Mitä tehdä kun mies on paska mutta en halua erota

Surullista on mielestäni se, että vielä tänäkin päivänä monet naiset luulee, että lapsille on parempi se, että vanhemmat pysyvät yhdessä, vaikka ovat onnettomia kuin se, että erotaan.

Monissa keskusteluissa vedotaan siihen, että on pakko jäädä huonoon suhteeseen lasten vuoksi.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 19:19"]Surullista on mielestäni se, että vielä tänäkin päivänä monet naiset luulee, että lapsille on parempi se, että vanhemmat pysyvät yhdessä, vaikka ovat onnettomia kuin se, että erotaan.

Monissa keskusteluissa vedotaan siihen, että on pakko jäädä huonoon suhteeseen lasten vuoksi.

[/quote]

Oikea syy on läheisriippuvuus, materialismi tai pelko kasvojen menettämisestä. Masokismi toki myös. Huonossa parisuhteessa saa olla omista syistään, kunhan ei syyllistä siitä lapsia. Harva lapsi on aikuisena niin naiivi, että uskoo marttyyrivanhempansa uhrautumispuheet. Toivottavasti kukaan ei suostu syyllistymään, koska vanhempien ratkaisun syyt ovat pohjimmiltaan kuitenkin itsekkäät. Vahvat ovat itsenäisiä.

No olisko sulla välttämättä vuokrakämppä, kyllä kuule sä voit ostaa ihan omankin asunnon ja kai niitä mukavia asuntoja muitakin on, kuin se teidän? Ymmärsin kirjoituksestasi, että teet vaativaa työtä - kai siitä jotain maksetaankin?
Vaikka sinulla ei ehkä olisi onnellista parisuhdetta, eipä olisi kamalaakaan. Nythän sulla on vaan yksi myllynkivi, joka hiertää sua jatkuvasti. Ja lapset kasvaa, aikaa muulle elämälle ja ystäville tulee koko ajan lisää.

Minä kun erosin muutama vuosi sitten, maksoin ukon ulos mukavasta asunnostamme, jota olen vuosien mittaan myös remontoinut tosi paljon. Naimisissa olevat työkaverit varmaan salaa säälii mua, kun eivät ymmärrä, kuinka helppoa, myös taloudellisesti, mun elämä on tänä päivänä.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 10:29"]

Miten olisin vähemmän kotiorja jos olisin yh paitsi että siivoaisin jotain kurjaa vuokrakämppää enkä meidän nykyistä mukavaa kotia? Todellako pitäisi repiä lapset tutusta kodista ja kavereiden luolta siksi että ehkä joskus voisin löytää jonkun onnellisen parisuhteen? Mistähän minä senkin löytäisin kun olisin koko ajan töissä tai lasten kanssa? Ja kuka ottaisi neljäkymppisen yyhoon ja lapset... 

Mies on ollut aina tuollainen ja selkäranka olisi pitänyt kasvattaa jo ennen kuin lapsia tehtiin, mutta nyt on myöhäistä. Jotain vähän realistisempia ajatuksia olisi kiinnostavaa saada kuin näitä mustavalkoisia ota tai jätä heittoja. Onko teidän kaikkien parisuhteet niin täydellisiä vai oletteko nimenomaan niitä yksinhuoltajia jotka etsivät sitä suurta rakkautta aina uudesta paikasta?

Olen kyllä puhunut miehen kanssa tästä ja koska olemme olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta niin tunnen hänet ja tiedän että hän on vain lapsuudenkodissaan ollut pilalle lellitelty ainoa lapsi jolla on myös erittäin syrjäänvetäytyvä luonne. Kummastuttaa että olisin muka ainoa tässä tilanteessa... Muistaakseni olen lukenut tilastoja että kotityöt on edelleen aika lailla naisten vastuulla ja äidit ne siellä hiekkalaatikollakin näyttää lastensa kanssa istuvan, että mahdanko olla ainoa "kotiorja"? AP

[/quote]

Me emme valitettavasti voi mitään sille, että ei tuossa tilanteessa juuri muita vaihtoehtoja ole kuin mustavalkoisia. Jos sinä valitset mustan, niin minkäpä me sille voimme.

