Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä kun mies on paska mutta en halua erota
21.08.2014 |
Onko muilla sitä tilannetta, että mies on kusipää mutta ette silti halua erota? Miten miehen kanssa tulee parhaiten toimeen, jos hän tekee koko ajan paskamaisia temppuja? En jaksa enää riidellä eikä siitä ole mitään apukaan ja ystävällinen suhtautuminen tekee sen, että rauha on maassa mutta mies jättää kaiken siivoamisen, lasten hoidon yms minulle ja tekee vain omia puuhiaan eikä halua olla edes samassa huoneessa. Mies ei tee osuuttaan kotitöistä, saa raivareita pikkuasioista, jättää lastenhoidon minun vastuulle, ei puhu eikä pussaa. Jos olen "näkymätön" niin arki sujuu enimmäkseen ihan ok. En haluaisi kuitenkaan erota ja syy on juuri se, että minulla on haastava työ ja en halua keikuttaa venettä ja myllertää omaa ja muiden elämää, tykkään kodista, naapureista, enkä ole varma olisinko hyvä äiti yh:na jne. Rakastan jollain tavalla miestäkin. Joskus mietin että annanko lapsille ihan kauhean kuvan aikuisten ihmissuhteista ja sukupuolten tasa-arvosta. Mutta olisi kai järjetöntä erota jos ei halua? Mutta jatkuvaa paskaa saa silmilleen ja ikäviä juttuja niellä. Tulee mieleen sellaiset vanhan ajan huonot parisuhteet, joissa ihmiset olivat kun ero oli vaikea saada. Onko kenelläkään muulla tällaista ja mitä olette tehneet?
Kommentit (70)
Mies kuulostaa autistiselta. Vetäytyy, äriseen jos häiritään. Autismi taitaa periytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voithan kokeilla jotenkin erottaa "taloudet", koska toinen ei halua tehdä sopimuksia yhteisen talouden ja lasten hoitamiseksi. Petaat aamulla vain oman puolen sängystä (kummallakin omat päiväpeite), teet ruokaa vain sinulle ja lapsille ja pyykkäät vain teidän vaatteet, potkaiset miehen lattialle jättämät kuteet jonnekin pois silmistä mutta et pese jne. Jos valittaa, niin älä selittele vaan pidä asiaa itsestäänselvyytenä. Ehkä konkreettinen esimerkki auttaa, kun saa maistaa omaa lääkettään useammin kuin kerran. Ehkä hän suostuu maksamaan siivoajan kerran pari viikossa sekä lastenhoitoapua vaikka MLL:lta - oletko kysynyt?
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:45"]
Makkarissa menee ihanasti silloin harvoin kuin mies suvaitsee antaa. Meillä on ihanaa alistusseksiä, saan piiskaa. Tiedän että alan kuulostaa provolta, mutta en ole. Nyt menen pesemään keittiön lattiaa ettei mene vapaapäivä hukkaan :) kiitos kun sain purkaa tunteitani ja ihan oikeasti kiitos niille jotka suhtautuivat rakentavasti. AP
[/quote]
No tämähän selittää kaiken! Seksi ei siis ole ainoa, jossa sinä nautit alistumisesta. Nauti siis elämästäsi täysin rinnoin.
Päätitte tehdä kaikkenne - siis piiskata toisianne entistä enemmän niin fyysisesti kuin henkisesti? Erittäin outo tapa ilmaista rakkautta. Etkä taida huomata, että katsot olevasi vastuussa miehen edesottamuksista, eli pidät häntä lapsen asemassa itseesi nähden etkä tasaveroisena aikuisena kun pelkäät että "Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi". No ei sitten voi alkoholisoitua kun sinä olet vahtimassa?
Paitsi että nyt haiskahtaa jo provolta. Toivottavasti lapset otetaan huostaan ja saavat paremman elämän, jos tämä tarina on totta. Toistan, että erittäin outo tapa ilmaista rakastavansa lapsiaan, että "mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti".
Jos ap olet miehesi kanssa lähinnä "materiaalisista syistä", niin kylläpä on onneton sun ja lastesi tulevaisuus. Ja seksiäkin saat "silloin harvoin", kun mies antaa?
