Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eskarilainen ei halua opetella pyyhkimään itse.

Vierailija
18.08.2014 |

Moi!

Minkä ikäisen tulisi osata jo pyyhkiä oma takapuolensa? Olin ajatellut, että kun lapsi lähtee eskariin niin siihen mennessä homman opettelee itse. On siis tähän saakka ollut kotihoidossa, käynyt vain kerhoissa puolipäiväisesti ja niinä aikoina pantannut eikä vahingossakaan käynyt vessassa vaikka ehkä hätä olisi ollutkin. Tiedän kyllä että on aikuisiakin, jotka eivät mielellään käy kodin ulkopuolella vessassa, mutta luulen että meidän lapsella iso syy tähän on se ettei halua vieraan ihmisen pyyhkivän peppuan.

Nyt siis alkanut eskari ja osittainen iltapäivähoito, mutta lapsi ei edelleenkään halua opetella pyyhkimistä itse. Sanoo että sormiin tulee kuitenkin kakkaa, tai että ei saa pyllyä tarpeeksi puhtaaksi, ja halua että minä pyyhin. Olen yrittänyt puhua, ettei niin haittaa vaikka joskus paperi vaikka repeää ja sormet menisi sotkuun - ne voi aina pestä. Tai ettei ole maailmanloppu jos alushousuihin tulee jarrutusjälkiä, housut voi pestä. Tänään sitten jo ehkä vähän typerästikin aloin jo puhumaan, että mitäs sitten kun siellä tarhassa on vessaan joskus lopulta mentävä, niin huudatko sielläkin sitten pyyhkimään. Lapsi vaan kirkkain silmin sanoi, että niin ne muutkin tekee, ei muutkaan vielä pyyhi itse. Onko näin? Eikö eskarit vielä pyyhi itse? Ja miten lapsen saisi taitoa opettelemaan? 

Kommentit (58)

Vierailija
1/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 21:16"]

Perus jenkkimeininkiä, et pääse hoitoon jollet osaa pyyhkiä peppuasi. Mutta sehän onkin kulttuuri jossa vaippa-alueelle koskeminen katsotaan varmaan lähes seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Ihan pimeetä porukkaa siellä.

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 21:10"]

http://community.babycenter.com/post/a36580183/daycare_wont_wipe_childs_butt_is_this_normal

[/quote]

[/quote]

Pimeetä tai ei, lapset oppii tuon jalon taidon jo 3v. En voi oikeen tajuta, ettei suomalaiset osaa sitä opettaa lapsilleen.

Vierailija
2/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 22:07"][quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 21:16"]

Kyllä sen ikäinen voi sen oppia teknisesti, mutta ei välttämättä malta kuitenkaan pyyhkiä kunnolla vaan ryntää leikkeihinsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olin muutaman vuoden päiväkodissa töissä (tiloissa myös eskari) ja jos nyt en ihan väärin muista niin noin 5v oli vanhin jonka pylly tarvitsi pyyhkiä. Kummityttö järkytti mut viime talvena kun oli yökylässä ja ilmotti pyyhkivänsä itse (oli sillon 3v 2kk). Jotenkin oletin automaattisesti että tarvitsee apua. Äitinsä sitten jälkeenpäin kertoi että oli siinä vaiheessa lähes 3kk halunnut itse pyyhkiä ja kuulemma suuttui jos yritti mennä auttamaan. Mutta yksilöitähän ne lapset on, jokainen ajallaan :)

Vierailija
4/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 22:14"]Mä olin muutaman vuoden päiväkodissa töissä (tiloissa myös eskari) ja jos nyt en ihan väärin muista niin noin 5v oli vanhin jonka pylly tarvitsi pyyhkiä. Kummityttö järkytti mut viime talvena kun oli yökylässä ja ilmotti pyyhkivänsä itse (oli sillon 3v 2kk). Jotenkin oletin automaattisesti että tarvitsee apua. Äitinsä sitten jälkeenpäin kertoi että oli siinä vaiheessa lähes 3kk halunnut itse pyyhkiä ja kuulemma suuttui jos yritti mennä auttamaan. Mutta yksilöitähän ne lapset on, jokainen ajallaan :)

[/quote]

Kyse on enemmän siitä, että opetteluun ei saisi liittyä hirveästi negatiivista. Jos pieni haluaa itse aina pyyhkiä ja jaksaa tehdä sen hyvin niin hieno homma. On kuitenkin naurettavaa tehdä siitä sääntö.

