Lue keskustelun säännöt.
Oudosta valehtelusta/keksittyjen juttujen kertomisesta (ov)
15.08.2014 |
Eli minun mieheni tekee ja on aina tehnyt tuollaista. Aina olen myös ihmetellyt. Eli kyse EI ole
- Valkoisista valheista (paljonko tuo kalliin näköinen paita maksoi? Sain puoleen hintaan tarjoukseta viidellä kympillä, todellisuudessa olisi maksanut 70 €)
- Itseään kohottavista valheista (Pomo kehui minua ihan kamalasti töissä. Todellisuudessa näin ei ole tapahtunut)
- Pettuuruudesta (vehtailua naisten kanssa, outoa rahan käyttöä jne.)
VAAN
- kerrotaan joku juttu, jolla ei ole mitään merkitystä omaan elämään. Kyse saattaa olla omien luulojen sekoittumisesta todellisuuteen, jolloin ikään kuin luullaan (kertoja luulee) asian olevan totta tai se kerrotaan siten kuin se olisi totta. Esimerkki: Mieheni sanoi että hänen opettajansa osallistuu maratonille/puolikkkaalle (pidetään samassa kaupungissa). Minä kysyin "mistä tiedät". Mies: "ku hän juoksi viime vuonnakin". Minä katsoin netistä tuloksista oliko juossut ja EI ollut juossut. Sanoin miehelleni tästä ja mies sanoi; "kun näin ihan saman näköisen tyypin siellä". Sitten mieheni väitti, että minä olin taas ymmärtänyt väärin. Sanoin, että itsehän sanoit, että se juoksee etkä sanonut "opettaja varmaan menee juoksemaan maratonille, kun harrastaa niin paljon juoksemista".
Sitten myöhemmin muistin, että JO viime vuonna mieheni väitti, että olisi nähnyt opettajansa siellä juoksevan JA minä katsoin sen tuloksista EIKÄ sitä siellä ollut. Sanoin sen myös SILLOIN miehelleni. Eli aika jännä, että mies ei rekisteröinyt totuutta vaan eli edelleen oman mielikuvansa varassa.
Mies ei ole mitenkään pahantahtoinen, kontrolloiva, on ihan hyvä isä, hyvin ystävällinen (tekee paljon minua auttaakseen). Suuttuu aika paljon, kun minä syytän valehtelusta. Kysyin sitten tänään, että tekeekö hän tuota vahingossa vai minua kiusatakseen. Mies sanoi, että minähän en sellainen ihminen ole, että toisia kiusaan.
Tärkein kysymys teille olisikin, että tunnetteko ketään tuollaista ihmistä tai onko jopa läheinenkin? Muutenhan tuolla ei ole väliä, mutta saa minun epäilemään kaikkea mitä mies kertoo, mitkä ei siis liity käytännön asioihin, omiin oloihinsa tai tunteisiinsa. Itseni kanssa minulla on hankaluuksia, jos joudutaan tuollaiseen tilanteeseen. Kelailen, että miten ne sanomiset menikään (etenkin, jos saan myöhemmin jossain muussa tilanteessa vahingossa selville, että mieshän oli puhunut paskaa). Miten itse tuohon suhtaudutte?
Sitten vielä, jos itse olette tuollaisia niin kerrotteko että mikä on mekanismi takana? Miten juttu lipsahtaa suusta ja ajatteletteko mitä seurauksia siitä on toisille ihmisille? Miten läheisenne suhtautuu.
Kommentit (149)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siinä on varmaan se, että ap on niin tottunut miehensä valehteluun ja tarkistelee vähän tottumuksestakin. Tämä nrolle 17. Jää tuollainen toiminta päälle, vaikka se onkin aika turhaa.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:20"]
Tässä AP:n tilanteessa vaikeinta on varmaan se, että oikein mihinkään toisen sanomisiin ei voi enää luottaa, ja sitä tulee varmaan aika vainoharhaiseksikin kun ei tiedä koskaan mihin voi uskoa ja mihin ei. Siksi sitä varmaan tarkistelee tuollaisia sinänsä pieniä asioita. Sinänsä hyvin harmillinen tilanne, koska mielestäni parisuhde rakentuu nimenomaan luottamukselle. Ehkä tilanne voisi helpottaa jos mies itse myöntäisi omat höpötyksensä, ja pohtisi miksi näin teki, ihan rehellisesti itselleenkin. Mutta jos hän kieltää ongelman ja jatkaa satuilujaan, niin kyllä minun ainakin olisi hyvin vaikeaa jatkaa yhteiseloa. Toki voi ajatella että tämä nyt vaan on yksi negatiivinen piirre muuten hyvässä miehessä, kuka nyt täydellinen olisi, ja hyväksyä tämä asia mieheen kuuluvana.