Siis mitä sä saat parisuhteeltasi? Siis pelkästään parisuhteeltasi? Unohda talot, rahat ja lasten koulut+kaverit, naapurusto! Eikö sulla oikeasti ole mitään toiveita parisuhteeltasi? Oletko nykyiseen tyytyväinen koko loppuelämäsi?
Jos sun pitää olla kotona orjana, näkymätön, hajuton ja mauton, ettet ärsytä miestäsi, niin etkö tajua, että lapsesi oppivat sinulta tällaisen parisuhteen, naisen ja äidin mallin?
Vanhempien tulisi rakastaa toisiaan ja myös näyttää se lapsille. Puhua kauniisti, kosketella, helliä, halia, ehkä pussatakin, puristaa pepusta, jutella ja nauraa yhdessä, osallistua yhdessä normaaliin perheen arkeen, harrastaa yhdessä - tai ihan mitä vaan, mikä osoittaa lapsille, että isi ja äiti rakastavat toisiaan ja haluavat olla toistensa kanssa ja pitää yhdessä huolta lapsistaan ja kodista. Lasten kuuluu saada nähdä ja tuntea tämä vanhempien välinen rakkaus.
Sulla on ap siellä miehenäsi joku hemmetin "Virtahepo olohuoneessa" ja kuljet kotonasi kuin kananmunankuorien päällä, ettei tätä äkäistä äijää ärsyttäisi.
Nojaa. Jos olet päättänyt jäädä, mutta haluat parannusta olohisi, tee se käytännön keinoin. Ala kohdella miestä kuin huonostikäyttäytyvää murrosikäistä.
Kun hän ärähtää, sano tasaisella, tiukalla äänellä:"Hiljaa. Minullehan et tuolla tavalla puhu". Samoin muissa asioissa. Voi olla, että piiskaussessiot vähenevät entisestään, mutta saathapan hyvät naurut miehen ällistyneestä ilmeestä. Tosin sinulla on ehkä erilainen huumorintaju kuin minulla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 14:14"][quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 13:26"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:10"]On tässä vielä yksi puoli joka estää eron. Pelkään mitä miehelle kävisi jos eroaisimme. Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi. Hän on itsekin sanonut että pelkää mitä tapahtuisi jos eroaisimme. Olemme jakaneet elämämme melkein koko aikuisikämme ja vaikka se on selvästi kummallekin aika huonoa niin en oikein usko että osaisimme muutakaan. Näen että vaikka mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti, niin kyllä hän myös toisaalta rakastaa lapsiamme ja minuakin jollain tasolla, vaikka ei parempaan pysty tai halua. Eipä kai tähän muuta voi todeta kuin että olen ansainnut kaiken paskan mitä saan ja olen pelkuri ja kynnysmatto. Toivottavasti omasta tyttärestä ei tule tällainen. AP
[/quote]
Jos te niin sanotusti olette kasvaneet yhdessä, niin miksi ette pysty keskustelemaan asioista? Minä ja mieheni olemme olleet alle kaksikymppisistä asti yhdessä. Nyt olemme 30. Paljon on jouduttu yhdessä opettelemaan, kun kumpikaan ei ollut koskaan ollut vakavassa suhteessa. Paljon virheitä ollaan tehty ja esim. nuorempana riitelimme haukummalla toisiamme. Eihän se ollut oikein ja päätimme muuttua. Molemmat olemme kasvaneet aikuisiksi ja kohtelemme toisiamme hyvin. Lapsia ei olla tehty vieläkään, mutta kun niiden aika tulee, uskon että siitä selviämme, koska osaamme tehdä töitä suhteen eteen.
Eli meidän suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista vaan yhdessä opettelua. Ja paljon keskustelua.
En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta toivon sinulle paljon hyvää, mitä ikinä päätätkin tehdä.
[/quote]
Kylläpä säikähdin että olinko unissani tuon kirjoittanut, nimittäin ihan hyvin olisin voinut kirjoittaa, täsmälleen samat asiat! Yhdessä opettelua on elämä ollut, paljon on tehty virheitä mutta niistä on myös opittu, yhdessä ja molemmat erikseen. Mutta vaatii todella sitä keskustelua. Se suu on saatava auki kun joku asia vaivaa, ja niitä asioita on puitava niin kauan että ne selviävät. Ja toisen kunnioitus on a ja o, en käsitä miten yhdessä elävät parit voivat haukkua toisiaan, joskus tosi rumasti...?