Tosin elämässä on niin paljon eri puolia, joita sinä mainitset, kuten lasten kaverit, kiva koti ja haastava työsi, että lopputulos on kirjava kuin seepra, ja paksu musta raita onkin parisuhteesi kohdalla.

Mikä pakkomielle sinulla on parisuhteesta? Yksin on ihan kiva elää, itse asiassa paljon mukavampi kuin huonossa parisuhteessa. Tämän tiedän omasta kokemuksesta.

Vähemmän kotiorja olisit yksihuoltajana siksi, että sinä saisit ihan itse tehdä omat valintasi ja päätöksesi, eikä sinun tarvitsisi sietää miehesi moitteita. Toiseksi sinulla olisi yhden ihmisen jäljet vähemmän siivottavana kodissasi.

Mitä sinä itse olet tähän mennessä asialle tehnyt? Oletko yhtään kertaa oikein ärähtänyt miehelle, että "tämä paskannakkominen loppui nyt!" ja niin isoilla kirjaimilla, että menee perille? Se on ollut yksi minun keinoni selvitä huonossa suhteessa. Toinen keino on se, että olen välillä muualla, eli töissä niin kaukana että tuskin puhelimellakaan aina tavoittaa. Kolmanneksi olen jo luopunut täydellisen parisuhteen illuusiosta, enkä enää kuvittele löytäväni parempaa miestä vaan eron jälkeen olisin mieluummin yksin.

Tuossa voisi esim. tilata siivousapua kerran viikossa siten, että jaatte kulut. Toinen voisi olla se, että jaatte tehtävät ja miehen kontolle jää muutama tehtävä nykyistä enemmän. Kyllä ns. "järkiavioliittokin" voi toimia.

Olen itse asiassa samassa tilanteessa kuin ap. Meillä auttaa ajoittaiset jänkkäämis- ja nalkutussessiot, joiden päätteeksi sovitaan esim. kotitöiden jakamisesta tasaisemmin ja kyllä se käytäntö jonkin aikaa toimiikin, kunnes alkaa taas lipsua.

Mun pitää ainakin ihan selvästi selittää ja perustella tilanne omalta kannaltakin, niin mies alkaa ymmärtää. Pieniä askeleita kerrallaan kannattaa toteuttaa muutoksia.

ap siis pelkää lähinnä että ei enää voi ratsastaa miehen lompakolla, eikö?

