Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä kun mies on paska mutta en halua erota
21.08.2014 |
Onko muilla sitä tilannetta, että mies on kusipää mutta ette silti halua erota? Miten miehen kanssa tulee parhaiten toimeen, jos hän tekee koko ajan paskamaisia temppuja? En jaksa enää riidellä eikä siitä ole mitään apukaan ja ystävällinen suhtautuminen tekee sen, että rauha on maassa mutta mies jättää kaiken siivoamisen, lasten hoidon yms minulle ja tekee vain omia puuhiaan eikä halua olla edes samassa huoneessa. Mies ei tee osuuttaan kotitöistä, saa raivareita pikkuasioista, jättää lastenhoidon minun vastuulle, ei puhu eikä pussaa. Jos olen "näkymätön" niin arki sujuu enimmäkseen ihan ok. En haluaisi kuitenkaan erota ja syy on juuri se, että minulla on haastava työ ja en halua keikuttaa venettä ja myllertää omaa ja muiden elämää, tykkään kodista, naapureista, enkä ole varma olisinko hyvä äiti yh:na jne. Rakastan jollain tavalla miestäkin. Joskus mietin että annanko lapsille ihan kauhean kuvan aikuisten ihmissuhteista ja sukupuolten tasa-arvosta. Mutta olisi kai järjetöntä erota jos ei halua? Mutta jatkuvaa paskaa saa silmilleen ja ikäviä juttuja niellä. Tulee mieleen sellaiset vanhan ajan huonot parisuhteet, joissa ihmiset olivat kun ero oli vaikea saada. Onko kenelläkään muulla tällaista ja mitä olette tehneet?
Kommentit (70)
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:10"]
On tässä vielä yksi puoli joka estää eron. Pelkään mitä miehelle kävisi jos eroaisimme. Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi. Hän on itsekin sanonut että pelkää mitä tapahtuisi jos eroaisimme. Olemme jakaneet elämämme melkein koko aikuisikämme ja vaikka se on selvästi kummallekin aika huonoa niin en oikein usko että osaisimme muutakaan. Näen että vaikka mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti, niin kyllä hän myös toisaalta rakastaa lapsiamme ja minuakin jollain tasolla, vaikka ei parempaan pysty tai halua. Eipä kai tähän muuta voi todeta kuin että olen ansainnut kaiken paskan mitä saan ja olen pelkuri ja kynnysmatto. Toivottavasti omasta tyttärestä ei tule tällainen. AP
[/quote]
Olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi. Ja siitä millaisen naisen mallin annat tyttärellesi. Miehesi itsetuhoisuudesta et ole vastuussa ollenkaan. Ehkä sun pitäisi vain kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuu elämästäsi ja hyvinvoinnistasi? Ehkä olet itse liian mukavuudenhaluinen ja laiska ratkaisemaan tuota ongelmaa ja valitsen sen että elät elämäsi tyytymättömänä syytellen miestäsi omasta kurjasta elämästäsi? Välittämättä edes siitä mitä se aiheuttaa tyttärellesi? Moni valitsee katkeruuden. Ja kuoleman lähestyessä menee paniikkiin kun ei sitä hyvää elämää koskaan tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkoinen marttyyri toi meidän ap. No, sekin on oma valinta, sorry.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:23"]
Kyllä, olen todellakin mielestäni niin arvoton, että en ansaitse parempaa. Tai siis en usko että saisin parempaa, kivammat miehet eivät minua ottaisi. Uskon että ihmisillä on tietyt rajat, että miten he antavat itseään kohdella ja toiset ihmiset vaistoavat sen jo pian tutustuttaessa jostakin aivan alitajuisista vihjeistä. Minulla se raja menee jossain fyysisessä väkivallassa. Kukaan mies ei ole koskaan lyönyt minua ja se olisikin minulle ehdoton eron paikka. Toisaaltahan on niitä naisia, jolla on ollut lapsuudenkodissa fyysistä väkivaltaa, ja kas kummaa, he tuntuvat joutuvan suhteisiin joissa heitäkin pahoinpidellään. Me kynnysmatot annetaan jotain kynnysmattovibaa ympärillemme ja niinpä me saadaan paskoja miehiä. Nyrkkeilysäkit antaa sitä omanlaistaan vibaa ja saavat väkivaltaisia miehiä. Ja jotkut upeat naiset antavat sitä kuningatar-vibaa ja kukaan mies ei kuvittelisikaan kohtelevansa heitä huonosti. Näin se vaan menee... AP
[/quote]
haluat siis olla uhri-parka. Kynnysmatto. Mulla on tuollainen äiti ja siitä oli meille lapsille erittäin paljon haittaa lähtien jo surkeasta itsetunnosta. Sinä itse valitset noi fibasi ja uhriksi jäämisen. Niin se todellisuudessa menee. Kun noin hyvin tiedostatkin kaiken, niin sulla on mahdollisuus valita myös toisin. Uhrina on sikäli helppoa että voi aina syyttää muita omasta surkeudestaan. Ei tarvii kasvaa aikuiseksi.