Ei kenenkään tarvitse olla toisen kynnysmatto.
[/quote]
Ihana tietää, että on muitakin kuin me. :) Moni olisi eronnut, mutta me päätimme tehdä kaikkemme, koska rakastamme toisiamme.
T. 39
[/quote]
Eli ap? Turhaan sä täällä vingut jos kerran olet päätänyt tehdä kaikkesi ettet vaan joudu ottamaan vastuuta ja katsomaan tosiasioita silmiin. Et halua edes ymmärtää mitä sulle kirjoitetaan ja yritetään avata uusia näkökulmia tilanteeseen. Läheisriippuvainen toimii juuri noin- takertuu entistä enemmän, selittelee itselleen, muuntelee totuutta. Harrastat itsepetosta. Siitä vaan, mutta se kostautuu lapsille. Ja läheisriippuvuudesta on erittäin vaikeaa päästä irti, koska sen juuret ovat syvällä sun omassa lapsuudessa. Ilman terapiaa se on mahdotontakin. MItään mahtavaa superäitiyttä läheisriippuvuus ei ole. Vaan tosiasioiden ja vastuun pakenemista. Eikä se mies ole ongelmiesi ydin vaan se ettet itse halua kasvaa. Tiedän monia katkeria naisia jotka vielä eläkkeelläkin ajattelevat että jos vain mies ei olis ollu niin paska niin elämä olis menny hyvin. Surullista.
[/quote]
Jos olisit seurannut keskustelua, niin olisit huomannut, ettei nro. 39 todellakaan ole ap, vaan hän tuli kommentoimaan keskustelua täysin sivusta. Minä taas aloitin nro:n 39 kanssa tuon "eri" keskustelun, koska meillä on hänen kanssaan samanlainen kokemus parisuhteesta. Tarkkuutta peliin!
[/quote]
Kiitos kun oikaisit. Tosiaan en ole Ap.
T. Se 39.
Surullista. Ap ei selvästikään käsitä kuinka isosta asiasta on kyse. Vaikka ei itsensä vuoksi uskaltaisikaan ratkaista ongelmia, lasten vuoksi pitäisi ehdottomasti tehdä niin. Tiedän misä puhun. Olen kasvanut perheessä missä oli ap:n kaltainen äiti. Ja samantyyppinen kuin tuo mies on isäni. Me lapset saimme monenlaisia vaurioita, joiden korjaamiseen on mennyt valtavasti voimia. MInä menin myös naimisiin isäni kaltaisen miehen kanssa, joten olin jatkamassa samaa helvettiä. Kunnes ymmärsin erota. Ja kyllä, elämä on paljon, paljon parempaa näin yh:na. Ei tarvitse olla suureellista näkyvää väkivaltaa, alkoholismia tms, monet pienet tunne-elämän vinoumat saavat aikaan yhtä pahaa jälkeä, ja niitä on paljon vaikeampaa tunnistaa ja selvittää kuin näkyviä ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näytä miehellesi aloitustekstisi. Voi olla, että hän tajuaisi asian laidan, ensimmäistä kertaa.
Petä miestäsi säälittä niin törkeästi kuin pystyt. Sinähän se tässä tyhmä olet. Hänhän sentään elää omaa elämäänsä niin kuin tahtoo. Oot niin järkyn tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 09:56"]
No, jos et kerran halua erota, ei sinun auta muuta kuin kestää ja hyväksyä että tuollaista teillä vaan on, että sinä teet kaikki kotityöt ja hoidat lapset jne. Koska sanot että "näkymättömänä" oleminen toimii, se lienee linja jolla pääset vähimmällä tuskalla tuollaisessa suhteessa. Mutta valittavaksi marttyyriksi ei kannata ryhtyä: joko pysyt siinä ja teet jatkuvasti valittamatta mitä on tehtävä, tai lähdet.
