Paha mieli siitä, miten kova paikka lapsettomuuteni on äidilleni.

Ihmisten ja eläinten elämäntehtävä on lisääntyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha tuntea mitään syyllisyyttä. Todella outo suhtautuminen äidilläsi, varsinkin kun niitä lapsenlapsia jo on.

Miten ihmeessä se on outo suhtautuminen äidiltä, jos hänen elämänsä suurin onni on ollut lapsi ja hän on surullinen sen takia, että hänestä tuntuu, että tytär jää jostain mahtavasta paitsi? Tottakai hän on surullinen. Sillä äidillä on oikeus kokea sitä surua.

Ymmärsin ap:n viestistä, että äiti ei syyttele ja järjen tasolla ymmärtää, että tytär ei koe samalla tavalla. Ei se silti surua poista eikä tee äidistä outoa. Ihan inhimmillistä ja ymmärrettävää.

Äiti ei siis tosiaan syyttele, kyselee vain silloin tällöin että koska niitä lapsia tulee. Esittää siis unohtaneensa mitä olen asiasta puhunut.

Ap

Mun mielestä tämä kuulostaa tosi törkeältä. Äitisi siis ohittaa sinut ja sinun tulevaisuudentoiveesi, arvosi ja päätöksesi täysin mitättöminä. Sinun pitäisi nyt ottaa asia vakavasti puheeksi äitisi kanssa, ja vaatia kunnioittamaan päätöstäsi.

Huomaa, että olet tottunut ottamaan vastuun äitisi tunnetiloista. Täälläkin puilustelet häntä, vaikka hän käyttäytyy jatkuvasti törkeästi ja mitätöivästi sinua kohtaan.

Ja minunkin mielestäni on ymmärrettävää tuntea surua, jos omat haaveet eivät toteudu. Fiksu ja kypsä aikuinen ei kuitenkaan syyllistä siitä muita ja osaa puhua surustaan niin, että taakka ei jää toiselle.

Äitisi sen sijaan syyllistää sinua tahallaan, ja sinä syyllistyt, koska niin sinut on kasvatettu.

No nyt meni todella pahasti metsään. Oikein rytinällä.

Äitini ei mitätöi minua millään lailla tässä tai muissakaan asioissa. Hän on sanonut että ymmärtää toisten olevan onnellisia lapsettomina, ja että sellaista elämää pitää elää mitä haluaa.

Enkä minä tunne syyllisyyttä vaan pahaa mieltä äitini puolesta. Sympatiseeraan hänen tunnettaan, en ole siitä vastuussa eikä hän vastuuta minulle sälytäkään.

Palstalla tietty on muotia se, ettei kenenkään toisen tunteet tai toiveet saa koskaan aiheuttaa itsessä mitään tunteita, koska minäminäminä.

Ap

Et nyt itse ilmeisesti hahmota asiaa, mutta överiksi on mennyt jo koska joudut tuntemaan pahaa mieltä äitisi toiveista. Se on sen merkki ettei äitisi osaa käsitellä itse omia ajatuksiaan ja haaveitaan ja haavojaan, vaan ne kaatuu sinun kannettavaksesi. Se on rajattomuutta ja kypsymättömyyttä, vaikka itse et sitä nyt näkisi tai myöntäisikään. 

Ei se mitään rajattomuutta ole jos toivoo lapsenlapsia. Olet itse itsekäs ja ilkeä ihminen kun kiellät toisilta maailman luonnollisimman tunteen ja toiveen.

Velat täällä alapeukuttaa innolla! Miksi yleensä pyöritte vauva.fi palstalla, jos lasten hankkiminen on noin vastenmielistä? En itse pyöri esim autopalstoilla, kun autot eivät kiinnosta minua.

AIHE VAPAA. Saa keskustella ihan mistä vaan. (Ja kyllä, lapset ovat vastenmielisiä. Ja se saa olla mielipiteeni heistä.)

Eikö lähipiirissäsi ole kenelläkään lapsia? Ei sukulaisilla tai ystävillä, vai minkälaisessa vela-kuplassa elelet?

Olen eri ja olen vela. Lähipiirissäni kellään ei ole lapsia, tosin en kyllä ymmärrä miten ne lapset muuttuisivat yhtään sen ihanimmiksi, jos lähipiirissä niitä olisikin. En lapsenakaan pitänyt muista lapsista, vauvoista puhumattakaan :D Vauvanukkeja mulle osteltiin, kunnes aikuiset viimeinkin tajusivat, että ne jäivät nurkkiin käyttämättömiksi ja keskityin toisenlaisiin leluihin ja leikkeihin. Dinosaurukset oli kova juttu!

