Toimeentulotuki kannustaa tuhlaamaan?
Olen yksinhuoltajaäiti hoitovapaalla. Kelan tuet (kotihoidontuki, lapsilisä, asumistuki ja elatustuki) eivät kata kohtuullista toimeentuloa kahden hengen taloudessa. Saan lisäksi siis toimeentulotukea. Saan rahat riittämään runsaasti sillä minulla ei ole autoa eikä tarvetta sille koska odottava työpaikkani ja päiväkoti ovat pyörä-/kävelymatkan päässä. Asumme hyvän kokoisessa kolmiossa (okei myönnän että tämä on yllättävän halpa, toivottavasti vuokraisäntä ei tajua sitä ;)). Saisin siis rahaa säästöön, ja minusta se nyt olisi hyvinkin kannattavaa esim yllättävän sairastumisen tai muun pakollisen rahan menon vuoksi. Haluaisin myös pikkuhiljaa säästellä käsirahaa omaa kotia varten tai vaikka jos pääsisi joskus jonneen ulkomaille, säästökohteita on monia. Mutta toimeentulotuki päättyy heti jos säästötilillä on ylimääräistä.
Homman nimi on siis se että niin kauan kun käytän kaikki rahat mitä saan kuussa, ja ostan vaikka sitten loppukuusta jotain turhaa tai käyn ulkona syömässä, niin toimeentulotuki jatkuu. Jos taas yritän elää vastuullisesti ja säästää rahaa, siitä "rankaistaan". Tietysti ymmärrän että turhaahan sitä rahaa syydetään jos kerran sitä ei tarvitse mutta kyse ei ole siitä etten tarvitse, kyllä se raha menisikin mutta jos elän säästeliäästi, ostan vähän harvemmin uusia vaatteita, teen vielä vähän halvempia ruokia enkä käytä rahaa kampaajaan tms niin kyllä silloin mielestäni se raha kuuluisi saada pitää. Moni nuori opiskelijakin saa toimeentulotukea ja on mielestäni vastuutonta että kannustetaan tuhlaamaan jos jotain ylimääräistä jossain kuussa jää.
Ymmärrän kyllä että taas täällä joku vetää herneet nenään kun elelen tällätavalla hänen rahoillaan, mutta toivoisin asiallisia vastauksia, toki vitutustaankin saa vuodattaa mutta niihin en kommentoi ;) Työpaikka kuitenkin odottaa joten sosiaalipummiksi minua ei voi sanoa.
Niin ja piti vielä se sanoa että käteisellehhän voi säästää. Sitä teen itse. Mutta sekin on huijaamista johon en haluaisi suomen nuoria tai ketään muutakaan kannustaa. Toivoisin että asiaan tulisi jonkin lainen muutos.
Kommentit (141)
Minun on vaikea nähdä, että systeemimme kestäisi tällaista "tukisuunnittelua". Itse tiedän parikin ansiosidonnaista työttömyysturvaa noin vuoden saanutta (opettaja ja toimittaja), jotka hoitivat pientä lasta kotona. Molemmilla ihan ok tienaava mies, mutta kun kerran voi saada enemmän rahaa kuin kotihoidontuella, niin kai se sitten on liian houkuttelevaa. Ihmettelinkin vähän kun kaverini, yh, jolla vakituinen virka sairaanhoitajana, sanoi, että aikoo olla kaksi vuotta kotona vauvan kanssa, kun jo nyt usein sanoo rahojensa olevan ihan lopussa. Ilmeisesti hänkin sitten tulee saamaan asumis- ja toimeentulotukea, kun kotihoidontuki alkaa. En tiennyt, että se on mahdollista, jos on työpaikka, johon voisi palata.
Henkilö A, joka oli saanut toimeentulotukea lähes yhtäjaksoisesti huhtikuusta 2000 alkaen, oli hakenut toimeentulotukea kesäkuulle 2001. A:n hakemus oli kuitenkin hylätty, koska toimeentulotukilaskelma oli osoittanut 12 markan ylijäämää sen jälkeen, kun laskelmassa oli otettu huomioon A:n käytettävissä olevina varoina 6 000 markkaa.
A:n selvityksen mukaan, joka sisälsi muun ohessa pankkitilin tiliotteet 21.12.2000 alkaen, hänen tilillään hakemuksen tekohetkellä olleet säästöt olivat pääosin hänen aikaisemmin saamistaan toimeentulotuen perusosista säästyneitä varoja.
Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan toimeentulotuen perusosa on tarkoitettu kattamaan jokapäiväiseen elämään kuuluvia juoksevia menoja, joista ei erikseen tarvitse esittää selvitystä viranomaisille. Asiakkaan harkinnassa on, kuinka paljon perusosasta hän käyttää näihin eri tarkoituksiin ja säästääkö hän tukea myöhempää tarvetta varten. Asiassa ei kiistetty sitä, että A:n tilille säästyneet varat olivat kertyneet hänen esittämällään tavalla. Vaikka toimeentulotukea määrättäessä otetaan lähtökohtaisesti huomioon kaikki käytettävissä olevat tulot ja varat vain erikseen säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta, hallinto-oikeus katsoi, että A:lle aikaisemmin toimeentulotukena myönnettyjä, valtaosin tuen perusosasta säästetyksi selvitettyjä varoja ei tullut ottaa huomioon toimeentulotuen tarpeesta päätettäessä. Hallinto-oikeus kumosi sosiaali- ja terveysjaoston päätöksen ja palautti asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/2002/helsingin_hao20020317
Selvää provoilua aloitus. Toimeentulotuki on niin pieni, että monipuoliseen ruokaan ei yksinkertaisesti jää rahaa, sillä perusosasta pitää maksaa myös kännykkäliittymät ja netti. Minulla itselläni on lapsia, osaan tehdä edullista kotiruokaa, kyttään tarjouksia enkä osta vaatteita uusina. Silti ei toimeentulotuki riitä vaan velkaannun joka kuukausi lisää, sillä ruokaa on pakko ostaa, ja se on Suomessa kallista. Olen tässä tosissani harkinnut, pitääkö alkaa myydä itseään. Opiskeleva äiti olen eikä yksinhuoltajana pysty opintojen ohessa käymään vielä kunniallisissa töissä, aika ei riitä.
Jostain syystä Suomessa on edelleen tätä henkeä, että halutaan luoda asioista ei-tietäville kuvaa, että toimeentulotuella elellään mukavasti. Kansa on jo polarisoitunut voimakkaasti, ei tarvitse lietsoa lisää sitä. Eilen kaupungilla kulkiessani itse järkytyin, miten paljon pullonkerääjiä on, eivätkä ne ole enää maahanmuuttajataustaisia, vaan siistejä mummoja ja pappoja ja nuorempaa omaperäistä porukkaa. Kovaksi on elämä mennyt, mutta jatkakaa provoilua ihmeessä. Tulee vielä päivä jolloin jokainen vastaa teoistaan.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 09:28"]

[/quote]
Joo, että luvallistakin vielä, niinpä tietysti. Eipähän tyhmän mitään lainvastaista kannatakaan tehdä.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 01:55"]
No jos pidän 700 euron talvitakkia 7 vuotta, niin siitä tulee apauttiarallaa satanen per talvi. Ei pitäisi aiheuttaa goatsea sinulle.
[/quote]
On tuo silti kallis takki. Itse ostin 2011 talvitakin 30 eurolla (oli tarjouksessa, normaalihinta 60 €) eli nyt tulee neljäs talvi ja edelleen hyvässä kunnossa.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:13"]
Nosta aina kaikki rahat tililtä ja säästä käteisenä. Maksa niillä sellaiset hankinnat, jotka ostat jostain liikkeestä. Nettiostokset vähän hankalampia, koska pitää avata toinen tili, jota ei imoita sossulle, tai käyttää kaverin tiliä ja maksaa hänelle käteisenä. Paypal-tili on yksi vaihtoehto.
[/quote]
En nyt ymmärrä miksi nettiostoksia ei voisi tehdä omalta tililtä. Ö
Toimeentulotukea saavan kannattaa hoidattaa hampaat kuntoon. Saa ilmaiseksi hampaiden perushoidon, tarkastus, hammaskiven poisto, paikkaus jne.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:00"]
Ihan samaa mietin kuin ap...meidänkin perheessä rahasta jäisi helposti säästöön, mutta en uskalla säästää, koska kerran aiemmin tilille jääneet, matkaa varten säästetyt rahat, katsottiin "tuloksi".
Inhottaa, kun ei kannusteta säästämään tai suunnittelemaan talouttaan!
[/quote]
Voit säästää käteisenä.
