Lue keskustelun säännöt.
Saat sen mistä luovut, voiko joku selittää tämän logiikan?
23.07.2021 |
Minun on todella vaikeaa ymmärtää tätä väitettä. Itselläni on esimerkiksi kipukohtana sosiaalisten suhteiden puute sekä kaikenlainen arvostuksen janoaminen. Koen olevani todella riittämätön ja arvoton ja kaipaisin kipeästi ihmistä, jolle olisin tärkeä. Minulla on tällä hetkellä parisuhde, mutta se vetelee viimeisiään tarvitsevuuteni ja epätoivoni takia. Mitä enemmän pyydän, sitä kauemmas mies haluaa? Ja juu, tämän tietysti ymmärrän, mutta ihan oikeasti en ole pyytänyt mitään aamusta iltaan kädestä pitämistä ja palvomista. Ihan vain normaalia huomioimista ja ystävällisyyttä.
Miten tässä kohtaa logiikka muka toimii? Saan sen parisuhteen takaisin, kun eroan? Saan ystäviä, kun en enää pyydä kavereita minnekään? Vai perustuuko tämä vain siihen, että kun lakkaan haluamasta niitä asioita, se jotenkin lasketaan, että olen "saanut" ne? Miten? Miten minulla on rakastava kumppani, jos eroan? Kokemuksesta tiedän, että ei niitä kumppaneita oven taakse itsestään tule.
Kommentit (563)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.
Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut?
ap
Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.
Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.
Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.
Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat.
ap
Jos teet kaikkesi toisten eteen ja odotat vastapalvelusta niin taas meni väärin. Voit auttaa muita ihmisiä mutta vain puhtain sydämin, etkä vastapalveluksen toivossa.
En mielestäni ole niin tehnytkään. Olen vilpittömästi auttanut ihmisiä ja ainoa, mitä olen odottanut on se, että luomani ihmissuhteet ovat pysyviä. En siis niitä palveluksia ole koskaan odottanut saavani takaisin. Ainoastaan sen ystävyyden, joka minun puolestani on aina lähtöisin sydämestä. Siis ystävyys ystävyydestä, palvelukset sitten sen lisäksi. Tässä kuviossa en ole saanut edes sitä ystävyyttä, vaikka oletin, että se on "itsestäänselvyys".
ap
Ihmiset toimii yleensä hyvin itsekkäistä lähtökohdista. Minulla oli todella hyvä ystävä jonka kanssa autoimme toinen toistamme. Minulla oli ihastus yhteen mieheen joka olo eroamassa ja ystäväni tiesi tästä. Puoli vuotta ainakin lämmiteltiin miehen kanssa välejä ja miehen erokin tapahtui tänä aikana. Mies sinkkuuntui ja yhtäkkiä ystäväni alkoikin lirkutella hänelle. Juuri siis tämä hyvä ystäväni joka oli minulle vastikään kertonut kuinka tärkeä olin hänelle. No tämä mies pyysi ystävääni ulos ja ystäväni tuli kertomaan siitä minulle silmät innosta hehkuen. Kerroin että minä pahoitan mieleni jos hän jatkaa yhteydenpitoa miehen kanssa. Ystäväni lupasi lopettaa yhteydenpidon mutta jo viikon sisällä kertoi menevänsä tämän miehen kanssa toisille treffeille. Kerroin rauhallisesti että tämä ylittää rajani enkä voi olla enää ystäväni ystävä ja laitoin ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni jonkun ihmisen kanssa välit poikki. Surin pitkään ystäväni menetystä mutta hyväksyin että hän teki valintansa (mies) ja minä omani (välit poikki). Yli vuoden päästä välirikkomme jälkeen ystävältä tuli viesti jossa hän pyysi anteeksi tapahtunutta. Ei ystävyytemme korjaantunut, mutta koin saavani anteeksipyynnön, mitä kaipasin jo silloin vuosi sitten.
En tiedä saatko tuosta tarinasta mitään irti. Minä ajattelen ettei ystäväni ollut paha ihminen vaikka toimikin niin että pahoitti minun mielen. Minulle oli tärkeää päästä tästä ihmisestä kauemmas. Ja päästämällä irti sain lopen sen mitä kaipasinkin, anteeksipyynnön muodossa tunnustuksen että minäkin olin ollut ystävälleni tärkeä. Ei asioita aina saa juuri siinä paketissa missä toivoisi eikä siihen aikaan kun toivoisi. Ne tulevat kun tulevat ja näyttävät miltä näyttävät.
Minä näen tarinasi eri tavalla. Anteeksipyyntö ei ollut mikään itsestäänselvyys. Jos ystäväsi ei olisi pyytänyt anteeksi, niin et olisi saanut yhtään mitään muuta kuin pahan mielen. Eli sinun toimintasi ei muuttanut kuviossa mitään. Lopulta saamasi parempi mieli oli sen ystävän käsissä, ei sinun.
ap
Juuri niin, anteeksipyyntö ei ollut itsestäänselvyys ja juuri siksi oli niin hienoa että sain sen. Ja se tosiaan tuli yli vuoden päästä tapahtuneesta, joten ei minulla ollut enää paha mieli. Ei oikeastaan ollut paha mieli koko aikana, koska koin että olin vapaa tekemään valinnan haluanko tämmöstä ystäväni kaltaista ihmistä elämääni. Tietysti se suretti, mutta sellaista se on. Välillä ihmiset toimivat toisiaan kohtaan väärin. Se ei tee minusta surkimusta sen enempää kuin niistä toisistakaan. Jokaisella on omat traumansa ja motiivinsa jotka vaikuttavat heidän käytökseen. Ei sinunkaan ystäviesi tai poikaystäväsi käytös kerro mitään sinun arvosta vaan se kertoo siitä minkälaisia ihmisiä he ovat. Se kuinka hyväksyt ikävää käytöstä/laiminlyöntejä/ kerjäät huomioita muilta, se kertoo sinusta ja lähinnä siitä ettet arvosta itseäsi. Mielestäni elämässä on hienointa se että aina voi valita. Valitseeko kääntyä pois vai sietää vielä vähän. Ja toki erot on raskaita ja suoraan sanottuna yhtä paskaa mutta myös se olo kun toimii omien arvojen pohjalta niin että voi elää itsensä kanssa on helvetin hieno tunne. Muut ihmiset hylkäävät sinut ennemmin tai myöhemmin. Lopeta sinä itse hylkäämästä itsesi. Ihmisiä kyllä tulee ja menee. Mutta itsesi kanssa elät joka ikinen päivä.
Niin, mutta entä jos et olisi saanut sitä anteeksipyyntöä. Sinun ilosi anteeksipyynnöstä syntyi täysin siitä, että toinen päätti antaa sinulle edes sen. Jos hän ei olisi sitä tehnyt, et olisi saanut mitään muuta kuin kakkaa niskaasi. Ja minusta vähän hassua sanoa, että sinulla ei ollut paha mieli, mutta kuitenkin suretti.
Ja kyllä minusta se, millaista kohtelua saan jatkuvasti toisilta, kertoo jotain minusta. Ei voi olla sattumaa, että ne ystävät, jotka elävät mukavaa sosiaalista elämää muiden ystäviensä kanssa, eivät vain sattumalta muista soittaa juuri minulle. Tai mies, joka joskus kertoi, miten paljon rakastaa ja ikävöi, nyt yhtäkkiä ei enää teekään niin.
Ja kyllä, todellakin kertoo, että en arvosta itseäni. Mutta miksi ihmeessä arvostaisinkaan, kun kukaan muukaan ei arvosta. Tuokin on minusta naurettavaa, että pitäisi tuntea itsensä niin mahtavaksi, vaikka koko muu maailma selvästi on näyttänyt, että olet kelvoton.
ap
En saa sinua näköjään ymmärtämään tarinani pointtia. Anteeksipyyntö konkretisoi sen että olin ollut hänelle arvokas ystävä ja se että välimme rikkoontuivat harmitti häntäkin. Ajattelin näin jo siis ennen anteeksipyyntöä,mutta tuo teko vain vahvisti sen. Yritin tuoda tarinalla esille sen että ihan varmasti sinäkin merkitset ystävällesi paljon enemmän kuin tiedätkään. Me suomalaiset harvoin sanomme mitään ääneen. Tuli mieleen sellainen sanonta että jos uskot ihmisistä pahaa, saat huomata olevasi oikeassa. Jos uskot ihmisistä hyvää, saat huomata olevasi oikeassa. Eli ihmisistä löytyy kumpaakin ja sinä valitset kumpaa ruokit. Olet takertunut että miehesi ei sano että hän ikävöi sinua. Eli näet miehessä pahaa. Hän ei voi edes sitä antaa sinulle. Minä taas näkisin arvokkaana että hän laittaa sinulle iltaisin viestiä. Hän siis ajattelee sinua. Miksi se ei riitä? Hän on vielä myös maisemissa vaikka kerroit että hänkin on väläytellyt eron mahdollisuutta. Se että hän ei ole lähtenyt, kertoo minulle ettet ole hänelle yhdentekevä. Mutta sinä näet kaiken ns. Mustien linssien läpi. Et näe sitä mitä oikeasti tapahtuu vaan näet tapahtumat väritettynä pelolla. Samoin ystävissäsi näet sen etteivät he ota sinuun yhteyttä ja viettävät aikaa keskenään. Et näe sitä että he ovat edelleen puhelun päässä. Ovat edelleen sinun elämässä.
