Lue keskustelun säännöt.
Onko liian myöhäistä antaa 3,5kk vanha vauva adoptioon :(
21.08.2014 |
Lapsi oli siis silkka vahinko ja huomattiin raskaus niin myöhään etten saanut enää aborttia, menkat tuli normisti ja kaiken tiukimmatkin housut mahtu jalkaan eikä mitään muita oireita. Ajateltiin että kyllä me siihen lapseen kiinnytään mutta mitään kiintymistä ei ole tapahtunut. Olin jo aiemmin varatulla tyttöjen reissulla 5 päivää poissa enkä kaivannut vauvaa yhtään, miestä ja koiraa kylläkin. Samoin mies sanoo että ihana mennä työmatkoille, vaikka kaipaakin mua, mutta ei vauvaa. Mitään kiintymyssuhdetta kummallakaan meistä ei ole vauvaan, lähinnä vaan vituttaa toi ja ollaan jo mietitty et voitais pistää se asuun omilleen kun täyttää 16 :/ Tuntuu ihan hirveältä kirjoittaa tälläistä, mutta me ei oikeesti tiedetä mitä tehdä. Lapsi on isovanhemmilla hoidossa 3-7 päivänä viikossa 3-9 tuntia kerralla, ne on siihen paljon enemmän kiintyneitä kuin me, isovanhempia on siis lapsella 8 kun meidän molempien vanhemmat on mennyt uusiin naimisiin meidän ollessa kouluikäisiä. Lapsi nukkuu pinniksessä eri huoneessa ja koira meidän välissä. Toi on mun mielestä ehkä paras tapa kuvata meidän elämää tällä hetkellä :(
T. Henkisesti edelleen vela
Kommentit (372)
Ei ole myöhäistä. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole myöhäistä. Kokemusta on.
Ite oot myöhässä.
TÄMÄ KETJU ON VUODELTA 2014!
Ehkäisy on keksitty jos et tiennyt, käy sääliksi lasta jonka vanhemmat ei sitä halua. Lapsia ei pidä tehdä edes vahingossa jos niitä ei halua.. Itsellä 1v poika ja parasta mitä voi olla, tyhmiä kun on olemassa :)
Minä ymmärrän ap:n tilanteen erinomaisen hyvin. Olen 35-vuotias, lapsesta saakka tiennyt etten koskaan omia lapsia halua. Erinäisistä syistä johtuen en todennäköisesti edes voi lasta saada. Lisäksi minulla on kierukka, koska gyneni mukaan kierukka on varmempi ehkäisy kuin sterilisaatio. Mieheni ei ole vasektomiaa teettänyt, koska hänellä on vieläkin pieni ehkä, jos kuitenkin ehkä joskus lapsen haluaisi. Lisäksi erinäisistä syistä johtuen en voisi teettää aborttia, jos joskus ihme sattuisikin ja raskaaksi tulisin. Tässä siis lähtökohdat.
Periaatteessa tiedän kyllä tavallisimmat raskauden oireet, varmaan kaikki on jotakin kuulleet ja koulussa asiaa läpi käyty. Oireiden vahvuus ja esiintyminen on kuitenkin hyvin yksilöllistä, ja minulla on paljon gynen ja gastron puolen vaivoja muutenkin; epämääräisiä kipuja ja pahoinvointeja, epäsäännölliset kuukautiset yms yms. Vaikea siis on sanoa, huomaisinko itsekään kovinkaan nopeasti olevani raskaana, olisiko abortti vaihtoehtona jo muutenkin pois suljettu kun asian ymmärtäisin. En ole koskaan kuitenkaan erityisesti selvittänyt raskauteen liittyviä asioita, koska en ole ikinä suunnitellut olevani raskaana, joten voi olla paljonkin asioita joita en tiedä tai osaisi ottaa huomioon.