Ei minusta tuota niin kauheasti tarvitse miettiä minkä kuvan lapset saa, monessa perheessä on noin että nainen tekee käytännössä kaiken ja mies ei muuta kuin palkkkatyönsä. Omassakin lapsuudenkodissani oli. Ei se lapsille ole mitenkään ikävää, paitsi jos äiti on niitä jotka kyllä tekee, mutta valittaa ja nalkuttaa loputtomiin siitä kuinka kurja on naisen osa jne.
[/quote]
Vaikka tuo tunnekylmyys "ei näy" lapsille eikä suoranaisesti riidellä niin kyllä vaan lapset ottaa mallia kotoa -haluatko ap todella että poikasi kohtelee tulevia tyttöystäviään samoin kuin isänsä sinua tai hyväksytkö sen että tyttäresi saattavat päätyä kynnysmatoiksi jollekin paskiaiselle?
Miettisin kahdesti jäänkö tuollaiseen parisuhteeseen!! Tai, itse lähtisin kyllä nopeasti - mulla on vain yksi elämä enkä halua hukata sitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on tilanne, että mies sanoo riidassa tai huonolla päällä ollessaan niin loukkaavia asioita eikä edes pyydä anteeksi, että jos ei olisi lapsia ja taloa, juoksin lujaa.
Tiedän että sitten pitää kärsiä ja niin kärsinkin mutta tarkoitin sitä että onko mitään hyviä neuvoja että miten elämän saisi tällaisessa tilanteessa parhaiten sujumaan? AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, jos et kerran halua erota, ei sinun auta muuta kuin kestää ja hyväksyä että tuollaista teillä vaan on, että sinä teet kaikki kotityöt ja hoidat lapset jne. Koska sanot että "näkymättömänä" oleminen toimii, se lienee linja jolla pääset vähimmällä tuskalla tuollaisessa suhteessa. Mutta valittavaksi marttyyriksi ei kannata ryhtyä: joko pysyt siinä ja teet jatkuvasti valittamatta mitä on tehtävä, tai lähdet.
Ei minusta tuota niin kauheasti tarvitse miettiä minkä kuvan lapset saa, monessa perheessä on noin että nainen tekee käytännössä kaiken ja mies ei muuta kuin palkkkatyönsä. Omassakin lapsuudenkodissani oli. Ei se lapsille ole mitenkään ikävää, paitsi jos äiti on niitä jotka kyllä tekee, mutta valittaa ja nalkuttaa loputtomiin siitä kuinka kurja on naisen osa jne.
Elämä on valintoja. Punnitse, mitkä asiat painavat omassa elämässäsi. Jos haluat henkisen perhe-elämän olevan 24h tuollaista, niin se on sinun valintasi. Harvemmin eroa kadutaan, vaikka sitäkin tehdään. Useimmin harmitellaan, että olisi pitänyt erota aiemmin.
Sanoit, ettet usko, että olisit hyvä yh. Miten elämäsi nyt poikkeaa yh:sta, jos mies ei mitenkään osallistu ja silminnähden ärsyyntyy olemassaolostasi?
Oletteko keskustelleet? Pariterapiaa? Yhteistä kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia? Tiedätkö miksi miehesi ärsyyntyy?
Tilannehan on sun oma valinta. Valitset jäädä huonoon suhteeseen etkä lähteä ja mahdollisesti löytää parempaa ja elää onnellisesti.
Ei tuohon ole mitään neuvoja koska päässäsi olet jo päättänyt jäädä ja tyytyä helppoon ratkaisuun.
Tai no yksi neuvo, kasvata selkäranka.
Nyt oli kyllä niin järjetön kysymys, ettei ole tosikaan. Ei sun auta kun tyytyä osaasi näkymättömänä kotiorjana, niinhän se elämä tuntuu parhaiten menevän eteenpäin.
Miten olisin vähemmän kotiorja jos olisin yh paitsi että siivoaisin jotain kurjaa vuokrakämppää enkä meidän nykyistä mukavaa kotia? Todellako pitäisi repiä lapset tutusta kodista ja kavereiden luolta siksi että ehkä joskus voisin löytää jonkun onnellisen parisuhteen? Mistähän minä senkin löytäisin kun olisin koko ajan töissä tai lasten kanssa? Ja kuka ottaisi neljäkymppisen yyhoon ja lapset...