[/quote]
Minun mieheni ajattelee juuri noin, että mytomania on minussa vain yksi piirre joka nyt vaan on. Hän ei taida sitä edes kyllä pitää vikana, mutta tiedän että useimmat pitäisivät. Ja tosiaan, jokaisella on ärsyttäviä ja piirteitä ja vikoja, ja silti heidät voi kumppani hyväksyä.
Tosiaan kannattaa huomata, että tämänkaltainen taipumus ei tarkoita täydellistä epäluotettavuutta kaikissa asioissa. Itse olen hyvinkin luotettava esim. pitämään minkä lupaan, minulla on hyvin vahva moraali ja oikeudenmukaisuuden tunto ja jos joskus (mitä en voi kyllä kuvitellakaan) vaikka lankeaisin pettämään niin taatusti tunnustaisin sen miehelle suoraan jne. Tärkeitä asioita kun tuppaa miettimään ennen kuin puhuu, ja minulla nuo valheet ainakin liittyy juuri tilanteisiin joissa vaan hölöttää jotain "harmitonta" miettimättä.
Alkoholi muuten on minulla yksi joka rikkoo viimeisetkin rajat fantasia- ja tosimaailman väliltä - juovuksissa voin puhua IHAN mitä vaan. Siksi en juokaan koskaan vieraiden seurassa, etten nolaisi itseäni ja perhettäni jutuillani. Pahinta on, että olen usein saanut ihmisiä uskomaan nuorempana juhliessa ihan uskomattomia juttuja. Joskus kun tunnustin seuraavana päivänä että ihan paskaa puhuin kännissä, niin kysyin että miten niin hullua toinen edes uskoi, ja hän sanoi että minussa on kuulemma olemuksessa jotain hyvin rauhallisen ja luotettavan oloista niin ettei minun sanomisiani helposti epäile.
t. 22
20, Oletko miettinyt eroa?
22, kiitos seikkaperäisestä ja selventävästä kirjoituksesta? Jos miehesi huomaa valehtelusi, paljastaako ja häpäiseekö hän sinut? Miten suhtaudut tähän? Minä yritän aina paljastaa, mutta mies suuttuu ja sekoittaa minua. Hänen mielestään tuo valehtelu on pieni juttu SUURESSA kuviossa. Tavallaan se onkin.
Toisaalta ihmeellistä, kun mies vaikuttaa muuten niin mielikuvituksettomalta.
23, olet hyvin oikeassa, miestä ei kiinnosta pohtia, koska hänestä se ei nyt vaan kovin tärkeä asia ole :) Myöntää kyllä että sanoo vahingossa luulojaan todeksi. Olen kyllä painottanut etten oikein mihinkään hänen sanohinsa voi luottaa. Pahaksi asian tekee nykyisin se, että mies sanoo "minun pitää sitten olla kertomatta sulle mitään (muuta kuin omia asioita/arkipäivän)".
ap
Minua ei haittaa tarinointi, sitä tekevät suvussani kaikki. Olen kuullut kuinka äitini selitti tädilleni minun sanoneen jotain, jonka oikeasti sanoi serkkuni poika. Tästä "valheesta" ei koidu kenellekään mitään harmia, jutun pointti oli hauska sutkautus.
Sen sijaan minua haittaa esim. sellainen valehtelu, että ystäväni on 7 vuoden ajan keksinyt mitä typerinpiä tekosyitä vältelläkseen tapaamisia. Jos jossain hän joutuu minuun törmäämään, hän valehtelee hymy suussa kuinka olisi niin kiva nähdä. Selvästikään ei ole, miksi pitää valehdella. Itse sitten rohkaistuin sanomaan ihan rehellisesti ääneen ettei kannata nähdä, kun hänellä ei ole kuitenkaan koskaan aikaa. Ja lisäsinpä vielä että itse kyllä järjestän sitä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi tuttava valehtelee hyötymistarkoituksessa. Joskus ihmetyttää, eikö itse huomaa ristiriitaa tai tajua, että valehtelu on ilmeistä.
Siis olenko ymmärtänyt tuon mytomanian ihan väärin? Olen ymmärtänyt että siinä valheilla, jotenkin kohotettaisiin itseään ja valehtelulle olisi pakonomainen tarve?