Joka tapauksessa tilanne olisi se, että lapsen joutuisin synnyttämään, ellei se sattuisi menemään kesken. Mitä sitten tapahtuisi? En tiedä. Hyvin todennäköistä on, että en ikinä oppisi rakastamaan lasta. En ole tunteeton enkä kylmä, eivätkä lapset ole minusta kamalia tai vastenmielisiä. En vain ole tippaakaan niistä kiinnostunut. Edes lapsena en leikkinyt hoivaleikkejä nukeilla tai pehmoleluilla, enkä ollut. Olisin hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin ap. Olenkin jo kauan sitten todennut, että adoptio olisi varmaan ainoa vaihtoehto, ellei mieheni sitten ottaisi päävastuuta lapsesta ja rakastaisi häntä niinkuin vanhemman kuuluu. Tärkeintä kuitenkin on se, että se ainoa koko tilanteeseen täysin syytön saisi hyvän elämän ja rakastavat vanhemmat. Psykopaatiksi on turha kenenkään alkaa minua haukkua, lähipiirissäni on aikuisiällä ollut ihan oikea psykopaatti, ja tiedän, että mitä sitten ikinä olenkin, psykopaatti en ole. Ehkäpä kyse on siitä, että koko lapsuuteni olin itse aina se nuorin. Ensimmäiset vauvat jotka elämääni ovat tulleet, ovat tulleet vasta kun olin lähempänä 30-vuotias, enkä siis lapsena saanut mitään kokemuksia itseäni pienemmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita paikkakuntasi lastensuojelun päivystykseen. Tulevat heti.
Toiset ne vaan yrittää hiki hatussa saada lapsia ja olisivat valmiita tekemään ihan mitä tahansa tarjotakseen uudelle elämälle välittävän ja turvallisen kodin. Toisille noi "rakkauden hedelmät" ovat vain esineitä, jotka voidaan tarvittaessa pistää kierrätykseen ihan vain koska "En mä pystykään", "En mä jaksakaan", "Mua ahistaa", "Mä haluan vain oikeusia, en velvollisuuksia", "Minä, minä, minä, minä ja M.I.N.Ä".
Oikeasti tämä aborttien, adoptioiden ja eutanasian aikakausi on aivan kammottava. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö em. toimenpiteet ole jossain tapauksissa perusteltuja ja olisin joku uskonnollinen hihhuli. Minua vaan sattuu ihan jumalattomasti tajuta miten hirveä paikka tämä maailma on. Ihmisen itsekkyydellä ei ole enää mitään rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Johan on hankkiutunut liemeen...
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän ap:n tilanteen erinomaisen hyvin. Olen 35-vuotias, lapsesta saakka tiennyt etten koskaan omia lapsia halua. Erinäisistä syistä johtuen en todennäköisesti edes voi lasta saada. Lisäksi minulla on kierukka, koska gyneni mukaan kierukka on varmempi ehkäisy kuin sterilisaatio. Mieheni ei ole vasektomiaa teettänyt, koska hänellä on vieläkin pieni ehkä, jos kuitenkin ehkä joskus lapsen haluaisi. Lisäksi erinäisistä syistä johtuen en voisi teettää aborttia, jos joskus ihme sattuisikin ja raskaaksi tulisin. Tässä siis lähtökohdat.
Periaatteessa tiedän kyllä tavallisimmat raskauden oireet, varmaan kaikki on jotakin kuulleet ja koulussa asiaa läpi käyty. Oireiden vahvuus ja esiintyminen on kuitenkin hyvin yksilöllistä, ja minulla on paljon gynen ja gastron puolen vaivoja muutenkin; epämääräisiä kipuja ja pahoinvointeja, epäsäännölliset kuukautiset yms yms. Vaikea siis on sanoa, huomaisinko itsekään kovinkaan nopeasti olevani raskaana, olisiko abortti vaihtoehtona jo muutenkin pois suljettu kun asian ymmärtäisin. En ole koskaan kuitenkaan erityisesti selvittänyt raskauteen liittyviä asioita, koska en ole ikinä suunnitellut olevani raskaana, joten voi olla paljonkin asioita joita en tiedä tai osaisi ottaa huomioon.