Olen ap miettinyt aikanaan ihan samoja, ja varmaan moni muukin onnettomassa liitossa elänyt. Että mites ennen vanhaan, ei se helppoa ole ollut silloinkaan, mutta ihan tyytyväisiltä isovanhempani vaikuttivat; tuleeko minusta vielä joskus onnellinen tässä, tai edes tyytyväinen? Se epätietoisuus on minusta kuluttavinta. Että lähdenkö vai jäänkö, ja mitäs jos, ja entä jos... Olet ihan oikeassa siinä, että ei elämäsi siitä varmaan sen kummemmaksi muutu, jos lähdet. Yh kuulostat olevan jo nyt, mutta nyt mukavammassa ympäristössä, noin ulkoisilta puitteilta. Ja toki lasten kannalta se voi olla hyväkin ratkaisu, kuten joku yllä sanoi, jos teet kaiken ilman marttyyrin viittaa, suostut ja myönnyt asioiden nykyiseen tolaan. Jos taas ilmapiiri on riitaisa, jos miehen mielestä vaadit liikaa, mutta omasta mielestäsi tarpeitasi ei vaan koskaan tyydytetä (keskustelu, kumppanuus, arjen aito jakaminen, kotityöt...), niin kyllähän se lapsillekin heijastuu. Silloin annat ehdottomasti väärän esimerkin. Mutta älä hätäile, jos tuntuu että ero ei ole vaihtoehto. Saattaa olla, että olet juuri aloittanut prosessin sitä kohti, tai saattaa olla, että olet hyväksymässä lopullisesti että tätä on elämäsi. Ihminen muuttuu ja kehittyy koko ajan, eikä aivotyöskentelyä ja tuntemuksia pidä kavahtaa. Koskaan emme ole valmiita, mutta kuulostele itseäsi. Lähdet tai jäät, varmaan kumpaakin valintaa tulet katumaan. Pointti on valita se vaihtoehto, jota kadut vähemmän. Voitko sietää sitten 10 vuoden päästä, että "elämä meni tässä", onnettomana ja miettiessä mitä minä haluan, ja tähän jäin. Vai oletko kenties silloin onnellinen että jäit, että et luovuttanut, ja olet lopulta hyvässä parisuhteessa miehesi kanssa, jos arki on vähän helpottanut. Tai ehkä olet eronnut, löytänyt itsesi uudelleen, oppinut olemaan onnellinen itsesi kanssa ja kaikki lisä siihen on vain plussaa. Kukaan ei voi sitä sulle kertoa. Entä oletko miettinyt, että kun jatkuvasti joustat ja nöyristelet ja koitat pitää kodin ilmapiiriä positiivisena, niin katoatko sinä itse sen kaiken alle? Se nainen, kuka sinä oikeasti olet omana itsenäsi, et miehesi vaimona ja lastesi äitinä, jotka tällä hetkellä tuntuvat määrittelevän sinut. Itse samassa tilanteessa aikani (vuosia) mietittyäni lähdin. Enkä ole katunut.

Totuus on se, että naisia alistetaan kaikkialla maailmassa ja täällä tasa-arvon mallimaassa Suomessakin tilastot kertoo että naiset tekee eniten kotitöitä, hoitaa lapset ja vanhukset ja muutenkin kantaa raskasta taakkaa. Mutta sitten kun joku omalta kohdaltaan rohkenee sanoa, että tilanne on tämä omassakin elämässä, niin pelkkää myrkkyä tulee toisilta naisilta. Lipeänkö tässä jostain ruodusta kun myönnän tämän ääneen? Osuuko  liian lähelle vai miksi olette noin raivona ja syytätte minua jo ties mistä lapsille kostamisesta?

Tiedoksi vaan että en ole uhrannut koko elämääni muiden hyvinvointiin. Minulla on myös oma elämä ja omat ystävät ja harrastukset, ja osaltaan se on mahdollista siksi että olen tässä epätyydyttävässä suhteessa. Voin lähteä omiin menoihini jos mies on kotona lasten kanssa, ei hän heitä sentään heitteille jätä.  

Olisi ollut kiva saada vähän vertaistukea mutta ilmeisesti koko av on täynnä suoraselkäisiä naisia joilla on ihanat miehet. AP

Mulla on ihana mies.

Mutta elin aika pitkään juuri kuvailemassasi tilanteessa. Ei siinä muuta kuin joka aamu herätessä piti päättää, että tämä on minun elämääni, tämän minä valitsen, tässä olen onnellinen.

Näkymättömyys miehen silmissä auttaa myös.

Eikä se kaikki paska ehkä olekaan miehen syytä. Kokeile. Voi nostaa kummasti omaa elämisen laatua. Miestä se ei tule muuttamaan ja ehkä lopulta ei ole muita vaihtoehtoja kuin eroaminen, mutta päätä olla onnellinen, päätä että valitset tämän elämän.

Mä en ymmärrä miksi ihmeessä jatkasit tuossa suhteessa. Sun lapset kärsivät ja tulevat kärsimään, vaikka kuvittelet muuta. Onnelliset vanhemmat on lapsille paljon tärkeämpää kuin se, että saavat asua lapsuuden kodissaan yhdssä isänsä ja äitinsä kanssa. Se on fakta!

Nyt kun haluat pilata oman elämäsi ja estää itseltäsi mahdollisuuden onneen suosittelen sua alistumaan.

