulla olisi asiasta paha mieli.

Ei halua eikä manipuloi. On utelias ja varmasti toivoo.

En ymmärrä miten niin moni voi ymmärtää aloituksen noin väärin.

Ap

Omien sanojesi mukaan äitisi esittää, että ei muista asiasta käymiänne keskusteluja vaan ottaa jatkuvasti lapsiasian esiin ikään kuin uutena kysymyksenä.

Miksi sinun mielestäsi äitisi tekee noin, jos tarkoitus ei ole manipuloida?

Osaatko perustella että miten kyseessä olisi manipulointi? En ymmärrä ollenkaan. Mitä äiti mahtaa yrittää manipuloida kysymällä silloin tällöin tuleeko lapsia?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)

Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä. 

Olipa kummallinen kommentti. Miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia? Siksi että sinä halusit ja se on oikein ja niin kannattaa toimia?

Ap

Varmaan juuri siksi, että jos minä olisin aikoinaan alkanut ylianalysoimaan päätöstä en olisi koskaan lapsia saanut. Kuten sanottu ei minulla erityisesti vauvakuumetta silloin ollut, oltiin vaan miehen kanssa niin rakastuneita että annettiin mennä miettimättä sen enempää :) Vähän ensin paniikki meinasi iskeä kun olinkin kerrasta raskaana, mutta kuten todettu aivan elämän paras päätös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)

Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä. 

Olipa kummallinen kommentti. Miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia? Siksi että sinä halusit ja se on oikein ja niin kannattaa toimia?

Ap

Varmaan juuri siksi, että jos minä olisin aikoinaan alkanut ylianalysoimaan päätöstä en olisi koskaan lapsia saanut. Kuten sanottu ei minulla erityisesti vauvakuumetta silloin ollut, oltiin vaan miehen kanssa niin rakastuneita että annettiin mennä miettimättä sen enempää :) Vähän ensin paniikki meinasi iskeä kun olinkin kerrasta raskaana, mutta kuten todettu aivan elämän paras päätös. 

Kysyn siis uudestaan: miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia?

Ovatko kaikki muiden ihmisten päätökset, jotka eroavat omistasi, ylianalysointia?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Tavallaan kyllä. Luulen että kyse on siitä, ettei äiti oikeasti ymmärrä onnellisuuden olevan mahdollista ilman lapsia. Tai oikeastaan jälkimmäisen olevan ensimmäisen edellytys itselleni.

Äidin omien sanojen mukaan lapset ovat olleet hänen elämänsä suurin onni. Sanojen tasolla hän tuntuu ymmärtävän että osa ihmisistä on onnellisia nimenomaan lapsettomana, mutta en usko että hän oikeasti on sisäistänyt asiaa.

Ap

Niin, ajattele, jos sinunkin äitisi olisi päättänyt elää lapsettomana niin sinulla ei olisi tätä ongelmaa, koska sinua ei olisi. Olen pahoillani puolestasi, että äitisi päätti tehdä niin itsekkään päätöksen, että jouduit syntymään tänne maailmaan. 

En minä ole siitä lainkaan pahoillani eikä sinunkaan tarvitse olla. Elämäni on kerrassaan mukavaa. En toki olisi voinut vaikuttaa äitini lisääntymispäätökseen mitenkään.

Ap

Et tainnut ymmärtää pointtiani eli jos äitisi olisi tehnyt päätöksen elää lapsettomana, ei sinullakaan olisi ainutkertaista elämääsi. Elämä on lahja. Tätä äitisikin varmaan suree, kun miettii, että mitä jos hänellä ei olisikaan teitä lapsiaan. Äitien ja tyttärien sukupolvien ketju katkeaa sinuun. 

En tajunnut kyllä vieläkään. En minä olisi täällä suremassa elämättömyyttäni jos en olisi koskaan syntynyt.

Eikä siitä ole mitään takeita että saisin juuri tyttären vaikka päättäisinkin lisääntyä.