Ajattelin, että asenteesi muuttuisi, jos jollain ystävällä olisi lapsia? Toivottavasti et ole millään hoiva- tai opetusalalla, sillä en haluaisi lapseni lähelle ihmistä, joka ajattelee lasten olevan vastenmielisiä. Olet aika pelottava :(

Olen tuo jolta aluperin kysyit, ja tosiaan ei, lähipiirissäni ei ole kuin kolme lasta joita en yleensä tapaa. Luuletko tosiaan että lapsia inhoava ihminen kuten minä hakeutuisi vaikkapa opettajaksi? :D Ja älä huoli, minäkään en halua olla lapsesi lähellä, eli emme tule koskaan tapamaan. Ps. Yhtä pelottavia ovat lapsikuplassaan lilluvat lapsia saaneet joiden elämässä ei enää ole mitään muuta kuin ne lapset.

Kumpi on lähempänä normaalia, se että pitää lapsia normaaliin elämään kuuluvana ja suhtautuu heihin positiivisesti vai se, että suhtautuu lapsiin vihamielisesti ja pitää heitä vastenmielisinä?

Olen itse lapsellinen äiti ja isoäiti, enkä mielestäni elä mitenkään lapsikuplassa. Suhtaudun kaikkiin lapsiin ystävällisesti, myös heihin, joita en tunne. Elän elämääni monen ikäisten ihmisten kanssa, tuttavissani on perheellisiä ja sinkkuja. Olisi aika raskasta elää, jos kokisin jonkin ikäryhmän  vastenmielisenä ja siksi eristäisin heidät itsestäni.

 Näin ikääntyneenä on mukavaa, että pääsee lastenlasten kautta kurkistamaan nykylasten elämään, mikä todella on erilaista, mitä oma lapsuuteni.

Sinulla on aika iso aukko, jos et mitenkään ole tutustunut nykylasten elämään? He ovat mahdollisesti hoitajiasi sitten kun tarvitset hoivapalveluja. Puhuvat todella eri kieltä.

Suhtaudun lapsiin asiallisesti, en tietenkään näytä heille että en pidä heistä. Valitsen vain elämäni tilanteet niin etten ole lasten kanssa tekemisissä. Ei se ole raskasta enkä aktiivisesti eristä ketään - lapsia vain ei elämässäni ole.

Ei se auta mitään 50 vuoden päästä jos olen hoivakodissa että olisin nyt tuntenut jotain lapsia :D.

Ajattelin, että meille vanhoille aina sanotaan, että pitäisi jaksaa seurata kaikkea uutta kehitystä.  Näin teenkin ja usein ne uutuudet tulevat juuri noiden teini-ikäisten lastenlasten kautta. Jos kokonaan suljet lapset omasta elämästäsi, suljet samalla itseltäsi monta vuosikymmentä. Jaksatko seurata, miten koululaitos kehittyy jne. Ovathan ne lapset kuitenkin se kansakuntamme tulevaisuus.

Minua ei kiinnosta kansakunnan tulevaisuus, ei sitten pätkääkään. On aivan yksi ja sama mitä maailmalle tapahtuu sen jälkeen kun olen mullan alla. Eli en todellakaan seuraa koululaitosten tms kehitystä, miksi ihmeessä seuraisin kun ei kiinnosta? Olisi kyllä huonoin syy ikinä saada vasten tahtoaan lapsia: että pysyy koululaitoksessa mukana??!

En minä vanhana tarvi nimenomaan omasta lapsestani tullutta teiniä neuvomaan teknologian käyttöä, neuvothan voi saada keneltä vaan.

Ja kyllä, suljen itseltäni kaksi vuosikymmentä: 0-10 ja 11-20. Ihan mielelläni ja tarkoituksella.

Ja kyllä, suljen itseltäni kaksi vuosikymmentä: 0-10 ja 11-20. Ihan mielelläni ja tarkoituksella.

Kun sinulla ei vuosikymmeniin ole ollut mitään kosketusta noihin 0-20 v, niin melkoinen dinosaurus oletkin noiden nuorten ihmisten silmissä. Luuletko, että 20 v on pysynyt aivan samanlaisena kuin omassa nuoruudessasi?

Ihan kaikki 30+ on dinosauruksia nuorille :D. Eikä haittaa kun ei kiinnosta mitä nuoret minusta ajattelevat. En ymmärrä kysymystäsi - miten niin luulenko että nykyinen 20v on samanlainen kuin omassa nuoruudessani? Miksi luulisin? En luule nykyisistä teineistä mitään, pääasia etten joudu heidän kanssaan tekemisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Aika idiootti vastaus.

Tottakai se onni kuuluu isoäidille eli nyt se on onnettomuus kun tytär on kaikkea muuta kuin normaali nainen!

Ei ole onnea jos ei ole lapsia.