Olen ollut sekä itse masentunut että seurustellut masentuneen kanssa eikä masentuneen läheinen ole helppoa olla. Juurikin tuon tarvitse uuden, negatiivisen kehän ja epäilyjen vuoksi. Herää ennen kuin kartoitan kaikki ihmiset ympäriltäsi. Minä karkoitin aika helvetin monta juuri tuolla marttyyriasenteella nähden vain ihmisissä pahaa. Miesystäväni sanoi minulle kerran että 95% suustani tulevasta puheesta on negaa ja valitusta eikä sitä jaksa kuunnella. Se sattui mutta tänään olen hänelle siitä kiitollinen koska se todellakin herätti minut huomaamaan että mitä paskaa jauhan koko ajan. Tiedät varmaan itsekin että sellaisen ihmisen lähellä on raskasta olla. Älä ole sellainen ihminen. Siihen ei auta ruikutus eikä marina vaan helvetin kova työ terapiassa ja se että alkaa vaan miettimään joka ainoasta asiasta sitä positiivista näkökulmaa
Mutta kun sehän minua onkin rikkonut, kun olen niin monta kertaa ajatellut ihmisistä vain hyvää ja sitten pettynyt karvaasti. Ja aika monet pelkoni ja epäilyni ovat osoittautuneet tosiksi, vaikka olen yrittänyt ne asiat kieltää. Esimerkiksi ensimmäinen poikaystäväni petti minua mennen tullen. En halunnut nähdä sitä vaan uskoin kaikki hänen selityksensä. Olen myös elätellyt esimerkiksi nykyisen miesystävän kohdalla toiveita esimerkiksi lomasuunnitelmista ja ollut niistä iloinen ja innoissani. Sitten hän on pudottanut minut karusti maan pinnalle ja sanonut, että ei hän voi lähteä mihinkään. Sitten kun tällaisia pettymyksiä tulee kymmeniä, kyllä siinä väistämättä alkaa ajatella negatiivisesti ihan kaikesta. Tuon myönnän ja tiedostan, että todellakin ajattelen kaikesta koko ajan tosi negatiivisesti, mutta väitän silti, että kaikki perustuu ihan todellisiin kokemuksiin ja todennäköisyyksiin. Jos esimerkiksi sanon miehelle turhautuneena, että haluaisin tehdä sitä ja tätä, mutta et sinä kuitenkaan ehdi, kyllähän se kuulostaa rasittavalta marinalta, mutta kun se on täyttä totta, niin en suostu ottamaan kaikkia syitä niskoilleni.
Ja siis ihan aidosti, uusista ihmisistä ajattelen pelkkää hyvää ja esimerkiksi nykyisen miehen muutamaan heikkouteen olen suhtautunut todella ymmärtävästi, mitä kovin moni ei tekisi.
Mutta kyllä, todellakin olet täysin oikeassa tuossa, että olen äärimmäisen raskas ihminen. Vatvon asioita moneen kertaan ja jauhan ja jauhan. En haluaisi olla sellainen, mutta toisaalta en tiedä, miten voin lopettaa sen joutumatta täydelliseksi kynnysmatoksi. Olen ollut sellainen liian monta kertaa.
Elätellyt toiveita lomasuunnitelmista? Eli odotat passiivisena että mies suunnittelisi yhteistä lomaa kanssasi? Tai olet pettävän kumppanin kanssa? Ihmisissä hyvän näkeminen ei ole sama asia kuin sinisilmäisyys/typeryys
En ymmärrä kommenttiasi.
Kyllä, ensimmäinen poikaystäväni petti minua ja halusin ummistaa siltä silmäni. Tuossa siis vastasin edelliselle kommentoijalle, joka oletti, että olen olettanut kaikista jo etukäteen pahaa ja sitten ne ovat toteutuneet. En minä niitä asioita ole erityisemmin lietsonut vaan olen aidosti ottanut jokaisen elämääni tulevan ihmisen pelkästään positiivisesti vastaan.
Ja mikä tuo lomasuunnitelmakysymys on? Niin, ehdotin yhteistä lomamatkaa, mutta hän ei saanut töistä järjestettyä viikonloppua vapaaksi (jolloin meillä kummallakaan ei olisi myöskään lapsia). MItä muuta minä siinä voin tehdä kuin "odottaa passiivisena", että hän sen ajan järjestää? Pitäisikö soittaa työpaikalle, että nyt laitatte puljun kiinni, kun mies lähtee minun kanssani lomalle?
ap
Otit ihmisen positiivisesti elämääsi vastaan ja huomasit että hän pettää sinua. Jatkoit silti suhdetta. Vaikka otat jonkun ihmisen positiivisesti vastaan ja toimit häntä kohtaan hyvin aikein se ei tarkoita että hän toimisi sinua kohtaan samoin. Vaikka huomasit pettämisen, päätit jatkaa suhteessa. Sinun päätös, sinun virhe. Jos suostut olemaan kynnysmatto, niin ihan varmasti löytyy koko ajan niitä ihmisiä jotka kävelevät ylitsesi.
Ja tuo lomajuttu. Sinulla on vapaata. Haluat lähteä lomalle. Miehelläsi ei järjesty loma. Mitä teet? Jäät kotiin ja mariset kun et päässyt lomalle. Kuka tässä taas tekikään sen päätöksen että viikonloppu oli kurja??
Siis pointti tuossa tarinassa loppuu tuohon. Puhuin ainoastaan siitä, miten otan ihmiset vastaan elämääni. En siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun luottamukseni petettiin. Kommentoija oletti, että kohtelen ihmisiä jo valmiiksi epäluotettavina.
Ja lomajuttua en ymmärrä vieläkään. Tuokin oli esimerkki tilanteesta, jossa olen esittänyt miehelle toiveen. Se, mitä sen jälkeen on tapahtunut, ei liity tuohon mitenkään. Totuus nyt on, että ellei mies saa töistä vapaata, meillä ei ole mahdollisuutta yhteiseen lomaan. Vaikka nyt miten haukkuisit minua marisijaksi, se nyt vain on totta ja yksi tosielämässä käymämme keskustelu enkä tuossa nyt mistään muusta puhunut.
Sanoit aiemmin että olit pidempään suhteessa tämän pettäjän kanssa. Joten tiesit siis tasan tarkkaa mitä oli tarjolla ja silti jäit. Yksi tärkeä, joskin aika vaikea asia siinä että voi joskus edes tulla jotakuinkin onnelliseksi on se että ottaa vastuun omasta elämästä. Ap ei tämän ketjun perusteella ole vielä ottanut.
Ja et tietenkään tajua tuota lomajuttua koska olet itsepintaisesti takertunut siihen mitä vaille taas kerran jäit ja näet asian vain uhrin näkökulmasta. Pidä toki se, äläkä yritäkään ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tulkitset sanontaa liian kirjaimellisesti. Mieti miksi haluat parisuhteen. Esim. tullaksesi onnelliseksi, tai löytääksesi mielenrauhan.
Kun luovut toiveesta löytää parisuhde, jäät yksin ja olet pakotettu kohtaamaan itsesi. Itsesi kautta tulet onnelliseksi, löydät mielenrauhan, jos valaistut ja alat kävellä oikeaan suuntaan. Kipu tulee halusta. Lakkaa haluamasta parisuhdetta niin kiivaasti, niin löydät rauhan ja opit olemaan tyytyväinen siihen mitä on.
Tätä kautta, kun löydät itsesi ja hyvän olon sisältäsi, tyydyt vähempään, alat hehkua hyvää oloa ulospäin. Sellainen ihminen vetää muita puoleensa. Silloin parisihdekin on mahdollista löytyä.
Tähän ei ole oikotietä vaan vaatii todellista henkistä kasvua. irrottautumista haluamisesta ja negatiivisuudesta, jossa kirjoituksiesi perusteella olet kiinni.
Edelleen väitän, että tuo on todella epäreilusti sanottu. Miljoonat ihmiset ovat parisuhteissa ja viettävät aikaa ystävien kanssa eikä siinä ole mitään väärää. Sitten kun joku yksinäinen haluaisi samaa, hän on sairas ja lapsellinen. Tätä en ole koskaan käsittänyt. Jos se yksin oleminen on niin hirveän luonnollista, miksi ravintoloissa näkee enimmäkseen pareja ja seurueita ja harvemmin yksinäisiä syöjiä. Tai miksi festareille lähdetään yleensä kaverin kanssa eikä yksin. Tai miksi lomahotellit myyvät enemmän kahden hengen ja perhehuoneita eikä yhden hengen huoneita. Lähdet shoppailemaan, kahvilaan, elokuviin, rannalle tai mihin tahansa , missä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa, miksi lähes kaikki ovat siellä jonkun muun kanssa eivätkä yksin, jos muiden seuran haluaminen on niin väärin?
