Kuolema

On helppo sanoa, että olen sinut kuoleman kanssa, kun ei ole vielä vanha eikä vakavasti sairas.

Useimmille tulee iän myötä tai jo aiemmin, jos sairastuu, kuitenkin jonkunlainen pelko kuolemasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Monille jopa melkein paniikki.

Sitä odotellessa voi olla "sinut".

Vierailija kirjoitti:

Kymmenen vuoden aikana olen haudannut lapseni, veljeni, isäni ja äitini. Olen sinut kuoleman kanssa, en pelkää.

Etkö pelkää edes kenenkään jäljellä olevan läheisesi kuolemaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt tappaa itseni jo viidesti joten päättele siitä. Aina joku pelle estelemässä.

Itse teen sen vain kerran, ei ole ketään paikalla. Pitää tehdä testamentti ensin ja etsiä koirille uusi koti, ja se on siinä. Ruumista ei koskaan löydetä, niin ei tartte haudatakaan.

Jos ruumista ei löydetä, niin kuolleeksi julistamiseen menee ainakin 5 vuotta ja testamentin toimeenpanemiseen vielä vähän enemmän.

Mietipä vielä.

En minä itse kuolemaa pelkää. Pelkään sitä tuskallista kipua ennen kuolemaa. Jos se olisikin niin helppoa, että valot vaan sammuu lopullisesti, mutta se taitaa olla jotain paljon pahempaa. En ole elänytkään kovin hyvin, joten kuolemanjälkeinenkin vähän pelottaa. Jos jää sielu johonkin välitilaan eikä pääse rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuolemasta ajattelen, että palaan siihen tilaan missä olin ennen syntymääni, eli osaksi tätä maailmankaikkeutta. Elämä on juhla johon sinut on kutsuttu, ja kuoleman kautta poistutaan tästä juhlasta iänkaikkisuuteen. Geenini ja perimäni jatkavat elämää lapsissani ja tulevissa lapsenlapsissani.

Polttohautauksesta mietin, että onko ilmastoystävällistä tupruttaa ruumis savuna ilmaan? Lisääkö se hiilidioksidipäästöjä?

Muuten en halua mitenkään tuomita ajatuksiasi, mutta jos ajattelen omaa elämääni juhlana niin kyllä ne ovat surulliset juhlat ja aika kidutustakin välillä. Jos voisi valita niin silloin kutsu elämään ei olekaan mikään iloinen asia. Samoista syistä en edes halua lapsia itse. Tosin on muitakin syitä tähän.

Pitää vielä kirjoittaa, että elin paljon koirani takia. Tein kaiken niin, että sillä olisi kaikki hyvin. Nyt sitten ilman sitä elämässä ei ole enää oikein mitään järkeä. Se pelasti minut silloin ja nyt minun pitäisi pärjätä ilman sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt tappaa itseni jo viidesti joten päättele siitä. Aina joku pelle estelemässä.

Itse teen sen vain kerran, ei ole ketään paikalla. Pitää tehdä testamentti ensin ja etsiä koirille uusi koti, ja se on siinä. Ruumista ei koskaan löydetä, niin ei tartte haudatakaan.

Jos ruumista ei löydetä, niin kuolleeksi julistamiseen menee ainakin 5 vuotta ja testamentin toimeenpanemiseen vielä vähän enemmän.

Mietipä vielä.

Hassua, miten oman kuoleman toteuttamisesta on tehty niin hankalaa. Voit viedä lemmikin lopetettavaksi, koska "eihän sen kuulu kärsiä", mutta jos haluat lopettaa itsesi, se ei onnistu inhimillisellä tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Kuolemasta ajattelen, että palaan siihen tilaan missä olin ennen syntymääni, eli osaksi tätä maailmankaikkeutta. Elämä on juhla johon sinut on kutsuttu, ja kuoleman kautta poistutaan tästä juhlasta iänkaikkisuuteen. Geenini ja perimäni jatkavat elämää lapsissani ja tulevissa lapsenlapsissani.

Polttohautauksesta mietin, että onko ilmastoystävällistä tupruttaa ruumis savuna ilmaan? Lisääkö se hiilidioksidipäästöjä?

Voit olla ihan varma, että tuhkaus on parempi kuin tautisen ruhon kaivaminen maahan pilaamaan pohjavesiä. Koko maahautaus pitäisi ehdottomasti kieltää.

