Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.

Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.

Ei toimi noin.

En usko, että monikaan pakottaa pakottamalla toimimaan ihmisiä oman halunsa mukaan.

Vaan kyse on toiveesta, ihan normaaleista inhimillisistä asioista.

Joku sanoi, että kun luovut toiveesta saada läheisyyttä ja rakkautta niin silloin saa sitä.

Ei pidä paikkaansa, joillain ehkä.

Nämä ovat niin utopistisia asioita, että reaalielämää elävänä en ole nähnyt montaakaan esimerkkiä tästä luopumisteoriasta.

Suurin osa ihmisistä elää niin, että on jo luopunut miltei kaikesta. Mutta he vain sitten elävät ilman niitä asioita joista ovat luopuneet, ei tilalle ole mitään tullut, kuin ehkä alistuminen tai nöyrtyminen, itsetunnolle se ei taas tee hyvää.

Monet tuntevat itsensä huonommiksi tai masentuvat.

Kyllä nämä todellakin ovat parempiosaisten juttuja. He ehkä joutuvat joskus jostain luopumaan tai vaihtamaan suunnitelmaa tai taktiikkaa.

Mutta silti jää niin paljon jäljelle asioita joita pitävät itsestäänselvyytenä joista jotkut voivat vain haaveilla.

Niiden vaillejäämisten kanssa pitää vain oppia elämään . Surutyö toki kannattaa käydä loppuun, mutta jos olisin itse jäänyt loppuelämäkseni suremaan kaikkea sitä, mitä vaille jäin ja mitä jäi saamatta, koko elämä olisi loppuun asti suremista. Enkä halua olla koko elämääni surullinen. Tein surutyötä pitkään ja olen ollut katkerakin, mutta jos siitä vaiheesta pääsee yli, pystyy hyväksymään elämän realiteetit ja etsii ja keskittyy niihin asioihin, mitä voi saada, niin elämästä voi jopa nauttia. Mulla oli ihan kamala lapsuus, suurin osa ihmisistä ei selviä sellaisista olosuhteista ilman massiivisia, loppuelämän ongelmia. Olen joutunut luopumaan niin monista asioista, etten edes jaksa laskea. Jouduin luopumaan haaveammatistani, jonka olisin voinut saavuttaa, jos lähtökohtani olisivat olleet edes lähemmäs normaalia. Minulla olisi jo perhe, olisi ollut päätä lukea korkeakin tutkinto, mutta kaiken tämän on traumatausta ja oireilu estänyt. Ei voi mitään, olen etsinyt asioita, jotka saavat ja tekevät elämästäni riittävän hyvää ja toisinaan jopa nautinnollista.

Koska en halua kärsiä ja kitua lopun elämäni. En jaksa enkä kestä sellaista elämää. Tuska on ollut niin valtavaa, että siihen hukkuu ja ku o lee ellei päätä päästää irti. On vain pakko jos haluaa elää ja selvitä. Onko se reilua? Ei. Elämä ei vain ole reilua. Silti olen onnekkaampi kuin ne tyttölapset, jotka joutuvat ihmiskaupan uhreiksi jo vauvoina. Toisinaan on tervettä huomata myös ne asiat, joiden suhteen on ollut onnekkaampi kuin joku muu.

Mutta kaikki tämä onnistuu vasta sitten, kun on kipuillut niin paljon, että muuta vaihtoehtoa elämän suhteen ei ole, kuin muuttaa suuntaa. Ja silloinkin on tehtävä tietoinen päätös, tai hukkuu kivun mukana. Olen ollut siinä onnekas, että olen voinut tehdä tietoisen valinnan, kaikki eivät siihen kykene eivätkä pysty. Eikä kyse ole ihmisen heikkoudesta tai huonoudesta, vaan puhtaasti siitä, millaiset geenit on saanu monen asian suhteen (toisin sanoen, kuinka hyvin kykenee sopeutumaan ja modaamaan itseään, tunnistaako muutostarpeen jne.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.

Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.

Tätähän tässä on jankutettu kuuden sivun verran mutta ap ei suostu uskomaan että avain voisi olla siinä että lopettaisi vaatimasta muilta ihmisiltä onnellisuutta.

siis enhän minä siitä ole väittänytkään vastaan. Olen vain kyseenalaistanut tämän "jalon" viisauden, kun lopulta se ei ole mitenkään jalo vaan melko raadollinen. Ja sen, että harva näkee, miten tuossa asetetaan ihmiset kahteen kastiin. Niihin, jotka ovat ansainneet kaikkea hyvää ja kivaa ja niihin, joiden kuuluu olla yksin. 

ap

Olet oikeassa ap.

Mutta tämä on taas näitä kysymyksiä joita on vaike selittää niille jotka ovat sillä toisella puolella aitaa.

Tulee mieleeni keskustelu, jossa toiset naiset ja aviovaimot keskustelivat.

Kumpikin näki asiat omalta kantiltaan. Yhteistä näkökulmaa ei ollut.

Tässäkin on hiukan samaa, tietenkin ihan eri aiheesta.

Ei ap, eikä jotkut muutkaan ole vaatimassa muilta onnellisuutta. Miten näin tämä nähdään.

He vain kyseenalaistavat miksi on väärin toivoa ihan normaaleita asioita. Miksi joidenkin pitää luopua jo ajatuksetakin. Mikä kukaan on sellaista sanomaan, varsinkaan jos itsellä on toisin.

Eihän sille voi mitään että tulee mieleen kun ei ko. ajatuksessa ole mitään väärää tai edes outoa.

Mikä joku toinen ihminen on sanomaan toiselle, että sinä nyt vaan toimit väärin ja muut osaavat toimia oikein näissä asioissa.

Oletteko te muut, jotka olette saaneet parisuhteen tai ystäviä jne. toimineet noin kuin sanotte täällä aloittajalle, tuskin.

Puhutte vain teorian tasolla ja luetun perusteella.

Elämä on paskaa eikä ole väärin toivoa kivoja juttuja, mutta selkeästi se ei auta aptä. Joko hän joutuu tyytymään saamaansa paskaan elämään tai hän joutuu muuttamaan ajattelutapaansa. Hänen valitsemansa valitus ei näytä tekevän hänestä onnellista, mutta hän on vapaa jatkamaan. Maailmankaikkeus ei todellakaan välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.

Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut? 

ap

Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.

Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.

Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.

Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.

Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat. 

ap

Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.

En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys". 

ap

Ihmiset toimii yleensä hyvin itsekkäistä lähtökohdista. Minulla oli todella hyvä ystävä jonka kanssa autoimme toinen toistamme. Minulla oli ihastus yhteen mieheen joka olo eroamassa ja ystäväni tiesi tästä. Puoli vuotta ainakin lämmiteltiin miehen kanssa välejä ja miehen erokin tapahtui tänä aikana. Mies sinkkuuntui ja yhtäkkiä ystäväni alkoikin lirkutella hänelle. Juuri siis tämä hyvä ystäväni joka oli minulle vastikään kertonut kuinka tärkeä olin hänelle. No tämä mies pyysi ystävääni ulos ja ystäväni tuli kertomaan siitä minulle silmät innosta hehkuen. Kerroin että minä pahoitan mieleni jos hän jatkaa yhteydenpitoa miehen kanssa. Ystäväni lupasi lopettaa yhteydenpidon mutta jo viikon sisällä kertoi menevänsä tämän miehen kanssa toisille treffeille. Kerroin rauhallisesti että tämä ylittää rajani enkä voi olla enää ystäväni ystävä ja laitoin ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni jonkun ihmisen kanssa välit poikki. Surin pitkään ystäväni menetystä mutta hyväksyin että hän teki valintansa (mies) ja minä omani (välit poikki). Yli vuoden päästä välirikkomme jälkeen ystävältä tuli viesti jossa hän pyysi anteeksi tapahtunutta. Ei ystävyytemme korjaantunut, mutta koin saavani anteeksipyynnön, mitä kaipasin jo silloin vuosi sitten.