Ap

Siksi se elämä onkin niin suuri lahja, että olemme tänne saaneet syntyä juuri sellaisina kuin olemme. Pojat ja tyttäret ovat äideilleen yhtä rakkaita, en nyt sitä tässä halunnut sanoa. Vain että äitisi ehkä kokee tiettyä syvää yhteenkuuluvuutta kanssasi, koska olet hänen tytär. Kyllä minä sen tietyllä tapaa hyvin ymmärrän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Tavallaan kyllä. Luulen että kyse on siitä, ettei äiti oikeasti ymmärrä onnellisuuden olevan mahdollista ilman lapsia. Tai oikeastaan jälkimmäisen olevan ensimmäisen edellytys itselleni.

Äidin omien sanojen mukaan lapset ovat olleet hänen elämänsä suurin onni. Sanojen tasolla hän tuntuu ymmärtävän että osa ihmisistä on onnellisia nimenomaan lapsettomana, mutta en usko että hän oikeasti on sisäistänyt asiaa.

Ap

Niin, ajattele, jos sinunkin äitisi olisi päättänyt elää lapsettomana niin sinulla ei olisi tätä ongelmaa, koska sinua ei olisi. Olen pahoillani puolestasi, että äitisi päätti tehdä niin itsekkään päätöksen, että jouduit syntymään tänne maailmaan. 

En minä ole siitä lainkaan pahoillani eikä sinunkaan tarvitse olla. Elämäni on kerrassaan mukavaa. En toki olisi voinut vaikuttaa äitini lisääntymispäätökseen mitenkään.

Ap

Et tainnut ymmärtää pointtiani eli jos äitisi olisi tehnyt päätöksen elää lapsettomana, ei sinullakaan olisi ainutkertaista elämääsi. Elämä on lahja. Tätä äitisikin varmaan suree, kun miettii, että mitä jos hänellä ei olisikaan teitä lapsiaan. Äitien ja tyttärien sukupolvien ketju katkeaa sinuun. 

En tajunnut kyllä vieläkään. En minä olisi täällä suremassa elämättömyyttäni jos en olisi koskaan syntynyt.

Eikä siitä ole mitään takeita että saisin juuri tyttären vaikka päättäisinkin lisääntyä.

Ap

Siksi se elämä onkin niin suuri lahja, että olemme tänne saaneet syntyä juuri sellaisina kuin olemme. Pojat ja tyttäret ovat äideilleen yhtä rakkaita, en nyt sitä tässä halunnut sanoa. Vain että äitisi ehkä kokee tiettyä syvää yhteenkuuluvuutta kanssasi, koska olet hänen tytär. Kyllä minä sen tietyllä tapaa hyvin ymmärrän. 

Minäkin ymmärrän. En silti lakkaa olemasta hänen tyttärensä vaikka en lisääntyisikään.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela N38 kirjoitti:

Sama täälä, et ole yksin. Mä oon yrittänyt haluta lapsia suunnilleen koko aikuisikäni just siksi kun kaikki syyttää mua ja vaatii lapsia. Mutta kun en onnistu haluamaan. Yleensä päädyn siihen ajattelun ruljanssiin, että entä jos vaan yrittäisi tehdä lapsen vaikka ei haluakaan. 9 kuukautta ja sitten se olis siinä. Sitten muistan että niin kun Juu ei ole siinä, siitähän se kurjuus sit vasta lähtee kunnolla liikkeelle ja 20 vuotta eteenpäin.. ja kurjalta tuntuu ja ei vaan pysty.

Monesti vauva-palstalla syyllistetään veloja, jotka täällä käy. No mä käyn just siks kun mä yritän haluta lasta mut en onnistu. Kohta saa onneksi jo iän puolesta lopettaa senkin :D

No ei mullakaan koskaan ennen esikoista ollut mitään vauvakuumetta. Parikymppisenä ajattelin, että en ehkä koskaan halua lapsia. Sitten vaan tapasin oikean miehen ja muutaman vuoden seurustelun jälkeen annettiin vauvalle mahdollisuus tulla vähän ehkä hetken huumassa. Elämäni paras päätös. Joskus nykyihmiset ylianalysoivat elämää, antaa mennä vaan , ihania ne vauvat on :)

Nyt oon teinien äiti ja vähän haikeana välillä muistelen tuota vauva-aikaa. Elämä menee oikeasti niin nopeasti. Jouduin muutama vuosi sitten yllättäen hautaamaan oman äitini ja kyllä minua siinä surussa jotenkin lohdutti ajatus, että elämä jatkuu näissä meidän lapsissa. Tyttäressäni on vielä jollain tapaa äitini näköä. 

