Lue keskustelun säännöt.
Onko liian myöhäistä antaa 3,5kk vanha vauva adoptioon :(
21.08.2014 |
Lapsi oli siis silkka vahinko ja huomattiin raskaus niin myöhään etten saanut enää aborttia, menkat tuli normisti ja kaiken tiukimmatkin housut mahtu jalkaan eikä mitään muita oireita. Ajateltiin että kyllä me siihen lapseen kiinnytään mutta mitään kiintymistä ei ole tapahtunut. Olin jo aiemmin varatulla tyttöjen reissulla 5 päivää poissa enkä kaivannut vauvaa yhtään, miestä ja koiraa kylläkin. Samoin mies sanoo että ihana mennä työmatkoille, vaikka kaipaakin mua, mutta ei vauvaa. Mitään kiintymyssuhdetta kummallakaan meistä ei ole vauvaan, lähinnä vaan vituttaa toi ja ollaan jo mietitty et voitais pistää se asuun omilleen kun täyttää 16 :/ Tuntuu ihan hirveältä kirjoittaa tälläistä, mutta me ei oikeesti tiedetä mitä tehdä. Lapsi on isovanhemmilla hoidossa 3-7 päivänä viikossa 3-9 tuntia kerralla, ne on siihen paljon enemmän kiintyneitä kuin me, isovanhempia on siis lapsella 8 kun meidän molempien vanhemmat on mennyt uusiin naimisiin meidän ollessa kouluikäisiä. Lapsi nukkuu pinniksessä eri huoneessa ja koira meidän välissä. Toi on mun mielestä ehkä paras tapa kuvata meidän elämää tällä hetkellä :(
T. Henkisesti edelleen vela
Kommentit (372)
avoin adoptio saattaisi olla hyvä ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tiedän ainakin useita tapauksia, joissa huostaaotettu lapsi on annettu isovanhemmille. Tai tosi nuorena lapsen saanut on antanut pysyvästi huoltajuuden omille vanhemmilleen. Ei näytä olevan esteenä.
Kyllä minusta ainakin ajoissa tehty abortti on asianosaisten kannalta paljon parempi ratkaisu kuin adoptio. Eri mieltä ovat varmaankin adoptiojonossa olevat, koska lapsihan kuuluu heille.
Ap kannattaisi hakea itselleen ja miehelleen keskusteluapua ja tukea. Adoptio sitten vasta viimeisenä, jos ei muuta ratkaisua ole. Toivottavasti adoptiota ei voi edes tehdä hätäisesti, kun niin isosta asiasta kyse.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 01:45"][quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 01:31"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 01:27"]
Mitä aijot tehdä ap? Se sun lapsesi kasvaa kuitenkin koko ajan. Täällä olet aika aggressiivinen, etkä puheiden perusteella oikein vaikuta halukkaalta tekemään mitään. Mutta jossain vaiheessa se lapsi tulee huomaamaan, että häntä ei haluta. Tee se ratkaisu mahdollisimman pian äläkä anna häpeän rajoitaa sinua. Tulet varmasti saamaan paskaa niskaasi, mutta anna lapsi adoptioon, jos et itse kykene äitiyteen. Ajattele lapsen tulevaisuutta.
[/quote]
Aamulla soitetaan/mennään käymään sossussa. Vai onko lastensuojelu parempi? Normaalisti en ole agressiivinen, nyt vaan turhauttaa kun ihmiset ei osaa lukea täällä. Puhuttiin äsken miehen kanssa että pitää varmaan vaihtaa paikkakuntaa tämän jälkeen... Ja kiitos!
AP
[/quote]
Sossu on se paikka, jonka yhteydessä on myös lastensuojelu. Ja aggressiivinen kirjoitetaan kahdella g:llä hyvä akateeminen rouva. Oiskohan Pelleakatemia vai joku muu opinahjo?