Mies on ollut aina tuollainen ja selkäranka olisi pitänyt kasvattaa jo ennen kuin lapsia tehtiin, mutta nyt on myöhäistä. Jotain vähän realistisempia ajatuksia olisi kiinnostavaa saada kuin näitä mustavalkoisia ota tai jätä heittoja. Onko teidän kaikkien parisuhteet niin täydellisiä vai oletteko nimenomaan niitä yksinhuoltajia jotka etsivät sitä suurta rakkautta aina uudesta paikasta?
Olen kyllä puhunut miehen kanssa tästä ja koska olemme olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta niin tunnen hänet ja tiedän että hän on vain lapsuudenkodissaan ollut pilalle lellitelty ainoa lapsi jolla on myös erittäin syrjäänvetäytyvä luonne. Kummastuttaa että olisin muka ainoa tässä tilanteessa... Muistaakseni olen lukenut tilastoja että kotityöt on edelleen aika lailla naisten vastuulla ja äidit ne siellä hiekkalaatikollakin näyttää lastensa kanssa istuvan, että mahdanko olla ainoa "kotiorja"? AP
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 10:29"]
Miten olisin vähemmän kotiorja jos olisin yh paitsi että siivoaisin jotain kurjaa vuokrakämppää enkä meidän nykyistä mukavaa kotia? Todellako pitäisi repiä lapset tutusta kodista ja kavereiden luolta siksi että ehkä joskus voisin löytää jonkun onnellisen parisuhteen? Mistähän minä senkin löytäisin kun olisin koko ajan töissä tai lasten kanssa? Ja kuka ottaisi neljäkymppisen yyhoon ja lapset...
Mies on ollut aina tuollainen ja selkäranka olisi pitänyt kasvattaa jo ennen kuin lapsia tehtiin, mutta nyt on myöhäistä. Jotain vähän realistisempia ajatuksia olisi kiinnostavaa saada kuin näitä mustavalkoisia ota tai jätä heittoja. Onko teidän kaikkien parisuhteet niin täydellisiä vai oletteko nimenomaan niitä yksinhuoltajia jotka etsivät sitä suurta rakkautta aina uudesta paikasta?
Olen kyllä puhunut miehen kanssa tästä ja koska olemme olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta niin tunnen hänet ja tiedän että hän on vain lapsuudenkodissaan ollut pilalle lellitelty ainoa lapsi jolla on myös erittäin syrjäänvetäytyvä luonne. Kummastuttaa että olisin muka ainoa tässä tilanteessa... Muistaakseni olen lukenut tilastoja että kotityöt on edelleen aika lailla naisten vastuulla ja äidit ne siellä hiekkalaatikollakin näyttää lastensa kanssa istuvan, että mahdanko olla ainoa "kotiorja"? AP
[/quote]
Ei sun kaltaiset kynnysmatot ainakaan enemmistöä ole. Sun mielestäsi vaihtoehdot ovat vain eläminen paskassa suhteessa, mutta saat ainakin pitää kivan kodin tai ankea yksinhuoltajan elämä kammottavassa kerrostalolähiössä?
Ihan vinkkinä, lapset kyllä huomaavat, jos vanhempien välillä ei ole kaikki hyvin. Voin ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa.
Naurettavia noi sun tekosyysi. Miksi lasten kaverit jäisivät pois elämästä? Miksi luulet, että lapset eivät tottuisi uuteen asuntoon?
Itsehän sä tosiaan olet valintasi tehnyt, joten älä valita sitten kun huomaat, miten pahoin voit itse ja miten vääristyneen mallin perheestä lapsesi ovat saaneet.
Alue: Aihe vapaa
Kai paras tapa olisi elää kuin yh,vaikka on parisuhteessa. Eli hyväksyt, että hoidat kaiken, hankit omia menojasi varten lastenvahdin jne. Jos mies joskus tekee jotain niin se on sitten positiivinen yllätys, mutta älä laske mitään hänen varaansa. Tee henkinen ero miehestä, keskity omaan hyvinvointiisi.
Te rahasta puhujat: eikö ole vähintään kohtuullista, että mies edes maksaa yhteisiä menoja enemmän, kun on yksipuolisella sopimuksella jättänyt omien lastensa ja kotinsa hoidon ap:lle?