Sitähän vela ei voi tietää!!

Ensin pitää olla lapsi jotta voi sen tietää.

Kaikki muu on olettamusta.

Itse olen äärimmäisen onnellinen että sain lapsen.

Sitä ei voi mitata missään rahasummassa.

Kunpa saisin elää kaiken uudestaan.

Onni ja ilo tulee myös isovanhemmille, sisaruksille, lapsen serkuille eli kaikille lähisukulaisille.

Lapsi syntyy sukuun ja ilo on koko elämän ajan ja siitä se jatkuu polvesta polveen.

Onni tulee eri ihmisille eri asioista. Sinulle se tulee lapsista, minulle siitä, että saan käyttää aikani asioihin, joista nautin (lastenhoito, viihdyttäminen ja heidän kehityksensä seuraaminen eivät ole tällaisia asioita), että voin lähteä esim. käymään kaupassa ihan milloin vain ilman mitään ylimääräistä ruljanssia, heittää vaan takin niskaan ja mennä, että mökillä voin ottaa lonkeron ja rennosti, katsoa sivusta, kun puolivuotiaan äiti saa iltavellit naamalleen...

Onnenaiheeni ovat todella pieniä, mutta niitä mahtuu lukemattomia jokaiseen päivään. Iloitsen suuresti siitä, että olen vapaa suunnittelemaan päiväni täysin omien halujeni ja tarpeideni mukaan, ilman, että mun on pakko olla saatavilla kenellekään. Teen luovaa työtä, josta nautin suunnattomasti. Jos mulla olisi lapsi(a), en pystyisi ko. työtä tekemään. En voi edes kuvitella, että ajaisin itseni sellaiseen tilanteeseen.

Lapsettomuus on minulle suurin onni siinä, missä sinulle lapset. Olisi ihan finsua avartaa sitä ahdasta mieltään vähän ja tajuta, että onni on subjektiivinen käsite, eikä se, mikä tuo onnen yhdelle välttämättä tuo sitä toiselle.

Mua vähän harmittaa tietynlainen itsensä jalustalle nostaminen, jota veljen puheeseen vähän väliä lipsuu. Olerusm että etenkään äitien elämään ei mahdu muuta kuin lapset. Olen äiti kolmelle ihanalle lapselle ja teen luovaa työtä. Aivan varmasti sinunkin luovuuttasi rajoittaa jokin asia arjessasi jonkin verran. Pieni lapsi voisi rajoittaa jonkin verran enemmän, mutta jos kerran työksesi teet niin ei sentään kellon ympäri lapsi rajoita työtä tekevän äidin luomistyötä. Itsellä lasten läsnäolokaan ei ole pelkkä rajoite intohimolleni, alitajunta kai työstää tuona aikana tiedostamattani sillä lasten kanssa vietetyn ajan jälkeen on usein helpointa päästä työssä eteenpäin. Tunnen monia lapsettomia ihmisiä eikä mua yllätä yhtään, etteivät kaikki halua elämäntilanteessaan lapsia tai eivät missään tilanteessa. Harmi sinänsä jos tuttavani nauttivat ajatuksesta, että työni häiriintyy lasten takia ja illalla saan ehkä vellitkin naamalle kun hän taas ei... aivan kuin itsekin nautin siitä, ettei joinainen päivinä täydy mennä töihin ollenkaan vaan voin maata sängyssä pitkään helvetin ihanan mieheni kanssa. Mutta en sentään vilkuile ikkunasta, että ahhah, tuon surkeutta kun on pakko jaksaa mennä töihin... oisko sitten jotain katkeruutta äideille tunteesta, että on painostettu perustelemaan lapsettomuuttaan? Tuo äitien stressistä nautiskelu... ihmiset oikeassa elämässä ei onneksi ole yhtä ymmärtämättömiä kuin tämän palstan vakkarit.

Olen varmaan jotenkin huono ihminen, mutta nyt kun omat lapset on jo koulussa niin täytyy sanoa että jollain tavalla nimenomaan nautin kun todistan sitä säätöä mikä vielä pienempien lasten vanhemmilla tuntuu usein olevan meneillään. Että onneksi, onneksi ei itse enää sitä tarvi kestää! Ei johdu siitä että olisin jotenkin kateellinen tai katkera vauvan tai taaperon vanhempia kohtaan vaan siinä lapsiperhe-elämässä nyt vain on aika paljon kaikenlaista ihan sietämätöntä. Enemmän pikkulasten äitien(/isien) kohdalla tulee tunne että omaa valintaa yritetään puolustella leimaamalla lapsettomat jotenkin katkeriksi tms. Lapsiperheitä kyllä haukutaan tällä palstalla valitettavasti usein ihan turhaankin mutta minusta tässä ketjussa on ollut pääosin asiallisia kommentteja.