En tiedä saatko tuosta tarinasta mitään irti. Minä ajattelen ettei ystäväni ollut paha ihminen vaikka toimikin niin että pahoitti minun mielen. Minulle oli tärkeää päästä tästä ihmisestä kauemmas. Ja päästämällä irti sain lopen sen mitä kaipasinkin, anteeksipyynnön muodossa tunnustuksen että minäkin olin ollut ystävälleni tärkeä. Ei asioita aina saa juuri siinä paketissa missä toivoisi eikä siihen aikaan kun toivoisi. Ne tulevat kun tulevat ja näyttävät miltä näyttävät.

Minä näen tarinasi eri tavalla. Anteeksipyyntö ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos ystäväsi ei olisi pyytänyt anteeksi, niin et olisi saanut yhtään mitään muuta kuin pahan mielen. Eli sinun toimintasi ei muuttanut kuviossa mitään. Lopulta saamasi parempi mieli oli  sen ystävän käsissä, ei sinun. 

ap

Juuri niin, anteeksipyyntö ei ollut itsestäänselvyys ja juuri siksi oli niin hienoa että sain sen. Ja se tosiaan tuli yli vuoden päästä tapahtuneesta, joten ei minulla ollut enää paha mieli. Ei oikeastaan ollut paha mieli koko aikana, koska koin että olin vapaa tekemään valinnan haluanko tämmöstä ystäväni kaltaista ihmistä elämääni. Tietysti se suretti, mutta sellaista se on. Välillä ihmiset toimivat toisiaan kohtaan väärin. Se ei tee minusta surkimusta sen enempää kuin niistä toisistakaan. Jokaisella on omat traumansa ja motiivinsa jotka vaikuttavat heidän käytökseen. Ei sinunkaan ystäviesi tai poikaystäväsi käytös kerro mitään sinun arvosta vaan se kertoo siitä minkälaisia ihmisiä he ovat. Se kuinka hyväksyt ikävää käytöstä/laiminlyöntejä/ kerjäät huomioita muilta, se kertoo sinusta ja lähinnä siitä ettet arvosta itseäsi. Mielestäni elämässä on hienointa se että aina voi valita. Valitseeko kääntyä pois vai sietää vielä vähän. Ja toki erot on raskaita ja suoraan sanottuna yhtä paskaa mutta myös se olo kun toimii omien arvojen pohjalta niin että voi elää itsensä kanssa on helvetin hieno tunne. Muut ihmiset hylkäävät sinut ennemmin tai myöhemmin. Lopeta sinä itse hylkäämästä itsesi. Ihmisiä kyllä tulee ja menee. Mutta itsesi kanssa elät joka ikinen päivä.

Niin, mutta entä jos et olisi saanut sitä anteeksipyyntöä. Sinun ilosi anteeksipyynnöstä syntyi täysin siitä, että toinen päätti antaa sinulle edes sen. Jos hän ei olisi sitä tehnyt, et olisi saanut mitään muuta kuin kakkaa niskaasi. Ja minusta vähän hassua sanoa, että sinulla ei ollut paha mieli, mutta kuitenkin suretti. 

Ja kyllä minusta se, millaista kohtelua saan jatkuvasti toisilta, kertoo jotain minusta. Ei voi olla sattumaa, että ne ystävät, jotka elävät mukavaa sosiaalista elämää muiden ystäviensä kanssa, eivät vain sattumalta muista soittaa juuri minulle. Tai mies, joka joskus kertoi, miten paljon rakastaa ja ikävöi, nyt yhtäkkiä ei enää teekään niin. 

Ja kyllä, todellakin kertoo, että en arvosta itseäni. Mutta miksi ihmeessä arvostaisinkaan, kun kukaan muukaan ei arvosta. Tuokin on minusta naurettavaa, että pitäisi tuntea itsensä niin mahtavaksi, vaikka koko muu maailma selvästi on näyttänyt, että olet kelvoton. 

ap

En saa sinua näköjään ymmärtämään tarinani pointtia. Anteeksipyyntö konkretisoi sen että olin ollut hänelle arvokas ystävä ja se että välimme rikkoontuivat harmitti häntäkin. Ajattelin näin jo siis ennen anteeksipyyntöä,mutta tuo teko vain vahvisti sen. Yritin tuoda tarinalla esille sen että ihan varmasti sinäkin merkitset ystävällesi paljon enemmän kuin tiedätkään. Me suomalaiset harvoin sanomme mitään ääneen. Tuli mieleen sellainen sanonta että jos uskot ihmisistä pahaa, saat huomata olevasi oikeassa. Jos uskot ihmisistä hyvää, saat huomata olevasi oikeassa. Eli ihmisistä löytyy kumpaakin ja sinä valitset kumpaa ruokit. Olet takertunut että miehesi ei sano että hän ikävöi sinua. Eli näet miehessä pahaa. Hän ei voi edes sitä antaa sinulle. Minä taas näkisin arvokkaana että hän laittaa sinulle iltaisin viestiä. Hän siis ajattelee sinua. Miksi se ei riitä? Hän on vielä myös maisemissa vaikka kerroit että hänkin on väläytellyt eron mahdollisuutta. Se että hän ei ole lähtenyt, kertoo minulle ettet ole hänelle yhdentekevä. Mutta sinä näet kaiken ns. Mustien linssien läpi. Et näe sitä mitä oikeasti tapahtuu vaan näet tapahtumat väritettynä pelolla. Samoin ystävissäsi näet sen etteivät he ota sinuun yhteyttä ja viettävät aikaa keskenään. Et näe sitä että he ovat edelleen puhelun päässä. Ovat edelleen sinun elämässä.

Olen ollut sekä itse masentunut että seurustellut masentuneen kanssa eikä masentuneen läheinen ole helppoa olla. Juurikin tuon tarvitse uuden, negatiivisen kehän ja epäilyjen vuoksi. Herää ennen kuin kartoitan kaikki ihmiset ympäriltäsi. Minä karkoitin aika helvetin monta juuri tuolla marttyyriasenteella nähden vain ihmisissä pahaa. Miesystäväni sanoi minulle kerran että 95% suustani tulevasta puheesta on negaa ja valitusta eikä sitä jaksa kuunnella. Se sattui mutta tänään olen hänelle siitä kiitollinen koska se todellakin herätti minut huomaamaan että mitä paskaa jauhan koko ajan. Tiedät varmaan itsekin että sellaisen ihmisen lähellä on raskasta olla. Älä ole sellainen ihminen. Siihen ei auta ruikutus eikä marina vaan helvetin kova työ terapiassa ja se että alkaa vaan miettimään joka ainoasta asiasta sitä positiivista näkökulmaa

Mutta kun sehän minua onkin rikkonut, kun olen niin monta kertaa ajatellut ihmisistä vain hyvää ja sitten pettynyt karvaasti. Ja aika monet pelkoni ja epäilyni ovat osoittautuneet tosiksi, vaikka olen yrittänyt ne asiat kieltää. Esimerkiksi ensimmäinen poikaystäväni petti minua mennen tullen. En halunnut nähdä sitä vaan uskoin kaikki hänen selityksensä. Olen myös elätellyt esimerkiksi nykyisen miesystävän kohdalla toiveita esimerkiksi lomasuunnitelmista ja ollut niistä iloinen ja innoissani. Sitten hän on pudottanut minut karusti maan pinnalle ja sanonut, että ei hän voi lähteä mihinkään. Sitten kun tällaisia pettymyksiä tulee kymmeniä, kyllä siinä väistämättä alkaa ajatella negatiivisesti ihan kaikesta. Tuon myönnän ja tiedostan, että todellakin ajattelen kaikesta koko ajan tosi negatiivisesti, mutta väitän silti, että kaikki perustuu ihan todellisiin kokemuksiin ja todennäköisyyksiin. Jos esimerkiksi sanon miehelle turhautuneena, että haluaisin tehdä sitä ja tätä, mutta et sinä kuitenkaan ehdi, kyllähän se kuulostaa rasittavalta marinalta, mutta kun se on täyttä totta, niin en suostu ottamaan kaikkia syitä niskoilleni. 