Olipa kummallinen kommentti. Miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia? Siksi että sinä halusit ja se on oikein ja niin kannattaa toimia?

Ap

Varmaan juuri siksi, että jos minä olisin aikoinaan alkanut ylianalysoimaan päätöstä en olisi koskaan lapsia saanut. Kuten sanottu ei minulla erityisesti vauvakuumetta silloin ollut, oltiin vaan miehen kanssa niin rakastuneita että annettiin mennä miettimättä sen enempää :) Vähän ensin paniikki meinasi iskeä kun olinkin kerrasta raskaana, mutta kuten todettu aivan elämän paras päätös. 

Kysyn siis uudestaan: miksi se on ylianalysointia jos ei halua lapsia?

Ovatko kaikki muiden ihmisten päätökset, jotka eroavat omistasi, ylianalysointia?

Ap

En nyt tässä ota kantaa muiden päätökseen hankkia tai olla hankkimatta lapsia, kukin tekee kuten parhaaksi näkee. Omalla kohdallani sanon, että jos olisin jäänyt asiaa kauheasti pohtimaan ja ylianalysoimaan en ehkä koskaan olisi lapsia saanut, koska olisin liikaa miettinyt toisaalta - toisaalta. Ihanaa, että annoin vaan mennä enkä jäänyt liikaa pohtimaan. Näinhän se joskus on elämän isojen ratkaisujen kanssa, tunteella tehdään lopulta päätös eikä järjellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli periaatteessa sama tilanne. Minä ja mieheni emme koskaan halunneet lapsia (nyt olemme jo lähemmäs viisikymppisiä). Tiedän, että vanhempani olivat siitä aikanaan kovasti pahoillaan ja äitini varmasti hyvinkin surullinen. He eivät koskaan kuitenkaan syyllistäneet minua, udelleet aikeistamme, tuputtaneet toiveitaan tai mielipiteitään. Muutama vuosi sitten äiti kerran tunnusti, että asia oli oli ollut hänelle aikanaan tosi vaikea ja hän olisi kovasti halunnut mummoksi.

Sinulla eri asia sikäli, että äitisi manipuloi sinua tahallaan, ja haluaakin, että sinulla olisi asiasta paha mieli.

Ei halua eikä manipuloi. On utelias ja varmasti toivoo.

En ymmärrä miten niin moni voi ymmärtää aloituksen noin väärin.

Ap

Omien sanojesi mukaan äitisi esittää, että ei muista asiasta käymiänne keskusteluja vaan ottaa jatkuvasti lapsiasian esiin ikään kuin uutena kysymyksenä.

Miksi sinun mielestäsi äitisi tekee noin, jos tarkoitus ei ole manipuloida?

Osaatko perustella että miten kyseessä olisi manipulointi? En ymmärrä ollenkaan. Mitä äiti mahtaa yrittää manipuloida kysymällä silloin tällöin tuleeko lapsia?

Ap

Koska äitisi tietää vastauksen kysymykseen, hänen motiivinsa kysyä sama kysymys uudelleen ja uudelleen on jokin muu kuin saada kysymykseen informatiivinen vastaus.

Minä arvelen, että tämä motiivi on manipulointi (= saada puhekumppanissa aikaan haluttu reaktio, tunne tai toiminta).

Mitä sinä arvelet, että äitisi kysymyksiin on motiivina?

Vierailija kirjoitti:

Toisinaan sen mummoksi haluamisen takana on vähän sellainen status-symboli-ajattelu.

Kun kerran muillakin naapurin rouvilla ja työpaikan naisilla ja kun tietyn ikäisellä ihmisellä pitäisi olla ne lapsenlapset.

Kyse ei ole siitä, että aidosti haluttaisiin olla lapsen elämässä mukana fiksusti ja rajoja kunnioittaen, vaan ihan omasta itsekkäästä näyttämisen halusta.

Lisäksi monet hieman vanhemmat ihmiset ajattelevat, että kunnon ihmisillä on lapsia. Halusivat nämä lapsia oikeasti tai ei, mutta omakotitalo, lapset ja vakituinen työpaikka ja auto pitää olla.

