Kuolema

En pelkää. Kuolemaa ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Puutarhuri kirjoitti:

Oletko valmistautunut jotenkin? Jakanut tavaroitasi? Suunnitellut hautajaisiasi? Hautaan vai polttohautaus?

Toivotaan asiallista ketjua☻

Tuo hautausjuttu on minulla vielä auki. En osaa millään päättää, että valitsisinko polttohautauksen vai perinteisen hautauksen. Pitäisi ehkä kysyä lapsilta, että mitä mieltä he olevat. Hautajaisiani olen suunnitellut jo monta vuotta, mutta ne suunnitelmat ovat vaihtuneet jo useampaan kertaan :).

N63

Minusta on erikoista, että sinun ikäisesi ihminen on jo vuosia suunnitellut omia hautajaisiaan. Mutta ei siinä mitään väärää tietenkään ole, olemme erilaisia. Minä annan jälkipolvien päättää hautajaisten sisällöstä ja hautaustavasta, mitä ne minua siinä vaiheessa enää liikuttavat. Mutta polttohautaushan se tulee olemaan, ellei siihen mennessä ole kehitetty jotain parempaa ja ekologisempaa vaihtoehtoa. Niin ja pelosta: pääsääntöisesti ei pelota, mutta joskus yön pimeinä tunteina tulee outo tunne kun se iskeytyy tajuntaan, että minä ihan oikeasti joskus kuolen.

Vierailija kirjoitti:

Kerran jo kuollut niin vähän fifti siksti. Toisaalta en pelkää ja toisaalta se avaruus pekottaa. Paljon tyhjää mustaa loputonta. Kuitenkin väistämätöntä odotellessa on sama koittaa nauttia. Yksin kotona se viikatemies ei tuu yhtään liian aikaisin. 

Joskus oli elämä ja nyt on vain olemassa oleminen. Nooh sain sentään seksiä joiltain naisilta.

Ei kai se ole mitään noista - ei tyhjää, mustaa eikä loputonta. Se ei ole mitään. 

Vierailija kirjoitti:

54 viestiin vielä lisäyksenä se, että pelottaa se kuinka varmaan kuolen yksin ( toisaalta olisi itsekästä "vaatia" jonkun katsovan toisen kuolemaa) ja samalla olen niin irrallinen ihminen ilman omaisia tai sukulaisia muutenkaan, etten tiedä todellakaan kuka minut edes hautaa ja miten asiat hoituvat kuolemani jälkeen. Itse ehkä haluaisin mieluummin ihan ns tavallisen hautauksen, mutta kuka ostaisi kiven ja puhumattakaan hoitaisi hautaani. Voi sanoa, ettei kukaan. Pelottaakin välillä enemmän se, että miten pääsen edes sinne hautaan ja miten käy asioilleni kuoleman jälkeen. Hautajaisiin ei välttämättä tulisi ketään ja miten ne edes järjestettäisiin. Ne harvat vanhemmat sukulaiset kuolevat vähitellen ja nuorempien kanssa olen niin etäinen. Vanhempani toki elävät vielä, mutta sitten kun heitä ei enää ole. Toivon monesti sitä, että pystyn yksin saamaan edes vanhemmat hautaan ja heidän asiansa järjestettyä. Itsestäni en sitten tiedä. Olen jo miettinyt sitä, että voikohan jonkun lakimiehen yms viranomaisen pistää hoitamaan omat asiansa kuoleman jälkeen ja että he varmistaisivat sen, että saan hautauksen ja hautakiven. Olisi mukavampi tietää ja eläessään, että ne asiat hoidossa jos sukulaisiin ei voi luottaa lainkaan, eikä olla yhteydessä. Ehkä marssin joskus iäkkääni johonkin toimistoon ja pyydän apua tähän, että asiani hoidettaisiin. Jos joku tietää voiko näin toimia niin olisi mukava kuulla siitä. No, pitää lähteä nyt lenkille ja unohtaa nämä asiat taas hetkeksi. 

