Eskarilainen ei halua opetella pyyhkimään itse.
Moi!
Minkä ikäisen tulisi osata jo pyyhkiä oma takapuolensa? Olin ajatellut, että kun lapsi lähtee eskariin niin siihen mennessä homman opettelee itse. On siis tähän saakka ollut kotihoidossa, käynyt vain kerhoissa puolipäiväisesti ja niinä aikoina pantannut eikä vahingossakaan käynyt vessassa vaikka ehkä hätä olisi ollutkin. Tiedän kyllä että on aikuisiakin, jotka eivät mielellään käy kodin ulkopuolella vessassa, mutta luulen että meidän lapsella iso syy tähän on se ettei halua vieraan ihmisen pyyhkivän peppuan.
Nyt siis alkanut eskari ja osittainen iltapäivähoito, mutta lapsi ei edelleenkään halua opetella pyyhkimistä itse. Sanoo että sormiin tulee kuitenkin kakkaa, tai että ei saa pyllyä tarpeeksi puhtaaksi, ja halua että minä pyyhin. Olen yrittänyt puhua, ettei niin haittaa vaikka joskus paperi vaikka repeää ja sormet menisi sotkuun - ne voi aina pestä. Tai ettei ole maailmanloppu jos alushousuihin tulee jarrutusjälkiä, housut voi pestä. Tänään sitten jo ehkä vähän typerästikin aloin jo puhumaan, että mitäs sitten kun siellä tarhassa on vessaan joskus lopulta mentävä, niin huudatko sielläkin sitten pyyhkimään. Lapsi vaan kirkkain silmin sanoi, että niin ne muutkin tekee, ei muutkaan vielä pyyhi itse. Onko näin? Eikö eskarit vielä pyyhi itse? Ja miten lapsen saisi taitoa opettelemaan?
Kommentit (58)
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 20:27"]
Mikset pyyhkisi edelleen? Yleensä lapset ei käy hoidossa kakalla. Meillä esikoinen kävi kerran koko hoitoaikana 4-6 -vuotiaana ja nuorempi 4-vuotias ei ole käynyt koskaan vielä. Pissajutut hoitaa itse.
Ja voithan hiukan opettaa itse, ettei sitten kyläpaikoissa ja eskarissa huutele ketään pyyhkimään. Aika monet tuntemani pyyhkivät edelleen jopa ekaluokkalaisia, kun tulee siistimpää jälkeä. Meillä pakotin vanhemman lapsen pyyhkimään itse, kun sovittiin, että täyttäessä 9 en enää tule pyyhkimään. Siihen asti ei tietenkään vieraita enää pyytänyt ja ei pyytänyt kavereiden läsnäollessa, mutta omalla porukalla heittäytyi aina vauvaksi ja huusi pyyhkimään.:) antaa leikkiä vauvaa vaan. Ei se maailma siihen kaadu. Kyllä ne lasten ongelmat ihan muualta syntyy kuin siitä, antaako pienelle erityispassausta vähän pidempään kuin olisi tapana.
[/quote]
Ei jumankauta... Jos yhdeksänvuotias huutaa pyyhkimään, silloin on aikuisessa vika!
Meillä kuului "ääitii, tuu pyyhkiin" Oppi sitten joskus 4v sen tekeen itse, kun oli pakko, ei otettu paikalliseen Pre K hoitoon, jos ei osannut. Helppo nakki, kun sen kertoi, olihan se itse tehtävä.
USA
Opettakaa nyt niille 3v tuo jalo taito, kyllä ne sen ihan varmasti oppii!!!
Onko nämä jotka olettavat 3 - vuotiaan pyyhkivän kakkansa pepusta hyvin samoja joista suihkussa ei sitten osata peseytyä sen ikäisenä? Kiinnostaa koska minusta suihkussa käynnin opettelu on helpompaa kuin pepun pyyhkiminen niin, että ei jää haisemaan.
Perus jenkkimeininkiä, et pääse hoitoon jollet osaa pyyhkiä peppuasi. Mutta sehän onkin kulttuuri jossa vaippa-alueelle koskeminen katsotaan varmaan lähes seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Ihan pimeetä porukkaa siellä.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 21:10"]
http://community.babycenter.com/post/a36580183/daycare_wont_wipe_childs_butt_is_this_normal
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 21:14"]Onko nämä jotka olettavat 3 - vuotiaan pyyhkivän kakkansa pepusta hyvin samoja joista suihkussa ei sitten osata peseytyä sen ikäisenä? Kiinnostaa koska minusta suihkussa käynnin opettelu on helpompaa kuin pepun pyyhkiminen niin, että ei jää haisemaan.
