Kuolema

[ ] Pelkään kuolemaa - elämämme päättyy olemattomuuteen.

[ ] Kuolemaa ei ole: - pääsemme paratiisiin tai synnymme uudestaan.

[ ] Kiistän.

[ ] En ajattele asiaa.

Lähiaikoina on kuollut monta tuttua, ei lähipiiristä kuitenkaan. Ajattelen etukäteen, miten murheissani olen, kun joskus sisaruksistani ensimmäinen kuolee. Ehkä se olenkin minä? Ei täältä ikäjärjestyksessä lähdetä. Onneksi ei tiedä.

En järin halua miettiä asiaa. Eilen kuitenkin törmäsin yhden 35-vuotiaana kuolleen miehen syöpätarinaan ja se sai miettimään asiaa, todella liikuttava kuvaus hänen tarinastaan. Viimeisimpinä käänteinä kuinka sai kuulla, että elinaikaa on muutamasta viikosta kuukauteen, ja kuinka brutaalilta tuntui ajatus, että tässä hän nyt istuu, elää, hengittää ja puhuu, mutta kuukauden päästä on poissa (eli kuitenkin vielä 2 kk tuosta). Ja kuvaili kuinka haluaa viettää kaiken aikansa perheensä kanssa, ja miksei tehnyt niin enemmän silloin, kun kaikki oli mahdollista vielä... Pisti miettimään omaa elämää, ja kuolemaakin. Mutta onhan se niin iso asia, ettei pahemmin sitä halua/osaa ajatella.

Sielunkumppanini kuoli 56 vuotiaana syöpäperkeleeseen. Emme nähneet aikoihin, viestittelimme useinkin. Olimme saman ikäiset. Usein mietin kohtaammeko vielä, siellä jossain? Joku uni hänestä lohduttaa...

Läheinen ystävä kuoli. Hautajaisissa silitin arkkua ja kuiskasin: Menit edeltä, pidä paikkaa.

Jotenkin lohduttaa ajatus, että tavataan vielä, siellä jossain.

En pelkää. Ei mitään juhlallisuuksia eikä hautajaisia. Kaverit voi nostaa maljan mun muistolle. Mut poltetaan, en halua matojen syötäväksi Tuhkat ripotellaan mereen. Testamentti on tehty jo aikaa sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolemasta ajattelen, että palaan siihen tilaan missä olin ennen syntymääni, eli osaksi tätä maailmankaikkeutta. Elämä on juhla johon sinut on kutsuttu, ja kuoleman kautta poistutaan tästä juhlasta iänkaikkisuuteen. Geenini ja perimäni jatkavat elämää lapsissani ja tulevissa lapsenlapsissani.

Polttohautauksesta mietin, että onko ilmastoystävällistä tupruttaa ruumis savuna ilmaan? Lisääkö se hiilidioksidipäästöjä?

Itse ruumiista tulee päästöjä ihan samalla tavalla riippumatta siitä, tuhkataanko se vai mätäneekö se hissukseen. Hautaamisessa viedään lisäksi maa-alaa ja arkkukin on helposti kruusatumpi kuin se missä tuhkataan. Hautapaikkaa pitää hoitaa herra ties kuinka kauan, eli vie vettä, ravinteita, energiaa ja vaatii työtä.

Tätä minä oon miettiny paljon, että mikä olisi ekologisinta. Voisiko olla nopeahko kuivatus, nesteiden poisto ja Aurinkokuivaus, sitten poltto -energian lähteenä siis? Paloittelu ja biojätteisiin.

Kuolemista pelkään, olen muutenkin pelokas.

Olen uskovainen. Joskus mietin että jos ei oo kavereita eikä rakkaita ollut koskaan, niin ketä siellä taivaassa sitten näkee? Muut riemuitsee kohtaamisesta..