Lue keskustelun säännöt.
Onko liian myöhäistä antaa 3,5kk vanha vauva adoptioon :(
21.08.2014 |
Lapsi oli siis silkka vahinko ja huomattiin raskaus niin myöhään etten saanut enää aborttia, menkat tuli normisti ja kaiken tiukimmatkin housut mahtu jalkaan eikä mitään muita oireita. Ajateltiin että kyllä me siihen lapseen kiinnytään mutta mitään kiintymistä ei ole tapahtunut. Olin jo aiemmin varatulla tyttöjen reissulla 5 päivää poissa enkä kaivannut vauvaa yhtään, miestä ja koiraa kylläkin. Samoin mies sanoo että ihana mennä työmatkoille, vaikka kaipaakin mua, mutta ei vauvaa. Mitään kiintymyssuhdetta kummallakaan meistä ei ole vauvaan, lähinnä vaan vituttaa toi ja ollaan jo mietitty et voitais pistää se asuun omilleen kun täyttää 16 :/ Tuntuu ihan hirveältä kirjoittaa tälläistä, mutta me ei oikeesti tiedetä mitä tehdä. Lapsi on isovanhemmilla hoidossa 3-7 päivänä viikossa 3-9 tuntia kerralla, ne on siihen paljon enemmän kiintyneitä kuin me, isovanhempia on siis lapsella 8 kun meidän molempien vanhemmat on mennyt uusiin naimisiin meidän ollessa kouluikäisiä. Lapsi nukkuu pinniksessä eri huoneessa ja koira meidän välissä. Toi on mun mielestä ehkä paras tapa kuvata meidän elämää tällä hetkellä :(
T. Henkisesti edelleen vela
Kommentit (372)
Tästä keskustelusta on mennyt aikaa nyt jonkin verran. Haluaisin tietää, mihin lopputulokseen päädyitte? Meillä on kaksi lasta ja kolmas tulossa. kaikki lapset ovat todella rakastettuja vaikka ainoastaan tämän hetkinen nuorimmainen on hankkimalla hankittu. Itse en pystyisi hylkäämään lastani. Miten ne tunteet vauvaa kohtaan voivat edes kasvaa ja kehittyä,jos vanhemmat eivät pikkuisesta huolehdi? On meilläkin ollut hetkiä välillä lasten kanssa,kun on ollut koliikkia ja muuta ja lisäksi vanhimmainen on erityislapsi, että on tehnyt mieli vaihtaa lapsi korkeasaaren apina-asukkaaseen, mutta edelleen meidän muksuilta puuttuu se pitkä karvainen häntä :-P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tämä kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Ole yhteydessä oman alueesi neuvolaan. He auttavat sinulle tukea ja ovat yhteydessä oman alueesi sosiaalihuoltoon. Lastahan ei voi noin vain antaa adoptioon. Joudut luultavasti käydä psykologin, terapeutin ym juttusilla. Itse ehdottaisin että antaisit lapsesi esim. sijaisperheeseen. Näin saisit vielä itsekkin tavata lastasi. Meitä sijaisperheitä on ympäri suomea.
Ovatko vanhempasi ehkäpä halukkaita ottamaan lapsesi hoidettavaksi/ huollettavaksi. Byrokratia vain vaatii sijaisperhe koulutuksen käynnin ja ikäero lapsen ja " sijaisvanhemman" välillä ei saa olla liian suuri.
Voimia prosessiin. Muista kuitenkin että adoptiota ei voi purkaa. Vaikka päätös on yksin teidän, niin oletko valmis siihen että et näe enään lastasi. Hän on kuitenkin osa sinun/ teidän geenejä. Teidän verta ja lihaa.
Vain Provoossa tapahtuu tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet? Henkisesti kypsä ihminen ei kyllä kykenisi tuollaisene käytökseen.
Siis nimenomaan aikuiset yli kolmekymppiset ei enää yhtä usein niitä nukkeleikkejä kaipaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vihaan lapsia. En kestä sitä kitinää ja itkua. Sanomattakin selvää, etten koskaan hanki lapsia. Strerilisaatio ei valitettavasti ole vielä mahdollista, mutta kuparikierukka käytössä. Se on jo kerran pettänyt, onneksi huomasin ajoissa. Olisin nimittäin juuri samanlainen kuin ap (tosin lapsi olisi lähtenyt adoptioon jo sairaalasta). En halua lapsia, en pidä lapsista, enkä halua rajoittaa elämääni niiden takia. Miksi tämä siis maagisesti muuttuisi, jos saisin pakkolapsen? En tosiaan ymmärrä teidän apn lynkkausta... Se, että sinä koet äitiyden olevan joku maaginen autuus, ei tarkoita samaa muille.