Ja siis ihan aidosti, uusista ihmisistä ajattelen pelkkää hyvää ja esimerkiksi nykyisen miehen muutamaan heikkouteen olen suhtautunut todella ymmärtävästi, mitä kovin moni ei tekisi. 

Mutta kyllä, todellakin olet täysin oikeassa tuossa, että olen äärimmäisen raskas ihminen. Vatvon asioita moneen kertaan ja jauhan ja jauhan. En haluaisi olla sellainen, mutta toisaalta en tiedä, miten voin lopettaa sen joutumatta täydelliseksi kynnysmatoksi. Olen ollut sellainen liian monta kertaa. 

Elätellyt toiveita lomasuunnitelmista? Eli odotat passiivisena että mies suunnittelisi yhteistä lomaa kanssasi? Tai olet pettävän kumppanin kanssa? Ihmisissä hyvän näkeminen ei ole sama asia kuin sinisilmäisyys/typeryys

En ymmärrä kommenttiasi.

Kyllä, ensimmäinen poikaystäväni petti minua ja halusin ummistaa siltä silmäni. Tuossa siis vastasin edelliselle kommentoijalle, joka oletti, että olen olettanut kaikista jo etukäteen pahaa ja sitten ne ovat toteutuneet. En minä niitä asioita ole erityisemmin lietsonut vaan olen aidosti ottanut jokaisen elämääni tulevan ihmisen pelkästään positiivisesti vastaan. 

Ja mikä tuo lomasuunnitelmakysymys on? Niin, ehdotin yhteistä lomamatkaa, mutta hän ei saanut töistä järjestettyä viikonloppua vapaaksi (jolloin meillä kummallakaan ei olisi myöskään lapsia). MItä muuta minä siinä voin tehdä kuin "odottaa passiivisena", että hän sen ajan järjestää? Pitäisikö soittaa työpaikalle, että nyt laitatte puljun kiinni, kun mies lähtee minun kanssani lomalle? 

ap

Otit ihmisen positiivisesti elämääsi vastaan ja huomasit että hän pettää sinua. Jatkoit silti suhdetta. Vaikka otat jonkun ihmisen positiivisesti vastaan ja toimit häntä kohtaan hyvin aikein se ei tarkoita että hän toimisi sinua kohtaan samoin. Vaikka huomasit pettämisen, päätit jatkaa suhteessa. Sinun päätös, sinun virhe. Jos suostut olemaan kynnysmatto, niin ihan varmasti löytyy koko ajan niitä ihmisiä jotka kävelevät ylitsesi.

Ja tuo lomajuttu. Sinulla on vapaata. Haluat lähteä lomalle. Miehelläsi ei järjesty loma. Mitä teet? Jäät kotiin ja mariset kun et päässyt lomalle. Kuka tässä taas tekikään sen päätöksen että viikonloppu oli kurja??

Siis pointti tuossa tarinassa loppuu tuohon. Puhuin ainoastaan siitä, miten otan ihmiset vastaan elämääni. En siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun luottamukseni petettiin. Kommentoija oletti, että kohtelen ihmisiä jo valmiiksi epäluotettavina. 

Ja lomajuttua en ymmärrä vieläkään. Tuokin oli esimerkki tilanteesta, jossa olen esittänyt miehelle toiveen. Se, mitä sen jälkeen on tapahtunut, ei liity tuohon mitenkään. Totuus nyt on, että ellei mies saa töistä vapaata, meillä ei ole mahdollisuutta yhteiseen lomaan. Vaikka nyt miten haukkuisit minua marisijaksi, se nyt vain on totta ja yksi tosielämässä käymämme keskustelu enkä tuossa nyt mistään muusta puhunut. 

Sanoit aiemmin että olit pidempään suhteessa tämän pettäjän kanssa. Joten tiesit siis tasan tarkkaa mitä oli tarjolla ja silti jäit. Yksi tärkeä, joskin aika vaikea asia siinä että voi joskus edes tulla jotakuinkin onnelliseksi on se että ottaa vastuun omasta elämästä. Ap ei tämän ketjun perusteella ole vielä ottanut.

Ja et tietenkään tajua tuota lomajuttua koska olet itsepintaisesti takertunut siihen mitä vaille taas kerran jäit ja näet asian vain uhrin näkökulmasta. Pidä toki se, äläkä yritäkään ymmärtää.

Niin, eli mikä se pointtisi nyt on? Juu, olin hirveän tyhmä. Oletko nyt tyytyväinen? En puhunut tuossa mistään muusta kuin siitä, millä asenteella LÄHDIN siihen suhteeseen. 

Ja loma-asiasta en edelleenkään sanonut mitään muuta kuin siitä, millä tavalla otin asian esiin miehen kanssa. En MITÄÄN MUUTA. 

Kummastakaan en ole märissyt mitään sen kummempaa enkä edes kertonut, miten tilanteet etenivät. Eli mikä se sinun ongelmasi nyt on, kun väität minun sanoneen jotain, mitä en ole edes sanonut. Nuo olivat esimerkkejä ihan eri aiheisiin, kuin mistä sinä nyt jankutat. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanisi ahdistaa kun koko ajan vaadit häneltä ystävällisyyttä ja huomiota. Peräänny ja anna hänelle tilaa. Eli luovu ja päästä irti. Sen jälkeen voit saada huomiota kumppaniltasi. Mutta ittipäästämisen pitää lähteä sydämestä, ei vain sen vuoksi että irtipäästämisellä saavuttaisit jotain. Tutumpi ajatus on ehkäpä että kun päästää irti, lakkaa myös odottamasta toisilta ihmisiltä liikoja ja kun odotukset laskevat, kanssaihmiset luonnostaan ylittää ne = kokee saavansa jotakin enemmän.

Eli tuohan on juuri sitä, että se, että ei enää halua jotain, lasketaan sen asian saamiseksi. Eli käytännössähän tuo ei tarkoita yhtään mitään muuta kuin sitä, että pitää vain hyväksyä, että niitä asioita ei saa. Eli minun tapauksessani pitää vain hyväksyä, että olen yksin. Hieno filosofia eikä lainkaan "epäreilu".

Hieno filosofia sekin, että älä vain koskaan muuta itsessäsi mitään tai huomaa omia vikoja sitä ja muutu sitten marttyyriksi. 👍

No sitähän tässä olen vuosia ihmetellytkin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni. Mutta kukaan ei kerro. Lässytetään vain, että pitää löytää se oma polku. Yksinäistä on tällä polulla. 

ap

Opettele olemaan yksin, niin että oikeasti nautit siitä. Ilmam tätä taitoa voit vaikuttaa aika takertuvalta, se alkaa usein ahdistaa ihmisiä.

Sinun tapauksessa se "luopuminen" voisi olla juuri tuo, että luovut siitä pakonomaisesta yrityksestä rakentaa sosiaalisia suhteita, käytä se sama tarmo itseesi.

Silti, pyydä edelleen kaveria ulos, mutta mene yksin jos kaveri ei pääse. Älä pyydä liian usein kuitenkaan. Auta edelleen, mutta vähän rennommalla otteella.

Tee kumppanisi kanssa asioita, mutta tee jotain omaa yksin välillä. Mielellään ennen kuin pyytää tilaa.

Näin annat ihmisille tilaa hengittää ja he voivat nauttia seurastasi. Ja sinä saat myös.