Käsi sydämelle, te, joilla on perhe, ystäviä tai parisuhde, milloin olette viimeksi lähteneet lomalle tai ruokaravintolaan ihan yksin huvin vuoksi? Varannut pöydän tai huoneen yhdelle?
ap
Minä teen koko ajan asioita yksin. Syön ravintolassa yksin. Matkustelen yksin. Vaellan yksin. Ilmoittaudun tapahtumiin yksin. Olisi kavereitakin, mutta kaikki parisuhteessa. Eivät saa "lupia" puolisoiltaan kovin usein enkä viitsi enää kysellä. Olen tutustunut moniin uusiin tyyppeihin ja huomannut ettei yksinoleminen ole mikään häpeä. Paljon mieluummin näin kuin että jättäisin elämäni elämättä sen vuoksi etten saa kaveria johonkin tekemiseen. Ei ole mitään pahaa haluta seuraa. Minä olen yh-mutsi ja juu, kyllä parisuhde kelpaisi. Mutta ei tuollainen suhde mikä sinulla ja niin monella muulla tuntuu olevan. Jossa on paljon läheisriippuvuutta ja pahaa mieltä. Ja koska en ole löytänyt ihmistä jonka kanssa olisi helppo olla, elän ja reissaan joko yksin tai lasten kanssa. Vaikka kaipaan seuraa ja koen yksinäisyyttä, ymmärrän vallan mainiosti että kenenkään ei tarvitse minulle väkisin seuraa pitää. Sitä sinä ap et oikein näytä tajuavan. Purnaat koko ajan että et halua olla yksin ja onko se että ystäväsi pitäisivät sinuun oma-alotteisesti yhteyttä liikaa vaadittu. Aina kun jotakin vaaditaan toiselta, se on liikaa. Ja tämän ketjun perusteella tuntuu että ap on vaiheessa missä hän polkee kiukutellen jalkaa ja huutaa että mun pitää saada ku mä haluun. Grow up.
Niin, sinäkin siis menet ja matkustat lasten kanssa ja olet kysynyt ystäviä kanssasi tuollaisiin paikkoihin. Eli sinäkin kuitenkin pidät ihan normaalina sitä, että tuollaisiin paikkoihin mennään usein jonkun kaverin tai perheen kanssa etkä varsinaisesti valinnut, että haluat mennä nimenomaan yksin. Kyllä minäkin olen ollut paikoissa yksin nimenomaan siksi, kun ei ole ollut kavereita, mutta ei se vielä todista että kaverin haluaminen ja pyytäminen olisi jotenkin lapsellista. Sinäkään tuskin noihin kaikkiin paikkoihin menisit yksin, jos sinulla olisi parisuhde.
Minä en nyt puhu siitä, että ketään voisi pakottaa mukaan ja että mihinkään ei voi mennä yksin. Kyseenalaistan vain tuon väitteen, että on jotenkin epänormaalia haluta mennä mieluummin kaverin kanssa, kun todella suuri enemmistö niin kuitenkin tekee.
ap
Eihän kukaan ole kyseenalaistanut sitä että olisi epänormaalia haluta seuraa. Taas tulkitset negatiivisesti jotakin sinulle sanottua. Ja kuten sanoin jo aiemmin, enää en edes kysele kavereita kun en yleensä viitsi kun pääsen yksinkin ja se on helpompaakin kun ei tarvitse säätää aikatauluja. Ja olet varmaan oikeassa että jos olisin parisuhteessa niin en menisi kaikkiin paikkoihin yksin. Mutta menisin kyllä edelleen yksin ellei kumppania kiinnostaisi lähteä tai sillä ei olisi aikaa. Enkä halua parisuhdetta sen vuoksi että olisi joku jonka kanssa lähteä johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin itse 5 v suhteessa jossa koin koko ajan jääväni vaille miehen huomioita. Mies oli rehellinen mutta sulkeutunut eikä hänellä ollut luonnostaan tapana jakaa asioita. Saattoi esim lähteä kavereiden kans reissuun ja sain tietää tästä reissun jälkeen ihan vahingossa. Toki ei minulle tarvitse kaikkea raportoida mutta olen tottunut siihen että asioita jaetaan suhteessa ja tämä miehen tapa oli minulle sellainen joka herätti minussa turvattomuutta ja pelkoa. Olin koko suhteen ajan todella uupunut koska en osannut tavallaan rentoutua. Lisäksi pompin miehen pillin mukaan koko ajan koska pelkäsin eroa. Pienetkin huomionmuruset kelpasivat. Kuten arvaat, suhde vei kaiken energiani. Mies ei ollut mikään peluri tai pettäjä. Oli vaan luonteeltaan sellainen että tarvitsi paljon etäisyyttä. Kun erosimme, surin häntä pitkään. Tuntui että hän oli se the one ja tuntuu vieläkin. Jaoimme tässä suhteessa tosi paljon kaikkea hyvin herkkää. Kasvoin tässä suhteessa tosi paljon ja avauduin tälle miehelle kokonaan. Nyt kun emme ole yhteydessä, mieleni on tyyni. Ei tarvitse enää pelätä, arvailla, joustaa. Ei tarvitse miettiä milloin ja miten tulee tällä kertaa hylätyksi. Joten ehkä tämä saat sen mistä luovut ajatus on tulkittavissa niinkin että kun luovuin epävakaasta parisuhteesta, sain itseni ja mielenrauhani takaisin. En näe että tuo saat sen mistä luovut voidaan tulkita niin että jos luovut koirasta, saat kohta jostain koiran. Tai jos luovut parisuhteesta, saat kohta uuden parisuhteen.
Juu, tunnistan kuvauksestasi samoja asioita kuin minun miehessäni. Silti en ymmärrä otsikon lausetta. Jos sanotaan, saat sen, mistä luovut, kyllä se mielestäni tarkoittaa, että siinä saadaan jotain samantapaista. Jos parisuhteesta luopuminen tuo mielenrauhan, eihän siinä saada sitä, mistä luovuttiin. Siinä ei luovuttu mielenrauhasta eikä siinä saatu parisuhdetta. Kaksi täysin eri asiaa. Yhtä viisasta olisi väittää, että kun luovut parisuhdeväkivallasta, saat tilalle alkoholiongelman. Upeaa.
ap
Siinä luovuttiin asiasta joka teki elämästä raskasta. Ja saatiin tilalle mielenrauha joka teki elämästä kevyttä. Ymmärrätkö? Kaikki jotka vie sun energiaa ja tekee sulle koko ajan pahaa mieltä on liian kallista pitää elämässä.
Niin? Mutta kun tuossa lauseessa väitetään, että saadaan se, mistä luovutaan. Lauseessa ei sanota, että luovu yhdestä asiasta niin saa toisen. Siinä puhutaan siitä yhdestä ja samasta asiasta. Miten suomen kieli on näin monelle vaikeaa?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin itse 5 v suhteessa jossa koin koko ajan jääväni vaille miehen huomioita. Mies oli rehellinen mutta sulkeutunut eikä hänellä ollut luonnostaan tapana jakaa asioita. Saattoi esim lähteä kavereiden kans reissuun ja sain tietää tästä reissun jälkeen ihan vahingossa. Toki ei minulle tarvitse kaikkea raportoida mutta olen tottunut siihen että asioita jaetaan suhteessa ja tämä miehen tapa oli minulle sellainen joka herätti minussa turvattomuutta ja pelkoa. Olin koko suhteen ajan todella uupunut koska en osannut tavallaan rentoutua. Lisäksi pompin miehen pillin mukaan koko ajan koska pelkäsin eroa. Pienetkin huomionmuruset kelpasivat. Kuten arvaat, suhde vei kaiken energiani. Mies ei ollut mikään peluri tai pettäjä. Oli vaan luonteeltaan sellainen että tarvitsi paljon etäisyyttä. Kun erosimme, surin häntä pitkään. Tuntui että hän oli se the one ja tuntuu vieläkin. Jaoimme tässä suhteessa tosi paljon kaikkea hyvin herkkää. Kasvoin tässä suhteessa tosi paljon ja avauduin tälle miehelle kokonaan. Nyt kun emme ole yhteydessä, mieleni on tyyni. Ei tarvitse enää pelätä, arvailla, joustaa. Ei tarvitse miettiä milloin ja miten tulee tällä kertaa hylätyksi. Joten ehkä tämä saat sen mistä luovut ajatus on tulkittavissa niinkin että kun luovuin epävakaasta parisuhteesta, sain itseni ja mielenrauhani takaisin. En näe että tuo saat sen mistä luovut voidaan tulkita niin että jos luovut koirasta, saat kohta jostain koiran. Tai jos luovut parisuhteesta, saat kohta uuden parisuhteen.