Tietenkin saat hautauksen, vaikket itse panisi tikkua ristiin sen eteen. Ei ole ihan tavatonta, että kirkkoon kuuluva siunataan ja haudataan vain papin läsnäollessa. Kirkkoon kuulumattomat kai laitetaan multiin ilman sen kummempia seremonioita. Hautakiveä et tosin saa, ellet sinä itse tai joku läheisesi sitä hanki. Minua ei oma hautaukseni tai tuleva hautani kiinnosta pätkän vertaa, ihan sama vaikka muumioituisin asuntooni ja minut löydettäisiin vasta vuosien päästä. Mutta minulla on kyllä läheisiä, joten niin tuskin käy.

Vierailija kirjoitti:

On helppo sanoa, että olen sinut kuoleman kanssa, kun ei ole vielä vanha eikä vakavasti sairas.

Useimmille tulee iän myötä tai jo aiemmin, jos sairastuu, kuitenkin jonkunlainen pelko kuolemasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Monille jopa melkein paniikki.

Sitä odotellessa voi olla "sinut".

Minulle ainakin on käynyt aivan päinvastoin. Nuorempana pelkäsin, nykyään en enää. Suvustani on lähtenyt monia vanhoja ihmisiä ilman kipuja, eivät toki kaikki, mutta mahdollisia kipujakaan en oikein osaa pelätä kun ei niitä voi etukäteen ennustaa. Voi olla, että kuolen johonkin kohtaukseen nukkuessani, tai voi myös olla, että sairastun kivuliaaseen tautiin, joka ei vie henkeäni mutta kiusaa minua loppuelämäni.

Kuolemaa en pelkää. Uskon siirtyväni toiseen todellisuuteen. Jonkin verran ahdistaa mahdollinen kärsimys ennen vapahdusta, mut luotan siihen, että kuolemaa edeltävä aika on suunnitelman mukainen sekin. Toisinaan funtsin, millainen mahtaa olla seuraava elämäni. Tunnistan kehittymisen tarpeeni, joten nirvanaa en vielä tavoita.

Koskettavia, mielenkiintoisia tarinoita. Näinkin vakavasta aiheesta voi palstalla keskustella.

Jatketaan edellelleen☻

Kannattaa laittaa asiat Jeesuksen kanssa kuntoon, niin kuolema on se ultimate goal, jonka tulet saavuttamaan.

Paavali sanoin elämä on Kristus ja kuolema on voitto.

En pelkää kuolemaa. Olen ollut lähellä kuolemaa kun teho-osastolla makasin 3 vuotta sitten, kun makasin siellä ja ympärilläni oli lääkäreitä ja hoitajia todella paljon, sanoi heille että "olen valmis kuolemaan".

Muutama ihana tehohoitaja sitten lohdutti ja tsemppasi minua siinä, kiitos niille naisille.

Ennen pelkäsin ehkä kuolemaa mutta tuon tapahtuman jälkeen en pelkää enää kuolemaa, en tiedä muuttiko tuo sitten jollakin tapaa ajattelumaailmaani.

M31

Vierailija kirjoitti:

En pelkää kuolemaa. Olen ollut lähellä kuolemaa kun teho-osastolla makasin 3 vuotta sitten, kun makasin siellä ja ympärilläni oli lääkäreitä ja hoitajia todella paljon, sanoi heille että "olen valmis kuolemaan".

Muutama ihana tehohoitaja sitten lohdutti ja tsemppasi minua siinä, kiitos niille naisille.

Ennen pelkäsin ehkä kuolemaa mutta tuon tapahtuman jälkeen en pelkää enää kuolemaa, en tiedä muuttiko tuo sitten jollakin tapaa ajattelumaailmaani.

