Lue keskustelun säännöt.
Sunnuntait 1970-80-luvuilla?
Lauantaisaunoja muistelleen ketjun innoittamana: mitä teitte 1970-80-luvuilla sunnuntaisin? Kaupat ei olleet auki. Jotkut varmaan kävivät kirkossa, mitä muuta puuhattiin?
Kommentit (533)
Vierailija kirjoitti:
Noo muistaisin että ainakin Meilahden kirkossa jossa vielä 70-luvun alussa asustelin oli suht täyttä sunnuntaisin.
Siis asuit Meilahden kirkossa? Vau!
Mutta vakavasti puhuen, kyllä 1980-luvulla Tapiolan kirkko oli perhekirkkosunnuntaina yllättävän täysi aina. Ja samoin silloin, jos oli tarjolla kirkkokahvit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tullut sunnuntaisin jalkapalloa TV:stä. Englannin liiga oli ainoa, mitä näytettiin, ja pelit olivat lauantaisin.
70-luvun alun lastenohjelmathan oli parhautta. Kylli-täti, Arja-täti, Nukkumatti, sekä tietenkin huisin jännä Myrskylinnut, joka tosin oli 60-luvun sarja, mutta esitettiin myös 70-luvulla, saivat kyllä lapsena liimautumaan tv-ruudun ääreen, vaikka muuten pääasiassa pihalla touhuttiinkin ja sitä touhua totisesti riitti.
Kesällä tietysti aika kului pääasiassa uimarannalla, mutta myös omassa pihapiirissä pelattiin pihapelejä sekä läheisessä metsässä seikkailtiin ja rakennettiin majoja.
Talvella tehtiin lumilinnoja, laskettiin rattikelkalla mäkeä, hiidettiin, luisteltiin, pelattiin jääkiekkoa ja sisällä tietenkin pelattiin lukuisia lautapelejä. Tekemistä todella riitti ja kylässä käytiin paljon.
70-luku oli mahtavaa aikaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo muistaisin että ainakin Meilahden kirkossa jossa vielä 70-luvun alussa asustelin oli suht täyttä sunnuntaisin.
Siis asuit Meilahden kirkossa? Vau!
Mutta vakavasti puhuen, kyllä 1980-luvulla Tapiolan kirkko oli perhekirkkosunnuntaina yllättävän täysi aina. Ja samoin silloin, jos oli tarjolla kirkkokahvit.
Jonain spesiaali-iltoina saattoi väkeä olla, mutta normaalissa sunnuntain jumalanpalveluksessa ei kyllä taatusti ollut juuri muita, kuin mummoja ja muutama nuorempi kiihkouskovainen. Taviskansa ei kirkossa 70-luvulla käynyt sen kummemmin kuin tänäkään päivänä se on ihan satavarma asia, vaikka tuolloin vielä yli 90% kansasta kuuluikin kirkkoon.
Sunnuntai oli usein se päivä viikosta kun äiti leipoi pullaa. Silloin tällöin käytiin sukulaisten luona kahvilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytiin kavereitten kanssa elokuvissa katsomassa piirrettyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla8 pukeuduttiin sunnuntaisin hienosti, koska joku ystäväperhe saattoi tulla kylään yllättäen. Kaikilla ei ollut puhelimia, niin se oli ihan normaalia. Lauantaina siivottiin ja leivottiin, jotta koti oli puhdas ja kaapit täynnä herkkuja. Mukulat hyppeli ja hihkui innoissaan kun tuli leikkikavereita ja tunnelma oli kuin jouluna.
Mitä??? Kaikilla ei ollut muka puhelimia? Ihan roskapuhetta? Olen kirjoittanut 1974 eli siis 8 vuotta oppikoulua käytyäni ja muistan tasantarkkaan että meillä oli luokkakirjan alkukehdellä kaikkien nimet ja osoitteet ja puhelinnumerot jo alkuluokista asti!! Eikä kukaan ollut ilman puhelinnumeroa! Taidat puhua jostain muusta ajasta tai keksiä asioita!
Huoh, on sullakin käytöstavat, aikuinen ihminen…
Kuin?
Tottahan tuo höpäjää.
Syyttää valehtelusta ihan tuntematonta ihmistä, jonka kotona ei ollut samoin kuin heillä. Sanoisin tuota joksikin aivovammaksi.
On sullakin käytöstavat, vanha ihminen.
Alzheimerin ensi oireta tollanen äkäsyys.
No jaa, meille tuli puhelin vuonna 1976. Sitä ennen soitettiin naapurista jos oli tärkeää asiaa
Teillä ei kai ollut sähköäkään?