Juu, tunnistan kuvauksestasi samoja asioita kuin minun miehessäni. Silti en ymmärrä otsikon lausetta. Jos sanotaan, saat sen, mistä luovut, kyllä se mielestäni tarkoittaa, että siinä saadaan jotain samantapaista. Jos parisuhteesta luopuminen tuo mielenrauhan, eihän siinä saada sitä, mistä luovuttiin. Siinä ei luovuttu mielenrauhasta eikä siinä saatu parisuhdetta. Kaksi täysin eri asiaa. Yhtä viisasta olisi väittää, että kun luovut parisuhdeväkivallasta, saat tilalle alkoholiongelman. Upeaa.
ap
Siinä luovuttiin asiasta joka teki elämästä raskasta. Ja saatiin tilalle mielenrauha joka teki elämästä kevyttä. Ymmärrätkö? Kaikki jotka vie sun energiaa ja tekee sulle koko ajan pahaa mieltä on liian kallista pitää elämässä.
Niin? Mutta kun tuossa lauseessa väitetään, että saadaan se, mistä luovutaan. Lauseessa ei sanota, että luovu yhdestä asiasta niin saa toisen. Siinä puhutaan siitä yhdestä ja samasta asiasta. Miten suomen kieli on näin monelle vaikeaa?
ap
Sulla tässä on vaikeaa.
Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.
Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tulkitset sanontaa liian kirjaimellisesti. Mieti miksi haluat parisuhteen. Esim. tullaksesi onnelliseksi, tai löytääksesi mielenrauhan.
Kun luovut toiveesta löytää parisuhde, jäät yksin ja olet pakotettu kohtaamaan itsesi. Itsesi kautta tulet onnelliseksi, löydät mielenrauhan, jos valaistut ja alat kävellä oikeaan suuntaan. Kipu tulee halusta. Lakkaa haluamasta parisuhdetta niin kiivaasti, niin löydät rauhan ja opit olemaan tyytyväinen siihen mitä on.
Tätä kautta, kun löydät itsesi ja hyvän olon sisältäsi, tyydyt vähempään, alat hehkua hyvää oloa ulospäin. Sellainen ihminen vetää muita puoleensa. Silloin parisihdekin on mahdollista löytyä.
Tähän ei ole oikotietä vaan vaatii todellista henkistä kasvua. irrottautumista haluamisesta ja negatiivisuudesta, jossa kirjoituksiesi perusteella olet kiinni.
Edelleen väitän, että tuo on todella epäreilusti sanottu. Miljoonat ihmiset ovat parisuhteissa ja viettävät aikaa ystävien kanssa eikä siinä ole mitään väärää. Sitten kun joku yksinäinen haluaisi samaa, hän on sairas ja lapsellinen. Tätä en ole koskaan käsittänyt. Jos se yksin oleminen on niin hirveän luonnollista, miksi ravintoloissa näkee enimmäkseen pareja ja seurueita ja harvemmin yksinäisiä syöjiä. Tai miksi festareille lähdetään yleensä kaverin kanssa eikä yksin. Tai miksi lomahotellit myyvät enemmän kahden hengen ja perhehuoneita eikä yhden hengen huoneita. Lähdet shoppailemaan, kahvilaan, elokuviin, rannalle tai mihin tahansa , missä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa, miksi lähes kaikki ovat siellä jonkun muun kanssa eivätkä yksin, jos muiden seuran haluaminen on niin väärin?
Käsi sydämelle, te, joilla on perhe, ystäviä tai parisuhde, milloin olette viimeksi lähteneet lomalle tai ruokaravintolaan ihan yksin huvin vuoksi? Varannut pöydän tai huoneen yhdelle?
ap
Minä teen koko ajan asioita yksin. Syön ravintolassa yksin. Matkustelen yksin. Vaellan yksin. Ilmoittaudun tapahtumiin yksin. Olisi kavereitakin, mutta kaikki parisuhteessa. Eivät saa "lupia" puolisoiltaan kovin usein enkä viitsi enää kysellä. Olen tutustunut moniin uusiin tyyppeihin ja huomannut ettei yksinoleminen ole mikään häpeä. Paljon mieluummin näin kuin että jättäisin elämäni elämättä sen vuoksi etten saa kaveria johonkin tekemiseen. Ei ole mitään pahaa haluta seuraa. Minä olen yh-mutsi ja juu, kyllä parisuhde kelpaisi. Mutta ei tuollainen suhde mikä sinulla ja niin monella muulla tuntuu olevan. Jossa on paljon läheisriippuvuutta ja pahaa mieltä. Ja koska en ole löytänyt ihmistä jonka kanssa olisi helppo olla, elän ja reissaan joko yksin tai lasten kanssa. Vaikka kaipaan seuraa ja koen yksinäisyyttä, ymmärrän vallan mainiosti että kenenkään ei tarvitse minulle väkisin seuraa pitää. Sitä sinä ap et oikein näytä tajuavan. Purnaat koko ajan että et halua olla yksin ja onko se että ystäväsi pitäisivät sinuun oma-alotteisesti yhteyttä liikaa vaadittu. Aina kun jotakin vaaditaan toiselta, se on liikaa. Ja tämän ketjun perusteella tuntuu että ap on vaiheessa missä hän polkee kiukutellen jalkaa ja huutaa että mun pitää saada ku mä haluun. Grow up.
Niin, sinäkin siis menet ja matkustat lasten kanssa ja olet kysynyt ystäviä kanssasi tuollaisiin paikkoihin. Eli sinäkin kuitenkin pidät ihan normaalina sitä, että tuollaisiin paikkoihin mennään usein jonkun kaverin tai perheen kanssa etkä varsinaisesti valinnut, että haluat mennä nimenomaan yksin. Kyllä minäkin olen ollut paikoissa yksin nimenomaan siksi, kun ei ole ollut kavereita, mutta ei se vielä todista että kaverin haluaminen ja pyytäminen olisi jotenkin lapsellista. Sinäkään tuskin noihin kaikkiin paikkoihin menisit yksin, jos sinulla olisi parisuhde.
Minä en nyt puhu siitä, että ketään voisi pakottaa mukaan ja että mihinkään ei voi mennä yksin. Kyseenalaistan vain tuon väitteen, että on jotenkin epänormaalia haluta mennä mieluummin kaverin kanssa, kun todella suuri enemmistö niin kuitenkin tekee.
ap
Ymmärrän mitä ajat takaa ap.
Minäkin olen miettinyt, että on jotenkin valheellista uskotella, että ihan hyvin voi mennä yksin minne vaan ja sitten kuitenkin tietää, että mieluummin menisi jonkun seurassa.
Eihän se ole luopumista vaan asian hyväksymistä, kun silti tekisi jotain toisin jos olisi mahdollista.
Itse esimerkiksi tykkäisin mennä terassille, mutta yksin on todella yksinäistä istua enempää kuin sen yhden lasillisen ajan. Mieluummin jätän menemättä, varsinkin jos on jotain puolituttuja siellä omissa porukoissaan.
Vaikka ajatuksena luopuisin haluamasta mennä terassille niin se ei silti poista toivetta, että se olisi kauniina kesäpäivänä kivaa. Eikä se luopuminen tuo yhtään sen enempää kavereita minulle jotka lähtisivät sinne kanssani.
Eikä helpota sinne yksin menemistä.
Kokonaan luopuminen vain vie yhden pienenkin ilon silloin tällöin.
Mitä siitä luopumisesta saisin?
Jos joku asia on kivaa niin ei se muutu merkityksettömäksi kun siitä luopuu.
Eikä tuo uutta kivaa tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin itse 5 v suhteessa jossa koin koko ajan jääväni vaille miehen huomioita. Mies oli rehellinen mutta sulkeutunut eikä hänellä ollut luonnostaan tapana jakaa asioita. Saattoi esim lähteä kavereiden kans reissuun ja sain tietää tästä reissun jälkeen ihan vahingossa. Toki ei minulle tarvitse kaikkea raportoida mutta olen tottunut siihen että asioita jaetaan suhteessa ja tämä miehen tapa oli minulle sellainen joka herätti minussa turvattomuutta ja pelkoa. Olin koko suhteen ajan todella uupunut koska en osannut tavallaan rentoutua. Lisäksi pompin miehen pillin mukaan koko ajan koska pelkäsin eroa. Pienetkin huomionmuruset kelpasivat. Kuten arvaat, suhde vei kaiken energiani. Mies ei ollut mikään peluri tai pettäjä. Oli vaan luonteeltaan sellainen että tarvitsi paljon etäisyyttä. Kun erosimme, surin häntä pitkään. Tuntui että hän oli se the one ja tuntuu vieläkin. Jaoimme tässä suhteessa tosi paljon kaikkea hyvin herkkää. Kasvoin tässä suhteessa tosi paljon ja avauduin tälle miehelle kokonaan. Nyt kun emme ole yhteydessä, mieleni on tyyni. Ei tarvitse enää pelätä, arvailla, joustaa. Ei tarvitse miettiä milloin ja miten tulee tällä kertaa hylätyksi. Joten ehkä tämä saat sen mistä luovut ajatus on tulkittavissa niinkin että kun luovuin epävakaasta parisuhteesta, sain itseni ja mielenrauhani takaisin. En näe että tuo saat sen mistä luovut voidaan tulkita niin että jos luovut koirasta, saat kohta jostain koiran. Tai jos luovut parisuhteesta, saat kohta uuden parisuhteen.