Joka tapauksessa tilanne olisi se, että lapsen joutuisin synnyttämään, ellei se sattuisi menemään kesken. Mitä sitten tapahtuisi? En tiedä. Hyvin todennäköistä on, että en ikinä oppisi rakastamaan lasta. En ole tunteeton enkä kylmä, eivätkä lapset ole minusta kamalia tai vastenmielisiä. En vain ole tippaakaan niistä kiinnostunut. Edes lapsena en leikkinyt hoivaleikkejä nukeilla tai pehmoleluilla, enkä ollut. Olisin hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin ap. Olenkin jo kauan sitten todennut, että adoptio olisi varmaan ainoa vaihtoehto, ellei mieheni sitten ottaisi päävastuuta lapsesta ja rakastaisi häntä niinkuin vanhemman kuuluu. Tärkeintä kuitenkin on se, että se ainoa koko tilanteeseen täysin syytön saisi hyvän elämän ja rakastavat vanhemmat. Psykopaatiksi on turha kenenkään alkaa minua haukkua, lähipiirissäni on aikuisiällä ollut ihan oikea psykopaatti, ja tiedän, että mitä sitten ikinä olenkin, psykopaatti en ole. Ehkäpä kyse on siitä, että koko lapsuuteni olin itse aina se nuorin. Ensimmäiset vauvat jotka elämääni ovat tulleet, ovat tulleet vasta kun olin lähempänä 30-vuotias, enkä siis lapsena saanut mitään kokemuksia itseäni pienemmistä.
Sopii kysyä, että missä ympäristössä sinä olet kasvanut kun vasta kolmekymppisenä olet vauvoja nähnyt? Postauksesi perusteella olet kyllä ihan empatiakyvyttömäksi kasvatettu tai sellaiseksi syntynyt perheen ainoa lapsi. Onko sinua koskaan hoivattu lapsena? Luuletko, että ihmisten hoivavietti ja empatiakyky syntyy ainoastaan jostain nukkeleikeistä ja "kokemuksista" itseäsi pienemmistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska tämä painajainen loppuu? kirjoitti:
Toiset ne vaan yrittää hiki hatussa saada lapsia ja olisivat valmiita tekemään ihan mitä tahansa tarjotakseen uudelle elämälle välittävän ja turvallisen kodin. Toisille noi "rakkauden hedelmät" ovat vain esineitä, jotka voidaan tarvittaessa pistää kierrätykseen ihan vain koska "En mä pystykään", "En mä jaksakaan", "Mua ahistaa", "Mä haluan vain oikeusia, en velvollisuuksia", "Minä, minä, minä, minä ja M.I.N.Ä".
Oikeasti tämä aborttien, adoptioiden ja eutanasian aikakausi on aivan kammottava. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö em. toimenpiteet ole jossain tapauksissa perusteltuja ja olisin joku uskonnollinen hihhuli. Minua vaan sattuu ihan jumalattomasti tajuta miten hirveä paikka tämä maailma on. Ihmisen itsekkyydellä ei ole enää mitään rajoja.
Ihan samalla tavalla sinä haluat lapsia. Sinä, sinä, sinä, sinä ja S.I.N.Ä. Aina naurattaa, kun lapsia haluavat todella luulevat sen olevan jotenkin lähtökohtaisesti vähintään ympäristöteko ja osoitus suuresta empatiakyvystä ja ehkä jopa Nobelin arvoinen suoritus. Sinä hankit lapsia, koska haluat niitä. Joku toinen ei hanki lapsia, koska ei halua niitä.
Ainoa keino hankkia epäitsekkäästi lapsia olisi olla haluamatta niitä ja joutua vahingossa raskaaksi ja sitten kasvattaa se lapsi kuitenkin (joka erittäin huono juttu lapselle) tai vaihtoehtoisesti aivan kuollakseen haluta lapsia, mutta antaa niitä toisille ihmisille, jotka niitä haluavat. Tai jättää hankkimatta, vaikka haluaisi, koska kokee elämässään olevan jonkun ylevän kutsumuksen. Lapsen hankinta on aina itsekästä ja perustuu omaan haluun. Kukaan ei lähtökohtaisesti simsalabim muutu jollain tavalla paremmaksi vain saamalla lapsia.
Ja tämä rakkauden hedelmä on jo aika iso, jos syntynyt vuonna 2014, joten eiköhän tämän ketjun vois taas haudata?