En tietenkään halua olla uhri-parka. Jos tämä olisi minusta niin mahtavaa niin miksi edes tätä pohtisin? Tilanne on minusta kuitenkin oikeasti vaikea ratkaistava ja siihen on monta näkökulmaa. En ymmärrä miksi EN olisi vastuussa miehestäni? Sitä kai se parisuhde ja perhe tarkoittaa, että pidetään huolta toisista, eikös se suunnilleen vihkivalassakin ole? Jos mieheni ei osaa/halua suoriutua paremmin, niin tarkoittaako se, että minunkin pitäisi olla välinpitämätön ja huono ihminen? Ja entäs jos en olekaan kynnysmatto ja marttyyri? Entä jos olenkin tämän perheen pomo, pidän huolta lapsista ja miehestä ja kaiken vielä lisäksi itsestänikin? Ehkä mä olenkin todellinen supernainen, jota muiden pitäisi vaan kadehtia? On sekin yksi näkökulma tähän soppaan. AP
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:10"]On tässä vielä yksi puoli joka estää eron. Pelkään mitä miehelle kävisi jos eroaisimme. Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi. Hän on itsekin sanonut että pelkää mitä tapahtuisi jos eroaisimme. Olemme jakaneet elämämme melkein koko aikuisikämme ja vaikka se on selvästi kummallekin aika huonoa niin en oikein usko että osaisimme muutakaan. Näen että vaikka mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti, niin kyllä hän myös toisaalta rakastaa lapsiamme ja minuakin jollain tasolla, vaikka ei parempaan pysty tai halua. Eipä kai tähän muuta voi todeta kuin että olen ansainnut kaiken paskan mitä saan ja olen pelkuri ja kynnysmatto. Toivottavasti omasta tyttärestä ei tule tällainen. AP
[/quote]
Jos te niin sanotusti olette kasvaneet yhdessä, niin miksi ette pysty keskustelemaan asioista? Minä ja mieheni olemme olleet alle kaksikymppisistä asti yhdessä. Nyt olemme 30. Paljon on jouduttu yhdessä opettelemaan, kun kumpikaan ei ollut koskaan ollut vakavassa suhteessa. Paljon virheitä ollaan tehty ja esim. nuorempana riitelimme haukummalla toisiamme. Eihän se ollut oikein ja päätimme muuttua. Molemmat olemme kasvaneet aikuisiksi ja kohtelemme toisiamme hyvin. Lapsia ei olla tehty vieläkään, mutta kun niiden aika tulee, uskon että siitä selviämme, koska osaamme tehdä töitä suhteen eteen.
Eli meidän suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista vaan yhdessä opettelua. Ja paljon keskustelua.
En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta toivon sinulle paljon hyvää, mitä ikinä päätätkin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 10:29"]
Miten olisin vähemmän kotiorja jos olisin yh paitsi että siivoaisin jotain kurjaa vuokrakämppää enkä meidän nykyistä mukavaa kotia? Todellako pitäisi repiä lapset tutusta kodista ja kavereiden luolta siksi että ehkä joskus voisin löytää jonkun onnellisen parisuhteen? Mistähän minä senkin löytäisin kun olisin koko ajan töissä tai lasten kanssa? Ja kuka ottaisi neljäkymppisen yyhoon ja lapset...
Mies on ollut aina tuollainen ja selkäranka olisi pitänyt kasvattaa jo ennen kuin lapsia tehtiin, mutta nyt on myöhäistä. Jotain vähän realistisempia ajatuksia olisi kiinnostavaa saada kuin näitä mustavalkoisia ota tai jätä heittoja. Onko teidän kaikkien parisuhteet niin täydellisiä vai oletteko nimenomaan niitä yksinhuoltajia jotka etsivät sitä suurta rakkautta aina uudesta paikasta?