Juu, tunnistan kuvauksestasi samoja asioita kuin minun miehessäni. Silti en ymmärrä otsikon lausetta. Jos sanotaan, saat sen, mistä luovut, kyllä se mielestäni tarkoittaa, että siinä saadaan jotain samantapaista. Jos parisuhteesta luopuminen tuo mielenrauhan, eihän siinä saada sitä, mistä luovuttiin. Siinä ei luovuttu mielenrauhasta eikä siinä saatu parisuhdetta. Kaksi täysin eri asiaa. Yhtä viisasta olisi väittää, että kun luovut parisuhdeväkivallasta, saat tilalle alkoholiongelman. Upeaa.
ap
Siinä luovuttiin asiasta joka teki elämästä raskasta. Ja saatiin tilalle mielenrauha joka teki elämästä kevyttä. Ymmärrätkö? Kaikki jotka vie sun energiaa ja tekee sulle koko ajan pahaa mieltä on liian kallista pitää elämässä.
Niin? Mutta kun tuossa lauseessa väitetään, että saadaan se, mistä luovutaan. Lauseessa ei sanota, että luovu yhdestä asiasta niin saa toisen. Siinä puhutaan siitä yhdestä ja samasta asiasta. Miten suomen kieli on näin monelle vaikeaa?
ap
Sulla tässä on vaikeaa.
Kiitos kun teet näkyväksi saat sen mistä luovut -lauseen totaalisen onttouden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.
Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.
Tätähän tässä on jankutettu kuuden sivun verran mutta ap ei suostu uskomaan että avain voisi olla siinä että lopettaisi vaatimasta muilta ihmisiltä onnellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tulkitset sanontaa liian kirjaimellisesti. Mieti miksi haluat parisuhteen. Esim. tullaksesi onnelliseksi, tai löytääksesi mielenrauhan.
Kun luovut toiveesta löytää parisuhde, jäät yksin ja olet pakotettu kohtaamaan itsesi. Itsesi kautta tulet onnelliseksi, löydät mielenrauhan, jos valaistut ja alat kävellä oikeaan suuntaan. Kipu tulee halusta. Lakkaa haluamasta parisuhdetta niin kiivaasti, niin löydät rauhan ja opit olemaan tyytyväinen siihen mitä on.
Tätä kautta, kun löydät itsesi ja hyvän olon sisältäsi, tyydyt vähempään, alat hehkua hyvää oloa ulospäin. Sellainen ihminen vetää muita puoleensa. Silloin parisihdekin on mahdollista löytyä.
Tähän ei ole oikotietä vaan vaatii todellista henkistä kasvua. irrottautumista haluamisesta ja negatiivisuudesta, jossa kirjoituksiesi perusteella olet kiinni.
Edelleen väitän, että tuo on todella epäreilusti sanottu. Miljoonat ihmiset ovat parisuhteissa ja viettävät aikaa ystävien kanssa eikä siinä ole mitään väärää. Sitten kun joku yksinäinen haluaisi samaa, hän on sairas ja lapsellinen. Tätä en ole koskaan käsittänyt. Jos se yksin oleminen on niin hirveän luonnollista, miksi ravintoloissa näkee enimmäkseen pareja ja seurueita ja harvemmin yksinäisiä syöjiä. Tai miksi festareille lähdetään yleensä kaverin kanssa eikä yksin. Tai miksi lomahotellit myyvät enemmän kahden hengen ja perhehuoneita eikä yhden hengen huoneita. Lähdet shoppailemaan, kahvilaan, elokuviin, rannalle tai mihin tahansa , missä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa, miksi lähes kaikki ovat siellä jonkun muun kanssa eivätkä yksin, jos muiden seuran haluaminen on niin väärin?
Käsi sydämelle, te, joilla on perhe, ystäviä tai parisuhde, milloin olette viimeksi lähteneet lomalle tai ruokaravintolaan ihan yksin huvin vuoksi? Varannut pöydän tai huoneen yhdelle?
ap
Minä teen koko ajan asioita yksin. Syön ravintolassa yksin. Matkustelen yksin. Vaellan yksin. Ilmoittaudun tapahtumiin yksin. Olisi kavereitakin, mutta kaikki parisuhteessa. Eivät saa "lupia" puolisoiltaan kovin usein enkä viitsi enää kysellä. Olen tutustunut moniin uusiin tyyppeihin ja huomannut ettei yksinoleminen ole mikään häpeä. Paljon mieluummin näin kuin että jättäisin elämäni elämättä sen vuoksi etten saa kaveria johonkin tekemiseen. Ei ole mitään pahaa haluta seuraa. Minä olen yh-mutsi ja juu, kyllä parisuhde kelpaisi. Mutta ei tuollainen suhde mikä sinulla ja niin monella muulla tuntuu olevan. Jossa on paljon läheisriippuvuutta ja pahaa mieltä. Ja koska en ole löytänyt ihmistä jonka kanssa olisi helppo olla, elän ja reissaan joko yksin tai lasten kanssa. Vaikka kaipaan seuraa ja koen yksinäisyyttä, ymmärrän vallan mainiosti että kenenkään ei tarvitse minulle väkisin seuraa pitää. Sitä sinä ap et oikein näytä tajuavan. Purnaat koko ajan että et halua olla yksin ja onko se että ystäväsi pitäisivät sinuun oma-alotteisesti yhteyttä liikaa vaadittu. Aina kun jotakin vaaditaan toiselta, se on liikaa. Ja tämän ketjun perusteella tuntuu että ap on vaiheessa missä hän polkee kiukutellen jalkaa ja huutaa että mun pitää saada ku mä haluun. Grow up.
Niin, sinäkin siis menet ja matkustat lasten kanssa ja olet kysynyt ystäviä kanssasi tuollaisiin paikkoihin. Eli sinäkin kuitenkin pidät ihan normaalina sitä, että tuollaisiin paikkoihin mennään usein jonkun kaverin tai perheen kanssa etkä varsinaisesti valinnut, että haluat mennä nimenomaan yksin. Kyllä minäkin olen ollut paikoissa yksin nimenomaan siksi, kun ei ole ollut kavereita, mutta ei se vielä todista että kaverin haluaminen ja pyytäminen olisi jotenkin lapsellista. Sinäkään tuskin noihin kaikkiin paikkoihin menisit yksin, jos sinulla olisi parisuhde.
Minä en nyt puhu siitä, että ketään voisi pakottaa mukaan ja että mihinkään ei voi mennä yksin. Kyseenalaistan vain tuon väitteen, että on jotenkin epänormaalia haluta mennä mieluummin kaverin kanssa, kun todella suuri enemmistö niin kuitenkin tekee.
ap
Eihän kukaan ole kyseenalaistanut sitä että olisi epänormaalia haluta seuraa. Taas tulkitset negatiivisesti jotakin sinulle sanottua. Ja kuten sanoin jo aiemmin, enää en edes kysele kavereita kun en yleensä viitsi kun pääsen yksinkin ja se on helpompaakin kun ei tarvitse säätää aikatauluja. Ja olet varmaan oikeassa että jos olisin parisuhteessa niin en menisi kaikkiin paikkoihin yksin. Mutta menisin kyllä edelleen yksin ellei kumppania kiinnostaisi lähteä tai sillä ei olisi aikaa. Enkä halua parisuhdetta sen vuoksi että olisi joku jonka kanssa lähteä johonkin.
En minäkään pelkästään sen takia tietenkään parisuhdetta halua. Pointtini oli se, että kun yksinäiselle annetaan neuvoksi, että pitää löytää "se oma juttu" ja tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Entä jos yksin elokuvateatterissa tai ravintolassa istuminen ei vain tunnu hyvältä, niin minkäs teet. Nuo olisivat esimerkiksi asioita, joista nauttisin suunnattomasti, mutta yksin tehtynä ne ovat jotenkin "plääh". Minulla nyt sattuu olemaan niin, että suuri osa siitä hauskuudesta muodostuu nimenomaan siitä, että saan jakaa sen jonkun kanssa. Jos esimerkiksi katson jotain tv-ohjelmaakin, minä tulen tänne palstalle, että pääsen keskustelemaan siitä ohjelmasta.
Ja edelleen, ei ole kyse siitä, että en nyt missään nimessä voisi tehdä mitään yksin. Pointti on se, että se ei vain minun mielestäni ole yhtään kivaa enkä ole löytänyt kovin montaa asiaa, joka olisi kivaa yksin tehtynä . Minusta vain on hassua, että minulle tullaan sanomaan, että hauskuus ei saa olla riippuvainen muista, kun suurimmalle osalle se kuitenkin on nimenomaan juuri sitä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.
Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.
Tätähän tässä on jankutettu kuuden sivun verran mutta ap ei suostu uskomaan että avain voisi olla siinä että lopettaisi vaatimasta muilta ihmisiltä onnellisuutta.
siis enhän minä siitä ole väittänytkään vastaan. Olen vain kyseenalaistanut tämän "jalon" viisauden, kun lopulta se ei ole mitenkään jalo vaan melko raadollinen. Ja sen, että harva näkee, miten tuossa asetetaan ihmiset kahteen kastiin. Niihin, jotka ovat ansainneet kaikkea hyvää ja kivaa ja niihin, joiden kuuluu olla yksin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.
Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.
Tätähän tässä on jankutettu kuuden sivun verran mutta ap ei suostu uskomaan että avain voisi olla siinä että lopettaisi vaatimasta muilta ihmisiltä onnellisuutta.
Voisiko sinulta ja muilta vaatia järkiajattelua pseudofilosofian sijasta vai onko ihan liikaa vaadittu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, millä motiivilla haluat noita asioita. Jos haluat niitä siksi, että rakastat sitä toista ihmistä, siinä ei ole mitään väärää. Jos toinen ei anna vastakaikua, rikot vain itsesi, jos et hyväksy sitä. Ei meillä kenelläkään ole liikaa rakkaita ihmisiä lähellä, mutta jos suhde on epätasapainossa, joku itkee lopussa kuitenkin. Irtipäästämisen taidosta on kyse. Ihminen haluaa kaikenlaista, mutta onko se ihmiselle hyväksi? Ei siihen heti vastausta saa, voi mennä vuosia.
Eli onko niin, että kaikki eivät vain ansaitse ystäviä ja parisuhdetta? Pitää vain olla onnellinen, että sattuu olemaan huonompi kuin muut?
ap
Oletko masentunut? Täällä on moni rautalangasta vääntäen selittänyt asiat ja sinä kuitenkin valitset ottaa uhrin aseman.
Sinä ja vain sinä voit muuttaa elämääsi paremmaksi ja siinä onnistumiseen alku lähtee sinun omasta sisäisestä työskentelystä.
Huomioi oma väärä käytösmalli asioihin, paranna sitä hiljalleen.
Tässä maailmassa kukaan ei kävisi töissä tai olisi läheisiä ihmisiä ympärillä jos asiat olisivat niin kuin sinä ajattelet nyt.Kyllä olen masentunut. Lääkitys ja terapia ollut käynnissä jo pitkään. Olen elämässäni katkeroitunut aika monista asioista. Koen, että ansaitsisin elämässäni jotain hyvää, mutta aina saan paskaa niskaani. Teen kaikkeni toisten eteen ja minua on käytetty hyväksi monella tavalla, mutta sitten kun minä pyydän vastapalvelusta, kaikki katoavat.
ap
Mulla auttoi tähän se, että opettelin tervettä itsekkyyttä. Annan muille vain sen, mitä pystyn antamaan ilman, että katkeroitan itseäni tai vedän itseäni muiden takia piippuun. Ensisijaisesti turvaan itseni ja oman hyvinvointini. Vasta kun minä voin hyvin, pystyn antamaan muille ja annan aina vain sen verran, että en jää vastapalvelusta vaille. Teen asioita, jotka tuottavat hyvää mieltä ja jaksamista minulle. Eilen esimerkiksi kävin yli 8 tunnin vaelluksella yksin. Olen myös opetellut tekemään asioita yksin. Matkustamaan yksin, vaeltamaan yksin, käyn syömässä yksin. Olen opetellut nauttimaan yksin olosta ja siitä, että pärjään yksin, pystyn seikkailemaan yksin ja kykenen ratkaisemaan ongelmat yksin. Olen opetellut rakastamaan ja arvostamaan itseäni. Karsin ympäriltäni pois ne ihmiset, jotka kohtelevat kaltoin, ovat epäterveen itsekkäitä ja piittaamattomia. Ja kun aloin arvostamaan ja rakastamaan itseäni, viihtymään itsekseni, löysin ympärilleni ihmisiä, jotka arvostavat ja rakastavat minua. Koska en tyytynyt mihin tahansa, vaan ajattelin, että olen ennemmin yksin kuin paskojen ihmisten kanssa.
Mutta helppoa se ei ole ollut. On aika kivuliasta ja vaikeaa opetella itsensä rakastamista ja arvostamista, jos on kasvanut monin tavoin kaltoinkohtelevassa perheessä ja lapsuus on ollut traumaattinen. Sitä on kuin ammottava haava, joka vain haluaisi niin kipeästi ja kovasti kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu. Ja kyllä siihen tunteeseen muitakin tarvitsee, mutta sitä ei vaan voi määräänsä enempää muilta aikuisilta vaatia. Osa rakkaudesta ja hyväkaynnästä tulee muilta ja ehkä jonkin verran suurempi osa on sellaista, että se vaan valitettavasti pitää itse opetella. Minulta siihen meni vuosia, en liioittele jos puhun yli 15 vuodesta. Olen käynyt myös yli 10 vuotta terapiassa. Ja alkuun kun prosessin aloitti, tuntu että elämä on vain kipua ja paskaa hamaan loppuun saakka. Valitettavasti kohdallani siinä meni vuosia ennen kuin valoa alkoi pilkahtaa, silti jotenkin alitajuisesti tiesin, että se on mahdollista. En tietenkään aina ja koko aikaisesti, synkimpinä aikoina kaikki toivo hävisi mustaan aukkoon. Mutta olen myös mielestäni onnekas, että olen löytänyt toivon ja mahdollisuuden onneen, se on vienyt niin älyttömästi aikaa ja voimia, että en yjtään ihmettele sitä, miksi moni antaa periksi.
Meidänlaisille pitäisi olla jotain paranemiskeskuksia ja tehohoitoa useamman vuoden ajan ilman, että yhteiskunta asettaa paineita olla ja tehdä ja elättää ja kuluttaa ja olla jotain. Että sais vaan olla ja keskittyä paranemiseen ja kipujen vastaanottamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.
Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.
Ei toimi noin.
En usko, että monikaan pakottaa pakottamalla toimimaan ihmisiä oman halunsa mukaan.
Vaan kyse on toiveesta, ihan normaaleista inhimillisistä asioista.
Joku sanoi, että kun luovut toiveesta saada läheisyyttä ja rakkautta niin silloin saa sitä.
Ei pidä paikkaansa, joillain ehkä.
Nämä ovat niin utopistisia asioita, että reaalielämää elävänä en ole nähnyt montaakaan esimerkkiä tästä luopumisteoriasta.
Suurin osa ihmisistä elää niin, että on jo luopunut miltei kaikesta. Mutta he vain sitten elävät ilman niitä asioita joista ovat luopuneet, ei tilalle ole mitään tullut, kuin ehkä alistuminen tai nöyrtyminen, itsetunnolle se ei taas tee hyvää.
Monet tuntevat itsensä huonommiksi tai masentuvat.
Kyllä nämä todellakin ovat parempiosaisten juttuja. He ehkä joutuvat joskus jostain luopumaan tai vaihtamaan suunnitelmaa tai taktiikkaa.
Mutta silti jää niin paljon jäljelle asioita joita pitävät itsestäänselvyytenä joista jotkut voivat vain haaveilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tulkitset sanontaa liian kirjaimellisesti. Mieti miksi haluat parisuhteen. Esim. tullaksesi onnelliseksi, tai löytääksesi mielenrauhan.
Kun luovut toiveesta löytää parisuhde, jäät yksin ja olet pakotettu kohtaamaan itsesi. Itsesi kautta tulet onnelliseksi, löydät mielenrauhan, jos valaistut ja alat kävellä oikeaan suuntaan. Kipu tulee halusta. Lakkaa haluamasta parisuhdetta niin kiivaasti, niin löydät rauhan ja opit olemaan tyytyväinen siihen mitä on.
Tätä kautta, kun löydät itsesi ja hyvän olon sisältäsi, tyydyt vähempään, alat hehkua hyvää oloa ulospäin. Sellainen ihminen vetää muita puoleensa. Silloin parisihdekin on mahdollista löytyä.
Tähän ei ole oikotietä vaan vaatii todellista henkistä kasvua. irrottautumista haluamisesta ja negatiivisuudesta, jossa kirjoituksiesi perusteella olet kiinni.
Edelleen väitän, että tuo on todella epäreilusti sanottu. Miljoonat ihmiset ovat parisuhteissa ja viettävät aikaa ystävien kanssa eikä siinä ole mitään väärää. Sitten kun joku yksinäinen haluaisi samaa, hän on sairas ja lapsellinen. Tätä en ole koskaan käsittänyt. Jos se yksin oleminen on niin hirveän luonnollista, miksi ravintoloissa näkee enimmäkseen pareja ja seurueita ja harvemmin yksinäisiä syöjiä. Tai miksi festareille lähdetään yleensä kaverin kanssa eikä yksin. Tai miksi lomahotellit myyvät enemmän kahden hengen ja perhehuoneita eikä yhden hengen huoneita. Lähdet shoppailemaan, kahvilaan, elokuviin, rannalle tai mihin tahansa , missä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa, miksi lähes kaikki ovat siellä jonkun muun kanssa eivätkä yksin, jos muiden seuran haluaminen on niin väärin?