Mitä ihmettä näitä vuosia vanhoja ketjuja vedellään esiin! Tämäkin ongelma on jo aikoja poistunut tai ainakin muuttanut muotoaan, lapsi on jo iso, jos on saanut elää. Sitten ihmiset innoissaan vastailee, annetaanko vauva adoptioon vai ei. Säilyttäkää nyt järki näissä kyselyissänne ja aloituksissanne, maailma on uusia aiheita täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska tämä painajainen loppuu? kirjoitti:
Toiset ne vaan yrittää hiki hatussa saada lapsia ja olisivat valmiita tekemään ihan mitä tahansa tarjotakseen uudelle elämälle välittävän ja turvallisen kodin. Toisille noi "rakkauden hedelmät" ovat vain esineitä, jotka voidaan tarvittaessa pistää kierrätykseen ihan vain koska "En mä pystykään", "En mä jaksakaan", "Mua ahistaa", "Mä haluan vain oikeusia, en velvollisuuksia", "Minä, minä, minä, minä ja M.I.N.Ä".
Oikeasti tämä aborttien, adoptioiden ja eutanasian aikakausi on aivan kammottava. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö em. toimenpiteet ole jossain tapauksissa perusteltuja ja olisin joku uskonnollinen hihhuli. Minua vaan sattuu ihan jumalattomasti tajuta miten hirveä paikka tämä maailma on. Ihmisen itsekkyydellä ei ole enää mitään rajoja.
Ihan samalla tavalla sinä haluat lapsia. Sinä, sinä, sinä, sinä ja S.I.N.Ä. Aina naurattaa, kun lapsia haluavat todella luulevat sen olevan jotenkin lähtökohtaisesti vähintään ympäristöteko ja osoitus suuresta empatiakyvystä ja ehkä jopa Nobelin arvoinen suoritus. Sinä hankit lapsia, koska haluat niitä. Joku toinen ei hanki lapsia, koska ei halua niitä.
Ainoa keino hankkia epäitsekkäästi lapsia olisi olla haluamatta niitä ja joutua vahingossa raskaaksi ja sitten kasvattaa se lapsi kuitenkin (joka erittäin huono juttu lapselle) tai vaihtoehtoisesti aivan kuollakseen haluta lapsia, mutta antaa niitä toisille ihmisille, jotka niitä haluavat. Tai jättää hankkimatta, vaikka haluaisi, koska kokee elämässään olevan jonkun ylevän kutsumuksen. Lapsen hankinta on aina itsekästä ja perustuu omaan haluun. Kukaan ei lähtökohtaisesti simsalabim muutu jollain tavalla paremmaksi vain saamalla lapsia.
Ja tämä rakkauden hedelmä on jo aika iso, jos syntynyt vuonna 2014, joten eiköhän tämän ketjun vois taas haudata?
No mutta pointti tuossa olikin se, että jos niitä kakaroita hankkii, niin niistä tulisi myös huolehtia. Ei siitä, pitääkö niitä hankkia vai ei.
Jos nyt vaikka oppisit lukemaan helkkarin tollo.
Oletko ohjelmoitava robotti? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän ap:n tilanteen erinomaisen hyvin. Olen 35-vuotias, lapsesta saakka tiennyt etten koskaan omia lapsia halua. Erinäisistä syistä johtuen en todennäköisesti edes voi lasta saada. Lisäksi minulla on kierukka, koska gyneni mukaan kierukka on varmempi ehkäisy kuin sterilisaatio. Mieheni ei ole vasektomiaa teettänyt, koska hänellä on vieläkin pieni ehkä, jos kuitenkin ehkä joskus lapsen haluaisi. Lisäksi erinäisistä syistä johtuen en voisi teettää aborttia, jos joskus ihme sattuisikin ja raskaaksi tulisin. Tässä siis lähtökohdat.
Periaatteessa tiedän kyllä tavallisimmat raskauden oireet, varmaan kaikki on jotakin kuulleet ja koulussa asiaa läpi käyty. Oireiden vahvuus ja esiintyminen on kuitenkin hyvin yksilöllistä, ja minulla on paljon gynen ja gastron puolen vaivoja muutenkin; epämääräisiä kipuja ja pahoinvointeja, epäsäännölliset kuukautiset yms yms. Vaikea siis on sanoa, huomaisinko itsekään kovinkaan nopeasti olevani raskaana, olisiko abortti vaihtoehtona jo muutenkin pois suljettu kun asian ymmärtäisin. En ole koskaan kuitenkaan erityisesti selvittänyt raskauteen liittyviä asioita, koska en ole ikinä suunnitellut olevani raskaana, joten voi olla paljonkin asioita joita en tiedä tai osaisi ottaa huomioon.