22 & 27 et tarkemmin kertonut että kerrotko paranneltua totuutta itsestäsi ja jotenkin tuo valehtelusi kuulosti ennemminkin vahingolta kuin pakonomaiselta tarpeelta. Silti nimeät piirteesi mytomaniaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun miehellä on aika huono muisti, joten sen tarinoissa menee helposti asiat miten sattuu. Ei kyllä ala väittää vastaan jos korjaa, mutta ei nolostukaan. On kova juttelemaan, niin kutsui siinä hölöttäessään muistinrippeistään jutun kasaan miten parhaiten taitaa. Tapahtumat usein tosia, mutta henkilö ja asiayhteys ei niinkään.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:16"]
Minä olen itse tuollainen. Olen käynyt lapsena asian takia jopa psykologilla, kun vanhemmat ja opettajat huolestuivat totena kertomistani keksityistä tarinoista. Vaan eipä siihen mitään apua sieltäkään saanut, todettiin lähinnä että olen tasapainoinen ihminen jolla nyt on aika vilkas mielikuvitus ja luovuus, ja vilkas temperamentti joten ei aina "malta" olla kertomatta mielikuvittelujaan totena. Neuvoksi sai lähinnä harjoitella sitä että miettii aina ennen suun avaamista sen, että onko tämä mitä haluaisin nyt sanoa, totta. Ja jos noin teen, pystykin siihen, mutta tosiaan en jaksa, on se hölöttävä vilkas temperamentti joten hölötän vaan menemään :D
"itten vielä, jos itse olette tuollaisia niin kerrotteko että mikä on mekanismi takana? Miten juttu lipsahtaa suusta ja ajatteletteko mitä seurauksia siitä on toisille ihmisille? Miten läheisenne suhtautuu."
Mekanismi tosiaan minulla on vaan se, että en itse edes ennen asian sanomista yleensä normaalisti puhuessani tiedä mitä aion sanoa .Sitten kun sanon sen, tiedostan kyllä että oho, taas tuli valhe, mutta sitten on jo ns. paskat housuissa. Olen mielikuvitukseltani erittäin vilkas ja luova ihminen, jonka päässä pyörii jatkuvasti tarinoita ja fantasioita. Jotenkin tuohon se liittyy että joskus tosimaailma ja fantasiamaailma on niin lähellä toisiaan, että en oikein erota niitä toisistaan ilman erityistä asian miettimistä.
Ja tosiaan, en ajattele asian seurauksia toisille enkä itselleni - jos niin tekisin, en valehtelisi. Minä tosiaan en ajattele MITÄÄN yleensäkään ennen kuin puhun noin rennoissa arkitilanteissa, vaan hölötän mitä hölöktän. Esim. töissä kyllä pystyn pitämään taipumukseni kurissa, kun mietin kurinalaisesti ennen jokaista sanomista että mitä aion sanoa, onko se totta, mitkä on sen seuraamukset. Mutta on kauhean rankkaa elää jatkuvasti kotonakin niin ettei mitään voi sanoa spontaanisti vaan jatkuvasti täytyy vatvoa ja miettiä.
Tästä taipumuksestani eivät tiedä kuin ihan läheisimmät ihmiset, vanhempani ja mieheni. He suhtautuvat asiaan lähinnä huumorilla, koska tietävät etten ole pahantahtoinen ihminen enkä peittele valheillani esim. pahoja tekemisiäni tai yritä saada niillä etuja. Päinvastoin, valheistahan on lähinnä erittäin suuri haitan riski minulle, jos sellaisia pääsisi epäsopivassa tilanteessa ja jäiti kiinni. Mutta joo, mieheni jopa vähän glorifioi taipumustani, hänestä se on merkki siitä että olen vähän omituinen huippuälykkö, sellaiset kuulemma on vähän erikoisia usein ;-)
[/quote]
Älä kulta pieni ylennä itseäsi tuon typerän oireen takia.
Ei valehtelu ole erityisen korkean luovuuden merkki, ei myöskään älykkyyden. Voin taata sen, sillä itse olen Mensan testin mukaan korkean äo:n omaava ja lisäksi töissä erittäin korkeaa luovuutta vaativassa ammatissa. Olen huippurehellinen.
Tutkimusten mukaan valehtelutaipumus voi kasvaa esimerkiksi vanhemmiten. Silloin se johtuu aivojen rapautumisesta. Syy voi olla alkoholin liikakäyttö, sairaus, esim. alzheimer jne.
Valehtelun syy ei suinkaan ole ylikuntoiset, älykkäät aivot vaan alikuntoiset, sellaiset, joiden toimintakyky ei yllä edes normaalitasolle. Sama aivojen rapautuminen on syynä myös muunlaiseen moraalin heikentymiseen.
