Oudosta valehtelusta/keksittyjen juttujen kertomisesta (ov)

Seurustelen juuri tuollaisen miehen kanssa. Alkuun oli monta versiota siitä montako tyttöystävää on aiemmin ollut. Oli nimet ja kaikki joita ei sitten puolen vuoden päästä muistanut ollenkaan. Seuraavalla viikolla oli taas eri määrä exiä ja kun ihmettelin miten voi tarina vaihdella niin mies vaihtoi puheenaihetta. En edelleenkään tiedä monenko kanssa on seurustellut ei kuulemma muista. Nuorin oli kuulemma 18, mutta vuoden päästä puhuttaessa aiheesta se olikin 24.Netflixliin

oli ilmestynyt tunnukset ja sitä käyttää vaan lapset, minä ja mies. Tunnus oli miehen moottoripyörän merkki mutta ei hän kuulemma ollut tehnyt tunnusta. Sillä oli katseltu ohjelmia jollaisia mies katselee. Sanoin etten mä siitä suutu jos on tehnyt mutta ei hän kuulemma ole. Ei ainakaan muista.

Kaverinsa on lähdössä mökkireissulle ja pyytää mua mukaan, voi kuulemma tulla, hän on kysynyt kaverilta. Kun Pitäis lähteä selviää ettei ole kysynyt, on äijien reissu eikä siellä ole edes tarpeeksi nukkumapaikkoja.

Antaa lahjoina eteenpäin saamiaan juttuja. Kysyin että saitko joltain. En saanut, ihan sua varten ostin. Monesti olen ollut mukana kun antanut kaverille jotain antaen ymmärtää että ihan varta vasten ostanut. Miksi ei voi sanoa että joo, sain mutsilta mutten ite tykkää niin aattelin jos sä käytät kun enempi sun tyylinen. 

Pieniä juttuja, mutta helvetin ärsyttäviä ja mua kyllä loukkaa että mulle valehdellaan. Olen välillä suuttunut että en edes tiedä kuka Sä oot kun ei tiedä mikä on totta ja mikä ei. Sitten mies heittää että joku valhe olikin vitsi. No joo mutta mikä siinä oli se hauska osuus? Luo epäluottamusta parisuhteeseen tollanen jatkuva tarinointi ja valehtelu. Kiva että selvititte asiaa te jotka tuota teette. Tällä miehellä on kyllä hirvittävän lyhyt muisti, että paikkaakohan sitä tarinoillaan?

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:58"]

Antaa lahjoina eteenpäin saamiaan juttuja. Kysyin että saitko joltain. En saanut, ihan sua varten ostin. Monesti olen ollut mukana kun antanut kaverille jotain antaen ymmärtää että ihan varta vasten ostanut. Miksi ei voi sanoa että joo, sain mutsilta mutten ite tykkää niin aattelin jos sä käytät kun enempi sun tyylinen. 

[/quote]

Ei tuossa nyt kyllä mitään ole. Ehkä sinulle voisi kertoa totuuden, mutta vähän vieraammille pidetään erittäin tökerönä antaa jotain ilmaiseksi saatua, ja kuitenkin niistä tavaroista haluaa eroon, ja on ihan tavallista olla kertomatta sitä että tosiasiassa on saanut lahjana sen. Olen itsekin monesti laittanut vahingon kiertämään ei-toivottujen joululahjjojen kanssa esimerkiksi. Ei ole kyllä tarvinnut edes valehdella mitään, olen vaan jättänyt toki kertomatta sen että sain tavaran itse lahjaksi. 

Mulla on ollut lapsesta asti tapana keksiä juttuja. Edelleenkin keksin, mutta en kerro niitä ääneen, paitsi joskus humalassa tai muissa mielenhäiröissä. Esim. työkaveri tarjos yhtä kaappia, selitti miten kiva ja kaikkee se on ja sit mä menin kattoo ja se oliki helvetin ruma. Sit keksin vaa jonkun hätävalheen et päätettiinki maalata seinät eikä se sovikkaan enää. eikä me mitää seinii  maalattu. esim 2. Jos keksutellessa on hiljanen tauko niin saatan keksiä jutun vaikka nän. Oltiin aasias ja sit sadekaudel yhel tiel on niin paljon vettä et autoist näky just katot. Todellisuudessa kahen mäen välissä olevalla tien pätkälllä oli näin paljon vettä, muuten ehkä 20cm

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:40"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:19"]

Tunnistan omia piirteitäni aloituksen miehestä. .. minun mytomaniani ilmenee erityisesti tilanteessa jossa jotakuta keskustelun ulkopuolista pitää "puolustaa" esim:

- Kaverini raivoaa että hänen "mamu"-naapurit pitivät kamalaa meteliä koko viikonlopun, oli juhlat yms. Minulle, jolla ei ole ainuttakaan maahanmuuttajatuttavaa, tulee tarve puolustaa heitä. Saatan sujuvasti kertoa "kurdi-eksästä" jonka kanssa osallistuin ko. juhlintan, oli niin mukavaa, sydämellisiä ihmisiä jne.. sen sijaan että "terve" ihminen sanoisi, ettei halua kuunnella rasistisia juttuja/vaihtaa nopeasti puheenaiheita jne.. sinäänsä harmitonta..