Ymmärrän äitiäsi oikein hyvin. Toivon myös, että vanhuksina saatte olla rauhassa ja keskenänne ilman läheisiä ja miettiä sitä ylikansoitusta

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän äitiäsi oikein hyvin. Toivon myös, että vanhuksina saatte olla rauhassa ja keskenänne ilman läheisiä ja miettiä sitä ylikansoitusta

1) Lapsettomuus ei tarkoita että vanhuksena ei olisi läheisiä.

2) Lapsellisuus ei tarkoita sitä että vanhuksena olisi läheisiä.

Voisiko tämä nyt pikkuhiljaa jo mennä kaaliin?

Vierailija kirjoitti:

"Hänellä on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma se ei ole sama kuin tyttären lapset."

Äitisi on aivan sekaisin. Kyllä ne ovat normaalille ihmiselle sama asia. Moni jää kokonaan ilman lapsenlapsia ja joutuu vain hyväksymään asian. Itse tunnen kyllä sympatiaa ihmisiä kohtaan, jotka ovat haaveilleet lapsenlapsista ja todennäköisyyksiä parantaakseen hankkineet vaikkapa neljä lasta, eikä elämä heille yhtään lapsenlapsia suo. Tällöinkin päätös on toki lasten oma, mutta ymmärrän mielipahan, jos todennäköisyydet ovat olleet potentiaalisten isovanhempien puolella. Mutta se on käsittämätöntä, jos joku itse hankkii vain 1 tai 2 lasta ja yllättyy ja pettyy sitten, jos nämä eivät hypi oman pillin mukaan. Saati sitten, että kehtaa ruikuttaa, vaikka on jo lapsenlapsia saanut.

Tai kehtaa ruikuttaa, kun ne lapsenlapset onkin väärää sukupuolta. Siis poikia.

Sitten kun tulee se mummin kaipaama tyttö, se onkin väärän näköinen. Ei ole täysi kopio äidistään pienenä.

Lapsenlapsia vaatimalla vaadittiin. Kertaakaan ei ole mummi hoitanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän äitiäsi oikein hyvin. Toivon myös, että vanhuksina saatte olla rauhassa ja keskenänne ilman läheisiä ja miettiä sitä ylikansoitusta

1) Lapsettomuus ei tarkoita että vanhuksena ei olisi läheisiä.

2) Lapsellisuus ei tarkoita sitä että vanhuksena olisi läheisiä.

Voisiko tämä nyt pikkuhiljaa jo mennä kaaliin?

Jos elää hyvin vanhaksi, niin kyllä ne on ne omat lapset, jotka enää välittää.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän äitiäsi oikein hyvin. Toivon myös, että vanhuksina saatte olla rauhassa ja keskenänne ilman läheisiä ja miettiä sitä ylikansoitusta

Miksi pitäisi olla ilman läheisiä ja miettiä liikakansoitusta?

Yksi ketjun mielenkiintoisimmista kommenteista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu minä myös olen miehen äidin mielestä syypää siihen ettei lapsenlapsia ole eikä tule. Suvulle ja tutuille tarinoi jossain vaiheessa etten vaan kykene saamaan lasta vaikka haluaisin mutta tämän p*skapuheen korjasin kyllä nopeasti.

Sulla on sitten vielä paskaisempi tilanne. Tsemppiä.

Ollaan miehen äidille kerrottu ettei lapsia tule koska kumpikaan ei halua. Hän vastasi siihen että eivät miehet mitään lapsia haluakaan, rakastuvat niihin sitten pikkuhiljaa kun niitä vaan hankkii.

Joo ei. :D

Ap

Tämä on ihan hirveää ja täysin totta. Tosiaan monilta vanhemmilta naisilta kuulee paljon tuota että olisi lapset jääneet syntymättä jos mies olisi saanut päättää joten niitä vain tehtiin naisen mielen mukaan. Näille on myös täysin hyväksyttyä vaikka sitten valehtelemalla ja ehkäisy salaa pois jättämällä hankkiutua raskaaksi jos huvittaa.

Todella surullista myös kuunnella vanhoja ihmisiä jotka olisivat halunneet olla nuoria tähän maailmanaikaan kun ihmisillä on vapaus tehdä niinkuin itse haluaa. Ei tarvitsisi kestää huonoa liittoa koska ero oli häpeä eikä olisi tarvinnut synnyttää ja hoitaa sellaista lapsikatrasta.

Suuri osa lapsista syntyy naisten painostamana tai kannustamana. Muistaakseni 80 % jonkun tutkimuksen mukaan eli suurin osa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu minä myös olen miehen äidin mielestä syypää siihen ettei lapsenlapsia ole eikä tule. Suvulle ja tutuille tarinoi jossain vaiheessa etten vaan kykene saamaan lasta vaikka haluaisin mutta tämän p*skapuheen korjasin kyllä nopeasti.