Lisäksi on olemassa huonosta itsetunnosta johtuvaa valehtelua. Itselläni oli esimerkiksi ystävä, joka oli luovutettu perheestä pois ja adoptoitu toiseen. Hän kärsi tästä hirvittävästi ja oli huonon itsetuntonsa vuoksi impulsiivinen, esimerkiksi varasteluun taipuva sekä kova valehtelemaan. Tämä koski niin pieniä kuin suuria juttuja. Hän halusi myös leikkiä "hienompaa" kuin oli.
Koska sinä et vaikuta erityisen huonoitsetuntoiselta, valehtelutaipumuksesi, etenkin kun se liittyy impulsiivistuuteen, todennäköisesti on seurausta aivojen synnynnäisestä rakenteellisesta ongelmasta. Muistaakseni monilla rikollisilla etuotsalohkossa on vikaa, mikä aiheuttaa monenlaista oiretta: kaikenlaista laitonta toimintaa, väkivaltaisuutta, psykopaattista röyhkeyttä - ja valehtelua. Ongelmasi juuri (jota, uskomatonta kyllä, pidät ongelman sijaan älykkyytes ja luovuutesi merkkinä!) on kaiketi jossain samanlaisessa otsalohko-ongelmassa. Muuten, huomaatko itse, miten psykopaattien tapaan käännät aika murhellisella tavalla vajavaisuuden kyvykkykyden merkiksi.
Onnea sinulle ja miehellesi! Etenkin vanhemmiten, kun aivoissasi alkaa olla lisäksi ikäääntymismuutoksia, olet ongelmissa ihanan "kykysi" kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:29"]
22, kiitos seikkaperäisestä ja selventävästä kirjoituksesta? Jos miehesi huomaa valehtelusi, paljastaako ja häpäiseekö hän sinut? Miten suhtaudut tähän? Minä yritän aina paljastaa, mutta mies suuttuu ja sekoittaa minua. Hänen mielestään tuo valehtelu on pieni juttu SUURESSA kuviossa. Tavallaan se onkin.
[/quote]
No ei todellakaan paljasta ja häpäise. Eihän sellaisessa suhteessa voisi elää, jos toinen jatkuvasti kyttäisi sillä mielellä juttuja, että pääsee paljastamaan ja häpäisemään. Se olisi valtava stressi molemmille.
Miestäni ei yleensä kiinnosta mitenkään selvittää onko jutut totta vai ei, koska ne tosiaan on puheita merkityksettömistä asioista. Esim. jos sanon että kävin syömässä Mäkkärissä niin voi olla että olenkin käynyt Hesessä. Ei miestäni sitä kiinnosta selvittää, koska se on lopulta ihan sama. Tai jos kerron jonkun tarinan työpäivästäni, niin sekin on lopulta ihan sama onko se totta vai ei, asialla ei ole hänelle merkitystä. Usein sanon itse valehdeltuani jälkeenpäin, että tulipa taas keksittyä hyvä juttu, kas kun fantasiamaailma voittaa kiinnostavuudessa tylsän totuuden :D Näin voin tehdä, koska mies hyväksyy taipumukseni täysin joten minun ei tarvitse sitä mitenkään peitellä.
En kyllä usko että tuolla paljastamisella ja häpäisyllä pääset ap mihinkään hyvään. Se ajaa vain miehes ipuolustuskannalle ja peittelemään valheitaan. Jos taas hyväksyisit hänen taipumuksensa, saisit ehkä jopa useammin tietää totuuden, kun mies "uskaltaisi" kertoa sinulle että nyt taisi taas tulla puhuttua paskaa.
t. 22
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:36"]
Siis olenko ymmärtänyt tuon mytomanian ihan väärin? Olen ymmärtänyt että siinä valheilla, jotenkin kohotettaisiin itseään ja valehtelulle olisi pakonomainen tarve?
22 & 27 et tarkemmin kertonut että kerrotko paranneltua totuutta itsestäsi ja jotenkin tuo valehtelusi kuulosti ennemminkin vahingolta kuin pakonomaiselta tarpeelta. Silti nimeät piirteesi mytomaniaksi.
[/quote]
Itse asiassa käsittääkseni mytomaanin erottaa tavallisesta valehtelijasta se, että mytomaani valehtelee vaikkei siitä ole hänelle mitään hyötyä. Ei sellainen ihminen välttämättä ole ollenkaan mytomaani, joka vaikka haluaa korottaa sosiaalista arvoaan tietoisilla valheilla ammatistaan, sukutaustastaan tms. Tuollainen on tavattoman tavallista inhimillistä käytöstä, käyttää pieniä ja riskittömäksi arvioituja valheita parantaakseen asemaansa.