[/quote]
Vai onko se seuraus? Kun peppuun on jäänyt kakkaa paljon on aikuisen pestävä illalla.
Minulle kyllä merkitsi myös se, että lapsi ei haise.
Moi!
Kiitos kaikista asiallisista kommenteista! :) Kumman paljon piiloagressiivisia kommentteja ja tunteita voi alle kouluikäisen käytös joissakin saada aikaan. Saati sitten minun, äidin joka on moisen kasvattanut. Ja kunnon First World Probleminkin joku aiheesta saanut aikaan, kun jonkun mielestä oli ihan kamalaa kun normaali eskarilainen ei osaa takapuoltaan pyyhkiä :)
En vaan ollut osannut pitää tätä "jalona taitona" joka olisi ollut ennen hoitoon lähtöä ollut jotenkin äärettömän tärkeää oppia. Olen vaan järkevänä ajatellut, että tuleepahan puhdasta jälkeä. Ja kun todella olen ollut kotona ja läsnä, niin ei ole ollut ongelma lapsen pyllyä käydä pyyhkimässä kerran päivässä. Ja tästäkin oli joku kotihoidonvihaaja saanut tuulta purjeisiinsa, että voi kamala kun kotihoidossa on eikä vastuuton äiti ole edes opettanut pyllyä pyyhkimään. Sehän se kaikista tärkein elämisen taito onkin :D Olen todella huoleton lapseni pärjäämisen puolesta, hänellä on hyvät elämisen eväät repussaan kun eskaripolulle astelee.
Mutta siis tosi paljon oli tullut oikeasti hyviäkin vastauksia. En ollut muistanutkaan lahjomisen valtavaa vaikutusta! Lupasin juttutuokion ja tsemppaamisen jälkeen lapselle , että saa valita kaupasta järkihintaisen legopaketin kun on pyyhkinyt viikon ajan itse. Ja niinpäs tuo tänään meni vessaan, pyyhki ja pesi kätensä :) Sydän hakkasi lapsella todella lujaa kun ylpeänä sitten häntä halasin, että varmasti toimitusta jännitti tosi paljon. Mutta ei siis ollut ylivoimainen opittava vaikken häntä 3-4 vuotiaana tähän ohjeistanut, vaan suoriutui tosi mallikkaasti kun mielensä rohkaisi. Tämä siis tsemppauksena ja yhteenvetona hänelle, joka ehkä kenties joskus samaisen asian vuoksi nettiä selaa ja google tähän vanhaan ketjuun johdattaa :)
- Ap
Kyllä tämä voi olla ongelma. Meillä on todella omatoiminen, ja omatoimiseksi opetettu tyttö, joka on oppinut kunnolla peseytymään suihkussa ja viikkaa itse vaatteensa jne. Mutta tämä kakalla käynti. Siitä tuli jokin juttu hänelle, vaikka ei olla koskaan tehty kakalla käymisstä numeroa tai ongelmaa tai oltu, että hyi hyi kun kakka haisee pahalle. Tyttö ei vain halunnut alkaa pyyhkiä, koska pelkäsi, että kakkaa tulee käsiin. Pakottamalla sain pyyhkimään siten, että tulen pyyhkimisen jälkeen "tarkistamaan" mutta nyt kun eskari alkoi, niin ilmeisesti päiväkotivaihdoksen yms. takia jotenkin "taantui" toivottavasti vain joksikin aikaa, ja kakan pyyhkiminen on yhtäkkiä taas aivan hirveää. Kun hän rupeaa itkemään (!) tästä pyyhkimisestä.
En halua uhkailla häntä, joten on kait otettava lahjominen käyttöön. Juu ja tyttö 2v 2kk ikäisestä ryhmäperhepäiväkodissa ja siellä hän on pyyhkinyt juurikin niin, että hoitajat ovat tulleet tarkistamaan. Eskarissa on ruvennut panttaamaan kakkaa ja heti kotiin päästessään menee usein kakalle...
Mä luulen että osasyy siihen, ettei meidän lapsi halua käydä päiväkodissa vessassa, on se että ne vessat on sotkuisia. Pojat ruikkii renkaille ja laittioille, joku ei muista vetää vessaa siellä käytyään. Huomaan joskus inhon lapsen kasvoilta kun käydään jossain törkyisessä yleisessä vessassa, ja varmaan se on sitten omaakin syytäni kun en vaan pysty itsekään olemaan nyrpistelemättä ja muistuttamatta monta kertaa lasta olemaan koskematta mihinkään.