Myötäilet miestäsi kaikessa, silloin hän pysyy hyvällä tuulella. Olet kotonasi kuin yh, et oleta tai vaadi, että miehesi tekisi yhtään ainoatakaan asiaa sun, kodin tai lasten eteen. Siten selviät monelta mielipahalta, kun ei ole odotuksia. Teet lasten kanssa kaikkea kivaa ja jos mies haluaa tulla mukaan, niin ok, jos ei, niin pidätte kahta kovemmin hauskaa. Käyt töissä, olet superhyvä äiti, kodinhengetär ja miehesi patja. Siinä se.

Ps. Suosittelen avaaamaan tilin, vaikka äitisi nimiin ja laittamaan sinne rahaa, koska jossain vaiheessa sä kylästyt tuohon elämään, tulet järkiisi ja silloin on kiva, kun on vararahasto, jolla kustantaa muutto, asunto jne.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 09:56"]No, jos et kerran halua erota, ei sinun auta muuta kuin kestää ja hyväksyä että tuollaista teillä vaan on, että sinä teet kaikki kotityöt ja hoidat lapset jne. Koska sanot että "näkymättömänä" oleminen toimii, se lienee linja jolla pääset vähimmällä tuskalla tuollaisessa suhteessa. Mutta valittavaksi marttyyriksi ei kannata ryhtyä: joko pysyt siinä ja teet jatkuvasti valittamatta mitä on tehtävä, tai lähdet. 

Ei minusta tuota niin kauheasti tarvitse miettiä minkä kuvan lapset saa, monessa perheessä on noin että nainen tekee käytännössä kaiken ja mies ei muuta kuin palkkkatyönsä. Omassakin lapsuudenkodissani oli. Ei se lapsille ole mitenkään ikävää, paitsi jos äiti on niitä jotka kyllä tekee, mutta valittaa ja nalkuttaa loputtomiin siitä kuinka kurja on naisen osa jne.

[/quote]

Kyllä se on lapsille ikävää. Minunkin lapsuudenkodissa oli noin. Opin ainakin sen, etten anna miehen tehdä minusta kynnysmattoa ja kotiorjaa, niinkuin äitini on edelleen.

Kiitos ymmärtäväisistä ja pohdituista huomioista, huomasin nyt että niitäkin on tullut. Olen miettinyt että tämä minun ns kotiorjuuteni on kylllä osittain lapsuudenkodin peruja, äitini oli myös käytännössä yh ja isä perheen vapaamatkustaja ja aika mulkkukin hän oli. Samalta näyttää miehenkin lapsuudenkodissa. Millä näistä asenteista pääsisi eroon, siinäpä olisi paljon työtä.... AP

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 11:32"]Mä en ymmärrä miksi ihmeessä jatkasit tuossa suhteessa. Sun lapset kärsivät ja tulevat kärsimään, vaikka kuvittelet muuta. Onnelliset vanhemmat on lapsille paljon tärkeämpää kuin se, että saavat asua lapsuuden kodissaan yhdssä isänsä ja äitinsä kanssa. Se on fakta!

Nyt kun haluat pilata oman elämäsi ja estää itseltäsi mahdollisuuden onneen suosittelen sua alistumaan.

Myötäilet miestäsi kaikessa, silloin hän pysyy hyvällä tuulella. Olet kotonasi kuin yh, et oleta tai vaadi, että miehesi tekisi yhtään ainoatakaan asiaa sun, kodin tai lasten eteen. Siten selviät monelta mielipahalta, kun ei ole odotuksia. Teet lasten kanssa kaikkea kivaa ja jos mies haluaa tulla mukaan, niin ok, jos ei, niin pidätte kahta kovemmin hauskaa. Käyt töissä, olet superhyvä äiti, kodinhengetär ja miehesi patja. Siinä se.

Ps. Suosittelen avaaamaan tilin, vaikka äitisi nimiin ja laittamaan sinne rahaa, koska jossain vaiheessa sä kylästyt tuohon elämään, tulet järkiisi ja silloin on kiva, kun on vararahasto, jolla kustantaa muutto, asunto jne.