Mytomaani sen sijaaan valehtelee koska ne valheet vaan tulee, ilman hyödyn tavoittelua. Usein mytomaani tietää, että valheista on itse asiassa hänelle suurta haittaa jos jää kiinni, mutta ei vaan voi sill emitään että niitä juttuja tulee silti vaikka ei haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:40"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:16"]
Minä olen itse tuollainen. Olen käynyt lapsena asian takia jopa psykologilla, kun vanhemmat ja opettajat huolestuivat totena kertomistani keksityistä tarinoista. Vaan eipä siihen mitään apua sieltäkään saanut, todettiin lähinnä että olen tasapainoinen ihminen jolla nyt on aika vilkas mielikuvitus ja luovuus, ja vilkas temperamentti joten ei aina "malta" olla kertomatta mielikuvittelujaan totena. Neuvoksi sai lähinnä harjoitella sitä että miettii aina ennen suun avaamista sen, että onko tämä mitä haluaisin nyt sanoa, totta. Ja jos noin teen, pystykin siihen, mutta tosiaan en jaksa, on se hölöttävä vilkas temperamentti joten hölötän vaan menemään :D
"itten vielä, jos itse olette tuollaisia niin kerrotteko että mikä on mekanismi takana? Miten juttu lipsahtaa suusta ja ajatteletteko mitä seurauksia siitä on toisille ihmisille? Miten läheisenne suhtautuu."
Mekanismi tosiaan minulla on vaan se, että en itse edes ennen asian sanomista yleensä normaalisti puhuessani tiedä mitä aion sanoa .Sitten kun sanon sen, tiedostan kyllä että oho, taas tuli valhe, mutta sitten on jo ns. paskat housuissa. Olen mielikuvitukseltani erittäin vilkas ja luova ihminen, jonka päässä pyörii jatkuvasti tarinoita ja fantasioita. Jotenkin tuohon se liittyy että joskus tosimaailma ja fantasiamaailma on niin lähellä toisiaan, että en oikein erota niitä toisistaan ilman erityistä asian miettimistä.
Ja tosiaan, en ajattele asian seurauksia toisille enkä itselleni - jos niin tekisin, en valehtelisi. Minä tosiaan en ajattele MITÄÄN yleensäkään ennen kuin puhun noin rennoissa arkitilanteissa, vaan hölötän mitä hölöktän. Esim. töissä kyllä pystyn pitämään taipumukseni kurissa, kun mietin kurinalaisesti ennen jokaista sanomista että mitä aion sanoa, onko se totta, mitkä on sen seuraamukset. Mutta on kauhean rankkaa elää jatkuvasti kotonakin niin ettei mitään voi sanoa spontaanisti vaan jatkuvasti täytyy vatvoa ja miettiä.
Tästä taipumuksestani eivät tiedä kuin ihan läheisimmät ihmiset, vanhempani ja mieheni. He suhtautuvat asiaan lähinnä huumorilla, koska tietävät etten ole pahantahtoinen ihminen enkä peittele valheillani esim. pahoja tekemisiäni tai yritä saada niillä etuja. Päinvastoin, valheistahan on lähinnä erittäin suuri haitan riski minulle, jos sellaisia pääsisi epäsopivassa tilanteessa ja jäiti kiinni. Mutta joo, mieheni jopa vähän glorifioi taipumustani, hänestä se on merkki siitä että olen vähän omituinen huippuälykkö, sellaiset kuulemma on vähän erikoisia usein ;-)
[/quote]
Älä kulta pieni ylennä itseäsi tuon typerän oireen takia.
Ei valehtelu ole erityisen korkean luovuuden merkki, ei myöskään älykkyyden. Voin taata sen, sillä itse olen Mensan testin mukaan korkean äo:n omaava ja lisäksi töissä erittäin korkeaa luovuutta vaativassa ammatissa. Olen huippurehellinen.
Tutkimusten mukaan valehtelutaipumus voi kasvaa esimerkiksi vanhemmiten. Silloin se johtuu aivojen rapautumisesta. Syy voi olla alkoholin liikakäyttö, sairaus, esim. alzheimer jne.
Valehtelun syy ei suinkaan ole ylikuntoiset, älykkäät aivot vaan alikuntoiset, sellaiset, joiden toimintakyky ei yllä edes normaalitasolle. Sama aivojen rapautuminen on syynä myös muunlaiseen moraalin heikentymiseen.
