Oudosta valehtelusta/keksittyjen juttujen kertomisesta (ov)

Kiitos kuitenkin 39 kirjoituksestasi, vaikka vähän eri tavalla tulkitsemmekin 22:sta. Itse en hänen nähnyt korottavan itseään kirjoituksillaan, mutta tulkinnastahan tässä on kyse ei totuudesta.

Olen kyllä 14 vuotta miettinyt eroamista miehestä juuri sen takia kun en oikein voi luottaa. Vaakakupissa taas painavat muut hyvät asiat.

Ollaan miehen kanssa kuin yö ja päivä, mies epätarkka ja hällä väliä tyyppi (paitsi käytännön asioissa), itse taas hemmetin tarkka havainnoimaan kaikki.

ap

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:58"]

22, minä pidän totuudesta siksi en lähde siihen leikkiin mukaan, että asia OK. Koska en luota mieheeni siksi tarkastelun juttuja tai tarkemmin sanottuna, aika monesti ne vaan myöhemmin vahingossa tulee eteen. Satun olemana vaan hemmetin hyvä muistinen, että muistan miehen sanoneen toisella tavalla asiasta. Toisaalta tämä koko asia saa minut epäilemään itseäni, jos siltikin muistan väärin. Eli ei tee hyvää :(

En usko että mies alkaisi mulle sanomaan "nyt taas tuli kerrottua valhe". On kyllä alkanut myöntämään "sanoneensa väärin" yms.

ap

[/quote]

Varmaan useimmat pitää totuudesta, mutta kannattaa miettiä mihin tuo tarkastelusi johtaa käytännössä. Miehesi ei luultavasti valehtele tahallaan tai ilkeyttään, hän ei voi sille mitään. Ja hän on omassa kotonaan jatkuvasti kuin syytettynä jostain, tarkkailussa että taasko hän on tehnyt "pahojaan" eli valehdellut. En näe että tuollainen asetelma johtaa mihinkään hyvään, jossa toisen persoonaan kuuluvaa piirrettä ei hyväksytä ja sillä häpäistään häntä. Se johtaa juuri siihen mitä kuvaatkin, puolustuskannalle menoon eli suuttumisiin, välttelyihin, ja mahdollisesti isompiin valhekierteisiin koska kiinnijäämisen pelossa täytyy yrittää selitellä asiat niin ettei jäisi kiinni. Kukapa haluaisi jäädä kiinni, jos se tarkoittaa entistä enemmän epäluottamusta ja entistä enemmän kyttäämistä ja häpäisyä?

Olen tuntenut pari tällaista miestä.. Heillä oli vähän eri tavat ja syyt uskon, ensimmäinen valehteli pienistä ja isoista asioista antaakseen itsestään parempaa kuvaa (oli liikkeellä kaverin autolla niin sanoi omaksi, oli ollut yhdyskuntapalvelussa niin kertoi olleensa töissä jne) ja toinen sitten olikin sellainen että valehteli ihan hulluista asioista. Siis jos oli oli käynyt vaikka siwassa niin sanoi käyneensä s-marketissa, valehteli asioista joista valehtelussa ei ollut mitään järkeä. 

Kumpikin olivat ihan ns normaaleja, ei ongelmia tunnistaa ilmeitä tai toisen tunteita. 

 

Siis tarkoitin kun sanoit hänen pitävänsä itseään älykkäänä! Siis mies pitää, ei hän.

 

ap

voe mahoton ap, olet niin hellyttävä kiltteydessäsi ja samaan aikaan toivottoman höynäytettävä. Ihmiset käyttävät toisia ihmisiä bulvaanina kun haluavat rehennellä ominaisuuksillaan. Ts. ei sanota, että olen mielestäni älykäs vaan "mieheni/työnantajani/miespuolisen kollegani mielestä olen älykäs." Näin voi laittaa oman kokemuksen itsestään esiin, mutta "kunnialliselta" kuulostavassa muodossa: en minä itsekehua harrasta, muuta vain ovat sitä mieltä.