Sulla on sitten vielä paskaisempi tilanne. Tsemppiä.

Ollaan miehen äidille kerrottu ettei lapsia tule koska kumpikaan ei halua. Hän vastasi siihen että eivät miehet mitään lapsia haluakaan, rakastuvat niihin sitten pikkuhiljaa kun niitä vaan hankkii.

Joo ei. :D

Ap

Tämä on ihan hirveää ja täysin totta. Tosiaan monilta vanhemmilta naisilta kuulee paljon tuota että olisi lapset jääneet syntymättä jos mies olisi saanut päättää joten niitä vain tehtiin naisen mielen mukaan. Näille on myös täysin hyväksyttyä vaikka sitten valehtelemalla ja ehkäisy salaa pois jättämällä hankkiutua raskaaksi jos huvittaa.

Todella surullista myös kuunnella vanhoja ihmisiä jotka olisivat halunneet olla nuoria tähän maailmanaikaan kun ihmisillä on vapaus tehdä niinkuin itse haluaa. Ei tarvitsisi kestää huonoa liittoa koska ero oli häpeä eikä olisi tarvinnut synnyttää ja hoitaa sellaista lapsikatrasta.

Suuri osa lapsista syntyy naisten painostamana tai kannustamana. Muistaakseni 80 % jonkun tutkimuksen mukaan eli suurin osa.

No tuskin sentään. Omassa lähipiirissäni on paljon enemmän lapsia haluavia miehiä kuin naisia.

Osa toki varmasti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän äitiäsi oikein hyvin. Toivon myös, että vanhuksina saatte olla rauhassa ja keskenänne ilman läheisiä ja miettiä sitä ylikansoitusta

1) Lapsettomuus ei tarkoita että vanhuksena ei olisi läheisiä.

2) Lapsellisuus ei tarkoita sitä että vanhuksena olisi läheisiä.

Voisiko tämä nyt pikkuhiljaa jo mennä kaaliin?

Jos elää hyvin vanhaksi, niin kyllä ne on ne omat lapset, jotka enää välittää.

Tämä on täysin itsestä kiinni. Oma mummini ei 95-vuotiaana ehtinyt aina tavata lapsenlapsiaan kun oli kiire ystävien kanssa kahville, seurakunnan tapahtumiin, treffeille (kyllä!), aerobiciakin veti muille mummoille, kävi maalaustunnilla jne.

Ja edelleen - lapsesi voivat kuolla tai vaikka katkaista välit lopullisesti. Kukaan meistä ei saa takeita vanhoista päivistä. Olet itse ainoa ihminen jonka tekoihin voit vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitisi on itsekäs. Miksi hänelle kuuluisi lapsensa onni? Koska onneahan se on, että elää koko elämänsä vapaana ilman lapsia.

Aika idiootti vastaus.

Tottakai se onni kuuluu isoäidille eli nyt se on onnettomuus kun tytär on kaikkea muuta kuin normaali nainen!

Ei ole onnea jos ei ole lapsia.

Sitähän vela ei voi tietää!!

Ensin pitää olla lapsi jotta voi sen tietää.

Kaikki muu on olettamusta.

Itse olen äärimmäisen onnellinen että sain lapsen.

Sitä ei voi mitata missään rahasummassa.

Kunpa saisin elää kaiken uudestaan.

Onni ja ilo tulee myös isovanhemmille, sisaruksille, lapsen serkuille eli kaikille lähisukulaisille.

Lapsi syntyy sukuun ja ilo on koko elämän ajan ja siitä se jatkuu polvesta polveen.

Onni tulee eri ihmisille eri asioista. Sinulle se tulee lapsista, minulle siitä, että saan käyttää aikani asioihin, joista nautin (lastenhoito, viihdyttäminen ja heidän kehityksensä seuraaminen eivät ole tällaisia asioita), että voin lähteä esim. käymään kaupassa ihan milloin vain ilman mitään ylimääräistä ruljanssia, heittää vaan takin niskaan ja mennä, että mökillä voin ottaa lonkeron ja rennosti, katsoa sivusta, kun puolivuotiaan äiti saa iltavellit naamalleen...

Onnenaiheeni ovat todella pieniä, mutta niitä mahtuu lukemattomia jokaiseen päivään. Iloitsen suuresti siitä, että olen vapaa suunnittelemaan päiväni täysin omien halujeni ja tarpeideni mukaan, ilman, että mun on pakko olla saatavilla kenellekään. Teen luovaa työtä, josta nautin suunnattomasti. Jos mulla olisi lapsi(a), en pystyisi ko. työtä tekemään. En voi edes kuvitella, että ajaisin itseni sellaiseen tilanteeseen.