[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 23:55"]
Sossu maksaa mun vuokran (430e) ja reilu 50e saan tilille. Kelasta saan 425e opintorahaa. Tuosta summasta pitäisi maksaa laskut, koulukirjat ja ruoka. Kaikki menee, vaikka kuinka yrittäisi nuukailla ja loppu kuukausi menee yleensä pyhällä hengellä.
[/quote]
Asutko yksin? Harva opiskelija saa tuollaista summaa, en kyllä ymmärrä miten tuolla ei pärjää. Ostatko kirjat uusina?
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 09:33"]
Selvää provoilua aloitus. Toimeentulotuki on niin pieni, että monipuoliseen ruokaan ei yksinkertaisesti jää rahaa, sillä perusosasta pitää maksaa myös kännykkäliittymät ja netti. Minulla itselläni on lapsia, osaan tehdä edullista kotiruokaa, kyttään tarjouksia enkä osta vaatteita uusina. Silti ei toimeentulotuki riitä vaan velkaannun joka kuukausi lisää, sillä ruokaa on pakko ostaa, ja se on Suomessa kallista. Olen tässä tosissani harkinnut, pitääkö alkaa myydä itseään. Opiskeleva äiti olen eikä yksinhuoltajana pysty opintojen ohessa käymään vielä kunniallisissa töissä, aika ei riitä.
Jostain syystä Suomessa on edelleen tätä henkeä, että halutaan luoda asioista ei-tietäville kuvaa, että toimeentulotuella elellään mukavasti. Kansa on jo polarisoitunut voimakkaasti, ei tarvitse lietsoa lisää sitä. Eilen kaupungilla kulkiessani itse järkytyin, miten paljon pullonkerääjiä on, eivätkä ne ole enää maahanmuuttajataustaisia, vaan siistejä mummoja ja pappoja ja nuorempaa omaperäistä porukkaa. Kovaksi on elämä mennyt, mutta jatkakaa provoilua ihmeessä. Tulee vielä päivä jolloin jokainen vastaa teoistaan.
[/quote]
En ole ap mutta tilanteeni on ihan sama muutoin kuin että saan lapsen isältä saman verran elatusapua kuin ap kelalta elatustukea (150e). Saan siis 408e asumistukea, 152e lapsilisää (sis. yh-lisä) ja 418e lastenhoidontukea/kotihoidon tukea vai mikä se sitten onkaan. Näiden lisäksi saan (en muista tarkalleen) noin pari sataa, vähän alle, sitä toimeentulotukea. pyöreästi tulot yhden lapsen yh-äidillä siis 1300e/kk. Kyllä siitä vaan saa rahaa säästöön. Mulla asuntoon ja vesiin menee kuussa 650e (mikä on ylikallis sosiaalitoimen mukaan, eli samat tulot pysyisi vaikka vähän halvemmin asuisinkin. Koko vuokraa ei siis oteta edes huomioon), ruokaan käytän noin 80e viikossa, jolloin laskuihin (sähkö, puhelin, netti...) ynnä muuhun elämiseen jää noin 300e kuussa. Silloin kun lapsi on vielä pieni (vaatteet saa kirppikseltä eikä harrastuksiin ym mene juurikaan rahaa), tuosta määrästä saa säästöön. Tietysti ei tuo laskelma ihan käytännössä toimi koska joka kuussa on aina jotain menoja joita ei tuohon mukaan lasketa. Esim lapsen syntymäpäivillä köyhilläkin vanhemmilla pitäivi olla varaa ostaa lahja lapselle ja tarjota kakkukahvit isovanhemmille (itse leivotut tietty). Sitten pitää käydä terveyskeskuksessa silloin tällöin tai ostaa välillä uusi kirja tai lelu lapselle, kirppikseltä tietty. Mutta kyllä siitä saa nipistettyä muutaman kympin säästöön.
En sano että on hyvä että siitä saa säästöön, minunkaan mielestäni ei pitäisi saada. Mutta tällainen nyt vaan on suomen sosiaalitukisysteemi.
Siis onko oikeasti mahdollista saada tt-tukea vaikka on hoitovapaalla vapaaehtoisesti ja työpaikka odottamassa? Järkyttävää jos näin on. Jos ei rahat riitä, niinkuin useimmilla ei riitäkään, niin mene töihin kun sulla kerran on se mahdollisuus. Kaikilla ei todellakaan ole.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 05:49"][quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 23:55"]
Sossu maksaa mun vuokran (430e) ja reilu 50e saan tilille. Kelasta saan 425e opintorahaa. Tuosta summasta pitäisi maksaa laskut, koulukirjat ja ruoka. Kaikki menee, vaikka kuinka yrittäisi nuukailla ja loppu kuukausi menee yleensä pyhällä hengellä.