Toki voi olla, että mies selittelee parhain päin vaimonsa valehteluominaisuutta koska todella pitää sitä älykkyyden merkkinä. Toisaalta hän voi tehdä niin koettaakseen kestää ahdistavaa taipumusta. Tällä tavalla ihmiset yrittävät nähdä kumppaneidensa noloja puolia eräänlaisten vaaleanpunaisten linssien läpi kestääkseen niitä. Oli niin tai näin, niin eipä keskustelija tuntunut myöskään näkemystä mitenkään vastustavan, joten ilman muuta hän on samoilla linjoilla miehensä kanssa eli itsekin valtavasta älykkyydestään ja luovuudestaan vakuuttunut. Sen hän halusi myös tuoda meidän kaikkien tiedoksi.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:09"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:58"]

22, minä pidän totuudesta siksi en lähde siihen leikkiin mukaan, että asia OK. Koska en luota mieheeni siksi tarkastelun juttuja tai tarkemmin sanottuna, aika monesti ne vaan myöhemmin vahingossa tulee eteen. Satun olemana vaan hemmetin hyvä muistinen, että muistan miehen sanoneen toisella tavalla asiasta. Toisaalta tämä koko asia saa minut epäilemään itseäni, jos siltikin muistan väärin. Eli ei tee hyvää :(

En usko että mies alkaisi mulle sanomaan "nyt taas tuli kerrottua valhe". On kyllä alkanut myöntämään "sanoneensa väärin" yms.

ap

[/quote]

Varmaan useimmat pitää totuudesta, mutta kannattaa miettiä mihin tuo tarkastelusi johtaa käytännössä. Miehesi ei luultavasti valehtele tahallaan tai ilkeyttään, hän ei voi sille mitään. Ja hän on omassa kotonaan jatkuvasti kuin syytettynä jostain, tarkkailussa että taasko hän on tehnyt "pahojaan" eli valehdellut. En näe että tuollainen asetelma johtaa mihinkään hyvään, jossa toisen persoonaan kuuluvaa piirrettä ei hyväksytä ja sillä häpäistään häntä. Se johtaa juuri siihen mitä kuvaatkin, puolustuskannalle menoon eli suuttumisiin, välttelyihin, ja mahdollisesti isompiin valhekierteisiin koska kiinnijäämisen pelossa täytyy yrittää selitellä asiat niin ettei jäisi kiinni. Kukapa haluaisi jäädä kiinni, jos se tarkoittaa entistä enemmän epäluottamusta ja entistä enemmän kyttäämistä ja häpäisyä?

[/quote]

Niin en tosin tiedä edes häpäistyykö mies, kun hän suuttuu. Ehkä ero olisi siten meidän tilanteessa parempi? Mietin vaan että menetänkö liikaa...

*pohtii* ap

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:01"]

Rupea kirjailijaksi, 22. Siinä pääsisit hyödyntämään vilkasta mielikuvitusta ja meheviä juttujasi ongelmitta!

[/quote]

Olen joskus miettinyt tuota ja haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Taitaa vaan olla niin, että lahjakkuuteni on kuitenkin lopulta enemmän matemaattis-teknisellä puolella (sellaisella alalla olenkin) kuin kirjallisella. Osaan kyllä luoda pääni sisällä kokonaisia maailmoja niin että niiden elävyys minulle jopa ylittää tosimaailman elävyyden, ja viihdyttää itseäni seikkailemalla niissä maailmoissa aina kun haluan. Mutta en ole varma osaisinko laittaa sanoiksi ja lauseiksi sen, mikä päässäni ei ole sanoja ja lauseita peräkkäin vaan todellakin elävä kokemusmaailma, samaan tapaan kuin unessa. Kai sitä joskus pitäisi kokeilla kuitenkin onnistuisiko :)

t. 22

Tunnistan omia piirteitäni aloituksen miehestä. .. minun mytomaniani ilmenee erityisesti tilanteessa jossa jotakuta keskustelun ulkopuolista pitää "puolustaa" esim:

- Kaverini raivoaa että hänen "mamu"-naapurit pitivät kamalaa meteliä koko viikonlopun, oli juhlat yms. Minulle, jolla ei ole ainuttakaan maahanmuuttajatuttavaa, tulee tarve puolustaa heitä. Saatan sujuvasti kertoa "kurdi-eksästä" jonka kanssa osallistuin ko. juhlintan, oli niin mukavaa, sydämellisiä ihmisiä jne.. sen sijaan että "terve" ihminen sanoisi, ettei halua kuunnella rasistisia juttuja/vaihtaa nopeasti puheenaiheita jne.. sinäänsä harmitonta..