Lisäksi on olemassa huonosta itsetunnosta johtuvaa valehtelua. Itselläni oli esimerkiksi ystävä, joka oli luovutettu perheestä pois ja adoptoitu toiseen. Hän kärsi tästä hirvittävästi ja oli huonon itsetuntonsa vuoksi impulsiivinen, esimerkiksi varasteluun taipuva sekä kova valehtelemaan. Tämä koski niin pieniä kuin suuria juttuja. Hän halusi myös leikkiä "hienompaa" kuin oli.
Koska sinä et vaikuta erityisen huonoitsetuntoiselta, valehtelutaipumuksesi, etenkin kun se liittyy impulsiivistuuteen, todennäköisesti on seurausta aivojen synnynnäisestä rakenteellisesta ongelmasta. Muistaakseni monilla rikollisilla etuotsalohkossa on vikaa, mikä aiheuttaa monenlaista oiretta: kaikenlaista laitonta toimintaa, väkivaltaisuutta, psykopaattista röyhkeyttä - ja valehtelua. Ongelmasi juuri (jota, uskomatonta kyllä, pidät ongelman sijaan älykkyytes ja luovuutesi merkkinä!) on kaiketi jossain samanlaisessa otsalohko-ongelmassa. Muuten, huomaatko itse, miten psykopaattien tapaan käännät aika murhellisella tavalla vajavaisuuden kyvykkykyden merkiksi.
Onnea sinulle ja miehellesi! Etenkin vanhemmiten, kun aivoissasi alkaa olla lisäksi ikäääntymismuutoksia, olet ongelmissa ihanan "kykysi" kanssa.
[/quote]
Taisit lukea vähän huonosti 22:sen tekstin, hänhän sanoi vaan omaavansa vilkkaan mielikuvituksen. Miehensä pitää häntä älykkäänä (ei siis itse sanonut).
En tiedä liittyykö se älykkyyteen, mutta minä pidän tarkasti fantasiamaailman ja todellisuuden erillään ja olen hyvin tarkka. Ja liittyykö tuollainen sekoittuminen sitten pienempään aivojen käyttöön.
ap
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:40"]
Älä kulta pieni ylennä itseäsi tuon typerän oireen takia.
Ei valehtelu ole erityisen korkean luovuuden merkki, ei myöskään älykkyyden. Voin taata sen, sillä itse olen Mensan testin mukaan korkean äo:n omaava ja lisäksi töissä erittäin korkeaa luovuutta vaativassa ammatissa. Olen huippurehellinen.
Tutkimusten mukaan valehtelutaipumus voi kasvaa esimerkiksi vanhemmiten. Silloin se johtuu aivojen rapautumisesta. Syy voi olla alkoholin liikakäyttö, sairaus, esim. alzheimer jne.
Valehtelun syy ei suinkaan ole ylikuntoiset, älykkäät aivot vaan alikuntoiset, sellaiset, joiden toimintakyky ei yllä edes normaalitasolle. Sama aivojen rapautuminen on syynä myös muunlaiseen moraalin heikentymiseen.
Lisäksi on olemassa huonosta itsetunnosta johtuvaa valehtelua. Itselläni oli esimerkiksi ystävä, joka oli luovutettu perheestä pois ja adoptoitu toiseen. Hän kärsi tästä hirvittävästi ja oli huonon itsetuntonsa vuoksi impulsiivinen, esimerkiksi varasteluun taipuva sekä kova valehtelemaan. Tämä koski niin pieniä kuin suuria juttuja. Hän halusi myös leikkiä "hienompaa" kuin oli.
Koska sinä et vaikuta erityisen huonoitsetuntoiselta, valehtelutaipumuksesi, etenkin kun se liittyy impulsiivistuuteen, todennäköisesti on seurausta aivojen synnynnäisestä rakenteellisesta ongelmasta. Muistaakseni monilla rikollisilla etuotsalohkossa on vikaa, mikä aiheuttaa monenlaista oiretta: kaikenlaista laitonta toimintaa, väkivaltaisuutta, psykopaattista röyhkeyttä - ja valehtelua. Ongelmasi juuri (jota, uskomatonta kyllä, pidät ongelman sijaan älykkyytes ja luovuutesi merkkinä!) on kaiketi jossain samanlaisessa otsalohko-ongelmassa. Muuten, huomaatko itse, miten psykopaattien tapaan käännät aika murhellisella tavalla vajavaisuuden kyvykkykyden merkiksi.
Onnea sinulle ja miehellesi! Etenkin vanhemmiten, kun aivoissasi alkaa olla lisäksi ikäääntymismuutoksia, olet ongelmissa ihanan "kykysi" kanssa.
[/quote]
Jollain meni herne nenään, no, sitä osasin odottaakin kun vastasin tähän aiheeseen. Valehteleminen kun on yleisesti inhottu piirre ihmisissä.