Kuulostaa siltä että sinulla on synnytyksen jälkeinen masennus. Se on yleistä eikä vauvaan tunnu kiintyvän. Hakeudu heti omalle lääkärillesi (lääkitys) ja pyydä apua esim. neuvolan perhetyö. Kun saat itsesi kuntoon huomaat miten rakas lapsesi sinulle on. Terveisin: saman kokenut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tämä juttu on totta, niin kuulostaa siltä, että ap:n ja puolisonsa kohdalla on kiintymyssuhde viottunut, kun heidän vanhempansa ovat aikanaan eronneet eivätkä siksi pysty nyt itse kiintymään lapseen. Terapiassa voisi käsitellä tuota lapsuuden traumaa. Vaikeahan sitä on lapseen kiintyä, jos ei ole itse saanut riittävästi mallia siitä omalla kohdallaan lapsuudessaan.
Olisko ehkäisy tai abortti ratkaisu???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisessa aborttiketjussa on adoptiohuutelijoita ja nyt kun joku (ehkä hieman liian myöhään) haluaa antaa lapsensa adoptioon, niin reaktio on tämä? Vittu te olette perseestä. Eihän tuo nyt ihannetilanne ole, mutta jotenkin kohtuutonta reagointia kyllä.
Tunnen erään ihmisen joka on antanut lapsensa alle vuoden ikäisenä adoptioon. Tuli vahingossa raskaaksi ja abortti ei enää ollut mahdollista, joten ajatteli pitää sen. Olen itse ollut aina avoimesti vela ja lapsikammoinen, joten olin ensimmäinen ihminen jolle hän uskalsi avautua ajatuksistaan. Ajatteli, että mä en tuomitse häntä samalla tavalla kuin muut ihmiset, joilla on lapsia tai jotka lapsia haluavat tulevaisuudessa. Mikä oli loppujen lopuksi tottakin, ainakin joidenkin ihmisten tkohdalla. Hän välitti lapsesta siinä määrin, että ei halunnut hänelle pahaa. Ajatteli aina, että miltä siitä lapsesta tuntuu jos hän tekee näin. Hänellä oli paha omatunto siitä mitä ajatteli, joten jouduin usein selitämään, ettei siinä ole mitään väärää et ajattelee noin. Ei kaikista ole vanhemmaksi ja joskus sen vasta tajuaa kun saa lapsen syliinsä. Lopulta hän otti neuvolassa asian puheeksi ja asiat lähti siitä rullaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä saa taa olla kiitollinen elämästään. Tai ainakin siitä että rakastaa lapsiaan koko sydämestä. Olisi kamalaa jos niin ei olisi!
Vierailija kirjoitti:
Miksi te olette noin tuomitsevia ap:tä kohtaan? On hienoa, että ymmärtää antaa lapsen pois. Liikaa on maailmassa esim. Baby Britannian kaltaisia tapauksia. Googlatkaa kuvia baby brianna, jos ette tiedä.
Musta toi on jotenkin todella paskamainen vertaus. Ap miehineen ei halua vanhemmaksi, mutta tuossa BB:n tapauksessa on kyseessä todella sairaat ihmiset. Jotenkin tunnut ajattelevan, että jos AP:n olisi pakko pitää lapsi niin hänkin alkaisi pahoinpitelemään vauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oho, täähän olikin vanha ketju. Pitäisikin olla tarkkana noiden päivämäärien kanssa.
Kyllä sitä saa taas olla kiitollinen elämästään. Tai ainakin siitä että rakastaa lapsiaan enemmän kuin mitään. Olisi kamala jos näin ei olisi.
Käyttehän molemmat laittamassa piuhat poikki? Ettei tällaista enää tapahdu.
Ehdottomasti lapsi laitettava adoptioon. Kyllä se lapsi sen ihan oikeasti näkee ettei häntä rakasteta, kasvatatte siellä tulevaa ties mistä häiriöistä kärsivää ihmistä. Täälläkin ja monissa muissa paikoissa monesti sanotaan että ei se lapsi sitä hoksaa ettei äiti/isä oo täysillä mukana, rakasta ehdoitta, ole halunnut ehdottomasti vanhemmaksi..
Kyllä huomaa. T. Sellaisen äidin lapsen joka lapsia ei olisi edes halunnut.
Monelta murheelta olisin minäkin säästynyt jos olisin ollut haluttu enkä vain joku "pakko", ja "esine".
Kamalaa jos tämä on totta :/ Minä hakisin vaikka heti omakseni. Ota asia esille isovanhempien kanssa, jos heistä joku olisi valmis pienokaisen kasvattamaan. Adoptoitavaksi antaminen on huomattavasti lopullisempaa kuin antaa huostaan joss lasta voi halutessa tavata tai isovanhemmille, jossa lasta myös pääsee tapailemaan ja ehkä saa takaisin vielä elämäänsä, jos mieli muuttuu.
Ai tämä olikin vanha ketju. Joka tapauksessa, adoptioon antaminen ei ole mikään hirvittävän ihmisen teko, soisi jokaisen sen tajuavan.