Lue keskustelun säännöt.
Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.
17.08.2021 |
Ja myös anoppikokelaalle.
En voi sille mitään etten halua lapsia. Syitä on monia, pääasiallisesti koen että liikakansoitukseen osallistuminen on yksinkertaisesti liian itsekäs teko. Haluaisin haluta lapsia, haluaisin olla sellainen tyyppi joka ei tälläisiä asioita mieti.
Äitini on odottanut lisääntymistäni kuin kuuta nousevaa jo vuosia. Hänellä on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma se ei ole sama kuin tyttären lapset. Olen kyllä kertonut hänelle ettemme miehen kanssa aio niitä hankkia, mutta viesti ei tunnu menevän jakeluun.
Tiedän ettei lapsettomuus ole kenenkään muun asia kuin minun ja mieheni, mutta silti poden oudolla tavalla huonoa omatuntoa siitä etten halua jälkeläisiä. 100% siksi, että se on äidilleni niin suuri asia. Myös miehen äiti odottaa lapsenlapsia, ja tuntuu pitävän minua syypäänä lapsettomuusajatukseen. Tosiasiassa poikansa haluaa lapsia yhtä vähän kuin minäkin.
Oli pakko päästä purkamaan tätä johonkin. Miten te muut velat, onko ollut jotain tuntemuksia siitä miten omat vanhemmat suhtautuvat päätökseen?
Kommentit (468)
Vierailija kirjoitti:
”Entä jos mieli muuttuu”.
No entäs jos se muuttuu ja kohta taas takaisin siihen ettei halua lapsia. Tai jos nyt haluaa lapsia ja tekee niitä mutta sitten mieli muuttuu, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Voihan olla että lapsi kuolee ennen sinua siitä tulee suru koko loppuelämäksi. Nje.
Jossittelu on maailman turhin asia ja siitä pitäisi luopua kokonaan. Mielellä on tapana muuttua ja myöskin sopeutua elämän aikana.
Kannattaa keskittyä elämään nykyhetken mukaisesti niin katumuksia ei edes nouse mieleen. Kuollaan kuitenkin pois.
Tehköön lapsia jotka haluaa ja toiset jättäköön tekemättä.
Tätä olen myös miettinyt. Ovatko tämän hokijat taipuvaisia itse katumaan kaikkea elämässään? Tekevät ensin isoja päätöksiä elämässään hätiköiden ja fiilispohjalta, ja katuvat sitten katkerasti lopun ikäänsä?
Mulla ei ole tapana tehdä päätöksiä hosuen ja miettimättä. En myöskään koe persoonallisuuteni olevan niin ailahteleva, että ensin olisin varma asiasta x 25 vuotta, ja yhtäkkiä mieli muuttuisikin päinvastaiseksi.
Mutta meitä on moneen junaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseton ei voi ymmärtää miltä lapsen saaminen naisesta tuntuu. Raskaus muuttaa aivoja ja ihmistä.
Äitisi tietää tämän.
Lapsen saaminen on henkisesti normaalille ja terveelle aikuiselle parasta mitä voi tapahtua.
Vierailija kirjoitti:
Lapseton ei voi ymmärtää miltä lapsen saaminen naisesta tuntuu. Raskaus muuttaa aivoja ja ihmistä.
Äitisi tietää tämän.
Lapsen saaminen on henkisesti normaalille ja terveelle aikuiselle parasta mitä voi tapahtua.
Ja lapsen saanut ei voi ymmärtää miltä tuntuu elää elämää toivotusti ilman lapsia.
Miksi ajattelet olevasi pätevä määrittelemään mikä kellekin on parasta mitä voi tapahtua?
Ap
On ihan ok, jos ei halua lapsia, mutta niille naisille haluan sanoa, jotka antavat kumppaninsa ymmärtää, että lapsia vielä hankitaan, niin kerrothan hänelle pian, että olet tullut siihen tulokseen, että et halua lapsia koskaan.
Sillä ei ole ollenkaan ok, jos kumppanisi elää siinä virheellisessä uskossa, että te vielä hankitte lapsia etkä kerro hänelle totuutta. Jos olet ihan varma siitä, ettet lapsia halua ja jos kumppanisi on täysin varma siitä, että hän lapsia haluaa, niin päästä hänet menemään ja etsimään itselleen kumppani, joka lapsia haluaa ja etsi sinä (jos haluat) kumppani, joka ei halua lapsia. Ok?
Anoppini sanoin aikoinaan lapsista: "Pieninä pienet huolet, isona isot huolet." Ja se kyllä pitää paikkansa.