[/quote]

Tuosta myötäilemisestä voi seurata myös se, että miehen vaatimukset ja ärtyneisyys lisääntyy entisestään, kun hän huomaa, että Ap joustaa kaikessa, jottei tulisi riitaa. Mies, joka ei muutenkaan välitä vaimostaan, todennäköisesti käyttää tilaisuudet hyväkseen vielä pahemmin.

Kuule ap perustelet omaa tilannettasi sillä että tutkimusten mukaan naiset tekevät enemmän kotitöitä. Jep jos se olisikin suhteenne ainoa ongelma niin luulen että vastaukset eivät olisi näin negatiivisia.

Minäkin teen meillä suurimman osan kotitöistä (siis naisten perinteisistä kotitöistä). Teen ne vapaaehtoisesti koska minulla on enemmän aikaa (olen kotona työttömänä ja välillä osa-aika työssä). Ja mies tekee sitten taas muuta.

Toisaalta mieheni tekee paljon muuta perheensä eteen. Touhuaa lasten kanssa, hoitaakin tarvittaessa ihan sujuvasti. Kuljettaa lapsia kavereille ja harrastaa heidän kanssaan. Hoitaa autot, metsätyöt, nurmikon leikkuut jne. Harrastaa paljon sellaista rakentelua joka sitten kuitenkin tuottaa perheelle rahaa kun välillä myy rakentamiaan harrastekoneita jne.

Ennekaikkea mieheni halaa ja pussaa. EI KOSKAAN HAUKU TAI SANO RUMAASTI minulle tai lapsille. Toki komentaa lapsia tai joskus kommentoi minulle vaikka jostain kohdasta taloa jonka voisin siivota tai maalata jotain piharakennusta jne.  Riitelemme tosi harvoin mutta silloinkaan ei haukuta, kiroilla ym. vaan pysytään asiassa ja riidellään siitä.

Minusta teidän varsinainen ongelma ei ole työnjako vaan kirjoituksestasi tulee sellainen kuva että perheessänne on mies joka kiukkuaa ja käyttäytyy huonosti teitä muita kohtaan. Eli jos hän saa elää niin että te muut olette näkymättömiä on hän ok.  Jos te näytte niin hän käyttäytyy huonosti. Se on se ongelma eikä varsinaisesti työnjako joka sekään ei kyllä kuulosta teillä reilulta.

Ap onko sinusta ok jos tyttäresi päätyy samanlaiseen liittoon kuin sinulla nyt ?

Kyllä Se mies lähtee ennen pitkään menemään, ainakin jos löytää jonkun josta oikeasti välittää. Sinusta Se ei selkeästi välitä.

valitat kun, et saa vertaistukea ja marttyyrinä valitat, että muitten miehet on sit varmaa hyviä ja mammat suoraselkäisiä. Vaikka tällä palstalla paljon miehistä valitetaanki, ei Se todellakaan tarkoita että valtaosa olisi sinun asemassasi.

sääliksi tässä lähinnä käy, jää elämä elämättä ja annat nöyryyttää itseäsi.

Ehkä vaihtoehdot näyttäytyvät ap:lle liian huonossa valossa? Positiivinen ajattelu voisi saada kummankin skenaarion näyttämään paremmalta. Ok, olet kotiorja, jolle tiuskitaan ja kiukutellaan, mutta ainakin arki sujuu ja lasten elämä menee mukavasti tutussa ympäristössä. Lisäksi olet varmaan jo keksinytkin tapoja saada paska arki tuntumaan paremmalta, esim. olet kuolettanut tunteesi tai kohdistat ne salarakkaaseen tms. Ero ja yh:n elämäkin voivat olla sinulla ihan hyvä ratkaisu, koska ilmeisesti tienaat ihan kohtuullisesti (jos vaativa työ). Lapset saisivat ainakin sinun luona ollessaan olla rauhassa riitelyltä ja jännitteiltä, ja todennäköisesti tottuisivat uuteen ympäristöönkin, varsinkin jos koulua ei edes tarvitsisi vaihtaa. Vuoden päästä olisit todennäköisesti sinut yh:n arjen kanssa ja tyytyväinen elämääsi. Eikä se rakkauskaan ole vielä täysin poissa kuvioista, mistä sen tietää vaikka törmäisit elämäsi mieheen töissä tai puiston penkillä. Jos kärvistelet paskassa parisuhteessa, et vaan ehkä huomaa muita miehiä, etkä jaksa kiinnittää heihin huomiota.