Lapsettomuus on minulle suurin onni siinä, missä sinulle lapset. Olisi ihan finsua avartaa sitä ahdasta mieltään vähän ja tajuta, että onni on subjektiivinen käsite, eikä se, mikä tuo onnen yhdelle välttämättä tuo sitä toiselle.

Mua vähän harmittaa tietynlainen itsensä jalustalle nostaminen, jota veljen puheeseen vähän väliä lipsuu. Olerusm että etenkään äitien elämään ei mahdu muuta kuin lapset. Olen äiti kolmelle ihanalle lapselle ja teen luovaa työtä. Aivan varmasti sinunkin luovuuttasi rajoittaa jokin asia arjessasi jonkin verran. Pieni lapsi voisi rajoittaa jonkin verran enemmän, mutta jos kerran työksesi teet niin ei sentään kellon ympäri lapsi rajoita työtä tekevän äidin luomistyötä. Itsellä lasten läsnäolokaan ei ole pelkkä rajoite intohimolleni, alitajunta kai työstää tuona aikana tiedostamattani sillä lasten kanssa vietetyn ajan jälkeen on usein helpointa päästä työssä eteenpäin. Tunnen monia lapsettomia ihmisiä eikä mua yllätä yhtään, etteivät kaikki halua elämäntilanteessaan lapsia tai eivät missään tilanteessa. Harmi sinänsä jos tuttavani nauttivat ajatuksesta, että työni häiriintyy lasten takia ja illalla saan ehkä vellitkin naamalle kun hän taas ei... aivan kuin itsekin nautin siitä, ettei joinainen päivinä täydy mennä töihin ollenkaan vaan voin maata sängyssä pitkään helvetin ihanan mieheni kanssa. Mutta en sentään vilkuile ikkunasta, että ahhah, tuon surkeutta kun on pakko jaksaa mennä töihin... oisko sitten jotain katkeruutta äideille tunteesta, että on painostettu perustelemaan lapsettomuuttaan? Tuo äitien stressistä nautiskelu... ihmiset oikeassa elämässä ei onneksi ole yhtä ymmärtämättömiä kuin tämän palstan vakkarit.

Olen varmaan jotenkin huono ihminen, mutta nyt kun omat lapset on jo koulussa niin täytyy sanoa että jollain tavalla nimenomaan nautin kun todistan sitä säätöä mikä vielä pienempien lasten vanhemmilla tuntuu usein olevan meneillään. Että onneksi, onneksi ei itse enää sitä tarvi kestää! Ei johdu siitä että olisin jotenkin kateellinen tai katkera vauvan tai taaperon vanhempia kohtaan vaan siinä lapsiperhe-elämässä nyt vain on aika paljon kaikenlaista ihan sietämätöntä. Enemmän pikkulasten äitien(/isien) kohdalla tulee tunne että omaa valintaa yritetään puolustella leimaamalla lapsettomat jotenkin katkeriksi tms. Lapsiperheitä kyllä haukutaan tällä palstalla valitettavasti usein ihan turhaankin mutta minusta tässä ketjussa on ollut pääosin asiallisia kommentteja.

Enemmän ihmettelin tarvetta lyödä pöydälle nämä kortit, että nauttii äitien vaivannäön seuraamisesta (luetellessaan asioita, joista elämässään nauttii niin tämä tuli mieleen) ja luova työ tuskin on mammoille mahdollista (väärin). Että liittyykö tällaiseen ulostuloon päätymiseen jotain henkilökohtaista vääryyden kokemista mammojen taholta (vaatimus perustella omaa lapsettomuutta)? En jaksa asetella sanojani niin hienotunteisesti, etten saisi av:lla alapeukkuja, mutta en sanonut veljen olevan katkeria. Tarkoitin kysyä nimenomaan, että pitikö tuota äitiyden epämukavuuksista nautiskelua ja luovan työn (oletettua) häiriintymistä tuoda esiin tästä syystä? Kun kokee mammojen ansainneenkin tällaiset suorat sanat ja vähän keljuilua. Kun äideistäkin moni ymmärtää hyvin lapsettomien naisten valintoja eivätkä kaikki mammat ple niitä tuputtajia. Minulla on lapseton sisko ja miehenikin sisko on lapseton. Ei ole ongelma minulle eikä äidilleni tai anopilleni. Toivottavasti emme v*tuta lapsettomia siskoja vain olemalla äitejä lapsillemme niin, että se välittyy... Toki moni mamma v*tuttaa minuakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu minä myös olen miehen äidin mielestä syypää siihen ettei lapsenlapsia ole eikä tule. Suvulle ja tutuille tarinoi jossain vaiheessa etten vaan kykene saamaan lasta vaikka haluaisin mutta tämän p*skapuheen korjasin kyllä nopeasti.