Käsi sydämelle, te, joilla on perhe, ystäviä tai parisuhde, milloin olette viimeksi lähteneet lomalle tai ruokaravintolaan ihan yksin huvin vuoksi? Varannut pöydän tai huoneen yhdelle?
ap
Minä teen koko ajan asioita yksin. Syön ravintolassa yksin. Matkustelen yksin. Vaellan yksin. Ilmoittaudun tapahtumiin yksin. Olisi kavereitakin, mutta kaikki parisuhteessa. Eivät saa "lupia" puolisoiltaan kovin usein enkä viitsi enää kysellä. Olen tutustunut moniin uusiin tyyppeihin ja huomannut ettei yksinoleminen ole mikään häpeä. Paljon mieluummin näin kuin että jättäisin elämäni elämättä sen vuoksi etten saa kaveria johonkin tekemiseen. Ei ole mitään pahaa haluta seuraa. Minä olen yh-mutsi ja juu, kyllä parisuhde kelpaisi. Mutta ei tuollainen suhde mikä sinulla ja niin monella muulla tuntuu olevan. Jossa on paljon läheisriippuvuutta ja pahaa mieltä. Ja koska en ole löytänyt ihmistä jonka kanssa olisi helppo olla, elän ja reissaan joko yksin tai lasten kanssa. Vaikka kaipaan seuraa ja koen yksinäisyyttä, ymmärrän vallan mainiosti että kenenkään ei tarvitse minulle väkisin seuraa pitää. Sitä sinä ap et oikein näytä tajuavan. Purnaat koko ajan että et halua olla yksin ja onko se että ystäväsi pitäisivät sinuun oma-alotteisesti yhteyttä liikaa vaadittu. Aina kun jotakin vaaditaan toiselta, se on liikaa. Ja tämän ketjun perusteella tuntuu että ap on vaiheessa missä hän polkee kiukutellen jalkaa ja huutaa että mun pitää saada ku mä haluun. Grow up.
Niin, sinäkin siis menet ja matkustat lasten kanssa ja olet kysynyt ystäviä kanssasi tuollaisiin paikkoihin. Eli sinäkin kuitenkin pidät ihan normaalina sitä, että tuollaisiin paikkoihin mennään usein jonkun kaverin tai perheen kanssa etkä varsinaisesti valinnut, että haluat mennä nimenomaan yksin. Kyllä minäkin olen ollut paikoissa yksin nimenomaan siksi, kun ei ole ollut kavereita, mutta ei se vielä todista että kaverin haluaminen ja pyytäminen olisi jotenkin lapsellista. Sinäkään tuskin noihin kaikkiin paikkoihin menisit yksin, jos sinulla olisi parisuhde.
Minä en nyt puhu siitä, että ketään voisi pakottaa mukaan ja että mihinkään ei voi mennä yksin. Kyseenalaistan vain tuon väitteen, että on jotenkin epänormaalia haluta mennä mieluummin kaverin kanssa, kun todella suuri enemmistö niin kuitenkin tekee.
ap
Ymmärrän mitä ajat takaa ap.
Minäkin olen miettinyt, että on jotenkin valheellista uskotella, että ihan hyvin voi mennä yksin minne vaan ja sitten kuitenkin tietää, että mieluummin menisi jonkun seurassa.
Eihän se ole luopumista vaan asian hyväksymistä, kun silti tekisi jotain toisin jos olisi mahdollista.Itse esimerkiksi tykkäisin mennä terassille, mutta yksin on todella yksinäistä istua enempää kuin sen yhden lasillisen ajan. Mieluummin jätän menemättä, varsinkin jos on jotain puolituttuja siellä omissa porukoissaan.
Vaikka ajatuksena luopuisin haluamasta mennä terassille niin se ei silti poista toivetta, että se olisi kauniina kesäpäivänä kivaa. Eikä se luopuminen tuo yhtään sen enempää kavereita minulle jotka lähtisivät sinne kanssani.
Eikä helpota sinne yksin menemistä.Kokonaan luopuminen vain vie yhden pienenkin ilon silloin tällöin.
Mitä siitä luopumisesta saisin?
Jos joku asia on kivaa niin ei se muutu merkityksettömäksi kun siitä luopuu.
Eikä tuo uutta kivaa tilalle.
No juuri tämä! Jos kipuilee sen yksinäisyyden kanssa, se yksin terassille meneminen on vai märkä rätti päin naamaa, kun menet sinne katsomaan, miten kivaa muilla "normaaleilla ihmisillä" on kavereidensa kanssa. Se olisi eri asia, jos olisi jotenkin yleistä, että porukka istuskelee yksin, mutta kun olet ainoa yksin istuva, niin kyllä se vain tuntuu pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.
Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.
Ei toimi noin.
En usko, että monikaan pakottaa pakottamalla toimimaan ihmisiä oman halunsa mukaan.
Vaan kyse on toiveesta, ihan normaaleista inhimillisistä asioista.
Joku sanoi, että kun luovut toiveesta saada läheisyyttä ja rakkautta niin silloin saa sitä.
Ei pidä paikkaansa, joillain ehkä.
Nämä ovat niin utopistisia asioita, että reaalielämää elävänä en ole nähnyt montaakaan esimerkkiä tästä luopumisteoriasta.
Suurin osa ihmisistä elää niin, että on jo luopunut miltei kaikesta. Mutta he vain sitten elävät ilman niitä asioita joista ovat luopuneet, ei tilalle ole mitään tullut, kuin ehkä alistuminen tai nöyrtyminen, itsetunnolle se ei taas tee hyvää.
Monet tuntevat itsensä huonommiksi tai masentuvat.Kyllä nämä todellakin ovat parempiosaisten juttuja. He ehkä joutuvat joskus jostain luopumaan tai vaihtamaan suunnitelmaa tai taktiikkaa.
Mutta silti jää niin paljon jäljelle asioita joita pitävät itsestäänselvyytenä joista jotkut voivat vain haaveilla.
No juuri tämä. Monet tuntuvat tässäkin ketjussa luulevan, että vaadin huomiota aamusta iltaan ja kaiken maailman kynttiläillallisia ja kissanristiäisiä. Ei. Minä itse asiassa viihdyn paljon yksikseni. Mutta jos sitä yksinäisyyttä on todella paljon ja edes sellaisia yksittäisiä asioita ei voi tehdä kenenkään kanssa, kyllä se vain tuntuu pahalta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.
Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.
Tätähän tässä on jankutettu kuuden sivun verran mutta ap ei suostu uskomaan että avain voisi olla siinä että lopettaisi vaatimasta muilta ihmisiltä onnellisuutta.
siis enhän minä siitä ole väittänytkään vastaan. Olen vain kyseenalaistanut tämän "jalon" viisauden, kun lopulta se ei ole mitenkään jalo vaan melko raadollinen. Ja sen, että harva näkee, miten tuossa asetetaan ihmiset kahteen kastiin. Niihin, jotka ovat ansainneet kaikkea hyvää ja kivaa ja niihin, joiden kuuluu olla yksin.
ap
Olet oikeassa ap.
Mutta tämä on taas näitä kysymyksiä joita on vaike selittää niille jotka ovat sillä toisella puolella aitaa.
Tulee mieleeni keskustelu, jossa toiset naiset ja aviovaimot keskustelivat.
Kumpikin näki asiat omalta kantiltaan. Yhteistä näkökulmaa ei ollut.
Tässäkin on hiukan samaa, tietenkin ihan eri aiheesta.
Ei ap, eikä jotkut muutkaan ole vaatimassa muilta onnellisuutta. Miten näin tämä nähdään.
He vain kyseenalaistavat miksi on väärin toivoa ihan normaaleita asioita. Miksi joidenkin pitää luopua jo ajatuksetakin. Mikä kukaan on sellaista sanomaan, varsinkaan jos itsellä on toisin.
Eihän sille voi mitään että tulee mieleen kun ei ko. ajatuksessa ole mitään väärää tai edes outoa.
Mikä joku toinen ihminen on sanomaan toiselle, että sinä nyt vaan toimit väärin ja muut osaavat toimia oikein näissä asioissa.
Oletteko te muut, jotka olette saaneet parisuhteen tai ystäviä jne. toimineet noin kuin sanotte täällä aloittajalle, tuskin.
Puhutte vain teorian tasolla ja luetun perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.
Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.
Niin, eli voitko vielä kertoa, mikä tuossa on minulle se hyöty, että luovun näistä vähistäkin sosiaalisista kontakteistani, kun nimenomaan yksinäisyys on se kipukohtani? Joku sädekehä pään päälle, että miesystäväni ja muut ystäväni pääsevät minusta eroon?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kohdalla logiikka varmasti toimisi niin, että kun lopetat pingottamisen ja muiden päätösvaltaan puuttumisen, niin he viihtyvät seurassasi. Parisuhteesi saattaisi alkaa kukoistamaan, kun alkaisit luottamaan siihen, että kumppanisi tietää mikä hänelle itselleen on oikea valinta, ja mikäli hän ei valitse sinua, löydätte molemmat itsellenne sopivammat kumppanit. Ystäväsi alkavat samoin joko arvostamaan sinua, jos et roiku heissä kiinni, tai sitten löydät tilalle sopivan ystäväpiirin.
Kyse ei ole konkreettisesta luopumisesta vaan siitä, ettei pakota asioita tapahtumaan eikä muita ihmisiä toimimaan oman halusi mukaan.