Juu, olen yrittänyt. Päässä vain jyskyttää pelko, että se ei auta ja menetän miehen joka tapauksessa. Tuntuu, että nykyään hän ei halua tehdä minun kanssani mitään vaan on mieluummin töissä. 

ap

Ehkä se ei ole sinulle oikea mies. Kaikki tarvitsevat läheisyyttä eri määrän. Ehkä hän on vain kyllästynyt sinuun, siitä ei yleensä ole paluuta. Onnesi ei onneksi ole todellakaan tämän yhden miehen hallussa. Olet saanut paljon viisaita neuvoja. Viisain on se, että jokaisen on opittava olemaan yksin. Vasta sitten voi lähteä oikeista syistä parisuhteeseen. Jos vielä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun esimerkissä tämä on helppoa. Kun luovut vaatimuksista ja tarvitsuvuudesta, saat rakkautta ja läheisyyttä.

Niin se vaan menee.

Eli mistä minä sen sitten yhtäkkiä saan? Parisuhteessani oli tilanne, että mies pyysi enemmän tilaa ja minä annoin. Nyt tuntuu, että hän on vain entistä kauempana enkä saa enää senkään vertaa kuin aiemmin. Sama juttu kavereiden kanssa. Ei ole puhelin soinut kertaakaan, kun olen itse lopettanut yhteydenotot. 

ap

Ehkä annoit tilaa vastentahtoisesti. Et sen vuoksi, että olisit iloisena ja ymmärtäväisenä sitä antanut. Ihmiset vaistoavat, jos joku tarvitsee koko ajan liikaa. Sellaiselle ihmiselle ei mikään koskaan riitä. Jos olisit iloinen omassa elämässäsi, haluaisi miehesi todennäköisesti olla siinä mukana. Silloin hänellä ei olisi velvollisuutta tehdä sinua onnelliseksi vaan voisitte olla onnellisia yhdessä.

Jos pääsisit sellaiseen tilaan, jossa olet tyytyväinen elämääsi ja siitä tilasta käsin pyytäisit esim. mieheltäsi läheisyyttä yms. hän voisi vastata siihen ihan normaalisti antamalla läheisyyttä. Se ei olisi enää mikään ahdistava asia, jossa hän ei riitä. Samoin, jos sanoisit ystävällesi, että haluaisit nähdä tätä, olisi ystäväsi varmaan mielissään.

Yrität ehkä manipuloimalla saavuttaa oman päämääräsi, enemmän huomiota mieheltäsi ja ystäviltäsi. Se ei kuitenkaan onnistu, koska ihmiset alitajuisesti vaistoavat sen. Olet vähän jumissa tuossa tarvitsevuudessa. Se on tietysti surullinen tila, mutta ainoa asia, joka auttaa, on tehdä itsesi onnelliseksi, vaikka harrastuksella, katsomalla hyvän elokuvan, lukemalla, mitä tahansa keksit. Teet sen vain itsesi vuoksi. Toiset ihmiset huomaavat tyytyväisyytesi ja tulevat automaattisesti lähemmäksi, koska sellaiset ihmiset ovat mukavia. Silloin olet luopunut huomion tarpeestasi ja kuitenkin alat saada sitä.

En vain tajua tuota. Eikö tuo tarkoittaisi, että en edes haluaisi enää sitä läheisyyttä, joten miksi silloin edes sitä enää pyytäisin. 

Juu, ehkä olen käyttänyt aika paljon manipulointia miehen kanssa. Myönnän sen. Mutta aika paljon olen puhunut asioista suoraan. Ihan vain sanonut miehelle, että haluan läheisyyttä, ja joskus pari kaunista sanaa. Sen jälkeen olen antanut tilaa ja aidosti odottanut, että mies ei ole vain hoksannut ja sitten joskus päättää yllättää minut. En tiedä onko se väärin, kun olen sitten katkeroitunut, kun niitä sanoja en koskaan pitkänkään ajan jälkeen saanut. Eikö näistä puhuta esimerkiksi ihan pariterapiassakin, että kerrotaan, millaisia huomionosoituksia toiselta toivoo ja niin se asia sitten lähtee korjaantumaan, kun molemmat kertovat asioista avoimesti. Onko se sitten manipulointia ja tarvitsevuutta, en tiedä? Itse olen ajatellut sen avoimuudeksi, mutta nyt olen tajunnut, että pieleen on mennyt ja pahasti. Eli olisi kai sittenkin pitänyt vain pitää suu kiinni eikä edes yrittää ilmaista mielipiteitään ja toiveitaan. 

ap

Kaipa se vähän tarkoittaa sitä, että et enää tarvitse sitä läheisyyttä :) Mutta ehkä sillä tavalla, että vaikka tarvitset sitä (kaikki ihmiset tarvitsevat ja kaipaavat läheisyyttä...), niin hyväksyt sen, että nyt et sitä saa ja se voi olla surullista, mutta silti olet omassa elämässäsi tyytyväinen ja teet paljon sen eteen, että olet koko ajan tyytyväisempi ja iloisempi (iloisuus muuten on minun nähdäkseni se, mihin miehet reagoivat tosi positiivisesti). Vähän niinkuin että elämä on nyt hyvää ja jos siihen tulee lisää läheisyyttä, niin se on bonusta. Että kaikki hyvä, mitä siihen tulee on aina plussaa, josta tulet vielä iloisemmaksi. Kuulosti ehkä epäselvältä...

Sitten toinen konsti miesten kanssa on se, että "valehtelee" asioista. Voi sanoa silloin kun vaikka halataan yms. että: "Ihanaa, kun me halaillaan niin paljon." ja hymyillä iloisesti. Kuulostaa vähän hölmöltä, mutta toimii jostain ihmeen syystä miesten kanssa. Jos jatkaa tuota, niin ne alkaa jotenkin uskomaan sen ja toteuttamaan sitä. Miehet jotenkin uskoo todeksi sen, mitä niiden naiset niille sanoo. Eli jos sanot positiivisia juttuja, joista kiittelet ja olet iloinen, niin ne tekee enemmän niitä. Jos taas sanot negatiivisia juttuja ja olet pettynyt, ne ajattelee, että ne on pettäneet sut jotenkin ja tekee yhä vähemmän niitä juttuja. No, tätä ei tarvii uskoa, kuulostaa hullulta :) mutta kannattaa kokeilla. Siinä tosin menettää sen "oikeassa olemisen" ilon. Koska oikeastihan olet tullut surulliseksi siitä, että saat niin vähän huomiota mieheltä ja tuntuisi reilulta, että se tunnustaisi sen ja pyytäisi anteeksi. Mutta useimmiten nää asiat ei vaan mene niin...eli pitää valita, haluaako lisää huomiota, vai haluaako olla oikeassa :)

Tämä oli oikeastaan hauska ajatus. En vain haluaisi mitenkään manipuloida, mutta ainakin enemmän positiivista voisi yrittää. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumppanisi ahdistaa kun koko ajan vaadit häneltä ystävällisyyttä ja huomiota. Peräänny ja anna hänelle tilaa. Eli luovu ja päästä irti. Sen jälkeen voit saada huomiota kumppaniltasi. Mutta ittipäästämisen pitää lähteä sydämestä, ei vain sen vuoksi että irtipäästämisellä saavuttaisit jotain. Tutumpi ajatus on ehkäpä että kun päästää irti, lakkaa myös odottamasta toisilta ihmisiltä liikoja ja kun odotukset laskevat, kanssaihmiset luonnostaan ylittää ne = kokee saavansa jotakin enemmän.

Eli tuohan on juuri sitä, että se, että ei enää halua jotain, lasketaan sen asian saamiseksi. Eli käytännössähän tuo ei tarkoita yhtään mitään muuta kuin sitä, että pitää vain hyväksyä, että niitä asioita ei saa. Eli minun tapauksessani pitää vain hyväksyä, että olen yksin. Hieno filosofia eikä lainkaan "epäreilu".