[/quote]
Itseasiassa nykyään 'agressiivinen' on hyväksyttävä muoto. Ota asioista selvää ennenkuin pädet.. -ohis
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 07:26"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 01:45"][quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 01:31"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 01:27"]
Mitä aijot tehdä ap? Se sun lapsesi kasvaa kuitenkin koko ajan. Täällä olet aika aggressiivinen, etkä puheiden perusteella oikein vaikuta halukkaalta tekemään mitään. Mutta jossain vaiheessa se lapsi tulee huomaamaan, että häntä ei haluta. Tee se ratkaisu mahdollisimman pian äläkä anna häpeän rajoitaa sinua. Tulet varmasti saamaan paskaa niskaasi, mutta anna lapsi adoptioon, jos et itse kykene äitiyteen. Ajattele lapsen tulevaisuutta.
[/quote]
Aamulla soitetaan/mennään käymään sossussa. Vai onko lastensuojelu parempi? Normaalisti en ole agressiivinen, nyt vaan turhauttaa kun ihmiset ei osaa lukea täällä. Puhuttiin äsken miehen kanssa että pitää varmaan vaihtaa paikkakuntaa tämän jälkeen... Ja kiitos!
AP
[/quote]
Sossu on se paikka, jonka yhteydessä on myös lastensuojelu. Ja aggressiivinen kirjoitetaan kahdella g:llä hyvä akateeminen rouva. Oiskohan Pelleakatemia vai joku muu opinahjo?
[/quote]
Itseasiassa nykyään 'agressiivinen' on hyväksyttävä muoto. Ota asioista selvää ennenkuin pädet.. -ohis
[/quote]
Ehkä sun "oikeinkirjoituksessasi" on tällainen sääntö, mutta laita toki linkkiä siitä, että on hyväksytty muoto yhdellä g:llä, niin uskotaan. Ota itse selvää siis ennenkuin pädet.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 11:54"]
Voi taivas, kaikkea tekin uskotte. Ja oikein seitsemän sivun verran. "Rattaat saimme juuri pyörimään..." Tsemppiä, ihmiskunta.
[/quote]
Ja sun payoff tästä provosta oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä olisi rakastava ja huolehtiva koti teidän vauvalle. Ennestään meillä jo kaksi lasta. Ollaan 30v aviopari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävikö sossut ja joko vauva vietiin?
Mitenköhän tämän alkuperäisen kirjoittajan on käynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
WTF????toivottavasti tämä lapsi on pelastettu tosta perheestä eikä ole kukaan viimeaikojen tapetuista vauvoista..jos ei niin soita päivystävälle lastensuojelutyöntekijälle niin ne tulee hakemaan lapsen heti!!ja sun ei tarvii etkä varmaan saakkaan tavata lasta enää koskaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauheita vastuuttomia ihmisiä :( Lapsi huostaan tollasilta!!
Koin 80 luvulla synnytyksen jälk. masennusen ja olin avo osastolla vauvan kanssa kuukauden. Eniten hoidin vauvaa itse ja se myös väsytti kun mieliala lääkkeeni teki lapselle kovaa vatsakipua. Johon sai myös lääkettä. lääkärit olisivat voineet kokeilla jotain muutakin lääkettä. Eipä tullut mieleeni, että olisin voinut lopettaa imetyksen.Puolivuotta elin kuin sumussa Olisin halunnut antaa vauvan siskolleni tai jollekkin. kun tuntui että ei jaksanut ja suurin toive oli, että edes yhden yön olisi saanut nukkua Vauvan tarpeet hoidin kaikki ja pidin paljon sylissä ja sisimmässäni rakastin lastani yli kaiken. Miehellä oli töitä kyllä aina välillä hoitikin vauvaa, mutta surullista kyllä en tahtonut oikein osata nukkua silloinkaan. Vahvat rauhoittavat lääkkeet lopetettiin vuoden päästä aivan yhdellä kerralla, ei mitään hljalelleen lopetusta. Pää tuntui pariviikkoa kuin laslta joka hajoaa. Mitään muuta lääkitystä ei annettu kun kuitenkin masennusta oli vieläkin. Kaikesta selvisin, piristyi kuitenkin kai sinnikyydellän ja nautin lapseni kanssa olosta.
