Missä maassa elit edellisessä elämässäsi?

Onko täällä näkijää?

Koin selittämättömän paikkaan kuulumisen tunteen...maahan, maastoon, juurevasti... Näinkö olen sieltä missä vierailin? Näetkö muuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku näkijä kertoa mullekin mun edellisistä elämistä? Yksi muistikuva on aina ollut eikä se ole tästä elämästä...

Näen että olet ollut mieshenkilö. Näkyy valtavan suuri kirjahylly ja iso puinen työpöytä, liittyy jotenkin ammattiisi. Hyvin oppinut henkilö. Polttaa piippua työhuoneessaan. Slaavilaiselta kielialueelta.

Tuntuuko mitenkään tutulta tällainen?

Ei tunnu tutulta. Häivähdys jostain naisesta purppuranpunaisessa vanhahtavassa mekossa kyllä tuli. Osaatko kertoa lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin Lontoossa, onpas meitä monta. 1800-luvun lopulla höyryjunien aikaan joskus. Saan ajasta välillä vahvoja flashbackeja. Lisäksi luulen että olin silloin mies, vaikka tässä elämässä olen siis nainen. En ole muuten koskaan käynyt Lontoossa ja jotenkin jännittää hirveästi jonain päivänä nähdä se, en tiedä yhtään miten reagoisin ja miltä tuntuisi. Voihan se olla, että tämä tunne jopa heikkenee siellä käymisen jälkeen.

Kieltämättä, briteissä tehdään hyviä historiallisia TV-sarjoja! Hyvin moni on näköjään katsonut niitä.

Kumma kun minä en ole nähnyt yhtäkään. En osaisi edes nimetä ainoatakaan 1800-luvun brittisarjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin 50-luvulla kauppa-apulaisena Inkeroisissa. Kun käyn siellä, tunnen vahvasti, että olen asunut ja työskennellyt siellä.  Purskahdin melkein itkuun, kun ensimmäisen kerran kävin Inkeroisissa, jotenkin niin tutun  tuntuista kaikki vaikka nykyinen Inkeroisten keskusta on pääosin 80-luvulla rakennettua. 

Kun kuulen Kymenlaakson laulun, siis sen maakuntalaulun, tiedän, että tämä laulu on"minun" vaikka olen kotoisin Lahest. 

Tiedän, olisi varmaan jännempää kun olisin ollut ulkomailla, kaukomailla peräti, historiallisten tapahtumien keskellä ja yläluokkainen kuten muut edellisten elämien eläjät.

Onhan tässäkin ketjussa monia, jotka kertovat ihan tavallisen ihmisen edellisistä elämistä.  Miksi ihmeessä joillakin on aina tarve alkaa nälviä toisia edellisten elämiensä kokemuksista?

Miksi kaupantäti Inkeroisissa olisi nälvimistä?  Toiset saa sanoa olleensa vaikka kuninkaana muinaisessa Babyloniassa, eikä kukaan epäile tai nälvi. Inkeroisten kauppa-apulainen herättää heti epäilyä ja suuttumusta. Entäpä jos kirjoittaja olisi ollut kotoisin  vaikka Irlannista tai Ranskasta ja kertonut em. kokemuksen,olisiko häntä sitten paremmin uskottu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin Lontoossa, onpas meitä monta. 1800-luvun lopulla höyryjunien aikaan joskus. Saan ajasta välillä vahvoja flashbackeja. Lisäksi luulen että olin silloin mies, vaikka tässä elämässä olen siis nainen. En ole muuten koskaan käynyt Lontoossa ja jotenkin jännittää hirveästi jonain päivänä nähdä se, en tiedä yhtään miten reagoisin ja miltä tuntuisi. Voihan se olla, että tämä tunne jopa heikkenee siellä käymisen jälkeen.

Kieltämättä, briteissä tehdään hyviä historiallisia TV-sarjoja! Hyvin moni on näköjään katsonut niitä.

Kumma kun minä en ole nähnyt yhtäkään. En osaisi edes nimetä ainoatakaan 1800-luvun brittisarjaa.

Äläpä saivartele. Historiallisilla tv-sarjoilla tai -elokuvilla tarkoitetaan sarjoja, jotka kertovat niistä esim. 1800-luvusta.