[/quote]

Minä luulen että tämä on VALTAVAN tavallista, kaikki ei vaan sitä tiedosta edes saati pidä ongelmana. 

Erityisesti käsittääkseni tuollaista tekee valtavan moni anonyyminä netissä. Luulen, että on harvassa ihmiset, jotka ei koskaan ole esim. tämäntapaiselle palstalle sepittäneet jotain kertomusta vaikkapa juuri tuossa merkityksessä, että haluaa korostaa asiantuntemustaan käsiteltävässä aiheessa keksimällä mielipiteelleen tueksi taustan, tai vaikka koska haluaa provoilla. J

Juuri kukaan ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että henkilö olisi sairas mytomaani, jos on tullut tänne Vauva-palstalle ja keksii täällä itselleen vaikka eri henkilöllisyyksiä ja taustoja ja vastailee niistä lähtien. Mutta jos joku ihminen päin naamaa sanoo niitä samoja asioita, yhtäkkiä ongelma onkin jotenkin tosi paha olevinaan. Minusta kyse on ihan samasta ilmiöstä, joka on ihmisillä ihan valtavan yleinen. Ero asian kanssa ongelmiin joutuvien ja muiden kanssa on lähinnä siitä, että ongelmiin joutuvat jäävät kiinni valheistaan, toiset ei.

[/quote]

Kyllä, valkoisten valheiden, "perustelemis"valheiden sekä hätävalheiden kertominen ja tekosyyt (esim. valehtelee olevansa kotona lasten kuumeen takia, vaikka makaa krapulassa) on yleistä. Muistanko oikein, että ihminen valehtelee vähintään seitsemän kertaa päivässä tai jotain? Naisille kuulemma valehdellaan enmmän kuin miehille, koska me annamme kiinnijääneelle helpommin anteeksi.

Nämä kaikki normaalivalehtelun piiriin kuuluvat ilmiöt ovat kuitenkin ihan eri asia kuin ap:n kuvailema päätön valehtelu, jossa ei ole mitään mieltä. Lisäksi nuo ylläolevat "normaalit" valheetkin voivat olla vähemmän normaaleja siinä vaiheessa, jos niitä on liikaa tai niillä ajetaan rikollista hyötyä tai niistä saadaan sadistista iloa.

Ihmisen terveys ja sairaus on liukuma, veteen piirretty viiva. Ei sillä kannata kuitenkaan omaa valehtelutarvettaan ylevöittää, kuten tuolla tuo yksi "älykkyyteensä" ihastunut tekee, etenkin kun hänellä se taipumus oli jo karannut niin lapasesta että joutui jo psykologin tutkimuksiin. Itselleen valehtelu on ehkä se vahingollisin valehtelun muoto! Sitä kaiketi ap:kin on joutunut tekemään koko ikänsä sietääkseen miehensä piirrettä ja nyt, kun ei ole tarve enää ymmärtää miestä lasten ym. takia, hän on alkanut readoida ja kyseenalaistaa miehen käytöstä. Ihan hyvä. Valehteleva puoliso on hirveä riesa. Tuntee olevansa it seään heikomman ihmisen kanssa, jota pitää jotenkin kantaa selässään ja olla itse aina se suhteen aikuisempi puolisko. En jaksaisi.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 10:16"]Minä olen itse tuollainen. Olen käynyt lapsena asian takia jopa psykologilla, kun vanhemmat ja opettajat huolestuivat totena kertomistani keksityistä tarinoista. Vaan eipä siihen mitään apua sieltäkään saanut, todettiin lähinnä että olen tasapainoinen ihminen jolla nyt on aika vilkas mielikuvitus ja luovuus, ja vilkas temperamentti joten ei aina "malta" olla kertomatta mielikuvittelujaan totena. Neuvoksi sai lähinnä harjoitella sitä että miettii aina ennen suun avaamista sen, että onko tämä mitä haluaisin nyt sanoa, totta. Ja jos noin teen, pystykin siihen, mutta tosiaan en jaksa, on se hölöttävä vilkas temperamentti joten hölötän vaan menemään :D

"itten vielä, jos itse olette tuollaisia niin kerrotteko että mikä on mekanismi takana? Miten juttu lipsahtaa suusta ja ajatteletteko mitä seurauksia siitä on toisille ihmisille? Miten läheisenne suhtautuu."