Olen kyllä puhunut miehen kanssa tästä ja koska olemme olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta niin tunnen hänet ja tiedän että hän on vain lapsuudenkodissaan ollut pilalle lellitelty ainoa lapsi jolla on myös erittäin syrjäänvetäytyvä luonne. Kummastuttaa että olisin muka ainoa tässä tilanteessa... Muistaakseni olen lukenut tilastoja että kotityöt on edelleen aika lailla naisten vastuulla ja äidit ne siellä hiekkalaatikollakin näyttää lastensa kanssa istuvan, että mahdanko olla ainoa "kotiorja"? AP
[/quote]
Epäilen, että miehesi ei ole järin romanttinenkaan. Miten teillä menee makkarissa, eikö sua ällötä?
Voit sulostuttaa elämääsi järkkäämällä juhlia kotona eikä noista asioista tarvitse edes mainita ukolle mitään. Sähän et ole olemassa.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:10"]On tässä vielä yksi puoli joka estää eron. Pelkään mitä miehelle kävisi jos eroaisimme. Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi. Hän on itsekin sanonut että pelkää mitä tapahtuisi jos eroaisimme. Olemme jakaneet elämämme melkein koko aikuisikämme ja vaikka se on selvästi kummallekin aika huonoa niin en oikein usko että osaisimme muutakaan. Näen että vaikka mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti, niin kyllä hän myös toisaalta rakastaa lapsiamme ja minuakin jollain tasolla, vaikka ei parempaan pysty tai halua. Eipä kai tähän muuta voi todeta kuin että olen ansainnut kaiken paskan mitä saan ja olen pelkuri ja kynnysmatto. Toivottavasti omasta tyttärestä ei tule tällainen. AP
[/quote]
Jos te niin sanotusti olette kasvaneet yhdessä, niin miksi ette pysty keskustelemaan asioista? Minä ja mieheni olemme olleet alle kaksikymppisistä asti yhdessä. Nyt olemme 30. Paljon on jouduttu yhdessä opettelemaan, kun kumpikaan ei ollut koskaan ollut vakavassa suhteessa. Paljon virheitä ollaan tehty ja esim. nuorempana riitelimme haukummalla toisiamme. Eihän se ollut oikein ja päätimme muuttua. Molemmat olemme kasvaneet aikuisiksi ja kohtelemme toisiamme hyvin. Lapsia ei olla tehty vieläkään, mutta kun niiden aika tulee, uskon että siitä selviämme, koska osaamme tehdä töitä suhteen eteen.
Eli meidän suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista vaan yhdessä opettelua. Ja paljon keskustelua.
En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta toivon sinulle paljon hyvää, mitä ikinä päätätkin tehdä.
[/quote]
Kylläpä säikähdin että olinko unissani tuon kirjoittanut, nimittäin ihan hyvin olisin voinut kirjoittaa, täsmälleen samat asiat! Yhdessä opettelua on elämä ollut, paljon on tehty virheitä mutta niistä on myös opittu, yhdessä ja molemmat erikseen. Mutta vaatii todella sitä keskustelua. Se suu on saatava auki kun joku asia vaivaa, ja niitä asioita on puitava niin kauan että ne selviävät. Ja toisen kunnioitus on a ja o, en käsitä miten yhdessä elävät parit voivat haukkua toisiaan, joskus tosi rumasti...?
Ei kenenkään tarvitse olla toisen kynnysmatto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Makkarissa menee ihanasti silloin harvoin kuin mies suvaitsee antaa. Meillä on ihanaa alistusseksiä, saan piiskaa. Tiedän että alan kuulostaa provolta, mutta en ole. Nyt menen pesemään keittiön lattiaa ettei mene vapaapäivä hukkaan :) kiitos kun sain purkaa tunteitani ja ihan oikeasti kiitos niille jotka suhtautuivat rakentavasti. AP
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:32"]
En tietenkään halua olla uhri-parka. Jos tämä olisi minusta niin mahtavaa niin miksi edes tätä pohtisin? Tilanne on minusta kuitenkin oikeasti vaikea ratkaistava ja siihen on monta näkökulmaa. En ymmärrä miksi EN olisi vastuussa miehestäni? Sitä kai se parisuhde ja perhe tarkoittaa, että pidetään huolta toisista, eikös se suunnilleen vihkivalassakin ole? Jos mieheni ei osaa/halua suoriutua paremmin, niin tarkoittaako se, että minunkin pitäisi olla välinpitämätön ja huono ihminen? Ja entäs jos en olekaan kynnysmatto ja marttyyri? Entä jos olenkin tämän perheen pomo, pidän huolta lapsista ja miehestä ja kaiken vielä lisäksi itsestänikin? Ehkä mä olenkin todellinen supernainen, jota muiden pitäisi vaan kadehtia? On sekin yksi näkökulma tähän soppaan. AP
