Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.

Yhdessä vaiheessa hetken ajan mietin, pitäisikö sittenkin yrittää lasta, mutta nopeastipa se ajatus katosi. Olemme 100 vuodessa menneet siitä maailmasta johon mummini syntyi (maatalo, elämä kovaa, jokainen päivä pelkkää työtä, ja kolmekymppisenä maailmansota) tähän nykyiseen (kaupunkielämää, oravanpyörä, some, kiusaaminen, rikokset, ahdistus, masennus, harmaata paskaa). Onko kummassakaan mitään hyvää, lopulta?

Jos nyt saisin lapsen ja hänellä olisi vaikkapa 2050-luvulla omia lapsia, millaisessa kauhujen maailmassa se lapsi joutuu elämään? En ole koskaan ollut niin naivi että kuvittelisin maailman olevan menossa jotenkin parempaan suuntaan. Mikään vauvan hymy ei poista sitä hirveää tuskaa mitä tämä elämä on. Joka ikinen päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän äitiäsi oikein hyvin. Toivon myös, että vanhuksina saatte olla rauhassa ja keskenänne ilman läheisiä ja miettiä sitä ylikansoitusta

1) Lapsettomuus ei tarkoita että vanhuksena ei olisi läheisiä.

2) Lapsellisuus ei tarkoita sitä että vanhuksena olisi läheisiä.

Voisiko tämä nyt pikkuhiljaa jo mennä kaaliin?

Jos elää hyvin vanhaksi, niin kyllä ne on ne omat lapset, jotka enää välittää.

Tämä on täysin itsestä kiinni. Oma mummini ei 95-vuotiaana ehtinyt aina tavata lapsenlapsiaan kun oli kiire ystävien kanssa kahville, seurakunnan tapahtumiin, treffeille (kyllä!), aerobiciakin veti muille mummoille, kävi maalaustunnilla jne.

Ja edelleen - lapsesi voivat kuolla tai vaikka katkaista välit lopullisesti. Kukaan meistä ei saa takeita vanhoista päivistä. Olet itse ainoa ihminen jonka tekoihin voit vaikuttaa.

Mummo got swag 😎😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuuteen ei kukaan yksittäinen ihminen kuole, mutta ihmiskunta kylläkin. Otetaan hypoteettinen ajatus, että tänään kaikki maailman ihmiset päättävät olla lapsettomia - tai tapahtuu vaikka joku onnettomuus, joka tekee kaikista hedelmättömiä. Reilun sadan vuoden päästä koko ihmiskunta on kuollut. Lisääntyminen on minkä vaan lajin henkiinjäämisen kannalta elinehto.  

En ole Ap mutta olen VHEM-vela, eli Voluntary Human Extinction Movement, suomennettuna Vapaaehtoinen Ihmislajin Sukupuutto Liike. Sen pointtina on juuri se, että lopetetaan vapaaehtoisesti lisääntymästä niin että ihmislaji kuolee sukupuuttoon. Ketään ei tapeta eikä pakoteta lapsettomuuteen, vaan tämän planeetan parasta ajatellen JA ihmisoikeuksia kunnioittaen, päätetään poistaa ihmislaji maan päältä luonnollista poistumaa käyttäen.

Tiedän ettei tule tapahtumaan nykysukupolven aikana eikä varmaan vielä monen vuosisadan aikana, mutta omalta osaltani kannan korteni kekoon enkä tuota lisää ihmisiä planeetalle. Muuta saavat lisääntyä jos haluavat, minä en. :-)

Kuulostaapa jotenkin kylmäävältä ja surulliselta. En ollut tiennytkään, että tuollainen liike on olemassa. 

Siis kylmäävältä siinä mielessä, että tuosta on ajatuksena aika lyhyt matka siihen, että aktiivisesti aletaan eliminoida ihmisiä.

Olen yli kolmekymppinen, eikä minulla ole edes kumppania. Lapsihaaveet olen joutunut hautaamaan monestakin syystä. Äitini ei ole moksiskaan, vaan hänelle tärkeintä on, että olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Veljeni on harmitellut, ettei minulla lapsia, mutta eipä hänellä itselläkään ole.