Et oikein ole kartalla puhelimen yleisyydestä 70-luvulla. Minä olen syntynyt 60-luvun alussa kauounkilaisperheeseen ja esimerkiksi televisio meillä oli jo minun syntyessä .Uusi omakotitalo rakennettiin 60-luvun puolivälissä ja ensimmäinen auto hankittiin 1969. Silti ensimmäinen puhelin tuli meidänkin perheeseen vasta 1975 ja sekin siitä syystä, että isän työ muuttui sellaiseksi, että hänelle tuli päivystyksiä, jolloin puhelin oli pakollinen.
70 luvun alkupuolella lähinaapurustossamme ehkä reilulla puolella oli puhelin ja kyseessä oli siis uudenkarhea omakotitaloalue. 80-luvun alussa puhelin olikin sitten jo lähes joka perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana lukea näitä toisten muistoja, kun itse en muista yhtään mitään lapsuuden sunnuntaista. Asuttiin maalla ja oli karjaa, eli sunnuntai ei tietysti poikennut mitenkään muista päivistä alle kouluikäisenä. Telkkarikin meille tuli vasta 90-luvun vaihteessa, joten ei ole ohjelmistakaan jäänyt mitään muistoja ennen tuota.
Pyhäkoulussa meitä käytettiin, sen muistan jotenkin. Ei oltu uskonnollisia ainakaan mitenkään avoimesti, joten varmaan tuossa oli takana se, että me lapset nähtäisiin muita lapsia edes sen kerran viikossa ja vanhemmat saisi olla hetken omissa oloissaan.
Jotenkin kadehdin kaupunkilaislapsia ja niitä, joiden vanhemmat kävi töissä kodin ulkopuolella. Heille ne vknloput on olleet erityisiä, on ollut perheaikaa, päässyt ulos leikkimään kavereiden kanssa... Itsellä kun sitä perheaikaa oli 24/7 ja kavereita näki vain seurakunnan kerhossa ja koulussa sitten, kun kouluikään pääsi, kaikki päivät oli vaan sitä yhtä ja samaa. Parhaat hetket oli niitä, kun toinen vanhempi oli pois kotoa harrastuksissa, eikä tarvinnut kuunnella jatkuvaa riitaa ja v*ttuilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla8 pukeuduttiin sunnuntaisin hienosti, koska joku ystäväperhe saattoi tulla kylään yllättäen. Kaikilla ei ollut puhelimia, niin se oli ihan normaalia. Lauantaina siivottiin ja leivottiin, jotta koti oli puhdas ja kaapit täynnä herkkuja. Mukulat hyppeli ja hihkui innoissaan kun tuli leikkikavereita ja tunnelma oli kuin jouluna.
Mitä??? Kaikilla ei ollut muka puhelimia? Ihan roskapuhetta? Olen kirjoittanut 1974 eli siis 8 vuotta oppikoulua käytyäni ja muistan tasantarkkaan että meillä oli luokkakirjan alkukehdellä kaikkien nimet ja osoitteet ja puhelinnumerot jo alkuluokista asti!! Eikä kukaan ollut ilman puhelinnumeroa! Taidat puhua jostain muusta ajasta tai keksiä asioita!
Huoh, on sullakin käytöstavat, aikuinen ihminen…
Kuin?
Tottahan tuo höpäjää.
Syyttää valehtelusta ihan tuntematonta ihmistä, jonka kotona ei ollut samoin kuin heillä. Sanoisin tuota joksikin aivovammaksi.
On sullakin käytöstavat, vanha ihminen.
Alzheimerin ensi oireta tollanen äkäsyys.
No jaa, meille tuli puhelin vuonna 1976. Sitä ennen soitettiin naapurista jos oli tärkeää asiaa
Teillä ei kai ollut sähköäkään?
Mieheni kodissa oli kyllä just ja just sähköt, mutta "elintasosiipi" eli kunnon keittiö ja sisävessa tuli vasta 80-luvun alussa ;) Sitä ennen ruoka laitettiin tuvan uunin hellassa ja käytiin puuceessä.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä silloinkaan kirkossa käyty juuri enempää kuin nykyaikana. Ihan yhtä tyhjinä ammottivat kirkkosalit. Suomalaiset on jo ainakin sata vuottaa olleet hyvin sekulaaria kansaa.
Vielä vuosituhannen vaihteessa kirkkoon kuului 85 prosenttia. Vuonna 80 mentiin ensimmäistä kertaa alle 90 prosentin. Kirkossa käynti on laskenut runsaasti. Kun joskus 70-luvulla käytiin niin kirkkosali oli suht täynnä, nyt on vain pieni joukko harmaapää vanhuksia.