Joka tapauksessa tilanne olisi se, että lapsen joutuisin synnyttämään, ellei se sattuisi menemään kesken. Mitä sitten tapahtuisi? En tiedä. Hyvin todennäköistä on, että en ikinä oppisi rakastamaan lasta. En ole tunteeton enkä kylmä, eivätkä lapset ole minusta kamalia tai vastenmielisiä. En vain ole tippaakaan niistä kiinnostunut. Edes lapsena en leikkinyt hoivaleikkejä nukeilla tai pehmoleluilla, enkä ollut. Olisin hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin ap. Olenkin jo kauan sitten todennut, että adoptio olisi varmaan ainoa vaihtoehto, ellei mieheni sitten ottaisi päävastuuta lapsesta ja rakastaisi häntä niinkuin vanhemman kuuluu. Tärkeintä kuitenkin on se, että se ainoa koko tilanteeseen täysin syytön saisi hyvän elämän ja rakastavat vanhemmat. Psykopaatiksi on turha kenenkään alkaa minua haukkua, lähipiirissäni on aikuisiällä ollut ihan oikea psykopaatti, ja tiedän, että mitä sitten ikinä olenkin, psykopaatti en ole. Ehkäpä kyse on siitä, että koko lapsuuteni olin itse aina se nuorin. Ensimmäiset vauvat jotka elämääni ovat tulleet, ovat tulleet vasta kun olin lähempänä 30-vuotias, enkä siis lapsena saanut mitään kokemuksia itseäni pienemmistä.
Sopii kysyä, että missä ympäristössä sinä olet kasvanut kun vasta kolmekymppisenä olet vauvoja nähnyt? Postauksesi perusteella olet kyllä ihan empatiakyvyttömäksi kasvatettu tai sellaiseksi syntynyt perheen ainoa lapsi. Onko sinua koskaan hoivattu lapsena? Luuletko, että ihmisten hoivavietti ja empatiakyky syntyy ainoastaan jostain nukkeleikeistä ja "kokemuksista" itseäsi pienemmistä?
Ei kyllä sanonut ensimmäisen kerran nähneensä vaan silloin vasta vauvat tuleet elämään eli tavannut. Ymmärrätkö eron?
Minulla oli 6 pikkusisarusta ja hoidin vauvoja koko elämäni. Nuorimpaan ikäeroa 12 vuotta. Rakastan lapsia ja en missään tapauksessa halua omia. Ne eivät kiinnosta eikä vanhemmuus ole erityisen mielenkiintoista. Olenko minä nyt empatiakyvytön, kun en halua hoivata ketään enää?
Olet todella ikävä ihminen, jos todella ajattelet olevasi jotenkin parempi ihminen ja sitten kuljet antamassa jotain omia diagnooseja pitkin internettiä. Sinä vaikutat tällä hetkellä keskustelun ainoalta empatiakyvyttömältä. Googleta "empatia", jos et ymmärrä, mitä se tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaatko lukea? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tämä painajainen loppuu? kirjoitti:
Toiset ne vaan yrittää hiki hatussa saada lapsia ja olisivat valmiita tekemään ihan mitä tahansa tarjotakseen uudelle elämälle välittävän ja turvallisen kodin. Toisille noi "rakkauden hedelmät" ovat vain esineitä, jotka voidaan tarvittaessa pistää kierrätykseen ihan vain koska "En mä pystykään", "En mä jaksakaan", "Mua ahistaa", "Mä haluan vain oikeusia, en velvollisuuksia", "Minä, minä, minä, minä ja M.I.N.Ä".
Oikeasti tämä aborttien, adoptioiden ja eutanasian aikakausi on aivan kammottava. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö em. toimenpiteet ole jossain tapauksissa perusteltuja ja olisin joku uskonnollinen hihhuli. Minua vaan sattuu ihan jumalattomasti tajuta miten hirveä paikka tämä maailma on. Ihmisen itsekkyydellä ei ole enää mitään rajoja.
Ihan samalla tavalla sinä haluat lapsia. Sinä, sinä, sinä, sinä ja S.I.N.Ä. Aina naurattaa, kun lapsia haluavat todella luulevat sen olevan jotenkin lähtökohtaisesti vähintään ympäristöteko ja osoitus suuresta empatiakyvystä ja ehkä jopa Nobelin arvoinen suoritus. Sinä hankit lapsia, koska haluat niitä. Joku toinen ei hanki lapsia, koska ei halua niitä.