Minua on arvosteltu monet kerrat muiden naisten toimesta, ja veikkaan, että saan kuulla sitä hautaani asti. Minkäs sille voin? En ole törmännyt Siihen Ihanaan ihmiseen, eikä minulla ole niin palava kuume myöskään näihin asioihin. Omat pelikorttini ovat muutenkin olleet huonot, joten taidan vaan ottaa ilon irti siitä mitä minulla on. Kunpa vaan ihmiset tajuaisivat jättää rauhaan velat, on tarpeeksi surua takana muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Siis kylmäävältä siinä mielessä, että tuosta on ajatuksena aika lyhyt matka siihen, että aktiivisesti aletaan eliminoida ihmisiä.

Sinun ajatuksenasi, toim. huom.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Siis kylmäävältä siinä mielessä, että tuosta on ajatuksena aika lyhyt matka siihen, että aktiivisesti aletaan eliminoida ihmisiä.

Mäkin kuulin tuon sanan ekaa kertaa nyt mutta en näe mitään yhteyttä ihmisten eliminoimiseen. Eihän velakaan käy lahtaamassa muiden vauvoja.

No mulle edesmennyt isäni sanoi, ettei ole ollenkaan huono juttu olla tekemättä lapsia (äitini oli tätä ennen voivotellut kun ei saa olla mummi). Äitikin lopetti vihjailun siihen. Silti asia jäi vaivaamaan, varsinkin kun äidilläkin alkaa olla ikää. Mitä jos sitten äidin kuoleman jälkeen vaikka haluankin lapsia ja tulisin raskaaksi, niin äidiltä jää lapsenlapset näkemättä.

Joo'o. Tyhmiä ajatuksia, mutta minkäs niille voi.

Vierailija kirjoitti:

Olen yli kolmekymppinen, eikä minulla ole edes kumppania. Lapsihaaveet olen joutunut hautaamaan monestakin syystä. Äitini ei ole moksiskaan, vaan hänelle tärkeintä on, että olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Veljeni on harmitellut, ettei minulla lapsia, mutta eipä hänellä itselläkään ole.

Minua on arvosteltu monet kerrat muiden naisten toimesta, ja veikkaan, että saan kuulla sitä hautaani asti. Minkäs sille voin? En ole törmännyt Siihen Ihanaan ihmiseen, eikä minulla ole niin palava kuume myöskään näihin asioihin. Omat pelikorttini ovat muutenkin olleet huonot, joten taidan vaan ottaa ilon irti siitä mitä minulla on. Kunpa vaan ihmiset tajuaisivat jättää rauhaan velat, on tarpeeksi surua takana muutenkin.

Sama, olen viittä vaille 39 eikä yksikään mies ole koskenut minuun edes pitkällä tikulla. Aika vaikeaa siinä saada lasta. Toki voisin alkaa neitsytäidiksi luovuttajan avulla mutta kun palavaa halua lapsen saamiseen ei ollut, miksi olisin lähtenyt siihen rumbaan? Joskus tekisi mieli avautua lapsista utelijoille että olen kuule niin ruma etten yhden yhtä poikaystävää ole saanut. Olisivatkohan sitten hetken hiljaa?

Vierailija kirjoitti:

No mulle edesmennyt isäni sanoi, ettei ole ollenkaan huono juttu olla tekemättä lapsia (äitini oli tätä ennen voivotellut kun ei saa olla mummi). Äitikin lopetti vihjailun siihen. Silti asia jäi vaivaamaan, varsinkin kun äidilläkin alkaa olla ikää. Mitä jos sitten äidin kuoleman jälkeen vaikka haluankin lapsia ja tulisin raskaaksi, niin äidiltä jää lapsenlapset näkemättä.

Joo'o. Tyhmiä ajatuksia, mutta minkäs niille voi.

Kyllä mäkin olen kokenut syyllisyyttä siitä että äitini ei saa minun takiani lapsenlapsia. Vaikka ei sillä haudassa ole enää väliä. Mutta joskus olen silti toivonut että olisin voinut olla normaali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän äitiäsi oikein hyvin. Toivon myös, että vanhuksina saatte olla rauhassa ja keskenänne ilman läheisiä ja miettiä sitä ylikansoitusta

1) Lapsettomuus ei tarkoita että vanhuksena ei olisi läheisiä.

2) Lapsellisuus ei tarkoita sitä että vanhuksena olisi läheisiä.

Voisiko tämä nyt pikkuhiljaa jo mennä kaaliin?

Jos elää hyvin vanhaksi, niin kyllä ne on ne omat lapset, jotka enää välittää.