[/quote]
Miehesi on lastesi isä, totta kai haluat myös hänelle hyvää. En mäkää voisi kovin hyvin sinkkuna, jos tietäisin että siitä automaattisesti seuraisi lasten isän elämän romahtaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:32"]
En tietenkään halua olla uhri-parka. Jos tämä olisi minusta niin mahtavaa niin miksi edes tätä pohtisin? Tilanne on minusta kuitenkin oikeasti vaikea ratkaistava ja siihen on monta näkökulmaa. En ymmärrä miksi EN olisi vastuussa miehestäni? Sitä kai se parisuhde ja perhe tarkoittaa, että pidetään huolta toisista, eikös se suunnilleen vihkivalassakin ole? Jos mieheni ei osaa/halua suoriutua paremmin, niin tarkoittaako se, että minunkin pitäisi olla välinpitämätön ja huono ihminen? Ja entäs jos en olekaan kynnysmatto ja marttyyri? Entä jos olenkin tämän perheen pomo, pidän huolta lapsista ja miehestä ja kaiken vielä lisäksi itsestänikin? Ehkä mä olenkin todellinen supernainen, jota muiden pitäisi vaan kadehtia? On sekin yksi näkökulma tähän soppaan. AP
[/quote]
Miehesi on lastesi isä, totta kai haluat myös hänelle hyvää. En mäkää voisi kovin hyvin sinkkuna, jos tietäisin että siitä automaattisesti seuraisi lasten isän elämän romahtaminen.
[/quote]
=läheisriippuvuus. Toisen puolesta ei voi elää. Mutta läheisriippuvaiset luulevat että voi. Ja siksi on perusteltua olla ottamatta vastuuta omasta elämästä ja jäädä uhriksi. Kukaan aikuinen ei ole vastuussa toisesta aikuisesta. Tietenkin MOLEMMINPUOLINEN huolenpito kuuluu parisuhteeseen. Oletkos ap ikinä ajatellut mennä terapiaan selvittelemään pääkoppaasi? Vois auttaa.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:32"]En tietenkään halua olla uhri-parka. Jos tämä olisi minusta niin mahtavaa niin miksi edes tätä pohtisin? Tilanne on minusta kuitenkin oikeasti vaikea ratkaistava ja siihen on monta näkökulmaa. En ymmärrä miksi EN olisi vastuussa miehestäni? Sitä kai se parisuhde ja perhe tarkoittaa, että pidetään huolta toisista, eikös se suunnilleen vihkivalassakin ole? Jos mieheni ei osaa/halua suoriutua paremmin, niin tarkoittaako se, että minunkin pitäisi olla välinpitämätön ja huono ihminen? Ja entäs jos en olekaan kynnysmatto ja marttyyri? Entä jos olenkin tämän perheen pomo, pidän huolta lapsista ja miehestä ja kaiken vielä lisäksi itsestänikin? Ehkä mä olenkin todellinen supernainen, jota muiden pitäisi vaan kadehtia? On sekin yksi näkökulma tähän soppaan. AP
[/quote]
Et ole perheen pomo, jos joudut tekemään itsesi näkymättömäksi, jotta mies olisi rauhallinen ja tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:23"]Kyllä, olen todellakin mielestäni niin arvoton, että en ansaitse parempaa. Tai siis en usko että saisin parempaa, kivammat miehet eivät minua ottaisi. Uskon että ihmisillä on tietyt rajat, että miten he antavat itseään kohdella ja toiset ihmiset vaistoavat sen jo pian tutustuttaessa jostakin aivan alitajuisista vihjeistä. Minulla se raja menee jossain fyysisessä väkivallassa. Kukaan mies ei ole koskaan lyönyt minua ja se olisikin minulle ehdoton eron paikka. Toisaaltahan on niitä naisia, jolla on ollut lapsuudenkodissa fyysistä väkivaltaa, ja kas kummaa, he tuntuvat joutuvan suhteisiin joissa heitäkin pahoinpidellään. Me kynnysmatot annetaan jotain kynnysmattovibaa ympärillemme ja niinpä me saadaan paskoja miehiä. Nyrkkeilysäkit antaa sitä omanlaistaan vibaa ja saavat väkivaltaisia miehiä. Ja jotkut upeat naiset antavat sitä kuningatar-vibaa ja kukaan mies ei kuvittelisikaan kohtelevansa heitä huonosti. Näin se vaan menee... AP
[/quote]
Ei se mene noin. Ne kuningattaretkin saa paskaa niskaansa ja turpiin yhtä lailla. Mutta kuningattaria heistä tekee se etteivät he suostu huonoon kohteluun he potkaisevat äijän pellolle. Olen vuosia seurannut lähipiirissä tällaista tapausta, jossa mies halusi pitää naisen kahleissaan. Mustasukkaisena kielsi naisen omat reissut ja jopa liikuntaharrastuksen, kun sen ohjaaja oli latinomies. Ihmettelin miten tämä omanarvontuntoinen ja itsevarma ystäväni sellaiseen suostuu kunnes vihdoin sain kuulla että mies on nyt heivattu yli laidan. Ystäväni osoitti olevansa yhä se kuningatar ja olen ylpeä hänestä.