Sulla on sitten vielä paskaisempi tilanne. Tsemppiä.

Ollaan miehen äidille kerrottu ettei lapsia tule koska kumpikaan ei halua. Hän vastasi siihen että eivät miehet mitään lapsia haluakaan, rakastuvat niihin sitten pikkuhiljaa kun niitä vaan hankkii.

Joo ei. :D

Ap

Tämä on ihan hirveää ja täysin totta. Tosiaan monilta vanhemmilta naisilta kuulee paljon tuota että olisi lapset jääneet syntymättä jos mies olisi saanut päättää joten niitä vain tehtiin naisen mielen mukaan. Näille on myös täysin hyväksyttyä vaikka sitten valehtelemalla ja ehkäisy salaa pois jättämällä hankkiutua raskaaksi jos huvittaa.

Todella surullista myös kuunnella vanhoja ihmisiä jotka olisivat halunneet olla nuoria tähän maailmanaikaan kun ihmisillä on vapaus tehdä niinkuin itse haluaa. Ei tarvitsisi kestää huonoa liittoa koska ero oli häpeä eikä olisi tarvinnut synnyttää ja hoitaa sellaista lapsikatrasta.

Suuri osa lapsista syntyy naisten painostamana tai kannustamana. Muistaakseni 80 % jonkun tutkimuksen mukaan eli suurin osa.

Miehet, missä tässä näkyy teidän tahto? Tekin osaatte ehkäistä ja toivottavasti ilmaista mielipiteenne.

Ymmärrän tuon tunteen "haluaisin haluta lapsia". Miten helppoa olisi, jos lapsi olisi aina ollut haaveena ja jonkunlainen äidinvaisto heräisi viimeistään kolmikymppisenä. Mutku ei. Olen tosi kiusaantunut kaikkien lapsien seurassa ja alan pitää heistä todella vasta kun he täyttävät 10, koska silloin heidän käytöksensä on jo aika ennalta-arvattavaa ja pahin villeys on karissut. Olen yrittänyt herätellä äitiys-aatetta, kuvitellut itseni ruokkimassa vauvaa tai työntämässä rattaita, mutta ahdistus ei poistu. Olen tosi surullinen, sillä olen muiden ihmisten unelman esteenä. Mieheni haaveilee lapsista, anoppi ja varmaan oma äitini haluavat mummoiksi... mikä minussa on vikana? Lapsenakin inhosin muiden tyttöjen nukkeleikkejä enkä halunnut mennä katsomaan toisten perheiden vauvoja. Toistaiseksi olen voinut antaa tekosyitä, ettei taloudellinen tilanne ole hyvä, elämä on stressaavaa tai asunto on pieni, mutta joku päivä on kai pakko sanoa suoraan, etten aio koskaan hankkia lapsia. Elämä on tosi epäreilu, koska moni lapsesta haaveileva ei voi lasta saada ja sitten on meikäläinen, joka ei vain halua ja jolle hedelmättömyys voisi olla helppo tapa päästä eroon huonosta omatunnosta.

Vierailija kirjoitti:

Harmi sinänsä jos tuttavani nauttivat ajatuksesta, että työni häiriintyy lasten takia ja illalla saan ehkä vellitkin naamalle kun hän taas ei... aivan kuin itsekin nautin siitä, ettei joinainen päivinä täydy mennä töihin ollenkaan vaan voin maata sängyssä pitkään helvetin ihanan mieheni kanssa. Mutta en sentään vilkuile ikkunasta, että ahhah, tuon surkeutta kun on pakko jaksaa mennä töihin... oisko sitten jotain katkeruutta äideille tunteesta, että on painostettu perustelemaan lapsettomuuttaan? Tuo äitien stressistä nautiskelu... ihmiset oikeassa elämässä ei onneksi ole yhtä ymmärtämättömiä kuin tämän palstan vakkarit.

Mitä minä just luin? Miten se etten halua lapsia estää minua nauttimasta hitaista aamuista mieheni kanssa. Me voidaan viettää koko päivä sängyssä eikä lapset ala vinkua missään vaiheessa. Ollaan kahden. Rakastamme toisiamme ilman lisääntymisehtoa, siis aidosti.

Ai 80% lapsista syntyy naisen tahdosta? N. 50% on kyllä vahinkoja eli molempien tahtoa laiminlyödä ehkäisy.