[/quote]
Eikös nuo tuet ole reilusti enemmän kuin opiskelijalla normaalisti?
Paljonko menee koulukirjoihin? Paljonko laskuihin, mitä laskuja nuo ovat kun vuokra on tuosta jo pois? En vaan ymmärrä näitä lukuja.
[/quote]
Saan n. 480e yhteensä tukia, eli minimituet joilla on pakko pärjät. Koulukirjat maksaa sen 30-40e kpl, puhelinlasku on 30e, sähkön (30e) ja veden (20e) maksan itse tuosta summasta. Käyn kuntosalilla, joten siihen menee rahaa ja ruokaan menee loput. Toki sossu vois maksaa sähkö ja vesilaskut, mutten kehtaa loisia enempää vaikka oikeus olisi. Asuntonikin on 28m2 joten en asu liian isos asunnoskaan. Toki voisin lopettaa kuntosalilla käynnin, mutta mun pää hajoais sen jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 10:16"][quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 05:49"][quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 23:55"]
Sossu maksaa mun vuokran (430e) ja reilu 50e saan tilille. Kelasta saan 425e opintorahaa. Tuosta summasta pitäisi maksaa laskut, koulukirjat ja ruoka. Kaikki menee, vaikka kuinka yrittäisi nuukailla ja loppu kuukausi menee yleensä pyhällä hengellä.
[/quote]
Eikös nuo tuet ole reilusti enemmän kuin opiskelijalla normaalisti?
Paljonko menee koulukirjoihin? Paljonko laskuihin, mitä laskuja nuo ovat kun vuokra on tuosta jo pois? En vaan ymmärrä näitä lukuja.
[/quote]
Saan n. 480e yhteensä tukia, eli minimituet joilla on pakko pärjät. Koulukirjat maksaa sen 30-40e kpl, puhelinlasku on 30e, sähkön (30e) ja veden (20e) maksan itse tuosta summasta. Käyn kuntosalilla, joten siihen menee rahaa ja ruokaan menee loput. Toki sossu vois maksaa sähkö ja vesilaskut, mutten kehtaa loisia enempää vaikka oikeus olisi. Asuntonikin on 28m2 joten en asu liian isos asunnoskaan. Toki voisin lopettaa kuntosalilla käynnin, mutta mun pää hajoais sen jälkeen.
[/quote]
Kaiken lisäksi tarvisin uusia alusvaatteita, mutta ei ole varaa ostaa.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 10:09"]
Siis onko oikeasti mahdollista saada tt-tukea vaikka on hoitovapaalla vapaaehtoisesti ja työpaikka odottamassa? Järkyttävää jos näin on. Jos ei rahat riitä, niinkuin useimmilla ei riitäkään, niin mene töihin kun sulla kerran on se mahdollisuus. Kaikilla ei todellakaan ole.
[/quote]
Niin, ja kumpikohan tulee sitten kunnalle edullisemmaksi, maksaa muutama sata toimeentulotukea äidille kuukaudessa vai järjestää se 1.000 euron päivähoitopaikka sille lapselle, kun äiti menee töihin? Harvempi äitikään niin paljon tienaa, että kunnallisveroja maksaisi tuon 1.000 euroa kuukaudessa, jotta pääsisi niillä verotuloillakaan perustelemaan tuota päivähoidon paremmuutta kunnan talouden kannalta.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 10:23"][quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 10:16"][quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 05:49"][quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 23:55"]
Sossu maksaa mun vuokran (430e) ja reilu 50e saan tilille. Kelasta saan 425e opintorahaa. Tuosta summasta pitäisi maksaa laskut, koulukirjat ja ruoka. Kaikki menee, vaikka kuinka yrittäisi nuukailla ja loppu kuukausi menee yleensä pyhällä hengellä.
[/quote]
Eikös nuo tuet ole reilusti enemmän kuin opiskelijalla normaalisti?
Paljonko menee koulukirjoihin? Paljonko laskuihin, mitä laskuja nuo ovat kun vuokra on tuosta jo pois? En vaan ymmärrä näitä lukuja.