Kasvoin itse 80- luvulla tuollaisissa kulisseissa. Vanhempani olivat täysin kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta toki olivat kunnon ihmisiä, kun oli lapset tehtynä, omakotitalo ja auto velkoineen maksettavina ja vakityöt paikallisessa firmassa.

Nyt ihmettelevät jälkikasvuaan, josta löytyy veloja, vuokralla-asujia, ulkomailla-asujia ja yksi homokin.

Erona vain taitaa olla se, että kulisseissa kasvaneina haluamme olla omia itsejämme ja joskus jopa onnellisia.

Minkälaisia niiden vanhempien olisi pitänyt olla? Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, mutta sinun vanhempasi rakensivat teille hyvät puitteet. Ja teille arvostelijoille sanoisin, että enempää ei voi antaa kuin mitä itse on saanut. Oletko koskaan miettinyt millaiset kasvuolosuhteet vanhemmillasi oli?

Kasvoin itse 80- luvulla tuollaisissa kulisseissa. Vanhempani olivat täysin kykenemättömiä vanhemmuuteen, mutta toki olivat kunnon ihmisiä, kun oli lapset tehtynä, omakotitalo ja auto velkoineen maksettavina ja vakityöt paikallisessa firmassa.

Nyt ihmettelevät jälkikasvuaan, josta löytyy veloja, vuokralla-asujia, ulkomailla-asujia ja yksi homokin.

Olivat siis kunnon ihmisiä, oli koti ja työ ja lapset. Onko se vanhempiesi syytä, että yhdestä tuli homo, toisesta vela ja yksi lähti ulkomaille ja yksi asuu vuokralla? Minkä asian laitat vanhempiesi erityiseksi  syyksi? Useimmat esim omasta nuoruudestani asuivat vuokralla vielä 35 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Tavallaan kyllä. Luulen että kyse on siitä, ettei äiti oikeasti ymmärrä onnellisuuden olevan mahdollista ilman lapsia. Tai oikeastaan jälkimmäisen olevan ensimmäisen edellytys itselleni.

Äidin omien sanojen mukaan lapset ovat olleet hänen elämänsä suurin onni. Sanojen tasolla hän tuntuu ymmärtävän että osa ihmisistä on onnellisia nimenomaan lapsettomana, mutta en usko että hän oikeasti on sisäistänyt asiaa.

Ap

Niin, ajattele, jos sinunkin äitisi olisi päättänyt elää lapsettomana niin sinulla ei olisi tätä ongelmaa, koska sinua ei olisi. Olen pahoillani puolestasi, että äitisi päätti tehdä niin itsekkään päätöksen, että jouduit syntymään tänne maailmaan. 

En minä ole siitä lainkaan pahoillani eikä sinunkaan tarvitse olla. Elämäni on kerrassaan mukavaa. En toki olisi voinut vaikuttaa äitini lisääntymispäätökseen mitenkään.

Ap

Et tainnut ymmärtää pointtiani eli jos äitisi olisi tehnyt päätöksen elää lapsettomana, ei sinullakaan olisi ainutkertaista elämääsi. Elämä on lahja. Tätä äitisikin varmaan suree, kun miettii, että mitä jos hänellä ei olisikaan teitä lapsiaan. Äitien ja tyttärien sukupolvien ketju katkeaa sinuun. 

En tajunnut kyllä vieläkään. En minä olisi täällä suremassa elämättömyyttäni jos en olisi koskaan syntynyt.

Eikä siitä ole mitään takeita että saisin juuri tyttären vaikka päättäisinkin lisääntyä.

Ap

Siksi se elämä onkin niin suuri lahja, että olemme tänne saaneet syntyä juuri sellaisina kuin olemme. Pojat ja tyttäret ovat äideilleen yhtä rakkaita, en nyt sitä tässä halunnut sanoa. Vain että äitisi ehkä kokee tiettyä syvää yhteenkuuluvuutta kanssasi, koska olet hänen tytär. Kyllä minä sen tietyllä tapaa hyvin ymmärrän. 

Minäkin ymmärrän. En silti lakkaa olemasta hänen tyttärensä vaikka en lisääntyisikään.