Jos mies tekee aloitteen seksiin ja nainen suostuu niin eivätkö molemmat tahdo sitä? Jos nainen ilmaisee toivovansa lapsia yhdessä ja mies suostuu niin eiköhän senkin voi ajatella olevan ihan molempien keskusteluun osallistujien yhteinen päätös sitten? Vai eikö aikuisten ihmisten voi olettaa kykenevän itseään koskeva päätöksen tekoon jos toinen kannustaa/yllyttää/innostaa.... Aika lapsellista...

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tuon tunteen "haluaisin haluta lapsia". Miten helppoa olisi, jos lapsi olisi aina ollut haaveena ja jonkunlainen äidinvaisto heräisi viimeistään kolmikymppisenä. Mutku ei. Olen tosi kiusaantunut kaikkien lapsien seurassa ja alan pitää heistä todella vasta kun he täyttävät 10, koska silloin heidän käytöksensä on jo aika ennalta-arvattavaa ja pahin villeys on karissut. Olen yrittänyt herätellä äitiys-aatetta, kuvitellut itseni ruokkimassa vauvaa tai työntämässä rattaita, mutta ahdistus ei poistu. Olen tosi surullinen, sillä olen muiden ihmisten unelman esteenä. Mieheni haaveilee lapsista, anoppi ja varmaan oma äitini haluavat mummoiksi... mikä minussa on vikana? Lapsenakin inhosin muiden tyttöjen nukkeleikkejä enkä halunnut mennä katsomaan toisten perheiden vauvoja. Toistaiseksi olen voinut antaa tekosyitä, ettei taloudellinen tilanne ole hyvä, elämä on stressaavaa tai asunto on pieni, mutta joku päivä on kai pakko sanoa suoraan, etten aio koskaan hankkia lapsia. Elämä on tosi epäreilu, koska moni lapsesta haaveileva ei voi lasta saada ja sitten on meikäläinen, joka ei vain halua ja jolle hedelmättömyys voisi olla helppo tapa päästä eroon huonosta omatunnosta.

Se on kyllä onneton universumin vitsi, että osa yrittää lasta vuosikausia tuloksetta ja sitten on hedelmällisiä ihmisiä jotka eivät lapsia halua. Tasan ei mene nallekarkit.

Tsemppiä tilanteeseesi, ollaan tavallaan samassa veneessä. Tai osittain. Miehelle kannattaa kyllä kertoa mahd. pian, jotta et vesitä hänen lapsihaaveitaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tuon tunteen "haluaisin haluta lapsia". Miten helppoa olisi, jos lapsi olisi aina ollut haaveena ja jonkunlainen äidinvaisto heräisi viimeistään kolmikymppisenä. Mutku ei. Olen tosi kiusaantunut kaikkien lapsien seurassa ja alan pitää heistä todella vasta kun he täyttävät 10, koska silloin heidän käytöksensä on jo aika ennalta-arvattavaa ja pahin villeys on karissut. Olen yrittänyt herätellä äitiys-aatetta, kuvitellut itseni ruokkimassa vauvaa tai työntämässä rattaita, mutta ahdistus ei poistu. Olen tosi surullinen, sillä olen muiden ihmisten unelman esteenä. Mieheni haaveilee lapsista, anoppi ja varmaan oma äitini haluavat mummoiksi... mikä minussa on vikana? Lapsenakin inhosin muiden tyttöjen nukkeleikkejä enkä halunnut mennä katsomaan toisten perheiden vauvoja. Toistaiseksi olen voinut antaa tekosyitä, ettei taloudellinen tilanne ole hyvä, elämä on stressaavaa tai asunto on pieni, mutta joku päivä on kai pakko sanoa suoraan, etten aio koskaan hankkia lapsia. Elämä on tosi epäreilu, koska moni lapsesta haaveileva ei voi lasta saada ja sitten on meikäläinen, joka ei vain halua ja jolle hedelmättömyys voisi olla helppo tapa päästä eroon huonosta omatunnosta.

Mutta ethän edes tiedä, saisitko lapsia?

Äitisi voi mennä päälääkäriin puhumaan noista asioista

Vierailija kirjoitti:

Ai 80% lapsista syntyy naisen tahdosta? N. 50% on kyllä vahinkoja eli molempien tahtoa laiminlyödä ehkäisy.

Jos mies tekee aloitteen seksiin ja nainen suostuu niin eivätkö molemmat tahdo sitä? Jos nainen ilmaisee toivovansa lapsia yhdessä ja mies suostuu niin eiköhän senkin voi ajatella olevan ihan molempien keskusteluun osallistujien yhteinen päätös sitten? Vai eikö aikuisten ihmisten voi olettaa kykenevän itseään koskeva päätöksen tekoon jos toinen kannustaa/yllyttää/innostaa.... Aika lapsellista...

Meillä mies oli se rohkeampi ja innokkaampi heti yrittämään lapsia. Minua pelotti.

Onneksi uskalsin. Ja uskalsin toivoa.