Ja ei, en minä itse itseäni ylennä tämän piirteen takia. Kerroin vain, että mieheni tekee niin. Hän pitää minua huippuälykkäänä ja selittää taipumukseni sillä. Itse voin hyvinkin uskoa sen että syy on synnynnäinen aivojen rakenteellinen ongelma. Itse asiassa syy ei niin kauheasti minua kiinnosta, mitä sillä on lopulta väliä? Olen mikä olen enkä muuta voi, sen kanssa täytyy elää.
Yleiseen aivojen rapautumiseen ja toimimattomuuteen normaalitasolla en kyllä jaksa uskoa, vaikken ole virallisissa älykkyystesteissä käynytkään. Minulla kun on kuitenkin älyllisesti varsin vaativa työ jossa pärjään oikein hyvin.
t. 22
Sisältö jatkuu mainoksen alla
22, minä pidän totuudesta siksi en lähde siihen leikkiin mukaan, että asia OK. Koska en luota mieheeni siksi tarkastelun juttuja tai tarkemmin sanottuna, aika monesti ne vaan myöhemmin vahingossa tulee eteen. Satun olemana vaan hemmetin hyvä muistinen, että muistan miehen sanoneen toisella tavalla asiasta. Toisaalta tämä koko asia saa minut epäilemään itseäni, jos siltikin muistan väärin. Eli ei tee hyvää :(
En usko että mies alkaisi mulle sanomaan "nyt taas tuli kerrottua valhe". On kyllä alkanut myöntämään "sanoneensa väärin" yms.
ap
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:49"]
Taisit lukea vähän huonosti 22:sen tekstin, hänhän sanoi vaan omaavansa vilkkaan mielikuvituksen. Miehensä pitää häntä älykkäänä (ei siis itse sanonut).
En tiedä liittyykö se älykkyyteen, mutta minä pidän tarkasti fantasiamaailman ja todellisuuden erillään ja olen hyvin tarkka. Ja liittyykö tuollainen sekoittuminen sitten pienempään aivojen käyttöön.
ap
[/quote]
No haloo ap, totta kai henkilö sanoo, että kyse on "vain" vilkkaasta mielikuvituksesta, kuka nyt sanoisi, että kärsin todennäköisesti aivojeni rakenteellisesta epäkohdasta!
Olet niin kiltti ja hyväuskoinen. Nämä ovat siis hyviä ominaisuuksia, ja on hienoa, että kaltaisiasi kilttejä ihmisiä on.
Siitä huolimatta se, että kyseinen keskustelija ylentää itseään valehtelutaipumuksensa vuoksi, ei ole hyvä vaan hälyttävä merkki. Se on kyvyttömyyttä nähdä puutteensa sellaisina kuin ne ovat eli puutteina. Tämän takia monet ihmiset eivät omista ongelmistaan koskaan pääse eroon.
Valehtelu on aina merkki aivojen ongelmasta, onpa kyse rakenteellinen, ikääntymisestä johtuva tai psykologinen itsetuntojuttu. Tämän kun tajuat, tulet paremmin toimeen miehesi kanssa. Muista, että ei se tee miehestäsi psykopaattia vaikkaa äärimmillään valehtelu viestii sellaisesta persoonallisuudesta. Hänen oireensa kuulostaa aika miedolta. Ei kovin kivalta kuitenkaan sinun kannaltasi tietenkään.
Tarkkaile tilannetta. Jos oire pysyy mietona, niin hyväksy se osana miestäsi. Jos se alkaa saada vakavia piirteitä tai et muutoin enää kestä elää jatkuvassa epätietoisuudessa, niin eroa. Kyllä sydämesi aikaa myöden tietää, kumpaan suuntaan se haluaa kallistua.
Onnea, oli valintasi kumpi tahansa!
Oma avopuolisoni valehteli suhteen alusta puolen vuoden ajan seksikumppaneistaan. Kun lopulta kertoi totuuden, katui kovasti että oli "päästänyt vedätyksen niin pitkälle". Pieniä valheita häneltä tulee silloin tällöin, saattaa esimerkiksi väittää netistä poimimaansa tarinaa omakseen. Nykyään osaan tarinan juonen perusteella jo googlettaa tarinan ja todeta, että taas avokki valehteli. En ymmärrä, miksi tuollaisista asioista pitää valehdella, varsinkin kun itse olen hyvin tarkka sanavalinnoissan, etten johda ihmisiä harhaan. Esim. luulopuheen kerron eteenpäin luulopuheena, en väitteinä tai totuutena. Avokkini ei sitä tee. Siksi kaivelen ja kyseenalaistan hänen tarinoitaan jatkuvasti, ja me molemmat kärsimme tästä. Tuskin jaksan enää kauaa.