On tässä vielä yksi puoli joka estää eron. Pelkään mitä miehelle kävisi jos eroaisimme. Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi. Hän on itsekin sanonut että pelkää mitä tapahtuisi jos eroaisimme.  Olemme jakaneet elämämme melkein koko aikuisikämme ja vaikka se on selvästi kummallekin aika huonoa niin en oikein usko että osaisimme muutakaan. Näen että vaikka mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti, niin kyllä hän myös toisaalta rakastaa lapsiamme ja minuakin jollain tasolla, vaikka ei parempaan pysty tai halua. Eipä kai tähän muuta voi todeta kuin että olen ansainnut kaiken paskan mitä saan ja olen pelkuri ja kynnysmatto. Toivottavasti omasta tyttärestä ei tule tällainen. AP 

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 10:29"]

Miten olisin vähemmän kotiorja jos olisin yh paitsi että siivoaisin jotain kurjaa vuokrakämppää enkä meidän nykyistä mukavaa kotia? Todellako pitäisi repiä lapset tutusta kodista ja kavereiden luolta siksi että ehkä joskus voisin löytää jonkun onnellisen parisuhteen? Mistähän minä senkin löytäisin kun olisin koko ajan töissä tai lasten kanssa? Ja kuka ottaisi neljäkymppisen yyhoon ja lapset... 

Mies on ollut aina tuollainen ja selkäranka olisi pitänyt kasvattaa jo ennen kuin lapsia tehtiin, mutta nyt on myöhäistä. Jotain vähän realistisempia ajatuksia olisi kiinnostavaa saada kuin näitä mustavalkoisia ota tai jätä heittoja. Onko teidän kaikkien parisuhteet niin täydellisiä vai oletteko nimenomaan niitä yksinhuoltajia jotka etsivät sitä suurta rakkautta aina uudesta paikasta?

Olen kyllä puhunut miehen kanssa tästä ja koska olemme olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta niin tunnen hänet ja tiedän että hän on vain lapsuudenkodissaan ollut pilalle lellitelty ainoa lapsi jolla on myös erittäin syrjäänvetäytyvä luonne. Kummastuttaa että olisin muka ainoa tässä tilanteessa... Muistaakseni olen lukenut tilastoja että kotityöt on edelleen aika lailla naisten vastuulla ja äidit ne siellä hiekkalaatikollakin näyttää lastensa kanssa istuvan, että mahdanko olla ainoa "kotiorja"? AP

[/quote]

Ihan mahdoton ajatus, että pelkästään lasten kanssa voisi elää? Miksi siinä pitää aina olla joku? Sehän on tämän hetkinen ongelmasikin: olet onneton, mutta et halua lähteä koska sitten ei olisi ketään. Yksin voi olla miljoona kertaa parempi olla kuin onneton parisuhteessa!

Sun pitää tehdä valinta; joko eroat tai sitten hyväksyt kaiken sen kurjan mitä tuollainen sude sulle tekee. Miehen muutoksen varaan ei voi laskea. Sinuna miettisin vähän tuota miksi et halua erota. MItä pelkäät? Vai oletko mielestäsi niin arvoton ettet ansaitse parempaa? Löysin aivan loistavat sivut, väestöliiton sivuilla kiintymyssuhteesta monta artikkelia. Avasi ainakin mun ymmärrykseni parisuhdehistoriaani kertaheitolla. Mun silmin katsottuna tuollainen suhde on ihan paskaa, riippuvuussuhde jolla ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä. Olet vastuussa siitä mitä valitset.

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 09:53"]

Kärsiä

[/quote]

Meinasin kirjoittaa ihan saman.