Luulen että ap pelkää suurta tuntematonta, tulevaisuutta jos hän lähtee suhteesta. Siihen auttaa kun alkaa ottaa asioista selvää. Mikä on alueen asuntotilanne, voisiko muuttaa lähelle, niin että lapsilla pysyy koulu ja ystävät samoina?
Juuri meinasin tulla kirjoittamaan läheisriippuvuudesta. Siitä kärsivä ajattelee, että hän on vastuussa esim. siitä, mitä toiselle tapahtuu mahdollisen eron jälkeen. Normaalisti ihminen tietää kyllä, että jokainen on vastuussa omista tekemisistään. Googlea kehiin...
Toinen asia sitten on se jo jonkun mainitsema marttyyrius.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 11:47"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 11:32"]Mä en ymmärrä miksi ihmeessä jatkasit tuossa suhteessa. Sun lapset kärsivät ja tulevat kärsimään, vaikka kuvittelet muuta. Onnelliset vanhemmat on lapsille paljon tärkeämpää kuin se, että saavat asua lapsuuden kodissaan yhdssä isänsä ja äitinsä kanssa. Se on fakta!
Nyt kun haluat pilata oman elämäsi ja estää itseltäsi mahdollisuuden onneen suosittelen sua alistumaan.
jne.
[/quote]
Tuosta myötäilemisestä voi seurata myös se, että miehen vaatimukset ja ärtyneisyys lisääntyy entisestään, kun hän huomaa, että Ap joustaa kaikessa, jottei tulisi riitaa. Mies, joka ei muutenkaan välitä vaimostaan, todennäköisesti käyttää tilaisuudet hyväkseen vielä pahemmin.
[/quote]
Tuo on vaarana, jos miehellä on persoonallisuushäiriötä ja saa ap:n nurkkaan ja myötäilemään, niin lisääkin kierroksia. Kohta pitää rahatkin itsellään niin että taloudellinen vastuu jää ap:lle ainoastaan.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:10"]On tässä vielä yksi puoli joka estää eron. Pelkään mitä miehelle kävisi jos eroaisimme. Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi. Hän on itsekin sanonut että pelkää mitä tapahtuisi jos eroaisimme. Olemme jakaneet elämämme melkein koko aikuisikämme ja vaikka se on selvästi kummallekin aika huonoa niin en oikein usko että osaisimme muutakaan. Näen että vaikka mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti, niin kyllä hän myös toisaalta rakastaa lapsiamme ja minuakin jollain tasolla, vaikka ei parempaan pysty tai halua. Eipä kai tähän muuta voi todeta kuin että olen ansainnut kaiken paskan mitä saan ja olen pelkuri ja kynnysmatto. Toivottavasti omasta tyttärestä ei tule tällainen. AP
[/quote]
Jos te niin sanotusti olette kasvaneet yhdessä, niin miksi ette pysty keskustelemaan asioista? Minä ja mieheni olemme olleet alle kaksikymppisistä asti yhdessä. Nyt olemme 30. Paljon on jouduttu yhdessä opettelemaan, kun kumpikaan ei ollut koskaan ollut vakavassa suhteessa. Paljon virheitä ollaan tehty ja esim. nuorempana riitelimme haukummalla toisiamme. Eihän se ollut oikein ja päätimme muuttua. Molemmat olemme kasvaneet aikuisiksi ja kohtelemme toisiamme hyvin. Lapsia ei olla tehty vieläkään, mutta kun niiden aika tulee, uskon että siitä selviämme, koska osaamme tehdä töitä suhteen eteen.
Eli meidän suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista vaan yhdessä opettelua. Ja paljon keskustelua.
En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta toivon sinulle paljon hyvää, mitä ikinä päätätkin tehdä.
