Missä maassa elit edellisessä elämässäsi?

Tälle entiselle missille Anne Pohtamollekin oli sanottu, että oli jossain edellisessä elämässään kuulemma ollut joku afrikan prinsessa. Täyttä bulshittiä. Annekin jossain vaiheessa sekaantui reiki- ja muihin huuhaa-huttuihin ja tuli sitten myöhemmin uskoon, kiitos Jumalalle.

Jossain Englannin suunnalla. Jossain sumuisilla nummilla, pienessä kivistä rakennetussa talossa. Olin yksinäin mies, seurana joku iso harmaa koira.

Mielenkiintoinen ketju.

Minulla ei ole mitään kummempia muistoja, mutta kun olen katsonut ensimmäistä kertaa elokuvat Titanic ja Meren raivo niin itkusta ei ole meinannut millään tulla loppua.

Toinen juttu on sypressipuut. Niitä nähdessäni esim. Espanjassa tuntuu kuin olisin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, muutama trollikin eksynyt kommentoimaan. Sitä se tietämättömyys ja ahdasmielisyys teettää.

Meidän kehomme on vain kotelo kaikelle sille mitä todellisuudessa olemme. Elämä ei lopu vaikka keho antaa periksi.

Sielu on pitkäikäinen

Juu mutta nuohan on vasta lapsi-sieluja. Niiden kuuluukin olla uhmakkaita, kapinoivia ja ennenkaikkea sokeita. Vasta kun vanhenevat (satojen vuosien aikana), kasvavat "vanhoiksi sieluiksi", jotka näkevätkin jo kaiken. Sielu käy ihan kaikki vanhenemisen mekanismit läpi siinä missä kehokin. Mutta eri aikaisesti. Sielun vanheneminen vaatii useita kehoja. Eli sielukin on lapsi, teini, aikuinen ja vanhus.

Älä siis välitä lasten höpinöistä ;)

Kyllä on niin narsistista porukkaa, kas kun ei Rooman- ja Venäjän keisareita, Ruotsin kuninkaita ym. aatelistoa:).

Jossain Etelä-Amerikassa. Semmoinen missä on kurjat olot.

Ainakin 3-4 kertaa täällä Suomessa ja kerran Ranskassa. Yksi erityinen piirre niissä edellisissä elämissäni mitkä muistan on se, että joka kerta näissä elämissä olen kuollut lapsena. Suomessa eläessä aina alle 10-vuotiaana, Ranskassa elin pitempään, ehkä 12-15 vuotta.

Olin Amerikan alkuperäiskansaa, arointiaani. Heimo ei tiedossa.

Toivottavasti Pariisissa. Ihan käsittämätön tuttuuden tunne ollut ensimmäisestä käyntikerrasta lähtien.

Ei nykyinen Pariisi bulevardeineen niinkään kiehdo, mutta jotenkin aistin niitä monia satoja vuosia vanhoja historiallisia kerroksia, saan niistä kylmiä väreitä ja vanhat kadut ja kujat ja rakennukset tuntuvat kotoisilta. Ihan kuin joku voima vetäisi menneisiin vuosisatoihin Ei aavistustakaan mistä tämä johtuu. Ehkä se vaan on niin hieno kaupunki.

Olishan se hauska saada tietää eläneensä siellä joskus.

Muut vanhat kaupungit esim. Rooma, Lontoo tai Saksan keskiaikaiset kaupungit jäävät ihan eri lailla etäisiksi, vaikka hailenkin niitä ja ovat myös hienoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko siihen, mutta täytyy myöntää, että koskaan en ole tuntenut sellaista rauhaa ja olemassaolon vahvuutta kuin Skotlannissa. Nummilla kävellessä, linnoissa paksujen kiviseinien sisällä, hämyisissä pubeissa savuisen viskin ja tumman oluen äärellä. Säkkipillin soidessa Amazing Gracea.

Sama. Lisään kyllä vielä tähän, että Stonehengellä tunnen jotain mystistä energiaa, joka saa mut tuntemaan lämpöä jostain merkityksellisestä ajasta, joka mun pitäisi muistaa, mutta en vaan saa ihan kiinni.

Täällä myös "entinen" skotti. Jo teininä selailin viikinkiaiheisia koruja käsitteleviä kirjoja ja niinpä kouluttauduinkin kultasepäksi. Suunnatonta vetoa tunnen viikinkihaudoista löytyneisiin koruihin josta tuli jossain vaiheessa elämääni lähes pakkomielle. Skotlannissa en ole vielä käynyt, mutta työhuoneeni seinällä on Skotlannin lippu ollut jo kolmekymmentä vuotta.