Hieno filosofia sekin, että älä vain koskaan muuta itsessäsi mitään tai huomaa omia vikoja sitä ja muutu sitten marttyyriksi. 👍

No sitähän tässä olen vuosia ihmetellytkin, että mitä minun pitää muuttaa itsessäni. Mutta kukaan ei kerro. Lässytetään vain, että pitää löytää se oma polku. Yksinäistä on tällä polulla. 

ap

Opettele olemaan yksin, niin että oikeasti nautit siitä. Ilmam tätä taitoa voit vaikuttaa aika takertuvalta, se alkaa usein ahdistaa ihmisiä.

Sinun tapauksessa se "luopuminen" voisi olla juuri tuo, että luovut siitä pakonomaisesta yrityksestä rakentaa sosiaalisia suhteita, käytä se sama tarmo itseesi.

Silti, pyydä edelleen kaveria ulos, mutta mene yksin jos kaveri ei pääse. Älä pyydä liian usein kuitenkaan. Auta edelleen, mutta vähän rennommalla otteella.

Tee kumppanisi kanssa asioita, mutta tee jotain omaa yksin välillä. Mielellään ennen kuin pyytää tilaa.

Näin annat ihmisille tilaa hengittää ja he voivat nauttia seurastasi. Ja sinä saat myös.

Juu, olen yrittänyt. Päässä vain jyskyttää pelko, että se ei auta ja menetän miehen joka tapauksessa. Tuntuu, että nykyään hän ei halua tehdä minun kanssani mitään vaan on mieluummin töissä. 

ap

Ehkä se ei ole sinulle oikea mies. Kaikki tarvitsevat läheisyyttä eri määrän. Ehkä hän on vain kyllästynyt sinuun, siitä ei yleensä ole paluuta. Onnesi ei onneksi ole todellakaan tämän yhden miehen hallussa. Olet saanut paljon viisaita neuvoja. Viisain on se, että jokaisen on opittava olemaan yksin. Vasta sitten voi lähteä oikeista syistä parisuhteeseen. Jos vielä haluaa.

En nyt varsinaisesti haluaisi puhua, onko mies oikea vai ei, enkä myöskään kuulla mitään pettämisvihjailuja tms. Tämä nyt vain tuntuu olevan story of my life, eikä varsinaisesti tunnu olevan väliä, kenestä on kyse, kun aina kuitenkin käy näin. Oli ystävä tai poikaystävä tai opiskelutoveri tai mitä tahansa. 

ap

Miksi kun ap kyseenalaistaa ja kirjoittaa ihan järkevästi niin sanotaan, että hän märisee?

Kuinka moni teistä, jotka näin sanovat tai ärtyvät hänen kommenteistaan edes miettii niitä syvällisesti.

Minusta tuntuu, että hän on liian fiksu ja pystyy asettamaan hyviä vasta-argumentteja niin se ärsyttää.

Kun hän vain myöntelisi juu juu, olette oikeassa, niinhän se on, olen väärässä, Kiitos kiitos teille niin olisikin ok.

Olen ennenkin huomannut, että kun on omaperäisiä ja perusteltuja kommentteja ja asioiden kyseenalaistamistä niin ihmiset ärtyvät. Ihminen koetaan hankalaksi.

Helpompi ajatella: Kun kerran niin on kirjakin kirjoitettu ja vielä joku Tommy Hellsten niin tottahan sen täytyy olla.

Tuo oli hyvä esimerkki, että köyhien pitää luopua niistäkin asioista joista hyvin monet ovat pakon edessä jo luopuneet niin säästöön jää satasia. Sitä neuvoahan täällä ja monessa muussakin mediassa tarjoillaan mielellään.

"Pitäähän sen niin olla kun kirjoitetaan. He eivät vaan ymmärrä eivätkä osaa, minä ainakin ymmärtäisin ja osaisin toimia niin jos olisin köyhä/yksinäinen/siinä tilanteessa/asemassa" kuin se kuuluisa joku muu jota neuvotaan.

Helppoa sanoa jos ei ole sen toisen kengissä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kun ap kyseenalaistaa ja kirjoittaa ihan järkevästi niin sanotaan, että hän märisee?

Kuinka moni teistä, jotka näin sanovat tai ärtyvät hänen kommenteistaan edes miettii niitä syvällisesti.

Minusta tuntuu, että hän on liian fiksu ja pystyy asettamaan hyviä vasta-argumentteja niin se ärsyttää.

Kun hän vain myöntelisi juu juu, olette oikeassa, niinhän se on, olen väärässä, Kiitos kiitos teille niin olisikin ok.

Olen ennenkin huomannut, että kun on omaperäisiä ja perusteltuja kommentteja ja asioiden kyseenalaistamistä niin ihmiset ärtyvät. Ihminen koetaan hankalaksi.

Helpompi ajatella: Kun kerran niin on kirjakin kirjoitettu ja vielä joku Tommy Hellsten niin tottahan sen täytyy olla.

Tuo oli hyvä esimerkki, että köyhien pitää luopua niistäkin asioista joista hyvin monet ovat pakon edessä jo luopuneet niin säästöön jää satasia. Sitä neuvoahan täällä ja monessa muussakin mediassa tarjoillaan mielellään.

"Pitäähän sen niin olla kun kirjoitetaan. He eivät vaan ymmärrä eivätkä osaa, minä ainakin ymmärtäisin ja osaisin toimia niin jos olisin köyhä/yksinäinen/siinä tilanteessa/asemassa" kuin se kuuluisa joku muu jota neuvotaan.

Helppoa sanoa jos ei ole sen toisen kengissä.

Kiitos tästä kommentista. Olen itsekin huomannut, että on tiettyjä puhkikuluneita fraaseja, joiden kyseenalaistamista ei ymmärretä ollenkaan tai niitä käytetään perusteina ihan väärissä kohdissa. Tästä tulee usein mieleen, että ei itse jakseta ajatella, kun joku viisas on ajatellut sen jo valmiiksi. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue se Hellstenin kirja. Siinä se selitetään. Ei kukaan sitä sulle jaksa tänne referoida.

Olen lukenut, mutta en ymmärrä. Paitsi juuri noin, että kun lakkaa haluamasta, se jotenkin lasketaan saamiseksi. 

ap

Jos haluat eteenpäin elämässä, sinun täytyy kohdata kipupisteesi. Lopeta ulkoisiin tekijöihin turvautuminen ja käänny pohtimaan elämääsi ja mieti miksi toimit niin kuin toimit.

Pohdin elämääsi lapsuudesta aikuisuuteen rehellisesti, traumat jne.

Ammattilaisterapia on hyvä keino jos ei yksin pääse eteenpäin.

Terapiassa olen käynyt vuoden. Kun elämä ja sisin vain kumisee tyhjyyttään, ei vain tiedä, mitä tässä pitäisi tehdä. 

ap

Ne on niitä lapsuuden yksinäisyyden kokemuksia, kun on ollut turvaton olo.

Ne ovat kuitenkin tunteita, joilla ei ole tässä nykyhetkessä totuuspohjaa. Olet nyt aikuinen. Olet nyt turvassa. Voit nyt tehdä toisin.

Hyvä, että tiedostat tuon tunteen.

Elä elämääsi kokeile asioita. Opettelet ymmärtämään itseäsi. Opit pikkuhiljaa sen, että se tyhjyyden tunne on se joskus lapsena koettu tunne. Se pukkaa esiin monta kertaa. Nyt kun tiedostat ja opettelet välineitä sen kanssa elämiseen, niin se oleminen vähitellen helpottuu. Alat ymmärtää itse itseäsi.

Alat myös hyväksyä sen, että olet hyvä ja hieno ja arvokas juuri omana itsenäsi. Sinun ei tarvitsevitsrösi paeta. Voit olla se sukuun joka lohduttaa sitä pientä ihmistä, joka kokee sen tyhjyyden ja hylätyn olon.