Vierailija
5/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 22:34"][quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 22:14"]Mä olin muutaman vuoden päiväkodissa töissä (tiloissa myös eskari) ja jos nyt en ihan väärin muista niin noin 5v oli vanhin jonka pylly tarvitsi pyyhkiä. Kummityttö järkytti mut viime talvena kun oli yökylässä ja ilmotti pyyhkivänsä itse (oli sillon 3v 2kk). Jotenkin oletin automaattisesti että tarvitsee apua. Äitinsä sitten jälkeenpäin kertoi että oli siinä vaiheessa lähes 3kk halunnut itse pyyhkiä ja kuulemma suuttui jos yritti mennä auttamaan. Mutta yksilöitähän ne lapset on, jokainen ajallaan :)

[/quote]

Kyse on enemmän siitä, että opetteluun ei saisi liittyä hirveästi negatiivista. Jos pieni haluaa itse aina pyyhkiä ja jaksaa tehdä sen hyvin niin hieno homma. On kuitenkin naurettavaa tehdä siitä sääntö.

[/quote]

Siitä omasta halustahan tuossa juuri olikin kyse :) Kun apu ei kelvannut.

Vierailija
6/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 22:12"]

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 22:07"][quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 21:16"]

Perus jenkkimeininkiä, et pääse hoitoon jollet osaa pyyhkiä peppuasi. Mutta sehän onkin kulttuuri jossa vaippa-alueelle koskeminen katsotaan varmaan lähes seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Ihan pimeetä porukkaa siellä.

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 21:10"]

http://community.babycenter.com/post/a36580183/daycare_wont_wipe_childs_butt_is_this_normal

[/quote]

[/quote]

Pimeetä tai ei, lapset oppii tuon jalon taidon jo 3v. En voi oikeen tajuta, ettei suomalaiset osaa sitä opettaa lapsilleen.

[/quote]

Kyllä sen ikäinen voi sen oppia teknisesti, mutta ei välttämättä malta kuitenkaan pyyhkiä kunnolla vaan ryntää leikkeihinsä.

[/quote]

Sama voi tapahtua missä iässä tahansa, jopa aikuisena, mutta mitä sitten, itse sen vauhtiraitansa aiheuttaa.

Mulla on yksi kaveri, jonka ammeen reunassa on aina ilmeisesti paskaraita (vaihtaa pikkasen aina paikkaa). Kai se istuu siinä paljaan perseensä päällä, en sitten tiedä mitä touhuaa. Oksettava se kuitenkin on.

Samassa vessassa on aina ja ikuisesti sama käsipyyhe, siihen ei voi koskea, haisee jo kaukaa. Pesen kädet ja annan kuivua "tuulessa" tai otan vessapaperia. Kerran erehdyin käyttämään sitä käsipyyhettä ja meinas yrjö lentää, kun huomasin mille kädet haisee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eskarilaisen kannattaa asiaa jo opetella. Koulussa se on jo osattava.

Vierailija
8/58 |
19.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opettajat on pyyhkimässä jopa lukiossa, ei hätää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/58 |
19.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osta lapselle kostespyyhkeitä, Savetteja tms vessaan, niillä saa pyllyn helposti ja mukavasti puhtaaksi :o) Voit vaikka viedä niitä varuilta myös hoitopaikkaan.

Vierailija
10/58 |
19.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap on taas näitä vanhempia, jotka ei opeta lapsiaan ja valittaa, että mun lapsi ei HALUA. Voi tsiisus. Avutonta. Ja täällä kysellään, osaako eskarit pyyhkiä pyllynsä. Omg.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/58 |
19.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä myös eskarilainen ja vasta nyt keväällä saatu opeteltua tuo pyyhkimisasia kuntoon. Lapsi on hyvin siisti ja häntä vaan inhotti kovasti ajatus itse pyyhkimisestä, jos tulee sotkua jne.  Aloitettiin harjoittelu niin että pyysin lasta pyyhkimään itse muutaman kerran ja itse sitten "viimeistelin" loput että tuli puhdasta. Vähitellen onnistumiskokemusket lisääntyivät ja lapsi huomasi että saa puhdasta itsekin. Nyt homma sujuu hyvin.

Vierailija
12/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et vaan enään pyyhi, niin oppii itse. Ei kai opettele jos kerran palvelu pelaa kun sanoo; mutku äiti mä haluun et sä pyyhit!

Sitten voi alkaa opetella kun ylettää omaan pyllyynsä, jos kakka on kiinteää ei sinne edes jää pyyhittävää, jos ei ja tulee huonosti pyyhittyä niin iltaisin suihkuun tai vähintään alapesuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikset pyyhkisi edelleen? Yleensä lapset ei käy hoidossa kakalla. Meillä esikoinen kävi kerran koko hoitoaikana 4-6 -vuotiaana ja nuorempi 4-vuotias ei ole käynyt koskaan vielä. Pissajutut hoitaa itse.

Ja voithan hiukan opettaa itse, ettei sitten kyläpaikoissa ja eskarissa huutele ketään pyyhkimään. Aika monet tuntemani pyyhkivät edelleen jopa ekaluokkalaisia, kun tulee siistimpää jälkeä. Meillä pakotin vanhemman lapsen pyyhkimään itse, kun sovittiin, että täyttäessä 9 en enää tule pyyhkimään. Siihen asti ei tietenkään vieraita enää pyytänyt ja ei pyytänyt kavereiden läsnäollessa, mutta omalla porukalla heittäytyi aina vauvaksi ja huusi pyyhkimään.:) antaa leikkiä vauvaa vaan. Ei se maailma siihen kaadu. Kyllä ne lasten ongelmat ihan muualta syntyy kuin siitä, antaako pienelle erityispassausta vähän pidempään kuin olisi tapana.