[/quote]
Kylläpä säikähdin että olinko unissani tuon kirjoittanut, nimittäin ihan hyvin olisin voinut kirjoittaa, täsmälleen samat asiat! Yhdessä opettelua on elämä ollut, paljon on tehty virheitä mutta niistä on myös opittu, yhdessä ja molemmat erikseen. Mutta vaatii todella sitä keskustelua. Se suu on saatava auki kun joku asia vaivaa, ja niitä asioita on puitava niin kauan että ne selviävät. Ja toisen kunnioitus on a ja o, en käsitä miten yhdessä elävät parit voivat haukkua toisiaan, joskus tosi rumasti...?
Ei kenenkään tarvitse olla toisen kynnysmatto.
[/quote]
Ihana tietää, että on muitakin kuin me. :) Moni olisi eronnut, mutta me päätimme tehdä kaikkemme, koska rakastamme toisiamme.
T. 39
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:10"]On tässä vielä yksi puoli joka estää eron. Pelkään mitä miehelle kävisi jos eroaisimme. Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi. Hän on itsekin sanonut että pelkää mitä tapahtuisi jos eroaisimme. Olemme jakaneet elämämme melkein koko aikuisikämme ja vaikka se on selvästi kummallekin aika huonoa niin en oikein usko että osaisimme muutakaan. Näen että vaikka mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti, niin kyllä hän myös toisaalta rakastaa lapsiamme ja minuakin jollain tasolla, vaikka ei parempaan pysty tai halua. Eipä kai tähän muuta voi todeta kuin että olen ansainnut kaiken paskan mitä saan ja olen pelkuri ja kynnysmatto. Toivottavasti omasta tyttärestä ei tule tällainen. AP
[/quote]
Jos te niin sanotusti olette kasvaneet yhdessä, niin miksi ette pysty keskustelemaan asioista? Minä ja mieheni olemme olleet alle kaksikymppisistä asti yhdessä. Nyt olemme 30. Paljon on jouduttu yhdessä opettelemaan, kun kumpikaan ei ollut koskaan ollut vakavassa suhteessa. Paljon virheitä ollaan tehty ja esim. nuorempana riitelimme haukummalla toisiamme. Eihän se ollut oikein ja päätimme muuttua. Molemmat olemme kasvaneet aikuisiksi ja kohtelemme toisiamme hyvin. Lapsia ei olla tehty vieläkään, mutta kun niiden aika tulee, uskon että siitä selviämme, koska osaamme tehdä töitä suhteen eteen.
Eli meidän suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista vaan yhdessä opettelua. Ja paljon keskustelua.
En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta toivon sinulle paljon hyvää, mitä ikinä päätätkin tehdä.
[/quote]
Kylläpä säikähdin että olinko unissani tuon kirjoittanut, nimittäin ihan hyvin olisin voinut kirjoittaa, täsmälleen samat asiat! Yhdessä opettelua on elämä ollut, paljon on tehty virheitä mutta niistä on myös opittu, yhdessä ja molemmat erikseen. Mutta vaatii todella sitä keskustelua. Se suu on saatava auki kun joku asia vaivaa, ja niitä asioita on puitava niin kauan että ne selviävät. Ja toisen kunnioitus on a ja o, en käsitä miten yhdessä elävät parit voivat haukkua toisiaan, joskus tosi rumasti...?
Ei kenenkään tarvitse olla toisen kynnysmatto.
[/quote]
Ihana tietää, että on muitakin kuin me. :) Moni olisi eronnut, mutta me päätimme tehdä kaikkemme, koska rakastamme toisiamme.
T. 39
[/quote]
Sama täällä. Joskus tuntuu että me oltiin "tahdottu" jo monet kerrat ennen kuin vihille edes mentiin. Joskus olisi helpompaa ollut vain lähteä eri teille, mutta on tahdottu vaan vielä yrittää, se rakkaus on niin vahva. Tuntuu, että aikuistuessa on tullut kasvettua vaan enemmän yhteen, ja kun on järkeä tullut lisää niin ei tee asioista liian monimutkaisia. Ollaan onnellisia :-)
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:10"]On tässä vielä yksi puoli joka estää eron. Pelkään mitä miehelle kävisi jos eroaisimme. Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi. Hän on itsekin sanonut että pelkää mitä tapahtuisi jos eroaisimme. Olemme jakaneet elämämme melkein koko aikuisikämme ja vaikka se on selvästi kummallekin aika huonoa niin en oikein usko että osaisimme muutakaan. Näen että vaikka mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti, niin kyllä hän myös toisaalta rakastaa lapsiamme ja minuakin jollain tasolla, vaikka ei parempaan pysty tai halua. Eipä kai tähän muuta voi todeta kuin että olen ansainnut kaiken paskan mitä saan ja olen pelkuri ja kynnysmatto. Toivottavasti omasta tyttärestä ei tule tällainen. AP
[/quote]
Jos te niin sanotusti olette kasvaneet yhdessä, niin miksi ette pysty keskustelemaan asioista? Minä ja mieheni olemme olleet alle kaksikymppisistä asti yhdessä. Nyt olemme 30. Paljon on jouduttu yhdessä opettelemaan, kun kumpikaan ei ollut koskaan ollut vakavassa suhteessa. Paljon virheitä ollaan tehty ja esim. nuorempana riitelimme haukummalla toisiamme. Eihän se ollut oikein ja päätimme muuttua. Molemmat olemme kasvaneet aikuisiksi ja kohtelemme toisiamme hyvin. Lapsia ei olla tehty vieläkään, mutta kun niiden aika tulee, uskon että siitä selviämme, koska osaamme tehdä töitä suhteen eteen.