Mekanismi tosiaan minulla on vaan se, että en itse edes ennen asian sanomista yleensä normaalisti puhuessani tiedä mitä aion sanoa .Sitten kun sanon sen, tiedostan kyllä että oho, taas tuli valhe, mutta sitten on jo ns. paskat housuissa. Olen mielikuvitukseltani erittäin vilkas ja luova ihminen, jonka päässä pyörii jatkuvasti tarinoita ja fantasioita. Jotenkin tuohon se liittyy että joskus tosimaailma ja fantasiamaailma on niin lähellä toisiaan, että en oikein erota niitä toisistaan ilman erityistä asian miettimistä. 

Ja tosiaan, en ajattele asian seurauksia toisille enkä itselleni - jos niin tekisin, en valehtelisi. Minä tosiaan en ajattele MITÄÄN yleensäkään ennen kuin puhun noin rennoissa arkitilanteissa, vaan hölötän mitä hölöktän. Esim. töissä kyllä pystyn pitämään taipumukseni kurissa, kun mietin kurinalaisesti ennen jokaista sanomista että mitä aion sanoa, onko se totta, mitkä on sen seuraamukset. Mutta on kauhean rankkaa elää jatkuvasti kotonakin niin ettei mitään voi sanoa spontaanisti vaan jatkuvasti täytyy vatvoa ja miettiä. 

Tästä taipumuksestani eivät tiedä kuin ihan läheisimmät ihmiset, vanhempani ja mieheni. He suhtautuvat asiaan lähinnä huumorilla, koska tietävät etten ole pahantahtoinen ihminen enkä peittele valheillani esim. pahoja tekemisiäni tai yritä saada niillä etuja. Päinvastoin, valheistahan on lähinnä erittäin suuri haitan riski minulle, jos sellaisia pääsisi epäsopivassa tilanteessa ja jäiti kiinni. Mutta joo, mieheni jopa vähän glorifioi taipumustani, hänestä se on merkki siitä että olen vähän omituinen huippuälykkö, sellaiset kuulemma on vähän erikoisia usein ;-)

[/quote]

Heh, mulla aivan sama homma! Meil ei ainakaan kahvipöydässä jutut loppuis kesken :D

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 11:57"]

Apua, kirjoitanko todella tänne näin.. Minä elän jossain kahden maailamn välissä. Toisen keksin ja toinen on se oikea maailma. Joskus sekoitan itse, että olenko keksinyt tämän vai onko se totta... 

Olen yrittänyt selvittää, mistä tämä johtuu. Olen tullut siihen tulokseen, että olen tehnyt sitä aina. Miksi, en tiedä. Joskus epäilen, että se on totuttu tapa, jolla olen joskus lapsena yrittänyt olla samanlainen kuin muut. Olisin kai ollut ilmankin keksittyjä juttujani. En osaa sanoa, mikä sai minut tuntemaan erilaisuutta. 

Teen joka aamu päätöksen, että puhun vain sen minkä tiedän olevan totta. Joskus se pitää, joskus ei. Saatan esimerkiksi kertoa jonkun ihan todellisen jutun, mutta sepittää siihen vähän jatkoa. En tajua itsekään, miksi. 

Ihan tyhmä juttu. Tosin, en ole ainoa. Kyllä "meikäläisiä" on muitakin. ;) 

quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 08:35"]

Eli minun mieheni tekee ja on aina tehnyt tuollaista. Aina olen myös ihmetellyt. Eli kyse EI ole

- Valkoisista valheista (paljonko tuo kalliin näköinen paita maksoi? Sain puoleen hintaan tarjoukseta viidellä kympillä, todellisuudessa olisi maksanut 70 €)

- Itseään kohottavista valheista (Pomo kehui minua ihan kamalasti töissä. Todellisuudessa näin ei ole tapahtunut)

- Pettuuruudesta (vehtailua naisten kanssa, outoa rahan käyttöä jne.)

VAAN

- kerrotaan joku juttu, jolla ei ole mitään merkitystä omaan elämään. Kyse saattaa olla omien luulojen sekoittumisesta todellisuuteen, jolloin ikään kuin luullaan (kertoja luulee) asian olevan totta tai se kerrotaan siten kuin se olisi totta. Esimerkki: Mieheni sanoi että hänen opettajansa osallistuu maratonille/puolikkkaalle (pidetään samassa kaupungissa). Minä kysyin "mistä tiedät". Mies: "ku hän juoksi viime vuonnakin". Minä katsoin netistä tuloksista oliko juossut ja EI ollut juossut. Sanoin miehelleni tästä ja mies sanoi; "kun näin ihan saman näköisen tyypin siellä". Sitten mieheni väitti, että minä olin taas ymmärtänyt väärin. Sanoin, että itsehän sanoit, että se juoksee etkä sanonut "opettaja varmaan menee juoksemaan maratonille, kun harrastaa niin paljon juoksemista".