Rupea kirjailijaksi, 22. Siinä pääsisit hyödyntämään vilkasta mielikuvitusta ja meheviä juttujasi ongelmitta!
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:59"]
[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:49"]
Taisit lukea vähän huonosti 22:sen tekstin, hänhän sanoi vaan omaavansa vilkkaan mielikuvituksen. Miehensä pitää häntä älykkäänä (ei siis itse sanonut).
En tiedä liittyykö se älykkyyteen, mutta minä pidän tarkasti fantasiamaailman ja todellisuuden erillään ja olen hyvin tarkka. Ja liittyykö tuollainen sekoittuminen sitten pienempään aivojen käyttöön.
ap
[/quote]
No haloo ap, totta kai henkilö sanoo, että kyse on "vain" vilkkaasta mielikuvituksesta, kuka nyt sanoisi, että kärsin todennäköisesti aivojeni rakenteellisesta epäkohdasta!
Olet niin kiltti ja hyväuskoinen. Nämä ovat siis hyviä ominaisuuksia, ja on hienoa, että kaltaisiasi kilttejä ihmisiä on.
Siitä huolimatta se, että kyseinen keskustelija ylentää itseään valehtelutaipumuksensa vuoksi, ei ole hyvä vaan hälyttävä merkki. Se on kyvyttömyyttä nähdä puutteensa sellaisina kuin ne ovat eli puutteina. Tämän takia monet ihmiset eivät omista ongelmistaan koskaan pääse eroon.
Valehtelu on aina merkki aivojen ongelmasta, onpa kyse rakenteellinen, ikääntymisestä johtuva tai psykologinen itsetuntojuttu. Tämän kun tajuat, tulet paremmin toimeen miehesi kanssa. Muista, että ei se tee miehestäsi psykopaattia vaikkaa äärimmillään valehtelu viestii sellaisesta persoonallisuudesta. Hänen oireensa kuulostaa aika miedolta. Ei kovin kivalta kuitenkaan sinun kannaltasi tietenkään.
Tarkkaile tilannetta. Jos oire pysyy mietona, niin hyväksy se osana miestäsi. Jos se alkaa saada vakavia piirteitä tai et muutoin enää kestä elää jatkuvassa epätietoisuudessa, niin eroa. Kyllä sydämesi aikaa myöden tietää, kumpaan suuntaan se haluaa kallistua.
Onnea, oli valintasi kumpi tahansa!
[/quote]
Siis tarkoitin kun sanoit hänen pitävänsä itseään älykkäänä! Siis mies pitää, ei hän.
ap
Mun hyvän ystävän mies on tuollainen. Törkee ärsyttävää on vielä se että kaverini uskoo 100% kaiken vaikka mies jää jutuistaan usein kiinni. Keksii ihan outoja juttuja, esim. Suomi ja Iso-Britannia on edelleen muodollisesti sodassa, se ja se koirarotu on kielletty esim. Kanadassa, että Suomessa kuulemma presidentin virkaanastumispäivä on yleinen vapaapäivä, ihan vitun outoja juttuja. Keksii päästänsä mitä mikäkin hänen kotimaassaan maksaa vs. Suomen hinnat. On kyllä valehdellut isommistakin asioista kuten koulutuksestaan ja väittää olleensa vankilassa aikanaan (kaveri tykkää pahiksista...). Tosta koulutusasiasta on pakon edessä vuosia aiemmin joutunut myöntämään valehdelleensa, mutta viimeksi kun nähtiin, sama stoori oli palannut kuvioihin. Tämä ikävä kyllä aiheuttaa sen, että ihan tasan jokainen lause, jonka mies sanoo aiheuttaa ainakin mussa epäluulon.
18, tuo nyt kuulostaa aika liioittelulta. Ei hän minua riidoissa kehu, mutta jos erottaisiin niin tuskin alkaisi pahaa ja paskaa puhumaan. Ja luin tuon mytomania jutun. Siinähän sanotaan että haluaa olla keskiössä eli ymmärrän ns. itseään kohottavasta toiminnasta ja kuten jo sanoin niin sitä se ei ole.
Tuohon vanhaan ja pahaan valheeseen piti myös sanoa, että oli tämän kaveriporukalleen sepittänyt jo ennen kuin tunsi minua. Luulen että minulle piti vaan valehdella se sama juttu ettei olisi jäänyt kavereilleen kiinni.
ap