M31

Luulen että monellakin tuontapaiset kokemukset vaikuttaa suhteeseen kuolemaan. Itse olin paikalla kun äitini kuoli. Laulettiin kauniita lauluja ja hetki oli koskettava. Ei pelottava millään lailla. Olin myös saattohoidossa mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puutarhuri kirjoitti:

Oletko valmistautunut jotenkin? Jakanut tavaroitasi? Suunnitellut hautajaisiasi? Hautaan vai polttohautaus?

Toivotaan asiallista ketjua☻

Tuo hautausjuttu on minulla vielä auki. En osaa millään päättää, että valitsisinko polttohautauksen vai perinteisen hautauksen. Pitäisi ehkä kysyä lapsilta, että mitä mieltä he olevat. Hautajaisiani olen suunnitellut jo monta vuotta, mutta ne suunnitelmat ovat vaihtuneet jo useampaan kertaan :).

N63

Minusta on erikoista, että sinun ikäisesi ihminen on jo vuosia suunnitellut omia hautajaisiaan. Mutta ei siinä mitään väärää tietenkään ole, olemme erilaisia. Minä annan jälkipolvien päättää hautajaisten sisällöstä ja hautaustavasta, mitä ne minua siinä vaiheessa enää liikuttavat. Mutta polttohautaushan se tulee olemaan, ellei siihen mennessä ole kehitetty jotain parempaa ja ekologisempaa vaihtoehtoa. Niin ja pelosta: pääsääntöisesti ei pelota, mutta joskus yön pimeinä tunteina tulee outo tunne kun se iskeytyy tajuntaan, että minä ihan oikeasti joskus kuolen.

Itse aloin suunnitella hautajaisiani viiskymppisenä, kun äitini kuoli. Listaan lauluja laulettavaksi tavaroita annettavaksi yms muuttelen tarvittaessa. 10v jo ollut tuo lista.

Vierailija kirjoitti:

Kymmenen vuoden aikana olen haudannut lapseni, veljeni, isäni ja äitini. Olen sinut kuoleman kanssa, en pelkää.

Onpa sulla ollut surun vuosikymmen. Rankkaa aikaa. Toivotaan valoisampia hetkiä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kymmenen vuoden aikana olen haudannut lapseni, veljeni, isäni ja äitini. Olen sinut kuoleman kanssa, en pelkää.

Onpa sulla ollut surun vuosikymmen. Rankkaa aikaa. Toivotaan valoisampia hetkiä...

Samaa ajattelin🙁

En pelkää, mutta se mietityttää kyllä usein, että miten mä kuolen sitten, kun koittaa se hetki, että minun täytyy kuolla, mietin, että miten reagoin siinä hetkessä, jos tai kun tajuan, että nyt on se hetki jolloin elämäni päättyy. Se on aika lopullista. Olenko siinä hetkessä helpottunut, että nyt mä pääsen täältä pois vai tuleeko paniikki…pelko, ikävä lapsia jne. Murehdin eniten siitä, että miten mun lapset voi minun kuoleman jälkeen..pääsevätkö äkkiä sen yli…ettei kenenkään tarttis jäädä liikaa suremaan…mutta toiveena on polttohautaus, tuhkilleni aivan sama, menköön vaikka viemäriin…mutta se kuoleman jälkeinen elämä, jos sitä edes on niin, se kiehtoo…ehkä se voi olla uusi seikkailu..sitä odotellessa😄

Odotan ja haluan sitä, mutta silti jotenkin pelkään. Noudatan liikennesääntöjä, käytän turvavöitä jne. Tai kaipa pelkään henkiin jäämistä ja vammautumista.