Vuosi ei ole vielä pitkä aika terapiassa. Hienoa, että otat terapian vastaan ja saat käydä siellä. Siitä voit olla kiitollinen itsellesi, että teet sen ja voit olla kiitollinen, että saat tuon mahdollisuuden työstää tuen kanssa.

Ei muuta kuin hienoa matkaa!

Annoin anteeksi ja luovuin kaikesta menneestä!979

Ei kaikki miehet toimi noin, että kun nainen uskottelee jotain asiaa miehelle, vaikka se ei ole totta niin miehet luulevat ja vähitellen uskovat että se onkin totta. Viittaan tuohon halaamisten liiotteluun.

Toisaalta olen niin suoraviivainen ilmeisesti, että en pysty manipuloimaan tai puhumaan sellaista mikä ei ole totta. Koska ensinnäkin uskon (ja todella toivon), että mies on ihan älykäs ihminen ja osaisi lukea mitä yritän, ja toisaalta tuntisin itseni ihan pöntöksi.

Tiedän, että on paljon naisia, jotka ohjailevat ja puhuvat omaan suuntaansa niin, että mies ei sitä yhtään huomaa ja nainen saa sen asian mitä haluaa. Tai mies huomaa, muttei välitä, saattaa olla imarreltukin tms.

Mielestäni parisuhteen pitää olla sellainen, että hellyyttä ja huomiota saa luontaisesti. Ja miehen pitää olla niin älykäs, että hän sen tajuaa niin toimia. Ja tajuaa myös kun häntä hupsutetaan.

Parisuhteen pitää toimia ilman mitään temppuilua tai uskottelua olemattomilla asioilla.

En vaan jaksaisi. Kyllä asioista pitää voida keskustella suoraan.

Tottakai hellyyttä annetaan ja pitää saada, puolin ja toisin, mutta se vain tapahtuu ilman ohjailua ja kikkailua. Jos ihmiset ovat oikeita toisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kun ap kyseenalaistaa ja kirjoittaa ihan järkevästi niin sanotaan, että hän märisee?

Kuinka moni teistä, jotka näin sanovat tai ärtyvät hänen kommenteistaan edes miettii niitä syvällisesti.

Minusta tuntuu, että hän on liian fiksu ja pystyy asettamaan hyviä vasta-argumentteja niin se ärsyttää.

Kun hän vain myöntelisi juu juu, olette oikeassa, niinhän se on, olen väärässä, Kiitos kiitos teille niin olisikin ok.

Olen ennenkin huomannut, että kun on omaperäisiä ja perusteltuja kommentteja ja asioiden kyseenalaistamistä niin ihmiset ärtyvät. Ihminen koetaan hankalaksi.

Helpompi ajatella: Kun kerran niin on kirjakin kirjoitettu ja vielä joku Tommy Hellsten niin tottahan sen täytyy olla.

Tuo oli hyvä esimerkki, että köyhien pitää luopua niistäkin asioista joista hyvin monet ovat pakon edessä jo luopuneet niin säästöön jää satasia. Sitä neuvoahan täällä ja monessa muussakin mediassa tarjoillaan mielellään.

"Pitäähän sen niin olla kun kirjoitetaan. He eivät vaan ymmärrä eivätkä osaa, minä ainakin ymmärtäisin ja osaisin toimia niin jos olisin köyhä/yksinäinen/siinä tilanteessa/asemassa" kuin se kuuluisa joku muu jota neuvotaan.

Helppoa sanoa jos ei ole sen toisen kengissä.

Ymmärrän ap:ta, olen pohtinut samoja juttuja aikaisemmin ja ollut samassa pisteessä. Ja samalla tavalla kyseenalaisten kaikkien neuvot, koska kukaan ei voinut ymmärtää ja helppohan se muiden on sanoa, koska elämä on ollut heillä helpompaa. Kaikki nuo tunteet ja ajatukset ovat normaaleja ja kuuluvat tuohon vaiheeseen, mutta ellei halua kärsiä koko loppuelämäänsä, niistä on vain pakko löytää ulospääsy. Ja se valitettavasti löytyy kliseiden kautta.

Sehän tuossa onkin niin epäreilua ja turhauttavaa, että elämä on rikkonut ja muut ihmiset, mutta itse pitää itsensä ”korjata”. Valitettavasti siihen ei vain tunnu olevan muuta keinoa. On vain pakko alkaa keskittyä itseensä, muuttaa ajattelu- ja reagointimalleja ja opetella - niin typerältä kuin se kuulostaakin - rakastamaan itseä. Tekemään niitä asioita, jotka tekevät hyvää itselle vahingoittamatta muita. Omaa elämää ei kannata myöskään liikaa verrata muiden eikä liikaa jumittaa siihen, miten paljon paremmin muilla on asiat ja miten paljon onnekkaampia muut ovat. Joillakin elämä suosii, joillakin ei, ei sille oikein mitään voi. Ainoastaan itseä ja omia ajattelumallejaan voi muuttaa. Olla rehellinen itselle, omille tarpeille ja sille, mikä on riittävän hyvää. Täydellistä elämää ei ole kenelläkään, vaikka monilla on paljon helpompaa.

Ap:n muihin kirjoittajiin kohdistama kyseenalaistaminen paljastaa ongelman ytimen. Negatiivisen suhtautumisen. Älyllä ei ole tässä mitään tekoa tai sillä, miten taitavasti puhuu muut kirjoittelijat suohon. Kyse on asenteesta.

Tämän keskustelun suljettuani unohdan Ap:n ja muut kirjoittelijat. Ap jatkaa elämäänsä kaikkeen negatiivisesti ja valittaen suhtautuen, ellei päätä muuttaa asennoitumistaan. Negatiivisuudesta kärsii eniten Ap itse. Emme me muut.

Ei tarvitse kuunnella, ei miettiä sen syvällisemmin myöskään mitä muut kirjoittelijat tarkoittaa. Saa jatkaa päänsä paukuttamista seinään, taitavin ja syvällisin sanankääntein, jos haluaa.

Näitä valittajaihmisiä, jotka lankeavat samaan ansaan on yllättävän paljon. Heitä yhdistää negatiivisuus, kyynisyys ja se ajatusvirhe, että he kuvittelevat em. piirteiden olevan tervettä kriittisyyttä, joka viestii älyä ympärilleen. Niin he panevat valittaen koko elämänsä. Illanvietossa nämä ihmiset voivat olla oikein viihdyttäviäkin, tilannekomiikkan taju ja valittamisen taso on hiottu huippuunsa.

Jos jotakuta ihmisryhmää kohtaan tunnen myötätuntoa, niin heitä. Kaikesta älystään huolimatta ovat kykenemättömiä näkemään, että he yksin syövät negatiivisuuden soppaansa, usein läpi elämän.

Ne, joita he kadehtivat, ovat ihmisiä joilla ei ole ollut enemmän onnea, paremmat lähtökohdat, vähemmän vastoinkäymisiä. Vaan parempi resilienssi ja hyväksyvämpi asenne elämään. Kykyä olla naiivi ja nähdä sitä kuuluisaa positiivisuutta sielläkin, missä muut eivät näe. Resilienssiäkin voi kehittää.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki miehet toimi noin, että kun nainen uskottelee jotain asiaa miehelle, vaikka se ei ole totta niin miehet luulevat ja vähitellen uskovat että se onkin totta. Viittaan tuohon halaamisten liiotteluun.

Toisaalta olen niin suoraviivainen ilmeisesti, että en pysty manipuloimaan tai puhumaan sellaista mikä ei ole totta. Koska ensinnäkin uskon (ja todella toivon), että mies on ihan älykäs ihminen ja osaisi lukea mitä yritän, ja toisaalta tuntisin itseni ihan pöntöksi.

Tiedän, että on paljon naisia, jotka ohjailevat ja puhuvat omaan suuntaansa niin, että mies ei sitä yhtään huomaa ja nainen saa sen asian mitä haluaa. Tai mies huomaa, muttei välitä, saattaa olla imarreltukin tms.