Mulle polttohautaus - tuhkat voi heittää lähimpään kompostiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea ajatella kuolemaa. Toisaalta monena päivänä olen itsekin valmis kuolemaan pois ja elämä pelottaa kaikkine asioineen jo enemmän kuin kuolema. Silti viime kesänä, kun sain oudon kipuun liittyvän "kohtauksen"  eli vähän kuin veritulppan yms ( en siis tiedä vieläkään mikä tuo oli eikä lääkärikään) niin ensimmäinen ajatus oli vaan sen kivun lisäksi se, että kuolenko minä nyt ja tuli jokin pelko siitä, että nyt tuli lähtö. Samalla tajusin sen, että taidan kuitenkin pelätä kuolemaa joten tulen täällä sitten olemaan vielä pitkään jos vaan elinpäiviä on ja lähteminen omasta päätöksestä ei olekaan ratkaisu kun en siihen pystyisi.

Minulla vaihtelee muutenkin aika paljon mieliala ja ne synkimmät päivät todella ikäviä. Yleisin tunne itsellä kuitenkin se, että saan taas yhden päivän elettyä jotenkin ja ehkä nautittua edes jostain sen aikana. Tämän vuoksi en paljon jaksa suunnitella elämää kun tavoite on vaan pysyä elossa ja yleensäkin saada mieliala pidettynä sellaisana, että jaksaa edes itseään. Vanhemmat puhuivat joskus siitä, että olisin 40-vuotias ja miettivät elämääni silloin. Itselle tuli vaan jokin kauhu, että en halua olla elossa enää silloin. Minä en voi sen takia miettiä ikääni tai vuosia eteenpäin tai taaksepäin, kun se ahdistaa. Menneisyys ahdistaa monista syistä kuten sen vuoksi millaista elämäni on ollut. Tulevaisuus taas pelottaa. Vanhemmille tai kenellekään muulle on silti voi puhua näistä jutuista. En aina usko, että vaan tämä elossa pysyminen riittää vaan kyllä tietenkin elämässä pitäisi pystyä parempaankin. Onnellinen en ole ollut kunnolla varmaan nuoruuden jälkeen. Iloinen välillä, mutta sellaista pysyvää onnellisuutta, tyytyväisyyttä tai uskoa elämään ei ole ollut. En tiedä sitten miten jaksan enää vuosien päästä. Nyt olen kuitenkin elossa ja päivät menevät aina jotenkin eteenpäin. Itse olen alle 30.

Minulla on samanlainen olotila, on aina ollut. Olen kohta mainitsemasi 40v ja tuntuu kauhealta, että näin on mennyt kohta 30 vuotta: sinnitellen ja omaa kuolemaa salaa toivoen. Joskus katson muita ihmisiä ja mietin, että ovatkohan he onnellisia, että miltä tuntuu olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. En ole koskaan kokenut mitään sellaista tunnetta. Yleisin tunne elämässäni nimenomaan on tuo sinnittely. Elän vähän kuin laittaisin rasteja iltaisin ruutuun ja ruudukon päässä odottaisi palkintona kuolema.

Kuvailet todella hyvin mielentilaasi ja tuo rasti ruudukkoon kertoo ilmeikkäästi tuntemuksistasi. Oletko ajatellut kirjoittaa runoja, ehkä kirjoitatkin jo. Uskon että mielenkiintoinen opiskelu, kivat työkaverit tms piristää elämää, mutta nyt eläkkeellä, kun saa itse päättää ajastaan on todella vapaampi olo. Ennen inhosin sunnuntaita, aamusta asti. Maanantain työpäivä rasitti jo silloin. Mukavissakin työpaikoissa oli sama. Nyt maanantaitkin mukavia: koko viikko edessä, mitä se tuokaan tullessaan?

Tälläisiä mietteitä elämästäni...

Vierailija kirjoitti:

On helppo sanoa, että olen sinut kuoleman kanssa, kun ei ole vielä vanha eikä vakavasti sairas.

Useimmille tulee iän myötä tai jo aiemmin, jos sairastuu, kuitenkin jonkunlainen pelko kuolemasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Monille jopa melkein paniikki.

Sitä odotellessa voi olla "sinut".