Vierailija
14/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai kukaan pelkästään paperilla pyyhi vessakäynnin jälkeen, vaan ensin suihkutetaan vedellä (jos on vettä saatavilla) ja sitten kuivaus paperilla. Tulee puhdasta, ei tule ulostetta käsiin ja säästyy paperiakin. Kannattaa lapset opettaa suihkuttamaan bidee-suihkulla ja muistuttaa käsienpesun tärkeydestä, aina vessakäynnin jälkeen käsienpesu lämpimällä vedellä ja saippualla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alat jo nyt pelottelemaan, että koulussa sitten kuulutetaan koko koulun kuullen "rehtori pyyhkimään vessaan numero 5, siellä on kakalla...lapsesi nimi....eikä hän osaa vieläkään itse pyyhkiä".

Vierailija
16/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoin lapselle vitsinä että voit sitten pyyhkiä mun pyllyn niin mä pyyhin sun :D sen jälkeen on hyvin pystynyt pyyhkimään itse, usein kyllä katson että peppu on puhdas tai pestään vedellä. Kyseessä eskarilainen.

Vierailija
17/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 20:31"]Ei kai kukaan pelkästään paperilla pyyhi vessakäynnin jälkeen, vaan ensin suihkutetaan vedellä (jos on vettä saatavilla) ja sitten kuivaus paperilla. Tulee puhdasta, ei tule ulostetta käsiin ja säästyy paperiakin. Kannattaa lapset opettaa suihkuttamaan bidee-suihkulla ja muistuttaa käsienpesun tärkeydestä, aina vessakäynnin jälkeen käsienpesu lämpimällä vedellä ja saippualla. 

[/quote]

Ei normisuomalaiset halua pestä alapäätään vessa-asioinnin jälkeen eikä kaikissa vessoissa edes ole käsisuihkua.

Vierailija
18/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keksi joku palkinto, joku siirtymä juttu. Korosta sitä, että nyt olet iso ja anna hänelle samalla joku etuisuus myös. Eli koska on näin iso saa tehdä jotain mitä ei aiemmin ole saanut tehdä ja samalla myös vastuu kasvaa eli pitää itse tehdä asioita kuten pyyhkiä pylly. Tämä toimi meillä. Eli samalla kun tulee vastuuta tulee jotain vapautta kun on iso.

Vierailija
19/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 20:27"]

Mikset pyyhkisi edelleen? Yleensä lapset ei käy hoidossa kakalla. Meillä esikoinen kävi kerran koko hoitoaikana 4-6 -vuotiaana ja nuorempi 4-vuotias ei ole käynyt koskaan vielä. Pissajutut hoitaa itse.

Ja voithan hiukan opettaa itse, ettei sitten kyläpaikoissa ja eskarissa huutele ketään pyyhkimään. Aika monet tuntemani pyyhkivät edelleen jopa ekaluokkalaisia, kun tulee siistimpää jälkeä. Meillä pakotin vanhemman lapsen pyyhkimään itse, kun sovittiin, että täyttäessä 9 en enää tule pyyhkimään. Siihen asti ei tietenkään vieraita enää pyytänyt ja ei pyytänyt kavereiden läsnäollessa, mutta omalla porukalla heittäytyi aina vauvaksi ja huusi pyyhkimään.:) antaa leikkiä vauvaa vaan. Ei se maailma siihen kaadu. Kyllä ne lasten ongelmat ihan muualta syntyy kuin siitä, antaako pienelle erityispassausta vähän pidempään kuin olisi tapana.

[/quote]  normaali koululainen pyyhkii itse pyllynsä eikä siihen tarvita enää äitiä. Voi hyvät hyssykät jos joku pyyhkii vielä 8 vuotiaan pyllyn. Miten uusavuttomia kasvatatte lapsista???????

Vierailija
20/58 |
18.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 20:31"]

Ei kai kukaan pelkästään paperilla pyyhi vessakäynnin jälkeen, vaan ensin suihkutetaan vedellä (jos on vettä saatavilla) ja sitten kuivaus paperilla. Tulee puhdasta, ei tule ulostetta käsiin ja säästyy paperiakin. Kannattaa lapset opettaa suihkuttamaan bidee-suihkulla ja muistuttaa käsienpesun tärkeydestä, aina vessakäynnin jälkeen käsienpesu lämpimällä vedellä ja saippualla. 

[/quote]  paperi riittää ellei oo sitten peräpukamia, kotona voi sitten suihkutella alapäätään

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kaksi