Ap, kuulostaa patologiselta valehtelulta.
Mietin joskus, onko monellakin tätä ongelmaa. Havahduin itse joskus teininä, että hitto, minähän kerroin taas jotain aivan älytöntä. Ja pelkäsin kompastuvani kertomuksiini. Eikä mistään tosiaan ollut ikinä minulle mitään varsinaista hyötyä (muuta kun että sain olla enemmän äänessä), enkä ole koskaan ollut ilkeä tai narsistinen :( Eräs päiväs siis tajusin, että jokin outo minussa on, löysin kirjastosta tietoa patologisesta valehtelusta (tää oli siis ennen nettiaikaa) ja haukoin henkeäni varmaan minuutin ajan. Tajusin vihdoin, mikä minulla oli, sain sille nimen.

Sen jälkeen, kun aloin tiedostaa asian, olin niin päättäväinen sen suhteen, että pääsisin siitä eroon, että aloin yksinkertaisesti kiinnittää todella tarkasti huomiota aivan kaikkeen mitä sanoin. Vuoden verran menin ihan kipsissä ja varoin aivan kaikkea mitä sanoin. Luulen, että se kuitenkin auttoi, enkä enää tee sitä.

Ehkä miehelläsi myös auttaisi se, että saisi asialle ns. "nimen". Itseäni ainakin säikäytti niin paljon, että halusin saman tien irti koko asiasta. Koska ei tuota asiaa välttämättä itse edes tajua.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 08:35"]

- kerrotaan joku juttu, jolla ei ole mitään merkitystä omaan elämään. Kyse saattaa olla omien luulojen sekoittumisesta todellisuuteen, jolloin ikään kuin luullaan (kertoja luulee) asian olevan totta tai se kerrotaan siten kuin se olisi totta. Esimerkki: Mieheni sanoi että hänen opettajansa osallistuu maratonille/puolikkkaalle (pidetään samassa kaupungissa). Minä kysyin "mistä tiedät". Mies: "ku hän juoksi viime vuonnakin". Minä katsoin netistä tuloksista oliko juossut ja EI ollut juossut. Sanoin miehelleni tästä ja mies sanoi; "kun näin ihan saman näköisen tyypin siellä". Sitten mieheni väitti, että minä olin taas ymmärtänyt väärin. Sanoin, että itsehän sanoit, että se juoksee etkä sanonut "opettaja varmaan menee juoksemaan maratonille, kun harrastaa niin paljon juoksemista".

Sitten myöhemmin muistin, että JO viime vuonna mieheni väitti, että olisi nähnyt opettajansa siellä juoksevan JA minä katsoin sen tuloksista EIKÄ sitä siellä ollut. Sanoin sen myös SILLOIN miehelleni. Eli aika jännä, että mies ei rekisteröinyt totuutta vaan eli edelleen oman mielikuvansa varassa.[/quote]

Mulle ja miehellä tulee tollaista kinastelua ihan jatkuvasti. Jos sanoisin, että "varmaankin menee", tarkoittaa se miehen mielestä, että tiedän asian varmasti ja mä tarkoitan sillä, että kun se kerran harrastaa juoksua, niin toi vois olla sille ihan kiva juttu, jos sattuu oleen kilpailuhenkinen tyyppi. Ja tuo netistä varmistaminen saattaisi jäädä mulle mieleen niin, että sähän luit netistä, että se oli siellä, koska se on jäänyt mulle siten mieleen. Ai niin ei ollutkaan (no ehkä se oli toissavuonna tai sit mies luki väärin...)

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:14"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:09"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:58"]

22, minä pidän totuudesta siksi en lähde siihen leikkiin mukaan, että asia OK. Koska en luota mieheeni siksi tarkastelun juttuja tai tarkemmin sanottuna, aika monesti ne vaan myöhemmin vahingossa tulee eteen. Satun olemana vaan hemmetin hyvä muistinen, että muistan miehen sanoneen toisella tavalla asiasta. Toisaalta tämä koko asia saa minut epäilemään itseäni, jos siltikin muistan väärin. Eli ei tee hyvää :(

En usko että mies alkaisi mulle sanomaan "nyt taas tuli kerrottua valhe". On kyllä alkanut myöntämään "sanoneensa väärin" yms.