Tunnen monia vanhempia ihmisiä, jotka ovat valmiita kuolemaan. Kun on pitkän elämän elänyt, luopuminen helpottuu. Sain tädiltäni kauniin ohjeen viimeisellä tapaamisella: pitäkää aina huoli toisistanne. Meillä on laaja suku eri ikäisiä, luulen että hän tarkoitti meitä kaikkia. Ehkä nuoret - ehkä vanhat on sinut kuoleman kanssa. Luonnekin ratkaisee, luulen näin.

Kuolema on vain hetken asia. Ei ihminen kuole monta kertaa tai juuri kuoleman hetkellä koe sitä tapahtumaa monta kertaa. Ainakin itse toivon lähteväni ns. täydestä laukasta pois tästä maailmasta. Kuolema on liian vieras meille nykyaikana koska on se ihan luonnollinen seikka kuten syntymä.

Vierailija kirjoitti:

Polttohautaus. Ei pelkoa, että arkunkantaja kompastuisi ja putoaisi hautaani. Muutenkin surullinen seremonia, niin ei tarvitse kestää  vielä arkunkantamistakin.

Kyllähän kuollut yleensä laitetaan arkkuun, pidetään hautajaiset ja sitten vasta arkku ja sisällä oleva vainaja poltetaan.

Katsoin juuri eilen tälläisen videon, miehestä joka kävi toisella puolella ja nyt 40v päästä kertaa siitä.

Englanniksi ja en osaa laittaa tekstitysta suomeksi, sorry.

En ole sinut. En läheisteni enkä itseni. Enkä näe mitään syytä miksi edes pitäisi olla sinut.

Vierailija kirjoitti:

Puutarhuri kirjoitti:

Oletko valmistautunut jotenkin? Jakanut tavaroitasi? Suunnitellut hautajaisiasi? Hautaan vai polttohautaus?

Toivotaan asiallista ketjua☻

Tuo hautausjuttu on minulla vielä auki. En osaa millään päättää, että valitsisinko polttohautauksen vai perinteisen hautauksen. Pitäisi ehkä kysyä lapsilta, että mitä mieltä he olevat. Hautajaisiani olen suunnitellut jo monta vuotta, mutta ne suunnitelmat ovat vaihtuneet jo useampaan kertaan :).

N63

Sun päätös, ei lasten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolemasta ajattelen, että palaan siihen tilaan missä olin ennen syntymääni, eli osaksi tätä maailmankaikkeutta. Elämä on juhla johon sinut on kutsuttu, ja kuoleman kautta poistutaan tästä juhlasta iänkaikkisuuteen. Geenini ja perimäni jatkavat elämää lapsissani ja tulevissa lapsenlapsissani.

Polttohautauksesta mietin, että onko ilmastoystävällistä tupruttaa ruumis savuna ilmaan? Lisääkö se hiilidioksidipäästöjä?

Voit olla ihan varma, että tuhkaus on parempi kuin tautisen ruhon kaivaminen maahan pilaamaan pohjavesiä. Koko maahautaus pitäisi ehdottomasti kieltää.

Arvokas, kunnioitusta ansaitseva, ehkä paljonkin kärsinyt ruumis. Ei mikään tautinen ruho. Kaikki eivät!! halua polttohautausta, ja sitä pitää kunnioittaa.

Puutarhuri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On helppo sanoa, että olen sinut kuoleman kanssa, kun ei ole vielä vanha eikä vakavasti sairas.

Useimmille tulee iän myötä tai jo aiemmin, jos sairastuu, kuitenkin jonkunlainen pelko kuolemasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Monille jopa melkein paniikki.

Sitä odotellessa voi olla "sinut".

Tunnen monia vanhempia ihmisiä, jotka ovat valmiita kuolemaan. Kun on pitkän elämän elänyt, luopuminen helpottuu. Sain tädiltäni kauniin ohjeen viimeisellä tapaamisella: pitäkää aina huoli toisistanne. Meillä on laaja suku eri ikäisiä, luulen että hän tarkoitti meitä kaikkia. Ehkä nuoret - ehkä vanhat on sinut kuoleman kanssa. Luonnekin ratkaisee, luulen näin.

Minä taas tunnen vanhoja ihmisiä, jotka eivät ole valmiita kuolemaan. Heissä on eloa ja elämäniloa edelleen. Joten ikäkään ei tee ”sinuksi” kuoleman kanssa.

Eutanasiaa toivon myöhäisvaiheissa kun syöpä syö.  Joku jo kirjoittikin, en pelkää kuolemaa (turva Jumalassa) mutta itse kuolemista ja kitumista en uskalla edes ajatella.