Sitten myöhemmin muistin, että JO viime vuonna mieheni väitti, että olisi nähnyt opettajansa siellä juoksevan JA minä katsoin sen tuloksista EIKÄ sitä siellä ollut. Sanoin sen myös SILLOIN miehelleni. Eli aika jännä, että mies ei rekisteröinyt totuutta vaan eli edelleen oman mielikuvansa varassa.

Mies ei ole mitenkään pahantahtoinen, kontrolloiva, on ihan hyvä isä, hyvin ystävällinen (tekee paljon minua auttaakseen). Suuttuu aika paljon, kun minä syytän valehtelusta. Kysyin sitten tänään, että tekeekö hän tuota vahingossa vai minua kiusatakseen. Mies sanoi, että minähän en sellainen ihminen ole, että toisia kiusaan.

Tärkein kysymys teille olisikin, että tunnetteko ketään tuollaista ihmistä tai onko jopa läheinenkin? Muutenhan tuolla ei ole väliä, mutta saa minun epäilemään kaikkea mitä mies kertoo, mitkä ei siis liity käytännön asioihin, omiin oloihinsa tai tunteisiinsa. Itseni kanssa minulla on hankaluuksia, jos joudutaan tuollaiseen tilanteeseen. Kelailen, että miten ne sanomiset menikään (etenkin, jos saan myöhemmin jossain muussa tilanteessa vahingossa selville, että mieshän oli puhunut paskaa). Miten itse tuohon suhtaudutte?

Sitten vielä, jos itse olette tuollaisia niin kerrotteko että mikä on mekanismi takana? Miten juttu lipsahtaa suusta ja ajatteletteko mitä seurauksia siitä on toisille ihmisille? Miten läheisenne suhtautuu.

[/quote]

[/quote]

Mulla vähän sama juttu. Just ku kerron sitä juttuu niin se saattaa vähän riistäytyy käsistä ja sit vaan hups :(

T. 66

67, ennemminkin nykyisin ymmärrän paremmin miehen valehtelua kuin ennen. (esim. ihan oman mielikuvittelunsa sekoittuminen totuuteen ja sanominen totuutena). Kuitenkin mietin yhä pystynkö olemaan tuollaisen kanssa, kun ihan kiva olisi luottaa parisuhteessa. Ihan vaikka niihin merkityksettömiin juttuihin mitä muista ihmistä arkipäivässään kertoo.

Sen olen sanonut miehellenikin etten luota ja mitäs muuta hän voi odottaa? Tai olen sanonut että jos hän valehtelee niin luottamus menee. Eri asia sitten tajuaako hän edes valehdelleensa ellei sitä paljasteta ja tajuaako sittenkään? Voihan se olla myös että mies valehtelee itselleen tuosta valehtelustaan.

ap

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:05"]

Ei sillä kannata kuitenkaan omaa valehtelutarvettaan ylevöittää, kuten tuolla tuo yksi "älykkyyteensä" ihastunut tekee, etenkin kun hänellä se taipumus oli jo karannut niin lapasesta että joutui jo psykologin tutkimuksiin. Itselleen valehtelu on ehkä se vahingollisin valehtelun muoto!

[/quote]

En ylevöitä taipumustani. Enää nyt keski-iässä en vaan jaksa enää vihatakaan sitä tai tuntea siitä syyllisyyttä. Varmaan pari vuosikymmentä vietin kyllä vihaten sitä ja tehden joka aamu itkuisia parannuksia: tänään en varmasti valehtele, enkä koskaan enää. Ja taas valehtelin kumminkin. Oli aika jolloin jopa eristin itseni muista ihmisistä siksi, kun ajattelin että olen taipumukseni takia sosiaalisesti niin epäkelpo että minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Aikuisella iällä olen töissä ja muussa normielämässä aina pärjännyt kuitenkin hyvin, koska osaan halutessani olla sellaisessa moodissa jossa en päästä sanaakaan suusta ennen kuin olen sen kriittisesti arvioinut ja varmistanut että se on totta. 

Lapsena en vielä osannut, enkä nuorena. Tuo lapsuuden juttu psykologikäynteineen liittyi muuten koulukiusaamiseen. Minua kiusattiin ja syrjittiin, ja minä keksin kummallisia valheita yrittääkseni ostaa muilta hyväksyntää. Esimerkki tällaisesta oli, että väitin että sukulaisellani on hevostalli, jonne voin viedä muitakin käymään. Hevoshulluista tytöistä alkoikin löytyä yhtäkkiä minulle kavereita, kun näkivät että minusta voi olla hyötyä, vaikka ennen olivat syrjineet ja kiusanneet minua. Juttu kuitenkin paljastui valheeksi lopulta ja luonnollisesti johti vielä suurempaan kiusaamiseen, sen lisäksi että täytyi käydä siellä koulupsykologilla.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:05"]