Kun minun lapsuudessani käytiin perhekirkossa, väkeä oli niin paljon ettei kaikki mahtuneet istumaan. Kun nyt kävin, niin edelleen vain pieni joukko harmaapää vanhuksia. Yksi lapsiperhe.
Missähänpäin Suomea on kirkot täynnä olleet 70-luvulla? Korkeintaan jossain hihhulialueella.
Itse asuin yli 20 000 asukkaan kaupungissa ja kun rippileirille pääsyyn vaadittavat 6 kirkossakäyntiä tuli lusittua, niin ne olivatkin elämäni ainoat "vapaaehtoiset" jumalanpalvelukset, joissa olen käynyt. Paikkakuntamme kirkko vetää yli tuhat ihmistä ja parhaimmassa sunnuntai kirkossa oli noina kokeminani kertoina parikymmentä mummoa.
Noo muistaisin että ainakin Meilahden kirkossa jossa vielä 70-luvun alussa asustelin oli suht täyttä sunnuntaisin. Ei hihhulialuetta kuitenkaan. VAnhempani muuttivat muulle alueelle sen jälkeen, sielläkin oli muutamia satoja - nykyään muutamia. Niin että on tuossa perää
Meillä sama Keravalla. Täällä nyt vaan on uskovais-vastaisia tai muuten vain kireitä alapeukuttajia liikenteessä =)
ps. Keravan kirkossa käy edelleen porukkaa, tai siis aikana ennen koronaa. Toki täällä asuukin paljon eli ei prosentuaalisesti vaadi paljoa saada kirkko täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Muistan harmaan, köyryselkäisen äidin ja puhumattoman isän. Muistan kauravellin surumielisen tuoksun. Muistan kippurakärkiset pieksusaappaat ja niihin liittyvän häpeän.
Tässä on lausuttu toden sana. Ei se elämä siihen aikaan herkkua ollut, varsinkaan täällä syvällä maaseudulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aamulla käytiin kävelemässä radan varressa ja metsässä koko perhe.
Sitten äiti tai isä teki ruokaa, usein sunnuntaisin oli kyljyksiä.
Televisiosta tuli Toivotaan Toivotaan, ja joskus vissiin se australialainen tai uusiseelantilainen sarja, jossa pariskunta asui metsämökissä joskus 1700-1800-luvulla. En muista nimeä.
Pihalla varmaan myös leikin tai puuhastelin sisällä omiani. Varmaan pelailtiin myös perheen kanssa muistipeliä ja kimbleä.
Äiti teki usein juuri sunnuntaisin pannaria, päälle hilloa ja kermavaahtoa.
Tai vispipuuroa tai mannapuuroa ja marjakeittoa loppukesästä kun oli hakenut marjoja.
Tämmösiä nyt tuli sunnuntaista mieleen.
Olen syntyny '72.
.. Jatkan..
Niin ja varmaan se Pieni Talo Preeriallakin tuli sunnuntaisin.
Muistan että toi Toivotaan Toivotaan toi mulle ankean sunnuntai-olon tunnusmusiikista lähtien. Tuskin sitä itse lapsena niin katsoinkaan mutta siinä se olkkarissa töllöstä tuli.
T. 294. viestin kirjottaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku mainitr si Pätkiksen. No se on ollut keväällä 1984 MTV1:llä torstaisin, esim. 31.5.1984 MTV1:llä klo 18:45 - 19:15. Jaksossa mm. Smurffitarina alkaa :)
Pätkistä tuli tosiaan katsottua torstaisin, mutta en usko, että tuona torstaina katsoin. Oli nimittäin lakkiaiseni juuri sinä päivänä ja taisi olla muuta tekemistä kuin tv:n ääressä istumista. Oi niitä aikoja. :)
Vierailija kirjoitti:
Aamulla käytiin kävelemässä radan varressa ja metsässä koko perhe.
Sitten äiti tai isä teki ruokaa, usein sunnuntaisin oli kyljyksiä.
Televisiosta tuli Toivotaan Toivotaan, ja joskus vissiin se australialainen tai uusiseelantilainen sarja, jossa pariskunta asui metsämökissä joskus 1700-1800-luvulla. En muista nimeä.
Pihalla varmaan myös leikin tai puuhastelin sisällä omiani. Varmaan pelailtiin myös perheen kanssa muistipeliä ja kimbleä.
Äiti teki usein juuri sunnuntaisin pannaria, päälle hilloa ja kermavaahtoa.
Tai vispipuuroa tai mannapuuroa ja marjakeittoa loppukesästä kun oli hakenut marjoja.
Tämmösiä nyt tuli sunnuntaista mieleen.Olen syntyny '72.