Eli aikaisemmassa elämässäni olin koruntekijä Skotlannissa.

Olen ollut juutalainen, en tiedä missä maassa vaan jossain sellaisessa josta vietiin keskitysleireille. Olen ollut lapsi silloin kun siellä olin. Näin jatkuvasti unta lapsena jolloin ei ollut vielä tv:täkään sodasta ja paosta. Näkyjä yöllä herätessäni miehestä joka seisoi jonossa meidän lipaston edessä. Hänellä oli harmaa ulsteri, kookas nenä, harmaa tukka siististi leikattu ja hän katsoi minua silmiin. Suljin silmäni ja näky hävisi. En pystynyt koskaan katsomaan aikakautta esittäviä filmejä. Anne Frankin päiväkirjan kyllä luin ja katsoin filminkin. Lapsena näin unta piiloutumisesta ja pelosta että löydetään. Filmi ahdisti minua. Mitään muuta juutalaisista kertovaa filmiä en katsonut. Tuskin tämä todistaa yhtään mitään vaan se ahdistus lapsesta asti kun näistä asioista puhuttiin koulussakin. Toki sota myös ahdisti vaan ei siinä mitassa kuin nuo unet.

Helsingissä. Unissani liikun 1800-luvun Sofiankadulla ja katson tuomiokirkkoa. Palaan aina unissani samoille seuduille.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on niin narsistista porukkaa, kas kun ei Rooman- ja Venäjän keisareita, Ruotsin kuninkaita ym. aatelistoa:).

Siitä narsismista en tiedä mutta minä olin Ludvig XIV Ranskan ja Navarran kuningas.

Lempinimeltäni Aurinkokuningas.

Työkaverini näyttää tässä elämässä ihan Hollywood kulta-ajan näyttelijältä Bette Davisilta. Jotenkin tulee niin kotoisa ja hyvä olo hänen seurassaan.

Olen ollut Saksassa jossakin hansakaupungissa nuori nainen. Nuo palkkikoristeiset rakennukset ja kapeat kujat tuovat mieleeni vedenhakureissun kaivolta. Minulla on pitkä mekko ja valkea aluspaita.

En ole koskaan vielä käynyt Lyypekissä tai Saksassa ylipäätään, mutta tunnen sinne vetoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko joku näkijä kertoa mullekin mun edellisistä elämistä? Yksi muistikuva on aina ollut eikä se ole tästä elämästä...

Näen että olet ollut mieshenkilö. Näkyy valtavan suuri kirjahylly ja iso puinen työpöytä, liittyy jotenkin ammattiisi. Hyvin oppinut henkilö. Polttaa piippua työhuoneessaan. Slaavilaiselta kielialueelta.

Tuntuuko mitenkään tutulta tällainen?

Minäkin olen näkijä sekä tarokki-korteista katsoja, 1995-lähtien. Kai tämä kyky on minulla ollut jo aiemmin, mutta tuossa 90-luvun puolessa välin muut ihmiset, siis en minä itse, sen totesivat.

Em. kysyjästä minulla on tällainen tunne, näkemys:  Olet elänyt Suomessa 1800 lopussa -ja 1900- luvulle 1950-luvulle saakka.  Elit n. 70-vuotiaaksi.

Olit nainen, pienessä kirkonkylässä joka nyt on kaupunki.  Ei Helsinki. Halusit opettajattareksi mutta sinulla ei ollut varoja siihen. Myöhemmin sinulla oli varaa mennä kansanopistoon. 

Työsi oli  aluksi jonkinlaista sosiaalityötä, siitä ei kuitenkaan maksettu juurikaan palkkaa. 

Kolmannen valtakunnan aikaan olin saksalainen kotirouva, naimisissa upseerin kanssa. En selvinnyt hengissä sodan loppuun, joten totuus n a t s I e n, mieheni mukaanlukien, toimista ei koskaan valjennut minulle.

Vierailija kirjoitti:

Olin lammas Uudessa-Seelannissa.

Jos nyt olet demari Suomessa, poljet aika lailla paikallasi.

Olin Etiopiassa heimon parantaja

Vierailija kirjoitti:

USA, koska rakastan sitä maata enemmän kuin mitään muuta ja tunnen jatkuvaa vetoa sinne. Ehdottomasti.

Hienoa! Usa on kuitenkin aika helvetin iso maa (liittovaltio) , johon mahtuu monia kulttuureja.

 Kerrotko meille mitä osaa Amerikan Yhdysvalloista  tarkoitat? Wow, waitin´ for it!