Ainoa keino hankkia epäitsekkäästi lapsia olisi olla haluamatta niitä ja joutua vahingossa raskaaksi ja sitten kasvattaa se lapsi kuitenkin (joka erittäin huono juttu lapselle) tai vaihtoehtoisesti aivan kuollakseen haluta lapsia, mutta antaa niitä toisille ihmisille, jotka niitä haluavat. Tai jättää hankkimatta, vaikka haluaisi, koska kokee elämässään olevan jonkun ylevän kutsumuksen. Lapsen hankinta on aina itsekästä ja perustuu omaan haluun. Kukaan ei lähtökohtaisesti simsalabim muutu jollain tavalla paremmaksi vain saamalla lapsia.
Ja tämä rakkauden hedelmä on jo aika iso, jos syntynyt vuonna 2014, joten eiköhän tämän ketjun vois taas haudata?
No mutta pointti tuossa olikin se, että jos niitä kakaroita hankkii, niin niistä tulisi myös huolehtia. Ei siitä, pitääkö niitä hankkia vai ei.
Jos nyt vaikka oppisit lukemaan helkkarin tollo.
Jos niitä mukuloita ei halua, niin niistä huolehtimista on antaa ne adoptioon. Tuollaiset lapselliset loukkaukset alentavat vain sinua itseäsi.
Mitäs jos ap menis miehensä kanssa vaellusretkelle ilman vauvaa ja putoisivat "vahingossa" jyrkänteeltä alas? Ois vauvan elämä autuampaa jatkossa ku ei olis sairaita vanempia..
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä näitä vuosia vanhoja ketjuja vedellään esiin! Tämäkin ongelma on jo aikoja poistunut tai ainakin muuttanut muotoaan, lapsi on jo iso, jos on saanut elää. Sitten ihmiset innoissaan vastailee, annetaanko vauva adoptioon vai ei. Säilyttäkää nyt järki näissä kyselyissänne ja aloituksissanne, maailma on uusia aiheita täynnä.
Jos tämä asia on ajankohtainen ja joku halusi nostaa tän ylös? Vähän dorka ja aika absurdikin ajatus tuollainen "maailma on uusia aiheita täynnä"-tyyppinen vouhotus. Kun ei se edes lopulta pidä paikkaansa. Mene sinä keskustelemaan muihin ketjuihin vaikka jostain fakin' Putous-hahmoista ja Saara Aalloista.
Okke kirjoitti:
Mitäs jos ap menis miehensä kanssa vaellusretkelle ilman vauvaa ja putoisivat "vahingossa" jyrkänteeltä alas? Ois vauvan elämä autuampaa jatkossa ku ei olis sairaita vanempia..
Aikamoinen Peter Pan saa tää vuoden 2014 tulokas olla, jos vielä on vauva. Ehkäpä sinun empatiakyvyttömän vierailijan kannattaisi vain itse katsella rauhassa sopivaa jyrkännettä.
Kyllä voi antaa adoptioon ja tässä tilanteessa se on ainoa ratkaisu.
Kaikki eivät sovi vanhemmiksi ja jos sen (vanhemmuuden) kokee vastenmielisenä niin lapsi adoptioon ettei ala kostamaan lapselle tai kohtelemaan lasta huonosti pitemmän päälle, mikäli kokee lapsen läsnäolon noin vahvasti pelkkänä rasitteena.
Okke kirjoitti:
Mitäs jos ap menis miehensä kanssa vaellusretkelle ilman vauvaa ja putoisivat "vahingossa" jyrkänteeltä alas? Ois vauvan elämä autuampaa jatkossa ku ei olis sairaita vanempia..
Mene keskenäsi vaeltamaan ja hyppää alas, ois sitten yks mamma vähemmän täällä aukomassa päätään. Ei vissiin vaan mene kaaliin että kaikista ei ole vanhemmiksi, ja täällähän aina jankutetaan että antakaa lapsi adoptioon (jos miettii aborttia esim) ja nyt se onkin hirrrrveen väärin.
Anna lapsi adoptioon perheelle, joka lapsen haluaa.