En ylevöitä taipumustani. Enää nyt keski-iässä en vaan jaksa enää vihatakaan sitä tai tuntea siitä syyllisyyttä. Varmaan pari vuosikymmentä vietin kyllä vihaten sitä ja tehden joka aamu itkuisia parannuksia: tänään en varmasti valehtele, enkä koskaan enää. Ja taas valehtelin kumminkin. Oli aika jolloin jopa eristin itseni muista ihmisistä siksi, kun ajattelin että olen taipumukseni takia sosiaalisesti niin epäkelpo että minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Aikuisella iällä olen töissä ja muussa normielämässä aina pärjännyt kuitenkin hyvin, koska osaan halutessani olla sellaisessa moodissa jossa en päästä sanaakaan suusta ennen kuin olen sen kriittisesti arvioinut ja varmistanut että se on totta. 

Lapsena en vielä osannut, enkä nuorena. Tuo lapsuuden juttu psykologikäynteineen liittyi muuten koulukiusaamiseen. Minua kiusattiin ja syrjittiin, ja minä keksin kummallisia valheita yrittääkseni ostaa muilta hyväksyntää. Esimerkki tällaisesta oli, että väitin että sukulaisellani on hevostalli, jonne voin viedä muitakin käymään. Hevoshulluista tytöistä alkoikin löytyä yhtäkkiä minulle kavereita, kun näkivät että minusta voi olla hyötyä, vaikka ennen olivat syrjineet ja kiusanneet minua. Juttu kuitenkin paljastui valheeksi lopulta ja luonnollisesti johti vielä suurempaan kiusaamiseen, sen lisäksi että täytyi käydä siellä koulupsykologilla.

[/quote]

Herranjumala, kylläpä sulla tapa kertoa asioistasi todella muuttuu ihan sen mukaan, miten se on sun mielestä hyödyllisintä kertoa. Opi tästä jotain:

- lue tuo ylläoleva ahdistunut, katuva tilitys.

- Lue sitten tämä voitonriemuinen, itsekehuinen tilitys, jonka ensin esitit (en jaksanut kopioida kuin tämän yhden virnuilevan pätkän. Käy itse lukemassa loput)

"Minä olen itse tuollainen. Olen käynyt lapsena asian takia jopa psykologilla, kun vanhemmat ja opettajat huolestuivat totena kertomistani keksityistä tarinoista. Vaan eipä siihen mitään apua sieltäkään saanut, todettiin lähinnä että olen tasapainoinen ihminen jolla nyt on aika vilkas mielikuvitus ja luovuus, ja vilkas temperamentti joten ei aina "malta" olla kertomatta mielikuvittelujaan totena. Neuvoksi sai lähinnä harjoitella sitä että miettii aina ennen suun avaamista sen, että onko tämä mitä haluaisin nyt sanoa, totta. Ja jos noin teen, pystykin siihen, mutta tosiaan en jaksa, on se hölöttävä vilkas temperamentti joten hölötän vaan menemään :D"

Tajuatko, mikä rasittava tuuliviiri olet? Hyi, itse en ikinä olisi kaltaisesi ihmisen kanssa tekemisisissä. Ihmiset, jotka kääntävät asioiden laidan täysin sellaisiksi kuin luulevat, että nyt kannattaa tehdä, jotta mielikuva itsestä näyttäisi ihmisten mielestä hyvltä, ovat tosi, tosi raskasta seuraa.

Tapasi mennä mustasta valkoiseen on ahdistava.

Huomaatko sitä itse? Edes nyt, kun tässä on malliesimerkki siitä, miten tapasi kertoa asiasta vaihtuu täysin vastakkaiseksi?

Oli 22:sesta miten tahansa, niin hienoa että hän tuli ketjuun kertomaan taipumuksestaan. Mieheni ei edes ole niin rehellinen tuosta. Tilanteissa sekoittaa aina että minä olisin ymmärtänyt hänen sanomisiaan väärin. Toisaalta varmaan ihan aidosti uskoo olevan asian niin, koska aamulla kun sanoin "helppohan se toinen on sekoittaa väittämällä toisen ymmärtäneen väärin" niin hän ihan aidosti hämmästyi tästä (eli näyttää että hän todella luulee MINUN ymmärtäneen väärin). Sitten myös myöntää sekoittavansa omia olettamuksiaan totuuteen. Tai ei kieltänyt tulkintaani.