Aussisarja oli varmaan nimeltään Vastatuuleen. Myös Ross Poldark nuoren miehen tie tuli samoihin aikoihin sunnuntaisin, talvi-kevät 1981. Olin silloin yhdeksännellä luokalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sunnuntaiaamuisin tuli 70 luvun alussa Kössi Kenguru (piirretty) ja sitten ihan pöhkö (tuntui jo silloin 7-8 vuotiaana ihan hölmöltä) sellainen piirretty missä oli kaksi tosi huonosti piirrettyä virtahepoa oliko nimeltään Hinku ja Vinku tai jotain vastaavaa. Ankeaa aikaa oli.
Juu Hinku ja Vinku se oli. Löytyy You tubesta. Voi kiessus että on typerä piirretty. Katsokaa itse.
Hinku ja Vinku paperianimaatio on oikealta nimeltään Käytöskukka ja se on ihan mahtava edelleen! Aikansa tuote toki. Mutta se taisi kyllä olla Pikku Kakkosen ohjelmia, ei tullut aamuisin.
Hinku muuten on kotiporsaan poikanen ja Vinku piikkisian porsas. ;-)
Nehän söi kaiken
Mopoilin, kävin bändiharjoituksissa, tein läksyjä, luin kirjoja. Valokuvasin, kehitin filmejä ja vedostin kuvia. Iltaisin katsoin telkkaa. Hyvin kului aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistavinta. En tiedä ketään, joka olisi tykännyt siitä painostavasta sunnuntaifiiliksestä. Aika monelle jäi traumoja siitä, että kerran viikossa yhteiskunta oli aikalailla kiinni ja ylle laskeutui muutenkin outo epätoivo. Pikkuhiljaa tuo alkoi hellittää, kun kauppojen aukiolo vapautui ja ihmiset muuttuivat jotenkin kauttaaltaan muutenkin avoimimmiksi. Viimeinen paikka missä sitä samaa painostavaa olen kokenut oli Prahassa 1993 kun maa oli vielä henkisesti täysin neuvostovallan alla.
Tätä painostavaa sunnuntaifiilistä ei tullut edes silloin, kun korona alkoi ja ketään ei illut kaduilla. Siitä voi vähän päätellä mikä voima sillä oli.
Se koronahiljaisuushan oli ihanaa! Ei autoja, ei ihmisiä. Helsingissä on ollut niin hiljaista edellisen kerran varmaan joskus 50-luvulla. Kerrankin kaikki olivat omissa kodeissaan eikä kaduilla meluamassa.
No niinhän minä sanoin. Edes koronan aiheuttama hiljaisuus kaduilla ei ollut ahdistavaa, mutta kasarilla se sunnuntaifiilis oli.
Moni alapeukutti tuota ekaa kommenttiani, oletan, että siinä ajateltiin varmaan nykytyyliin poliittisesti, että "jaa, joku porvari, joka vaatii kauppojen jatkuvaa aukioloa." Kyse ei ollut kuitenkaan tässä nyt politiikasta, vaan lapsen silmin koetusta painostavasta ajanjaksosta. Niihin aikoihin lasten oikeudet oli mitä oli ja kenestäkään ei tehty lastensuojeluilmoitusta. Lakikin oli eri. Aikuiset joi aika paljon ja lapset sai mennä missä menivät. Toisaalta se oli ihanaa olla muualla, toisaalta ei kukaan kysynyt miltä mikäkin tuntuu yms.
Nykyään ahdistavaa neuvostofiilistä ei tule sunnuntaisin eikä muulloinkaan. Ja nyt ei puhuta mistään juhannuksen tai joulun ajan hiljaisista kaduista vaan siitä painosta, mikä yleisestä ajan hengestä tuli. Sen voi aistia jopa sen ajan katukuvista. Neuvostoliitossa se sama näkyy vanhoissa valokuvissa oli päivä mikä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla laitettiin sunnuntaisin pyhäpuku päälle, eli suorat housut, valkoinen paita ja pyhäkengät, eli ne paremmat kengät jalkaan. Kakarat ei saaneet rypeä ulkona vaan piti olla siististi niiden pyhävaatteiden kanssa ja yleensä käytiin vierailulla sukulaisten luona, tai sitten kaupungilla kävelemässä.
Missä näin tehtiin. Itse Hgin Vuosaaressa hengailtiin kavereiden kanssa, kesällä uimassa tai fillaroimassa. Välillä vanhempien kanssa kylässä tai meillä oli vieraita. Silloin asuttiin merellisessä lintukodossa, kansainvälisistä vieraista ei ollut tietoakaan. Nykyään asun muualla.
Kirjoitusvirheiden määrästä päätellen olet vieläkin krapulassa.