Missä maassa elit edellisessä elämässäsi?
Siis omasta mielestäsi. Jos uskot edelliseen elämään.
Kommentit (925)
Olen ollut merimiehen vaimo. Nyt poikani on merimies.
jupiterissa . nyt kaverini tarkailevat minua miten pärjään.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin aikaisemmin, että minulla on vahva tunne, että olen ollut mies amerikkalaisessa suurkaupungissa. Aikakausi oli varmaan jotain 1930 lukua. Nyt kun olen lukenut tätä ketjua, niin aloin miettimään, että kuolin varmaan toisessa maailmansodassa. Katsoin aikoinaan elokuvan Sotamies Ryan ja itkin alusta loppuun, sekä lopun illan. Sama juttu käynyt, kun olen katsonut jonkun muun amerikkalaisen sotaleffan, joten en katso niitä enää. Suomalaiset tai eurooppalaiset sotaleffat eivät aiheuta samaa reaktiota, vaikka usein surullisia ovatkin.
Tsiisus, vieläkin ahdistaa, kun aloin miettimään niitä amerikkalaisesta näkökulmasta tehtyjä sotaleffoja.
Tähän voi myös suhtautua tutkijan tavoin. Mulla sama entinen elämä ja alkuun samat tunteet kun luin sotakirjoja tai katsoin sotaleffoja. Luin sotakirjoja jo ala-asteella.
Aloin tutkia asiaa ja kaikkia muistoja, muistikuvia ja unia mitä mulla oli selkeänä ja toistuvana. Muutaman vuoden määrätietoisen tutkimuksen myötä tiedän maan missä asuin, kaupungin missä asuin, muistan sotilaspukuni ja merkit, ja sen mitä tein sodassa (siis erikoisosaamisalueeni… toki sitten muistan muutakin mitä tein mikä ei ollut niin mukavaa).
Tiedän siis jo paikan niin hyvin että olen menossa sinne paikan päälle piakkoin tutkimaan arkistoja. Saatanpa tietää kohta nimenkin.
Ootta työ ämmät kyllä jumankauta sekasi.
Viisaus tulee elämien kautta, tyhmyys tietämättömyydestä.
Karjalanpaisti on ihan hyvää, joten siellä varmasti olen asunut.
Ranskassa, Pariisissa. Kaupunki on minulle oudolla tavalla hyvin tuttu. Kuolin luullakseni hukkumalla Seineen. Pelkään nykyäänkin ihan luonnottomasti kulkemista esim. Aurajoen rannalla Turun keskustassa, ilman järkevää syytä. En ole meinannut oppia millään uimaan, nyt jo onneksi pystyn siihen.
Italiassa, maaseudulla ikivanhassa kaksikerroksisessa kivitalossa, peltojen keskellä.
Kenties olin proktologi eli peräaukkolääkäri, tunnen vetoa Perseidien meteoriparveen vai mikä perkele se on
Olin entisessä elämässäni Stalin.
Vierailija kirjoitti:
Olin entisessä elämässäni Stalin.
Ja nyt johtavassa asemassa SDP:ssä.
Olimme noin 10 vuotta sitten Kreikassa, Korfulla.
Menimme pääkaupunkiin tarkoituksena syödä juhlavampi ateria äitini syntymäpäivän kunniaksi tietyssä ravintolassa. Kun astuimme pois taksista, osasin kulkea suoraan ravintolaan, jonne oli jonkin verran kuitenkin matkaa. Kun muu perhe sitä ihmetteli, en osannut selittää asiaa.
Sama, kun kuljimme pitkin Listonia, alkoivat kyyneleet valua silmistäni, kun tunnistin paikan.
Joko tämä ketju on trollien kokoontumisajo tai ihmiset on enemmän sekaisin kuin olisin uskonut.
Noita noitavainojen aikaan Euroopassa, olen ollut tästä aina varma :)
Vierailija kirjoitti:
Madame X kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Madame X kirjoitti:
1700- luvun alussa, Ranskan hovissa luotettavana ystävättärenä. Olin loistava diplomaatti, manipuloitsija ja myrkkyjen sekoittaja. Samaan aikaan loin pohjaa tulevalle vallankumoukselle ja osallistuin salaisiin kokouksiin. Vein salaisuuteni hautaan asti.
Itse en ehtinyt kokemaan vallankumousta. Siirryin kauniiseen linnaani Loiren laaksoon ja vietin vanhuuteni rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Minulle järjestettiin upeat valtiolliset hautajaiset.
On tainnut Milja Kauniston kirjoja tulla luettua?:D
En tunne, en ole lukenut yhtään. Minulla on loistava intuitio, mielikuvitus ja myötäelämisen kyky. Voisin itse alkaa kirjailijaksi, mutta se vaatisi tutkivaa työtä ja olen liian laiska sellaiseen. Hmmm.. voisin tietysti teettää sen osuuden toisilla... Ahaaa elämys, laitetan harkintaan.
Luepa sitten se Kauniston Purppuragiljotiini-trilogia, voisit tykätä.
Vinkkasin tuon Milja Kaunisto ja Purppuragiljotiini-trilogian. Hän asuu nykyisin Ranskassa ja jotenkin käsitin, että hänellä on jokin alitajuinen halu elää Ranskassa. Lie vaikka elänyt siellä edellisessä elämässään.
Hän on laulaja Pasi Kauniston tytär, jos nyt joku tuumailee. Nuoremmille palstalaisille Pasi Kaunisto ei taida sanoa mitään. Ja anteeksi keskeytys.
Vierailija kirjoitti:
Karjalanpaisti on ihan hyvää, joten siellä varmasti olen asunut.
Ae siellä paestissa? "Tarjoelija, paestissani on palstalaenen".
Olinpa nyt vitsikäs...mänen poes.
Epäilemettä olen asunut Chilessä. Nykyisessäkin elämässäni varastan ja huijaan niin paljon kuin ehdin, enkä ole lojaali edes omalle perheelleni.
Vierailija kirjoitti:
Joko tämä ketju on trollien kokoontumisajo tai ihmiset on enemmän sekaisin kuin olisin uskonut.
Valitettavasti varmaan sitä jälkimmäistä.
Oletteko käyneet regressiossa? Siinä pääsee itse kokemaan ja elämään näitä entisiä elämiä. Itse olen tehnyt tehnyt muutaman matkan ja täytyy sanoa että ajatusmaailma mullistui sen jälkeen. Ohjaava terapeutti kannattaa valita tarkkaan, että on sopiva juuri sinulle.