ap

[/quote]

Varmaan useimmat pitää totuudesta, mutta kannattaa miettiä mihin tuo tarkastelusi johtaa käytännössä. Miehesi ei luultavasti valehtele tahallaan tai ilkeyttään, hän ei voi sille mitään. Ja hän on omassa kotonaan jatkuvasti kuin syytettynä jostain, tarkkailussa että taasko hän on tehnyt "pahojaan" eli valehdellut. En näe että tuollainen asetelma johtaa mihinkään hyvään, jossa toisen persoonaan kuuluvaa piirrettä ei hyväksytä ja sillä häpäistään häntä. Se johtaa juuri siihen mitä kuvaatkin, puolustuskannalle menoon eli suuttumisiin, välttelyihin, ja mahdollisesti isompiin valhekierteisiin koska kiinnijäämisen pelossa täytyy yrittää selitellä asiat niin ettei jäisi kiinni. Kukapa haluaisi jäädä kiinni, jos se tarkoittaa entistä enemmän epäluottamusta ja entistä enemmän kyttäämistä ja häpäisyä?

[/quote]

Niin en tosin tiedä edes häpäistyykö mies, kun hän suuttuu. Ehkä ero olisi siten meidän tilanteessa parempi? Mietin vaan että menetänkö liikaa...

*pohtii* ap

[/quote]

Tuo miettiminen tosiaan sinun täytyy tehdä. Ja minusta oletuksena kannattaa pitää sitä, että miehen taipumus ei mihinkään häviä, ei millään määrällä hänen paljastamisiaan ja muita yrityksiä muuttaa mies erilaiseksi tuon asian suhteen. Jos et voi hyväksyä tuota miehen piirrettä, jos totuudenrakkautesi on niin tärkeä sinulle että tuon lajin inhimillinen vika on sinulle ei-hyväksyttävä, niin eipä siinä taida paljon vaihtoehtoja jäädä kuin erota. Jos taas päädyt siihen, että voit hyväksyä tuon vian vaikket siitä toki pidäkään, koska miehellä on muita hyviä puolia ja koska hän ei tee tuota pahasta tahdosta ja ilkeyttään, niin voi olla mahdollista parantaa suhdetta sillä että alkaa suhtautua rennommin koko taipumukseen. 

Olen tässä halunnut kertoa oman tarinani lähinnä yrittääkseni sanoa, että mytomaani ei välttämättä ole pahantahtoinen ja joka asiassa epäluotettava. Ja lisäksi annan isot julkiset propsit miehelleni, jonka suhtautuminen taipumukseeni on minusta uskomattoman hienoa ja vapauttavaa. Voin tosiaan elää omassa kodissani täysin vapaana sellaisena outolintuna kuin olen, ilman että minua ahdistellaan viastani, joka monelle muulle olisi hyvin vaikea hyväksyä ja jatkuvien ristiriitojen lähde.

t. 22

Onko mieheni sairas mytomaanikko eli patologinen valehtelija? Vai onko hänellä mytomaanikon piirteitä. Kai asia voi olla niinkin, ettei ihan sairas tarvitse olla?

51, en usko että mieheni hirveästi hyötyisi siitä jos sanosin hänen olevan mytomaanikko/patologinen valehtelija. Todennäköisesti vain kietäisi, suuttuisi tai sanoisi EI kiinnosta. Mies ei siis näe pahana tuota omaa juttuaan. Ja jos eroaisin, niin varmaan sanoisi että ihan turha ero. Varmaan olisi parempi olla erittelemättä tarkemmin sittene eron syitä.

ap

Eikös juorut just lähde liikkeelle tällaisista jutuista? Joku on nähnyt jonkun ihmisen jossain ja luulee sitä joksikin tietyksi ihmiseksi. Sitten mainitsee sen toiselle joka kertoo edelleen ja tosiasiassa tämä ihminen ei liity asiaan millään tavalla.