Mielestäni parisuhteen pitää olla sellainen, että hellyyttä ja huomiota saa luontaisesti. Ja miehen pitää olla niin älykäs, että hän sen tajuaa niin toimia. Ja tajuaa myös kun häntä hupsutetaan.

Parisuhteen pitää toimia ilman mitään temppuilua tai uskottelua olemattomilla asioilla.

En vaan jaksaisi. Kyllä asioista pitää voida keskustella suoraan.

Tottakai hellyyttä annetaan ja pitää saada, puolin ja toisin, mutta se vain tapahtuu ilman ohjailua ja kikkailua. Jos ihmiset ovat oikeita toisilleen.

Ei se välttämättä ihan täysin noinkaan mene. Minulla ja miesystävälläni on erilainen tarve läheisyydelle. Hän tottunut aikaisemmassa suhteessaan ja elämässä ylipäätänsä siihen, että kosketusta, sellaista hipsutusta ja sylissä oloa ei juurikaan ole ollut. Minä taas kaipaan sylissä oloa ja hellyyttä, kosketusta. Olen kertonut tarpeistani, kertonut hyvin selvästi, mitä tarvitsen että pystyn suhteessa olemaan. Samoin olen tehnyt muiden asioiden suhteen esimerkiksi kertonut suoraan haluavani lapsen ja naimisiin silloin, kun ostetaan isompaa yhteistä omaisuutta ja kertonut, että kanssani nämä ovat suhteen jatkumisen edellytyksiä. En pakota miestä mihinkään, hänellä on yhtälainen vapaus lähteä suhteesta milloin vain. Olen vain pyytänyt häntä olemaan suora ja rehellinen sen suhteen, haluaako hän samoja asioita ja onko esim. hellyyden suhteen olemassa jotain kultaista keskitietä, että mies opettelee koskettamaan ja minä annan miehelle tilaa ja aikaa opetella ja hyväksyn sen, että hellyyttä ei ole samassa suhteessa mitä aikaisemmassa suhteessani. Kyse on kompromisseista, siitä että asettaa omat rajansa, seisoo niiden takana ja antaa toiselle vapauden joko olla rinnalla tai lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n muihin kirjoittajiin kohdistama kyseenalaistaminen paljastaa ongelman ytimen. Negatiivisen suhtautumisen. Älyllä ei ole tässä mitään tekoa tai sillä, miten taitavasti puhuu muut kirjoittelijat suohon. Kyse on asenteesta.

Tämän keskustelun suljettuani unohdan Ap:n ja muut kirjoittelijat. Ap jatkaa elämäänsä kaikkeen negatiivisesti ja valittaen suhtautuen, ellei päätä muuttaa asennoitumistaan. Negatiivisuudesta kärsii eniten Ap itse. Emme me muut.

Ei tarvitse kuunnella, ei miettiä sen syvällisemmin myöskään mitä muut kirjoittelijat tarkoittaa. Saa jatkaa päänsä paukuttamista seinään, taitavin ja syvällisin sanankääntein, jos haluaa.

Jos tuo ” saat sen mistä luovut” on typerä lause, niin vielä tyhmempi on tuo”vaihda vaan asennetta ja kaikki järjestyy”. Sanoisiko joku joka valittaa ettei hänellä ole ruokaa ja siksi nälkä, että ota vaan vähän erilainen asenne ja ole kiitollinen pienistä asioista, kuten siitä, että kykenet vielä tuntemaan näläntunnetta. Ap:ssa ei ole sen enempää vikaa kuin olosuhteista johtuvista syistä, joiden muuttaminen voi olla todella vaikeaa. Haitissa asuvan on vaikea päästä eroon nälästä, kun ympärillä ei vaan ole ruokaa.

Suomessa yksinäisyydestä on vaikea päästä eroon, koska niitä läheisyyttä ja aitoa ystävyyttä haluavia on niin vähän. Ollaan yksin, ehkä tosiaalta halutaan ystäviä, mutta sitten kun kysytään tekoja alkaa se selittely. Tarvitaan paljon omaa aikaa, on jo ne ystävät, ei ehditä, muu perhe menee edelle, työ menee edelle, latausaikana pitää olla yksin, oma tila on tärkeää ym.

Ystävyydessä kyse on kahdesta ihmisestä, ei omasta asenteesta. Jos sitä toista ihmistä ei ole, ei sitä voi kehittää millään omalla asenteella. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos on yksin onko myönteinen tai kielteinen asenne, koska on aina vaan yksin. Monesti se on vain muiden selittelyä, että asenteeesi takia et pääse siihen ystävyystilanteeseen ja siksi sinulla ei ole ystäviä. Mutta voin vannoa, että sillä hetkellä kuin pienikin toivonpilkahdus ystävyydestä tulee asenne on kyllä kunnossa, eikä se ole negatiivinen.

Eihän joku työtönkään ryhdy tai jatka negatiivisuutta, jos kerrankin työnantaja soittaisi ja tarjoaisi töitä tai nälkiintyneelle tarjottaisiin ravintolaillallista.

Siihen on syynsä miksi moni löytää ystäviä töistä tai opintojensa aikana ja etätyöt ym. ovat lisänneet yksinäisyyttä. Ilman raaka-aineita ei mikään asenne muuta tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Näitä valittajaihmisiä, jotka lankeavat samaan ansaan on yllättävän paljon. Heitä yhdistää negatiivisuus, kyynisyys ja se ajatusvirhe, että he kuvittelevat em. piirteiden olevan tervettä kriittisyyttä, joka viestii älyä ympärilleen. Niin he panevat valittaen koko elämänsä. Illanvietossa nämä ihmiset voivat olla oikein viihdyttäviäkin, tilannekomiikkan taju ja valittamisen taso on hiottu huippuunsa.

Jos jotakuta ihmisryhmää kohtaan tunnen myötätuntoa, niin heitä. Kaikesta älystään huolimatta ovat kykenemättömiä näkemään, että he yksin syövät negatiivisuuden soppaansa, usein läpi elämän.

Ne, joita he kadehtivat, ovat ihmisiä joilla ei ole ollut enemmän onnea, paremmat lähtökohdat, vähemmän vastoinkäymisiä. Vaan parempi resilienssi ja hyväksyvämpi asenne elämään. Kykyä olla naiivi ja nähdä sitä kuuluisaa positiivisuutta sielläkin, missä muut eivät näe. Resilienssiäkin voi kehittää.

Negatiivisuus ja pessimistisyys kuuluu myös masennukseen. Masennuksesta parantumiseen tarvitsee sekä ulkopuolista apua, että omaa työtä. Kamala sairaus, luulin etten ikinä parannu siitä, koska aloin oireilemaan jo ala-asteen neljänneltä. Pelkäsin että olisin yksi niistä kroonikoista, joilla masennus seuraa hautaan asti. Varsinkin kun sain jälleen saman diagnoosin vielä lähemmäs kolmekymppisenä.

Elämän vastoinkäymisiä kestää ihan eri tavalla, kun ei ole masennusta sekoittamassa pakkaa entisestään. Se on kuin musta aukko, joka imee sisäänsä kaiken valon.

Halusi tai ei, länsimaisen ihmisen elämän mielekkyys on paljolti asenteesta ja omasta suhtautumisesta kiinni. Siinäpä se. Ei voi reklamoida eikä palauttaa hyllylle, jos ei kelpaa. Eikä auta valittaa muille asiakkaille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n muihin kirjoittajiin kohdistama kyseenalaistaminen paljastaa ongelman ytimen. Negatiivisen suhtautumisen. Älyllä ei ole tässä mitään tekoa tai sillä, miten taitavasti puhuu muut kirjoittelijat suohon. Kyse on asenteesta.