Olen ollut jossakin elämässä purjelaivan upseeri (mies) lämpimillä vesillä ja tässä tämän hetkisessä elämässä olin viileiden vesien laivassa stuerttina (nainen). Pari elämää nyt on mennyt sitten aalloilla.

Ylipappi Atlantiksessa 10212 eaa.

Saksassa olin natsiupseeri

Sakujen keskitysleirillä vanginvartijana. Joudunkohan vankilaan?

Valemuistijälki vauva/taaperoikäisenä nähdystä äidin katsomasta televisiosarjasta ja sen tehostuminen ja mielikuvan itseruokkiminen varhaislapsuuden unijaksoissa viittaa tietysti lämpimään Italiaan (italian kielen kuuleminen) kuten monilla muillakin.

Uskon siis tuntemukseen ja eräänlaiseen kokemukseen edellisistä elämistä enkä vähättele kenenkään kokemuksia. En kuitenkaan lähtisi siitä uskontoa rakentamaan.

Suosittuja tässä yhteydessä ovat myös ranskalaiset tv-elokuvat ja tv-sarja merilinja.

Lapsena kerroin naisesta, joka olin ennen. Näen yhä sen saman kaupungin ja talon etupihan, jossa nainen asui. Nainen eli yksin, kävi töissä ja kuoli viime maailmansodan aikana pommituksessa. Pommitus kohdennettiin hänen työpaikalleen, joka liittyi sotatarviketeollisuuteen. Kaupunki sijaitsi Keski-Euroopassa. Saksa se ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Skotlannissa.

Minä myös. Olen ollut lammasfarmari jollain tuulisella saarella pohjoisosissa. Vieläkin poskilla rosaceaa sen ilmaston ahavoittamana. Kun olin Skotlannissa kaksi viikkoa, oli tosi kotoisa olo.

Lisäksi olen ollut Afrikassa mustana naisena, suuret pyöreät kasvot ja leveitä kultarenkaita kaulassa.

Lisäksi ehkä Egyptissä, tapasin siellä parhaan ystäväni tässä elämässä ja hän tunsi samoin.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt Japanissa muutaman kerran ja tunnen siellä syvää rauhaa ja tuntuu kuin olisin kotona. Hiroshimassa koen todella syvää surua ja ahdistusta sekä itkettäisi vaan koko ajan. Ehkä olen ollut sieltä.

Kuka tahansa normaali ihminen kokee syvää surua ja ahdistusta ja itkua Hiroshimassa., mitenkään väheksymättä kokemustasi.

En tiedä kuka olen ollut, mutta minulla on aika karuja muistoja 1860-luvun nälkävuosista. Myös muisto siitä, kuinka makaan itse horkkaisena jossain valoisassa huoneessa ja katselen yöperhosta ja teen kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mutta olen vitsillä aina heittänyt että olen ollut pitkätukkainen hippi 60-luvulla. Kuollut varmaan nuorena koska olen itse syntynyt-82.

Reissasin liftaamalla ja muiden samanhenkisten kanssa kiersin festareita, vedin h#umeita ja vapaa s#ksi! Varmaan kuollut elämäntapani takia nuorena, max kolmekymppisenä.

Näen kyllä itseni kieltolain aikaan salakapakoissa -20 luvun aikoihin. Tosin en Suomessa vaan jossain "fiinissä" maassa, esim Pariisissa, siis Ranskassa.

Olisin todennäköisesti ollut joku hyvin tienaava prostituoitu tai muuten vaan jonkun rikkaan keikarin vakiseuralainen. Vaattet ja hiukset viimeisen muodin mukaan laitettu.

Voihan olla että olen elänyt nuo kummatkin aikakaudet.

Päihdeongelma ja vilkas sukupuolielämä tainnut koitua kohtalokseni molemmilla kerroilla 😅

Nyt olen tylsästi perheenäiti ja naimisissa. Alkoa otan harvoin.

Tunnen silti suurta vetoa pintaliitopaikkoihin ja vilkkaaseen seuraelämään.

Ranskassa ei ole ollut kieltolakia joten salakapakoitakaan ei ole ollut.