Tätähän tässä on jankutettu kuuden sivun verran mutta ap ei suostu uskomaan että avain voisi olla siinä että lopettaisi vaatimasta muilta ihmisiltä onnellisuutta.
siis enhän minä siitä ole väittänytkään vastaan. Olen vain kyseenalaistanut tämän "jalon" viisauden, kun lopulta se ei ole mitenkään jalo vaan melko raadollinen. Ja sen, että harva näkee, miten tuossa asetetaan ihmiset kahteen kastiin. Niihin, jotka ovat ansainneet kaikkea hyvää ja kivaa ja niihin, joiden kuuluu olla yksin.
ap
Olet oikeassa ap.
Mutta tämä on taas näitä kysymyksiä joita on vaike selittää niille jotka ovat sillä toisella puolella aitaa.
Tulee mieleeni keskustelu, jossa toiset naiset ja aviovaimot keskustelivat.
Kumpikin näki asiat omalta kantiltaan. Yhteistä näkökulmaa ei ollut.
Tässäkin on hiukan samaa, tietenkin ihan eri aiheesta.Ei ap, eikä jotkut muutkaan ole vaatimassa muilta onnellisuutta. Miten näin tämä nähdään.
He vain kyseenalaistavat miksi on väärin toivoa ihan normaaleita asioita. Miksi joidenkin pitää luopua jo ajatuksetakin. Mikä kukaan on sellaista sanomaan, varsinkaan jos itsellä on toisin.
Eihän sille voi mitään että tulee mieleen kun ei ko. ajatuksessa ole mitään väärää tai edes outoa.Mikä joku toinen ihminen on sanomaan toiselle, että sinä nyt vaan toimit väärin ja muut osaavat toimia oikein näissä asioissa.
Oletteko te muut, jotka olette saaneet parisuhteen tai ystäviä jne. toimineet noin kuin sanotte täällä aloittajalle, tuskin.
Puhutte vain teorian tasolla ja luetun perusteella.
Kyllä, juuri tämä! Osaat sanoittaa ajatukseni täydellisesti.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun esimerkissä tämä on helppoa. Kun luovut vaatimuksista ja tarvitsuvuudesta, saat rakkautta ja läheisyyttä.
Niin se vaan menee.
Eli mistä minä sen sitten yhtäkkiä saan? Parisuhteessani oli tilanne, että mies pyysi enemmän tilaa ja minä annoin. Nyt tuntuu, että hän on vain entistä kauempana enkä saa enää senkään vertaa kuin aiemmin. Sama juttu kavereiden kanssa. Ei ole puhelin soinut kertaakaan, kun olen itse lopettanut yhteydenotot.
ap
Ehkä annoit tilaa vastentahtoisesti. Et sen vuoksi, että olisit iloisena ja ymmärtäväisenä sitä antanut. Ihmiset vaistoavat, jos joku tarvitsee koko ajan liikaa. Sellaiselle ihmiselle ei mikään koskaan riitä. Jos olisit iloinen omassa elämässäsi, haluaisi miehesi todennäköisesti olla siinä mukana. Silloin hänellä ei olisi velvollisuutta tehdä sinua onnelliseksi vaan voisitte olla onnellisia yhdessä.
Jos pääsisit sellaiseen tilaan, jossa olet tyytyväinen elämääsi ja siitä tilasta käsin pyytäisit esim. mieheltäsi läheisyyttä yms. hän voisi vastata siihen ihan normaalisti antamalla läheisyyttä. Se ei olisi enää mikään ahdistava asia, jossa hän ei riitä. Samoin, jos sanoisit ystävällesi, että haluaisit nähdä tätä, olisi ystäväsi varmaan mielissään.
Yrität ehkä manipuloimalla saavuttaa oman päämääräsi, enemmän huomiota mieheltäsi ja ystäviltäsi. Se ei kuitenkaan onnistu, koska ihmiset alitajuisesti vaistoavat sen. Olet vähän jumissa tuossa tarvitsevuudessa. Se on tietysti surullinen tila, mutta ainoa asia, joka auttaa, on tehdä itsesi onnelliseksi, vaikka harrastuksella, katsomalla hyvän elokuvan, lukemalla, mitä tahansa keksit. Teet sen vain itsesi vuoksi. Toiset ihmiset huomaavat tyytyväisyytesi ja tulevat automaattisesti lähemmäksi, koska sellaiset ihmiset ovat mukavia. Silloin olet luopunut huomion tarpeestasi ja kuitenkin alat saada sitä.
En vain tajua tuota. Eikö tuo tarkoittaisi, että en edes haluaisi enää sitä läheisyyttä, joten miksi silloin edes sitä enää pyytäisin.
Juu, ehkä olen käyttänyt aika paljon manipulointia miehen kanssa. Myönnän sen. Mutta aika paljon olen puhunut asioista suoraan. Ihan vain sanonut miehelle, että haluan läheisyyttä, ja joskus pari kaunista sanaa. Sen jälkeen olen antanut tilaa ja aidosti odottanut, että mies ei ole vain hoksannut ja sitten joskus päättää yllättää minut. En tiedä onko se väärin, kun olen sitten katkeroitunut, kun niitä sanoja en koskaan pitkänkään ajan jälkeen saanut. Eikö näistä puhuta esimerkiksi ihan pariterapiassakin, että kerrotaan, millaisia huomionosoituksia toiselta toivoo ja niin se asia sitten lähtee korjaantumaan, kun molemmat kertovat asioista avoimesti. Onko se sitten manipulointia ja tarvitsevuutta, en tiedä? Itse olen ajatellut sen avoimuudeksi, mutta nyt olen tajunnut, että pieleen on mennyt ja pahasti. Eli olisi kai sittenkin pitänyt vain pitää suu kiinni eikä edes yrittää ilmaista mielipiteitään ja toiveitaan.
ap
Kaipa se vähän tarkoittaa sitä, että et enää tarvitse sitä läheisyyttä :) Mutta ehkä sillä tavalla, että vaikka tarvitset sitä (kaikki ihmiset tarvitsevat ja kaipaavat läheisyyttä...), niin hyväksyt sen, että nyt et sitä saa ja se voi olla surullista, mutta silti olet omassa elämässäsi tyytyväinen ja teet paljon sen eteen, että olet koko ajan tyytyväisempi ja iloisempi (iloisuus muuten on minun nähdäkseni se, mihin miehet reagoivat tosi positiivisesti). Vähän niinkuin että elämä on nyt hyvää ja jos siihen tulee lisää läheisyyttä, niin se on bonusta. Että kaikki hyvä, mitä siihen tulee on aina plussaa, josta tulet vielä iloisemmaksi. Kuulosti ehkä epäselvältä...
Sitten toinen konsti miesten kanssa on se, että "valehtelee" asioista. Voi sanoa silloin kun vaikka halataan yms. että: "Ihanaa, kun me halaillaan niin paljon." ja hymyillä iloisesti. Kuulostaa vähän hölmöltä, mutta toimii jostain ihmeen syystä miesten kanssa. Jos jatkaa tuota, niin ne alkaa jotenkin uskomaan sen ja toteuttamaan sitä. Miehet jotenkin uskoo todeksi sen, mitä niiden naiset niille sanoo. Eli jos sanot positiivisia juttuja, joista kiittelet ja olet iloinen, niin ne tekee enemmän niitä. Jos taas sanot negatiivisia juttuja ja olet pettynyt, ne ajattelee, että ne on pettäneet sut jotenkin ja tekee yhä vähemmän niitä juttuja. No, tätä ei tarvii uskoa, kuulostaa hullulta :) mutta kannattaa kokeilla. Siinä tosin menettää sen "oikeassa olemisen" ilon. Koska oikeastihan olet tullut surulliseksi siitä, että saat niin vähän huomiota mieheltä ja tuntuisi reilulta, että se tunnustaisi sen ja pyytäisi anteeksi. Mutta useimmiten nää asiat ei vaan mene niin...eli pitää valita, haluaako lisää huomiota, vai haluaako olla oikeassa :)
Niin, sinäkin siis menet ja matkustat lasten kanssa ja olet kysynyt ystäviä kanssasi tuollaisiin paikkoihin. Eli sinäkin kuitenkin pidät ihan normaalina sitä, että tuollaisiin paikkoihin mennään usein jonkun kaverin tai perheen kanssa etkä varsinaisesti valinnut, että haluat mennä nimenomaan yksin. Kyllä minäkin olen ollut paikoissa yksin nimenomaan siksi, kun ei ole ollut kavereita, mutta ei se vielä todista että kaverin haluaminen ja pyytäminen olisi jotenkin lapsellista. Sinäkään tuskin noihin kaikkiin paikkoihin menisit yksin, jos sinulla olisi parisuhde.
Minä en nyt puhu siitä, että ketään voisi pakottaa mukaan ja että mihinkään ei voi mennä yksin. Kyseenalaistan vain tuon väitteen, että on jotenkin epänormaalia haluta mennä mieluummin kaverin kanssa, kun todella suuri enemmistö niin kuitenkin tekee.
ap