Olet ap siis ollut miehesi kanssa jo ainakin 14 vuotta ja teillä on lapsia? Ja samalla kerrot että miehesi on valehdellut alusta asti, ja että valheet eivät koskaan (paitsi joku alkuun kerrottu iso valhe) ole olleet merkittäviä ja olleet eduksi miehellesi. Minua ihmetyttää tässä se, että miksi nyt yht'äkkiä heräät näihin valheisiin, eli miksi nää nyt yht'äkkiä harmittavat niin kovasti että olet jo eroa tekemässä tästä syystä? Jos kerta teillä on kaikki muuten niin hyvin ja tämä valehtelu on ollut jatkuva piirre? Onkohan nyt jotain mitä et itse kerro tässä? Ehkä valheet ovatkin isontuneet tai teillä on jotain aivan muuta riitaa ja siksi tämä vanha piirre on alkanut kiusaamaan?

Ja totean vielä, että tiedän kyllä omakohtaisesti millaista on elää valehtelijan kanssa, joka valehtelee kaikesta. Se on yhtä helvettiä eikä siitä selviä terveenä. Mutta sinun tarinasi kuulostaa siltä, että mies lähinnä värittää kertomuksiaan hyödyttömillä valheilla tai muistaa väärin. Jos näin todella on, niin parasta olisi varmaan keskustella tästä kunnolla ja päästä tilanteeseen, jossa te kummatkin tiedostatte ongelman, pohditte voiko tai pitääkö sille tehdä jotain vai onko se niin harmiton ongelma että se pitää vain hyväksyä, ja jos päädytte tuohon ratkaisuun, niin sitten vain hyväksytte sen. Mutta samalla siis kummankin tiedostaen tällaisen ongelman olemassaolon.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:23"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 08:35"]

- kerrotaan joku juttu, jolla ei ole mitään merkitystä omaan elämään. Kyse saattaa olla omien luulojen sekoittumisesta todellisuuteen, jolloin ikään kuin luullaan (kertoja luulee) asian olevan totta tai se kerrotaan siten kuin se olisi totta. Esimerkki: Mieheni sanoi että hänen opettajansa osallistuu maratonille/puolikkkaalle (pidetään samassa kaupungissa). Minä kysyin "mistä tiedät". Mies: "ku hän juoksi viime vuonnakin". Minä katsoin netistä tuloksista oliko juossut ja EI ollut juossut. Sanoin miehelleni tästä ja mies sanoi; "kun näin ihan saman näköisen tyypin siellä". Sitten mieheni väitti, että minä olin taas ymmärtänyt väärin. Sanoin, että itsehän sanoit, että se juoksee etkä sanonut "opettaja varmaan menee juoksemaan maratonille, kun harrastaa niin paljon juoksemista".

Sitten myöhemmin muistin, että JO viime vuonna mieheni väitti, että olisi nähnyt opettajansa siellä juoksevan JA minä katsoin sen tuloksista EIKÄ sitä siellä ollut. Sanoin sen myös SILLOIN miehelleni. Eli aika jännä, että mies ei rekisteröinyt totuutta vaan eli edelleen oman mielikuvansa varassa.[/quote]

Mulle ja miehellä tulee tollaista kinastelua ihan jatkuvasti. Jos sanoisin, että "varmaankin menee", tarkoittaa se miehen mielestä, että tiedän asian varmasti ja mä tarkoitan sillä, että kun se kerran harrastaa juoksua, niin toi vois olla sille ihan kiva juttu, jos sattuu oleen kilpailuhenkinen tyyppi. Ja tuo netistä varmistaminen saattaisi jäädä mulle mieleen niin, että sähän luit netistä, että se oli siellä, koska se on jäänyt mulle siten mieleen. Ai niin ei ollutkaan (no ehkä se oli toissavuonna tai sit mies luki väärin...)

[/quote]

niin mies siis oli sanonut että opettaja on menossa sinne maratonille, ei edes varmaankin menee.

ap

Ap:lle ymmärrän sinua erittäin hyvin, minulla on pelottavan tarkka kuulomuisti, kun esim toisilla on valokuvamuisti. Kun ihmisten kertomuksissa sitten tulee ristiriitaisuuksia herää uteliaisuus selvittää asia itsensä takia , muistanko minä väärin vai puhuuko toinen pötyä.

Minulla on työkaveri joka valehtelee, värittää tarinoita , musta muuttuu valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Motiivia ei ole tai sitä ei pysty selvittämään. Kun asia nostetaan pöydälle ja henkilö jää kiinni valehtelusta hän vaan kohauttaa olkapäitään ja jatkaa toimiaan kun mitään ei olisi tapahtunut. Tämän reagoimattomuuden tilanteeseen koen erittäin pelottavana.