Ap

Näinhän se on ja äitisi rakastaa varmasti sinua ihan sellaisenaan. Kyllä minä häntä sinänsä ymmärrän, sillä vaikka tyttäreni on vasta teini-ikäinen niin kyllä minä salaa toivon, että hän joskus lapsia saisi. Se on tietenkin hänen ratkaisunsa ja rakastan häntä aina ehdoitta ihan mihin ratkaisuun hän päätyykin, mutta voin kyllä kuvitella että vähän jossain sydämeni sopukoissa tuntisin siitä jonkinlaista surua, jos en lapsenlapsia koskaan saisi. Niin uskomaton lahja vastasyntyneen pitäminen sylissä on, että en koskaan lakkaa sitä hämmästelemästä: kuinka kahdesta ihmisestä voi syntyä uusi ainutkertainen ihminen?

Pippeli ja pimppi vaan yhteen sillä niitä lapsia tulee.

Vierailija kirjoitti:

Ihan häiriintynyttä! AP:n ei kannata nyt uhrata enää ajatustakaan asialle vaan tuon äitylin täytyy vaan nyt prosessoida ihan itsekseen asiaa. On todella törkeää vaatia, pyytää tai edes vihjailla että lapsenlapsia pitäisi saada, se on ihan jokaisen täysin oma asia. Tuollainen on rajattomuutta ja emotionaalista manipulointia. 

Itsellenikin oma aikuinen lapseni on parasta mitä elämässäni ikinä on ollut, mutta silti en sanallakaan painosta tai pyydä tai kysele yhtään mitään että tuleeko niitä lapsenlapsia vai ei. Lapseni tekee just ihan omat päätöksensä asian suhteen ja hän tietää sen, että minulta saa tarvittaessa tukea mihin ikinä tilanteeseen hän päätyykään tai on päätymättä. 

Täällä tehdään kyllä nopeasti diagnoosi tuntemattomista. Ap:n äiti toivoo lapsenlapsia ja on sen vuoksi häiriintynyt!

Vierailija kirjoitti:

En ota kantaa lapsettomuuspäätökseesi muuten, kuin että ihmettelen sen perustelua liikakansoituksella. Suomi tai maapallo eivät ole liikakansoitettuja, vaan ainoastaan iso osa Afrikasta.

Jossain Nigerissä lisäännytään niin paljon että jokainen uusi nigeriläissukupolvi on melkein kolme kertaa edellistä suurempi, mutta ei suomalaisen tarvitse tuntea siitä syyllisyyttä ja olla sen takia lisääntymättä.

Nigeriläiset ja muut afrikkalaiset huolehtivat liikakansoitusongelmansa itse.

Se on tämänhetkinen trendiselitys omalle lapsettomuudelle. Ap:n aloituksesta muutenkin paistaa läpi nuoruus ja oman (tämänhetkisen) ideologian suuriääninen toitottaminen. Vauvapalstalla mitenkäs muuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs, jos mielesi muuttuu 4-kymppisenä ja on jo myöhäistä hankkia lapsia?

Lapsia ei kannata hankkia ns. varmuuden vuoksi, jos niitä ei oikeasti halua. Tuttu pariskunta päätti tehdä näin ja saivat nopeassa tahdissa kolme lasta. Kyllä he lapsistaan huolehtivat asianmukaisesti ulkoapäin katsottuna mutta varsinkin pariskunnan naisen kanssakäyminen lastensa kanssa oli jäykkää, kylmää ja väkinäistä. Nainen myös valitti joka välissä siitä, kuinka mitään ei voi tehdä ilman lapsia eikä mihinkään omiin menoihin pääse, koska on lapsia.

Myös suvussa oli tapaus, jossa mies halusi lasta ja nainen ei niinkään mutta hankkivat kuitenkin sen yhden lapsen "ennen kuin ikää tulee lisää". Hyvin lapsesta huolehdittiin mutta tästäkin naisesta näkyi päällepäin tietynlainen väkinäisyys. Onneksi ymmärsivät jättää lapsiluvun yhteen.

Minut ja sisarukset on hankittu 80-90-luvulla vaan, koska niin nyt kuuluu tehdä. Meistäkin pidettiin päällisin puolin huolta eli oli katto pään päällä, vaatteet päällä ja ruokaa, mutta muuten meitä vaan siedettiin.