Tämä on täysin itsestä kiinni. Oma mummini ei 95-vuotiaana ehtinyt aina tavata lapsenlapsiaan kun oli kiire ystävien kanssa kahville, seurakunnan tapahtumiin, treffeille (kyllä!), aerobiciakin veti muille mummoille, kävi maalaustunnilla jne.

Ja edelleen - lapsesi voivat kuolla tai vaikka katkaista välit lopullisesti. Kukaan meistä ei saa takeita vanhoista päivistä. Olet itse ainoa ihminen jonka tekoihin voit vaikuttaa.

Mummo got swag 😎😁

Joo samasta tuetun asumisen talosta löytyi papparainen (nuorempi! Shokkivau!) jonka kanssa kävivät humppaamassa.

Ja minä oon edelleen sinkku 🙈😆.

Kun taas on lukenut ikäviä , lapsiin kohdistuneita lopullisisa väkivallantekoja, tulee mieleen, että kaikkien ei todellakaan pidä tehdä lapsia ja ehkäisystä on huolehdittava ja joskus abortti on armollinen vaihtoehto.

Yhä edelleen se on naisen pyhä tehtävä lisääntyä.

Paljon on vielä työtä. Toivottavasti meidän sukupolven lapsilla ja lapsenlapsilla on oikeasti vapaus valita myös se lapsettomuus. Teen nyt oman osani ilmapiirin muuttamisessa jotta tulevaisuuden naisten ei olisi pakko lisääntyä.

Sinun (ja kaikkien muidenkin) pitää opetella elämään elämää itselleen ja itseään varten, ei muita varten.

Sinulla on kaikki oikeus elää sellaista elämää kuin haluat. Äitisi ja anopin täytyy oppia myös elämään omaa elämää itselleen ja itsensä kautta, ei lasten ja lastenlasten kautta. Sen he ehkä oppivat  joskus, tai eivät, mutta se ei ole sinun ja miehesi murhe. Ehkä sinun täytyy käsitellä itsesi kanssa tuota vela asiaa vielä? Kun sen on kunnolla käsitellyt kaikkien tuntemusten kautta (huono omatunto..miksi, mistä se tulee?), asian kanssa on itse niin sujut ettei siitä tulee enää huono omantunto. Rumat tölväykset toki toisilta asia erikseen, niitä voi tulla ja niistä voi ja saa loukkaantua. Kannattaa opetella sanomaan niihin jotain, herättämään se töksäyttelijä että hei tuollaiset kommentit tuntuu pahalta.

Mietin tuota huonoa omaatuntoa.. Tunnetko kenties että et aivan täysin kelpaa sellaisena kuin olet vanhemmillesi? Että eivät olisi aivan täysin tyytyväisiä sinuun kun en ole lasta tehnyt? Se on monella lapsella elämässä tuo tunne, ettei kelpaa. Suosittelen lukemaan Tunnelukkosi-kirjaa, sieltä voi aueta monia asioita mitä ei ole aiemmin edes hoksannut ajatella.

Tsemppiä! Muista että kyllä sinä kelpaat ja olet hyvä juuri noin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yli kolmekymppinen, eikä minulla ole edes kumppania. Lapsihaaveet olen joutunut hautaamaan monestakin syystä. Äitini ei ole moksiskaan, vaan hänelle tärkeintä on, että olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Veljeni on harmitellut, ettei minulla lapsia, mutta eipä hänellä itselläkään ole.

Minua on arvosteltu monet kerrat muiden naisten toimesta, ja veikkaan, että saan kuulla sitä hautaani asti. Minkäs sille voin? En ole törmännyt Siihen Ihanaan ihmiseen, eikä minulla ole niin palava kuume myöskään näihin asioihin. Omat pelikorttini ovat muutenkin olleet huonot, joten taidan vaan ottaa ilon irti siitä mitä minulla on. Kunpa vaan ihmiset tajuaisivat jättää rauhaan velat, on tarpeeksi surua takana muutenkin.

Sama, olen viittä vaille 39 eikä yksikään mies ole koskenut minuun edes pitkällä tikulla. Aika vaikeaa siinä saada lasta. Toki voisin alkaa neitsytäidiksi luovuttajan avulla mutta kun palavaa halua lapsen saamiseen ei ollut, miksi olisin lähtenyt siihen rumbaan? Joskus tekisi mieli avautua lapsista utelijoille että olen kuule niin ruma etten yhden yhtä poikaystävää ole saanut. Olisivatkohan sitten hetken hiljaa?