Niin kyllä minäkin stoorasin ala- ja yläasteikäisenä (näyttääkseni ystävän silmissä paremmalta, valehtelin olemattoman poikakaverin). Mutta se sitten jäi itsestään pois, kun tajusin sen olevan väärin.

ap

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:05"]

En ylevöitä taipumustani. Enää nyt keski-iässä en vaan jaksa enää vihatakaan sitä tai tuntea siitä syyllisyyttä. Varmaan pari vuosikymmentä vietin kyllä vihaten sitä ja tehden joka aamu itkuisia parannuksia: tänään en varmasti valehtele, enkä koskaan enää. Ja taas valehtelin kumminkin. Oli aika jolloin jopa eristin itseni muista ihmisistä siksi, kun ajattelin että olen taipumukseni takia sosiaalisesti niin epäkelpo että minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Aikuisella iällä olen töissä ja muussa normielämässä aina pärjännyt kuitenkin hyvin, koska osaan halutessani olla sellaisessa moodissa jossa en päästä sanaakaan suusta ennen kuin olen sen kriittisesti arvioinut ja varmistanut että se on totta. 

Lapsena en vielä osannut, enkä nuorena. Tuo lapsuuden juttu psykologikäynteineen liittyi muuten koulukiusaamiseen. Minua kiusattiin ja syrjittiin, ja minä keksin kummallisia valheita yrittääkseni ostaa muilta hyväksyntää. Esimerkki tällaisesta oli, että väitin että sukulaisellani on hevostalli, jonne voin viedä muitakin käymään. Hevoshulluista tytöistä alkoikin löytyä yhtäkkiä minulle kavereita, kun näkivät että minusta voi olla hyötyä, vaikka ennen olivat syrjineet ja kiusanneet minua. Juttu kuitenkin paljastui valheeksi lopulta ja luonnollisesti johti vielä suurempaan kiusaamiseen, sen lisäksi että täytyi käydä siellä koulupsykologilla.

[/quote]

Herranjumala, kylläpä sulla tapa kertoa asioistasi todella muuttuu ihan sen mukaan, miten se on sun mielestä hyödyllisintä kertoa. Opi tästä jotain:

- lue tuo ylläoleva ahdistunut, katuva tilitys.

- Lue sitten tämä voitonriemuinen, itsekehuinen tilitys, jonka ensin esitit (en jaksanut kopioida kuin tämän yhden virnuilevan pätkän. Käy itse lukemassa loput)

"Minä olen itse tuollainen. Olen käynyt lapsena asian takia jopa psykologilla, kun vanhemmat ja opettajat huolestuivat totena kertomistani keksityistä tarinoista. Vaan eipä siihen mitään apua sieltäkään saanut, todettiin lähinnä että olen tasapainoinen ihminen jolla nyt on aika vilkas mielikuvitus ja luovuus, ja vilkas temperamentti joten ei aina "malta" olla kertomatta mielikuvittelujaan totena. Neuvoksi sai lähinnä harjoitella sitä että miettii aina ennen suun avaamista sen, että onko tämä mitä haluaisin nyt sanoa, totta. Ja jos noin teen, pystykin siihen, mutta tosiaan en jaksa, on se hölöttävä vilkas temperamentti joten hölötän vaan menemään :D"

Tajuatko, mikä rasittava tuuliviiri olet? Hyi, itse en ikinä olisi kaltaisesi ihmisen kanssa tekemisisissä. Ihmiset, jotka kääntävät asioiden laidan täysin sellaisiksi kuin luulevat, että nyt kannattaa tehdä, jotta mielikuva itsestä näyttäisi ihmisten mielestä hyvltä, ovat tosi, tosi raskasta seuraa.

Tapasi mennä mustasta valkoiseen on ahdistava.

Huomaatko sitä itse? Edes nyt, kun tässä on malliesimerkki siitä, miten tapasi kertoa asiasta vaihtuu täysin vastakkaiseksi?

[/quote]

Sinulla nyt on vahva halu "demonisoida" minut, nähdä minut pahana ja epäkelpona ihmisenä, ja luet kaiken mitä kirjoitan sen valossa. 

Ei äskeinen kirjoitukseni ollut ahdistunut ja katuva. Se kuvasi menneisyyttäni, jossa olen ollut tosiaan vaikeuksissa valehteluni kanssa ja olen OLLUT hyvin ahdistunut ja katuva. Aiempi kirjoitus taas kuvasi nykyisyyttäni, jossa olen sinut taipumukseni kanssa, enkä enää jaksa sitä murehtia. Vaan yritän vain parhaani mukaan pitää taipumuksen kurissa paikoissa joissa se tuottaisi ongelmia kuten töissä, ja kotona vapautuneesti päästelen mitä sylki suuhun tuo (tosin toisinaan jälkeenpäin kertoen että se mitä äsken sanoin ei ole totta). 

Siis mitä vittua? Kysyin aiemmin mieheltäni tekstarilla että käykö kaupassa ja vastasi "OK". Soitin sitten miehelleni, että missä hän on (kun yleensä hän soittaa ja kysyy viestillä että lähdenkö hänen kyytiin töistä), niin hän sanoi että KOTONA ja väitti että hän olisi viestillä kysynyt minulta lähdenkö kyydillä. Sitten sanoin että kirjoitit vaan "OK", niin mies sanoi että kun minä en kuitannut viestiä mitenkään.