Rip kirjoitti:

En pelkää, mutta se mietityttää kyllä usein, että miten mä kuolen sitten, kun koittaa se hetki, että minun täytyy kuolla, mietin, että miten reagoin siinä hetkessä, jos tai kun tajuan, että nyt on se hetki jolloin elämäni päättyy. Se on aika lopullista. Olenko siinä hetkessä helpottunut, että nyt mä pääsen täältä pois vai tuleeko paniikki…pelko, ikävä lapsia jne. Murehdin eniten siitä, että miten mun lapset voi minun kuoleman jälkeen..pääsevätkö äkkiä sen yli…ettei kenenkään tarttis jäädä liikaa suremaan…mutta toiveena on polttohautaus, tuhkilleni aivan sama, menköön vaikka viemäriin…mutta se kuoleman jälkeinen elämä, jos sitä edes on niin, se kiehtoo…ehkä se voi olla uusi seikkailu..sitä odotellessa😄

Hyviä pohdintoja. Mysteeri on siinä, että emme tiedä☻

Vierailija kirjoitti:

On helppo sanoa, että olen sinut kuoleman kanssa, kun ei ole vielä vanha eikä vakavasti sairas.

Useimmille tulee iän myötä tai jo aiemmin, jos sairastuu, kuitenkin jonkunlainen pelko kuolemasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Monille jopa melkein paniikki.

Sitä odotellessa voi olla "sinut".

Itse pelkäsin parikymppisenä kuolemaa lähes paniikinomaisesti. Nyt olen asian kanssa paremmin "sinut" ja tuntemani vanhukset näyttävät hyväksyvän kuoleman luonnollisena asiana. Kenties kuolemapelko jysähtää vanhuuden tai sairauden tullessa niille, jotka eivät aiemmin tosiasiassa ole tajunneet, että täältä on joskus lähdettävä. Osa ihmisistä on vähän yksinkertaisia tässä suhteessa.

Toisaalta en osaa ennustaa, miten itse suhtaudun asiaan siinä vaiheessa, kun se tulee ajankohtaisemmaksi. Ehkä en olekaan kuoleman kanssa niin sinut kuin nyt luulen olevani. Mutta se on sen ajan murhe.

- M 38

Uskoontulon jälkeen en ole enää pelännyt omaa kuolemaa. Jeesus otti pois kuolemanpelon ja antoi rauhan sydämeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On helppo sanoa, että olen sinut kuoleman kanssa, kun ei ole vielä vanha eikä vakavasti sairas.

Useimmille tulee iän myötä tai jo aiemmin, jos sairastuu, kuitenkin jonkunlainen pelko kuolemasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Monille jopa melkein paniikki.

Sitä odotellessa voi olla "sinut".

Itse pelkäsin parikymppisenä kuolemaa lähes paniikinomaisesti. Nyt olen asian kanssa paremmin "sinut" ja tuntemani vanhukset näyttävät hyväksyvän kuoleman luonnollisena asiana. Kenties kuolemapelko jysähtää vanhuuden tai sairauden tullessa niille, jotka eivät aiemmin tosiasiassa ole tajunneet, että täältä on joskus lähdettävä. Osa ihmisistä on vähän yksinkertaisia tässä suhteessa.

Toisaalta en osaa ennustaa, miten itse suhtaudun asiaan siinä vaiheessa, kun se tulee ajankohtaisemmaksi. Ehkä en olekaan kuoleman kanssa niin sinut kuin nyt luulen olevani. Mutta se on sen ajan murhe.

- M 38

Tämähän voi olla todellakin sellainen asia, että omat tuntemukset muuttuu. Toisaalta: olen ollut 92 vuotiaan hautajaisissa, oli tosi surullista ja haikeaa. Mutta myös ihania muistoja kono laajan suvun kesken. Kaikki oli valmista.

Olen ollut aikoinani ikäiseni nuoren naisen hautajaisissa, kapinoin ja kysyin itseltäni: miksi hän, miksi jo nyt kun kaikki jää kesken.

Täältähän ei tosiaan lähdetä ikäjärjestyksessä.

Tätä on vaikea ymmärtää lasten kuolemassa.

Leea M. kirjoitti:

Uskoontulon jälkeen en ole enää pelännyt omaa kuolemaa. Jeesus otti pois kuolemanpelon ja antoi rauhan sydämeen.

Hieno homma, jokainen omalla tavallaan saa rauhan