Olen seurustellut muutaman kerran, mutta ne ovat olleet huonoja kokemuksia. Tässä iässä hieman ahdistaa ajatus kumppanista, koska monella on jo lapsia ja ovat jo eronneita. En halua lähteä uusperhekuvioihin, tuntisin itseni niin ulkopuoliseksi lapsiasioissa, että en kestäisi. Haluaisin miehen, jolla ei ole lapsia, mutta millaisia he ovat sitten luonteeltaan?..

Sinulle haluan sanoa, että älä missään nimessä mene muille sanomaan, että olet ruma. Älä alenna itseäsi tuohon, koska et ansaitse sitä. Olen itsekin tehnyt tuota, mutta se vain jättää paskan pyörimään päähän. Parempi olisi vain etsiä elämäänsä hyvää ja positiivisia tuulia. Ei saa lannistua!:)

-Lainaamasi

Mua ällötti jo lapsena lapsiin liittyvät sanatkin :D. Vihaan edelleen sanoja esikoinen, kuopus, pienokainen, nyytti, tuhiseva... Eikä vauvat haise hyvältä! Eli minkäs teen, olen jo syntymästä ollut tällainen. Se kai minulle sallittakoon?

Nääh, olisi vaan halunnut statuslapsenlapset.

Sit kun ne on syntyneet, olet omillasi. Mummot erottelee tarkasti suosikit ja epäsuosikit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yli kolmekymppinen, eikä minulla ole edes kumppania. Lapsihaaveet olen joutunut hautaamaan monestakin syystä. Äitini ei ole moksiskaan, vaan hänelle tärkeintä on, että olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Veljeni on harmitellut, ettei minulla lapsia, mutta eipä hänellä itselläkään ole.

Minua on arvosteltu monet kerrat muiden naisten toimesta, ja veikkaan, että saan kuulla sitä hautaani asti. Minkäs sille voin? En ole törmännyt Siihen Ihanaan ihmiseen, eikä minulla ole niin palava kuume myöskään näihin asioihin. Omat pelikorttini ovat muutenkin olleet huonot, joten taidan vaan ottaa ilon irti siitä mitä minulla on. Kunpa vaan ihmiset tajuaisivat jättää rauhaan velat, on tarpeeksi surua takana muutenkin.

Sama, olen viittä vaille 39 eikä yksikään mies ole koskenut minuun edes pitkällä tikulla. Aika vaikeaa siinä saada lasta. Toki voisin alkaa neitsytäidiksi luovuttajan avulla mutta kun palavaa halua lapsen saamiseen ei ollut, miksi olisin lähtenyt siihen rumbaan? Joskus tekisi mieli avautua lapsista utelijoille että olen kuule niin ruma etten yhden yhtä poikaystävää ole saanut. Olisivatkohan sitten hetken hiljaa?

Olen seurustellut muutaman kerran, mutta ne ovat olleet huonoja kokemuksia. Tässä iässä hieman ahdistaa ajatus kumppanista, koska monella on jo lapsia ja ovat jo eronneita. En halua lähteä uusperhekuvioihin, tuntisin itseni niin ulkopuoliseksi lapsiasioissa, että en kestäisi. Haluaisin miehen, jolla ei ole lapsia, mutta millaisia he ovat sitten luonteeltaan?..

Sinulle haluan sanoa, että älä missään nimessä mene muille sanomaan, että olet ruma. Älä alenna itseäsi tuohon, koska et ansaitse sitä. Olen itsekin tehnyt tuota, mutta se vain jättää paskan pyörimään päähän. Parempi olisi vain etsiä elämäänsä hyvää ja positiivisia tuulia. Ei saa lannistua!:)

-Lainaamasi

Kiitos. Juuri nyt näen vsin mustaa mutta ehkä tämä iloksi muuttuu.

Sulla on kamala äiti ja sinulla vielä paha mieli siitä. Menkää molemmat terapiaan.

Mun mielestäsi äitisi on kiittämätön törppö. Hän on saanut lapsia, kuten on halunnut. Hän on saanut lapsenlapsia, kuten on halunnut. Mutta ei riitä, ei kelpaa, pitäisi saada just sillä tavalla kuin omissa mielikuvissa olisi parasta. Ja sitten vielä kehtaa painostaa omaa lastaan tällaisessa asiassa, kun minä minä minä haluan!