Jotkut äidit ovat jutelleet miten rankkaa alku on vauvan kanssa Sanon aina, että kun puolivuotta jaksaa on jo voiton puolella. Vauva alkaa ottaa enemmän kontakta ja touhuta. Ehkä yö itkutkin jo vähän vähemmällä Äitkin jo topunut raskaudesta ja synnytyksestä ja hormooni toimintakin alkaa tulla normaaliksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tässä kävi?? Tietääkö kukaan saiko vauva rakastavan perheen?? Vai tulivatko vanhemmat järkiinsä?! Sydämestä vihloo kun pieni vauva tehty ja sitten ei olenkaan haluttu
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 11:34"]Miten tässä kävi?? Tietääkö kukaan saiko vauva rakastavan perheen?? Vai tulivatko vanhemmat järkiinsä?! Sydämestä vihloo kun pieni vauva tehty ja sitten ei olenkaan haluttu
[/quote] kiinnostaa myös tietää.
Mitenkä on tässä sitten edetty? Vieläkö lapsi kasvaa yksin kylmien vanhempien vaikutuksen lähellä? Ei hyvä asia, ei ollenkaan.
En ole ihan varma niistä isovanhemmistakaan, sillä jotakin tunnekylmyyttä on lapsuudenkodissa ollut, kun pieni vauva ei aiheuta kuin ahdistusta eikä kiinnosta palaakaan.
Se ei muuten itke paljoakaan siksi, kun se on jo oppinut että sen tarpeisiin ei vastata.
Oot kyllä vähän..... vauvaa hoidetaan itse. Pidetään sylissä ja imetetään. Siten syntyy kiintymyssuhde ja turvallinen elämän alku.
Häpeä itseäs!
Kiinnostais oliko tää Porvoossa. Ainakaan ei oo mun ketju :) ☆Trollitar☆
Ihme paskanaamoja ruikuttajia täällä. "Tunnevamma, tunnevamma", jumalauta, kyllä se tunnevammainen tekee ihan muuta kuin ajattelee lapsensa parasta ja antaa rakastavaan kotiin. Tunnevammaisempaa on myös tuo vinkuminen siitä, että kyllä siitä pitää omastaan huolehtia vaikkei olisi edes kiintynyt!
Ap ajattelee aidosti myös lapsen parasta. Ja kuten tästäkin ketjusta näkee, ulkopuoliset kyllä jaksaa tuomita, ja senkin uhalla nämä vanhemmat haluavat tehdä oikein. Lopettakaa tuo vitun syyllistäminen!
Ap:lle ja miehelleen toivon kaikkea hyvää! Kuten myös lapselle! Teette ihan oikein.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 10:50"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 10:27"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 10:16"]Njaa, ei minullakaan tuon ikäistä kohtaan ollut kauheasti tunteita, johtuen siitä että oli monella tapaa vaikeaa: raskaus oli alkanut vahingosta tuntemattoman miehen kanssa, olin hyvin nuori ja peloissani, omat vanhemmat hylkäsivät kun päätin pitää vahinkovauvan jne. Mutta minä aina ajattelin, että ei asia ole tunnekysymys ollenkaan, että minä oman lapseni hoidan. Ajattelin, että se on minun velvollisuuteni hoitaa hänet hyvin, tuntuipa ihan miltä vaan.