Näin keski-iässä kamppailen edelleen arvottomuuden tunteen kanssa ja kärsin kroonistuneesta stressistä tunnekylmän lapsuuden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs, jos mielesi muuttuu 4-kymppisenä ja on jo myöhäistä hankkia lapsia?

Pitäiskö sun mielestä jokaisen ihan vaan varmuuden vuoksi hommata lapsia ettei vaan ala myöhemmin kaduttamaan? Itse ainakin katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin sitä että hommasin lapsen vastentahtoisesti.

Ei vaan, sinun ei kannattaisi alle 3-kymppisenä lukita mielipiteitäsi noin tiukasti, sillä tiedän kokemuksesta, että ihmisen mieli muuttuu. Mietinkin sitä, että onko mahdollista pakastaa omia sukusoluja sen varalta, että se mieli muuttuukin? 

Minä tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. Olen nyt 42-vuotias ja nainen. Kauanko odotan mielen muuttumista?

Vierailija kirjoitti:

Velat 🤮

Siinäpä oksentelet rauhassa. PS. Muista juoda välillä vettä, ettei elimistö pääse kuivumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä muuta ongelmaa ole kuin että ap on vielä pahasti kesken itsenäistymisessä ja aikuistumisprosessissa.

Kiinni äidissään. Ja äidillä lie sama vika: takertuu lapseensa.

Ihminen päättää lisääntymisasiat itse.

Olen ihan itsenäinen ihminen, kiitos kysymyksestä. Siitä huolimatta että olen aikuinen, olen myös läheisissä väleissä perheeni ja sukulaisteni kanssa.

Melko epätyypillistä suomalaiselle, tiedän. Täällä pitää erakoitua johonkin mökkiin puolison kanssa ellei ole romani.

Ap

Pisteet sinulle ! Täällä todella vallitsee aika täydellinen " eristäydy kaikista, jotka ovat sukua tai perhettä ajattelu".

Ymmärrän pahan mielesi , jotkut meistä välittävät läheisistään eivätkä halua heitä satuttaa ja joillakin on jopa ihan hyvät välit heihin eikä se ole mikään riippuvuussuhde.On myös meitä jotka ovat edelleen puheväleissä aikuisten lastensa kanssa.

Äitisi on tässä se ajattelematon kuten jo monesti todettu. Jos ja kun olette asiasta häntä informoineet vaikka mikään ei teitä siihen velvoita niin se on siinä.

Siitä ei enää keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs, jos mielesi muuttuu 4-kymppisenä ja on jo myöhäistä hankkia lapsia?

Pitäiskö sun mielestä jokaisen ihan vaan varmuuden vuoksi hommata lapsia ettei vaan ala myöhemmin kaduttamaan? Itse ainakin katuisin mieluummin lapsettomuutta kuin sitä että hommasin lapsen vastentahtoisesti.

Ei vaan, sinun ei kannattaisi alle 3-kymppisenä lukita mielipiteitäsi noin tiukasti, sillä tiedän kokemuksesta, että ihmisen mieli muuttuu. Mietinkin sitä, että onko mahdollista pakastaa omia sukusoluja sen varalta, että se mieli muuttuukin? 

Minä tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. Olen nyt 42-vuotias ja nainen. Kauanko odotan mielen muuttumista?

Meillä jo taapero tekee kaikki elämäänsä koskevat suuret päätökset! Me vanhemmat päätetään vain ihan pikkuasioista ja niistäkin piiiitkien neuvottelujen tuloksena.

Poika suunnittelee rosvon uraa "kolmen iloisen rosvon "malliin, eipä siinä muuta kuin tuetaan päätöksessä. Ensi viikolla pannaan käytännön harjoittelut täytäntöön tuossa läheisessä Prismassa.

Äitisi on keskenkasvuinen kun syyttää sinua valinnoistasi. Parempi tapa olisi ollut käsitellä pettymyksen tunteet sisäisesti eikä kuormittaa sinua. Henoa että tunnet itsesi ja olet sinut valintasi kanssa!

Minulla on yksi lapsi joka ei kuulemma ehkä halua omia lapsia. Tämä on tosi ok kun olen "liian" huolissani muutenkin perheestäni, en halua olla huolissani lapsenlapsesta. Vanhemmuuden raskain osa on jatkuva huoli joka tuntuu takaraivossa aina.