Okei 😅

Ehkä sitten muuten vaan 20-luvun pariisissa olen asustellut.

Ihan aikuisten oikeasti en hirveästi usko entisiin elämiin mutta mistäs sitä koskaan tietää.

pariisissa oli monia salakapakoita. Joissakin piti pesää vastarintaliikkeet, joissakin vapaamuurarit. pariisista löytyy vieläkin maanalaisia kapakoita, tosin ne eivät enää ole salakapakoita.

Todella, salakapakoita on esim. Suomessakin ja missä maassa tahansa ihan juuri tänä päivänäkin. Ehkä perustan itsekin sellaisen. Salakapakkaan kun ei tarvitse muuta kuin suunsa kiinni pitävät asiakkaat.

Olen elänyt viimeksi Yhdysvalloissa hippiliikkeen ollessa kuumimmillaan 60-luvun lopussa, luultavasti Haight Ashburyn alueella. Todennäköisesti tähän elämäntyyliin myös menehdyin jo nuorena.

Britannian seutuvilla olen elänyt tätä ennen. En ole vielä käynyt esim. Irlannissa tai Skotlannissa, vain Englannissa, joten en tiedä tarkkaa paikkaa, enkä vuosikymmentä.

Vierailija kirjoitti:

Joko tämä ketju on trollien kokoontumisajo tai ihmiset on enemmän sekaisin kuin olisin uskonut.

En ole trolli. En kyllä koe olevani sekaisinkaan. Kirjoitin ketjuun kokemukseni Japanista ja Pariisista, jotka tässä nykyisessä inkarnaatiossa antoivat minulle todella hyvät vibat.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa. Minulla on helvetin huono onni.

No mitäs huonoa onnea siinä on? Tokihan olit Suitian linnassa emäntäpiikana tai Kuusiston piispanlinnan ratsumestarina.

1200-luvulla, koska se tuntuu jotenkin merkityksellisemmältä kuin muut vuosisadat.

Tuskin mikään ihmeempi elämä.

Vierailija kirjoitti:

olin aatelistyttö Ranskassa. Kuolin kun olin 6v.

Asuin isossa kartanossa maaseudulla. Minulla joko ei ollut äitiä tai ainakin suhde äitiini oli hyvin etäinen, kuten myös isääni.

Kuolin ilmeisesti vallankumouksessa?

Kun he tulivat hakemaan minua huoneestani, lähdin kyselemättä heidän mukaansa, koska olin tottunut siihen, että ympärilläni oli paljon nimetöntä palveluskuntaa. En siis osannut pelätä vieraita ihmisiä tai kaivata äitiä.

Muistan katselleeni jalkojani kun juoksin miehen otteessa. Minulla oli kermanvaaleat silkkikengät.

Minulla oli leveähelmainen paksusta satiinista tehty mekko ja oli hankala juosta se päällä. Yritin varjella mekon alta pursuavaa "pitsivyöryä" tahriintumasta maata vasten.

Mnulta viillettiin kurkku auki. Kuolin melkein samantien. En ehtinyt tuntea pelkoa tai kipua vain hetkellisen "jäisen tunteen" ja tukehtumisen tunteen.

Muistan huoneeni, muhkea sänky, pukeutumispöytä ja sen yllä suuri kultakehyksinen soikea peili.

Nykyaikana, ennen kun sain tämän selville, minä olin lapsesta asti tuntenut voimakasta vetoa ranskan kieleen. Edistyin siinä ällistyttävän nopeasti vaikka en muutoin ollut se "terävin kynä penaalissa". En ole korkeasti koulutettu ym.

Kun olen matkustellut Euroopassa, ihmiset olettavat että olen ranskalainen jo kasvonpiirteiden takia.

Olen aina inhonnut veitsiä ja pyörryttää esim. jos saan haavan ja en pysty katselemaan elokuvia, missä ihmisiä viillellään tms.

Minulla on syntymämerkki, karhea arventapainen kaulavaltimon kohdalla.

Mä olen miettinyt välillä tätä, kun puhutaan syntymämerkkien kertovan kuolintavasta edellisessä elämässä. Ohimollani on sellainen, ja mietin olisinko saanut luodin.