[/quote]
Saan n. 480e yhteensä tukia, eli minimituet joilla on pakko pärjät. Koulukirjat maksaa sen 30-40e kpl, puhelinlasku on 30e, sähkön (30e) ja veden (20e) maksan itse tuosta summasta. Käyn kuntosalilla, joten siihen menee rahaa ja ruokaan menee loput. Toki sossu vois maksaa sähkö ja vesilaskut, mutten kehtaa loisia enempää vaikka oikeus olisi. Asuntonikin on 28m2 joten en asu liian isos asunnoskaan. Toki voisin lopettaa kuntosalilla käynnin, mutta mun pää hajoais sen jälkeen.
[/quote]
Kaiken lisäksi tarvisin uusia alusvaatteita, mutta ei ole varaa ostaa.
[/quote]
Ja tuohon opintorahaan sisältyy asumislisä.
Itse kun siirryin opintotuelta toimeentulotuelle opintojen loppuvaiheessa, niin elämänlaatuni parani ihan huomattavasti, kun pystyi oikeasti ostamaan kunnon ruokaa, eikä aina vain sitä kaikkein halvinta puurohiutaletta ja perunaa päivästä toiseen. Säästöön ei kyllä jäänyt, koska talous oli opintotuella eläessä vedetty niin tiukalle, että piti tehdä kaikennäköisiä hankintoja, mm. uuden talvikengät, -takki jne.
Mutta vähistäkin tuloista saattaa pystyä säästämään, jos elää oikeasti tosi säästäväisesti. Ei tilaa lehtiä, ei käy kampaajalla tai lääkärissä, ostaa aina tarjousruokaa jne. Mielestäni ei ole myöskään oikein, että säästäväisiä henkilöitä rankaistaan säästäväisyydestä. Vaikka ttt onkin viimesijainen tuki, pitäisi olla tuen saajan päätettävissä, mihin rahat käyttää, olettaen, että tuki ei mene pelkästään viinaan tms. Koska oikeasti set uki on kuitenkin todella pieni.
Itse olen tehnyt niin, että nostan käteiselle "säästöt" ja laitan ne sitten johonkin purkkiin tai kirjekuoreen. Sossu ei kysele käteisnostoista.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 10:01"]
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 09:33"]
Selvää provoilua aloitus. Toimeentulotuki on niin pieni, että monipuoliseen ruokaan ei yksinkertaisesti jää rahaa, sillä perusosasta pitää maksaa myös kännykkäliittymät ja netti. Minulla itselläni on lapsia, osaan tehdä edullista kotiruokaa, kyttään tarjouksia enkä osta vaatteita uusina. Silti ei toimeentulotuki riitä vaan velkaannun joka kuukausi lisää, sillä ruokaa on pakko ostaa, ja se on Suomessa kallista. Olen tässä tosissani harkinnut, pitääkö alkaa myydä itseään. Opiskeleva äiti olen eikä yksinhuoltajana pysty opintojen ohessa käymään vielä kunniallisissa töissä, aika ei riitä.
Jostain syystä Suomessa on edelleen tätä henkeä, että halutaan luoda asioista ei-tietäville kuvaa, että toimeentulotuella elellään mukavasti. Kansa on jo polarisoitunut voimakkaasti, ei tarvitse lietsoa lisää sitä. Eilen kaupungilla kulkiessani itse järkytyin, miten paljon pullonkerääjiä on, eivätkä ne ole enää maahanmuuttajataustaisia, vaan siistejä mummoja ja pappoja ja nuorempaa omaperäistä porukkaa. Kovaksi on elämä mennyt, mutta jatkakaa provoilua ihmeessä. Tulee vielä päivä jolloin jokainen vastaa teoistaan.