Eli meidän suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista vaan yhdessä opettelua. Ja paljon keskustelua.
En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta toivon sinulle paljon hyvää, mitä ikinä päätätkin tehdä.
[/quote]
Kylläpä säikähdin että olinko unissani tuon kirjoittanut, nimittäin ihan hyvin olisin voinut kirjoittaa, täsmälleen samat asiat! Yhdessä opettelua on elämä ollut, paljon on tehty virheitä mutta niistä on myös opittu, yhdessä ja molemmat erikseen. Mutta vaatii todella sitä keskustelua. Se suu on saatava auki kun joku asia vaivaa, ja niitä asioita on puitava niin kauan että ne selviävät. Ja toisen kunnioitus on a ja o, en käsitä miten yhdessä elävät parit voivat haukkua toisiaan, joskus tosi rumasti...?
Ei kenenkään tarvitse olla toisen kynnysmatto.
[/quote]
Ihana tietää, että on muitakin kuin me. :) Moni olisi eronnut, mutta me päätimme tehdä kaikkemme, koska rakastamme toisiamme.
T. 39
[/quote]
Eli ap? Turhaan sä täällä vingut jos kerran olet päätänyt tehdä kaikkesi ettet vaan joudu ottamaan vastuuta ja katsomaan tosiasioita silmiin. Et halua edes ymmärtää mitä sulle kirjoitetaan ja yritetään avata uusia näkökulmia tilanteeseen. Läheisriippuvainen toimii juuri noin- takertuu entistä enemmän, selittelee itselleen, muuntelee totuutta. Harrastat itsepetosta. Siitä vaan, mutta se kostautuu lapsille. Ja läheisriippuvuudesta on erittäin vaikeaa päästä irti, koska sen juuret ovat syvällä sun omassa lapsuudessa. Ilman terapiaa se on mahdotontakin. MItään mahtavaa superäitiyttä läheisriippuvuus ei ole. Vaan tosiasioiden ja vastuun pakenemista. Eikä se mies ole ongelmiesi ydin vaan se ettet itse halua kasvaa. Tiedän monia katkeria naisia jotka vielä eläkkeelläkin ajattelevat että jos vain mies ei olis ollu niin paska niin elämä olis menny hyvin. Surullista.
Mulla oli tuollaista. Erosin. Nykyisin olen onnellinen.
Typerin heitto, jonka laitoit oli tuo "olisinko hyvä äiti yh:na" Jaa-a, poikkeat yh:sta tasan siten, että nurkissasi lojuu toinen aikuinen joka ei_tee_mitään.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 13:26"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:40"][quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 12:10"]On tässä vielä yksi puoli joka estää eron. Pelkään mitä miehelle kävisi jos eroaisimme. Hän joutuisi tuuliajolle ja pelkään että syrjäytyisi, alkoholisoituisi. Hän on itsekin sanonut että pelkää mitä tapahtuisi jos eroaisimme. Olemme jakaneet elämämme melkein koko aikuisikämme ja vaikka se on selvästi kummallekin aika huonoa niin en oikein usko että osaisimme muutakaan. Näen että vaikka mies on epäreilu ja kohtelee minua ja lapsia huonosti, niin kyllä hän myös toisaalta rakastaa lapsiamme ja minuakin jollain tasolla, vaikka ei parempaan pysty tai halua. Eipä kai tähän muuta voi todeta kuin että olen ansainnut kaiken paskan mitä saan ja olen pelkuri ja kynnysmatto. Toivottavasti omasta tyttärestä ei tule tällainen. AP
[/quote]
Jos te niin sanotusti olette kasvaneet yhdessä, niin miksi ette pysty keskustelemaan asioista? Minä ja mieheni olemme olleet alle kaksikymppisistä asti yhdessä. Nyt olemme 30. Paljon on jouduttu yhdessä opettelemaan, kun kumpikaan ei ollut koskaan ollut vakavassa suhteessa. Paljon virheitä ollaan tehty ja esim. nuorempana riitelimme haukummalla toisiamme. Eihän se ollut oikein ja päätimme muuttua. Molemmat olemme kasvaneet aikuisiksi ja kohtelemme toisiamme hyvin. Lapsia ei olla tehty vieläkään, mutta kun niiden aika tulee, uskon että siitä selviämme, koska osaamme tehdä töitä suhteen eteen.