Kyllä niitä tunteita velloi kaikenlaisai täydellisestä turtuneisuudesta aktiiviseen ahdistukseen ja jopa vihaan "elämäni pilannutta" olentoa kohtaan, mutta annoin niiden olla vain ajatuksia jotka tulivat ja menivät, ja siinä samalla kuitenkin imetin, hoisin lastani mahdollisimman hyvin jne. Ja tosiaan, lopulta kun oman mielen myllerrykset rauhoittui, tajusin olevani lapseeni oikeasti hyvin kiintynyt. Tämä tajuamainen tuli tilanteessa jossa oli pelko vakavasta vauvan terveysongelmasta: minä tajusin olevani hyvin hätääntynyt siitä jos vauva kuolisi, vaikka ennen olin välillä jopa ajatellut että elämääni helpottaisi kummasti jos lasta ei olisi.
[/quote]
Tämä! Toivottavasti ap lukee tekstisi. Minusta ap:n ei kannattaisi tehdä hätiköityjä päätöksiä. Kiintymys voi vielä tulla myöhemminkin. Tärkeintä on, että lapsesta kuitenkin huolehditaan, mikä ilmeisesti toteutuu hyvin ainakin tällä hetkellä.
[/quote]
Ainakin itse sain ap:n kuvauksesta sen käsityksen, että lapsi olisi täysin yhdentekevä tai ainakin tällä hetkellä, kun hänellä lapsi vielä on, hänestä tuntuu siltä. Ajattelen niitä äitejä, jotka tahtomattaan olosuhteiden pakosta, ovat joutuneet luopumaan lapsistaan antamalla ne adoptioon. Kärsimystä, tuskaa ja epätietoisuutta. Syyllisyyttä jatkuen läpi elämän. Moni kokee suurta epäonnistumista joutuessaan luopumaan lapsestaan.
Ap vaikuttaa hemmotelulta keskenkasvuiselta, jota lapsi tympii. Vähän niinkuin evvk. Ja kiva helliä söpöä koiraa, kun mies on työmatkoilla.
Adoptioon antamisella on seurauksensa. Lapsi voi saada hyvä elämän tai sitten ei. Lapselle voi tulla identiteettikriisi jossain vaiheessa koskien omia juuriaan. Ap voi mahdollisesti tulla uudelleen raskaaksi. Ei ole syytä olettaa, että hän osaisi toimia yhtään sen fiksummin jatkossa kuin tähänkään asti. Entä sitten? Ja jos mieli muuttuu matkalla, kuinka paljon kipuilua tulee siitä morkkiksesta, jos ap katuu adoptiota itse myöhemmin. Ei ehkä lapsen takia, mutta itsensä takia. On varsin haastellista kokea itseään enää hyväksi ihmiseksi, jos varsin löyhin perustein on hylännyt oman lapsensa. Yksi luuranko kappiin kolisemaan, jota saa hävetä ja salailla muiden ihmisten edessä.
Näiden asioiden kanssa sitten ap joutuu joka tapauksessa elämään.
[/quote]
Näin varmasti on. Mutta eikö tämä ole, tai eikö tämän kuitenkin pitäisi olla yhdentekevää, ts. mitä väliä oikeastaan on sillä, kuinka paljon morkkiksia APlle tulee tai miltä hänestä tuntuu - eikö tärkeintä ole se lapsi, hän ja hänen tulevaisuutensa?
On kaikella tavalla todennäköisintä, että lapsi, joka on tyystin ei-toivottu ja vielä 3,5 kk syntymänsä jälkeen ei-haluttu saa paremman kodin vanhempien kanssa, jotka toivovat lasta ja haluavat rakastaa lasta. Täällä on jo arvosteltu tosin ne tulevat adoptiovanhemmatkin itsekkäiksi kauppatavaran odottajiksi, mutta itse en tilannetta ihan niin synkkänä. Uskon, että myös adoption kautta vanhemmiksi tulleet voivat olla ihan hyviä vanhempia. Eivät tietysti niin täydellisiä kuin tässä ketjussa esiintyvät vanhemmat, mutta lähes.
Voidaan tässä nyt kaikessa rauhassa kasata hehkuvia hiiliä APn päälle, mutta sitä lasta ei ole tarvis heittää pesuveden mukana.