Vaikka lapsilla olisi pienenä sairauksiakin, (en tarkoita tosi vakavia sairauksia, kuten syöpää tai vaikeavammaisuutta tms.), niin kuitenkin lapsista aiheutuneet huolet olivat pienempiä silloin kun sitten, kun he tulivat murrosikään tai sitten kun he ovat jo aikuisia. Kun lapset ovat vielä kotona, niin vanhemmat voivat auttaa lastaan/lapsiaan, mutta kun lapsi on aikuinen, hän ei ehkä ota apua vastaan tai et voi auttaa häntä, vaikka hän ottaisikin apua vastaan. Voi olla ongelmia parisuhteissa, työelämässä, terveydessä jne., tai sitten et tiedä yhtään, mikä aikuisella lapsellasi on hätänä ja pelkäät, että hän tekee jotain itselleen.
Tuntuu tosi pahalta vanhempana seurata aikuisten lastensa haasteita nykyajassa - ainainen pieni huoli on rinnassa. Ja sitten jotkut muka sanovat, että eihän lapsista tarvitse huolehtia kuin sen 18 vuotta. Aika usein on vanhemmille "käyttöä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anoppini sanoin aikoinaan lapsista: "Pieninä pienet huolet, isona isot huolet." Ja se kyllä pitää paikkansa.
Vaikka lapsilla olisi pienenä sairauksiakin, (en tarkoita tosi vakavia sairauksia, kuten syöpää tai vaikeavammaisuutta tms.), niin kuitenkin lapsista aiheutuneet huolet olivat pienempiä silloin kun sitten, kun he tulivat murrosikään tai sitten kun he ovat jo aikuisia. Kun lapset ovat vielä kotona, niin vanhemmat voivat auttaa lastaan/lapsiaan, mutta kun lapsi on aikuinen, hän ei ehkä ota apua vastaan tai et voi auttaa häntä, vaikka hän ottaisikin apua vastaan. Voi olla ongelmia parisuhteissa, työelämässä, terveydessä jne., tai sitten et tiedä yhtään, mikä aikuisella lapsellasi on hätänä ja pelkäät, että hän tekee jotain itselleen.
Tuntuu tosi pahalta vanhempana seurata aikuisten lastensa haasteita nykyajassa - ainainen pieni huoli on rinnassa. Ja sitten jotkut muka sanovat, että eihän lapsista tarvitse huolehtia kuin sen 18 vuotta. Aika usein on vanhemmille "käyttöä".
Siinä pitää sitten vanhemman osata ajatella, että hän pystyi tekemään vain päätöksen tehdä tänne lapsi kärsimään. Siitä saako se lapsi auvoisan ydinperhe-elämän ja mummelille lapsenlapsen kuvia esiteltäväksi muille on hänen asiansa. Myös se päättääkö lapsi esim päivänsä etuajassa on hänen oma valintansa.
Kyllä, säälin vähän vanhempiani koska olen eronnut, masentunut ja mahdollisesti itsetuhoinen lopullisella tavalla jossain kohtaa. Eivät saa ylpeillä naapureille ja sukulaisille lapsensa saavutuksista, sehän se päätarkoitus niillä yleensä on.
Vierailija kirjoitti:
Lapseton ei voi ymmärtää miltä lapsen saaminen naisesta tuntuu. Raskaus muuttaa aivoja ja ihmistä.
Äitisi tietää tämän.
Lapsen saaminen on henkisesti normaalille ja terveelle aikuiselle parasta mitä voi tapahtua.
Eli jokainen nais ihminen jolle lapsi ei ole aivan parasta ikinä ja ei muutu mamma-muusiaivoksi, sillä on vikaa päässä eli ei ole normaali henkisesti tai terve? Hieno teoria. Kiva kun yleistit omat kokemuksesi pullamössömammailusta koskenaan universaalistu kaikkia, JOS ne vaan on täysin normaaleja! Sitten kaikki tuntevat taatusti samalla lailla. Nih.
”Entä jos mieli muuttuu”.
No entäs jos se muuttuu ja kohta taas takaisin siihen ettei halua lapsia. Tai jos nyt haluaa lapsia ja tekee niitä mutta sitten mieli muuttuu, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Voihan olla että lapsi kuolee ennen sinua siitä tulee suru koko loppuelämäksi. Nje.
Jossittelu on maailman turhin asia ja siitä pitäisi luopua kokonaan. Mielellä on tapana muuttua ja myöskin sopeutua elämän aikana.
Kannattaa keskittyä elämään nykyhetken mukaisesti niin katumuksia ei edes nouse mieleen. Kuollaan kuitenkin pois.
Tehköön lapsia jotka haluaa ja toiset jättäköön tekemättä.