Olen pitkään tätä ilmiötä "tutkinut" ja todennut että jokin aivojuttu siinä on varmaan takana, ehkä se totuus on heidän aivoissaan niin kun he asian kertovat, vertaan sitä esim siihen että esim näköharhasta kärsivä ihminen todellakin näkee omasta mielestään sen vaikkei muut näe.

Raskasta on kun miettii sitten omaa mielenterveyttään näissä tilanteissa , kun toinen väittää esim tapahtumaa täysin eri tavalla kun se on omassa mielestä tapahtunut. Henkilö kun saattaa olla verbaalisesti erittäin lahjakas ja miellyttävä.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:27"]

Onko mieheni sairas mytomaanikko eli patologinen valehtelija? Vai onko hänellä mytomaanikon piirteitä. Kai asia voi olla niinkin, ettei ihan sairas tarvitse olla?

[/quote]

Onko sillä lopulta mitään merkitystä? Nuo ovat vain leimoja, eikä leimoilla ole niin merkitystä. Mies on mikä on, eikä häntä tarvitse välttämättä lokeroida mihinkään lokeroihin. Sairas-leimaa hän tuskin tarvitsee ainakaan jos kerran pärjää normaalielämässään hyvin piirteensä kanssa.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:29"]

Olet ap siis ollut miehesi kanssa jo ainakin 14 vuotta ja teillä on lapsia? Ja samalla kerrot että miehesi on valehdellut alusta asti, ja että valheet eivät koskaan (paitsi joku alkuun kerrottu iso valhe) ole olleet merkittäviä ja olleet eduksi miehellesi. Minua ihmetyttää tässä se, että miksi nyt yht'äkkiä heräät näihin valheisiin, eli miksi nää nyt yht'äkkiä harmittavat niin kovasti että olet jo eroa tekemässä tästä syystä? Jos kerta teillä on kaikki muuten niin hyvin ja tämä valehtelu on ollut jatkuva piirre? Onkohan nyt jotain mitä et itse kerro tässä? Ehkä valheet ovatkin isontuneet tai teillä on jotain aivan muuta riitaa ja siksi tämä vanha piirre on alkanut kiusaamaan?

Ja totean vielä, että tiedän kyllä omakohtaisesti millaista on elää valehtelijan kanssa, joka valehtelee kaikesta. Se on yhtä helvettiä eikä siitä selviä terveenä. Mutta sinun tarinasi kuulostaa siltä, että mies lähinnä värittää kertomuksiaan hyödyttömillä valheilla tai muistaa väärin. Jos näin todella on, niin parasta olisi varmaan keskustella tästä kunnolla ja päästä tilanteeseen, jossa te kummatkin tiedostatte ongelman, pohditte voiko tai pitääkö sille tehdä jotain vai onko se niin harmiton ongelma että se pitää vain hyväksyä, ja jos päädytte tuohon ratkaisuun, niin sitten vain hyväksytte sen. Mutta samalla siis kummankin tiedostaen tällaisen ongelman olemassaolon.

[/quote]

Samaa mietin, että onko ap:lla nyt muita ongelmia suhteessa tai kyllästymistä siihen, kun nyt yhtäkkiä alkaa nähdä asian suurena ongelmana, vaikka on sen kanssa elänyt jo 14 vuotta. Jotenkin tulee mieleen että etsitään perusteita erolle, jonka haluaisi ottaa. 

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:19"]

Tunnistan omia piirteitäni aloituksen miehestä. .. minun mytomaniani ilmenee erityisesti tilanteessa jossa jotakuta keskustelun ulkopuolista pitää "puolustaa" esim:

- Kaverini raivoaa että hänen "mamu"-naapurit pitivät kamalaa meteliä koko viikonlopun, oli juhlat yms. Minulle, jolla ei ole ainuttakaan maahanmuuttajatuttavaa, tulee tarve puolustaa heitä. Saatan sujuvasti kertoa "kurdi-eksästä" jonka kanssa osallistuin ko. juhlintan, oli niin mukavaa, sydämellisiä ihmisiä jne.. sen sijaan että "terve" ihminen sanoisi, ettei halua kuunnella rasistisia juttuja/vaihtaa nopeasti puheenaiheita jne.. sinäänsä harmitonta..