SSiis onko mieheni oikeasti noin pölhö vai yrittääkö sekoittaa minua että olisi hömelö ja siksi sanoo mitä tahtoo ja sekoittelee (sekoitti nyt muka että on kirjoittanut muuta kuin onkaan).

Joka tapauksessa jos päädyn eroon niin ei varmaan ihan totuutta kannata miehelle kertoa.

ap

Voisiko se sinun miehesi olla vain todella hajamielinen? Jos kyse on tosiaan ainoastaan tuollaisista asioista? On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka valehtelevat kaiken menneisyydestään, nykyisyydestä ja jopa tulevaisuudensuunnitelmistaan, joten jos tuo sinun mies on vaan hajamielinen, niin ehkä ei nyt kannata tehdä kärpäsestä härkästä. Ihme juttua, kun kerta olet tuntenut ihmisen jo 14 vuotta...

Isäpuoleni on ollut aina tuommoinen. Värittää kaikkea ja kertoo oletuksiaan tosina jne.

Lapsena sitten uskoimme häntä ja kerrottiin näitä juttuja kavereiden luona ihan innoissaan. Jossain vaiheessa kaverin isä aina alko kysyä, että "Marttikos se noin sulle kertoi?" Ja naureskeli päälle

Vanhempana sitä vasta alkoi tajuta, että miten paljon valehtelee. Oikeastaan lähes kaikessa. Ja voi niitä juttuja mutä hänen työkavereilleen sattuu, aivan uskomattomia. Pääasiassa kertoilee just tarinoita työkavereista yms. Kerrankin kertoi, että hänen työkaverillaan oli joku aivan älytön nimi. No tarkistin asian ja yhtäkään sen nimistä ei Suomessa ollut.

Äidiltäni olen kysynyt, että kuinka hän kestää kuunnella tuon miehen satuja, mutta hän ei kuulemma kuuntele. Toisaalta joskus äitini kuitenkin on uskonut noita höpöjä ja kertoo niitä sitten vielä eteenpäin

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 13:29"]

Ihme juttua, kun kerta olet tuntenut ihmisen jo 14 vuotta...

[/quote]

NO ehkä nyt vasta olen oppinut hyväksymään että toiset ovat todella erilaisia kuin minä. Toisen eivät havainnoi niin tarkkaan, voivat tosiaan lipsautella suustaa jne. Itse pidin ennen sellaista mahdottomana.

ap

86 jatkaa. Olen itse nykyään 30 ja isäpuoleni 60. Eikä loppua näy noiden älyttömyyksien kertomiselle. Äitini kanssa hän on ollut jo 20 vuotta

Ap palaa linjoille. Mies kertoi taas sellaisen jutun, josta osa voisi olla ihan hyvin valhe. Aloin sitten puhua tästä valehteluhommasta. Ensinnäkin kysyin että haittaisiko miestä, jos MINÄ kertoisin keksittyjä juttuja ja mies sanoi "EI". Sitten kun kysyin tuntuisiko se oudolta niin mies sanoi "saattaishan se vähän tuntua". Sanoin sitten miehelle, että mulle tulee mieleen että sinä kerrot niin helpommin kun sua ei kerta haittaa.

Mies sanoi myös, että et sinä sellainen ihminen ole, et sinä ole tarinankertoja. Kysyin mieheltä, että oletkos sinä ja hän sanoi "kyllä minä vähän olen". Hän sanoi myös, että ei elämää pidä ottaa liian vakavasti. (Toisaalta mies ottaa monissakin tilanteissa paljon vakavamin kuin mä, ristiriitaista!).

Sitten hän taas sanoi, ettei puhu palturia mulle, kun en kerta halua. En oikein tiedä mitä tästä ajatella! Eihän mulla ole mitään todisteita etteikö mies puhuisi perheeleen paskaa, jos noin kevyesti asiaan suhtautuu. Eroko tuon takia? Kun asiat eivät ole meidän elämästä. 

ap

[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 17:50"]

up, nostelen kiinnostavaa aihetta kun omakin mieheni valehtelee

[/quote] ai samalla tavalla? Harmi kun kukaan ei ole enää kirjoitellut, mutta kyllä tästä ketjusta oli paljon apua.

ap

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:33"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 12:05"]

En ylevöitä taipumustani. Enää nyt keski-iässä en vaan jaksa enää vihatakaan sitä tai tuntea siitä syyllisyyttä. Varmaan pari vuosikymmentä vietin kyllä vihaten sitä ja tehden joka aamu itkuisia parannuksia: tänään en varmasti valehtele, enkä koskaan enää. Ja taas valehtelin kumminkin. Oli aika jolloin jopa eristin itseni muista ihmisistä siksi, kun ajattelin että olen taipumukseni takia sosiaalisesti niin epäkelpo että minulla ei ole muuta mahdollisuutta. Aikuisella iällä olen töissä ja muussa normielämässä aina pärjännyt kuitenkin hyvin, koska osaan halutessani olla sellaisessa moodissa jossa en päästä sanaakaan suusta ennen kuin olen sen kriittisesti arvioinut ja varmistanut että se on totta. 