Tämän keskustelun suljettuani unohdan Ap:n ja muut kirjoittelijat. Ap jatkaa elämäänsä kaikkeen negatiivisesti ja valittaen suhtautuen, ellei päätä muuttaa asennoitumistaan. Negatiivisuudesta kärsii eniten Ap itse. Emme me muut.

Ei tarvitse kuunnella, ei miettiä sen syvällisemmin myöskään mitä muut kirjoittelijat tarkoittaa. Saa jatkaa päänsä paukuttamista seinään, taitavin ja syvällisin sanankääntein, jos haluaa.

Jos tuo ” saat sen mistä luovut” on typerä lause, niin vielä tyhmempi on tuo”vaihda vaan asennetta ja kaikki järjestyy”. Sanoisiko joku joka valittaa ettei hänellä ole ruokaa ja siksi nälkä, että ota vaan vähän erilainen asenne ja ole kiitollinen pienistä asioista, kuten siitä, että kykenet vielä tuntemaan näläntunnetta. Ap:ssa ei ole sen enempää vikaa kuin olosuhteista johtuvista syistä, joiden muuttaminen voi olla todella vaikeaa. Haitissa asuvan on vaikea päästä eroon nälästä, kun ympärillä ei vaan ole ruokaa.

Suomessa yksinäisyydestä on vaikea päästä eroon, koska niitä läheisyyttä ja aitoa ystävyyttä haluavia on niin vähän. Ollaan yksin, ehkä tosiaalta halutaan ystäviä, mutta sitten kun kysytään tekoja alkaa se selittely. Tarvitaan paljon omaa aikaa, on jo ne ystävät, ei ehditä, muu perhe menee edelle, työ menee edelle, latausaikana pitää olla yksin, oma tila on tärkeää ym.

Ystävyydessä kyse on kahdesta ihmisestä, ei omasta asenteesta. Jos sitä toista ihmistä ei ole, ei sitä voi kehittää millään omalla asenteella. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos on yksin onko myönteinen tai kielteinen asenne, koska on aina vaan yksin. Monesti se on vain muiden selittelyä, että asenteeesi takia et pääse siihen ystävyystilanteeseen ja siksi sinulla ei ole ystäviä. Mutta voin vannoa, että sillä hetkellä kuin pienikin toivonpilkahdus ystävyydestä tulee asenne on kyllä kunnossa, eikä se ole negatiivinen.

Eihän joku työtönkään ryhdy tai jatka negatiivisuutta, jos kerrankin työnantaja soittaisi ja tarjoaisi töitä tai nälkiintyneelle tarjottaisiin ravintolaillallista.

Siihen on syynsä miksi moni löytää ystäviä töistä tai opintojensa aikana ja etätyöt ym. ovat lisänneet yksinäisyyttä. Ilman raaka-aineita ei mikään asenne muuta tilannetta.

Ei vaan kyse on myös siitä, että etsii vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja oppii tunnistamaan asiat, jotka voi muuttaa niistä, joita ei vain voi muuttaa. Etiopialainen lapsi ei voi taikoa leipää pöytään, sitä joko ku o lee nälkään, tai etsii vaihtoehtoisia tapoja löytää riittävästi ruokaa. Etiopialaista lasta ei myöskään auta surkuttelu siitä, että tänään ei saanut mahaa täyteen, pitää keskittyä löytämään uusi ratkaisu seuraavana päivänä. Muuten lähtee henki, jos vain jää päivittelemään ja surkuttelemaan. Kaikilla ihmisillä ei ole vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ihmisiä menehtyy nälkään, tauteihin, väkivaltaan, onnettomuuksien seurauksena. Näille ei voi mitään, elämä on aika karua loppupeleissä. Omasta elämästä pitää löytää ne asiat, joihin voi vaikuttaa ja myös keinot, millä tavalla voi vaikuttaa. Valittaminen ei vain auta, se ei ratkaise ongelmia eikä tuo yhtään sen parempaa mieltä. Meillä kaikilla on erilaiset lähtökohdat, kaikista ei voi tulla esimerkiksi presidenttiä vaikka miten haluaisi. Voi valita joko valittaa asiasta lopun elämäänsä, tai etsiä joku vaihtoehtoinen tapa tulla toimeen. Suomessa harvalla asiat ovat niin huonosti, että vaihtoehtoja ei olisi muuta kuin nukkua lopullisesti pois. Niilläkin ihmisillä kyse on sairaudesta, joka johtaa lopulta samaan lopputulokseen. Siksi on mielestäni typerää verrata afrikan köyhiä suomalaisiin, meillä vaihtoehtoja ihan oikeasti on. Afrikassa tai jossain Intiassa katulapsilla ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki miehet toimi noin, että kun nainen uskottelee jotain asiaa miehelle, vaikka se ei ole totta niin miehet luulevat ja vähitellen uskovat että se onkin totta. Viittaan tuohon halaamisten liiotteluun.

Toisaalta olen niin suoraviivainen ilmeisesti, että en pysty manipuloimaan tai puhumaan sellaista mikä ei ole totta. Koska ensinnäkin uskon (ja todella toivon), että mies on ihan älykäs ihminen ja osaisi lukea mitä yritän, ja toisaalta tuntisin itseni ihan pöntöksi.

Tiedän, että on paljon naisia, jotka ohjailevat ja puhuvat omaan suuntaansa niin, että mies ei sitä yhtään huomaa ja nainen saa sen asian mitä haluaa. Tai mies huomaa, muttei välitä, saattaa olla imarreltukin tms.

Mielestäni parisuhteen pitää olla sellainen, että hellyyttä ja huomiota saa luontaisesti. Ja miehen pitää olla niin älykäs, että hän sen tajuaa niin toimia. Ja tajuaa myös kun häntä hupsutetaan.

Parisuhteen pitää toimia ilman mitään temppuilua tai uskottelua olemattomilla asioilla.

En vaan jaksaisi. Kyllä asioista pitää voida keskustella suoraan.

Tottakai hellyyttä annetaan ja pitää saada, puolin ja toisin, mutta se vain tapahtuu ilman ohjailua ja kikkailua. Jos ihmiset ovat oikeita toisilleen.

Jaa, no jos se aina toimii ihan loistavasti, niin sittenhän sulla ei ole mitään ongelmaa. Mutta tuo kikka tuosta jonkun positiivisen asian vahvistamisesta kyllä toimii, jos sen tekee oikein, eli ei syyllistä eikä manipuloi. Samoin se, että miehet lakkaavat tekemästä asioita, jos nainen on pettynyt perustuu siihen, että miehet aina kokevat olevansa syyllisiä siihen naisen pettymykseen ja häpeävät sitä. Ja kun mies häpeää, se vetäytyy, jolloin nainen on yhä pettyneempi ja mies häpeää ja vetäytyy yhä enemmän jne. Sen voi katkaista sillä, että "teeskentelee" että ei ole pettynyt, jolloin mies ei enää häpeä. Olen lukenut tästä aiheesta kirjan aikoinaan, eli en ole tätä itse keksinyt. (Enkä kyllä muista kuka sen kirjoitti, pahoittelut)Olen huomannut vaan, että näin se monesti menee. Tietysti tapauksia on monenlaisia.

Olisihan se hienoa, että kaikki menisi aina silleen jouhevasti ja rehellisesti vaan sanottaisiin, mitä tunnetaan, mutta ihmiset hyvin harvoin toimivat noin. Naisilla se ongelma on sitten taas kontrollointi, kaiken pitää mennä tietyllä tavalla, rahan kontrollointi, aikataulutus, lasten kasvatus jne. Tästä seuraa aika helposti nalkutusta, koska halutaan, että se mies (ja koko elämä) toimisi "oikein". Naisen kontrollointi taas perustuu pelkoon, siinä missä miehen vetäytyminen häpeään. Itse asiassa on ihme, että ylipäätään kukaan on enää puolisonsa kanssa yhdessä, niin erilaiset naisten ja miesten tavat toimia on parisuhteissa :)