[/quote]
En ole ap mutta tilanteeni on ihan sama muutoin kuin että saan lapsen isältä saman verran elatusapua kuin ap kelalta elatustukea (150e). Saan siis 408e asumistukea, 152e lapsilisää (sis. yh-lisä) ja 418e lastenhoidontukea/kotihoidon tukea vai mikä se sitten onkaan. Näiden lisäksi saan (en muista tarkalleen) noin pari sataa, vähän alle, sitä toimeentulotukea. pyöreästi tulot yhden lapsen yh-äidillä siis 1300e/kk. Kyllä siitä vaan saa rahaa säästöön. Mulla asuntoon ja vesiin menee kuussa 650e (mikä on ylikallis sosiaalitoimen mukaan, eli samat tulot pysyisi vaikka vähän halvemmin asuisinkin. Koko vuokraa ei siis oteta edes huomioon), ruokaan käytän noin 80e viikossa, jolloin laskuihin (sähkö, puhelin, netti...) ynnä muuhun elämiseen jää noin 300e kuussa. Silloin kun lapsi on vielä pieni (vaatteet saa kirppikseltä eikä harrastuksiin ym mene juurikaan rahaa), tuosta määrästä saa säästöön. Tietysti ei tuo laskelma ihan käytännössä toimi koska joka kuussa on aina jotain menoja joita ei tuohon mukaan lasketa. Esim lapsen syntymäpäivillä köyhilläkin vanhemmilla pitäivi olla varaa ostaa lahja lapselle ja tarjota kakkukahvit isovanhemmille (itse leivotut tietty). Sitten pitää käydä terveyskeskuksessa silloin tällöin tai ostaa välillä uusi kirja tai lelu lapselle, kirppikseltä tietty. Mutta kyllä siitä saa nipistettyä muutaman kympin säästöön.
En sano että on hyvä että siitä saa säästöön, minunkaan mielestäni ei pitäisi saada. Mutta tällainen nyt vaan on suomen sosiaalitukisysteemi.
[/quote]
Tuossa tuleekin esiin selvä ero lapsen iän mukaan. Itselläni on kaksi teini-ikäistä poikaa jotka kasvaa kovaa vauhtia, syö valtavia määriä ruokaa ja kenkiä ja vaatteita kuluu. Taskurahaakin tarvitsisivat usein, kun kaveritkin ostaa limsaa tms. koulun jälkeen. Harrastuksiin emme saa rahaa, vaikka hyvä olisi jos harkinnanvaraisesti jotain voisivat harrastaa. Muuten alkavat notkua kaupungilla.
Toinen, mikä helpottaa toimeentulotuella pärjäämistä, on se jos on oikeasti kotona niin että aikaa riittää ruokien suunnitteluun ja valmistamiseen ja tarjousten perässä juoksemiseen. Opiskelijan pitää elää tenttien ja kurssien mukaan ja joka reikään saa laittaa rahaa kun tehdään yhteishankintana muka niin edullisesti kurssikirjatilauksia. Ei näitä kuluja missään huomioida. Opintolaina on ajat sitten nostettu ja sillä on muuta velkaa maksettu. Opintolaina lasketaan toki toimeentulotuessa käytössä olevaksi tuloksi, koska mitään muiden velkojen lyhennyksiä ei huomioida. Tämän vuoksi velkaannun jatkuvasti lisää ja ainoa keino yrittää pitää budjettia vähän kasassa on nähdä välillä nälkää että lapsille jää ruokaa.
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 00:07"]
voi äly ja väläys! jos kerran pystytte säästämään vaikka/kun saatte toimeentulotukea, miks helvetissä haette toimeentulotukea. ei sen tarkotus ole auttaa matkustamiseen ja säästämiseen, vaan se on tarkoitettu vain oikeasti pulassa oleville ihmisille. viimeisenä keinona ja väliaikaiseksi avuksi.
[/quote]
Meidän perhe sai toimeentulotukea reilut puoli vuotta joskus kymmenisen vuotta sitten. Rahat eivät riittäneet sillä minä olin opiskelijana ja mieheni jäi työttömäksi. Me todellakin tarvitsimme toimeentulotukea pärjätäksemme. Tuki oli suuruudeltaan noin 400e/kk. Välillä raha tuli käytettyä kokonaan, jos piti ostaa lapsille esim. talvikenkiä jne. ja välillä taas siitä jäi jopa 200e ylimääräistä. Keskimäärin sain siitä otettua säästöön noin 100e per kuukausi.
Vaikka saimme yleensä jonkin verran säästöön oli meidän silti pakko hakea toimeentulotukea, koska sillä säästetyllä satasella ei pitkälle pötkitty kun tarvetta oli kolmelle. Kai sitä olisi voinut tukea hakiessaan mainita, että emme halua täyttä toimeentulotukea vaan siitä voi jättää satasen pois, mutta sekään ei olisi ollut kovin toimiva ratkaisu, koska välillä koko summa kuitenkin tarvittiin.
No voi voi, sitten sun on vaan otettava vastaan se mikä sieltä työnnetään... :-( Kun se sulle kuuluu ja on sanottu, etteivät kaikki tukea hae vaikka se heille kuuluisikin. On se hyvä että sinä haet, pysyy Suomi pystyssä :-)
Olet tosi nolo.