Lapsena en vielä osannut, enkä nuorena. Tuo lapsuuden juttu psykologikäynteineen liittyi muuten koulukiusaamiseen. Minua kiusattiin ja syrjittiin, ja minä keksin kummallisia valheita yrittääkseni ostaa muilta hyväksyntää. Esimerkki tällaisesta oli, että väitin että sukulaisellani on hevostalli, jonne voin viedä muitakin käymään. Hevoshulluista tytöistä alkoikin löytyä yhtäkkiä minulle kavereita, kun näkivät että minusta voi olla hyötyä, vaikka ennen olivat syrjineet ja kiusanneet minua. Juttu kuitenkin paljastui valheeksi lopulta ja luonnollisesti johti vielä suurempaan kiusaamiseen, sen lisäksi että täytyi käydä siellä koulupsykologilla.

[/quote]

Herranjumala, kylläpä sulla tapa kertoa asioistasi todella muuttuu ihan sen mukaan, miten se on sun mielestä hyödyllisintä kertoa. Opi tästä jotain:

- lue tuo ylläoleva ahdistunut, katuva tilitys.

- Lue sitten tämä voitonriemuinen, itsekehuinen tilitys, jonka ensin esitit (en jaksanut kopioida kuin tämän yhden virnuilevan pätkän. Käy itse lukemassa loput)

"Minä olen itse tuollainen. Olen käynyt lapsena asian takia jopa psykologilla, kun vanhemmat ja opettajat huolestuivat totena kertomistani keksityistä tarinoista. Vaan eipä siihen mitään apua sieltäkään saanut, todettiin lähinnä että olen tasapainoinen ihminen jolla nyt on aika vilkas mielikuvitus ja luovuus, ja vilkas temperamentti joten ei aina "malta" olla kertomatta mielikuvittelujaan totena. Neuvoksi sai lähinnä harjoitella sitä että miettii aina ennen suun avaamista sen, että onko tämä mitä haluaisin nyt sanoa, totta. Ja jos noin teen, pystykin siihen, mutta tosiaan en jaksa, on se hölöttävä vilkas temperamentti joten hölötän vaan menemään :D"

Tajuatko, mikä rasittava tuuliviiri olet? Hyi, itse en ikinä olisi kaltaisesi ihmisen kanssa tekemisisissä. Ihmiset, jotka kääntävät asioiden laidan täysin sellaisiksi kuin luulevat, että nyt kannattaa tehdä, jotta mielikuva itsestä näyttäisi ihmisten mielestä hyvltä, ovat tosi, tosi raskasta seuraa.

Tapasi mennä mustasta valkoiseen on ahdistava.

Huomaatko sitä itse? Edes nyt, kun tässä on malliesimerkki siitä, miten tapasi kertoa asiasta vaihtuu täysin vastakkaiseksi?

[/quote]

Sinulla nyt on vahva halu "demonisoida" minut, nähdä minut pahana ja epäkelpona ihmisenä, ja luet kaiken mitä kirjoitan sen valossa. 

Ei äskeinen kirjoitukseni ollut ahdistunut ja katuva. Se kuvasi menneisyyttäni, jossa olen ollut tosiaan vaikeuksissa valehteluni kanssa ja olen OLLUT hyvin ahdistunut ja katuva. Aiempi kirjoitus taas kuvasi nykyisyyttäni, jossa olen sinut taipumukseni kanssa, enkä enää jaksa sitä murehtia. Vaan yritän vain parhaani mukaan pitää taipumuksen kurissa paikoissa joissa se tuottaisi ongelmia kuten töissä, ja kotona vapautuneesti päästelen mitä sylki suuhun tuo (tosin toisinaan jälkeenpäin kertoen että se mitä äsken sanoin ei ole totta). 

[/quote]

:D :D olet tosiaan aikamoinen. Kyky kieltää tosiasiat ja valehdella itselleen on autuaaksitekevä defenssi ja pelastaa sinut varmasti joltakin kestämättömältä psyykkiseltä kuormalta, jota muutoin joutuisit kestämään. Oletko alkoholistiperheen lapsi? Se selittäisi paljon.

^no eikös tuolla logiikalla mieheni yritä olla minulle mahdollisimman paljon valehtelematta, kun SE EI tee MINULLE hyvää ja olen sille sen kertonutkin. Olen sanonut, että mikäli hän rakastaa minua, niin hän ei VALEHTELE minulle.

Tosin joskus hän kuitenkin valehtelee. Mutta mikäli siis oikein ymmärsin, tuota voi kontrolloida.

ap