[/quote]

Minä luulen että tämä on VALTAVAN tavallista, kaikki ei vaan sitä tiedosta edes saati pidä ongelmana. 

Erityisesti käsittääkseni tuollaista tekee valtavan moni anonyyminä netissä. Luulen, että on harvassa ihmiset, jotka ei koskaan ole esim. tämäntapaiselle palstalle sepittäneet jotain kertomusta vaikkapa juuri tuossa merkityksessä, että haluaa korostaa asiantuntemustaan käsiteltävässä aiheessa keksimällä mielipiteelleen tueksi taustan, tai vaikka koska haluaa provoilla. J

Juuri kukaan ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että henkilö olisi sairas mytomaani, jos on tullut tänne Vauva-palstalle ja keksii täällä itselleen vaikka eri henkilöllisyyksiä ja taustoja ja vastailee niistä lähtien. Mutta jos joku ihminen päin naamaa sanoo niitä samoja asioita, yhtäkkiä ongelma onkin jotenkin tosi paha olevinaan. Minusta kyse on ihan samasta ilmiöstä, joka on ihmisillä ihan valtavan yleinen. Ero asian kanssa ongelmiin joutuvien ja muiden kanssa on lähinnä siitä, että ongelmiin joutuvat jäävät kiinni valheistaan, toiset ei.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:35"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:29"]

Olet ap siis ollut miehesi kanssa jo ainakin 14 vuotta ja teillä on lapsia? Ja samalla kerrot että miehesi on valehdellut alusta asti, ja että valheet eivät koskaan (paitsi joku alkuun kerrottu iso valhe) ole olleet merkittäviä ja olleet eduksi miehellesi. Minua ihmetyttää tässä se, että miksi nyt yht'äkkiä heräät näihin valheisiin, eli miksi nää nyt yht'äkkiä harmittavat niin kovasti että olet jo eroa tekemässä tästä syystä? Jos kerta teillä on kaikki muuten niin hyvin ja tämä valehtelu on ollut jatkuva piirre? Onkohan nyt jotain mitä et itse kerro tässä? Ehkä valheet ovatkin isontuneet tai teillä on jotain aivan muuta riitaa ja siksi tämä vanha piirre on alkanut kiusaamaan?

Ja totean vielä, että tiedän kyllä omakohtaisesti millaista on elää valehtelijan kanssa, joka valehtelee kaikesta. Se on yhtä helvettiä eikä siitä selviä terveenä. Mutta sinun tarinasi kuulostaa siltä, että mies lähinnä värittää kertomuksiaan hyödyttömillä valheilla tai muistaa väärin. Jos näin todella on, niin parasta olisi varmaan keskustella tästä kunnolla ja päästä tilanteeseen, jossa te kummatkin tiedostatte ongelman, pohditte voiko tai pitääkö sille tehdä jotain vai onko se niin harmiton ongelma että se pitää vain hyväksyä, ja jos päädytte tuohon ratkaisuun, niin sitten vain hyväksytte sen. Mutta samalla siis kummankin tiedostaen tällaisen ongelman olemassaolon.

[/quote]

Samaa mietin, että onko ap:lla nyt muita ongelmia suhteessa tai kyllästymistä siihen, kun nyt yhtäkkiä alkaa nähdä asian suurena ongelmana, vaikka on sen kanssa elänyt jo 14 vuotta. Jotenkin tulee mieleen että etsitään perusteita erolle, jonka haluaisi ottaa. 

[/quote]

No ap jos sanoo rehellisesti niin kyllähän minä olen sitä eroa miettinyt aina. Aluksi minulla oli niin huono itsetunto että ajattelin ettei minua kukaan muukaan huoli. Sitten tuli lapset ja lapset olivat pieniä. Nyt lapset alkavat olla isompia...Aina kuten nyttenkin on mielessä myös ne miehen hyvät puolet.

Ja mitä 22:sen kirjoituksen viestissä 53 tulee niin puhuisin ennemminkin yhteensopivuudesta kuin hyväksynkö "inhimillistä piirrettä" vai en. Siis luultavasti "ystävä" (ystävään luotetaan) voisin miehen kanssa olla jatkossakin.

ap

Apua, kirjoitanko todella tänne näin.. Minä elän jossain kahden maailamn välissä. Toisen keksin ja toinen on se oikea maailma. Joskus sekoitan itse, että olenko keksinyt tämän vai onko se totta... 