Eli meidän suhde ei ole ollut ruusuilla tanssimista vaan yhdessä opettelua. Ja paljon keskustelua.
En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta toivon sinulle paljon hyvää, mitä ikinä päätätkin tehdä.
[/quote]
Kylläpä säikähdin että olinko unissani tuon kirjoittanut, nimittäin ihan hyvin olisin voinut kirjoittaa, täsmälleen samat asiat! Yhdessä opettelua on elämä ollut, paljon on tehty virheitä mutta niistä on myös opittu, yhdessä ja molemmat erikseen. Mutta vaatii todella sitä keskustelua. Se suu on saatava auki kun joku asia vaivaa, ja niitä asioita on puitava niin kauan että ne selviävät. Ja toisen kunnioitus on a ja o, en käsitä miten yhdessä elävät parit voivat haukkua toisiaan, joskus tosi rumasti...?
Ei kenenkään tarvitse olla toisen kynnysmatto.
[/quote]
Ihana tietää, että on muitakin kuin me. :) Moni olisi eronnut, mutta me päätimme tehdä kaikkemme, koska rakastamme toisiamme.
T. 39
[/quote]
Eli ap? Turhaan sä täällä vingut jos kerran olet päätänyt tehdä kaikkesi ettet vaan joudu ottamaan vastuuta ja katsomaan tosiasioita silmiin. Et halua edes ymmärtää mitä sulle kirjoitetaan ja yritetään avata uusia näkökulmia tilanteeseen. Läheisriippuvainen toimii juuri noin- takertuu entistä enemmän, selittelee itselleen, muuntelee totuutta. Harrastat itsepetosta. Siitä vaan, mutta se kostautuu lapsille. Ja läheisriippuvuudesta on erittäin vaikeaa päästä irti, koska sen juuret ovat syvällä sun omassa lapsuudessa. Ilman terapiaa se on mahdotontakin. MItään mahtavaa superäitiyttä läheisriippuvuus ei ole. Vaan tosiasioiden ja vastuun pakenemista. Eikä se mies ole ongelmiesi ydin vaan se ettet itse halua kasvaa. Tiedän monia katkeria naisia jotka vielä eläkkeelläkin ajattelevat että jos vain mies ei olis ollu niin paska niin elämä olis menny hyvin. Surullista.
[/quote]
Jos olisit seurannut keskustelua, niin olisit huomannut, ettei nro. 39 todellakaan ole ap, vaan hän tuli kommentoimaan keskustelua täysin sivusta. Minä taas aloitin nro:n 39 kanssa tuon "eri" keskustelun, koska meillä on hänen kanssaan samanlainen kokemus parisuhteesta. Tarkkuutta peliin!
Alue: Aihe vapaa
Kyllä, olen todellakin mielestäni niin arvoton, että en ansaitse parempaa. Tai siis en usko että saisin parempaa, kivammat miehet eivät minua ottaisi. Uskon että ihmisillä on tietyt rajat, että miten he antavat itseään kohdella ja toiset ihmiset vaistoavat sen jo pian tutustuttaessa jostakin aivan alitajuisista vihjeistä. Minulla se raja menee jossain fyysisessä väkivallassa. Kukaan mies ei ole koskaan lyönyt minua ja se olisikin minulle ehdoton eron paikka. Toisaaltahan on niitä naisia, jolla on ollut lapsuudenkodissa fyysistä väkivaltaa, ja kas kummaa, he tuntuvat joutuvan suhteisiin joissa heitäkin pahoinpidellään. Me kynnysmatot annetaan jotain kynnysmattovibaa ympärillemme ja niinpä me saadaan paskoja miehiä. Nyrkkeilysäkit antaa sitä omanlaistaan vibaa ja saavat väkivaltaisia miehiä. Ja jotkut upeat naiset antavat sitä kuningatar-vibaa ja kukaan mies ei kuvittelisikaan kohtelevansa heitä huonosti. Näin se vaan menee... AP