Miten nuo virolaiset koululaiset voivat pärjätä meitä paremmin PISA-testeissä?
Kun katsoo ihan tuoreitakin uutisklippejä kouluista esim. ETV:n (Eesti Televisioon) nettisivuilta, niin ihan perinteisillä kirjoilla, vihkoilla ja penaaleilla siellä mennään opetuksessa. Ei juurikaan näy tietokoneita eikä kännyköitä oppilaiden pulpeteilla, vaikka Viro on vielä enemmän digikansaa kuin me suomalaiset.
Kommentit (232)
Varmaan siksi kun kouluun mennään oppimaan uusia asioita, eikä vain olemaan jossain sen aikaa kun vanhemmat käy töissä.
Ruokavalio tekee tosi paljon.
Karppaaminen tekisi ainakin viisaaksi jos välttää sokeria kun se kutistaa aivoja.
Tarkkanäköisethän huomasi tämän jo yli kymmenen vuotta sitten. Silloin kun Viro oli vasta lähtökuopissa, mutta enteet oli sellaiset että tulee menemään vielä Suomesta ohi niin että heilahtaa.
Olisitteko uskoneet että vielä 90-luvullakaan ei kaikki virolaiset osanneet edes vesivessaa käyttää?
Ruuassa ja juoma vedessä on jotain kamalia aineita jotka aiheuttavat ihmisten tyhmenemisen.
Esim micro muovia ja maatalousmyrkkyjä ja vaikka esim. kloori millä puhdistetaan vettä.
Virossa ei ole rajat auki kenen vaan tulla rahapussille. Meillä on (ja siihen sakkiin kuuluvat monet virolaiset itse). Omia perinteisiä arvoja ei meillä enää ole. Jos olisi, kärsisi itse.
Ilmaiseksi kaiken pitää tulla ja jos töitä tekee, tulee päätymään muiden orjaksi.
Juuri noista syistä, mitä ap jo luetteli! Artikkelin olennainen asia oli tässä:
Hänen mukaansa yksi tekijä voi olla se, että Virossa pidetään enemmän kiinni perinteisestä opetustavasta. Siinä vastuu lasten oppimisesta on vahvemmin opettajalla.
Ehkä nykyaikaisia oppilaskeskeisiä opetusmenetelmiä käytetään enemmän Suomessa. Itse olen sitä mieltä, että oppilaskeskeisiä menetelmiä kannattaa käyttää vasta sitten, kun oppilas on jo saavuttanut tietyn tietotason ja on tarpeeksi fiksu itsenäiseen opiskeluun, Tire sanoo.
Opettajajohtoisuudesta on tullut kirosana Suomessa ja jo ekaluokkalaiset laitetaan muka-opiskelemaan kaiken maailman ilmiöitä lattialla maaten jossakin seinättömissä monitoimitiloissa. Tämä Suomessa vallalla oleva opiskelukäsitys itseopiskelusta ja uusimman opetussuunnitelman höttö ei perustu mihinkään TIETEELLISEEN tutkimukseen vaan virkamiesten ja poliitikkojen mutuun.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan edelleen niin että PISA tutkimuksia madaltaa Lapin ja Itä-Suomen pojat. Tuosta on kerrottu lehdissä mutta siitä on aikaa. Se on niin että suurin osa pärjää hyvin ja sitten on niitä heikosti pärjääjiä. Kotona täytyy pitää koulua tärkeänä ja kannustaa.
Enkä ihmettele lainkaan koulumenestystä, kun katselee miten käyttäytyvät nykyään. Voisi kuvitella meksikolaisiksi katulapsiksi, mutta ovat supisuomalaisia ja asuvat kalliilla omistusasuntoalueella. En käsitä miten vanhemmat ummistavat silmänsä lapsiensa puuhilta.
Virossa ei ole muumeja laskemassa keskiarvoa.
Hienosti menee, tämäkin on ryzzitty kymmenessä vuodessa.
MIKSI sitten Viron koululaiset ovat parantaneet tuloksiaan Pisa-testeissä, kun suomalaisten pisteet ovat laskeneet?
”Se on miljoonan dollarin kysymys”, sanoo Viron Pisa-testausta johtava Gunda Tire.
Hänen mukaansa yksi tekijä voi olla se, että Virossa pidetään enemmän kiinni perinteisestä opetustavasta. Siinä vastuu lasten oppimisesta on vahvemmin opettajalla.
”Ehkä nykyaikaisia oppilaskeskeisiä opetusmenetelmiä käytetään enemmän Suomessa. Itse olen sitä mieltä, että oppilaskeskeisiä menetelmiä kannattaa käyttää vasta sitten, kun oppilas on jo saavuttanut tietyn tietotason ja on tarpeeksi fiksu itsenäiseen opiskeluun”, Tire sanoo.
Luokkien ilmapiirissäkin voi olla eroja.
Opettaja- ja oppilasvetoisen opetuksen eroista kertoo ehkä jotain myös tämä: peräti joka neljäs oppilas Suomessa sanoo, että kestää kauan ennen kuin oppitunnin alussa luokka rauhoittuu opetukseen. Virossa tällainen rauhattomuus on harvinaisempaa, sillä siitä kertoo vain joka viides oppilas.
Köyhissä kunnissa on varmasti vielä vähemmän resursseja laitta inkluusion tukemiseen kuin uudellamaalla.