Ja kotona vessa on siis aina siisti ja tuoksuu raikkaalle, ei pissalle tai lialle.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:57"]
Kyllä tämä voi olla ongelma. Meillä on todella omatoiminen, ja omatoimiseksi opetettu tyttö, joka on oppinut kunnolla peseytymään suihkussa ja viikkaa itse vaatteensa jne. Mutta tämä kakalla käynti. Siitä tuli jokin juttu hänelle, vaikka ei olla koskaan tehty kakalla käymisstä numeroa tai ongelmaa tai oltu, että hyi hyi kun kakka haisee pahalle. Tyttö ei vain halunnut alkaa pyyhkiä, koska pelkäsi, että kakkaa tulee käsiin. Pakottamalla sain pyyhkimään siten, että tulen pyyhkimisen jälkeen "tarkistamaan" mutta nyt kun eskari alkoi, niin ilmeisesti päiväkotivaihdoksen yms. takia jotenkin "taantui" toivottavasti vain joksikin aikaa, ja kakan pyyhkiminen on yhtäkkiä taas aivan hirveää. Kun hän rupeaa itkemään (!) tästä pyyhkimisestä.
En halua uhkailla häntä, joten on kait otettava lahjominen käyttöön. Juu ja tyttö 2v 2kk ikäisestä ryhmäperhepäiväkodissa ja siellä hän on pyyhkinyt juurikin niin, että hoitajat ovat tulleet tarkistamaan. Eskarissa on ruvennut panttaamaan kakkaa ja heti kotiin päästessään menee usein kakalle...
[/quote]
Tunsin erään tytön joka oli 9v ja huusi aina äitinsä pyyhkimään. Se oli naurettavaa. Ihmettelin sitä silloin kovasti.
Ei meidänkään eskari viittis itse pyyhkiä. Jollain sitä on pakko yrittää alkaa jo lahjomaan...
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 20:27"]
Mikset pyyhkisi edelleen? Yleensä lapset ei käy hoidossa kakalla. Meillä esikoinen kävi kerran koko hoitoaikana 4-6 -vuotiaana ja nuorempi 4-vuotias ei ole käynyt koskaan vielä. Pissajutut hoitaa itse.
Ja voithan hiukan opettaa itse, ettei sitten kyläpaikoissa ja eskarissa huutele ketään pyyhkimään. Aika monet tuntemani pyyhkivät edelleen jopa ekaluokkalaisia, kun tulee siistimpää jälkeä. Meillä pakotin vanhemman lapsen pyyhkimään itse, kun sovittiin, että täyttäessä 9 en enää tule pyyhkimään. Siihen asti ei tietenkään vieraita enää pyytänyt ja ei pyytänyt kavereiden läsnäollessa, mutta omalla porukalla heittäytyi aina vauvaksi ja huusi pyyhkimään.:) antaa leikkiä vauvaa vaan. Ei se maailma siihen kaadu. Kyllä ne lasten ongelmat ihan muualta syntyy kuin siitä, antaako pienelle erityispassausta vähän pidempään kuin olisi tapana.
[/quote]
Meillä jo 5v laittaa ovenkin lukkoon, että saa kydä rauhassa vessassa ja pyyhkii itse.
Älä pyyhi. Ja asia selvä, ei se niin vaikeaa ole!
Kyllä eskarit pyyhkii kaikki itse itsensä!
palkitse yrityksestä ja peskää useammin suihkussa
Sun olisi pitänyt opettaa tuo taito joskus viisivuotiaana. Nyt se on jo aika hankalaa. Jo neljä-viisivuotiaat pyyhkii itse päiväkodissa!
Eskarit on useinkin viisivuotiaita.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 18:13"]
Sun olisi pitänyt opettaa tuo taito joskus viisivuotiaana. Nyt se on jo aika hankalaa. Jo neljä-viisivuotiaat pyyhkii itse päiväkodissa!
[/quote]
Tämän vuoden aikana patistat sen opettelemaan. Meillä eskaripoika aloitti keväällä harjoittelun, oli sitä ennen ihan samanlainen kuin sinunkin poikasi. Kieltäytyi jyrkästi edes yrittämästä. Jostain sitten iski kipinä opetteluun. Onnistuu jo ihan hyvin, käyn vain tarkistamassa ja autan tarvittaessa. Ja eskarin keväisessä vanhempainillassa muuten sanottiin että he kyllä auttavat tarvittaessa lasta vessahommissa. Eskarissa pitäis kuitenkin jo itsekin opetella ja keväällä suunnilleen hallita vessahommat. Mutta ei siis sinänsä huolta, vajaa vuosi aikaa opetella. Lapset on erilaisia, toiset haluaa ja myös oppii aiemmin ja toiset vähän myöhemmin. Pientä täkyä ja houkuttelua. Tosin veikkaan että kohta se haluaa itse osata, kun näkee muiden osaavan. Se lienee se paras motivaattori.