Olen yrittänyt selvittää, mistä tämä johtuu. Olen tullut siihen tulokseen, että olen tehnyt sitä aina. Miksi, en tiedä. Joskus epäilen, että se on totuttu tapa, jolla olen joskus lapsena yrittänyt olla samanlainen kuin muut. Olisin kai ollut ilmankin keksittyjä juttujani. En osaa sanoa, mikä sai minut tuntemaan erilaisuutta. 

Teen joka aamu päätöksen, että puhun vain sen minkä tiedän olevan totta. Joskus se pitää, joskus ei. Saatan esimerkiksi kertoa jonkun ihan todellisen jutun, mutta sepittää siihen vähän jatkoa. En tajua itsekään, miksi. 

Ihan tyhmä juttu. Tosin, en ole ainoa. Kyllä "meikäläisiä" on muitakin. ;) 

quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 08:35"]

Eli minun mieheni tekee ja on aina tehnyt tuollaista. Aina olen myös ihmetellyt. Eli kyse EI ole

- Valkoisista valheista (paljonko tuo kalliin näköinen paita maksoi? Sain puoleen hintaan tarjoukseta viidellä kympillä, todellisuudessa olisi maksanut 70 €)

- Itseään kohottavista valheista (Pomo kehui minua ihan kamalasti töissä. Todellisuudessa näin ei ole tapahtunut)

- Pettuuruudesta (vehtailua naisten kanssa, outoa rahan käyttöä jne.)

VAAN

- kerrotaan joku juttu, jolla ei ole mitään merkitystä omaan elämään. Kyse saattaa olla omien luulojen sekoittumisesta todellisuuteen, jolloin ikään kuin luullaan (kertoja luulee) asian olevan totta tai se kerrotaan siten kuin se olisi totta. Esimerkki: Mieheni sanoi että hänen opettajansa osallistuu maratonille/puolikkkaalle (pidetään samassa kaupungissa). Minä kysyin "mistä tiedät". Mies: "ku hän juoksi viime vuonnakin". Minä katsoin netistä tuloksista oliko juossut ja EI ollut juossut. Sanoin miehelleni tästä ja mies sanoi; "kun näin ihan saman näköisen tyypin siellä". Sitten mieheni väitti, että minä olin taas ymmärtänyt väärin. Sanoin, että itsehän sanoit, että se juoksee etkä sanonut "opettaja varmaan menee juoksemaan maratonille, kun harrastaa niin paljon juoksemista".

Sitten myöhemmin muistin, että JO viime vuonna mieheni väitti, että olisi nähnyt opettajansa siellä juoksevan JA minä katsoin sen tuloksista EIKÄ sitä siellä ollut. Sanoin sen myös SILLOIN miehelleni. Eli aika jännä, että mies ei rekisteröinyt totuutta vaan eli edelleen oman mielikuvansa varassa.

Mies ei ole mitenkään pahantahtoinen, kontrolloiva, on ihan hyvä isä, hyvin ystävällinen (tekee paljon minua auttaakseen). Suuttuu aika paljon, kun minä syytän valehtelusta. Kysyin sitten tänään, että tekeekö hän tuota vahingossa vai minua kiusatakseen. Mies sanoi, että minähän en sellainen ihminen ole, että toisia kiusaan.

Tärkein kysymys teille olisikin, että tunnetteko ketään tuollaista ihmistä tai onko jopa läheinenkin? Muutenhan tuolla ei ole väliä, mutta saa minun epäilemään kaikkea mitä mies kertoo, mitkä ei siis liity käytännön asioihin, omiin oloihinsa tai tunteisiinsa. Itseni kanssa minulla on hankaluuksia, jos joudutaan tuollaiseen tilanteeseen. Kelailen, että miten ne sanomiset menikään (etenkin, jos saan myöhemmin jossain muussa tilanteessa vahingossa selville, että mieshän oli puhunut paskaa). Miten itse tuohon suhtaudutte?

Sitten vielä, jos itse olette tuollaisia niin kerrotteko että mikä on mekanismi takana? Miten juttu lipsahtaa suusta ja ajatteletteko mitä seurauksia siitä on toisille ihmisille? Miten läheisenne suhtautuu.

[/quote]